Inhoan sitä, että koulu järjestää koko perheelle työtä illoiksi ja viikonlopuiksi

Kyllä mulla oli kasvien keruuta ja kotitalousläksyjä 70- luvulla. Ei ole uusi asia. Niin oli myös pojillani 10 vuotta sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä panostetaan lasten koulutukseen. Lapsille on aina painotettu että se on heidän työ ja se on tärkeää. Hyvistä tuloksista palkitsen, mutta huonommatkin on ok, jos parhaansa on tehnyt. Se on tärkeintä.

Mulla on kaksi lasta. Ei isovanhempia ja lasten isä on menehtynyt. Teen kokopäivätyötä ja mulla on aina aikaa lapsilleni.

Mutta oikeasti, tänä syksynä on tullut tehtäväksi mm. sukupuun tekeminen, isovanhemman haastattelu ja arkipäiväkirjan teko, jossa koko perheen arki käydään läpi viikon ajan. Lapset tekee omatoimisesti mm. kasvikansiot ja köksän läksyt, jälkimmäistä varten olen vain antanut rahaa. Se on ok.

Lisäksi yksi koko perheen liikuntapäivä (lauantai aamupäivä), sienestysretki vanhemman kanssa ja _vanhemman_ tehtäväksi kuvataidekirja (siis piti askarrella kannet pahvista, siihen sivut, ja tietenkin vihkon koristelu ja sidonta. Miksei lapset tehneet tätä tunnilla itse?)

Tämä on tosi koulu- ja ennenkaikkea opettajakohtaista, sillä edellisessä koulussa meno oli aivan eri. Minua ei kiinnostaisi käyttää viikonloppuja askarteluun, mutta toisaalta en tahdo lastani silmätikuksi tai huonompaan asemaan, ja esimerkillä näytän että koulu on tärkeää. Mutta se on LAPSENI koulu, minä olen omani jo käynyt.

Ettekö te sitten muuten koskaan juttele sukulaisista, edesmenneistä isovanhemmista ja isästä yms., jos sukupuun tekeminenkin tuntuu jotenkin erityisen työläältä? Siinähän se menee jutustelun ja muistelun lomassa. Me katselimme vanhoja valokuviakin samalla, että lapsikin näki, miltä ne isoisovanhemmat näyttivät, miltä me vanhemmat näytimme lapsena ja millaisia vaatteita ja koteja "ennen vanhaan" oli. Kaikilla ei tietysti ole tallessa valokuvia, mutta muistoja luulisi olevan jokaisella...

Mä muistan kun piti tehdä toi sukupuu. Sen piti ulottua isoisovanhempiin, eli niiden mummien ja vaarien vanhempiin, isovanhempien sisaruksiin ja tietenkin vanhempien sisaruksiin. Jos mahdollista, sai mennä kauemmaksikin.

Kaikista piti olla syntymäaika ja mahdollinen kuolinaika ja syntymäpaikka tai vaihtoehtoisesti paikka missä asui suurimman osan elämää.

Vaikka jutellaan, niin en minä ainakaan muista ulkoa  kaikkien neljän isovanhempani syntymä- ja kuolinaikoja, saati isoisovanhempieni. Mies ei muistanut sitäkään vähää, kun hänellä kaksi isovanhempaa on kuollut jo ennen hänen syntymäänsä. Kyllä tää vaati soittoja  miehen äidille ja omalle äidille ja vielä äidin siskollekin ja otti aikaa.

Mutta tulipahan tehtyä silloin ja sitten seuraavien kanssa oli helpompaa.

Samoin viime vuonna historiassa 5. luokkalaisen piti kerätä tietoja isoisovanhempiensa sota-ajasta. Ei hemmetti, mistä tommoisia tietoja edes keskivertoperhe kerää, kun noi isoisovanhemmat on kuolleet aikaa sitten tai puolidementoituneena tai ei yksinkertaisesti halua puhua sotamuistoista.

Mulla onneksi sattui olemaan hyvinkin tietoa oman isoisäni sota-ajasta, valokuvia ja mummin saamia kirjeitä.

Mutta miten ihmeessä 5. luokkalainen pystyisi edes teoriassa tekemään tuollaiset tehtävät aivan itsenäisesti?

Kai nyt 5. luokkalainen osaa itsenäisesti hakea tietoa? Ottaa sen älypuhelimensa käteen, soittaa isovanhemmilleen ja kysyä tarvitsemiaan tietoja, tai kysyä suoraan omilta vanhemmiltaan, tai kysyä vanhemmiltaan, onko vanhoja valokuva-albumeita tai muistolaatikoita yms., joista tiedot voisivat löytyä. Jos ei jotain tietoa löydä, niin jättää sen sitten laittamatta ja kertoo opettajalle, miksi se puuttuu.

Ai kymmenvuotias soittaa dementikolle joka ei edes muista häntä tai maktkustaa omatoimisesti Sastamalaan kuvaamaan hautakiviä?

Tämmöistä valitusta siitä seuraa, kun ihmisen eivät enää piittaa juuristaan, saati juurruta lastaan osaksi sukuaan.

Mieheni isän suku on tullut pakolaisina rajan takaa. Edes miehen isä ei tiennyt suvun oikeaa nimeä. Nyt miehen isä on dementoitunut. Miehen äiti kuoli kun esikoinen oli kaksi.

Minun äitini on sotaorpo. Hän ei ole koskaan halunnut puhua lapsuudestaan. Se on ilmeisen kipeä asia hänelle. Minun isäni kuoli kun olin 14.

Aina asiat ja tilanteet ei johdu laiskuudesta tms.

Vierailija kirjoitti:

Lapsen kotioloista eivät päätä yläkoulun opettajat. Esim meillä on ysiluokkalaisen kanssa ihan sovittu että kotona ei tee kotitöitä. Hänen työnsä on se koulu.

Ja mitä tulee väitteeseen että lapsella on jokin valuvika tms jos läksyt on liian vaikeat niin ammunpa tämänkin alas. Läksyt voi olla liian vaikeat ihan siksi että ope on huono. Joko mitoittaa ne läksyt väärin tai opettaa huonosti. Meillä on just setvitty lapsen tilannetta eräässä kielessä, jossa ope väitti lapsen olevan laiska/heikko oppilas/tuen tarpeessa ja siksi valittaa läksyjen vaikeutta. Oikeasti lapsi on kympin oppilas ja se ope itse surkea. Syyttää vaan jopa kuun asentoa ettei joutuisi kohtaamaan omaa surkeuttaan.

Huoltajien velvollisuus on käydä palkkatöissä, lapsen velvollisuus on käydä koulua. Mitä tulee kotitöihin, ne kuuluvat ihan jokaiselle. Vai vieläkö harjaat lapsesi hampaat ja pyyhin hänen takamuksensakin, koska tuollaiset tehtävät eivät kuulu alaikäiselle?

Jos kympin oppilas ei tee läksyjään, hän on mitä luultavimmin laiska. Jos läksyt ovat vaikeita, hän on silloin tuen tarpeessa. Miksi asia häiritsee teitä? Hävettääkö, kun se oma neropiltti jättääkin läksyt tekemättä? Helpompi taas syyttää opettajaa... Hyvähän se sitä paitsi olisi, jos teidän lapsenne pääsisi oppimisvaikeuksissa erityisopettajan helmaan.

Silloin yläasteella kun piti tehdä kasvikansio, mentiin tunnilla metsään luokan kanssa opettajan johdolla ja opettaja näytti mitä piti kerätä. Minun mielestäni tämä on paljon mukavampaa kuin se, että oppilaat joutuisivat vapaa-ajalla lähteä metsään etsimään kasveja.

Vierailija kirjoitti:

Mieheni isän suku on tullut pakolaisina rajan takaa. Edes miehen isä ei tiennyt suvun oikeaa nimeä. Nyt miehen isä on dementoitunut. Miehen äiti kuoli kun esikoinen oli kaksi.

Minun äitini on sotaorpo. Hän ei ole koskaan halunnut puhua lapsuudestaan. Se on ilmeisen kipeä asia hänelle. Minun isäni kuoli kun olin 14.

Aina asiat ja tilanteet ei johdu laiskuudesta tms.

Varsin ajankohtaista olisi tuoda tuollainen asia keskusteltavaksi luokassa. Lapset oppisivat sitä, että kaikkien perheissä ei ole isää ja äitiä, tyttöä ja poikaa, kissaa ja koiraa, omakotitaloa ja kesämökkiä. Empatiakasvatusta, joka voisi johtaa laajempaan ymmärrykseen näitä uusia maamme asukkejakin kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsen kotioloista eivät päätä yläkoulun opettajat. Esim meillä on ysiluokkalaisen kanssa ihan sovittu että kotona ei tee kotitöitä. Hänen työnsä on se koulu.

Ja mitä tulee väitteeseen että lapsella on jokin valuvika tms jos läksyt on liian vaikeat niin ammunpa tämänkin alas. Läksyt voi olla liian vaikeat ihan siksi että ope on huono. Joko mitoittaa ne läksyt väärin tai opettaa huonosti. Meillä on just setvitty lapsen tilannetta eräässä kielessä, jossa ope väitti lapsen olevan laiska/heikko oppilas/tuen tarpeessa ja siksi valittaa läksyjen vaikeutta. Oikeasti lapsi on kympin oppilas ja se ope itse surkea. Syyttää vaan jopa kuun asentoa ettei joutuisi kohtaamaan omaa surkeuttaan.

Huoltajien velvollisuus on käydä palkkatöissä, lapsen velvollisuus on käydä koulua. Mitä tulee kotitöihin, ne kuuluvat ihan jokaiselle. Vai vieläkö harjaat lapsesi hampaat ja pyyhin hänen takamuksensakin, koska tuollaiset tehtävät eivät kuulu alaikäiselle?

Jos kympin oppilas ei tee läksyjään, hän on mitä luultavimmin laiska. Jos läksyt ovat vaikeita, hän on silloin tuen tarpeessa. Miksi asia häiritsee teitä? Hävettääkö, kun se oma neropiltti jättääkin läksyt tekemättä? Helpompi taas syyttää opettajaa... Hyvähän se sitä paitsi olisi, jos teidän lapsenne pääsisi oppimisvaikeuksissa erityisopettajan helmaan.

Hampaiden harjaus ja vessassakäynti on henk koht hygieniaa. Ei kotityö.

Vika voi olla myös opettajassa. On paljon huonoja opettajia. Meillä tuo ope on ihan selkeästi työhönsä kykenemätön. Tottunut vain selkeästi syyllistämään oppilasta. Nyt vain meidän lapsen osalta juoksi päin tiiliseinää sitä yrittäessään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä opetan yläkoulussa, ja saatan hyvinkin laittaa läksyt wilmaan vasta illalla, kun ehdin. Kerron kuitenkin skideille läksyt tunnin lopussa, hyvin selvästi, kirjoitan vielä taulullekin, ja muistutan, että en välttämättä laita näitä wilmaan kuin vasta illalla. Tarkoitus on, että lapsi ihan itse pitää huolta omista läksyistään, eikä vanhempi joudu kyttäämään wilmaa ja muistuttelemaan lastaan.

Älkää rakkaat vanhemmat tehkö läksyjä yläkouluikäisen puolesta! Jos lapsi ei selviä kotitehtävistä ilman apua, hänellä on todennäköisesti jotain ongelmia kyseisen kouluaineen tietojen ja taitojen tai vaikkapa toiminnanohjauksen kanssa, ja hän tarvitsee erityisopetusta tai muuta tukea. Jos vanhempi tekee läksyt lapsen puolesta, tällaiset vaikeudet saattavat jäädä piiloon. Samoin, jos lapsi ei viitsi eikä halua huolehtia asioistaan itse, vanhempi tekee karhunpalveluksen, jos tekee kaiken lapsensa puolesta. Tällöin lapsi oppii, ettei hänen omilla laiminlyönneillään ole mitään seurauksia.

Ja jos lapsen kotiolot ovat sellaiset, ettei hänen ole mahdollista imuroida huonettaan tai leipoa sämpylöitä, niin, no, ehkä on hyvä, että tämä tulee myös koulun aikuisten tietoon.

Lapsen kotioloista eivät päätä yläkoulun opettajat. Esim meillä on ysiluokkalaisen kanssa ihan sovittu että kotona ei tee kotitöitä. Hänen työnsä on se koulu.

Ja mitä tulee väitteeseen että lapsella on jokin valuvika tms jos läksyt on liian vaikeat niin ammunpa tämänkin alas. Läksyt voi olla liian vaikeat ihan siksi että ope on huono. Joko mitoittaa ne läksyt väärin tai opettaa huonosti. Meillä on just setvitty lapsen tilannetta eräässä kielessä, jossa ope väitti lapsen olevan laiska/heikko oppilas/tuen tarpeessa ja siksi valittaa läksyjen vaikeutta. Oikeasti lapsi on kympin oppilas ja se ope itse surkea. Syyttää vaan jopa kuun asentoa ettei joutuisi kohtaamaan omaa surkeuttaan.

Kotitalous-oppiaineen tarkoitus on opetella erilaisia kotitalouden töitä. Joo, pääasiassa opettaminen ja oppiminen tapahtuu koulussa, mutta totta kai käytännön töiden oppiminen ja oppimisen yleistyminen jää vajaaksi, jos oppilas ei voi ikinä soveltaa oppimistaan käytännössä. Köksänläksyt silloin tällöin ovat osa lapsen työtä.

En sanonut, että lapsella on valuvika. Mutta jos kotitehtävät onnistuvat itsenäisesti lähes kaikilta luokan oppilailta, mutta yhdeltä ei, niin silloin tuo yksi todennäköisesti tarvitsee koulussakin parempaa tukea. Jos taas kotitehtävät ovat vaikeita koko luokalle, niin tekemättömät tai huonosti tehdyt kotitehtävät ovat opettajalle kullanarvoista palautetta.

Joskus toki opekin voi olla huono, yhden oppilaan kohdalla tai yleisesti. Eikös tällöinkin olisi hyvä, että lapsi saisi opetusta myös erityisopettajalta? Ettei jäisi yksin tuon huonon opettajan kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä opetan yläkoulussa, ja saatan hyvinkin laittaa läksyt wilmaan vasta illalla, kun ehdin. Kerron kuitenkin skideille läksyt tunnin lopussa, hyvin selvästi, kirjoitan vielä taulullekin, ja muistutan, että en välttämättä laita näitä wilmaan kuin vasta illalla. Tarkoitus on, että lapsi ihan itse pitää huolta omista läksyistään, eikä vanhempi joudu kyttäämään wilmaa ja muistuttelemaan lastaan.

Älkää rakkaat vanhemmat tehkö läksyjä yläkouluikäisen puolesta! Jos lapsi ei selviä kotitehtävistä ilman apua, hänellä on todennäköisesti jotain ongelmia kyseisen kouluaineen tietojen ja taitojen tai vaikkapa toiminnanohjauksen kanssa, ja hän tarvitsee erityisopetusta tai muuta tukea. Jos vanhempi tekee läksyt lapsen puolesta, tällaiset vaikeudet saattavat jäädä piiloon. Samoin, jos lapsi ei viitsi eikä halua huolehtia asioistaan itse, vanhempi tekee karhunpalveluksen, jos tekee kaiken lapsensa puolesta. Tällöin lapsi oppii, ettei hänen omilla laiminlyönneillään ole mitään seurauksia.

Ja jos lapsen kotiolot ovat sellaiset, ettei hänen ole mahdollista imuroida huonettaan tai leipoa sämpylöitä, niin, no, ehkä on hyvä, että tämä tulee myös koulun aikuisten tietoon.

Lapsen kotioloista eivät päätä yläkoulun opettajat. Esim meillä on ysiluokkalaisen kanssa ihan sovittu että kotona ei tee kotitöitä. Hänen työnsä on se koulu.

Ja mitä tulee väitteeseen että lapsella on jokin valuvika tms jos läksyt on liian vaikeat niin ammunpa tämänkin alas. Läksyt voi olla liian vaikeat ihan siksi että ope on huono. Joko mitoittaa ne läksyt väärin tai opettaa huonosti. Meillä on just setvitty lapsen tilannetta eräässä kielessä, jossa ope väitti lapsen olevan laiska/heikko oppilas/tuen tarpeessa ja siksi valittaa läksyjen vaikeutta. Oikeasti lapsi on kympin oppilas ja se ope itse surkea. Syyttää vaan jopa kuun asentoa ettei joutuisi kohtaamaan omaa surkeuttaan.

Varmaan sitten kiva kun muuttaa omaan kotiin niin ei osaa laittaa pyykkikonetta päälle, täyttää tiskikonetta jne. Koska on uusavuton :D

Vierailija kirjoitti:

Itse opena sanoisin, että kyllä noissa kasvio- ja köksänläksyissä hyvä olisi tehdä lapsen itse. Oppii oma-aloitteisuutta, toiminnanohjausta, tehtävien suunnittelua, itsenäistä työskentelyä. Kaikki tulevaisuuden kannalta äärettömän tärkeitä taitoja. Pointtina ei ole niinkään se, tunnistaako jonkun yksittäisen kasvin, vai leipooko täydellisiä sämpylöitä.

Toisaalta nykylasten touhuissa näkyy, että osalle lapsista nuo oma-aloitteisuutta harjaannuttavat tehtävät jäävätkin koko perheen projekteiksi. Tähän on kaksi mahdollisuutta. Joko lapsi on niin erityislapsi, esim. laaja-alaiset oppimisvaikeudet, heikko päättelykapasiteetti, huono keskittymiskyky, jolloin lapsi ei selviä niistä samoista läksyistä mitä suurin osa. Tuolloin pitää miettiä helpotusta läksyihin. Esim. kolmen kasvin etsimisen sijaan etsii yhden kasvin, (tämä vain helppona esimerkkinä). Toinen mahdollisuus on, että kotona lapsi on piloille passattu, mitään ei ole vaadittu, jolloin nuo omat projektit saattavat tuntua liian työläiltä. Tuolloin vanhemmilla on peiliinkatsomisen paikka.

Ylipäätään open vinkkinä sanoisin, että eka-tokaluokkalaiset tarvitsevat yleensä tiivistä valvontaa läksyjen teossa. Näin he oppivat työskentelyrutiinit, joka kantaa myöhemmille luokka-asteille ja lapsi sisäistää työskentelyrutiinit. Läksyjen tekeminen harjoittaa elämässä menestymisen kannalta äärettömän tärkeitä pinnistelemisen, pitkäjännitteisen työskentelyn, keskittymisen taitoja. Minulle henkilökohtaisesti ihan sama tekeekö lapsi läksyt vai ei mutta luulisi vanhempia kiinnostavan, tuleeko heidän lapsestaan hedonistisen laiska vätys vai työtä pelkäämätön menestyjä.

Meillä lapsella on juuri ollut tärkeää että tunnistaa sen yksittäisen kasvin varmasti oikein ja että leipoo täydellisiä sämpylöitä. Lapsen tavoite on ollut 10näistä aineista, kuten muistakin. Ja koska arvostelu koulussa annetaan sen mukaan kuinka hyvin tunnistaa ne kasvit tai leipoo täydellisiä sämpylöitä, eikä sen mukaan miten oman työn ohjaus sujuu, niin keskittyy juuri niihin numeron kannalta oleellisiin asioihin. Ja kyllä me vanhemmat siis autoimme ja tuloksena oli 10 molemmista aineista. Se meidän lapsi, jotka keskittyi oman työn ohjaukseen, eikä kiinnittänyt yksityiskohtiin huomiota ja teki itsenäisesti, sai huonommat arvosanat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä panostetaan lasten koulutukseen. Lapsille on aina painotettu että se on heidän työ ja se on tärkeää. Hyvistä tuloksista palkitsen, mutta huonommatkin on ok, jos parhaansa on tehnyt. Se on tärkeintä.

Mulla on kaksi lasta. Ei isovanhempia ja lasten isä on menehtynyt. Teen kokopäivätyötä ja mulla on aina aikaa lapsilleni.

Mutta oikeasti, tänä syksynä on tullut tehtäväksi mm. sukupuun tekeminen, isovanhemman haastattelu ja arkipäiväkirjan teko, jossa koko perheen arki käydään läpi viikon ajan. Lapset tekee omatoimisesti mm. kasvikansiot ja köksän läksyt, jälkimmäistä varten olen vain antanut rahaa. Se on ok.

Lisäksi yksi koko perheen liikuntapäivä (lauantai aamupäivä), sienestysretki vanhemman kanssa ja _vanhemman_ tehtäväksi kuvataidekirja (siis piti askarrella kannet pahvista, siihen sivut, ja tietenkin vihkon koristelu ja sidonta. Miksei lapset tehneet tätä tunnilla itse?)

Tämä on tosi koulu- ja ennenkaikkea opettajakohtaista, sillä edellisessä koulussa meno oli aivan eri. Minua ei kiinnostaisi käyttää viikonloppuja askarteluun, mutta toisaalta en tahdo lastani silmätikuksi tai huonompaan asemaan, ja esimerkillä näytän että koulu on tärkeää. Mutta se on LAPSENI koulu, minä olen omani jo käynyt.

Ettekö te sitten muuten koskaan juttele sukulaisista, edesmenneistä isovanhemmista ja isästä yms., jos sukupuun tekeminenkin tuntuu jotenkin erityisen työläältä? Siinähän se menee jutustelun ja muistelun lomassa. Me katselimme vanhoja valokuviakin samalla, että lapsikin näki, miltä ne isoisovanhemmat näyttivät, miltä me vanhemmat näytimme lapsena ja millaisia vaatteita ja koteja "ennen vanhaan" oli. Kaikilla ei tietysti ole tallessa valokuvia, mutta muistoja luulisi olevan jokaisella...

Mä muistan kun piti tehdä toi sukupuu. Sen piti ulottua isoisovanhempiin, eli niiden mummien ja vaarien vanhempiin, isovanhempien sisaruksiin ja tietenkin vanhempien sisaruksiin. Jos mahdollista, sai mennä kauemmaksikin.

Kaikista piti olla syntymäaika ja mahdollinen kuolinaika ja syntymäpaikka tai vaihtoehtoisesti paikka missä asui suurimman osan elämää.

Vaikka jutellaan, niin en minä ainakaan muista ulkoa  kaikkien neljän isovanhempani syntymä- ja kuolinaikoja, saati isoisovanhempieni. Mies ei muistanut sitäkään vähää, kun hänellä kaksi isovanhempaa on kuollut jo ennen hänen syntymäänsä. Kyllä tää vaati soittoja  miehen äidille ja omalle äidille ja vielä äidin siskollekin ja otti aikaa.

Mutta tulipahan tehtyä silloin ja sitten seuraavien kanssa oli helpompaa.

Samoin viime vuonna historiassa 5. luokkalaisen piti kerätä tietoja isoisovanhempiensa sota-ajasta. Ei hemmetti, mistä tommoisia tietoja edes keskivertoperhe kerää, kun noi isoisovanhemmat on kuolleet aikaa sitten tai puolidementoituneena tai ei yksinkertaisesti halua puhua sotamuistoista.

Mulla onneksi sattui olemaan hyvinkin tietoa oman isoisäni sota-ajasta, valokuvia ja mummin saamia kirjeitä.

Mutta miten ihmeessä 5. luokkalainen pystyisi edes teoriassa tekemään tuollaiset tehtävät aivan itsenäisesti?

Kai nyt 5. luokkalainen osaa itsenäisesti hakea tietoa? Ottaa sen älypuhelimensa käteen, soittaa isovanhemmilleen ja kysyä tarvitsemiaan tietoja, tai kysyä suoraan omilta vanhemmiltaan, tai kysyä vanhemmiltaan, onko vanhoja valokuva-albumeita tai muistolaatikoita yms., joista tiedot voisivat löytyä. Jos ei jotain tietoa löydä, niin jättää sen sitten laittamatta ja kertoo opettajalle, miksi se puuttuu.

Oletat, että kaikilla onisovanhemmat? Mun ja mieheni vanhemmat oli kuolleet kaikki, ennenkuin tutustuimme. Loppu suku, veli asuu maapallon toisella puolen.

Oletan, että kyseisen kirjoittajan lapsella on isovanhemmat, koska kirjoittaja puhui omasta ja miehensä äideistä... Ja kuten sanoin, jos jotain tietoa ei löydy, niin sitten jättää sen laittamatta ja perustelee opettajalle, miksi se puuttuu. 

Kasvio, jossa on 20 vapaavalintaista kasvia on eri kuin kasvio, jossa on 50 kasvia listalta.

Kasvio, jonka tekemiseen on aikaa 6kk, on eri asia kuin kasvio, johon on aikaa viikko.

On eri asia poimia valkovuokko toukokuussa kuin syyskuussa. On eri asia kuvata koivu kuin suopursu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä opetan yläkoulussa, ja saatan hyvinkin laittaa läksyt wilmaan vasta illalla, kun ehdin. Kerron kuitenkin skideille läksyt tunnin lopussa, hyvin selvästi, kirjoitan vielä taulullekin, ja muistutan, että en välttämättä laita näitä wilmaan kuin vasta illalla. Tarkoitus on, että lapsi ihan itse pitää huolta omista läksyistään, eikä vanhempi joudu kyttäämään wilmaa ja muistuttelemaan lastaan.

Älkää rakkaat vanhemmat tehkö läksyjä yläkouluikäisen puolesta! Jos lapsi ei selviä kotitehtävistä ilman apua, hänellä on todennäköisesti jotain ongelmia kyseisen kouluaineen tietojen ja taitojen tai vaikkapa toiminnanohjauksen kanssa, ja hän tarvitsee erityisopetusta tai muuta tukea. Jos vanhempi tekee läksyt lapsen puolesta, tällaiset vaikeudet saattavat jäädä piiloon. Samoin, jos lapsi ei viitsi eikä halua huolehtia asioistaan itse, vanhempi tekee karhunpalveluksen, jos tekee kaiken lapsensa puolesta. Tällöin lapsi oppii, ettei hänen omilla laiminlyönneillään ole mitään seurauksia.

Ja jos lapsen kotiolot ovat sellaiset, ettei hänen ole mahdollista imuroida huonettaan tai leipoa sämpylöitä, niin, no, ehkä on hyvä, että tämä tulee myös koulun aikuisten tietoon.

Lapsen kotioloista eivät päätä yläkoulun opettajat. Esim meillä on ysiluokkalaisen kanssa ihan sovittu että kotona ei tee kotitöitä. Hänen työnsä on se koulu.

Ja mitä tulee väitteeseen että lapsella on jokin valuvika tms jos läksyt on liian vaikeat niin ammunpa tämänkin alas. Läksyt voi olla liian vaikeat ihan siksi että ope on huono. Joko mitoittaa ne läksyt väärin tai opettaa huonosti. Meillä on just setvitty lapsen tilannetta eräässä kielessä, jossa ope väitti lapsen olevan laiska/heikko oppilas/tuen tarpeessa ja siksi valittaa läksyjen vaikeutta. Oikeasti lapsi on kympin oppilas ja se ope itse surkea. Syyttää vaan jopa kuun asentoa ettei joutuisi kohtaamaan omaa surkeuttaan.

Varmaan sitten kiva kun muuttaa omaan kotiin niin ei osaa laittaa pyykkikonetta päälle, täyttää tiskikonetta jne. Koska on uusavuton :D

EI siellä sanottu ettei hän osaisi asioita. Kirjoitin että ysiluokkalaisella ei teeteyä kotitöitä. Lukutaito?

Hänen loppuelämänsä kannalta on huomattavasti tärkeämpää se ysiluokan todistus.

Kyllä sieppaa lukea, kun ihmisillä on asennw, ettei omaa lasta voi auttaa! Lapset ovat aivan vieraantuneita luonnosta ja käden taidoilta. Ja siitäkin valitetaan, kun joku yrittää kasvattaa lapsista ihmisiä!

Hävetkää laiskurit!

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sieppaa lukea, kun ihmisillä on asennw, ettei omaa lasta voi auttaa! Lapset ovat aivan vieraantuneita luonnosta ja käden taidoilta. Ja siitäkin valitetaan, kun joku yrittää kasvattaa lapsista ihmisiä!

Hävetkää laiskurit!

Tässä välissä oli pitkä aika kun kasviota ei laadittu lainkaan. Eli ikäluokat 1966-2001 on siis eläimiä, eikä ihmisiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta ketjussa olikin kyse siitä, ettei muka ole olemassa perheen läksyjä, vaan oppilaan pitää tehdä itsenäisesti. Tässä haluttiin nimenomaan sitä yhteistä "metsäretkeä" ja keskustelua kasveista yhdessä vanhempien kanssa, vain noista kolmestakymmenestä piti kirjoittaa sitten kuvailut jne.

Eli kyllä osassa kouluista, osassa luokista vaaditaan vanhempien osallistumista läksyihin.

Köksänläksyssä meillä ainakin vaadittiin vanhempaa kirjoittamaan "raportti" läksyn sujumisesta monisteeseen ja tietenkin hankkimaan ainekset ruokiin. esim. yhtenä viikonloppuna oli läksynä tehdä perheelle jauhelihakastike, perunamuusi ja marjakiisseli + leipoa sämpylöitä. Jokaisesta ruokalajista nimenomaan vanhemman piti kirjoittaa monisteeseen miten homma sujui valmisteluista siivoukseen.

Onhan se ikävää, että vanhemman täytyy katsoa lapsensa tekemisiä ja ihan viettää aikaa sen oman lapsensa kanssa ja päälle päätteeksi puhuakin hänelle.

No voi helvetti teidän kanssanne. Ei, se ei ole vaikeaa eikä edes ikävää.

Mutta kun tästä aiheesta on nyt 10 sivua väitelty, ettei muka ole olemassa läksyjä joihin tarvittaisiin vanhempaa ja kyllä on uusavuttomia oppilaita jos ei osaa köksänläksyä tehdä itse. Kyllä, on olemassa läksyjä joihin vanhemman pitää osallistua. Ja uuden OPS:n myötä näitä on entistä enemmän. 

Ja joo, joka tapauksessa on syötävä  (tosin marjakiisseliä meillä ei syödä ikinä) ja ainekset hankittava. Mutta jos mies tekee ruokaa, niin en mä siitä kirjoita neljää eri monistetta aiheesta käyttikö oikeita välineitä, sujuiko reseptin lukeminen miten, miten siivous sujui ja missä kunkin ruokalajin kohdalla onnistui erityisen hyvin ja missä olisi vielä oppimista.

Minusta henkilökohtaisesti tuollainen metsäretki on ihan kiva, ei lainkaan työläs. Mutta ymmärrän hyvin että monelle se on. Lapselle sämpylöiden teko oli helppoa, koska niitä meillä leivotaan muutenkin. Jos kyseessä olisi ollut pulla, olisi ollut haastavampaa, koska meillä ei ikinä leivota pullaa ja sitä olis varmaan tarvinnut hieman pähkäillä yhteistuumin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä panostetaan lasten koulutukseen. Lapsille on aina painotettu että se on heidän työ ja se on tärkeää. Hyvistä tuloksista palkitsen, mutta huonommatkin on ok, jos parhaansa on tehnyt. Se on tärkeintä.

Mulla on kaksi lasta. Ei isovanhempia ja lasten isä on menehtynyt. Teen kokopäivätyötä ja mulla on aina aikaa lapsilleni.

Mutta oikeasti, tänä syksynä on tullut tehtäväksi mm. sukupuun tekeminen, isovanhemman haastattelu ja arkipäiväkirjan teko, jossa koko perheen arki käydään läpi viikon ajan. Lapset tekee omatoimisesti mm. kasvikansiot ja köksän läksyt, jälkimmäistä varten olen vain antanut rahaa. Se on ok.

Lisäksi yksi koko perheen liikuntapäivä (lauantai aamupäivä), sienestysretki vanhemman kanssa ja _vanhemman_ tehtäväksi kuvataidekirja (siis piti askarrella kannet pahvista, siihen sivut, ja tietenkin vihkon koristelu ja sidonta. Miksei lapset tehneet tätä tunnilla itse?)

Tämä on tosi koulu- ja ennenkaikkea opettajakohtaista, sillä edellisessä koulussa meno oli aivan eri. Minua ei kiinnostaisi käyttää viikonloppuja askarteluun, mutta toisaalta en tahdo lastani silmätikuksi tai huonompaan asemaan, ja esimerkillä näytän että koulu on tärkeää. Mutta se on LAPSENI koulu, minä olen omani jo käynyt.

Ettekö te sitten muuten koskaan juttele sukulaisista, edesmenneistä isovanhemmista ja isästä yms., jos sukupuun tekeminenkin tuntuu jotenkin erityisen työläältä? Siinähän se menee jutustelun ja muistelun lomassa. Me katselimme vanhoja valokuviakin samalla, että lapsikin näki, miltä ne isoisovanhemmat näyttivät, miltä me vanhemmat näytimme lapsena ja millaisia vaatteita ja koteja "ennen vanhaan" oli. Kaikilla ei tietysti ole tallessa valokuvia, mutta muistoja luulisi olevan jokaisella...

Mä muistan kun piti tehdä toi sukupuu. Sen piti ulottua isoisovanhempiin, eli niiden mummien ja vaarien vanhempiin, isovanhempien sisaruksiin ja tietenkin vanhempien sisaruksiin. Jos mahdollista, sai mennä kauemmaksikin.

Kaikista piti olla syntymäaika ja mahdollinen kuolinaika ja syntymäpaikka tai vaihtoehtoisesti paikka missä asui suurimman osan elämää.

Vaikka jutellaan, niin en minä ainakaan muista ulkoa  kaikkien neljän isovanhempani syntymä- ja kuolinaikoja, saati isoisovanhempieni. Mies ei muistanut sitäkään vähää, kun hänellä kaksi isovanhempaa on kuollut jo ennen hänen syntymäänsä. Kyllä tää vaati soittoja  miehen äidille ja omalle äidille ja vielä äidin siskollekin ja otti aikaa.

Mutta tulipahan tehtyä silloin ja sitten seuraavien kanssa oli helpompaa.

Samoin viime vuonna historiassa 5. luokkalaisen piti kerätä tietoja isoisovanhempiensa sota-ajasta. Ei hemmetti, mistä tommoisia tietoja edes keskivertoperhe kerää, kun noi isoisovanhemmat on kuolleet aikaa sitten tai puolidementoituneena tai ei yksinkertaisesti halua puhua sotamuistoista.

Mulla onneksi sattui olemaan hyvinkin tietoa oman isoisäni sota-ajasta, valokuvia ja mummin saamia kirjeitä.

Mutta miten ihmeessä 5. luokkalainen pystyisi edes teoriassa tekemään tuollaiset tehtävät aivan itsenäisesti?

Kai nyt 5. luokkalainen osaa itsenäisesti hakea tietoa? Ottaa sen älypuhelimensa käteen, soittaa isovanhemmilleen ja kysyä tarvitsemiaan tietoja, tai kysyä suoraan omilta vanhemmiltaan, tai kysyä vanhemmiltaan, onko vanhoja valokuva-albumeita tai muistolaatikoita yms., joista tiedot voisivat löytyä. Jos ei jotain tietoa löydä, niin jättää sen sitten laittamatta ja kertoo opettajalle, miksi se puuttuu.

Toisinaan tiedon puuttumiselle on syy, jota lapsi nolostelee tai häpeää. Esimerkiksi voi olla kokonaan välit poikki toisen vanhemman puoleiseen sukuun, juoppo isovanhempi jolle ei halua soittaa tms.

Ei kaikkia tällaisia välttämättä halua opettajalle kertoa. 

Jos ei ole kysymys ihan olennaisesta perustaidosta joka kaikkien pitää hallita (sukupuu ei meillä sitä ole), niin eikö voisi olla vaihtoehtoisia tehtäviä?

Noi liian nopealla tehtävät tehtävät on oikeasti iso stressi, jos esim perheessä on lapsi joka sairastaa paljon tai vanhemmalla on perussairaus.

Itse sairastan kilpirauhassairautta, joka aiheuttaa mm sitä että imuroin kaikki flunssat ja minun pitää myös saada ne sairastaa.

Nuorimmalla lapsella on astma ja hän valvottaa paljon.

Jos tällaiseen tilanteeseen pamahtaa sitten jokin pikametsäretki ja neljän sivun pullaraportti niin ei kiva.

Jos työt saa tietää ajoissa, voin hoitaa niitä pois ennakkoon. Ilman että koko koti kaatuu päälle joka suunnasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä panostetaan lasten koulutukseen. Lapsille on aina painotettu että se on heidän työ ja se on tärkeää. Hyvistä tuloksista palkitsen, mutta huonommatkin on ok, jos parhaansa on tehnyt. Se on tärkeintä.

Mulla on kaksi lasta. Ei isovanhempia ja lasten isä on menehtynyt. Teen kokopäivätyötä ja mulla on aina aikaa lapsilleni.

Mutta oikeasti, tänä syksynä on tullut tehtäväksi mm. sukupuun tekeminen, isovanhemman haastattelu ja arkipäiväkirjan teko, jossa koko perheen arki käydään läpi viikon ajan. Lapset tekee omatoimisesti mm. kasvikansiot ja köksän läksyt, jälkimmäistä varten olen vain antanut rahaa. Se on ok.

Lisäksi yksi koko perheen liikuntapäivä (lauantai aamupäivä), sienestysretki vanhemman kanssa ja _vanhemman_ tehtäväksi kuvataidekirja (siis piti askarrella kannet pahvista, siihen sivut, ja tietenkin vihkon koristelu ja sidonta. Miksei lapset tehneet tätä tunnilla itse?)

Tämä on tosi koulu- ja ennenkaikkea opettajakohtaista, sillä edellisessä koulussa meno oli aivan eri. Minua ei kiinnostaisi käyttää viikonloppuja askarteluun, mutta toisaalta en tahdo lastani silmätikuksi tai huonompaan asemaan, ja esimerkillä näytän että koulu on tärkeää. Mutta se on LAPSENI koulu, minä olen omani jo käynyt.

Ettekö te sitten muuten koskaan juttele sukulaisista, edesmenneistä isovanhemmista ja isästä yms., jos sukupuun tekeminenkin tuntuu jotenkin erityisen työläältä? Siinähän se menee jutustelun ja muistelun lomassa. Me katselimme vanhoja valokuviakin samalla, että lapsikin näki, miltä ne isoisovanhemmat näyttivät, miltä me vanhemmat näytimme lapsena ja millaisia vaatteita ja koteja "ennen vanhaan" oli. Kaikilla ei tietysti ole tallessa valokuvia, mutta muistoja luulisi olevan jokaisella...

Mä muistan kun piti tehdä toi sukupuu. Sen piti ulottua isoisovanhempiin, eli niiden mummien ja vaarien vanhempiin, isovanhempien sisaruksiin ja tietenkin vanhempien sisaruksiin. Jos mahdollista, sai mennä kauemmaksikin.

Kaikista piti olla syntymäaika ja mahdollinen kuolinaika ja syntymäpaikka tai vaihtoehtoisesti paikka missä asui suurimman osan elämää.

Vaikka jutellaan, niin en minä ainakaan muista ulkoa  kaikkien neljän isovanhempani syntymä- ja kuolinaikoja, saati isoisovanhempieni. Mies ei muistanut sitäkään vähää, kun hänellä kaksi isovanhempaa on kuollut jo ennen hänen syntymäänsä. Kyllä tää vaati soittoja  miehen äidille ja omalle äidille ja vielä äidin siskollekin ja otti aikaa.

Mutta tulipahan tehtyä silloin ja sitten seuraavien kanssa oli helpompaa.

Samoin viime vuonna historiassa 5. luokkalaisen piti kerätä tietoja isoisovanhempiensa sota-ajasta. Ei hemmetti, mistä tommoisia tietoja edes keskivertoperhe kerää, kun noi isoisovanhemmat on kuolleet aikaa sitten tai puolidementoituneena tai ei yksinkertaisesti halua puhua sotamuistoista.

Mulla onneksi sattui olemaan hyvinkin tietoa oman isoisäni sota-ajasta, valokuvia ja mummin saamia kirjeitä.

Mutta miten ihmeessä 5. luokkalainen pystyisi edes teoriassa tekemään tuollaiset tehtävät aivan itsenäisesti?

Kai nyt 5. luokkalainen osaa itsenäisesti hakea tietoa? Ottaa sen älypuhelimensa käteen, soittaa isovanhemmilleen ja kysyä tarvitsemiaan tietoja, tai kysyä suoraan omilta vanhemmiltaan, tai kysyä vanhemmiltaan, onko vanhoja valokuva-albumeita tai muistolaatikoita yms., joista tiedot voisivat löytyä. Jos ei jotain tietoa löydä, niin jättää sen sitten laittamatta ja kertoo opettajalle, miksi se puuttuu.

Toisinaan tiedon puuttumiselle on syy, jota lapsi nolostelee tai häpeää. Esimerkiksi voi olla kokonaan välit poikki toisen vanhemman puoleiseen sukuun, juoppo isovanhempi jolle ei halua soittaa tms.

Ei kaikkia tällaisia välttämättä halua opettajalle kertoa. 

Jos ei ole kysymys ihan olennaisesta perustaidosta joka kaikkien pitää hallita (sukupuu ei meillä sitä ole), niin eikö voisi olla vaihtoehtoisia tehtäviä?

Tai on adoptiolapsi.

Mä vihaan noita koti-koulu -päiviä. Viime vuonna onneksi sain skipattua, kun tyttö on yläkoulussa ja siellä ei muidenkaan vanhemmat enää osallistu. Nyt juniori aloitti koulun ja pakkohan sinne on mennä, kun lapsille se on tärkeää tuossa iässä. Ei kiinnosta yhtään uhrata lauantaita siihen, että istun jossain pulpetissa.

Inhoan myös vanhempainiltoja. Mietin just, että taidan skipata tänä vuonna. En jaksa vaan yhtään ylimääräistä koulujuttua iltaisin. Läksyjä valvon kyllä. Muuten koulu saisi pysyä lestissään. Ei mitään ylimääräistä läsnäoloa tai yhteistoimintaa kiitos. Tässä on ihan muutenkin sen verran elämässä toimintaa. 

t: opettaja itsekin

Kyllä tuon ikäiseltä pitäisi köksän läksyt onnistua ilman että koko talo palaa. Vai onko hella ihan uusi tuttavuus muka tuon ikäisille lapsille nykyään?

Kasveja muistan myös keränneeni yksin. Eli jos on tarpeeksi vanha menemään itsenäisesti kavereiden kanssa niin eiköhän yksi reissu metsäänkin onnistu?