Lue keskustelun säännöt.
Ainoa lapsi ja ikääntyvät vanhemmat
07.09.2017 |
Kaipaisin kohtalotovereita. Olen 35 v. ainoa lapsi, joka alkaa olla todella neuvoton ja uupunut siihen että joutuu omien töiden ym. lisäksi hoitamaan ikääntyvien vanhempiensa asioita. Minulla ei ole omaa perhettä eikä ketään muutakaan, jolta voisin apua, tukea tai edes ymmärrystä saada. Kaverit joilla on sisaruksia ei tunnu ymmärtävän tilannettani lainkaan, hehän eivät ole yksin vastuussa vanhempiensa auttamisesta. Kummastelevat vaan kuinka jaksan ja kuinka oma elämäni on tauolla. No eihän mulla ole vaihtoehtoja, en voi vanhempiani heitteillekään jättää enkä halua että toinen heistä uupuu ja tilanne on sitten vieläkin huonompi :( Mistä te muut saatte voimia vastaavassa tilanteessa?
Kommentit (80)
Oikeasti on niin, että iäkkäät ihmiset asuvat usein turhan kauan siinä omakotitalossaan jossain pyllynperällä kaukana palveluista.
Juttu on näin, että jossain vaiheessa on vaan realiteetit mietittävä ja päätökset tehtävä. Sen sijaan että taipuisi ihan solmuun vanhempien avuntarpeen vuoksi, pitää myös osata pitää itse rajansa ja ilmoittaa vanhemmille koska olisi aika muuttaa sinne kirkonkylälle. Vaikka sitten vuokralle (hui kamala).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutto. Asuminen mitoitettu sellaiseksi, että pariskunta itse siitä selviää.
Ja jälkiviisas neuvo kaikille: älkää hyysätkö niitä kädettömiä vanhempia siinä vaiheessa kun he ovat 40-70-vuotiaita. Varsinkaan äitejä. Kyllä se tietokonekin on niin kauan jo ollut olemassa, että ei ole minkään valtakunnan syytä, miksei 70-vuotias osaa sitä käyttää. Tähän ansaan ei pidä lähteä alun alkaenkaan.
Mulla on isoveli isän edellisestä avioliitosta. Hän täyttää ensi vuonna 70 ja opiskelee täyttää häkää maisteriksi Helsingin yliopistossa. Ei 70-vuotias ole vanha. Pahimmasa tapauksessa tuollainen ennen aikojaan vanhentunut on vielä 30 vuotta taakkana.
Tyttyli kirjoitti:
Uupuivatko vanhempasi kun olit pieni ja sinusta piti huolehtia? Nyt he kaipaavat samaa huolenpitoa mitä antoivat sinulle vuosien ajan.
Öh. Ap on ainoa lapsi. Tuskin se nyt niiiin uuvuttavaa on voinut olla.
Ja vanhemmilla on hoito- ja kasvatusvelvollisuus lapsiinsa. Toisinpäin ei ole.
Tyttyli kirjoitti:
Uupuivatko vanhempasi kun olit pieni ja sinusta piti huolehtia? Nyt he kaipaavat samaa huolenpitoa mitä antoivat sinulle vuosien ajan.
Jos lapsella oli vaikka leukemia, saattoivat uupua. Samoin lasta voi uuvuttaa hoitaa syöpävanhempaa oman työnsä ohella muu elämä sivuunlaittaen. Minulla ainakaan ei ollut aikomustakaan jättää äitiäni yksin siinä vaiheessa, kun hän tarvitsi minua eniten.
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti on niin, että iäkkäät ihmiset asuvat usein turhan kauan siinä omakotitalossaan jossain pyllynperällä kaukana palveluista.
Juttu on näin, että jossain vaiheessa on vaan realiteetit mietittävä ja päätökset tehtävä. Sen sijaan että taipuisi ihan solmuun vanhempien avuntarpeen vuoksi, pitää myös osata pitää itse rajansa ja ilmoittaa vanhemmille koska olisi aika muuttaa sinne kirkonkylälle. Vaikka sitten vuokralle (hui kamala).
Valitettavasti ei se ihan niin vaan onnistu, että ilmoittaa vanhuksille että nyt on aika muuttaa pois kotoa ja ehkä jopa paikkakunnalta.
Meillä välimatkaa 400 kilometriä. Leskeksi jäänyt äitini halusi ehdottomasti jäädä omakotitaloon asumaan isän kuoleman jälkeen. Ei pärjää. Joka päivä soittaa ja narisee miten jonkun pitäisi heti tulla tekemään se ja se homma ja miten pelottaa olla yksin talossa. Syttää vanhuksen laiminlyönnistä. No, minä en ehdi enkä halua reissata tätä väliä yhtenään. Apua on ostettu, mutta kukaan, esim. siivooja, ei tahdo kelvata. Viimeisin kuulemma siivosi ihan hyvin mutta oli liian lihava. Vaatimukset alkaa olla älyttömiä, ikkunat pitää pestä kerran kuukaudessa. Jos ehdotan muuttoa, alkaa jumalaton itku ja parku: haluan savustaa hänet ulos kodistaan. Olen sanonut useasti, että en havittele taloa itselleni, meillä on mieluinen omakotitalo nykyisessä kotikaupungissa.
Vanhus ei välttämättä kyllä sopeudukaan uudelle paikkakunnalle saatikka vaikka kerrostaloon asuttuaan koko ikänsä omakotitalossa. Pakollahan ketään ei muuteta yhtään mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti on niin, että iäkkäät ihmiset asuvat usein turhan kauan siinä omakotitalossaan jossain pyllynperällä kaukana palveluista.
Juttu on näin, että jossain vaiheessa on vaan realiteetit mietittävä ja päätökset tehtävä. Sen sijaan että taipuisi ihan solmuun vanhempien avuntarpeen vuoksi, pitää myös osata pitää itse rajansa ja ilmoittaa vanhemmille koska olisi aika muuttaa sinne kirkonkylälle. Vaikka sitten vuokralle (hui kamala).
Valitettavasti ei se ihan niin vaan onnistu, että ilmoittaa vanhuksille että nyt on aika muuttaa pois kotoa ja ehkä jopa paikkakunnalta.
Meillä välimatkaa 400 kilometriä. Leskeksi jäänyt äitini halusi ehdottomasti jäädä omakotitaloon asumaan isän kuoleman jälkeen. Ei pärjää. Joka päivä soittaa ja narisee miten jonkun pitäisi heti tulla tekemään se ja se homma ja miten pelottaa olla yksin talossa. Syttää vanhuksen laiminlyönnistä. No, minä en ehdi enkä halua reissata tätä väliä yhtenään. Apua on ostettu, mutta kukaan, esim. siivooja, ei tahdo kelvata. Viimeisin kuulemma siivosi ihan hyvin mutta oli liian lihava. Vaatimukset alkaa olla älyttömiä, ikkunat pitää pestä kerran kuukaudessa. Jos ehdotan muuttoa, alkaa jumalaton itku ja parku: haluan savustaa hänet ulos kodistaan. Olen sanonut useasti, että en havittele taloa itselleni, meillä on mieluinen omakotitalo nykyisessä kotikaupungissa.
Vanhus ei välttämättä kyllä sopeudukaan uudelle paikkakunnalle saatikka vaikka kerrostaloon asuttuaan koko ikänsä omakotitalossa. Pakollahan ketään ei muuteta yhtään mihinkään.
No kyllä ne realiteetit alkaa löytyä kun on pakko. Ole tiukkana vaan.
Vanhemmista ei ole mitään lain tuomaa velvollisuutta huolehtia, omista lapsista sitä vastoin on. Kukaan ei ole syyllinen omaan syntymäänsä, eikä vastuussa siitäkään, ettei sisaruksia ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti on niin, että iäkkäät ihmiset asuvat usein turhan kauan siinä omakotitalossaan jossain pyllynperällä kaukana palveluista.
Juttu on näin, että jossain vaiheessa on vaan realiteetit mietittävä ja päätökset tehtävä. Sen sijaan että taipuisi ihan solmuun vanhempien avuntarpeen vuoksi, pitää myös osata pitää itse rajansa ja ilmoittaa vanhemmille koska olisi aika muuttaa sinne kirkonkylälle. Vaikka sitten vuokralle (hui kamala).
Valitettavasti ei se ihan niin vaan onnistu, että ilmoittaa vanhuksille että nyt on aika muuttaa pois kotoa ja ehkä jopa paikkakunnalta.
Meillä välimatkaa 400 kilometriä. Leskeksi jäänyt äitini halusi ehdottomasti jäädä omakotitaloon asumaan isän kuoleman jälkeen. Ei pärjää. Joka päivä soittaa ja narisee miten jonkun pitäisi heti tulla tekemään se ja se homma ja miten pelottaa olla yksin talossa. Syttää vanhuksen laiminlyönnistä. No, minä en ehdi enkä halua reissata tätä väliä yhtenään. Apua on ostettu, mutta kukaan, esim. siivooja, ei tahdo kelvata. Viimeisin kuulemma siivosi ihan hyvin mutta oli liian lihava. Vaatimukset alkaa olla älyttömiä, ikkunat pitää pestä kerran kuukaudessa. Jos ehdotan muuttoa, alkaa jumalaton itku ja parku: haluan savustaa hänet ulos kodistaan. Olen sanonut useasti, että en havittele taloa itselleni, meillä on mieluinen omakotitalo nykyisessä kotikaupungissa.
Vanhus ei välttämättä kyllä sopeudukaan uudelle paikkakunnalle saatikka vaikka kerrostaloon asuttuaan koko ikänsä omakotitalossa. Pakollahan ketään ei muuteta yhtään mihinkään.No kyllä ne realiteetit alkaa löytyä kun on pakko. Ole tiukkana vaan.
Ulkopuolisen on helppo neuvoa noin. Käytännössä on aika mahdotonta pakottaa aikuista muuttamaan minnekään. Ellei sitten pakkohoitoon.
Nimimerkki "kokemusta on".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti on niin, että iäkkäät ihmiset asuvat usein turhan kauan siinä omakotitalossaan jossain pyllynperällä kaukana palveluista.
Juttu on näin, että jossain vaiheessa on vaan realiteetit mietittävä ja päätökset tehtävä. Sen sijaan että taipuisi ihan solmuun vanhempien avuntarpeen vuoksi, pitää myös osata pitää itse rajansa ja ilmoittaa vanhemmille koska olisi aika muuttaa sinne kirkonkylälle. Vaikka sitten vuokralle (hui kamala).
Valitettavasti ei se ihan niin vaan onnistu, että ilmoittaa vanhuksille että nyt on aika muuttaa pois kotoa ja ehkä jopa paikkakunnalta.
Meillä välimatkaa 400 kilometriä. Leskeksi jäänyt äitini halusi ehdottomasti jäädä omakotitaloon asumaan isän kuoleman jälkeen. Ei pärjää. Joka päivä soittaa ja narisee miten jonkun pitäisi heti tulla tekemään se ja se homma ja miten pelottaa olla yksin talossa. Syttää vanhuksen laiminlyönnistä. No, minä en ehdi enkä halua reissata tätä väliä yhtenään. Apua on ostettu, mutta kukaan, esim. siivooja, ei tahdo kelvata. Viimeisin kuulemma siivosi ihan hyvin mutta oli liian lihava. Vaatimukset alkaa olla älyttömiä, ikkunat pitää pestä kerran kuukaudessa. Jos ehdotan muuttoa, alkaa jumalaton itku ja parku: haluan savustaa hänet ulos kodistaan. Olen sanonut useasti, että en havittele taloa itselleni, meillä on mieluinen omakotitalo nykyisessä kotikaupungissa.
Vanhus ei välttämättä kyllä sopeudukaan uudelle paikkakunnalle saatikka vaikka kerrostaloon asuttuaan koko ikänsä omakotitalossa. Pakollahan ketään ei muuteta yhtään mihinkään.No kyllä ne realiteetit alkaa löytyä kun on pakko. Ole tiukkana vaan.
Ulkopuolisen on helppo neuvoa noin. Käytännössä on aika mahdotonta pakottaa aikuista muuttamaan minnekään. Ellei sitten pakkohoitoon.
Nimimerkki "kokemusta on".
Öh. Ei tarvitse pakottaa. Pitää vain omat rajansa.
Ja minä kyllä tiedän mitä tarkoittaa takertuva leskiäiti riippakivenä. Olin 14 kun isä kuoli ja siitä asti on kokemusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa suoaittelen kuin muutkin täällä: muutto lähemmäksi palveluja.
Toki se on iso muutos vanhukselle, mutta toinen puoli eli lapsen elämän hukkaan meneminen on yhtä auuti onnettomuus. Jos ei pärjää itse, täytyy muuttaa lähemmäksi palveluja piste.
Tämä on nähdäkseni ainoa realistinen apu ap:n tilanteeseen. Siivouksen ja ruoanlaiton ja kodin hoidonkin voi ja kannattaa ulkoistaa. Silloin aika läheisten kanssa ei ole vain puuhastelua vaan voidan keskittyä asioihin jotka oikeasti tuovat elämään sisältöä.
Mitä niillä hoitotahdoilla muuten tekee, jos tahdolle ei löydy toteuttajaa? Jos lapsi ei pysty elämään ilman että käy töissä, ja hänellä on pari alle kouluikäistä vastuullaan? Onhan sellainen paperi varmaan hieno, mutta ei se ketään mihinkään sido.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti on niin, että iäkkäät ihmiset asuvat usein turhan kauan siinä omakotitalossaan jossain pyllynperällä kaukana palveluista.
Juttu on näin, että jossain vaiheessa on vaan realiteetit mietittävä ja päätökset tehtävä. Sen sijaan että taipuisi ihan solmuun vanhempien avuntarpeen vuoksi, pitää myös osata pitää itse rajansa ja ilmoittaa vanhemmille koska olisi aika muuttaa sinne kirkonkylälle. Vaikka sitten vuokralle (hui kamala).
Valitettavasti ei se ihan niin vaan onnistu, että ilmoittaa vanhuksille että nyt on aika muuttaa pois kotoa ja ehkä jopa paikkakunnalta.
Meillä välimatkaa 400 kilometriä. Leskeksi jäänyt äitini halusi ehdottomasti jäädä omakotitaloon asumaan isän kuoleman jälkeen. Ei pärjää. Joka päivä soittaa ja narisee miten jonkun pitäisi heti tulla tekemään se ja se homma ja miten pelottaa olla yksin talossa. Syttää vanhuksen laiminlyönnistä. No, minä en ehdi enkä halua reissata tätä väliä yhtenään. Apua on ostettu, mutta kukaan, esim. siivooja, ei tahdo kelvata. Viimeisin kuulemma siivosi ihan hyvin mutta oli liian lihava. Vaatimukset alkaa olla älyttömiä, ikkunat pitää pestä kerran kuukaudessa. Jos ehdotan muuttoa, alkaa jumalaton itku ja parku: haluan savustaa hänet ulos kodistaan. Olen sanonut useasti, että en havittele taloa itselleni, meillä on mieluinen omakotitalo nykyisessä kotikaupungissa.
Vanhus ei välttämättä kyllä sopeudukaan uudelle paikkakunnalle saatikka vaikka kerrostaloon asuttuaan koko ikänsä omakotitalossa. Pakollahan ketään ei muuteta yhtään mihinkään.No kyllä ne realiteetit alkaa löytyä kun on pakko. Ole tiukkana vaan.
Ulkopuolisen on helppo neuvoa noin. Käytännössä on aika mahdotonta pakottaa aikuista muuttamaan minnekään. Ellei sitten pakkohoitoon.
Nimimerkki "kokemusta on".Öh. Ei tarvitse pakottaa. Pitää vain omat rajansa.
Ja minä kyllä tiedän mitä tarkoittaa takertuva leskiäiti riippakivenä. Olin 14 kun isä kuoli ja siitä asti on kokemusta.
Miten sait hänet muuttamaan? Käytännön neuvoja nyt tarvitaan.
Itsellä äiti sai raivokohtauksen aina, kun aloin puhua hänelle muuttamisesta.
Nyt äiti on poissa, mutta muualla asuva isä on samassa tilanteessa. Sanoo, ettei muuta omasta kodistasn enää minnekään. Jos hänen luonasn käyminen on raskasta, niin kuulemma ei sitten tarvitse käydä lainkaan. Haluaa kuolla kotiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti on niin, että iäkkäät ihmiset asuvat usein turhan kauan siinä omakotitalossaan jossain pyllynperällä kaukana palveluista.
Juttu on näin, että jossain vaiheessa on vaan realiteetit mietittävä ja päätökset tehtävä. Sen sijaan että taipuisi ihan solmuun vanhempien avuntarpeen vuoksi, pitää myös osata pitää itse rajansa ja ilmoittaa vanhemmille koska olisi aika muuttaa sinne kirkonkylälle. Vaikka sitten vuokralle (hui kamala).
Valitettavasti ei se ihan niin vaan onnistu, että ilmoittaa vanhuksille että nyt on aika muuttaa pois kotoa ja ehkä jopa paikkakunnalta.
Meillä välimatkaa 400 kilometriä. Leskeksi jäänyt äitini halusi ehdottomasti jäädä omakotitaloon asumaan isän kuoleman jälkeen. Ei pärjää. Joka päivä soittaa ja narisee miten jonkun pitäisi heti tulla tekemään se ja se homma ja miten pelottaa olla yksin talossa. Syttää vanhuksen laiminlyönnistä. No, minä en ehdi enkä halua reissata tätä väliä yhtenään. Apua on ostettu, mutta kukaan, esim. siivooja, ei tahdo kelvata. Viimeisin kuulemma siivosi ihan hyvin mutta oli liian lihava. Vaatimukset alkaa olla älyttömiä, ikkunat pitää pestä kerran kuukaudessa. Jos ehdotan muuttoa, alkaa jumalaton itku ja parku: haluan savustaa hänet ulos kodistaan. Olen sanonut useasti, että en havittele taloa itselleni, meillä on mieluinen omakotitalo nykyisessä kotikaupungissa.
Vanhus ei välttämättä kyllä sopeudukaan uudelle paikkakunnalle saatikka vaikka kerrostaloon asuttuaan koko ikänsä omakotitalossa. Pakollahan ketään ei muuteta yhtään mihinkään.No kyllä ne realiteetit alkaa löytyä kun on pakko. Ole tiukkana vaan.
Ulkopuolisen on helppo neuvoa noin. Käytännössä on aika mahdotonta pakottaa aikuista muuttamaan minnekään. Ellei sitten pakkohoitoon.
Nimimerkki "kokemusta on".Öh. Ei tarvitse pakottaa. Pitää vain omat rajansa.
Ja minä kyllä tiedän mitä tarkoittaa takertuva leskiäiti riippakivenä. Olin 14 kun isä kuoli ja siitä asti on kokemusta.
Miten sait hänet muuttamaan? Käytännön neuvoja nyt tarvitaan.
Itsellä äiti sai raivokohtauksen aina, kun aloin puhua hänelle muuttamisesta.
Nyt äiti on poissa, mutta muualla asuva isä on samassa tilanteessa. Sanoo, ettei muuta omasta kodistasn enää minnekään. Jos hänen luonasn käyminen on raskasta, niin kuulemma ei sitten tarvitse käydä lainkaan. Haluaa kuolla kotiinsa.
Kun ei se ole sinun asiasi ollenkaan. Sinä elät omaa elämääsi, hän omaansa.
Älä yhtään ala sekaantumaan hänen asioihinsa, järjestelemään tai alistumaan.
Älä vastaa ouheluihin kuin esim kerran viikossa.
Älä mene sinne.
Älä edes ala keskustella siitä miten hän asiansa hoitaa. Ne ovat häne asiansa, eivät sinun.
Jos hänellä on toiveita, järjestäköön ne itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ei vielä onneksi olla ihan tuossa huolenpitoasteella, mutta olen viime vuosina huomannut taakkani kasvaneen vanhempieni suhteen. Meitä on kaksi sisarusta, mutta koska minä olen se sinkku ja siskoni on perheellinen sekä asun lähempänä, äitini olettaa minun auttavan aina esim. juhlien järjestämisessä. Eli jouluisin minä olen se joka joutuu siellä siivoamaan ja auttelemaan, kun vanhempani eivät enää kykene tekemään kaikkia itse ja siskoni vaan saapuu juhlimaan. Tottakai se pelottaa, miten paljon minua kuormitetaan sen jälkeen, kun vanhempani ovat niin huonossa kunnossa, etteivät enää jaksa huolehtia talosta. Vahempani tuntien, he eivät tule edes tajuamaan milloin isosta omakotitalosta olisi aika muuttaa pienempään kerrostaloon lähemmäs palveluja.
Meitä on neljä sisarusta ja koska kaikki muut asuu kaukana huolehdin yksin vanhemmistani. Tukea en heiltä koe saavani. Vähätellään vaan vanhempien ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Meitä on neljä sisarusta ja koska kaikki muut asuu kaukana huolehdin yksin vanhemmistani. Tukea en heiltä koe saavani. Vähätellään vaan vanhempien ongelmia.
Lisään vielä että perinnönjakoon varmasti sitten tullaan mielellään. Muuten eivät ole käyneet nyt vuosiin.
Vierailija kirjoitti:
Meitä on neljä sisarusta ja koska kaikki muut asuu kaukana huolehdin yksin vanhemmistani. Tukea en heiltä koe saavani. Vähätellään vaan vanhempien ongelmia.
Ja löysihän se läheisriippuvainen marttyyrikin ketjun.
Kyllä, sisaruksilla on ihan suuri oikeus perintöön kuin sinullakin.
Olen myös ainoa lapsi ja viimeiset 4 vuotta olen kuunnellut Parknsonia sairastavan isäni haukkumista ja kiukuttelua, koettanut saada laitokseen mihin ei suostu menemään. Minä en isäni luokse muuta, enkä myöskään ota tätä luokseni! Tämä on helvettiä. Töiden jälkeen katsomaan , onko ukko syönyt mitään tai ottanut lääkkeet. Hiki ja kusi haisee ja kirosanat lentelee.
Äiti sentään tajusi kuolla vireänä nelikymppisenä.
Olen onnellinen ainut lapsi.Saanut rakkautta ja huolenpitoa ,ei ole tarvinnut sisarusten kanssa "tapella".Puheet ainokaisista itsekkäinä on pötyä.Mielestäni olen sosiaallinen ja empaattinen.
Uupuivatko vanhempasi kun olit pieni ja sinusta piti huolehtia? Nyt he kaipaavat samaa huolenpitoa mitä antoivat sinulle vuosien ajan.