Lue keskustelun säännöt.
Inhoan sitä, että koulu järjestää koko perheelle työtä illoiksi ja viikonlopuiksi
10.09.2017 |
Ei lapsi niitä köksän läksyjään voi aivan yksikseen tehdä, ja kohta lähdetään rämpimään metsään kasvion kasvien perässä. (Keräämään valkovuokkoa, ketunleipää ja kieloa näin syyskuussa!)
Opettajilla on tunnollisiin lapsiin käsittämätön valta, ja tämä sitten heijastuu koko perheeseen.
Miksi hommia ei hoideta koulussa, miksi kotona pitää tehdä haastatteluja/ pyöränkorjaustehtäviä/miksi opettaminen jää kotiin?
Kommentit (372)
Vierailija kirjoitti:
Mutta ketjussa olikin kyse siitä, ettei muka ole olemassa perheen läksyjä, vaan oppilaan pitää tehdä itsenäisesti. Tässä haluttiin nimenomaan sitä yhteistä "metsäretkeä" ja keskustelua kasveista yhdessä vanhempien kanssa, vain noista kolmestakymmenestä piti kirjoittaa sitten kuvailut jne.
Eli kyllä osassa kouluista, osassa luokista vaaditaan vanhempien osallistumista läksyihin.
Köksänläksyssä meillä ainakin vaadittiin vanhempaa kirjoittamaan "raportti" läksyn sujumisesta monisteeseen ja tietenkin hankkimaan ainekset ruokiin. esim. yhtenä viikonloppuna oli läksynä tehdä perheelle jauhelihakastike, perunamuusi ja marjakiisseli + leipoa sämpylöitä. Jokaisesta ruokalajista nimenomaan vanhemman piti kirjoittaa monisteeseen miten homma sujui valmisteluista siivoukseen.
Onhan se ikävää, että vanhemman täytyy katsoa lapsensa tekemisiä ja ihan viettää aikaa sen oman lapsensa kanssa ja päälle päätteeksi puhuakin hänelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä seiskaluokan leivontaläksyt tein ihan itse. Luota siihen lapseesi. Ei tullut mieleenkään, että äiti leipoisi. Näitä oli jo 70-luvulla, mutta silloin vanhemmat eivät kuvitelleet, ettei lapsi osaa mitään.
En ole ikinä kuullut leivontaläksyistä. Pitääkö pullia ja kakkuja viedä kouluun näytille ja todisteeksi?
Nimenomaan. Mistä lähtien kotitaloudesta on tullut läksyjä, ja kai koulu sentään tarjoaa tarvikkeet?
Eikö teillä ole jauhoja, rasvaa ja munia kaapissa? Entä pyykinpesu- tai siivousvälineitä? Kai teillä nyt sentään ruokaa tehdään ja siivotaan ja pyykätään? Idea nyt vain on se, että tällä kertaa sen hoitaa äityliinin sijasta se koululainen.
Kotitaloudesta tuli läksyä jo 80-luvulla.
Nykypäivänä voi myös valita, tuoko kouluun ämpärillisen marjoja tai omenoita tai kalaa tms. ja saa siitä pari oppituntia vapaaksi vai käykö nuo oppitunnit koulua. Siitä on useita hyötyjä: rahapulassa koulu iloitsee, jos raaka-aineita tulee ilmaiseksi, oppilaat voivat opetella kalanperkuuta tai mustikkapiirakan tekemistä, ja lapsi oppii marjastamaan tai kalastamaan itse ja tietämään, mistä raaka-aineet tulevat. Lisäksi monilla on puutarhassaan niin paljon ylituotantoa, etteivät tiedä, mihin tunkisivat omenansa tai herukkansa, joten koulu on oikein sopivat paikka niille.
Ai ai. Ettei vaan livahtaisi marjat ja omenat kouluruokaan. Tarjotaan *kaikille* ruokaa, jonka alkuperästä ei ole mitään tietoa.
Ei mun lapseni ainakaan olisi saanut kerättyä yksin vaadittua määrää (yli 20 kpl) kasvia kasvioonsa. Siinä oli pakko auttaa, kun sillä sain numero korotuksen bilsan ysiluokan numeroon. Siis menin lapsen kanssa metsiin niitä hakemaan. Aika vaikeitakin oli joukossa. Vanamo ja kirjopillike
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kasveja ei tarvitse kerätä, mutta tehtävänanto kuului nimenomaan niin, että tee vanhempiesi kanssa retki metsään ja tutustukaa yhdessä erilaisiin kasveihin ja niiden nimiin. Piti valita kolmekymmentä kasvia ja tutustua niihin.
Tämä tehtävä annettiin viikko sitten.
30 kasvia löytyy jo parilta neliömetriltä. Erilaisia puita, varpuja, sammalia, jäkäliä, kukkia jne. Sopii avata silmät.
Niin, sanoinko jossain, että tää tehtävä olisi erityisen hankala? Varsinkin meillä helppo, kun takapihalla on metsä.
Mutta ketjussa olikin kyse siitä, ettei muka ole olemassa perheen läksyjä, vaan oppilaan pitää tehdä itsenäisesti. Tässä haluttiin nimenomaan sitä yhteistä "metsäretkeä" ja keskustelua kasveista yhdessä vanhempien kanssa, vain noista kolmestakymmenestä piti kirjoittaa sitten kuvailut jne.
Eli kyllä osassa kouluista, osassa luokista vaaditaan vanhempien osallistumista läksyihin.
Köksänläksyssä meillä ainakin vaadittiin vanhempaa kirjoittamaan "raportti" läksyn sujumisesta monisteeseen ja tietenkin hankkimaan ainekset ruokiin. esim. yhtenä viikonloppuna oli läksynä tehdä perheelle jauhelihakastike, perunamuusi ja marjakiisseli + leipoa sämpylöitä. Jokaisesta ruokalajista nimenomaan vanhemman piti kirjoittaa monisteeseen miten homma sujui valmisteluista siivoukseen.
Varmaan teillä syötäisiin viikonloppuna joka tapauksessa jotain ruokaa, jota varten tarvitsisi käydä kaupassa hakemassa ainekset. Ei siis mitään ylimääräistä työtä aiheudu tuosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten kasvio tehdään muka syksyllä? Osa jo kuollu pois.
Tätä minä mummona ihmettelen ja miten se edistää lapsen kasvien tuntemusta.
En ollut uskoa korviani, kun muutama vuosi siihen lastenlapsi soitti, oliko nyt syys- vai lokakuussa, mutta useampi pakkasyö oli jo käynyt, kun yhdessä etsittiin kasveja puhelimen välityksellä.
Ja mieleen jäi kielo, joka tähän aikaan vuodesta on menettänyt täysin lehtensä, jos yöpakkasia on ollut ja kielon silmuja on mahdoton havaita, jos on muuta kasvillisuutta.Miksei lapsi etsinyt kieloa touko-kesäkuussa? Keräilytehtävään annetaan puoli vuotta aikaa.[
Voi hyvä tavaton. Lapsi sai tehtävän pari päivää aikaisemmin ja listan kasveista.
Ja eihän tuossa olisi ollut mitään ongelmaa, jos aikaa olisi ollut koko kesä, koska lapsi on kiinnostunut luonnosta ja tuntee monia kasveja.Ongelmaksi muodostui ajankohta, koska tehtävä muodostui vaikeaksi, tunnistaa kasvit lehtien perusteella ja esim. kielon tunnistaminen myöhään syksyllä on aivan toista kuin alkukesästä.
Ja mistä ihmeestä tieto kasvien keräämisestä olisi annettu koko kesä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta ketjussa olikin kyse siitä, ettei muka ole olemassa perheen läksyjä, vaan oppilaan pitää tehdä itsenäisesti. Tässä haluttiin nimenomaan sitä yhteistä "metsäretkeä" ja keskustelua kasveista yhdessä vanhempien kanssa, vain noista kolmestakymmenestä piti kirjoittaa sitten kuvailut jne.
Eli kyllä osassa kouluista, osassa luokista vaaditaan vanhempien osallistumista läksyihin.
Köksänläksyssä meillä ainakin vaadittiin vanhempaa kirjoittamaan "raportti" läksyn sujumisesta monisteeseen ja tietenkin hankkimaan ainekset ruokiin. esim. yhtenä viikonloppuna oli läksynä tehdä perheelle jauhelihakastike, perunamuusi ja marjakiisseli + leipoa sämpylöitä. Jokaisesta ruokalajista nimenomaan vanhemman piti kirjoittaa monisteeseen miten homma sujui valmisteluista siivoukseen.
Onhan se ikävää, että vanhemman täytyy katsoa lapsensa tekemisiä ja ihan viettää aikaa sen oman lapsensa kanssa ja päälle päätteeksi puhuakin hänelle.
No hiukan hankalaa, kun sinä viikonloppuna piti myös mennä sukulaisiin (synttärit) isohkoon kaupunkiin 250 km päähän. Kiirettä pitää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riittää, kun kasvit kuvaa. Tehtävä tuli wilmaan eilen, lauantai-iltana.
Eihän tässä mitään marisemista olisi, jos olisi ollut koko kesä aikaa.Ap
Hieman ohi teeman, mutta kuinka osasit mennä lukemaan wilmaa lauantai-iltana?
En ole ap, mutta mulla tulee wilma-viesteistä sähköposti ja sähköposti tulee kännykkään.
Olen oppinut kuopuksen opettajan kanssa, että on parempi nopsan tarkistaa viestin sisältö, koska hän harrastaa näitä spontaaneita "tuo maanantaina kouluun kolme talouspaperirullan "hylsyä" tai "menemme maanantaina metsään, varaa mukaan pieni astia marjojen keräämistä varten"
Erityisesti sunnuntai-iltana pitää olla tarkkana. No, enää vuosi tuon opettajan kanssa ja sitten yläkouluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä ymmärrän ap:ta. Ei se kasvien keruu kyllä kovin helpolla kaupungissa omatoimisesti onnistu, lähimpään metsään on matkaa. Ja leivonta vaatii ainesten hakemisen kaupasta ja kyllä 13-vuotias vielä tarvitsee näin syksyn ja köksän opetuksen vasta alettua vähän apuakin.
Meillä ehkä on sitten myös vähän tumpelompia lapsiakin kuin keskivertoav-mammojen kympin ka:n ahkerat ja täydelliset muksut, kun näillä meidän irl-lapsilla tuppaa helposti isommat projektit jäädä viimetippaan ja sitten tarvitaan aikuisen kannustusta ja apua.
Olen samaa mieltä ap:n kanssa että joissain kouluissa ainakin on ulkoistettu aika paljonkin opetusta kotitehtäviksi.
Mitä ihmettä. Minä asun Helsingissä ja ei ollut kouluaikana ongelmaa kerätä kasveja kahtena lesänä. Ihan itse ne keräsin ja kuivatin srkä kirjoitin lapun jokaisesta. Tämä tehtiin alle 13v. Sen ikäinenhän on jo kohta teini. Enkä ymmärrä sitäkään että nykyään vanhemmat tekevät lapsen läksyt. Itse nekin tein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä oppitunti myös lapsille, että elämässä pitää osata avata suunsa, jos kohtaa täysin epärealistisia vaatimuksia.
Onko läksyjen tekeminen epärealistinen vaatimus? Varmaan sitten aikanaan myös työnteko tai ajoissa töihin tuleminen tai pomon käskyjen totteleminen ovat epärealistisia vaatimuksia?
Koettakaa ymmärtää, että opettaja toteuttaa ops:n vaatimuksia, jotka on laadittu opetusministeriössä, jossa on töissä teidän vaaleilla valitsemianne ihmisiä. Valitukset epärealistisista vaatimuksista voi osoittaa sinne, ei lähikoulun opettajalle tai rehtorille.
Vaikka opsiin kuuluisivatkin, niin opettajalla on vastuu niiden järkevästä aikatauluttamisesta, kohtuullisen työajan antamisesta ja ajoissa tiedottamisesta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä ymmärrän ap:ta. Ei se kasvien keruu kyllä kovin helpolla kaupungissa omatoimisesti onnistu, lähimpään metsään on matkaa. Ja leivonta vaatii ainesten hakemisen kaupasta ja kyllä 13-vuotias vielä tarvitsee näin syksyn ja köksän opetuksen vasta alettua vähän apuakin.
OT, mutta missä Suomen kaupungissa on metsään niin pitkä matka, ettei seiskaluokkalainen selviä siitä itse? Helsingissä, Vantaalla ja Tampereella olen asunut useammassakin paikkaa, ja kyllä kaikista on joku metsäpläntti löytynyt yleensä kävelymatkan päästä ja jos ei niin läheltä niin julkisilla helposti saavutettavissa.
Kasveja sitä paitsi on muuallakin kuin metsässä, onko biologianopettaja sen unohtanut kertoa?
Muuten kyllä kuulostaa älyttömältä, jos pitää jotkin tietyt kasvit löytää. Järkevämpi olisi muutaman kymmenen yleisen kasvin lista, josta voi koettaa löytää mitkä tahansa kymmenen, tms. tyyli.
Kaupassakin pitäisi tuonikäisen osata käydä yksin.
Kaikilla vanhemmilla ei ole likikään samat edellytykset auttaa lapsiaan kotitehtävissä, sen voisivat opettajat kyllä muistaa.
Mä opetan yläkoulussa, ja saatan hyvinkin laittaa läksyt wilmaan vasta illalla, kun ehdin. Kerron kuitenkin skideille läksyt tunnin lopussa, hyvin selvästi, kirjoitan vielä taulullekin, ja muistutan, että en välttämättä laita näitä wilmaan kuin vasta illalla. Tarkoitus on, että lapsi ihan itse pitää huolta omista läksyistään, eikä vanhempi joudu kyttäämään wilmaa ja muistuttelemaan lastaan.
Älkää rakkaat vanhemmat tehkö läksyjä yläkouluikäisen puolesta! Jos lapsi ei selviä kotitehtävistä ilman apua, hänellä on todennäköisesti jotain ongelmia kyseisen kouluaineen tietojen ja taitojen tai vaikkapa toiminnanohjauksen kanssa, ja hän tarvitsee erityisopetusta tai muuta tukea. Jos vanhempi tekee läksyt lapsen puolesta, tällaiset vaikeudet saattavat jäädä piiloon. Samoin, jos lapsi ei viitsi eikä halua huolehtia asioistaan itse, vanhempi tekee karhunpalveluksen, jos tekee kaiken lapsensa puolesta. Tällöin lapsi oppii, ettei hänen omilla laiminlyönneillään ole mitään seurauksia.
Ja jos lapsen kotiolot ovat sellaiset, ettei hänen ole mahdollista imuroida huonettaan tai leipoa sämpylöitä, niin, no, ehkä on hyvä, että tämä tulee myös koulun aikuisten tietoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä panostetaan lasten koulutukseen. Lapsille on aina painotettu että se on heidän työ ja se on tärkeää. Hyvistä tuloksista palkitsen, mutta huonommatkin on ok, jos parhaansa on tehnyt. Se on tärkeintä.
Mulla on kaksi lasta. Ei isovanhempia ja lasten isä on menehtynyt. Teen kokopäivätyötä ja mulla on aina aikaa lapsilleni.
Mutta oikeasti, tänä syksynä on tullut tehtäväksi mm. sukupuun tekeminen, isovanhemman haastattelu ja arkipäiväkirjan teko, jossa koko perheen arki käydään läpi viikon ajan. Lapset tekee omatoimisesti mm. kasvikansiot ja köksän läksyt, jälkimmäistä varten olen vain antanut rahaa. Se on ok.
Lisäksi yksi koko perheen liikuntapäivä (lauantai aamupäivä), sienestysretki vanhemman kanssa ja _vanhemman_ tehtäväksi kuvataidekirja (siis piti askarrella kannet pahvista, siihen sivut, ja tietenkin vihkon koristelu ja sidonta. Miksei lapset tehneet tätä tunnilla itse?)Tämä on tosi koulu- ja ennenkaikkea opettajakohtaista, sillä edellisessä koulussa meno oli aivan eri. Minua ei kiinnostaisi käyttää viikonloppuja askarteluun, mutta toisaalta en tahdo lastani silmätikuksi tai huonompaan asemaan, ja esimerkillä näytän että koulu on tärkeää. Mutta se on LAPSENI koulu, minä olen omani jo käynyt.
Ettekö te sitten muuten koskaan juttele sukulaisista, edesmenneistä isovanhemmista ja isästä yms., jos sukupuun tekeminenkin tuntuu jotenkin erityisen työläältä? Siinähän se menee jutustelun ja muistelun lomassa. Me katselimme vanhoja valokuviakin samalla, että lapsikin näki, miltä ne isoisovanhemmat näyttivät, miltä me vanhemmat näytimme lapsena ja millaisia vaatteita ja koteja "ennen vanhaan" oli. Kaikilla ei tietysti ole tallessa valokuvia, mutta muistoja luulisi olevan jokaisella...
Mä muistan kun piti tehdä toi sukupuu. Sen piti ulottua isoisovanhempiin, eli niiden mummien ja vaarien vanhempiin, isovanhempien sisaruksiin ja tietenkin vanhempien sisaruksiin. Jos mahdollista, sai mennä kauemmaksikin.
Kaikista piti olla syntymäaika ja mahdollinen kuolinaika ja syntymäpaikka tai vaihtoehtoisesti paikka missä asui suurimman osan elämää.
Vaikka jutellaan, niin en minä ainakaan muista ulkoa kaikkien neljän isovanhempani syntymä- ja kuolinaikoja, saati isoisovanhempieni. Mies ei muistanut sitäkään vähää, kun hänellä kaksi isovanhempaa on kuollut jo ennen hänen syntymäänsä. Kyllä tää vaati soittoja miehen äidille ja omalle äidille ja vielä äidin siskollekin ja otti aikaa.
Mutta tulipahan tehtyä silloin ja sitten seuraavien kanssa oli helpompaa.
Samoin viime vuonna historiassa 5. luokkalaisen piti kerätä tietoja isoisovanhempiensa sota-ajasta. Ei hemmetti, mistä tommoisia tietoja edes keskivertoperhe kerää, kun noi isoisovanhemmat on kuolleet aikaa sitten tai puolidementoituneena tai ei yksinkertaisesti halua puhua sotamuistoista.
Mulla onneksi sattui olemaan hyvinkin tietoa oman isoisäni sota-ajasta, valokuvia ja mummin saamia kirjeitä.
Mutta miten ihmeessä 5. luokkalainen pystyisi edes teoriassa tekemään tuollaiset tehtävät aivan itsenäisesti?
Meillä on täytetty lapsesta vauvakirjaa, sellaista Minä pienenä -tyyppistä, mikä usein annetaan lahjaksi ristiäisissä. Itsestänikin on sellainen. Siellä on sukupuu, jossa on koko nimet ja synnyin- ja kuolinajat tallella. Meille tehtävä on siis helppo minun puoleltani. Lisäksi meillä sukulaisissa puhellaan usein menneistä ajoista ja ihmisistä ja kuljeskellaan katselemassa kivijalkoja tai tupia, joissa isoisovanhemmat aikoinaan syntyivät tai käydään haudoilla viemässä kynttilöitä.
Miehen puolelta tehtävä on vaikeampi. Olen oman lapsen vauvakirjaan tehnyt vastaavaa sukupuuta mutta törmännyt tosiasiaan, että miehen isovanhemmat ovat kuolleet ennen hänen syntymäänsä, ja kun sukuhaudassa on useita henkilöitä samassa haudassa ja kivessä, mies ei edes tiedä, mitkä niistä nimistä ovat hänen isovanhempiaan. Miehen omat vanhemmat taas ovat jo sen verran seniilejä, etteivät oikein itsekään muista asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä panostetaan lasten koulutukseen. Lapsille on aina painotettu että se on heidän työ ja se on tärkeää. Hyvistä tuloksista palkitsen, mutta huonommatkin on ok, jos parhaansa on tehnyt. Se on tärkeintä.
Mulla on kaksi lasta. Ei isovanhempia ja lasten isä on menehtynyt. Teen kokopäivätyötä ja mulla on aina aikaa lapsilleni.
Mutta oikeasti, tänä syksynä on tullut tehtäväksi mm. sukupuun tekeminen, isovanhemman haastattelu ja arkipäiväkirjan teko, jossa koko perheen arki käydään läpi viikon ajan. Lapset tekee omatoimisesti mm. kasvikansiot ja köksän läksyt, jälkimmäistä varten olen vain antanut rahaa. Se on ok.
Lisäksi yksi koko perheen liikuntapäivä (lauantai aamupäivä), sienestysretki vanhemman kanssa ja _vanhemman_ tehtäväksi kuvataidekirja (siis piti askarrella kannet pahvista, siihen sivut, ja tietenkin vihkon koristelu ja sidonta. Miksei lapset tehneet tätä tunnilla itse?)Tämä on tosi koulu- ja ennenkaikkea opettajakohtaista, sillä edellisessä koulussa meno oli aivan eri. Minua ei kiinnostaisi käyttää viikonloppuja askarteluun, mutta toisaalta en tahdo lastani silmätikuksi tai huonompaan asemaan, ja esimerkillä näytän että koulu on tärkeää. Mutta se on LAPSENI koulu, minä olen omani jo käynyt.
Ettekö te sitten muuten koskaan juttele sukulaisista, edesmenneistä isovanhemmista ja isästä yms., jos sukupuun tekeminenkin tuntuu jotenkin erityisen työläältä? Siinähän se menee jutustelun ja muistelun lomassa. Me katselimme vanhoja valokuviakin samalla, että lapsikin näki, miltä ne isoisovanhemmat näyttivät, miltä me vanhemmat näytimme lapsena ja millaisia vaatteita ja koteja "ennen vanhaan" oli. Kaikilla ei tietysti ole tallessa valokuvia, mutta muistoja luulisi olevan jokaisella...
Mä muistan kun piti tehdä toi sukupuu. Sen piti ulottua isoisovanhempiin, eli niiden mummien ja vaarien vanhempiin, isovanhempien sisaruksiin ja tietenkin vanhempien sisaruksiin. Jos mahdollista, sai mennä kauemmaksikin.
Kaikista piti olla syntymäaika ja mahdollinen kuolinaika ja syntymäpaikka tai vaihtoehtoisesti paikka missä asui suurimman osan elämää.
Vaikka jutellaan, niin en minä ainakaan muista ulkoa kaikkien neljän isovanhempani syntymä- ja kuolinaikoja, saati isoisovanhempieni. Mies ei muistanut sitäkään vähää, kun hänellä kaksi isovanhempaa on kuollut jo ennen hänen syntymäänsä. Kyllä tää vaati soittoja miehen äidille ja omalle äidille ja vielä äidin siskollekin ja otti aikaa.
Mutta tulipahan tehtyä silloin ja sitten seuraavien kanssa oli helpompaa.
Samoin viime vuonna historiassa 5. luokkalaisen piti kerätä tietoja isoisovanhempiensa sota-ajasta. Ei hemmetti, mistä tommoisia tietoja edes keskivertoperhe kerää, kun noi isoisovanhemmat on kuolleet aikaa sitten tai puolidementoituneena tai ei yksinkertaisesti halua puhua sotamuistoista.
Mulla onneksi sattui olemaan hyvinkin tietoa oman isoisäni sota-ajasta, valokuvia ja mummin saamia kirjeitä.
Mutta miten ihmeessä 5. luokkalainen pystyisi edes teoriassa tekemään tuollaiset tehtävät aivan itsenäisesti?
Kai nyt 5. luokkalainen osaa itsenäisesti hakea tietoa? Ottaa sen älypuhelimensa käteen, soittaa isovanhemmilleen ja kysyä tarvitsemiaan tietoja, tai kysyä suoraan omilta vanhemmiltaan, tai kysyä vanhemmiltaan, onko vanhoja valokuva-albumeita tai muistolaatikoita yms., joista tiedot voisivat löytyä. Jos ei jotain tietoa löydä, niin jättää sen sitten laittamatta ja kertoo opettajalle, miksi se puuttuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä panostetaan lasten koulutukseen. Lapsille on aina painotettu että se on heidän työ ja se on tärkeää. Hyvistä tuloksista palkitsen, mutta huonommatkin on ok, jos parhaansa on tehnyt. Se on tärkeintä.
Mulla on kaksi lasta. Ei isovanhempia ja lasten isä on menehtynyt. Teen kokopäivätyötä ja mulla on aina aikaa lapsilleni.
Mutta oikeasti, tänä syksynä on tullut tehtäväksi mm. sukupuun tekeminen, isovanhemman haastattelu ja arkipäiväkirjan teko, jossa koko perheen arki käydään läpi viikon ajan. Lapset tekee omatoimisesti mm. kasvikansiot ja köksän läksyt, jälkimmäistä varten olen vain antanut rahaa. Se on ok.
Lisäksi yksi koko perheen liikuntapäivä (lauantai aamupäivä), sienestysretki vanhemman kanssa ja _vanhemman_ tehtäväksi kuvataidekirja (siis piti askarrella kannet pahvista, siihen sivut, ja tietenkin vihkon koristelu ja sidonta. Miksei lapset tehneet tätä tunnilla itse?)Tämä on tosi koulu- ja ennenkaikkea opettajakohtaista, sillä edellisessä koulussa meno oli aivan eri. Minua ei kiinnostaisi käyttää viikonloppuja askarteluun, mutta toisaalta en tahdo lastani silmätikuksi tai huonompaan asemaan, ja esimerkillä näytän että koulu on tärkeää. Mutta se on LAPSENI koulu, minä olen omani jo käynyt.
Ettekö te sitten muuten koskaan juttele sukulaisista, edesmenneistä isovanhemmista ja isästä yms., jos sukupuun tekeminenkin tuntuu jotenkin erityisen työläältä? Siinähän se menee jutustelun ja muistelun lomassa. Me katselimme vanhoja valokuviakin samalla, että lapsikin näki, miltä ne isoisovanhemmat näyttivät, miltä me vanhemmat näytimme lapsena ja millaisia vaatteita ja koteja "ennen vanhaan" oli. Kaikilla ei tietysti ole tallessa valokuvia, mutta muistoja luulisi olevan jokaisella...
Mä muistan kun piti tehdä toi sukupuu. Sen piti ulottua isoisovanhempiin, eli niiden mummien ja vaarien vanhempiin, isovanhempien sisaruksiin ja tietenkin vanhempien sisaruksiin. Jos mahdollista, sai mennä kauemmaksikin.
Kaikista piti olla syntymäaika ja mahdollinen kuolinaika ja syntymäpaikka tai vaihtoehtoisesti paikka missä asui suurimman osan elämää.
Vaikka jutellaan, niin en minä ainakaan muista ulkoa kaikkien neljän isovanhempani syntymä- ja kuolinaikoja, saati isoisovanhempieni. Mies ei muistanut sitäkään vähää, kun hänellä kaksi isovanhempaa on kuollut jo ennen hänen syntymäänsä. Kyllä tää vaati soittoja miehen äidille ja omalle äidille ja vielä äidin siskollekin ja otti aikaa.
Mutta tulipahan tehtyä silloin ja sitten seuraavien kanssa oli helpompaa.
Samoin viime vuonna historiassa 5. luokkalaisen piti kerätä tietoja isoisovanhempiensa sota-ajasta. Ei hemmetti, mistä tommoisia tietoja edes keskivertoperhe kerää, kun noi isoisovanhemmat on kuolleet aikaa sitten tai puolidementoituneena tai ei yksinkertaisesti halua puhua sotamuistoista.
Mulla onneksi sattui olemaan hyvinkin tietoa oman isoisäni sota-ajasta, valokuvia ja mummin saamia kirjeitä.
Mutta miten ihmeessä 5. luokkalainen pystyisi edes teoriassa tekemään tuollaiset tehtävät aivan itsenäisesti?
Kai nyt 5. luokkalainen osaa itsenäisesti hakea tietoa? Ottaa sen älypuhelimensa käteen, soittaa isovanhemmilleen ja kysyä tarvitsemiaan tietoja, tai kysyä suoraan omilta vanhemmiltaan, tai kysyä vanhemmiltaan, onko vanhoja valokuva-albumeita tai muistolaatikoita yms., joista tiedot voisivat löytyä. Jos ei jotain tietoa löydä, niin jättää sen sitten laittamatta ja kertoo opettajalle, miksi se puuttuu.
Oletat, että kaikilla onisovanhemmat? Mun ja mieheni vanhemmat oli kuolleet kaikki, ennenkuin tutustuimme. Loppu suku, veli asuu maapallon toisella puolen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä seiskaluokan leivontaläksyt tein ihan itse. Luota siihen lapseesi. Ei tullut mieleenkään, että äiti leipoisi. Näitä oli jo 70-luvulla, mutta silloin vanhemmat eivät kuvitelleet, ettei lapsi osaa mitään.
En ole ikinä kuullut leivontaläksyistä. Pitääkö pullia ja kakkuja viedä kouluun näytille ja todisteeksi?
Nimenomaan. Mistä lähtien kotitaloudesta on tullut läksyjä, ja kai koulu sentään tarjoaa tarvikkeet?
Eikö teillä ole jauhoja, rasvaa ja munia kaapissa? Entä pyykinpesu- tai siivousvälineitä? Kai teillä nyt sentään ruokaa tehdään ja siivotaan ja pyykätään? Idea nyt vain on se, että tällä kertaa sen hoitaa äityliinin sijasta se koululainen.
Kotitaloudesta tuli läksyä jo 80-luvulla.
Nykypäivänä voi myös valita, tuoko kouluun ämpärillisen marjoja tai omenoita tai kalaa tms. ja saa siitä pari oppituntia vapaaksi vai käykö nuo oppitunnit koulua. Siitä on useita hyötyjä: rahapulassa koulu iloitsee, jos raaka-aineita tulee ilmaiseksi, oppilaat voivat opetella kalanperkuuta tai mustikkapiirakan tekemistä, ja lapsi oppii marjastamaan tai kalastamaan itse ja tietämään, mistä raaka-aineet tulevat. Lisäksi monilla on puutarhassaan niin paljon ylituotantoa, etteivät tiedä, mihin tunkisivat omenansa tai herukkansa, joten koulu on oikein sopivat paikka niille.
Ai ai. Ettei vaan livahtaisi marjat ja omenat kouluruokaan. Tarjotaan *kaikille* ruokaa, jonka alkuperästä ei ole mitään tietoa.
Ruoka tulee kouluihin puolivalmisteena keskuskeittiöltä, johon raaka-aineet kilpailutetaan tukuilta. Nykypäivänä ei saa tarjota mitään sopimusten ulkopuolelta. Ei edes silloin, kun koululla on oma keittiö, jonne tulleista raaka-aineista valmistetaan ruoka alusta alkaen (kuulemma tällaisiakin kouluja vielä on). Jos joskus tarjotaan jokin ylimääräinen jäätelö, se voi olla lahjoitus joltain järjestöltä ja annetaan välipalana tai jälkiruokana.
Kotitalouden raaka-aineet taas maksetaan eri budjetista, ja ne opettaja käy 1-5 kertaa viikossa koulupäivän jälkeen itse keräämässä ja hakemassa sopimuskaupasta (valmiiksi kerätty satsi maksaa vitosen, mikä on liian iso summa koulun maksettavaksi). Ruoka-aineet siis maksetaan suoraan koululta, mutta hakuaikaa ja siihen käytettyä vaivaa ja bensaa ym. ei makseta opettajalle mitenkään.
Oppilaiden tuomat kotitalouden raaka-aineet käytetään ihan varmasti siellä kotitaloudessa.
Päiväkodeissa ja jopa joissakin kouluissa voidaan tehdä jokin metsäretki siinä mielessä, että mennään poimimaan jotain, ja silloin se on erikseen selkeästi sanottu, mihin marjat menevät. Meilläkin olivat viisivuotiaat lähteneet mustikkaan päiväkodissa, ja jokainen oli kerännyt kupillisen marjoja. Niistä lapset sitten päiväkodin apukeittiössä saivat tehdä omat pikkupiirakat keittiön valmiiksi tekemään taikinapalaseen. Lapsi oli kovin tykännyt, vaikka hän kyllä saa kotonakin aina osallistua leivontaan ja ruuanlaittoon raaka-aineiden käsittelystä alkaen.
Vierailija kirjoitti:
Mä opetan yläkoulussa, ja saatan hyvinkin laittaa läksyt wilmaan vasta illalla, kun ehdin. Kerron kuitenkin skideille läksyt tunnin lopussa, hyvin selvästi, kirjoitan vielä taulullekin, ja muistutan, että en välttämättä laita näitä wilmaan kuin vasta illalla. Tarkoitus on, että lapsi ihan itse pitää huolta omista läksyistään, eikä vanhempi joudu kyttäämään wilmaa ja muistuttelemaan lastaan.
Älkää rakkaat vanhemmat tehkö läksyjä yläkouluikäisen puolesta! Jos lapsi ei selviä kotitehtävistä ilman apua, hänellä on todennäköisesti jotain ongelmia kyseisen kouluaineen tietojen ja taitojen tai vaikkapa toiminnanohjauksen kanssa, ja hän tarvitsee erityisopetusta tai muuta tukea. Jos vanhempi tekee läksyt lapsen puolesta, tällaiset vaikeudet saattavat jäädä piiloon. Samoin, jos lapsi ei viitsi eikä halua huolehtia asioistaan itse, vanhempi tekee karhunpalveluksen, jos tekee kaiken lapsensa puolesta. Tällöin lapsi oppii, ettei hänen omilla laiminlyönneillään ole mitään seurauksia.
Ja jos lapsen kotiolot ovat sellaiset, ettei hänen ole mahdollista imuroida huonettaan tai leipoa sämpylöitä, niin, no, ehkä on hyvä, että tämä tulee myös koulun aikuisten tietoon.
Lapsen kotioloista eivät päätä yläkoulun opettajat. Esim meillä on ysiluokkalaisen kanssa ihan sovittu että kotona ei tee kotitöitä. Hänen työnsä on se koulu.
Ja mitä tulee väitteeseen että lapsella on jokin valuvika tms jos läksyt on liian vaikeat niin ammunpa tämänkin alas. Läksyt voi olla liian vaikeat ihan siksi että ope on huono. Joko mitoittaa ne läksyt väärin tai opettaa huonosti. Meillä on just setvitty lapsen tilannetta eräässä kielessä, jossa ope väitti lapsen olevan laiska/heikko oppilas/tuen tarpeessa ja siksi valittaa läksyjen vaikeutta. Oikeasti lapsi on kympin oppilas ja se ope itse surkea. Syyttää vaan jopa kuun asentoa ettei joutuisi kohtaamaan omaa surkeuttaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä panostetaan lasten koulutukseen. Lapsille on aina painotettu että se on heidän työ ja se on tärkeää. Hyvistä tuloksista palkitsen, mutta huonommatkin on ok, jos parhaansa on tehnyt. Se on tärkeintä.
Mulla on kaksi lasta. Ei isovanhempia ja lasten isä on menehtynyt. Teen kokopäivätyötä ja mulla on aina aikaa lapsilleni.
Mutta oikeasti, tänä syksynä on tullut tehtäväksi mm. sukupuun tekeminen, isovanhemman haastattelu ja arkipäiväkirjan teko, jossa koko perheen arki käydään läpi viikon ajan. Lapset tekee omatoimisesti mm. kasvikansiot ja köksän läksyt, jälkimmäistä varten olen vain antanut rahaa. Se on ok.
Lisäksi yksi koko perheen liikuntapäivä (lauantai aamupäivä), sienestysretki vanhemman kanssa ja _vanhemman_ tehtäväksi kuvataidekirja (siis piti askarrella kannet pahvista, siihen sivut, ja tietenkin vihkon koristelu ja sidonta. Miksei lapset tehneet tätä tunnilla itse?)Tämä on tosi koulu- ja ennenkaikkea opettajakohtaista, sillä edellisessä koulussa meno oli aivan eri. Minua ei kiinnostaisi käyttää viikonloppuja askarteluun, mutta toisaalta en tahdo lastani silmätikuksi tai huonompaan asemaan, ja esimerkillä näytän että koulu on tärkeää. Mutta se on LAPSENI koulu, minä olen omani jo käynyt.
Ettekö te sitten muuten koskaan juttele sukulaisista, edesmenneistä isovanhemmista ja isästä yms., jos sukupuun tekeminenkin tuntuu jotenkin erityisen työläältä? Siinähän se menee jutustelun ja muistelun lomassa. Me katselimme vanhoja valokuviakin samalla, että lapsikin näki, miltä ne isoisovanhemmat näyttivät, miltä me vanhemmat näytimme lapsena ja millaisia vaatteita ja koteja "ennen vanhaan" oli. Kaikilla ei tietysti ole tallessa valokuvia, mutta muistoja luulisi olevan jokaisella...
Mä muistan kun piti tehdä toi sukupuu. Sen piti ulottua isoisovanhempiin, eli niiden mummien ja vaarien vanhempiin, isovanhempien sisaruksiin ja tietenkin vanhempien sisaruksiin. Jos mahdollista, sai mennä kauemmaksikin.
Kaikista piti olla syntymäaika ja mahdollinen kuolinaika ja syntymäpaikka tai vaihtoehtoisesti paikka missä asui suurimman osan elämää.
Vaikka jutellaan, niin en minä ainakaan muista ulkoa kaikkien neljän isovanhempani syntymä- ja kuolinaikoja, saati isoisovanhempieni. Mies ei muistanut sitäkään vähää, kun hänellä kaksi isovanhempaa on kuollut jo ennen hänen syntymäänsä. Kyllä tää vaati soittoja miehen äidille ja omalle äidille ja vielä äidin siskollekin ja otti aikaa.
Mutta tulipahan tehtyä silloin ja sitten seuraavien kanssa oli helpompaa.
Samoin viime vuonna historiassa 5. luokkalaisen piti kerätä tietoja isoisovanhempiensa sota-ajasta. Ei hemmetti, mistä tommoisia tietoja edes keskivertoperhe kerää, kun noi isoisovanhemmat on kuolleet aikaa sitten tai puolidementoituneena tai ei yksinkertaisesti halua puhua sotamuistoista.
Mulla onneksi sattui olemaan hyvinkin tietoa oman isoisäni sota-ajasta, valokuvia ja mummin saamia kirjeitä.
Mutta miten ihmeessä 5. luokkalainen pystyisi edes teoriassa tekemään tuollaiset tehtävät aivan itsenäisesti?
Kai nyt 5. luokkalainen osaa itsenäisesti hakea tietoa? Ottaa sen älypuhelimensa käteen, soittaa isovanhemmilleen ja kysyä tarvitsemiaan tietoja, tai kysyä suoraan omilta vanhemmiltaan, tai kysyä vanhemmiltaan, onko vanhoja valokuva-albumeita tai muistolaatikoita yms., joista tiedot voisivat löytyä. Jos ei jotain tietoa löydä, niin jättää sen sitten laittamatta ja kertoo opettajalle, miksi se puuttuu.
Ai kymmenvuotias soittaa dementikolle joka ei edes muista häntä tai maktkustaa omatoimisesti Sastamalaan kuvaamaan hautakiviä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riittää, kun kasvit kuvaa. Tehtävä tuli wilmaan eilen, lauantai-iltana.
Eihän tässä mitään marisemista olisi, jos olisi ollut koko kesä aikaa.Ap
Hieman ohi teeman, mutta kuinka osasit mennä lukemaan wilmaa lauantai-iltana?
Mulla piippaa kännykkä ja luen viestit sitten kännykältä. Ei se ole sen ihmeellisempi. Ja harvoin tulee sammutettua kännykkää illalla tai edes yöksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä panostetaan lasten koulutukseen. Lapsille on aina painotettu että se on heidän työ ja se on tärkeää. Hyvistä tuloksista palkitsen, mutta huonommatkin on ok, jos parhaansa on tehnyt. Se on tärkeintä.
Mulla on kaksi lasta. Ei isovanhempia ja lasten isä on menehtynyt. Teen kokopäivätyötä ja mulla on aina aikaa lapsilleni.
Mutta oikeasti, tänä syksynä on tullut tehtäväksi mm. sukupuun tekeminen, isovanhemman haastattelu ja arkipäiväkirjan teko, jossa koko perheen arki käydään läpi viikon ajan. Lapset tekee omatoimisesti mm. kasvikansiot ja köksän läksyt, jälkimmäistä varten olen vain antanut rahaa. Se on ok.
Lisäksi yksi koko perheen liikuntapäivä (lauantai aamupäivä), sienestysretki vanhemman kanssa ja _vanhemman_ tehtäväksi kuvataidekirja (siis piti askarrella kannet pahvista, siihen sivut, ja tietenkin vihkon koristelu ja sidonta. Miksei lapset tehneet tätä tunnilla itse?)Tämä on tosi koulu- ja ennenkaikkea opettajakohtaista, sillä edellisessä koulussa meno oli aivan eri. Minua ei kiinnostaisi käyttää viikonloppuja askarteluun, mutta toisaalta en tahdo lastani silmätikuksi tai huonompaan asemaan, ja esimerkillä näytän että koulu on tärkeää. Mutta se on LAPSENI koulu, minä olen omani jo käynyt.
Ettekö te sitten muuten koskaan juttele sukulaisista, edesmenneistä isovanhemmista ja isästä yms., jos sukupuun tekeminenkin tuntuu jotenkin erityisen työläältä? Siinähän se menee jutustelun ja muistelun lomassa. Me katselimme vanhoja valokuviakin samalla, että lapsikin näki, miltä ne isoisovanhemmat näyttivät, miltä me vanhemmat näytimme lapsena ja millaisia vaatteita ja koteja "ennen vanhaan" oli. Kaikilla ei tietysti ole tallessa valokuvia, mutta muistoja luulisi olevan jokaisella...
Mä muistan kun piti tehdä toi sukupuu. Sen piti ulottua isoisovanhempiin, eli niiden mummien ja vaarien vanhempiin, isovanhempien sisaruksiin ja tietenkin vanhempien sisaruksiin. Jos mahdollista, sai mennä kauemmaksikin.
Kaikista piti olla syntymäaika ja mahdollinen kuolinaika ja syntymäpaikka tai vaihtoehtoisesti paikka missä asui suurimman osan elämää.
Vaikka jutellaan, niin en minä ainakaan muista ulkoa kaikkien neljän isovanhempani syntymä- ja kuolinaikoja, saati isoisovanhempieni. Mies ei muistanut sitäkään vähää, kun hänellä kaksi isovanhempaa on kuollut jo ennen hänen syntymäänsä. Kyllä tää vaati soittoja miehen äidille ja omalle äidille ja vielä äidin siskollekin ja otti aikaa.
Mutta tulipahan tehtyä silloin ja sitten seuraavien kanssa oli helpompaa.
Samoin viime vuonna historiassa 5. luokkalaisen piti kerätä tietoja isoisovanhempiensa sota-ajasta. Ei hemmetti, mistä tommoisia tietoja edes keskivertoperhe kerää, kun noi isoisovanhemmat on kuolleet aikaa sitten tai puolidementoituneena tai ei yksinkertaisesti halua puhua sotamuistoista.
Mulla onneksi sattui olemaan hyvinkin tietoa oman isoisäni sota-ajasta, valokuvia ja mummin saamia kirjeitä.
Mutta miten ihmeessä 5. luokkalainen pystyisi edes teoriassa tekemään tuollaiset tehtävät aivan itsenäisesti?
Kai nyt 5. luokkalainen osaa itsenäisesti hakea tietoa? Ottaa sen älypuhelimensa käteen, soittaa isovanhemmilleen ja kysyä tarvitsemiaan tietoja, tai kysyä suoraan omilta vanhemmiltaan, tai kysyä vanhemmiltaan, onko vanhoja valokuva-albumeita tai muistolaatikoita yms., joista tiedot voisivat löytyä. Jos ei jotain tietoa löydä, niin jättää sen sitten laittamatta ja kertoo opettajalle, miksi se puuttuu.
Ai kymmenvuotias soittaa dementikolle joka ei edes muista häntä tai maktkustaa omatoimisesti Sastamalaan kuvaamaan hautakiviä?
Tämmöistä valitusta siitä seuraa, kun ihmisen eivät enää piittaa juuristaan, saati juurruta lastaan osaksi sukuaan.
Wilmassa on toiminto jolla saa sähköpostiin/kännykkään tiedon kun Wilmaan tulee viesti tai tuntimerkintä.
Wilmassa myös joutuu käymään usein, tsekkaamssa tiedotteita. Tarkistamassa koealueita, uusimpia tietoja leirikoulusta. Jne.