Sisäänpäinlämpeävät mammajengit perhekahviloissa

Minullakin ihan samoja kokemuksia. Ollaankin käyty ohjatuissa harrastuksissa, kuten muskarissa ja värikylvyssä. Jostain syystä niissä ei muuodostunut klikkejä, ja kaikkien kanssa oli mukavaa jutella. Huonoa esimerkkiä kyllä näyttävät nämä mammajengiläiset lapsilleen. Kerran perhekerhossa meidän lapsi alkoi leikkimään yhden näiden äitien lapsen kanssa. Heti kun tämä äiti huomasi, sanoi lapselleen, että tule leikkimään mielummin Nikopetterin kanssa!

Osaatteko te nuoremmat sanoa, mistä tämä ilmiö on saanut alkunsa? Siis että on vain yksi porukka, johon kaikki haluavat ja ulkopuolelle jääneet ovat mieluummin yksin kuin toistensa kanssa? Ilmiöhän on nähtävissä koulumaailmassakin.

En ole käynyt päivääkään peruskoulua (kävin kansakoulun ja oppikoulun 1960- ja 1970-luvuilla) ja silloin ei vielä tätä ilmiötä ollut. Porukoita oli, mutta niitä oli useita. Oli varsin tavallista, että kun saman talon lapsia oli samalla luokalla koulussa, he muodostivat oman porukkansa. Naapuruuden vuoksi kun he leikkivät yhdessä myös vapaa-ajallaan. Oppikoulun alaluokilla porukat ja kahden väliset kaverisuhteet solmittiin yleensä samalla logiikalla eli asuttiin lähekkäin ja vapaa-ajallakin oltiin paljon yhdessä. Murrosiän alussa aiemmatkin kaverisuhteet alkoivat muuttaa muotoaan, kun osa oli vielä varsin lapsellisia ja ehkä luonteeltaankin kilttejä ja toisia taas alkoi kiinnostaa vastakkainen sukupuoli, tupakointi, pusskaljoittelu yms. Teini-/lukioiässä, kun lasten liikkuma-alue oli jo laajentunut, kaveripiiriä ei enää niin paljon hallinnut asuinpaikka. Silloin kaverisuhteiden muodostumiseen vaikutti enemmän harrastukset ja kiinnostuksenkohteet yleensä. Kaikkina aikoina porukoita oli jokaisessa paikassa useampia ja jokainen löysi kuitenkin sen porukan tai ainakin yhden kivan kaverin, jonka kanssa saattoi viettää aikaansa. 

Pitäsköhän jonkun linkata tämä keskustelu mll/espoo luettavaksi...

Vierailija kirjoitti:

Osaatteko te nuoremmat sanoa, mistä tämä ilmiö on saanut alkunsa? Siis että on vain yksi porukka, johon kaikki haluavat ja ulkopuolelle jääneet ovat mieluummin yksin kuin toistensa kanssa? Ilmiöhän on nähtävissä koulumaailmassakin.

En ole käynyt päivääkään peruskoulua (kävin kansakoulun ja oppikoulun 1960- ja 1970-luvuilla) ja silloin ei vielä tätä ilmiötä ollut. Porukoita oli, mutta niitä oli useita. Oli varsin tavallista, että kun saman talon lapsia oli samalla luokalla koulussa, he muodostivat oman porukkansa. Naapuruuden vuoksi kun he leikkivät yhdessä myös vapaa-ajallaan. Oppikoulun alaluokilla porukat ja kahden väliset kaverisuhteet solmittiin yleensä samalla logiikalla eli asuttiin lähekkäin ja vapaa-ajallakin oltiin paljon yhdessä. Murrosiän alussa aiemmatkin kaverisuhteet alkoivat muuttaa muotoaan, kun osa oli vielä varsin lapsellisia ja ehkä luonteeltaankin kilttejä ja toisia taas alkoi kiinnostaa vastakkainen sukupuoli, tupakointi, pusskaljoittelu yms. Teini-/lukioiässä, kun lasten liikkuma-alue oli jo laajentunut, kaveripiiriä ei enää niin paljon hallinnut asuinpaikka. Silloin kaverisuhteiden muodostumiseen vaikutti enemmän harrastukset ja kiinnostuksenkohteet yleensä. Kaikkina aikoina porukoita oli jokaisessa paikassa useampia ja jokainen löysi kuitenkin sen porukan tai ainakin yhden kivan kaverin, jonka kanssa saattoi viettää aikaansa. 

Eivät ne ulkopuolelle jääneet siellä välttämättä samaan aikaan käy. Silloinhan se olisi helppoa kun ei olisi se ainoa ulkopuolinen. Omana aikanani olin se ainoa joka ei kuulunut hiekkalaatikkojengiin tai perhekerhon kantiksiin ja istuin yksin tai leikin lapseni kanssa ne kerrat kun jaksoin käydä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut kahden lapsen koti-isänä nyt vuoden ja aloin viime kevättalvella käydä seurakunnan perhekerhossa. Seudulla on toinenkin pienten lasten koti-isä joka oli kysellyt onko toisia miehiä samassa tilanteessa. Aloin käydä kerhossa ja meidät otettiin ihan hyvin vastaan, tosin muutamat "urautuneet" koti-äidit tietty katselivat nenänvartta pitkin ja ohimennen puhuivat ahkerista aviomiehistään kuinka raatavat pitkää päivää ja tuovat rahaa kotiin... Nyt syksyllä kun kerhot alkoivat niin eipä ole näkynyt näitä nyrpistelijöitä. Varmaan pitävät omaa kerhoaan kun miehet valtasivat heidän paikkansa.

Mä olen aina ihmetellyt, miksi naiset niin kovasti haluavat juuri nyrpistelijöiden porukoihin. Haukkuvat ja inhoavat näiden naisporukoiden käytöstä, mutta kuitenkin olisi tärkeää päästä kuulumaan juuri heihin. Mieluummin ollaan hiljaa ja omissa oloissa kuin muodostettaisiin omaa porukkaa niistä, jotka eivät sisäpiiriin kuulu. 

Minä en ainakaan halua mihinkään porukoihin tai sisäpiiriin. Haluaisin ettei niitä olisi niin saisin perhekerhossa seuraa tai että minua tervehdittäisiin.

Mun pointtini olikin, että jos paikalla on vaikkapa 9 naista, joista 5 kuuluu sisäpiiriin, niin miksi näistä 4:stä sisäpiirin ulkopuolella olevasta ei ole toisilleen seuraa? Miksi he ovat mieluummin itsekseen ja omissa oloissaan, mutta kuitenkin kokevat, että ovat syrjittyjä, koska heitä ei hyväksytä sisäpiiriin? (viittaan taas kommenttin 36). 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut kahden lapsen koti-isänä nyt vuoden ja aloin viime kevättalvella käydä seurakunnan perhekerhossa. Seudulla on toinenkin pienten lasten koti-isä joka oli kysellyt onko toisia miehiä samassa tilanteessa. Aloin käydä kerhossa ja meidät otettiin ihan hyvin vastaan, tosin muutamat "urautuneet" koti-äidit tietty katselivat nenänvartta pitkin ja ohimennen puhuivat ahkerista aviomiehistään kuinka raatavat pitkää päivää ja tuovat rahaa kotiin... Nyt syksyllä kun kerhot alkoivat niin eipä ole näkynyt näitä nyrpistelijöitä. Varmaan pitävät omaa kerhoaan kun miehet valtasivat heidän paikkansa.

Mä olen aina ihmetellyt, miksi naiset niin kovasti haluavat juuri nyrpistelijöiden porukoihin. Haukkuvat ja inhoavat näiden naisporukoiden käytöstä, mutta kuitenkin olisi tärkeää päästä kuulumaan juuri heihin. Mieluummin ollaan hiljaa ja omissa oloissa kuin muodostettaisiin omaa porukkaa niistä, jotka eivät sisäpiiriin kuulu. 

Minä en ainakaan halua mihinkään porukoihin tai sisäpiiriin. Haluaisin ettei niitä olisi niin saisin perhekerhossa seuraa tai että minua tervehdittäisiin.

Mun pointtini olikin, että jos paikalla on vaikkapa 9 naista, joista 5 kuuluu sisäpiiriin, niin miksi näistä 4:stä sisäpiirin ulkopuolella olevasta ei ole toisilleen seuraa? Miksi he ovat mieluummin itsekseen ja omissa oloissaan, mutta kuitenkin kokevat, että ovat syrjittyjä, koska heitä ei hyväksytä sisäpiiriin? (viittaan taas kommenttin 36). 

Se menee paremminkin niin että yhdeksästä naisesta viisi kuuluu mammajengiin, kaksi äitiä on tullut paikalle yhdessä ja juttelee vain keskenään, yksi on vetäjä ja yksi se ulkopuolinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut kahden lapsen koti-isänä nyt vuoden ja aloin viime kevättalvella käydä seurakunnan perhekerhossa. Seudulla on toinenkin pienten lasten koti-isä joka oli kysellyt onko toisia miehiä samassa tilanteessa. Aloin käydä kerhossa ja meidät otettiin ihan hyvin vastaan, tosin muutamat "urautuneet" koti-äidit tietty katselivat nenänvartta pitkin ja ohimennen puhuivat ahkerista aviomiehistään kuinka raatavat pitkää päivää ja tuovat rahaa kotiin... Nyt syksyllä kun kerhot alkoivat niin eipä ole näkynyt näitä nyrpistelijöitä. Varmaan pitävät omaa kerhoaan kun miehet valtasivat heidän paikkansa.

Mä olen aina ihmetellyt, miksi naiset niin kovasti haluavat juuri nyrpistelijöiden porukoihin. Haukkuvat ja inhoavat näiden naisporukoiden käytöstä, mutta kuitenkin olisi tärkeää päästä kuulumaan juuri heihin. Mieluummin ollaan hiljaa ja omissa oloissa kuin muodostettaisiin omaa porukkaa niistä, jotka eivät sisäpiiriin kuulu. 

Minä en ainakaan halua mihinkään porukoihin tai sisäpiiriin. Haluaisin ettei niitä olisi niin saisin perhekerhossa seuraa tai että minua tervehdittäisiin.

Mun pointtini olikin, että jos paikalla on vaikkapa 9 naista, joista 5 kuuluu sisäpiiriin, niin miksi näistä 4:stä sisäpiirin ulkopuolella olevasta ei ole toisilleen seuraa? Miksi he ovat mieluummin itsekseen ja omissa oloissaan, mutta kuitenkin kokevat, että ovat syrjittyjä, koska heitä ei hyväksytä sisäpiiriin? (viittaan taas kommenttin 36). 

Ongelma on ehkä se että sisäpiiri luo ympäristön joka nostaa kynnystä tutustua uusiin ihmisiin, keheen tahansa. Kun saavut ja sinut heti tyrmätään tai sinua ei huomioida mitenkään, nousee heti kynnys yrittää ottaa kontaktia kehenkään. Jos tähän vielä lisätään että yrität vahingossa tutustua väärään tyyppiin eli sisäpiiriläiseen ja sinut tyrmätään niin sitten pohjalla on jo alussa huono kokemus, tutustuessa huono kokemus, niin kynnys yrittää kaikkien kanssa vain saadakseen turpiinsa, on varmasti aika korkeaksi kohonnut. Siksi olisi parempi että sisäpiiri olisi kokonaan poissa kahvilasta, jos on pakko pitää piiriä. Silloin ei uudet saisi niin huonoja kokemuksia kahvilassa heti kättelyssä ja tutustuminen olisi kaikille helpompaa.

Vierailija kirjoitti:

Kävin perhekahvilassa tasan kerran. Kuuntelin, kuinka joku mamma selitti miten oli hakenut vaunut Tukholmasta, koska ei ollut täältä Etelä-Suomesta saanut tiettyä oliivinsävyä olevia Emmaljungia. Kiitos ja näkemiin...

Tämä. Eli sinä menit perhekerhoon, teit yhdestä kommentista päätelmän että nämä ihmiset eivät ole tarpeeksi hyviä sinulle, ja lähdit pois.

Ketkä sitä eriarvoisuutta pitävätkään yllä?

Jokaisen ihmisen pitäisi olla peruskohteliaita muille, mutta missä menee se raja? Täytyykö uusi ihminen ottaa vastaan siten, että porukan paras ihmistuntija äkkiä skannaa henkilön ja sitten tämä huomioidaan juuri hänen toivomalla tavalla? Minä olen ajatellut että osa ihmisistä tulee heti toimeen keskenään ja toisilla menee hetki löytää yhteinen sävel. Ja aina sitä ei löydy, eikä sille voi mitään. Ei siinä kumpikaan välttämättä ole tehnyt mitään väärin.

Ja olenko ainoa ketä ihmetyttää kertomukset joissa tullaan kerhoon ja siellä toisilleen tutut ihmiset jo juttelee keskenään... Niin pitääkö se juttu lopettaa kokonaan koska ovesta astuu sisään uusi ihminen? Eikö se ole tosi itsekästä jos haluaa lopettaa toisten juttutuokion?

Ja pakko sanoa että minä näin kerhossa yleensä tuttuja äitejä joiden kanssa jatkettiin siitä mihin leikkipuistossa tai kylässä viimeksi jäätiin. Jos ei ollut tuttuja, juttelin niitä näitä muiden kanssa (ja toki muulloinkin) tai vain istuin hetken omassa rauhassa kun lapset leikkivät. En minä mennyt kerhoon sillä asenteella että muut on huonoja jos ne on erilaisia kuin minä.

Ihan hiljaisille, kyräiville ja sulkeutuneille äideille en mennyt juttelemaan, koska en minäkään ole mikään sosiaalinen perhonen jolle kaikki tilanteet on helppoja ja itsestäänselviä.

Niin ja se sivullisen äidin lapsikin on usen sivullinen ja leikkii yksin tai milloin kenenkin kanssa. Tämä saattaa painaa äidin mieltä. Joku sanoi, että ne yksinään olevat äidit ovat lamaantuneen oloisia. En ihmettele yhtään. Vaatii toisinaan aika paljon henkisiä voimavaroja kestää sitä ulkopuolisuuden tunnetta. Todella epämiellyttävää, koska kerhojen olisi juuri tarkoitus olla positiivinen kokemus ja voimavara arjessa. Mutta ei, tosiasia on, että jotkut lähtevät itku kurkussa näistä kerhoista kotiin ja kantavat nöyryyttäviä muistoja.

Vierailija kirjoitti:

Nuo avoimet kerhot eivät vaan jotenkin toimi. Sinne kokoontuu näitä kaveripareja juttelemaan keskenään ja joiden lapset leikkivät keskenään. Joku uudempi äiti voi siinä vieressä kokea itsensä yksinäiseksi, sivuutetuksi ja näkymättömäksi.

Sitten on se äänekäs sisäpiiri, yleensä vapaaehtoisvetäjäporukka, joille vallan mainiosti riittää toistensa seura. Näihin porukoihin ei ole ulkopuolisella pääsyä, koska pikkuporukoita ei yksinkertaisesti kiinnosta muut kuin ne omat kaverit. Sitten on ulkopuolisia, joilla on ikävä olla yksin kovassa metelissä. Voi olla vaikea tutustua kehenkään kun muutkin yksinäiset saattavat käyttäytyä torjuvasti, vaikka itse olisi ystävällinen. Siinä tulee sellainen olo, että se toinen yksinäinen arvioisi minua, että olenko minä statukseltani hänelle riittävän kelpaava seuraksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut kahden lapsen koti-isänä nyt vuoden ja aloin viime kevättalvella käydä seurakunnan perhekerhossa. Seudulla on toinenkin pienten lasten koti-isä joka oli kysellyt onko toisia miehiä samassa tilanteessa. Aloin käydä kerhossa ja meidät otettiin ihan hyvin vastaan, tosin muutamat "urautuneet" koti-äidit tietty katselivat nenänvartta pitkin ja ohimennen puhuivat ahkerista aviomiehistään kuinka raatavat pitkää päivää ja tuovat rahaa kotiin... Nyt syksyllä kun kerhot alkoivat niin eipä ole näkynyt näitä nyrpistelijöitä. Varmaan pitävät omaa kerhoaan kun miehet valtasivat heidän paikkansa.

Mä olen aina ihmetellyt, miksi naiset niin kovasti haluavat juuri nyrpistelijöiden porukoihin. Haukkuvat ja inhoavat näiden naisporukoiden käytöstä, mutta kuitenkin olisi tärkeää päästä kuulumaan juuri heihin. Mieluummin ollaan hiljaa ja omissa oloissa kuin muodostettaisiin omaa porukkaa niistä, jotka eivät sisäpiiriin kuulu. 

Minä en ainakaan halua mihinkään porukoihin tai sisäpiiriin. Haluaisin ettei niitä olisi niin saisin perhekerhossa seuraa tai että minua tervehdittäisiin.

Mun pointtini olikin, että jos paikalla on vaikkapa 9 naista, joista 5 kuuluu sisäpiiriin, niin miksi näistä 4:stä sisäpiirin ulkopuolella olevasta ei ole toisilleen seuraa? Miksi he ovat mieluummin itsekseen ja omissa oloissaan, mutta kuitenkin kokevat, että ovat syrjittyjä, koska heitä ei hyväksytä sisäpiiriin? (viittaan taas kommenttin 36). 

Ongelma on ehkä se että sisäpiiri luo ympäristön joka nostaa kynnystä tutustua uusiin ihmisiin, keheen tahansa. Kun saavut ja sinut heti tyrmätään tai sinua ei huomioida mitenkään, nousee heti kynnys yrittää ottaa kontaktia kehenkään. Jos tähän vielä lisätään että yrität vahingossa tutustua väärään tyyppiin eli sisäpiiriläiseen ja sinut tyrmätään niin sitten pohjalla on jo alussa huono kokemus, tutustuessa huono kokemus, niin kynnys yrittää kaikkien kanssa vain saadakseen turpiinsa, on varmasti aika korkeaksi kohonnut. Siksi olisi parempi että sisäpiiri olisi kokonaan poissa kahvilasta, jos on pakko pitää piiriä. Silloin ei uudet saisi niin huonoja kokemuksia kahvilassa heti kättelyssä ja tutustuminen olisi kaikille helpompaa.

Taustalla on siis oikeastaan hyväksytyksi tulemisen tarve, jota hankaloittaa torjutuksi tulemisen pelko. Olen samaa mieltä, että ehkä olisi parempi, jos kaveriporukat tapaisivat toisiaan jossain muualla. Nyt ilmeisesti on käynyt niin, että kun ihmiset eivät enää viitsi kutsua ystäviään ja kavereitaan koteihinsa, perhekahviloista on tullut heidän uusia olohuoneitaan. Perhekahvilassa tapaaminen on varmaan helpompaa ja halvempaa kuin jonkun kauppakeskuksen kahvilassa..varsinkin lasten kanssa, mutta ei tarvitse myöskään imuroida ja tiskata ennen kavereiden tuloa, kuten kotona pitäisi. 

Ai että me tavalliset äidit nähtäisiin toisiamme muualla kuin kerhoissa, ettei muille tule paha mieli? Ihan oikeasti?

Mistä te tiedätte miten paljon aikaa "sisäpiiriläinen" on käyttänyt muihin tutustumiseen? Miksi te täällä puhutte muista pahaa, ilkutte muiden lasten vaatteille ja teette päätelmiä ihmisistä joita ette tunne?

On selvää että osa on törppöjä ja eivät edes tervehdi, mutta miten teidät pitäisi ottaa huomioon? Mikä olisi riittävästi huomioita? Te puhutte että jäitte vailla vertaistukea kun kukaan ihmeellinen sisäpiiriläinen ei puhunut teille. Pitääkö siis muiden lopettaa se oman vertaistuen saaminen kun Arvoisa Uusi Äiti saapuu paikalle?

Anteeksi nyt ilkeä sävy, mutta ette tekään tässä ketjussa kovin kivoilta vaikuta.

Vierailija kirjoitti:

Ai että me tavalliset äidit nähtäisiin toisiamme muualla kuin kerhoissa, ettei muille tule paha mieli? Ihan oikeasti?

Mistä te tiedätte miten paljon aikaa "sisäpiiriläinen" on käyttänyt muihin tutustumiseen? Miksi te täällä puhutte muista pahaa, ilkutte muiden lasten vaatteille ja teette päätelmiä ihmisistä joita ette tunne?

On selvää että osa on törppöjä ja eivät edes tervehdi, mutta miten teidät pitäisi ottaa huomioon? Mikä olisi riittävästi huomioita? Te puhutte että jäitte vailla vertaistukea kun kukaan ihmeellinen sisäpiiriläinen ei puhunut teille. Pitääkö siis muiden lopettaa se oman vertaistuen saaminen kun Arvoisa Uusi Äiti saapuu paikalle?

Anteeksi nyt ilkeä sävy, mutta ette tekään tässä ketjussa kovin kivoilta vaikuta.

Minusta tämä ketju on hyvä esimerkki siitä, että kun järjestetään toimintaa, jolla ei ole selkeitä tavoitteita ja pelisääntöjä, ihmiset odottavat ja hakevat toiminnalta erilaisia asioita. Ja pettyvät, kun eivät toivomaansa saakaan. Ne taas ovat ihan tyytyväisiä, jotka saavat toiminnasta sen, mitä sieltä hakevatkin. 

Onko Espoossa ainittakaan mll perhekahvilaa, jossa homma toimii? Siis ettei ole kuppikuntia?mitä siihen tarvitaan?tarpeeksi eri kävijöitä,eli siten,että ei ole niitäjokaviikkoisia käviköitä vaan siellä olisi aina enemmön rai vähemmänuudia naamoja ja keskustelut sitä myöden pinnallisia?

Itselläni kokemuksia mankkaan,laajalahden ja tapiolan mll perhekahviloissa-missään en viihtynyt. Ehkä noista tapiola kuitenkin paras, mankkaa pahin.

Muilla kokemuksia em kerhoista?toinen lapsi nyt 2kk, ehkä rohkenen kokeilla uudelleen..tai sitten en.

Varmaan tämä on jo sanottu, mutta onhan se ihan luonnollista, että pitkään samoissa riennoissa käyneet tuntevat toisensa ja juttelevat helposti omia juttujaan. Minä olen sosiaalisissa tilanteissa vieraiden ihmisten kanssa kömpelö ja en oikein osaa sanoa mitään. Sen sijaan ne, joiden kanssa on jo paljon tilanteita takana, tuntuvat luontevilta keskustelukumppaneilta. 

En kyllä missään nimessä ole epäystävällinen ainakaan tarkoituksella, mutta jos joku uusi tulee istuskelemaan samaan pöytään, eikä itse aktiivisesti osoita halua tutustua, en oikein osaa sanoa mitään. Että kai sen voi tulkita epäystävällisyydeksi sitten.

Ja mitään Guugguuta yms meidän lapsilla ei ole ja hyvin ovat leikkeihin kelvanneet ihan perusvaatteissa. Se on enemmän heikkoa itsetuntoa, jos luulee vaatteiden merkitsevän pikkulasten leikeissä.

Mua itkettää tämä, koska tämä on niin totta ja niin tuttua. Olen myös oikeasti ajatellut, että joidenkin kohdalla tämä johtaa pidempiaikaiseen syrjäytymiseen omasta ikäryhmästä. Puistossa, kerhossa, päiväkodissa, eskarissa, koulussa... Niillä äitiporukoilla on iso ja kauas ulottuva valta.

Ulkopuolisuus jättää jäljen lapsen itsetuntoon ja niitten jälkien paikkailu voi olla pitkällistä. Tämä on mielestäni oikeasti merkittävä sosiokulttuurinen ilmiö, jota olisi syytä tutkia ja etsiä parannuskeinoja.

On lapsia, jotka ovat jonkinlaisessa yksinäisyyskierteessä kouluikään saakka. Sitten päiväkodista tai koulusta tarjotaan lähetettä tutkimuksiin heikkojen sosiaalisten taitojen takia. Joskus on kyse olosuhteista, ei aina ole kyse neurologisista ongelmista. Voi olla kyse pitkäaikaisesta ystävien puutteesta. Eli on esim. näitä kerhoja, joissa joitakin äitejä sivuutetaan, ei oteta mukaan. Koulussa tätä kutsutaan kiusaamiseksi. Tämä vaikuttaa äidin mielialaan ja itsetuntoon ja heijastuu myös lapseen. Olen kyllä miettinyt näitten asioitten yhteyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä äitijengi, se kilpailu ja tylyys pikemminkin edistävät perheitten pahoinvointia. Joku voisi ihan oikeasti tutkia tätä ilmiötä ja sen vaikutuksia. Syrjittyjen äitien lapsetkin jäävät helposti ulkopuolisiksi. Sosiaaliset verkostot ovat kilpailuväline, jota hierotaan toisten naamaan.

Tämä!! Omien lasten ollessa pieniä, olin aina yksin puistossa, kerhoissa jne. Muutimme alueelle vanhimman ollessa viisivuotias ja äitijengit olivat ilmeisesti muodostuneet jo vuosia sitten. Emme päässeet mukaan "porukoihin" ja sen seurauksena vanhempi lapsista on jäänyt pysyvästi ulkopuoliseksi omassa ikäryhmässään. Aika moni äideistä oikein ruokki tätä vielä kouluiässäkin mm. jättämällä kutsumatta synttäreille tms. Tai kun me olimme kutsuneet kaikki luokan pojat, näiden äitien lapset jättivät vain tulematta ilman mitään ilmoitusta. Nuorempi pääsi onneksi paremmin "piireihin" sillä hän oli vasta kaksivuotias.

Olen mammakerhoilta välttynyt, melkein. Sosiaalisissa tilanteissa olen se, joka menee juttelemaan niiden yksin olevien kanssa. Koulussa pidin seuraa uusille oppilaille, työpaikalla harjoittelijoille, kävin pyytämässä kahville jne. En kuulu mihinkään jengiin, eikä minulla ole edes hinkua minkään seuran jäseneksi. Tällaiset molo-mammajengit ärsyttävät. Äitien pitäisi etenkin olla avarasydämisiä ja -sylisiä.

Vierailija kirjoitti:

Olen mammakerhoilta välttynyt, melkein. Sosiaalisissa tilanteissa olen se, joka menee juttelemaan niiden yksin olevien kanssa. Koulussa pidin seuraa uusille oppilaille, työpaikalla harjoittelijoille, kävin pyytämässä kahville jne. En kuulu mihinkään jengiin, eikä minulla ole edes hinkua minkään seuran jäseneksi. Tällaiset molo-mammajengit ärsyttävät. Äitien pitäisi etenkin olla avarasydämisiä ja -sylisiä.

Molo-mammajengit ärsyttää mutta sitten kuitenkin pitäisi olla avarakatseinen. Oletko todella?

Täällä te ns. ulkopuoliset teette päätelmiä muista äideistä melko epäreilusti ja pinnallisesti, mutta sitten kehdataan peräänkuuluttaa yhteisöllisyyttä ja erilaisuuden hyväksymistä.

Kertokaa, pääseekö se Molo-Gugguu-mitänäitämerkkejänyton - mamma teidän juttusille vaikka puistossa? Vai katsotko äidin ja lasten ulkoista olemusta ja teet päätelmän että olet tätä parempi, ei kiitos?

Ei tämän nyt niin monimutkaista ja vaikeaa pitäisi olla. Ihan yksinkertaisesti on kyse käytöstavoista.

Eli esimerkkitilanne: huone, jossa pari kulmasohvaa vastakkain ja lattialla lasten leikit. Sohvilla istuu esimerkiksi kuusi henkilöä, kun huoneeseen astuu seitsemäs lastensa kanssa. Olettaisin, että tällöin hän hakee katsekontaktia muihin aikuisiin, jotka kaikki huomaavat hänet ja tervehtivät ystävällisesti. Sen jälkeen sisääntullut ohjaa lapsensa leikkimään. Sohvalla istujat ehkä seuraavat tilannetta, ja sitten tekevät tilaa tulijalle. Jos juttu on kesken, sitä voidaan jatkaa luontevasti. Tulija voi osallistua keskusteluun, ja hänelle puhutaan siinä missä muillekin.

No, tämän ketjun ja parin omankin kokemuksen mukaan juttu ei mene näin, paitsi jos se huoneeseen tulija on juuri tällainen sisäpiiriläinen. Jos tulija on "ulkopuolinen", hänet ignorataan täysin. Ehkä 1 tai 2 tervehtii. Hän päätyykin sitten istumaan lattialle lasten kanssa, eikä enää osaa osallistua keskusteluun, kun hän on useimmille muille vain ilmaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pohjois-Suomesta samanlaisia kokemuksia. Inhosin perhekahviloita, mutta yritin sitkeästi käydä että lapsi näkisi toisia lapsia, kun tuttavapiirissä ei juuri ollut taaperoita tai muita pikkulapsiperheitä.

Aika tylyä, kun kerrankin sanoin ulko-ovella huomenta toiselle samaan aikaan saapuvalle mammalle ja ei mitään reaktiota. Ihan kuin olisin ilmaa. Ujolle ihmiselle muutenkin kiperiä tuollaiset tilanteet, joissa paljon väkeä eikä tunne ketään.  Aina tuli jotenkin nuhjuinen ja köyhä olo kun ei ollut 150e Molon kamoja.

Molo :D

Harvinaisen huono nimi lastenvaatemerkille.

 Tuota nimeä olen ihmetellyt eräänkin kerran, onhan se törkeä. Voisinkin alkaa kehittelemään omaa vaatemerkkiä, sen nimenä voisi olla vaikkapa Kulli.

Mmm, äidit eivät ole mikään homogeeninen ryhmä, jotka kaikki pitävät toisistaan ja samoista asioista. Jos nyt paikalla on porukka, jotka puhuvat lastenvaatteista tai vaikka koiraharrastuksesta, pitää uuden olla edes jollain tasolla muodollisen kiinnostunut siitä kulloisestakin puheenaiheesta, jotta mukaan juttuun voi päästä. En oikein ymmärrä sitäkään, että jos tulija vaikuttaa siltä, että voiei, lastenvaatekeskustelu, miksi hänet pitäisi väkisin ottaa mukaan? 

Minun puolestani kuka tahansa on tervetullut näissä avoimissa kerhoissa kuuntelemaan ja osallistumaan juttuun, reippaasti vaan esittäytymään, mutta sillä asenteella, että teillä on tyhmät ja pinnalliset jutut ei ole ihmekään jos ulkopuolelle jää. 

Enkä tosiaan ole itse mikään merkkitietoinen lasten vaatteissa, käytin sitä vaan esimerkkinä, kun monelle on niin punainen vaate se, että pitäisi jutella vaatemerkeistä.