Sisäänpäinlämpeävät mammajengit perhekahviloissa

Me asutaan keskustassa ja esikoisen ollessa pieni täällä ei järjestetty mitään kerhoja. Kun toinen lapsi syntyi, avoin varhaiskasvatus sai tilat täältäkin. Menin sinne kahden lapsen kanssa heti aloituspäivänä. Hoitaja ja lastentarhanopettaja olivat ihan ihmeissään, että tuleeko tänne uusia naamoja. Minäkin olin ihmeissäni, koska sehän oli ensimmäinen kerta kun koko juttua järjestettiin.

Hoitaja ja opettaja eivät kuitenkaan olleet ainoita, joiden mielestä se oli hirveän outoa. Muut olivat ilmeisesti käyneet aiemmin samalla porukalla muiden asuinalueitten avoimissa ja siirtyneet tuonne. Siihen porukkaan ei vaan enää päässyt mukaan. Kuukauden yritimme ja sitten laitoin stopin. Aina välillä siellä kävi joku muukin uusi naama ihmettelyn ja pällistelyn kohteena, mutta kukaan ei kai toista kertaa tullut.

Eniten ihmetytti se, että tuolla ei ollut mitään ohjattua toimintaa. Hoitaja ja opettaja kuitenkin käsittääkseni olivat kaupungin palkkalistalla, mutta he vain juttelivat kavereidensa kanssa. Kuukauden aikana sanottiin vaa heipat ja moikat tullessa ja lähtiessä.

Vierailija kirjoitti:

Kyse on asenteesta, ei klikkejen hajottamista. Ihmisiä tervehditään ja uusien kanssa vaihdetaan pari sanaa. Jos ei perusystävällisyyden merkitystä ymmärrä, on kerhoa aika turha pitää.

Sellaisella kerholla ei tee mitään, jossa joku stressaantunut äiti suorittaa väsyneesti noita kerhovastuita. Ja mitä se mahdollisuus kahvitella sitten on? Ei se ole vielä mitään, vaan usein julmaa sosiaalista kilpailua, josta on ollut puhetta tässäkin ketjussa. Moni lähtee kerhosta vähin äänin viimeistään muutaman kerran jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä nuo vapaan oleskelun kerhot olivat niitä pahimpia. Sitä ei ehkä ns. epäammattimainen vetäjä huomaa eikä tiedosta eikä osaa toimia. Kaikkien, varsinkin uusien huomiohuomioiminen, tervehtiminen, hymyileminen ja silmiin katsominen on vetähän tärkein tehtävä. Vetäjän rooli ja asema on todella tärkeä, sitä ei voi vetää vasemmalla kädellä ja omalla painollaan. En huomannut koskaan tällaisen toimivan ja luovan hyvää ilmapiiriä.

Koko juttu pitää jotenkin suunnitella ja ennen kaikkea panostaa ihmisten huomioimiseen ja siihen ettei itse klikkiydy. Olisi parempi, että olisi useampi vetäjä, joilla yhteinen näkemys siitä, että ei omalla esimerkillä edistetä klikkiytymistä. Jo tuo asenne kantaa pitkälle ja luo hyvän ilmapiirin. Tärkein työ vetäjällä on saada ihmiset kokemaan itsensä tervetulleiksi. Vetäjän tulisi tiedostaa olevansa todella tärkeänä esimerkkinä. Joka ikinen uusi äiti arvioi sen millaista ilmapiiriä luot ympärillesi.

Vierailija kirjoitti:

Olen juuri aloittanut tällaisen perhekahvilan vapaaehtoisena vetäjänä. Kysyn, että oikeastiko te haluatte siellä kahvilassa yhteiskeskustelua? Pitäisikö vetäjän jotenkin ohjata 1,5 tunnin kahvittelua? Porukkaa tulee ja menee, toiset lukee lapsilleen kirjoja, toiset imettää vauvaa, osa käy välillä pihalla keinumassa, lapset juoksee ja vanhemmat juo kahvia siellä missä mahtuu. Mä olen ajatellut, että näin se menee. Jokainen juttelee niiden kanssa, keitä nyt sattuu vieressä istumaan.

Ajattelin, että mahdollistan osaltani kahvilatoiminnan pyörimisen tulevana talvena. Ei tullut mieleenkään, että saatan joutua arvostelluksi täällä (vrt. aiempi viesti, jossa haukuttiin ulkonäöstä lähtien kahvilan vapaaehtoinen). Äidit taitaa tosiaan olla toisilleen susia... Tervetuloa vaan mukaan vapaaehtoistoimintaan! Ei tarvitse olla ulkopuolinen hissukka, kun alat pyörittää toimintaa itse 😁

Mll:n perhekahvilan vetäjän tehtävä ei todellakaan ole estää mitään klikkejä ja pitää kaikkia tyytyväisenä. Mll:n vetäjä huolehtii, että pöydässä on kahvitustarpeet ja rahat kirjataan. Jo pelkkä ohjelman suunnittelu ja hankinta on ekstraa. Siinä ei oikeasti ole aikaa huomioida edes jokaista uutta kun aikaa on se 1,5h ja siitä osa menee kahvin keittämiseen yms. Ja sit esim jos paikka on leikkipuisto niin sen henkilökuntakin tuppaa keksimään kokoajan vetäjälle asiaa. Lapsiakin pitäisi huomioida ja joka kerta esim itseni piti muistuttaa kahvituslistasta, että muutkin vois ottaa vuoroja. Ois riittänyt, että jokainen vakikävijä ottais pareittain yhden kahvitusvuoron kauden aikana (eli ostaa kahvitustarpeet ja laittaa esille. Rahansa saa takaisin), mutta äideillä ei tunnu aika riittävän tähän. Helpompihan se tietty on valmiiseen aamupalapöytään tulla. Ja sitten pitää muistuttaa vielä kierrätyksestä. Loppuaika menee kyselyihin vastatessa ja ei siinä todellakaan enää mitään klikkejä hajotella tai kaikkien viihtyvyyttä mietitä. Se on oikeesti ihan työtä. Hymyillä pitää vaikka ei jaksais ja selittää samoja asioita moneen kertaan eri ihmisille.

Kun sillä vetäjällä ei välttämättä ole edes aikaa huomata niitä uusia, saati vaihtaa paria sanaa. Ja syy siihen on se, että äidit ei ymmärrä yhteistoimintaa, vaan jättävät kaiken yhdelle vaikka asiasta kuinka sanoisi. Esim kun itse aloin toimintaa vetää oli vaihtoehdot se, että minä vedän tai koko toiminta lakkaa. Mielestäni perhekahvilan pitäminen oli tärkeämpää. Ja kyllä siellä monet äidit silti sanoo, että se on niiden viikon kohokohta.

Tää on tosi suomalainen ilmiö mun mielestä. Käsittämätöntä töykeyttä ja käytöstapojen puutetta. Missään ei oteta uusia joukkoon.

Vierailija kirjoitti:

Asiat ovat todella muuttuneet omasta lapsuudestani. Olikin suuri shokki ja järkytys mennä omien lasten kanssa ihan omalle pihalle ja puistoihin ja myöhemmin kerhoihin. Kaikki tässä ketjussa kerrottu hyökyi päälleni.

Olin kuvitellut, että pihalla ja puistossa olisi tutustunut muihin äiteihin yhtä mutkattomasti kuin oma äitini 1970- ja 1980-luvuilla ja että lapsetkin saisivat helposti kavereita. Totuus oli, että äitipiirit hyvin vahvasti määrittelivät lasten "piirejä". Puhumattakaan siitä kaikesta henkisestä pahoinvoinnista mitä hiljaisesti syrjityt äidit saavat kokea.

Äitiporukoiden epäsosiaalisuus ja kilpailu on ollut pahinta mitä olen kokenut aikuisena sosiaalisessa mielessä. Ei työpaikoilla ja opiskelu- tai harrastuspaikoissa ole tällaista.

Vierailija kirjoitti:

Mistä tämä porukoiden ja porukkaan kuulumisen ihannointi on alkanut? Koulumaailmasta? Olen lähes kuuskymppinen eikä vastaavaa ollut silloin, kun lapseni olivat pieniä. Oli vain joukko yksittäisiä äitejä lapsineen ja riitti, kun tutustui johonkin äitiin, jonka kanssa saattoi käydä toistensa luona kahvilla tai aamupäivällä kauppareissulla ja lapsilla oli leikkikavereita. En muista, että koskaan olisi kahviteltu niin, että olisi ollut edes kolme äitiä yhdessä. Tietenkin, jos istuskeltiin taloyhtiön hiekkalaatikolla, kaikki saivat halutessaan osallistua keskusteluun tai vaikka vain kuunnella muiden juttuja, jos eivät halunneet jutella. 

Ovat selvästi muuttuneet. Sain esikoiseni 80-luvun puolivälissä ja ensimmäinen "äitikaveruus" syntyi, kun naapurin rouva oli lapsensa kanssa viemässä roskia ja tuli pihaan samaan aikaan, kun minä rattaideni kanssa olin lähdössä kauppaan. Tervehdittiin, vaihdettiin muutama sana ja todettiin, että molemmilla matka samaan suuntaan. Niinpä päätettiin kävellä ostarille samaa matkaa ja siinä jutellessa tutustuttiin. Seuraavana päivänä oli ihan luontevaa mennä juttelemaan ja aika nopeasti jo edellisenä päivänä alettiin sopia, että mennään kaupoille, leikkipuistoon tms yhdessä tai pyydettiin kahville. Ei tarvittu mitään porukoita, se yksi äiti lapsineen riitti oikein hyvin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen sosiaalinen extrovertti, tulen helposti juttuun kaikenlaisten ihmisten kanssa ja saan helposti uusia kavereita, tai luulin olevani. Muutama visiitti perhekerhoon ja pari kuukautta kaupunginosani leikkipuistossa opettivat että mammajengejä todella on olemassa ja minussa on jotain sellaista joka estää näihin pääsyn :)

En nyt tiedä olenko se kaikkein "social butterfly", mutta ihan normaali ihminen kuitenkin ja tulen muussa elämässä ihan hyvin juttuun muiden kanssa, mutta jotenkin näissä äitiporukoissa en pääse yhtään mukaan. En tiedä mikä siihen on syynä. Voisikohan joku tämmöinen, joka kuuluu tällaiseen äitijengiin valaista, että miksi jotkut jätetään ulkopuolelle?

Seurakunnan perhekerhossa ei ollut oikein juttukavereita, paitsi yksi äiti, joka oli kyllä liian introvertti ja kuivakka persoona minun makuuni.

Sitten menin Heidekenin perhekahvilaan (Turku) ja vain taivas rajana. Kukaan ei ylenkatsonut, siellä oli aika erikoisia tyyppejä lastensa kanssa:

oli isä-vauva-yhdistelmää, lesbopari, muslimiksi kääntynyt rempseä nainen, sekä pari ehtaa taiteilijaa.

Sain ihan pysyviäkin ystäviä, kaikilla on muksut nyt jo isoja.

Älkää masentuko ja antako periksi,

uuteen kerhoon vaan. Ja sitten seuraavaan. Menkää rohkeasti puhumaan, kyselkää, pyytäkää vaikka kirjastokäynnille kerhon jälkeen. Vaihtakaa puhelinnumeroita.

Ei ne toiset äidit ole vaarallisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt vähän liioittelet. Ei kai tässä kukaan ole väittänyt, että jokaiseen uuteen äitiin pitäisi muodostaa syvä vertaistukisuhde.

Vierailija kirjoitti:

Eihän se perhekahvila tai avoin päiväkoti edes ole sellainen paikka missä olisi VELVOLLISUUS tarjota kaikille muille vertaistukea. Hassu ajatus nyt toisilla, ehkä odotukset on olleet hippasen liian suuret... 

Tottakai perhekahvilaan voi mennä ystävän kanssa rupattelemaan asioista, samalla lapset voi leikkiä yhdessä ja voidaan osallistua esim. ohjattuun toimintaan. Itse en ainakaan halua syrjiä ketään, mutta kuka muka missään muuallakaan jaksaa ja pystyy muodostamaan syvän vertaistukisuhteen jokaiseen, joka sattuu ovesta sisään kävelemään. Tuohan olisi henkisesti jo tosi raskasta!

Toisilla synkkaa kemiat, toisilla ei. Toki käytöstavat pitäisi kaikilla olla, eli ainakin vastataan moikkaukseen tai jos uusi kysyy esim. neuvoa. 

Itsekkään en tee helposti uusia ystäviä, joten en ole edes odottanut sellaisia mammakahviloista saavani. Siksi olen yleensä sopinut jonkun kanssa treffit sinne; pääasiahan kuitenkin on saada ne lapset jonkinlaiseen vertaistukiryhmään, missä he tapaa muita lapsia ja oppii niitä sosiaalisia sääntöjä ja saa päivään muutakin sisältöä kuin oman kodin ja pihapiirin. 

Vaan? 

Tuolla edempänä joku kuitenkin oli vahvasti sitä mieltä että nämä ovat vertaistukikerhoja, johon ei pitäisi tulla puhumaan vain oman kaverin kanssa. 

Kommentoija 89 olin minä ja kommenttini oli tarkoitettu vastineeksi kommenttiin 83 ("Näiden ryhmien tarkoitus on nimenomaan saada vertaistukea äideille.") Epähuomiossa jäi vain lainaamatta kommentti 83. Ihan oleellinen asia on, ovatko perhekahvilat vertaistukiryhmiä vai ovatko ne paikkoja, joihin voi tulla kahvittelemaan kavereidensa kanssa. JOS ne ovat vertaistukiryhmiä, niin sitten niihin ei tulla pitämään hauskaa omien kavereiden kanssa. Tällainen kaverusten välinen yhdessäolo hoidetaan jossain muualla kuin vertaistukiryhmissä. Jos taas ne ovat paikkoja, joissa voi tavata omia kavereitaan, niin silloin ei voi olettaa, että niistä saisi vertaistukea muilta kuin omilta kavereiltaan. 

Ja siihen sanoin että käytännössä ne harvoin on rajattu miksikään vertaistukiryhmäksi, ja totesin että monella on ollut sen suhteen ehkä liian suuret tai ylipäätään väärät odotukset. Niitähän mainostetaan vain paikkoina "johon kaikki on tervetulleita".

 Sieltä saattaa löytyä uusia ystäviä ja vertaistukea JOS jonkun kanssa klikkaa, tai sitten ei. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt vähän liioittelet. Ei kai tässä kukaan ole väittänyt, että jokaiseen uuteen äitiin pitäisi muodostaa syvä vertaistukisuhde.

Vierailija kirjoitti:

Eihän se perhekahvila tai avoin päiväkoti edes ole sellainen paikka missä olisi VELVOLLISUUS tarjota kaikille muille vertaistukea. Hassu ajatus nyt toisilla, ehkä odotukset on olleet hippasen liian suuret... 

Tottakai perhekahvilaan voi mennä ystävän kanssa rupattelemaan asioista, samalla lapset voi leikkiä yhdessä ja voidaan osallistua esim. ohjattuun toimintaan. Itse en ainakaan halua syrjiä ketään, mutta kuka muka missään muuallakaan jaksaa ja pystyy muodostamaan syvän vertaistukisuhteen jokaiseen, joka sattuu ovesta sisään kävelemään. Tuohan olisi henkisesti jo tosi raskasta!

Toisilla synkkaa kemiat, toisilla ei. Toki käytöstavat pitäisi kaikilla olla, eli ainakin vastataan moikkaukseen tai jos uusi kysyy esim. neuvoa. 

Itsekkään en tee helposti uusia ystäviä, joten en ole edes odottanut sellaisia mammakahviloista saavani. Siksi olen yleensä sopinut jonkun kanssa treffit sinne; pääasiahan kuitenkin on saada ne lapset jonkinlaiseen vertaistukiryhmään, missä he tapaa muita lapsia ja oppii niitä sosiaalisia sääntöjä ja saa päivään muutakin sisältöä kuin oman kodin ja pihapiirin. 

Vaan? 

Tuolla edempänä joku kuitenkin oli vahvasti sitä mieltä että nämä ovat vertaistukikerhoja, johon ei pitäisi tulla puhumaan vain oman kaverin kanssa. 

Kommentoija 89 olin minä ja kommenttini oli tarkoitettu vastineeksi kommenttiin 83 ("Näiden ryhmien tarkoitus on nimenomaan saada vertaistukea äideille.") Epähuomiossa jäi vain lainaamatta kommentti 83. Ihan oleellinen asia on, ovatko perhekahvilat vertaistukiryhmiä vai ovatko ne paikkoja, joihin voi tulla kahvittelemaan kavereidensa kanssa. JOS ne ovat vertaistukiryhmiä, niin sitten niihin ei tulla pitämään hauskaa omien kavereiden kanssa. Tällainen kaverusten välinen yhdessäolo hoidetaan jossain muualla kuin vertaistukiryhmissä. Jos taas ne ovat paikkoja, joissa voi tavata omia kavereitaan, niin silloin ei voi olettaa, että niistä saisi vertaistukea muilta kuin omilta kavereiltaan. 

Ja siihen sanoin että käytännössä ne harvoin on rajattu miksikään vertaistukiryhmäksi, ja totesin että monella on ollut sen suhteen ehkä liian suuret tai ylipäätään väärät odotukset. Niitähän mainostetaan vain paikkoina "johon kaikki on tervetulleita".

 Sieltä saattaa löytyä uusia ystäviä ja vertaistukea JOS jonkun kanssa klikkaa, tai sitten ei. 

Mä luulen, että joillain tosiaan odotukset ovat liian korkealla ja koko perhekahvilan tarkoitus epäselvä.

Olen ollut kuusi vuotta kotiäitinä. Olen osallistunut mm. kunnan järjestämään avoimeen päiväkotiin (useammassa kaupunginosassa), seurakunnan perhekerhoon, imetystukiryhmään, MLL:n perhekerhoon, Kantoliinakahvilaan, kunnan perhekerhoon. Nuo nyt ainakin tulee ekana mieleen. Osassa on ollut selvää että noi on vakkareita ja tuntevat toisensa ja vetäjät ja paikat, mutta yhdessäkään paikassa en ole kokenut jääneeni klikkien ulkopuolelle. Jossain on ollut liian rento meininki mun sietokyvylle (valtava määrä lapsia löyhössä ohjauksessa pienessä tilassa) mutta sekin on lähinnä ehkä sitä että kestän vähän huonosti sellaista "häsläystä", muut näytti viihtyvän.

Nyt väkisin mietin että olenko minä itse ollut siellä mammajengissä, klikissä, sisäpiirissä vai miksi en koskaan ole kokenut että sellainen seinä olisi tullut vastaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt vähän liioittelet. Ei kai tässä kukaan ole väittänyt, että jokaiseen uuteen äitiin pitäisi muodostaa syvä vertaistukisuhde.

Vierailija kirjoitti:

Eihän se perhekahvila tai avoin päiväkoti edes ole sellainen paikka missä olisi VELVOLLISUUS tarjota kaikille muille vertaistukea. Hassu ajatus nyt toisilla, ehkä odotukset on olleet hippasen liian suuret... 

Tottakai perhekahvilaan voi mennä ystävän kanssa rupattelemaan asioista, samalla lapset voi leikkiä yhdessä ja voidaan osallistua esim. ohjattuun toimintaan. Itse en ainakaan halua syrjiä ketään, mutta kuka muka missään muuallakaan jaksaa ja pystyy muodostamaan syvän vertaistukisuhteen jokaiseen, joka sattuu ovesta sisään kävelemään. Tuohan olisi henkisesti jo tosi raskasta!

Toisilla synkkaa kemiat, toisilla ei. Toki käytöstavat pitäisi kaikilla olla, eli ainakin vastataan moikkaukseen tai jos uusi kysyy esim. neuvoa. 

Itsekkään en tee helposti uusia ystäviä, joten en ole edes odottanut sellaisia mammakahviloista saavani. Siksi olen yleensä sopinut jonkun kanssa treffit sinne; pääasiahan kuitenkin on saada ne lapset jonkinlaiseen vertaistukiryhmään, missä he tapaa muita lapsia ja oppii niitä sosiaalisia sääntöjä ja saa päivään muutakin sisältöä kuin oman kodin ja pihapiirin. 

Vaan? 

Tuolla edempänä joku kuitenkin oli vahvasti sitä mieltä että nämä ovat vertaistukikerhoja, johon ei pitäisi tulla puhumaan vain oman kaverin kanssa. 

Kommentoija 89 olin minä ja kommenttini oli tarkoitettu vastineeksi kommenttiin 83 ("Näiden ryhmien tarkoitus on nimenomaan saada vertaistukea äideille.") Epähuomiossa jäi vain lainaamatta kommentti 83. Ihan oleellinen asia on, ovatko perhekahvilat vertaistukiryhmiä vai ovatko ne paikkoja, joihin voi tulla kahvittelemaan kavereidensa kanssa. JOS ne ovat vertaistukiryhmiä, niin sitten niihin ei tulla pitämään hauskaa omien kavereiden kanssa. Tällainen kaverusten välinen yhdessäolo hoidetaan jossain muualla kuin vertaistukiryhmissä. Jos taas ne ovat paikkoja, joissa voi tavata omia kavereitaan, niin silloin ei voi olettaa, että niistä saisi vertaistukea muilta kuin omilta kavereiltaan. 

Ja siihen sanoin että käytännössä ne harvoin on rajattu miksikään vertaistukiryhmäksi, ja totesin että monella on ollut sen suhteen ehkä liian suuret tai ylipäätään väärät odotukset. Niitähän mainostetaan vain paikkoina "johon kaikki on tervetulleita".

 Sieltä saattaa löytyä uusia ystäviä ja vertaistukea JOS jonkun kanssa klikkaa, tai sitten ei. 

Mä luulen, että joillain tosiaan odotukset ovat liian korkealla ja koko perhekahvilan tarkoitus epäselvä.

Mitä tarkoitat liian korkeilla odotuksilla? Itse odotin lähinnä että perhekerhossa olisi juttuseuraa kerran viikossa, onko se mielestäsi liikaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt vähän liioittelet. Ei kai tässä kukaan ole väittänyt, että jokaiseen uuteen äitiin pitäisi muodostaa syvä vertaistukisuhde.

Vierailija kirjoitti:

Eihän se perhekahvila tai avoin päiväkoti edes ole sellainen paikka missä olisi VELVOLLISUUS tarjota kaikille muille vertaistukea. Hassu ajatus nyt toisilla, ehkä odotukset on olleet hippasen liian suuret... 

Tottakai perhekahvilaan voi mennä ystävän kanssa rupattelemaan asioista, samalla lapset voi leikkiä yhdessä ja voidaan osallistua esim. ohjattuun toimintaan. Itse en ainakaan halua syrjiä ketään, mutta kuka muka missään muuallakaan jaksaa ja pystyy muodostamaan syvän vertaistukisuhteen jokaiseen, joka sattuu ovesta sisään kävelemään. Tuohan olisi henkisesti jo tosi raskasta!

Toisilla synkkaa kemiat, toisilla ei. Toki käytöstavat pitäisi kaikilla olla, eli ainakin vastataan moikkaukseen tai jos uusi kysyy esim. neuvoa. 

Itsekkään en tee helposti uusia ystäviä, joten en ole edes odottanut sellaisia mammakahviloista saavani. Siksi olen yleensä sopinut jonkun kanssa treffit sinne; pääasiahan kuitenkin on saada ne lapset jonkinlaiseen vertaistukiryhmään, missä he tapaa muita lapsia ja oppii niitä sosiaalisia sääntöjä ja saa päivään muutakin sisältöä kuin oman kodin ja pihapiirin. 

Vaan? 

Tuolla edempänä joku kuitenkin oli vahvasti sitä mieltä että nämä ovat vertaistukikerhoja, johon ei pitäisi tulla puhumaan vain oman kaverin kanssa. 

Kommentoija 89 olin minä ja kommenttini oli tarkoitettu vastineeksi kommenttiin 83 ("Näiden ryhmien tarkoitus on nimenomaan saada vertaistukea äideille.") Epähuomiossa jäi vain lainaamatta kommentti 83. Ihan oleellinen asia on, ovatko perhekahvilat vertaistukiryhmiä vai ovatko ne paikkoja, joihin voi tulla kahvittelemaan kavereidensa kanssa. JOS ne ovat vertaistukiryhmiä, niin sitten niihin ei tulla pitämään hauskaa omien kavereiden kanssa. Tällainen kaverusten välinen yhdessäolo hoidetaan jossain muualla kuin vertaistukiryhmissä. Jos taas ne ovat paikkoja, joissa voi tavata omia kavereitaan, niin silloin ei voi olettaa, että niistä saisi vertaistukea muilta kuin omilta kavereiltaan. 

Ja siihen sanoin että käytännössä ne harvoin on rajattu miksikään vertaistukiryhmäksi, ja totesin että monella on ollut sen suhteen ehkä liian suuret tai ylipäätään väärät odotukset. Niitähän mainostetaan vain paikkoina "johon kaikki on tervetulleita".

 Sieltä saattaa löytyä uusia ystäviä ja vertaistukea JOS jonkun kanssa klikkaa, tai sitten ei. 

Mä luulen, että joillain tosiaan odotukset ovat liian korkealla ja koko perhekahvilan tarkoitus epäselvä.

Mitä tarkoitat liian korkeilla odotuksilla? Itse odotin lähinnä että perhekerhossa olisi juttuseuraa kerran viikossa, onko se mielestäsi liikaa?

Jos luet ketjun alkupäästä kommentin 36, niin onhan se ollut liikaa. Itsekin varmaan olisin odottanut juuri samaa kuin sinä, mutta en ole (koska olen jo vanhempaa ikäpolvea) koskaan käynyt perhekahviloissa ja sen vuoksi en tiennyt, että tuollainen odotus on liian korkea, koska perhekahviloissa joko ollaan sisäpiirissä tai sitten ei edes haluta puhua kenenkään muun kanssa. 

Stressaantuneelle mll:n kahvilan vetäjälle ehdotan että lopetat koko homman. Marttyyrina ja vastentahtoisesti toimivana kulutat vain voimasi loppuun.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä on ihan hyvä, että tiedostat jotakin etukäteen näistä kerhoista. Sinuna aloittaisin jostakin ohjatusta srk:n perhekerhosta, josta olet kuullut hyvää. Srk:n avoimet kerhot voivat puolestaan olla levottomia ja ahdistavia paikkoja.

Oikeastaan avoimia kerhoja välttelisin tai suhtautuisin varovaisesti. MLL:n vapaaehtoistoimintaan perustuva kahvila on ollut pahimpia kokemuksia ilmeisesti monen mielestä tässäkin ketjussa. Riippuu ihan siitä miten hyvin vetäjät tiedostavat roolinsa ja panostavat hyvään ilmapiiriin.

Asukaspuistoissa voi olla hyvinkin hyytävä ilmapiiri ja klikkiytynyttä porukkaa. Jos koet tällaista, älä ahdistu ja syytä itseäsi. Voi kunpa olisin itse saanut etukäteen tällaista sisäpiirin tietoa. Olisin välttynyt paljolta ahdistukselta ja itsetunnon menetykseltä. Hyviäkin kokemuksia kotiäitivuosiini mahtui. Eli srk:n kerhot ja muutama hyvä ystävä pihapiiristä. Tosin pihapiirissäkin koin alussa sivuuttamista kun pari kaverusta oli vain keskenään.

Vierailija kirjoitti:

Tuoreena espoolaisena ja tammikuisena ensisynnyttäjänä mua suoraan sanottuna hirvittää lukea tätä ketjua. Olin siinä naiivissa uskossa, että sitten ensi vuonna, kun tarvitsen mamma-arkeeni seuraa ja sosiaalisia suhteita voin mennä kahviloihin tutustumaan ihmisiin. Olen juuri sellainen ihminen, joka ei kovinkaan herkästi pääse tuollaiseen tiiviiseen porukkaan. En osaa sanoa mistä tämä johtuu, koska en ole mitenkään älyttömän ujo. Käyn kerran kokeilemassa ja jos alkaa meno ahdistaa, niin saavat supermammat pitää tunkkinsa!

Tässä yläpuolella oli minusta tosi hyvä kommentti! Ilmiö kannattaa tiedostaa ja ottaa siihen etäisyyttä ymmärtämällä, että klikkejä on ja niihin ei pääse välttämättä pääse sisälle. Se on huonoa käytöstä näiltä klikissä olevilta äideiltä, vika ei ole sinussa. Sitä en ymmärrä, että miksi ihmeessä näissä tapaamisissa ei voisi olla ystävällinen ja kohtelias kaikkia kohtaan, ja hoitaa klikkitapaamiset vähemmän julkisissa tiloissa. No, se on tapojen puutetta ja sitä ei voi ulkopuolinen lähteä korjaamaan.

En mä usko että odotuksetkaan on liian suuret.

Mutta se tilanne, kun esikoinen on syntynyt ja olet jäänyt äitiyslomalle oltuasi ehkä kymmenen vuotta putkeen työelämässä. Muisten sen pohjattoman yksinäisyyden ja tylsyyden. Olet epävarma lähtemään sen esikoisen kanssa yhtään mihinkään, koska olet vielä kokematon ja epävarma. Mitä jos vauva alkaa huutaa pää punaisena bussissa? Tottakai sitä ajattelee näin jo kolmen teinin äitinä, ettei tuolla lailla tarttisi ajatella, mutta kyllä mä muistan kuin eilisen päivän ne ekat viikot, kun mies oli palannut isyyslomalta töihin ja sitä oli että jaaha, mitäs nyt sitten seuraavat 8 h...

Sitten ehkä ajattelee, että tuolta perhekahvilasta saa uuden kaverin tai kavereita. Jos hyvä tuuri käy, siellä on joku just samassa tilanteessa, ehkä parikin. Ja vaikkei siitä elinikäistä ystävyyttä syntyiskään, niin se täyttää sen tarpeen, että on joskus kahvi- ja juttuseuraa, myöhemmin kaveri seisomaan siellä puistossa.

Jos huono tuuri käy, siellä on tosiaan hyvin valmiit ja suljetut piirit, joihin et pääse juttelemaan edes sen perhekahvilakäynnin aikana, saati että saisit sieltä seuraa johonkin puistoon.

Itse kävin kahdessa  (MLL:n ja seurakunnan). Toinen oli pitkään kotona olleiden selkeä sisäpiiri, jossa meininki oli juuri sitä, että kun tulit sisään, jengi hiljeni ja toljotti mykkänä kuin ovesta tulis joku alien. Yritä siinä sanoa hei kun porukkaa tuijottaa ihan hiljaa. Ehkä joku sieltä vaisusti vastaa että no hei. Ja porukka jatkaa juttuaan. Sit riisut sen vauvan ja yrität löytää jonkun paikan. Muita tulee sisään ja kaikki on ihan "mooooiii, katos Leevi, nyt sieltä tuleekin Maija. Voi miten kiva kun tulitte, jokos Pasi tuli Kiinasta vai mites?"

Tottai on ymmärrettävää, että porukka tuntee toisensa hyvin jos vuosikausia on käynyt siellä, mutta se uuden kohtelu oli vaan niin silmiinpistävän jäätävää. Ja ihan sellaista epäkohteliaisuutta, ettei pysty käsittämään. Jos jollain oli vaikka siinä sitten vauva ja yritit small talkina ryhtyä juttusille, tyliin että hän onkin varmaan suunnilleen saman ikäinen kun meidän vauva (tjsp), niin ynähdetään jotain että joo, varmaan ja käännetään selkä ja ryhdytään juttelemaan jonkun muun kanssa. Siis ihan oikeasti siellä törmäsi näin karuun toimintaan. 

Kun kyllähän noilla nyt kuitenkin on vähän sellainen vertaistukiajatus siellä taustalla. Joo, että jokainen voi tulla eikä kaikkien kanssa tartte ryhtyä juttusille. Mutta sitten jos sen on vallannut yksi kaveriporukka ja uudet tulijat savustetaan hiljaa ulos, niin ei se oikein tarkoitustaan palvele enkä tajua miksi joku MLL sellaista haluaa pyörittää ja tilojen muodossa tukeakin? Voishan noi kokoontua vuoronperään toistensa koteihin kahvittelemaan.

Seurakunnan kerhossa oli jotenkin hyvin erilainen se meininki, porukka vaihteli enemmän. Musta tuntuu, että sinne tuli kaikki ne, jotka toi porukka tuolta toisesta savusti ulos. Siellä oli joskus joku pienimuotoinen alustus, esim. seurakunnan ohjaaja kävi kertomassa lasten päiväkerhotoiminnasta ja pyhäkoulusta, kävi muuten myös MLL:n ihminen kertomassa heidän lastenhoitajapalvelustaan. Ei mitään pitkää eikä kauhean organisoitua, mutta kuitenkin. Jotenkin se vaan oli erilaista. Aina löytyi joku pitämään vauvaa sen hetken että kävit vessassa tai otit kahvikupin. Ehkä se herttainen toiminnan pyörittäjä teki sen tunnelman sinne? Ja hän toimi vapaaehtoisena, seurakunta antoi tilan ja kahvitus pyöritettiin kukin vuorollaan ja kynnys siihen oli matala - pannukakku ja vaikka ruisleipä + margariini + juusto ja vaikka kurkkuviipaleet kelpasi vallan mainiosti ja sen verran kerättiin rahaa että saatiin kahvit ja teet ostettua.

Vierailija kirjoitti:

Stressaantuneelle mll:n kahvilan vetäjälle ehdotan että lopetat koko homman. Marttyyrina ja vastentahtoisesti toimivana kulutat vain voimasi loppuun.

Lopetinkin. Edeltäväni paloi loppuun ja mä astuin silloin kehiin. Ensin olin pari kuukautta, sitten lupauduin oleman vielä vuoden. Sen olin hammasta purren kunnes lopetin. Kolmannen vetäjän hymy on myös jo hyytynyt.

Kuka haluaa joidenkin nokka pystyssä olevien ämmien kanakerhoihin. Ei ole lapsia joten noihin kahviloihin ei tarvitse mennä. Tuskin menisin lapsienkaan kanssa.

Ei tarvitse ihmetellä mistä koulukiusaajat sikiää. Lapset on mahdollisesti viisi ensimmäistä vuotta äitien kanssa, jotka käyttäytyy noin.

Olen ollut kahden lapsen koti-isänä nyt vuoden ja aloin viime kevättalvella käydä seurakunnan perhekerhossa. Seudulla on toinenkin pienten lasten koti-isä joka oli kysellyt onko toisia miehiä samassa tilanteessa. Aloin käydä kerhossa ja meidät otettiin ihan hyvin vastaan, tosin muutamat "urautuneet" koti-äidit tietty katselivat nenänvartta pitkin ja ohimennen puhuivat ahkerista aviomiehistään kuinka raatavat pitkää päivää ja tuovat rahaa kotiin... Nyt syksyllä kun kerhot alkoivat niin eipä ole näkynyt näitä nyrpistelijöitä. Varmaan pitävät omaa kerhoaan kun miehet valtasivat heidän paikkansa.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut kahden lapsen koti-isänä nyt vuoden ja aloin viime kevättalvella käydä seurakunnan perhekerhossa. Seudulla on toinenkin pienten lasten koti-isä joka oli kysellyt onko toisia miehiä samassa tilanteessa. Aloin käydä kerhossa ja meidät otettiin ihan hyvin vastaan, tosin muutamat "urautuneet" koti-äidit tietty katselivat nenänvartta pitkin ja ohimennen puhuivat ahkerista aviomiehistään kuinka raatavat pitkää päivää ja tuovat rahaa kotiin... Nyt syksyllä kun kerhot alkoivat niin eipä ole näkynyt näitä nyrpistelijöitä. Varmaan pitävät omaa kerhoaan kun miehet valtasivat heidän paikkansa.

Mä olen aina ihmetellyt, miksi naiset niin kovasti haluavat juuri nyrpistelijöiden porukoihin. Haukkuvat ja inhoavat näiden naisporukoiden käytöstä, mutta kuitenkin olisi tärkeää päästä kuulumaan juuri heihin. Mieluummin ollaan hiljaa ja omissa oloissa kuin muodostettaisiin omaa porukkaa niistä, jotka eivät sisäpiiriin kuulu. 

En haluaisi ollenkaan leimata vapaaehtoisia, koska he tekevät työtään ilman palkkaa ja yhteisen hyvän eteen, moni varmasti on aivan loistava roolissaan kuten tästäkin ketjusta voi lukea myös positiivisia juttuja kahviloista.

Mutta vapaaehtoistyössä on aina vähän se riski, että kukaan ei oikein ota lopulta vastuuta tilanteesta. Jonkun on astuttava esiin kun ei halukkaita innokkaita osaajia ole jonoksi asti ja sitten vain yrittää parhaansa. Kuitenkin tuollainenkin paikka hyötyisi valtavasti jos tilanteessa olisi johtaja, joka tunnistaa ilmapiirissä klikkiytymistä, huomaa ettei kävijät ole tyytyväisiä vaan pettyneitä ja tekisi muutoksia. Yleensä tilanne kuin tilanne vaatii sen kapteenin, vene, urheilujoukkue, harrastuspiiri, työpaikka. Ilman johtajaa homma leviää käsiin.

Mietin että onko reilua kirjoittaa tätä yleensäkään, koska arvostan kovasti sitä että joku tekee vapaaehtoistyötä nykyaikana, mutta jos jokin asia aiheuttaa laajemminkin pahaa oloa niin meidän pitäisi kyetä tarkastelemaan sitä kuitenkin kriittisesti.

Nuo avoimet kerhot eivät vaan jotenkin toimi. Sinne kokoontuu näitä kaveripareja juttelemaan keskenään ja joiden lapset leikkivät keskenään. Joku uudempi äiti voi siinä vieressä kokea itsensä yksinäiseksi, sivuutetuksi ja näkymättömäksi.

Sitten on se äänekäs sisäpiiri, yleensä vapaaehtoisvetäjäporukka, joille vallan mainiosti riittää toistensa seura. Näihin porukoihin ei ole ulkopuolisella pääsyä, koska pikkuporukoita ei yksinkertaisesti kiinnosta muut kuin ne omat kaverit. Sitten on ulkopuolisia, joilla on ikävä olla yksin kovassa metelissä. Voi olla vaikea tutustua kehenkään kun muutkin yksinäiset saattavat käyttäytyä torjuvasti, vaikka itse olisi ystävällinen. Siinä tulee sellainen olo, että se toinen yksinäinen arvioisi minua, että olenko minä statukseltani hänelle riittävän kelpaava seuraksi.