Riittämättömyyden tunteesta johtuen en siivoa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei mieskään niin paljon siivoa. Mutta ahdistuin silti siitä, miltä meillä näyttää, ja siitä, että ei ollut tarpeeksi siistiä. Ja siis mies vaan sanoi "ei ne sotkut mihinkään karkaa" no, ei niin, mutta sitten on hirveän näköistä. Ja olin koko ajan tyytymätön tasoon, jolla kykenin siivoamaan. Ja hoitamaan lapsia jne.

ap

Mutta mietipä, jos sun mies ei siivoaisi ollenkaan?

Sitten mun ois ollut pakko. Mutta sitten ois se riittänyt tavallaan paremmin toisen nollaa vasten. Ei sillä se olisi kilpailu, vaan mun pään sisäinen ongelmahan se on. Mutta ei itse aiheuttamani.

ap

Nämä siivoustarinat on menneessä muodossa. Onneksi! Perhe on saanut vapauden.

Kuka siellä yksiössäsi siivoaa?

Laiska akka. Ja sairas. Huku ryönääsi.

Hei, amerikkalainen flylady siivous'guru' kirjoittaa ihan juuri tästä mistä sinäkin puhut!! Hänen lempeät sanansa ja lähestymistapansa auttoi minua pääsemään siivouksen alkuun ja ylläpitämään siisteyttä. Aina välillä repsahdan, mutta pääsen takaisin ruotuun kun muistan, että pienikin asia on eteenpäin ja viidessätoista minuutissa voi saada vaikka mitä tehtyä. Äidin/miehen nalkuttava ääni päässäni vaihtui lempeään kannustukseen, suosittelen! Älä muista välitä, sä kyllä selviät ja onnistut!

Sä olet vain ja ainoastaan laiska, joka yrittä selittää asioita jollain käsittämättömällä riittämättömyydellä. Kyse on siitä, että laiskuuksissasi teet asiat puutteellisesti. Ryhdistäydy nyt hyvä ihminen ja siivoa kunnolla.

Ymmärrän tunteesi. Itse siivoan varsin kohtuullisesti, eli tarpeen mukaan eikä minua haittaa epäjärjestys. Likaa sen sijaan en kestä yhtä paljon, mutta minun siivoukseni on miehen mielestä väärää. Kun siivoan jotain perusteellisemmin, huomauttaa heti toisesta, joka on ollut minun mielestäni turhempi siivottava.

Se vaan tuntuu niin turhalta, kun on päivän pessyt kesäisiä kärpäsenkakkoja kaapinovista ja seinistä, ja sitten joku tulee ja valittaa lehtikasasta pöydällä!

Minäkin voin vakuuttaa, että itsetunnon kanssa tällä tunteella ei ole mitään tekemistä. Itsetuntoa minulla kyllä riittää vaikka myytäväksi, mutta siivous on se, jossa en ole enää edes yrittänyt miellyttää ketään muuta kuin itseäni. Siitä on jo vuosikymmeniä, kun totesin anopilleni ylpeästi " ei minun tarvitse", kun kyseli jostain siivouksesta. Se sama anoppi ei koskaan huomannut sitä, minkä minä olin siivonnut paitsi silloin, kun tein sen väärin.

Riittämättömyyden tunteitahan siinä syntyy kun siivottu sotkeutuu heti uudelleen. Eilen tein suurimuroinnin kämpässä, tänään jo lattialla pyörii vaikka mitä. Vessa on hetkessä hyväntuoksuisesta ohipissattu.Ja juurikin kukaan ei huomaa miten paljon teen ihan joka ainoa päivä. Mies on tarkempi eikä siksi ole tyytyäinen niin helposti kuin minä. Pitää vain lempeästi itse kiitellä itseään ja saada siivoushetkiin jotain kivaa, minä kuuntelen aikuistubettajien höpinöitä.

En mä huvikseni ole siirtynyt asumaan erilleen perheestä, kyllä mä koen sellaista riittämättömyyttä ihmisenä suhteessa heihin. Ajattelin ennen kuin sain lapsia, että ei hyvänä

Itinä oleminen nyt niin vaikeaa voi olla, riittää, että haluaa tehdä asiat oikein ja keskittyy siihen, eikä ajattele omia mielihalujaan, kuten ajattelin niiden tekevän, joita moititiin, ettei he ole kunnon vanhempia.

Mutta en tiedä olenko hsp add masentunut vai mikä, kun ei mun tekemiset ensinnäkään tuota itselle iloa, vaan rasituin ihan normaalista arjen pyörittämisestä ja koko ajan tiesin, miten pitäisi olla ja näin, miten ei ollut niin. Ja miehestä "ei se mitään haittaa". Eli selkeästi ei ole valmis itse parantamaan tilannetta minun vuokseni myöskään. Saa olla sellaista kuin on, vaikka voisi olla paremminkin.

Toisaalta ei siinäkään mitään pahaa ole, jos sitten jaksaisi kuunnella kun siivoushullut kertoo miten heistä on helppoa kaikki ja jaksavat sitä ja tätä, mutta mä en halunnut että olisi ihmisiä, jotka kykenis sanomaanmulle, että elä paremmin, et tee tarpeeksi jne.

ap

Hah hhaah hah... Aika mielenkiintoinen teoria siivoamattomuudelle. :) Hmmm... pitäisköhän minunkin keksiä jotain riittämättömyysteoriaa taustalle syyksi sille, että en vain pidä siivoamisesta ja haluan käyttää vapaa-aikani paremmin.

Ja miehen kommunikointikin on sellaista, että eilen kysyy kello 21.30, että tulisinko aamulla tänään klo 9-11 olemaan lasten kanssa, kun hän menisi juoksemaan. Miksi se pitää eilen kello 21.30 kysyä? Mulle tulee ihan sellainen tunne, että en saa järjestellä omaa elämääni ollenkaan, vaan mun pitää sitten mennä kun mies sanoo. Miten tuohon voisi sanoa että ei tuntematta itseään rikolliseksi? Mitä valinnanvaraa toi mulle jättää? Ja kun siis sekään ei riitä, jos suostuu, niin seuraava pyyntö päästä juoksemaan on ihan ovella. Eli koko ajan tunnen, että olen syypää, kun mies ei pääse harrastamaan.

ap

Vierailija kirjoitti:

Hah hhaah hah... Aika mielenkiintoinen teoria siivoamattomuudelle. :) Hmmm... pitäisköhän minunkin keksiä jotain riittämättömyysteoriaa taustalle syyksi sille, että en vain pidä siivoamisesta ja haluan käyttää vapaa-aikani paremmin.

Mutta se on totta. Elämän pitäisi olla mukavaa ja maistua hyvälle. Myös sen arjen. Jos arki tuntuu rangaistukselta pakkotyölaitoksessa, niin en jaksanut kuin 9 vuotta.

ap

Konmari + viikkosiivooja on hyvä ratkaisu välttää ikävältä tuntuva siivoaminen. 

Meillä oli siivoaja, mutta sittn se piti sanoa irti rahakriisin takia. Ei ollut enää varaa. Siivous oli myös "vain" 2 kertaa kuukaudessa, jolloin edellisenä iltana oli kauhea stressi tavaroiden keräilystä pois lojumasta ympäriinsä. Minusta mies olisi voinut tehdä sitä, kun mä olin töissä, enemmän, ja mies taas jostain syystä inhosi sitä, että siivotaan siivoajia varten.

ap

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli siivoaja, mutta sittn se piti sanoa irti rahakriisin takia. Ei ollut enää varaa. Siivous oli myös "vain" 2 kertaa kuukaudessa, jolloin edellisenä iltana oli kauhea stressi tavaroiden keräilystä pois lojumasta ympäriinsä. Minusta mies olisi voinut tehdä sitä, kun mä olin töissä, enemmän, ja mies taas jostain syystä inhosi sitä, että siivotaan siivoajia varten.

ap

Liikaa tavaraa, jos tavaroiden laittaminen takaisin omille paikoilleen on liian vaikeaa. Siihen auttaa konmari. 

Kuka siellä yksiössä siivoo?

Illalla kun kivikissaäidin mies menee maate, hän tuijottaa kattoon onnellinen hymy kasvoillaan ja huokaa höyhenenkevyesti kuinka onnellinen onkaan kun on saanut tuollaisen vaimon. NOOOOT.

Vierailija kirjoitti:

Ja miehen kommunikointikin on sellaista, että eilen kysyy kello 21.30, että tulisinko aamulla tänään klo 9-11 olemaan lasten kanssa, kun hän menisi juoksemaan. Miksi se pitää eilen kello 21.30 kysyä? Mulle tulee ihan sellainen tunne, että en saa järjestellä omaa elämääni ollenkaan, vaan mun pitää sitten mennä kun mies sanoo. Miten tuohon voisi sanoa että ei tuntematta itseään rikolliseksi? Mitä valinnanvaraa toi mulle jättää? Ja kun siis sekään ei riitä, jos suostuu, niin seuraava pyyntö päästä juoksemaan on ihan ovella. Eli koko ajan tunnen, että olen syypää, kun mies ei pääse harrastamaan.

ap

Onhan se toki liian rankkaa hoitaa kahta koululaista kaksi tuntia. Ei edes ruokaa tarvi (pysty) lapsille laittaa.

Teidän pitää tehdä ero kuntoon ja sulle tapaamiset... Liikaa ja liian raskasta äitihullulle toki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli siivoaja, mutta sittn se piti sanoa irti rahakriisin takia. Ei ollut enää varaa. Siivous oli myös "vain" 2 kertaa kuukaudessa, jolloin edellisenä iltana oli kauhea stressi tavaroiden keräilystä pois lojumasta ympäriinsä. Minusta mies olisi voinut tehdä sitä, kun mä olin töissä, enemmän, ja mies taas jostain syystä inhosi sitä, että siivotaan siivoajia varten.

ap

Liikaa tavaraa, jos tavaroiden laittaminen takaisin omille paikoilleen on liian vaikeaa. Siihen auttaa konmari. 

Minusta konmari on vaikeaa, jos tavatat taloudessa eivät ole kaikki omia.

ap

Vierailija kirjoitti:

Illalla kun kivikissaäidin mies menee maate, hän tuijottaa kattoon onnellinen hymy kasvoillaan ja huokaa höyhenenkevyesti kuinka onnellinen onkaan kun on saanut tuollaisen vaimon. NOOOOT.

Nyt varmaan hymyilyttää, kun akka on muuttanut pois😊

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja miehen kommunikointikin on sellaista, että eilen kysyy kello 21.30, että tulisinko aamulla tänään klo 9-11 olemaan lasten kanssa, kun hän menisi juoksemaan. Miksi se pitää eilen kello 21.30 kysyä? Mulle tulee ihan sellainen tunne, että en saa järjestellä omaa elämääni ollenkaan, vaan mun pitää sitten mennä kun mies sanoo. Miten tuohon voisi sanoa että ei tuntematta itseään rikolliseksi? Mitä valinnanvaraa toi mulle jättää? Ja kun siis sekään ei riitä, jos suostuu, niin seuraava pyyntö päästä juoksemaan on ihan ovella. Eli koko ajan tunnen, että olen syypää, kun mies ei pääse harrastamaan.

ap

Onhan se toki liian rankkaa hoitaa kahta koululaista kaksi tuntia. Ei edes ruokaa tarvi (pysty) lapsille laittaa.

Teidän pitää tehdä ero kuntoon ja sulle tapaamiset... Liikaa ja liian raskasta äitihullulle toki.

Ongelma ei ole olla kahta tuntia lasten kanssa vaan se, että mulla ei ol sananvaltaa mihinkään. Mies vain ilmoittaa, että nyt tarttis ja mäkö hyppään?

ap

Kun saat omaa päätä tasapainoon, voit alkaa kouluttaa miestä ennakoimaan noita juoksulenkkejä. Sano sille, montako päivää aiemmin sinun täytyy saada tietää se. Ja jos miehen ehdottama aika ei käy sinulle, sinun täytyy itse ehdottaa miehelle jotain toista aikaa. Neuvottelua vaatii yhteiselo.