Ainoa lapsi ja ikääntyvät vanhemmat

Aikoinaan kauan sitten äitini huolestui äidistään ja osti tälle yksiön oman asuinkaupunkinsa keskustasta. Mummoni oli tätä ennen asunut 200 kilsan päässä edesmenneen puolisonsa rakentamassa ok-talossa yksin.

Äitini oli ainoa lapsi ja ajatteli ratkaisua hyväksi: mummoni lähelle ja pois ok-talosta helppoon kerrostaloon.

Ei onnistunut. Ei seitsemänkymppinen sopeutunut muuttoon toiseen kaupunkiin ja kerrostaloyksiöön. Hänellä ei ollut muita tuttavuuksia kuin äitini perheineen. Siellä mummoni kyhjötti 3 vuotta yksinään yksiössään. Joskus käytiin kylässä ja hän meillä. Alkoi tulla mökkihöperöksi.

Muutti sitten lopulta takaisin ok-taloonsa sinne kauas. Vuosien päästä joutui palvelutaloon siellä kaukana. Näin jälkeenpäin tajuan, että jo kun omaisen olisi pitänyt katsoa enemmän hänen hoitonsa perään siellä. Se oli retuperällä, kun omaiset eivät vaatineet parempaa. Kolmisen vuotta elelisi vuodepotilaana. Toinen puoli oli halvaantunut, mutta sitä ei mitenkään huomattu tai tutkittu, saatikka kuntoutettu. Nälässä ja jonossa pidettiin, sillä oli hidas syömään ja eivät varmaan paljoa viitsineet kuivattaa. Aina söi ja joi valtavasti, kun jotain annoimme. Kävimme vain kerran kahdessa kuussa jos sitäkään aina.

(Haimme kyllä palvelukotipaikkaa mummolle omasta kaupungistamme, mutta siihen aikaan sitä ei saanut. Lisäksi taustalla toki häiritsi se aiempi epäonnistunut muuttokokemus.)

Vierailija kirjoitti:

Olen myös ainoa lapsi ja viimeiset 4 vuotta olen kuunnellut Parknsonia sairastavan isäni haukkumista ja kiukuttelua, koettanut saada laitokseen mihin ei suostu menemään. Minä en isäni luokse muuta, enkä myöskään ota tätä luokseni! Tämä on helvettiä. Töiden jälkeen katsomaan , onko ukko syönyt mitään tai ottanut lääkkeet. Hiki ja kusi haisee ja kirosanat lentelee.

Äiti sentään tajusi kuolla vireänä nelikymppisenä.

Siinä on se vaihtoehto, että haet hänen holhouksen alle, jonka jälkeen voit päättää, missä hän asuu.

Näin meillä tehtiin meidän Parkinson-mummini kanssa, kun ensin saatiin lääkärinlausunto, ja myös anopin äidin kanssa, jolla oli Alzheimer ja mihinkään ei olisi muuttanut. Saatiin sillä palvelutaloon, missä hoitajat kävivät päivittäin katsomassa ja anoppi pystyi ajamaan viikonloppuisin katsomaan (hänellä matkaa 120 km) . Parkinson voi aiheuttaa myös dementiaa, joka ilmenee myös tuolla tavoin, käytösmuutoksina, eli se lääkärinlausunto olisi tarpeen. Palvelutalo ei ole mikään laitos, jokaisella asukkaalla on  oma asunto keittiöineen ja kylppäreineen. Mummillani oli kaksio ja anopin äidillä yksiö.

Mieheni on ainut lapsi, ja joutumassa hankaluuksiin erittäin vaikealuonteisen isänsä kanssa (ovat siis anopin kanssa eronneet jo 30 vuotta sitten). Nyt on apella selkeitä muistiongelmia, ja olen jo miehelleni puhunut, että hommaa tämän lääkäriin. Hän on mielestäni ollut myös koko ikänsä diagnosoimaton Asperger. Pikkusiskoni sattuu olemaan, ja tunnistan kyllä...

Tyttyli kirjoitti:

Uupuivatko vanhempasi kun olit pieni ja sinusta piti huolehtia? Nyt he kaipaavat samaa huolenpitoa mitä antoivat sinulle vuosien ajan.

Tätä näkökantaa en allekirjoita. Aikuiset päättävät hankkia lapsen ja tietoisesti haluavat huolehtimistehtävän itselleen. Lapsi ei voi vastaavaa valintaa tehdä. Tästä syystä voi olla etten itse koskaan halua lapsia, koska en halua heidän joutuvan huolehtimaan minusta.

Vierailija kirjoitti:

Oikeasti on niin, että iäkkäät ihmiset asuvat usein turhan kauan siinä omakotitalossaan jossain pyllynperällä kaukana palveluista.

Juttu on näin, että jossain vaiheessa on vaan realiteetit mietittävä ja päätökset tehtävä. Sen sijaan että taipuisi ihan solmuun vanhempien avuntarpeen vuoksi, pitää myös osata pitää itse rajansa ja ilmoittaa vanhemmille koska olisi aika muuttaa sinne kirkonkylälle. Vaikka sitten vuokralle (hui kamala).

Pyllynperä :)

Itselläni tulee sama tilanne kuin ap:lla, lähivuosina. Sitä ei ole vielä. Vanhemmillani on iso vanha kiinteistö (maatila) josta isä ainakaan ei lähde kuin jalat edellä. Sairauksia on jo paljon mutta pystyvät itse toimimaan vielä koska jalat ja pää pelaavat. Hirvittää ajatellakin, näin uusiavuttomana kaupunkisinkkuna miten selviän sisareni kanssa tuosta. Kaiken maatalouskoneiston myynti ja muut, en tiedä noista mitään.  Paikka ei ole sellainen että joku nuori viljelijäperhe siitä voisi elannon ostaa itselleen vaan pieni rapistunut tila keskellä "sysi-Suomea". Tämä tosin vasta vanhusten kuoltua.  Ja tosiaan sitten tuo ajokortin menetys päälle. Lähin bussipysäkki on 5 km päässä, eikä sinne enää raihas vanhus mene. Ruoka/hoitopalvelut, kaikki..! Entä dementia päälle vielä, sekin tulee monelle kun vanhaksi eletään. Turvallisuuskysymykset.

 Toivottavasti pysytään koko porukka väleissä kun tuo aika koittaa, se on riskitilanne.

Voi kun kaikki vanhemmat tajuaisivatkin myydä ison pyllynperäkiinteistön ajoissa ja muuttaa sinne kylälle, vaan ei. Etenkin perinteisessä maanviljelijäperheessä mihinkään kylille EI muuteta... Ymmärtäähän se tunnetasolla, olet kiintynyt kaikkeen siihen pihapiiriin, metsiin, paikkoihin ja siihen rapistuneeseen taloon. Sitä ei tällainen kerrostalosinkku vaan koe asioita samoin. Mutta summa summarum, en osaa auttaa myöskään, voin vain myötätuntoa antaa. Tulipas avauduttua.

Äiti on jo kuollut ja isä asuu kaukana, silti ei pelota ajatus isän asioiden hoitamisesta. Hän on tehnyt hoitotestamentin ja edunvalvontatestamentin valmiiksi, samoin ostanut jo pienen kerrostaloasunnon jonne aikoo muuttaa jos/kun kunto joskus huononee. Sinne voi ostaa palveluja hyvällä eläkkeellään. Kerran totesi vain että minun pitää sitten vetää töpseli irti seinästä vaivihkaa, jos näyttää siltä että on jäämässä vihannekseksi jonnekin laitokseen.

En jaksa lukea koko ketjua läpi mutta oletko miettinyt, että luultavasti ehdit vielä perustaa oman perheen? Siitä saisit ennen pitkää apua tähänkin asiaan ja toisaalta sillä lailla varmistat, että kun olet itse vanha lähelläsi on ihmisiä auttamassa sinua. Yhteiskuntaan ei voi enää luottaa näissä asioissa ja vielä vähemmän tulevaisuudessa.

Olen itse vetänyt sekä anopin että oman äitini (isäni onkin jo kuollut) auttamisrajan siihen, että autan ns. "pakollisissa" asioissa, mutta en niissä, mitkä ovat ns. oma valinta. Oma valinta on anopilla asua omakotitalossa, jossa iso pihapiiri lumenluonteineen ja ruohonleikkuineen ym. jatkuvine pienine kunnostustöineen. Paljon siivottavaa, paljon ikkunoita pestävänä.

Opiskelijapoikani on nyt käynyt korvausta vastaan hoitelemassa anopin piha- ym. töitä, poika saa samalla syödäkseen ja anoppi seuraa, mutta jotenkin olen ollut havaitsevinani, että poikakin tähän välillä väsähtää, opiskelijalla olisi muutakin tekemistä ja kohta alkaa olla jo muutakin rahan tuloa, ihan palkkatyötä siis.

Silti vähän väliä tuntuu olevan jotain avun tarvetta, vaikka kumpikin ovat ikäänsä nähden sekä fyysisesti että henkisesti hyvässä kunnossa. Äitini käyttää jonkinverran nettiä, mm. pankkiasiat hoituvat, mutta anoppi ei, vaikka on pari vuotta nuorempi.  Tietokoneet ja nettikin ovat olleet jo aika kauan, sen käytön olisi voinut opetella nuorempana, niin sujuisi nyt, mutta kun ei. 

Mieheni sisko mun mielestäni passaa anoppia liikaa, on jo pitkään (apen kuoleman jälkeen) hoidellut sellaisiakin asioita, jotka anoppi olisi voinut hoitaa itse - tämä vaan edesauttaa pärjäämättömyyttä ja opettaa siihen, että joku muu hoitaa.

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea koko ketjua läpi mutta oletko miettinyt, että luultavasti ehdit vielä perustaa oman perheen? Siitä saisit ennen pitkää apua tähänkin asiaan ja toisaalta sillä lailla varmistat, että kun olet itse vanha lähelläsi on ihmisiä auttamassa sinua. Yhteiskuntaan ei voi enää luottaa näissä asioissa ja vielä vähemmän tulevaisuudessa.

Apua? Siitä, että vanhusten lisäksi on hoidettavana omat lapset, huomioitavana oma perhe ja mahdollisesti isompi asunto. 

Jäi kirjoittaminen vähän kesken... 

Mutta siis:

Paljon on palveluita ostettavissa. Anoppi käyttää ns. talonmiespalveluita, joista saa miehen tekemään pieniäkin juttuja, lampun vaihtoa yms. 

Jotenkin kehottaisin ajattelemaan ja ottamaan nämä asiat puheeksi ajoissa. Puhumaan tulevasta muutosta, opettamaan netin käytössä, olemaan hyysäämättä liikaa ettei opeta ihmistä ihan palveltavaksi. Sekin pitää toimintakykyä yllä, kun joutuu itse selvittämään ja hoitamaan asiansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea koko ketjua läpi mutta oletko miettinyt, että luultavasti ehdit vielä perustaa oman perheen? Siitä saisit ennen pitkää apua tähänkin asiaan ja toisaalta sillä lailla varmistat, että kun olet itse vanha lähelläsi on ihmisiä auttamassa sinua. Yhteiskuntaan ei voi enää luottaa näissä asioissa ja vielä vähemmän tulevaisuudessa.

Apua? Siitä, että vanhusten lisäksi on hoidettavana omat lapset, huomioitavana oma perhe ja mahdollisesti isompi asunto. 

Niin. Pitkällä tähtäimellä se varmasti kannattaa. Lyhyellä tähtäimellä voi toki tulla tiukkoja tilanteita, vaikka toisaalta sinulla on sitten miehesi aina tukena.

Äitini asui lähellä, kerrostalossa. Käytti nettiä, ei odottanut minun siivoavan. Pahinta niissä parissa vuodessa oli se, että saatteli äitinsä, rakkaan perheenjäsenen 'ennenaikaiseen' hautaan. Yhdessä iloittiin hyvistä uutisista, yhdessä käytiin kuuntelemassa huonot ja siinä välissä elettiin normaalisti viimeistä mökkilomaa, joulua jne.

Toki tuli sekin hetki, kun tarvittiin kipujen ja heikkenevän kunnon vuoksi jokapäiväistä apua. Onneksi se jäi vain muutamien kuukausien mittaiseksi.

En minä ole halunnut olla lapseton ikisinkku, mutta valitettavasti en ole löytänyt täyspäistä kumppania vaan elämässä ollut huonoa tuuria pariutumisen saralla. Ei niitä kunnollisia miehiä riitä kaikille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini on vielä hyvässä kunnossa, mutta sain hetken kokea tuota huolta kun isä sairastui ja kuoli.

Nyt on oma poika teini, ja olen ajatellut että olisi aika win-win tilanne hänen esim käydä jonkun vanhuksen luona pari kertaa viikossa pientä korvausta vastaan, käydä kaupassa, katsoa että kaikki kunnossa, keittää kahvit ja jututtaa vähän aikaa ja sitten raportoida muualla asuvalle huolehtivalle. Nuorilla ei ole liiemmin kesätöitä ym, ja tuollainen rauhallinen luotettava tyyppi olisi sellaiseen aika omiaan.

Että löytyisikö ap sinulle joku vastaava ns. Lapsenlikka niiksi ajoiksi kun et itse pääse, joku tutun tai sukulaisen teini.

Hyvä idea, jos teini on vastuuntuntoinen eikä taakka tunnu kohtuuttomalta. Nuoren pitää kuitenkin saada olla nuori niin kauan kuin voi olla huoleton näistä aikuisten murheista.

Teini kyl pilaantuu jos joutuu jodkus nurmikkoa leinkaamaan ja vielä pslkkaa vastaan. 👀

Kyllä pilaantuu, jos hän joutuu samalla kuuntelemaan vanhuksen valitusta omasta voinnista ja kaikesta, mikä hänen mielestään mättää ja huokailua, miten hän nyt ei huomista päivää näe, kun syämmestäkin ottaa. Kaikki vanhukset eivät ole sydämellisiä ja ystävällisiä vaikka kyseessä olisi oma isovanhempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea koko ketjua läpi mutta oletko miettinyt, että luultavasti ehdit vielä perustaa oman perheen? Siitä saisit ennen pitkää apua tähänkin asiaan ja toisaalta sillä lailla varmistat, että kun olet itse vanha lähelläsi on ihmisiä auttamassa sinua. Yhteiskuntaan ei voi enää luottaa näissä asioissa ja vielä vähemmän tulevaisuudessa.

Apua? Siitä, että vanhusten lisäksi on hoidettavana omat lapset, huomioitavana oma perhe ja mahdollisesti isompi asunto. 

Niin. Pitkällä tähtäimellä se varmasti kannattaa. Lyhyellä tähtäimellä voi toki tulla tiukkoja tilanteita, vaikka toisaalta sinulla on sitten miehesi aina tukena.

Älä nyt viitsi. Naurettavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea koko ketjua läpi mutta oletko miettinyt, että luultavasti ehdit vielä perustaa oman perheen? Siitä saisit ennen pitkää apua tähänkin asiaan ja toisaalta sillä lailla varmistat, että kun olet itse vanha lähelläsi on ihmisiä auttamassa sinua. Yhteiskuntaan ei voi enää luottaa näissä asioissa ja vielä vähemmän tulevaisuudessa.

Apua? Siitä, että vanhusten lisäksi on hoidettavana omat lapset, huomioitavana oma perhe ja mahdollisesti isompi asunto. 

Niin. Pitkällä tähtäimellä se varmasti kannattaa. Lyhyellä tähtäimellä voi toki tulla tiukkoja tilanteita, vaikka toisaalta sinulla on sitten miehesi aina tukena.

Älä nyt viitsi. Naurettavaa.

Niinkö. :D

Oletko tullut ajatelleeksi, että juuri noilla periaatteilla jokainen meitä edeltänyt sukupolvi on tullut toimeen tähän mennessä? Ja tilanne näyttää olevan palaamassa ennalleen. Tämä "hyvinvointiyhteiskunta" taisi lopulta olla kommunismin kaltainen kokeilu, jota ei saatu toimimaan.

Suomessa on kaiken lisäksi niin paljon naisen markkinat parisuhteissa, että ihan varmasti löydät kunnollisen miehen, jos et vaadi täydellisyyttä joka asiassa.

Vierailija kirjoitti:

Kaipaisin kohtalotovereita. Olen 35 v. ainoa lapsi, joka alkaa olla todella neuvoton ja uupunut siihen että joutuu omien töiden ym. lisäksi hoitamaan ikääntyvien vanhempiensa asioita. Minulla ei ole omaa perhettä eikä ketään muutakaan, jolta voisin apua, tukea tai edes ymmärrystä saada. Kaverit joilla on sisaruksia ei tunnu ymmärtävän tilannettani lainkaan, hehän eivät ole yksin vastuussa vanhempiensa auttamisesta. Kummastelevat vaan kuinka jaksan ja kuinka oma elämäni on tauolla. No eihän mulla ole vaihtoehtoja, en voi vanhempiani heitteillekään jättää enkä halua että toinen heistä uupuu ja tilanne on sitten vieläkin huonompi :( Mistä te muut saatte voimia vastaavassa tilanteessa?

No, minä en ole ainoa lapsi, mutta veljeni on perheellinen ja minä perheetön, minkä lisäksi veljeni on aina ollut hyvä luistamaan kaikista velvollisuuksista, jotka eivät ole mielestään kivoja. Käytännössä minä olen siis yksin vastuussa vanhenevista vanhemmistani, kun veljeni ei ehdi, pysty ja kykene muuta kuin itse tarvitessaan hyödyntämään vanhempien kukkaroa ja apua.

Olen ajatellut asian niin, että aika monta vuotta nuo minusta pitivät huolta oman elämänsä ohessa, joten ehkä minäkin jaksan. Välillä toki nyppii ja väsyttää, mutta niin nyppii ja väsyttää moni muukin asia elämässä välillä. Olen opetellut hoitamaan hommat niin, että jos ei ole oikeasti akuutista asiasta kyse, sovin itselleni sopivan päivän ja ajan, kun tulen auttamaan, ja hoidan samalla sitten useamman asian. Tarvittaessa kyllä ajelen paikalle saman tienkin. Eipä tuo kai sen kummempaa ole, kuin jos pitäisin huolta lapsista. Ongelmat ja vaivat tosin ovat erilaisia, mutta eipä noista ole kuitenkaan vastuussa (vielä ainakaan) 24/7. Eli jaksan ja saan voimia, kun pidän huolta, että oma asenteeni on kunnossa ja aikaa jää omiin juttuihinkin riittävästi.

Vierailija kirjoitti:

Jäi kirjoittaminen vähän kesken... 

Mutta siis:

Paljon on palveluita ostettavissa. Anoppi käyttää ns. talonmiespalveluita, joista saa miehen tekemään pieniäkin juttuja, lampun vaihtoa yms. 

Jotenkin kehottaisin ajattelemaan ja ottamaan nämä asiat puheeksi ajoissa. Puhumaan tulevasta muutosta, opettamaan netin käytössä, olemaan hyysäämättä liikaa ettei opeta ihmistä ihan palveltavaksi. Sekin pitää toimintakykyä yllä, kun joutuu itse selvittämään ja hoitamaan asiansa.

Ap:na kommentoisin, että vanhempani asuvat siis kerrostalossa eli mielestäni asumismuoto on järkevä. Tällä hetkellä muutto on ajatuksena utopistinen, koska toinen vanhemmista ei ole todellakaan muuttokunnossa ja toiselle taas muutto pakkaamisineen olisi kohtuuton työ. Terveempi vanhempi on itsenäinen, mutta mielestäni seitsemänkymppiselle on riittävästi työtä siivoamisessa, ruuanlaitossa ja kaupassa käymisessä. Toisaalta jos nämä ulkoistettaisiin, niin uskon että terveempi osapuoli passivoituisi eikä toimintakyky ainakaan siitä paranisi. Ulkopuolisen avun pyytämiseen kynnys on tuon ikäluokan ihmisillä suuri ja myös sairastunut on tilanteesta todella harmissaan, että muiden perheenjäsenten kontolle jää kaikki. Tilanteita on monenlaisia, mutta omani ei ole sellainen että voisin edes lopen uupuneena esittää heille jotain uhkavaatimuksia siitä miten heidän tulisi elämänsä järjestää. Tilanne on heillekin vielä sopeutumista vaativa, eikä sairaudelle voi mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea koko ketjua läpi mutta oletko miettinyt, että luultavasti ehdit vielä perustaa oman perheen? Siitä saisit ennen pitkää apua tähänkin asiaan ja toisaalta sillä lailla varmistat, että kun olet itse vanha lähelläsi on ihmisiä auttamassa sinua. Yhteiskuntaan ei voi enää luottaa näissä asioissa ja vielä vähemmän tulevaisuudessa.

Apua? Siitä, että vanhusten lisäksi on hoidettavana omat lapset, huomioitavana oma perhe ja mahdollisesti isompi asunto. 

Niin. Pitkällä tähtäimellä se varmasti kannattaa. Lyhyellä tähtäimellä voi toki tulla tiukkoja tilanteita, vaikka toisaalta sinulla on sitten miehesi aina tukena.

Älä nyt viitsi. Naurettavaa.

Niinkö. :D

Oletko tullut ajatelleeksi, että juuri noilla periaatteilla jokainen meitä edeltänyt sukupolvi on tullut toimeen tähän mennessä? Ja tilanne näyttää olevan palaamassa ennalleen. Tämä "hyvinvointiyhteiskunta" taisi lopulta olla kommunismin kaltainen kokeilu, jota ei saatu toimimaan.

Suomessa on kaiken lisäksi niin paljon naisen markkinat parisuhteissa, että ihan varmasti löydät kunnollisen miehen, jos et vaadi täydellisyyttä joka asiassa.

Kyllä. Naurettavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jäi kirjoittaminen vähän kesken... 

Mutta siis:

Paljon on palveluita ostettavissa. Anoppi käyttää ns. talonmiespalveluita, joista saa miehen tekemään pieniäkin juttuja, lampun vaihtoa yms. 

Jotenkin kehottaisin ajattelemaan ja ottamaan nämä asiat puheeksi ajoissa. Puhumaan tulevasta muutosta, opettamaan netin käytössä, olemaan hyysäämättä liikaa ettei opeta ihmistä ihan palveltavaksi. Sekin pitää toimintakykyä yllä, kun joutuu itse selvittämään ja hoitamaan asiansa.

Ap:na kommentoisin, että vanhempani asuvat siis kerrostalossa eli mielestäni asumismuoto on järkevä. Tällä hetkellä muutto on ajatuksena utopistinen, koska toinen vanhemmista ei ole todellakaan muuttokunnossa ja toiselle taas muutto pakkaamisineen olisi kohtuuton työ. Terveempi vanhempi on itsenäinen, mutta mielestäni seitsemänkymppiselle on riittävästi työtä siivoamisessa, ruuanlaitossa ja kaupassa käymisessä. Toisaalta jos nämä ulkoistettaisiin, niin uskon että terveempi osapuoli passivoituisi eikä toimintakyky ainakaan siitä paranisi. Ulkopuolisen avun pyytämiseen kynnys on tuon ikäluokan ihmisillä suuri ja myös sairastunut on tilanteesta todella harmissaan, että muiden perheenjäsenten kontolle jää kaikki. Tilanteita on monenlaisia, mutta omani ei ole sellainen että voisin edes lopen uupuneena esittää heille jotain uhkavaatimuksia siitä miten heidän tulisi elämänsä järjestää. Tilanne on heillekin vielä sopeutumista vaativa, eikä sairaudelle voi mitään.

Valitettavasti todella monella on vain tarve kontrolloida sitä lastaan ja taantua itse kiukuttelevaksi despootiksi, joka on se ainoa ihminen maan päällä jolla on väliä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jäi kirjoittaminen vähän kesken... 

Mutta siis:

Paljon on palveluita ostettavissa. Anoppi käyttää ns. talonmiespalveluita, joista saa miehen tekemään pieniäkin juttuja, lampun vaihtoa yms. 

Jotenkin kehottaisin ajattelemaan ja ottamaan nämä asiat puheeksi ajoissa. Puhumaan tulevasta muutosta, opettamaan netin käytössä, olemaan hyysäämättä liikaa ettei opeta ihmistä ihan palveltavaksi. Sekin pitää toimintakykyä yllä, kun joutuu itse selvittämään ja hoitamaan asiansa.

Ap:na kommentoisin, että vanhempani asuvat siis kerrostalossa eli mielestäni asumismuoto on järkevä. Tällä hetkellä muutto on ajatuksena utopistinen, koska toinen vanhemmista ei ole todellakaan muuttokunnossa ja toiselle taas muutto pakkaamisineen olisi kohtuuton työ. Terveempi vanhempi on itsenäinen, mutta mielestäni seitsemänkymppiselle on riittävästi työtä siivoamisessa, ruuanlaitossa ja kaupassa käymisessä. Toisaalta jos nämä ulkoistettaisiin, niin uskon että terveempi osapuoli passivoituisi eikä toimintakyky ainakaan siitä paranisi. Ulkopuolisen avun pyytämiseen kynnys on tuon ikäluokan ihmisillä suuri ja myös sairastunut on tilanteesta todella harmissaan, että muiden perheenjäsenten kontolle jää kaikki. Tilanteita on monenlaisia, mutta omani ei ole sellainen että voisin edes lopen uupuneena esittää heille jotain uhkavaatimuksia siitä miten heidän tulisi elämänsä järjestää. Tilanne on heillekin vielä sopeutumista vaativa, eikä sairaudelle voi mitään.

Toki näin on, en tarkoittanutkaan mitään uhkavaatimuksia. 

Eikä kannata todellakaan ulkoistaa asioita, jotka pystyy hoitamaan. Mutta mielestäni 70-vuotias ei ole edes iäkäs, moni sen ikäinen käy vielä töissäkin. Ja tuon ikäiset ovat jo töissä käyttäneet tietokonetta ja nettiä, sekin on mielestäni tuon ikäiselle virkeälle vielä ihan opeteltavissa oleva asia. 

Mutta sitä en ymmärrä, että kynnys ulkopuolisen avun pyytämiseen on suuri. Miten niin? Sen ymmärrän, jos raha tämän asian estää, muuten en. Ei ole mitään mieltä, että aikuinen lapsi uuvuttaa itsensä, jos palvelu olisi ostettavissa.

Vierailija kirjoitti:

Kyse on seitsemänkymppisistä vanhemmista, joista toinen on sairas ja toinen vielä hyväkuntoinen. Autan viemällä hyväkuntoista vanhempaa kauppaan autolla (hänellä ei ole korttia eivätkä asu keskustassa), kantamalla raskaampia ostoksia, lampunvaihdoissa ym. pienissä korjauksissa joita eivät pysty tekemään, nettiasioinnissa, hakemusten täytöissä ja yleisessä byrokratiassa jne. Lisäksi yritän tarjota hyväkuntoiselle omaa aikaa ja virkistystä, samoin jotain piristävää myös sairastavalle vanhemmalle. Suurin kuorma on jatkuva huoli heistä ja huomisesta, koskaan ei tiedä mikä on tilanne seuraavalla viikolla.

Kiitos kommenteistanne, helpottaa huomata etten ole yksin. Tiedostan hyvin myös sen, ettei sisarukset ole mikään ratkaisu läheskään aina, vaan silloinkin huolehtiminen jää usein yhdelle.

Itse asun perheeni kanssa monen sadan kilometrin päässä. Varallisuutta lisäavun palkkaamiseen ei minulla ole. En tosiaan tiedä mitä teen sitten kun vanhempieni kunto heikkenee. Ehkä kerran kuussa olisi mahdollisuus käydä auttamassa.