Lue keskustelun säännöt.
Ainoa lapsi ja ikääntyvät vanhemmat
07.09.2017 |
Kaipaisin kohtalotovereita. Olen 35 v. ainoa lapsi, joka alkaa olla todella neuvoton ja uupunut siihen että joutuu omien töiden ym. lisäksi hoitamaan ikääntyvien vanhempiensa asioita. Minulla ei ole omaa perhettä eikä ketään muutakaan, jolta voisin apua, tukea tai edes ymmärrystä saada. Kaverit joilla on sisaruksia ei tunnu ymmärtävän tilannettani lainkaan, hehän eivät ole yksin vastuussa vanhempiensa auttamisesta. Kummastelevat vaan kuinka jaksan ja kuinka oma elämäni on tauolla. No eihän mulla ole vaihtoehtoja, en voi vanhempiani heitteillekään jättää enkä halua että toinen heistä uupuu ja tilanne on sitten vieläkin huonompi :( Mistä te muut saatte voimia vastaavassa tilanteessa?
Kommentit (80)
On valitettavan yleistä, että vaikka sisaruksia olisi useita, niin vanhemmista huolehtiminen jää yhden, usein naimattoman tyttären vastuulle. Muut sisarukset, vaikka asuisivat melkein nurkan takana, eivät pane tikkua ristiin eivätkä ymmärrä, millaista taakkaa tämä huolehtija kantaa. Jos pyytää edes hetkellistä apua, niin eivät ymmärrä, mikä siinä nyt on muka niin rankkaa. Mutta odottakaas, kun vanhemmista aika jättää, niin ketkäs siellä ovatkaan ensimmäisinä käsi ojossa suureen ääneen vaatimassa perintöjään. Pahimmillaan käy jopa niin, että tämä vanhempansa hautaan asti hoitanut jää käytännössä lehdellä soittelemaan, kun ahneemmat sisarukset puolisoineen tyhjentävät pesän. Kunpa nuo vanhemmat älyäisivät laatia vielä järjissään ollessa testamentin, jolla takaisivat tälle heidän hoitajalleen kunnon korvauksen työstään pesän varoista ennen varsinaista jakoa. Mutta vanhemmat ovat aika arkoja eivätkä uskalla priorisoida yhtä lastaan. Velvollisuus ennen kaikkea!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On valitettavan yleistä, että vaikka sisaruksia olisi useita, niin vanhemmista huolehtiminen jää yhden, usein naimattoman tyttären vastuulle. Muut sisarukset, vaikka asuisivat melkein nurkan takana, eivät pane tikkua ristiin eivätkä ymmärrä, millaista taakkaa tämä huolehtija kantaa. Jos pyytää edes hetkellistä apua, niin eivät ymmärrä, mikä siinä nyt on muka niin rankkaa. Mutta odottakaas, kun vanhemmista aika jättää, niin ketkäs siellä ovatkaan ensimmäisinä käsi ojossa suureen ääneen vaatimassa perintöjään. Pahimmillaan käy jopa niin, että tämä vanhempansa hautaan asti hoitanut jää käytännössä lehdellä soittelemaan, kun ahneemmat sisarukset puolisoineen tyhjentävät pesän. Kunpa nuo vanhemmat älyäisivät laatia vielä järjissään ollessa testamentin, jolla takaisivat tälle heidän hoitajalleen kunnon korvauksen työstään pesän varoista ennen varsinaista jakoa. Mutta vanhemmat ovat aika arkoja eivätkä uskalla priorisoida yhtä lastaan. Velvollisuus ennen kaikkea!
Ehkä se vaan on sitten niin, että se joka huolehtii on vain liian kiltti eikä osaa asettaa rajoja ja väsyy. Pahimmassa tapauksessa kuitenkin huolehtija sairastuu itsekin ja kärsii kiltteydestään sairastaessaan koko loppuelämän. Todella vaikeita asioita! Kunpa tietäisi mikä on oikea ratkaisu. Perheettömältä kuitenkin vaaditaan aina eniten, koska hänellä ei ajatella olevan mitään muuta elämää kun ei ole niitä lapsiakaan huolehdittavanaan. Sinkkuna voin kertoa asian kääntöpuolen: sinkku huolehtii kaikesta itse, edes kauppareissuja et voi delegoida, kuten ehkä useimmissa parisuhteissa. Siivoat itse. Kokkaat itse. Käyt töissä. Hoidat kaikki käytännön asiat itse. Hoidat vanhempiesi asiat itse. Murehdit raha-asioitasi itse, koska vastaat kaikesta yksin. Ja kun uuvut, olet yksin.
Vierailija kirjoitti:
On valitettavan yleistä, että vaikka sisaruksia olisi useita, niin vanhemmista huolehtiminen jää yhden, usein naimattoman tyttären vastuulle. Muut sisarukset, vaikka asuisivat melkein nurkan takana, eivät pane tikkua ristiin eivätkä ymmärrä, millaista taakkaa tämä huolehtija kantaa. Jos pyytää edes hetkellistä apua, niin eivät ymmärrä, mikä siinä nyt on muka niin rankkaa. Mutta odottakaas, kun vanhemmista aika jättää, niin ketkäs siellä ovatkaan ensimmäisinä käsi ojossa suureen ääneen vaatimassa perintöjään. Pahimmillaan käy jopa niin, että tämä vanhempansa hautaan asti hoitanut jää käytännössä lehdellä soittelemaan, kun ahneemmat sisarukset puolisoineen tyhjentävät pesän. Kunpa nuo vanhemmat älyäisivät laatia vielä järjissään ollessa testamentin, jolla takaisivat tälle heidän hoitajalleen kunnon korvauksen työstään pesän varoista ennen varsinaista jakoa. Mutta vanhemmat ovat aika arkoja eivätkä uskalla priorisoida yhtä lastaan. Velvollisuus ennen kaikkea!
Ainakin meillä sen "huolehtijan" osan on ottanut jyrämäinen isosisko, joka narsistisesti vaalii ainoita oikeita muistoja lapsuudestamme ja joka saa jotain käsittämätöntä vallantunnetta siitä, että vartioi äitiämme ja tämän yhteyksiä sukuun ja esim minun lapsiini.
Onneksi meitä on monta sisarusta ja olemme hyvissä väleissä! Käymme vuoroviikoin hoitamassa kauppaostokset vanhemmillemme,oma vuoro on joka 6.viikko. Kotihoito hoitaa lääkeasiat, siivooja käy
joka toinen viikko. Kannattaa suoraan puhua vastahakoisille vanhemmille,kertoa kuinka kuormittavaa on
oman elämän lisäksi huolehtia vanhempien asioita. Useimmilla kuitenkin eläke riittää palveluihin,rahaa
ei vain halua käyttää! Etsikää netistä siivousfirma ja menkää alkupalaveriin mukaan sopimaan töistä ja
käynneistä. Kannattaa hehkuttaa että maksusta saa vuoden loputtua palautusta. Mainostakaa että
palveluita ostamalla kotona pärjää pitempään.Yli omien voimavarojensa ei kannata vanhuksiaan hoitaa.
Kunnan kotihoito ja ateriapalvelut on hyvä kartoittaa myös. Kyllä vanhemmat tottuvat ja sopeutuvat kun
teette asiat selviksi!
Samat on huolet vaikka meitä on 2 ja molemmat osallistuu. Vanhemmat on hyvin itsepäisiä asioissaan eivätkä haluaisi hankkia vierailta palveluja. Ovat jo vuosikymmeniä olettaneet että olemme aina käytettävissä kun ovat ajaneet asiansa johonkin kriisiin. Mitään eivät suostu suunnittelemaan tai järjestämään etukäteen, uskovat pystyvänsä mihin vaan.
Ainoa ratkaisu on omalla kohdalla ollut se, että etukäteen päättää, kuinka paljon aikaa vanhempien asioihin käyttää. Sitten sinä aikana tekee sen mikä kulloinkin on kiireellisintä tai vaatii eniten huomiota. Sääli, koska hyvällä suunnittelulla heidänkin arkensa rullaisi ja yhteistä aikaa voisi käyttää enemmän mukavaan yhdessäoloon.
Toisoisin että näistä käytäisiin enemmän julkista keskustelua, jos vaikka useammat havahtuisivat miettimään järjestelyitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa lukea koko ketjua läpi mutta oletko miettinyt, että luultavasti ehdit vielä perustaa oman perheen? Siitä saisit ennen pitkää apua tähänkin asiaan ja toisaalta sillä lailla varmistat, että kun olet itse vanha lähelläsi on ihmisiä auttamassa sinua. Yhteiskuntaan ei voi enää luottaa näissä asioissa ja vielä vähemmän tulevaisuudessa.
Apua? Siitä, että vanhusten lisäksi on hoidettavana omat lapset, huomioitavana oma perhe ja mahdollisesti isompi asunto.
Niin. Pitkällä tähtäimellä se varmasti kannattaa. Lyhyellä tähtäimellä voi toki tulla tiukkoja tilanteita, vaikka toisaalta sinulla on sitten miehesi aina tukena.
Jotenkin liikuttavan naiivi ajatus että mies olisi tukena. hyvin monen mies vain kiukuttelee jos hänen palvelu ei pelaa.
Hm... kirjoitti:
Samat on huolet vaikka meitä on 2 ja molemmat osallistuu. Vanhemmat on hyvin itsepäisiä asioissaan eivätkä haluaisi hankkia vierailta palveluja. Ovat jo vuosikymmeniä olettaneet että olemme aina käytettävissä kun ovat ajaneet asiansa johonkin kriisiin. Mitään eivät suostu suunnittelemaan tai järjestämään etukäteen, uskovat pystyvänsä mihin vaan.
Ainoa ratkaisu on omalla kohdalla ollut se, että etukäteen päättää, kuinka paljon aikaa vanhempien asioihin käyttää. Sitten sinä aikana tekee sen mikä kulloinkin on kiireellisintä tai vaatii eniten huomiota. Sääli, koska hyvällä suunnittelulla heidänkin arkensa rullaisi ja yhteistä aikaa voisi käyttää enemmän mukavaan yhdessäoloon.
Toisoisin että näistä käytäisiin enemmän julkista keskustelua, jos vaikka useammat havahtuisivat miettimään järjestelyitään.
Myös mun mielestä olisi hyvä jos asiasta kirjoitettaisiin lehdissä enemmän. Väestö kuitenkin ikääntyy vääjäämättä ja hyvin moni on samassa tilanteessa kanssamme osaamatta sanoa ei, kun tilanne tuntuu kaatuvan päälle. Itse näkisin niin, ettei nykypäivänä meidän kulttuurissamme ole mitään automaattista hoito- ja huolehtimispakkoa, vaikka kuinka vanhemmat ovat meistä aikanaan huolehtineet (on ollut oma valinta heillä).
Voin vain kuvitella miten vaikeaa on saada omakotitalossa ikänsä asunut ihminen muuttamaan kerrostaloon ja ymmärtämään, ettei ole lasten tehtävä hoitaa pihaa ja muita hommia, kun ei omat voimat enää riitä. Ja ymmärrän senkin, että joillakin vanhemmat uhriutuu ja syyllistää, kun lapsi yrittää sanoa että olisi omatkin työt tehtävänä. Ajat eivät vain ole kuten joskus 50-luvulla, jolloin mummo asui samassa pihapiirissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi hyvä jos tällaisia palvelutaloja olisi rivitaloina. Saisi asua maantasossa itsenäisesti pikku rivitaloyksiössä, ja yhtiön keskellä olisi palvelutila. Yhtiöltä voisi ostaa palveluja normaalisti, kuten siivous, hoitajan käynti, ruuan tontti tai ruokailu yhteistiloissa.
kerrostaloon muuttaminen on iso kynnys ja sitä lykätään niin kauan että joudutaan suoraan vuodeosastolle.
Vierailija kirjoitti:
On valitettavan yleistä, että vaikka sisaruksia olisi useita, niin vanhemmista huolehtiminen jää yhden, usein naimattoman tyttären vastuulle. Muut sisarukset, vaikka asuisivat melkein nurkan takana, eivät pane tikkua ristiin eivätkä ymmärrä, millaista taakkaa tämä huolehtija kantaa. Jos pyytää edes hetkellistä apua, niin eivät ymmärrä, mikä siinä nyt on muka niin rankkaa. Mutta odottakaas, kun vanhemmista aika jättää, niin ketkäs siellä ovatkaan ensimmäisinä käsi ojossa suureen ääneen vaatimassa perintöjään. Pahimmillaan käy jopa niin, että tämä vanhempansa hautaan asti hoitanut jää käytännössä lehdellä soittelemaan, kun ahneemmat sisarukset puolisoineen tyhjentävät pesän. Kunpa nuo vanhemmat älyäisivät laatia vielä järjissään ollessa testamentin, jolla takaisivat tälle heidän hoitajalleen kunnon korvauksen työstään pesän varoista ennen varsinaista jakoa. Mutta vanhemmat ovat aika arkoja eivätkä uskalla priorisoida yhtä lastaan. Velvollisuus ennen kaikkea!
Jaa, tuossakaan ei nyt kannata yleistää. Meitä oli neljä sisarusta ja aika yhteistuumin jaoimme vanhempien auttamisvuoroja. Seuraavaksi kuoli naimaton veli ja samalla tavalla hoidimme veljen asioita yhdessä, kävimme vuorotellen katsomasssa ja auttelemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisi hyvä jos tällaisia palvelutaloja olisi rivitaloina. Saisi asua maantasossa itsenäisesti pikku rivitaloyksiössä, ja yhtiön keskellä olisi palvelutila. Yhtiöltä voisi ostaa palveluja normaalisti, kuten siivous, hoitajan käynti, ruuan tontti tai ruokailu yhteistiloissa.
kerrostaloon muuttaminen on iso kynnys ja sitä lykätään niin kauan että joudutaan suoraan vuodeosastolle.
Onhan noita, juuri tuollaisia rivari-pikkukoteja on ainakin omassa entisessä kotikunnassani ja eräs sukulaiseni asuukin sellaisessa.
Ei sinulla ole mitään velvollisuutta hoitaa vanhempiesi asioita. Teet sen verran kuin huvittaa ja tuntuu hyvältä. He ovat aikusiia ja vastuussa itsestään, eivät lapsia.
t. lapseton, jolla on oma elämä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa lukea koko ketjua läpi mutta oletko miettinyt, että luultavasti ehdit vielä perustaa oman perheen? Siitä saisit ennen pitkää apua tähänkin asiaan ja toisaalta sillä lailla varmistat, että kun olet itse vanha lähelläsi on ihmisiä auttamassa sinua. Yhteiskuntaan ei voi enää luottaa näissä asioissa ja vielä vähemmän tulevaisuudessa.
Apua? Siitä, että vanhusten lisäksi on hoidettavana omat lapset, huomioitavana oma perhe ja mahdollisesti isompi asunto.
Niin. Pitkällä tähtäimellä se varmasti kannattaa. Lyhyellä tähtäimellä voi toki tulla tiukkoja tilanteita, vaikka toisaalta sinulla on sitten miehesi aina tukena.
Jotenkin liikuttavan naiivi ajatus että mies olisi tukena. hyvin monen mies vain kiukuttelee jos hänen palvelu ei pelaa.
Oma mieheni on kyllä auttanut paljon vanhempieni asioiden hoidossa. Tekee aina vieraillessamme paljon ulkotöitä jne. ja kuljettelee isääni lääkärissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meitä on neljä sisarusta ja koska kaikki muut asuu kaukana huolehdin yksin vanhemmistani. Tukea en heiltä koe saavani. Vähätellään vaan vanhempien ongelmia.
Lisään vielä että perinnönjakoon varmasti sitten tullaan mielellään. Muuten eivät ole käyneet nyt vuosiin.
Yllättävän moni luulee, että perintö on palkkio hoivaamisesta, asioiden hoidosta ja yhteyden pitämisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On valitettavan yleistä, että vaikka sisaruksia olisi useita, niin vanhemmista huolehtiminen jää yhden, usein naimattoman tyttären vastuulle. Muut sisarukset, vaikka asuisivat melkein nurkan takana, eivät pane tikkua ristiin eivätkä ymmärrä, millaista taakkaa tämä huolehtija kantaa. Jos pyytää edes hetkellistä apua, niin eivät ymmärrä, mikä siinä nyt on muka niin rankkaa. Mutta odottakaas, kun vanhemmista aika jättää, niin ketkäs siellä ovatkaan ensimmäisinä käsi ojossa suureen ääneen vaatimassa perintöjään. Pahimmillaan käy jopa niin, että tämä vanhempansa hautaan asti hoitanut jää käytännössä lehdellä soittelemaan, kun ahneemmat sisarukset puolisoineen tyhjentävät pesän. Kunpa nuo vanhemmat älyäisivät laatia vielä järjissään ollessa testamentin, jolla takaisivat tälle heidän hoitajalleen kunnon korvauksen työstään pesän varoista ennen varsinaista jakoa. Mutta vanhemmat ovat aika arkoja eivätkä uskalla priorisoida yhtä lastaan. Velvollisuus ennen kaikkea!
Ehkä se vaan on sitten niin, että se joka huolehtii on vain liian kiltti eikä osaa asettaa rajoja ja väsyy. Pahimmassa tapauksessa kuitenkin huolehtija sairastuu itsekin ja kärsii kiltteydestään sairastaessaan koko loppuelämän. Todella vaikeita asioita! Kunpa tietäisi mikä on oikea ratkaisu. Perheettömältä kuitenkin vaaditaan aina eniten, koska hänellä ei ajatella olevan mitään muuta elämää kun ei ole niitä lapsiakaan huolehdittavanaan. Sinkkuna voin kertoa asian kääntöpuolen: sinkku huolehtii kaikesta itse, edes kauppareissuja et voi delegoida, kuten ehkä useimmissa parisuhteissa. Siivoat itse. Kokkaat itse. Käyt töissä. Hoidat kaikki käytännön asiat itse. Hoidat vanhempiesi asiat itse. Murehdit raha-asioitasi itse, koska vastaat kaikesta yksin. Ja kun uuvut, olet yksin.
Vaatia voi aina, ja vaatimuksia tulee riittämään lopun ikääsi. Kuitenkin sinä itse päätät, miten toimit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meitä on neljä sisarusta ja koska kaikki muut asuu kaukana huolehdin yksin vanhemmistani. Tukea en heiltä koe saavani. Vähätellään vaan vanhempien ongelmia.
Lisään vielä että perinnönjakoon varmasti sitten tullaan mielellään. Muuten eivät ole käyneet nyt vuosiin.
Yllättävän moni luulee, että perintö on palkkio hoivaamisesta, asioiden hoidosta ja yhteyden pitämisestä.
Eihän se tietysti ole mikään palkkio, mutta on kai kohtuullista, että sitä joka on hoitanut ja käynyt säännöllisesti katsomassa jotenkin esim perinnössä huomioidaan. Esim jos joku sisaruksista matkustaa 2-3 kertaa kuukaudessa omalla kustannuksellaan hoitamaan vanhempien asioita, saattaa ostaa omilla rahoillaan vanhempien kotiin tarpeellisia tavaroita jne. Tiedän perheen, jossa tämä sisarus, joka oli käyttänyt paljon omia rahojaan vanhempien hoitamiseen ( matkat, imurin ostaminen ja ihan käyttövaatteiden ostaminen ) oli säästänyt kuitit ja ne kirjattiin hänelle saataviksi pesästä. Toiset sisarukset eivät aina käsitäkään, miten paljon tuollainen reissaaminen maksaa monta kertaa kuukaudessa.
Vierailija kirjoitti:
Minulla asuu kaksi sisarta perheineen täällä samalla paikkakunnalla kuin minä.ja äitimme. Kummasti se kaikenlainen huolehtiminen on jäänyt minun kontolleni. Eli yksin puurran omien asioiden liaäksi äidin asiat ja olen uupunut.
Ja en ole koskaan ollut lempilapsi.
Näin... kyllä se sisaruksellinenkin voi joutua hoitamaan liki kaiken yksin, jos muita sisaruksia ei nappaa koko asia.
Ei ihan tuore ketju, mutta tärkeä minulle...
Repesin tuossa 'omakotitalo pyllynperällä' -kohdassa :D
Olen ainoa lapsi, ja vanhempani ovat nyt 70-vuotiaita. Heidän terveydentilansa on kohtuullinen, mutta äitini fyysinen kunto ei ole mitenkään erityisen hyvä esimerkiksi iäkkäämpiin appivanhempiini verrattuna. Olen yrittänyt patistella vanhempiani miettimään, että luopuisivat lähivuosina omakotitalosta haja-asutusalueella, josta on lähimpään ruokakauppaan 5 km. Kerrostaloasuntoa on käyty katsomassa, mutta alueelta jossa tarvitaan henkilöautoa, ruokakauppaa ei sielläkään ole. Nykyinen omakotitalo sijaitsee yli puolen tunnin ajomatkan päässä kotoani, joten päivittäin en voi mitenkään auttaa. Vanhempani ovat asuneet keskustassa kerrostalossa, että sikäli kyllä tietävät hyvät ja huonot puolet. Taloudellisia mahdollisuuksia erilaisiin asumisratkaisuihin heillä kyllä on.
Olen ollut ainoan lapseni omaishoitaja lähes 10 vuotta, joten valitettavasti minulla ei ole perheessä teiniä joka auttaisi. Päinvastoin. Enkä todellakaan aio toimia toista kertaa omaishoitajana.
En oikein tiedä, että miten saisin vanhemmilleni jakeluun, että oman perheeni tilanne vaikuttaa myös heidän tilanteeseensa? Että kaltaiselleni oman lapsen omaishoitajalle on ihan kohtuutonta, jos vanhempani eivät tee järkeviä suunnitelmia vanhuutensa varalta. Olen yrittänyt sanoa, että ruokakauppaan pitää päästä kävellen ja lääkäriinkin mieluiten julkisilla kulkuvälineillä.
Etenkin äitini tuntuu olevan epärealistinen: autohallipaikka pitäisi olla autolle ja julkisia kulkuvälineitä hän ei aio käyttää... Äitini ei juurikaan aja autoa, ilmeisesti olettaa että isäni kyyditsee hamaan loppuun asti?! Tilannetta hankaloittaa sekin, että äitini äiti ts isoäitini, eli lähes 100-vuotiaaksi, mutta äitini kävi häntä katsomassa 2-3 kertaa vuodessa. Eli vaikkei äitini auttanut omaa äitiään (eikä kyllä minuakaan lapseni kanssa), niin rivien välistä luen, että minun pitäisi aikanaan auttaa häntä. Pelkoni on, että isäni kuolee ennen äitiäni, jolloin saan taakakseni joka asiasta valittavan vanhan rouvan, joka on aina ollut suhteellisen tumpelo kaikissa käytännön asioissa ruoan laitosta siivoukseen.
Nosto tälle, itse kamppailen ainoana lapsena tästä ja olisi mielenkiintoista lukea lisää kokemuksia tästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäi kirjoittaminen vähän kesken...
Mutta siis:
Paljon on palveluita ostettavissa. Anoppi käyttää ns. talonmiespalveluita, joista saa miehen tekemään pieniäkin juttuja, lampun vaihtoa yms.
Jotenkin kehottaisin ajattelemaan ja ottamaan nämä asiat puheeksi ajoissa. Puhumaan tulevasta muutosta, opettamaan netin käytössä, olemaan hyysäämättä liikaa ettei opeta ihmistä ihan palveltavaksi. Sekin pitää toimintakykyä yllä, kun joutuu itse selvittämään ja hoitamaan asiansa.
Ap:na kommentoisin, että vanhempani asuvat siis kerrostalossa eli mielestäni asumismuoto on järkevä. Tällä hetkellä muutto on ajatuksena utopistinen, koska toinen vanhemmista ei ole todellakaan muuttokunnossa ja toiselle taas muutto pakkaamisineen olisi kohtuuton työ. Terveempi vanhempi on itsenäinen, mutta mielestäni seitsemänkymppiselle on riittävästi työtä siivoamisessa, ruuanlaitossa ja kaupassa käymisessä. Toisaalta jos nämä ulkoistettaisiin, niin uskon että terveempi osapuoli passivoituisi eikä toimintakyky ainakaan siitä paranisi. Ulkopuolisen avun pyytämiseen kynnys on tuon ikäluokan ihmisillä suuri ja myös sairastunut on tilanteesta todella harmissaan, että muiden perheenjäsenten kontolle jää kaikki. Tilanteita on monenlaisia, mutta omani ei ole sellainen että voisin edes lopen uupuneena esittää heille jotain uhkavaatimuksia siitä miten heidän tulisi elämänsä järjestää. Tilanne on heillekin vielä sopeutumista vaativa, eikä sairaudelle voi mitään.
Minulle puheesi ovat ihan outoja. Itse olen nelikymppinen ja vanhempani seitsemänkymppisiä, eivätkä mitään harmaapäisiä ja suojeltavia vanhuksia. Hehän eläköitöivyivät töistään vasta viitisen vuotta sitten, miten he olisivat yhtäkkiä muuttuneet vastuullisista aikuisista hoivattaviksi ja autettaviksi? Kuulostaa, että put ennemminkin isovanhempiemme ikäpolvesta. Sairastuminen on tietysti eri asia, mutta en ymmärrä miksi paapot tervettä vanhempaasi noin, kun et kerran jaksa.
Omat vanhempani ovat ainakin kaikkialla muutto- ja remonttiapuna itse, ja hoitavat itse omat asiansa. Joskus olen autellut asentamaan skypea tai spotifyta tms. Isä huolehtii myös oman äitinsä taloudesta ja hoidosta. Isoäiti on vähän yli 90-vuotias ja vanhainkodissa.
Joskus ainoan lapsen vanhemmat eivät oikein päästä lastaan itsenäistymään, olisiko kyse siitä? Sinulle on luotu voimakas velvollisuudentunne. Nyt käytetään vanhuuskorttia, mutta oikeasti terve vanhempasi on täysin pystyvä yhteiskunnan jäsen itsekin.
Argumentoinnistasi näkee että olet todellakin miettinyt tämän asian läpikotaisin