Ainoa lapsi ja ikääntyvät vanhemmat

Millaisesta avusta kyse. Mihinkään omakotitalon huoltoon sinun ei pidä osallistua. Pesu ja kauppa-apua saa kotihoidolta maksua vastaan. Siivouspalvelut firmoista.

Minullakaan ei ole sisaruksia, mutta oma perhe on kyllä.

Olisipa ihanaa, jos olisi sisaruksia hoitamassa asioita vuorollaan.

Olen nyt muuttamassa kaukaa samalle paikkakunnalle vanhempieni kanssa. Kavereiltani olen kuullut, että vaikka vanhemmat olisi palvelutalossa, niin paljon on omaisilla hommaa. He ovat jutelleet, että voi niitä vanhusparkoja, joilla ei sukulaiset hoida asioita ja käy katsomassa, että sukulaisen asiat ovat ok.

Yksikin tuttuni käy päivittäin syöttämässä äitiään palvelutalossa, ku siellä on nii vähän henkilökuntaa, että ei hitaasti syövä saa muuten riittävästi ravintoa. Lisäksi täytyy ostella sinne kaikenlaista. Sieltä vaan ilmoitetaan, mitä tarvitaan. Yleensä esim vaatteita.

Minulla asuu kaksi sisarta perheineen täällä samalla paikkakunnalla kuin minä.ja äitimme. Kummasti se kaikenlainen huolehtiminen on jäänyt minun kontolleni. Eli yksin puurran omien asioiden liaäksi äidin asiat ja olen uupunut.

Ja en ole koskaan ollut lempilapsi.

Vierailija kirjoitti:

Minullakaan ei ole sisaruksia, mutta oma perhe on kyllä.

Olisipa ihanaa, jos olisi sisaruksia hoitamassa asioita vuorollaan.

Olen nyt muuttamassa kaukaa samalle paikkakunnalle vanhempieni kanssa. Kavereiltani olen kuullut, että vaikka vanhemmat olisi palvelutalossa, niin paljon on omaisilla hommaa. He ovat jutelleet, että voi niitä vanhusparkoja, joilla ei sukulaiset hoida asioita ja käy katsomassa, että sukulaisen asiat ovat ok.

Yksikin tuttuni käy päivittäin syöttämässä äitiään palvelutalossa, ku siellä on nii vähän henkilökuntaa, että ei hitaasti syövä saa muuten riittävästi ravintoa. Lisäksi täytyy ostella sinne kaikenlaista. Sieltä vaan ilmoitetaan, mitä tarvitaan. Yleensä esim vaatteita.

Kyllä niillä on aikaa, eivät vaim viitsi.

Itse en ole ainot lapsi, mutta mieheni on. Appi halvaantui kolmisen vuotta sitten, eikä ole toipunut ennalleen, osittain siksi ettei ole suostunut kunnon terapiaan. Vuodepotilaana ollut käytännössä nämä vuodet, tämän kesän aikana on hieman tila parantunut. Asuvat meiltä reilun puolentoista tunnin ajomatkan päässä, anoppi ei aja autoa (eikä siitäkään olisi hyötyä koska appi tarvitsee hoitoa kellon ympäri), kaukana palveluista eikä asuinmaassamme ole oikein valtion järjestämää käytännön tukea niinkuin Suomessa. Onhan tämä raskasta, varsinkin kun olemme käytännössä jumissa maassa, jossa emme enää haluaisi asua. Mies etenkin on todella kuormittinut tilanteessa, jossa täytyy huoltaa vaativan työn lisäksi 2x perhe, asunto, auto ja lemmikkieläimet, sekä kantaa sydänsairaan äitinsä jaksamisesta huolta jatkuvasti. Joka kerta kun puhelin soi, saa pelätä onko jotain tapahtunut.

En oikein osaa sanoa mistä ne voimavarat revitään ja joskus kyllä tuntuu että ei niitä enää olisi, mutta minkäs teet, elämä jatkuu.

Meillä ehkä paras ratkaisu on ollut se, että omaa aikaa on "varastettu" työhön liittyvistä ylimääräisistä tehtävistä (esim. vetäydytty vapaaehtoisista vastuuasemista), ja osittain on vaan todettu että joka hätään ei lähdetä ajamaan appivanhemmille, vaan saavat ajoittain pyytää apua muilta sukulaisilta ja ystäviltä. Tällä hetkellä kun appi on paremmassa kunnossa, käymme heille kaupassa ja muita juttuja hoitamassa pe-su joka toinen viikko. Vietämme enemmän aikaa perheen kesken ja kahdestaan, ja olemme aloittaneet yhteisen liikuntaharrastuksen.

Tsemppiä ap sinulle, toivottavasti elämä voittaa teilläkin, tai edes jotenkin voit totuttautua "uuteen normaaliin".

Ei välttämättä lohduta yhtään mutta usein yksi sisaruksista hoitaa tuollaiset asiat.

Minkäikäisiä ne vanhemmat ovat?

Itse olen samaa murehtinut, vaikka isäni ei vielä apua tarvitsekaan ja äitini on jo kuollut. Isäni asuu 200 km päässä, joten avunanto voi olla vaikeaa. Enemmän kuitenkin pelkään sitä tyhjyyden ja yksinäisyyden tunnetta, joka varmasti tulee kun isästä aika jättää, vaikka minulla on oma perhe.

Vaikka onhan se tosiaan niin, ettei sisaruksista välttämättä olisi hoitoavuksi tai jakamaan surua.

Tuo saattaa valitettavasti olla totta, että hitaasti syövä ei saa tarpeeksi ravintoa, jos omainen ei käy syöttämässä. Hoitajalla on ehkä 10 min aikaa syöttää yhtä henkilöä.

Ei koulussakaan lasten tarvitse syödä 10 minuutissa, ja lapset nyt lusikoivat ruokaa ihan eri tahtia kuin vanhukset.

Mut tsemppiä ap! Uskon, että on kyllä raskasta hoitaa asioita, vaikka vanhemmat sinällään olisivatkin melko omatoimisia. Voi olla lievää muistiongelmia. Tai ei vaan arjen uudet jutut ja taidot ole tarttuneet. Laskujen maksaminen netissä jne.

Kaikkea hyvää sinulle ja vanhemmillesi!

Sama homma. Tähän vielä päälle että asun itse ulkomailla. Onneksi tilanteeseen löytyi ratkaisu; vanhempani muuttivat tänne meidän luoksi (onneksi on oma talo). Täällä köpöttelevät lämpimässä maassa omalla pihalla ja saatiin vielä suht halvalla heille kotihoitaja. Tiedän, että olemme rahallisesti etuoikeutettuja että tämä on ylipäätään mahdollista. Nyt tuntuu että vanhuksien (molemmat reilusti päälle 80.v) luut ovat lämmenneet ja jalka ehkä jopa alkanut liikkumaan kepeämmin :)

Kyse on seitsemänkymppisistä vanhemmista, joista toinen on sairas ja toinen vielä hyväkuntoinen. Autan viemällä hyväkuntoista vanhempaa kauppaan autolla (hänellä ei ole korttia eivätkä asu keskustassa), kantamalla raskaampia ostoksia, lampunvaihdoissa ym. pienissä korjauksissa joita eivät pysty tekemään, nettiasioinnissa, hakemusten täytöissä ja yleisessä byrokratiassa jne. Lisäksi yritän tarjota hyväkuntoiselle omaa aikaa ja virkistystä, samoin jotain piristävää myös sairastavalle vanhemmalle. Suurin kuorma on jatkuva huoli heistä ja huomisesta, koskaan ei tiedä mikä on tilanne seuraavalla viikolla.

Kiitos kommenteistanne, helpottaa huomata etten ole yksin. Tiedostan hyvin myös sen, ettei sisarukset ole mikään ratkaisu läheskään aina, vaan silloinkin huolehtiminen jää usein yhdelle.

Oma äitini on vielä hyvässä kunnossa, mutta sain hetken kokea tuota huolta kun isä sairastui ja kuoli.

Nyt on oma poika teini, ja olen ajatellut että olisi aika win-win tilanne hänen esim käydä jonkun vanhuksen luona pari kertaa viikossa pientä korvausta vastaan, käydä kaupassa, katsoa että kaikki kunnossa, keittää kahvit ja jututtaa vähän aikaa ja sitten raportoida muualla asuvalle huolehtivalle. Nuorilla ei ole liiemmin kesätöitä ym, ja tuollainen rauhallinen luotettava tyyppi olisi sellaiseen aika omiaan.

Että löytyisikö ap sinulle joku vastaava ns. Lapsenlikka niiksi ajoiksi kun et itse pääse, joku tutun tai sukulaisen teini.

Minä maksan veljenpojalle muutaman euron siitä että käy ajamassa äidin nurmikkoa. Äiti saa vaivihkaa siitä odotettavaa ja seuraa, joka kerta on laittanut pojalle ruuan tai kahvit.

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini on vielä hyvässä kunnossa, mutta sain hetken kokea tuota huolta kun isä sairastui ja kuoli.

Nyt on oma poika teini, ja olen ajatellut että olisi aika win-win tilanne hänen esim käydä jonkun vanhuksen luona pari kertaa viikossa pientä korvausta vastaan, käydä kaupassa, katsoa että kaikki kunnossa, keittää kahvit ja jututtaa vähän aikaa ja sitten raportoida muualla asuvalle huolehtivalle. Nuorilla ei ole liiemmin kesätöitä ym, ja tuollainen rauhallinen luotettava tyyppi olisi sellaiseen aika omiaan.

Että löytyisikö ap sinulle joku vastaava ns. Lapsenlikka niiksi ajoiksi kun et itse pääse, joku tutun tai sukulaisen teini.

Hyvä idea, jos teini on vastuuntuntoinen eikä taakka tunnu kohtuuttomalta. Nuoren pitää kuitenkin saada olla nuori niin kauan kuin voi olla huoleton näistä aikuisten murheista.

Näitä asioita on hyvä miettiä etukäteen. Samoin kun pyytää vanhempia tekemään hoitotahto, ja mahdolliset toiveet hautajaisista. Samoin kuin saada selville, mistä löytyy kaikki perunkirjaan tarvittavat tiedot ja paperit. Menin asioiden edelle. Isäni kuoli kesäkuussa. Hoidin äidin kanssa häntä kotona puoli vuotta. Nyt äitini on hyvin masentunut ja autan häntä paperitöissä. Haluaisin muuttaa kauemmaksi nykyistä kotipaikkaani, mutta äiti huolettaa. Hänellä on ilmennyt vähän muistiongelmia.

Minua ei huoleta se, että vanhemmat vanhenevat, vaan se, että miten selviä tilanteesta henkisesti, kun meillä ei ole ollut kummoisiakaan välejä koskaan. Näin vanhemmalla iällä on vaikea pitää mitään hyvää päivää kirvesvartta -yhteyttä, kun puhumattomia, kipeitä asioita on niin paljon. Mieluummin hoitaisin jonkun toisen vanhempia kuin omiani sitten kun sen aika tulee.

Vierailija kirjoitti:

Kyse on seitsemänkymppisistä vanhemmista, joista toinen on sairas ja toinen vielä hyväkuntoinen. Autan viemällä hyväkuntoista vanhempaa kauppaan autolla (hänellä ei ole korttia eivätkä asu keskustassa), kantamalla raskaampia ostoksia, lampunvaihdoissa ym. pienissä korjauksissa joita eivät pysty tekemään, nettiasioinnissa, hakemusten täytöissä ja yleisessä byrokratiassa jne. Lisäksi yritän tarjota hyväkuntoiselle omaa aikaa ja virkistystä, samoin jotain piristävää myös sairastavalle vanhemmalle. Suurin kuorma on jatkuva huoli heistä ja huomisesta, koskaan ei tiedä mikä on tilanne seuraavalla viikolla.

Kiitos kommenteistanne, helpottaa huomata etten ole yksin. Tiedostan hyvin myös sen, ettei sisarukset ole mikään ratkaisu läheskään aina, vaan silloinkin huolehtiminen jää usein yhdelle.

Nyt pitää vaan heidän muuttaa palveluiden äärelle, sen terveen opetella itsenäisemmäksi ja sitten vaan palkata apua. Esim ruoat voi tilata netistä ja siivouksen yms voi ulkoistaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini on vielä hyvässä kunnossa, mutta sain hetken kokea tuota huolta kun isä sairastui ja kuoli.

Nyt on oma poika teini, ja olen ajatellut että olisi aika win-win tilanne hänen esim käydä jonkun vanhuksen luona pari kertaa viikossa pientä korvausta vastaan, käydä kaupassa, katsoa että kaikki kunnossa, keittää kahvit ja jututtaa vähän aikaa ja sitten raportoida muualla asuvalle huolehtivalle. Nuorilla ei ole liiemmin kesätöitä ym, ja tuollainen rauhallinen luotettava tyyppi olisi sellaiseen aika omiaan.

Että löytyisikö ap sinulle joku vastaava ns. Lapsenlikka niiksi ajoiksi kun et itse pääse, joku tutun tai sukulaisen teini.

Hyvä idea, jos teini on vastuuntuntoinen eikä taakka tunnu kohtuuttomalta. Nuoren pitää kuitenkin saada olla nuori niin kauan kuin voi olla huoleton näistä aikuisten murheista.

Teini kyl pilaantuu jos joutuu jodkus nurmikkoa leinkaamaan ja vielä pslkkaa vastaan. 👀

Olin samassa tilanteessa. Lisäksi silleen vaativa työ, että yrittäjänä piti pitää myös työpaikka pystyssä eikä mahdollisuutta omiin vapaisiin tai sairaslomiin.

No yritin selvitä, kun oli pakko. Siitä on nyt pari vuotta enkä ole palautunut vieläkään, väsyin liikaa henkisesti ja fyysisesti eikä yksin palaudu samalla tavalla päivän rasituksista kuin jos olisi perhe.

Eli valitettavasti en osaa auttaa, mutta sympatiani saat.

Vierailija kirjoitti:

Minua ei huoleta se, että vanhemmat vanhenevat, vaan se, että miten selviä tilanteesta henkisesti, kun meillä ei ole ollut kummoisiakaan välejä koskaan. Näin vanhemmalla iällä on vaikea pitää mitään hyvää päivää kirvesvartta -yhteyttä, kun puhumattomia, kipeitä asioita on niin paljon. Mieluummin hoitaisin jonkun toisen vanhempia kuin omiani sitten kun sen aika tulee.

Vaikka olen kärsinyt siitä, että vanhempani hylkäsi minut, se on helpottavaa ettei tarvitse auttaa, kun välit ovat totaalisesti poikki. Sinulla on kiusallisempi tilanne tehdä rajanvetoa.