Sisäänpäinlämpeävät mammajengit perhekahviloissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pohjois-Suomesta samanlaisia kokemuksia. Inhosin perhekahviloita, mutta yritin sitkeästi käydä että lapsi näkisi toisia lapsia, kun tuttavapiirissä ei juuri ollut taaperoita tai muita pikkulapsiperheitä.

Aika tylyä, kun kerrankin sanoin ulko-ovella huomenta toiselle samaan aikaan saapuvalle mammalle ja ei mitään reaktiota. Ihan kuin olisin ilmaa. Ujolle ihmiselle muutenkin kiperiä tuollaiset tilanteet, joissa paljon väkeä eikä tunne ketään.  Aina tuli jotenkin nuhjuinen ja köyhä olo kun ei ollut 150e Molon kamoja.

Itsekin olen ujo introvertti ja jännittää aina vähän mennä ihmisten ilmoille. Yleensä kuitenkin tsemppaan ja tervehdin ja yritän jotain puhua muille. En sitten ymmärrä, miksi nämä supersosiaaliset mammajengiläiset eivät voi olla sosiaalisia jenginsä ulkopuolella. Harvemmin kukaan näistä hölösuista puhuu minulle mitään, vaikka varmasti huomaavat, että olen yksin. Vaikka tykkäänkin olla yksin, on se hieman vaivaannuttavaa olla yksin ns. seurassa, jossa olet sisällä huoneessa, mutta täysin ulkopuolella keskustelusta. Jos jotakin uskaltaa kysäistä, vastataan ehkä kahdella sanalla, eikä edes katsota päin.

T. espoolainen ap

Näistä jutuista tulee ihan mieleen monet työpaikat tai yläaste ikäiset nuoret. On omat pienet piirit, mihin ei muita vaan päästetä ja ollaan niin kapeakatseisia ihmisiä, ettei ajatella toisia yhtään. Nähdään vaan ne bestikset ja niiden kanssa vietetään aikaa. Joillekin jopa tervehtiminen on vaikeaa, olen itsekin huomannut :D tai jos koittaa mitään keskustelua näiden ihmisten kanssa aloittaa, voi olla varma että vastapuoli ei yritä tippaakaan jatkaa sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut kahden lapsen koti-isänä nyt vuoden ja aloin viime kevättalvella käydä seurakunnan perhekerhossa. Seudulla on toinenkin pienten lasten koti-isä joka oli kysellyt onko toisia miehiä samassa tilanteessa. Aloin käydä kerhossa ja meidät otettiin ihan hyvin vastaan, tosin muutamat "urautuneet" koti-äidit tietty katselivat nenänvartta pitkin ja ohimennen puhuivat ahkerista aviomiehistään kuinka raatavat pitkää päivää ja tuovat rahaa kotiin... Nyt syksyllä kun kerhot alkoivat niin eipä ole näkynyt näitä nyrpistelijöitä. Varmaan pitävät omaa kerhoaan kun miehet valtasivat heidän paikkansa.

Mä olen aina ihmetellyt, miksi naiset niin kovasti haluavat juuri nyrpistelijöiden porukoihin. Haukkuvat ja inhoavat näiden naisporukoiden käytöstä, mutta kuitenkin olisi tärkeää päästä kuulumaan juuri heihin. Mieluummin ollaan hiljaa ja omissa oloissa kuin muodostettaisiin omaa porukkaa niistä, jotka eivät sisäpiiriin kuulu. 

Ja mua ihmetyttää miksi monet vielä aikuisenakin ovat niin epävarmoja, että tarvitsevat sen joukkion aina joka paikassa. Pitäisi pyrkiä olemaan rohkeammin oma itsensä ja avoin yksilö. Olen itse kuvauksesi vastakohta, toinen ääripää. Olen oppinut että uuden ryhmän kokoontuessa minulle sopivat ihmiset eivät ole ne ensimmäisenä toisiinsa ripustautuvat. Mutta silti aina pyrin olemaan avoin ja ystävällinen kaikille, ryhmistä riippumatta.

Suomalaiset hakevat turvaa ryhmäytymällä omaksi tiiviiksi porukaksi. Yksi varmasti suomalainen tapa, josta mun mielestä pitäisi tietoisesti hiukan pyrkiä eroon.

Vierailija kirjoitti:

Pohjois-Suomesta samanlaisia kokemuksia. Inhosin perhekahviloita, mutta yritin sitkeästi käydä että lapsi näkisi toisia lapsia, kun tuttavapiirissä ei juuri ollut taaperoita tai muita pikkulapsiperheitä.

Aika tylyä, kun kerrankin sanoin ulko-ovella huomenta toiselle samaan aikaan saapuvalle mammalle ja ei mitään reaktiota. Ihan kuin olisin ilmaa. Ujolle ihmiselle muutenkin kiperiä tuollaiset tilanteet, joissa paljon väkeä eikä tunne ketään.  Aina tuli jotenkin nuhjuinen ja köyhä olo kun ei ollut 150e Molon kamoja.

Olisit vaan huikannut että: " Moi, mitäs molo?". Oliskohan reagoinut sitten siihen tervehdykseen eri lailla. 😁

Tämän takia suomalaisille on varmasti niin haastavaa ja pelottavaa "verkostoituminen".

Olemme tottuneet kaikissa sosiaalisissa ympyröissä tukeutua pieneen tuttuun ryhmään, jonka kanssa sosialisoida turvallisesti, koska se on todella turvallista.

Mutta haaste on heitetty. Seuraavaksi kun menemme perhekerhoon, menkäämme yltiöpositiivisina ruotsalaisina, iloisina ja suunnatkaamme jonkunvieraan yksin olevan luo ja kysytään mitä sille kuuluu.

Ole yksi kerta ilman sun tukipiiriä, ole vain muiden kanssa.

Mä kävin lapseni kanssa vaan liikunnallisissa kerhoissa ja harratuksissa, siellä ei ehtinyt syntyä mitään klikkejä vaan kaikki jutteli toisilleen ja aina oli tekemistä.

Harmittaa vaan kun naapuruston hiekkalaatikkoporukka muuttui sisäpiirin klikkeilyksi, alkoivat sopia tapaamisia keskenään ja jäätiin sitten lapsen kanssa kahdestaan ulkoilemaan. Kyllä mä small talkaan ahkerasti jos niitä mammoja ulkona näen, mutta jotain vissiin tein väärin kun eivät enää ulkoile samaan aikaan. Eikä mua haittaa leikkiä lapseni kanssa kahdestaan, ei ollenkaan :)

Mulla ihan samanlaisia kokemuksia Espoosta yli 20 vuoden takaa. Ilmeisesti mikään ei ole muuttunut... 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut kahden lapsen koti-isänä nyt vuoden ja aloin viime kevättalvella käydä seurakunnan perhekerhossa. Seudulla on toinenkin pienten lasten koti-isä joka oli kysellyt onko toisia miehiä samassa tilanteessa. Aloin käydä kerhossa ja meidät otettiin ihan hyvin vastaan, tosin muutamat "urautuneet" koti-äidit tietty katselivat nenänvartta pitkin ja ohimennen puhuivat ahkerista aviomiehistään kuinka raatavat pitkää päivää ja tuovat rahaa kotiin... Nyt syksyllä kun kerhot alkoivat niin eipä ole näkynyt näitä nyrpistelijöitä. Varmaan pitävät omaa kerhoaan kun miehet valtasivat heidän paikkansa.

Mä olen aina ihmetellyt, miksi naiset niin kovasti haluavat juuri nyrpistelijöiden porukoihin. Haukkuvat ja inhoavat näiden naisporukoiden käytöstä, mutta kuitenkin olisi tärkeää päästä kuulumaan juuri heihin. Mieluummin ollaan hiljaa ja omissa oloissa kuin muodostettaisiin omaa porukkaa niistä, jotka eivät sisäpiiriin kuulu. 

Ja mua ihmetyttää miksi monet vielä aikuisenakin ovat niin epävarmoja, että tarvitsevat sen joukkion aina joka paikassa. Pitäisi pyrkiä olemaan rohkeammin oma itsensä ja avoin yksilö. Olen itse kuvauksesi vastakohta, toinen ääripää. Olen oppinut että uuden ryhmän kokoontuessa minulle sopivat ihmiset eivät ole ne ensimmäisenä toisiinsa ripustautuvat. Mutta silti aina pyrin olemaan avoin ja ystävällinen kaikille, ryhmistä riippumatta.

Suomalaiset hakevat turvaa ryhmäytymällä omaksi tiiviiksi porukaksi. Yksi varmasti suomalainen tapa, josta mun mielestä pitäisi tietoisesti hiukan pyrkiä eroon.

Mulle tuli mieleeni, että mikä on somen vaikutus? Tarkoitan näitä Facen, Instan tms kuvia, joissa ollaan "ihqurakkaiden sydänystävien" kanssa shoppailemassa merkkivaatteita sekä sen jälkaan mokkatsyffeliryffelilattella  ja kuvassa naiset huulet tötteröllä poseeraa ryhmäselfiessä? Onko se ihan oikeasti hienompaa ja tavoiteltavampaa kuin että on käynyt ystävänsä kanssa kiertelemässä kirpputorilla ja sen jälkeen jomman kumman luona kahvilla ja pöytään on kaivettu pakkasesta itse leivotut korvapuustit? 

Vierailija kirjoitti:

Itse olen sosiaalinen extrovertti, tulen helposti juttuun kaikenlaisten ihmisten kanssa ja saan helposti uusia kavereita, tai luulin olevani. Muutama visiitti perhekerhoon ja pari kuukautta kaupunginosani leikkipuistossa opettivat että mammajengejä todella on olemassa ja minussa on jotain sellaista joka estää näihin pääsyn :)

Lohdullista huomata, että en ole ollut aikoinani ainoa. Meidän taloyhtiössä oli useita äitejä samaan aikaan äitiyslomalla ja jotenkin vain en tullut hyväksytyksi "piireihin", vaikka mielestäni sinänsä kyllä tulin toimeen heidän kanssaan. Ilmeisesti kiinnostuksen kohteet vain olivat niin eri planeetalta. Mutta pakko myöntää, että vähän olin pahoilla mielin, kun he hiekkalaatikolla juttelivat ihan avoimesti minun kuulteni miten kivaa oli kun oltiin eilen koko porukalla Korkeasaaressa. Minulle ei ollut retkestä kerrottu mitään.

Sitten järjestettiin vappuaattona koko taloyhtiön pihajuhlat, joista sentään tiedotettiin kaikille. Yksi näistä äideistä vastasi järjestelyistä ja ilmoitin hyvissä ajoin ja selkeästi meidän koko perheen mukaan juhliin. Juhlapäivän aamuna kysäisin pihalla tältä äidiltä jotain juhlien alkamisajasta ja kustannusten jakamisesta, jolloin hän katsoi minua kuin marsilaista ja sanoi että teille ei nyt kyllä ole varattu ruokaa kun en tiennyt, että olette tulossa. Luulen, että tuossa kohden viimeistään alkoi kyteä ajatus poismuutosta. Terveisiä vain Espooseen, ei jäänyt ikävä :-)

Kaikki eivät mene noihin äitikerhoihin vain sen takia, että saisivat itse seuraa. Moni menee sinne sen takia, että lapsi saisi leikkiseuraa ja tutustuisi uusiin kavereihin. Itse menin tämän takia kerhoihin. Huomasin kuitenkin, että äitipiirien lapset olivat tiiviisti kavereita keskenään. Eivät hekään juuri näyttäneet kaipaavan muuta seuraa. Kerhoissa ja puistossa oli myös niin vaihtelevaa väkeä, että ei tutustuminen ollutkaan helppoa.

Puistoihin ja kerhoihin menin lapsen sen takia, että omalla pihalla ei ollut lapsia. Muut lapset olivat asukaspuistoissa ja kerhoissa. Ytitin siis viedä lastani/lapsiani sinne missä olisi muitakin lapsia. Ilmenikin, että äitiklikkien vaikutus lastenkin kaverustumiseen oli suuri. Puhumattakaan siitä lannistavasta pahasta olosta, joka itselke tuli ulkopuolisuuden kokemuksesta äitipiirien joukossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut kahden lapsen koti-isänä nyt vuoden ja aloin viime kevättalvella käydä seurakunnan perhekerhossa. Seudulla on toinenkin pienten lasten koti-isä joka oli kysellyt onko toisia miehiä samassa tilanteessa. Aloin käydä kerhossa ja meidät otettiin ihan hyvin vastaan, tosin muutamat "urautuneet" koti-äidit tietty katselivat nenänvartta pitkin ja ohimennen puhuivat ahkerista aviomiehistään kuinka raatavat pitkää päivää ja tuovat rahaa kotiin... Nyt syksyllä kun kerhot alkoivat niin eipä ole näkynyt näitä nyrpistelijöitä. Varmaan pitävät omaa kerhoaan kun miehet valtasivat heidän paikkansa.

Mä olen aina ihmetellyt, miksi naiset niin kovasti haluavat juuri nyrpistelijöiden porukoihin. Haukkuvat ja inhoavat näiden naisporukoiden käytöstä, mutta kuitenkin olisi tärkeää päästä kuulumaan juuri heihin. Mieluummin ollaan hiljaa ja omissa oloissa kuin muodostettaisiin omaa porukkaa niistä, jotka eivät sisäpiiriin kuulu. 

Todella karseeta ja kyvytöntä touhua. Jos mua jokin hävettää suomalaisuudessa niin tämä.

Vierailija kirjoitti:

Me asutaan keskustassa ja esikoisen ollessa pieni täällä ei järjestetty mitään kerhoja. Kun toinen lapsi syntyi, avoin varhaiskasvatus sai tilat täältäkin. Menin sinne kahden lapsen kanssa heti aloituspäivänä. Hoitaja ja lastentarhanopettaja olivat ihan ihmeissään, että tuleeko tänne uusia naamoja. Minäkin olin ihmeissäni, koska sehän oli ensimmäinen kerta kun koko juttua järjestettiin.

Hoitaja ja opettaja eivät kuitenkaan olleet ainoita, joiden mielestä se oli hirveän outoa. Muut olivat ilmeisesti käyneet aiemmin samalla porukalla muiden asuinalueitten avoimissa ja siirtyneet tuonne. Siihen porukkaan ei vaan enää päässyt mukaan. Kuukauden yritimme ja sitten laitoin stopin. Aina välillä siellä kävi joku muukin uusi naama ihmettelyn ja pällistelyn kohteena, mutta kukaan ei kai toista kertaa tullut.

Eniten ihmetytti se, että tuolla ei ollut mitään ohjattua toimintaa. Hoitaja ja opettaja kuitenkin käsittääkseni olivat kaupungin palkkalistalla, mutta he vain juttelivat kavereidensa kanssa. Kuukauden aikana sanottiin vaa heipat ja moikat tullessa ja lähtiessä.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki eivät mene noihin äitikerhoihin vain sen takia, että saisivat itse seuraa. Moni menee sinne sen takia, että lapsi saisi leikkiseuraa ja tutustuisi uusiin kavereihin. Itse menin tämän takia kerhoihin. Huomasin kuitenkin, että äitipiirien lapset olivat tiiviisti kavereita keskenään. Eivät hekään juuri näyttäneet kaipaavan muuta seuraa. Kerhoissa ja puistossa oli myös niin vaihtelevaa väkeä, että ei tutustuminen ollutkaan helppoa.

Puistoihin ja kerhoihin menin lapsen sen takia, että omalla pihalla ei ollut lapsia. Muut lapset olivat asukaspuistoissa ja kerhoissa. Ytitin siis viedä lastani/lapsiani sinne missä olisi muitakin lapsia. Ilmenikin, että äitiklikkien vaikutus lastenkin kaverustumiseen oli suuri. Puhumattakaan siitä lannistavasta pahasta olosta, joka itselke tuli ulkopuolisuuden kokemuksesta äitipiirien joukossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut kahden lapsen koti-isänä nyt vuoden ja aloin viime kevättalvella käydä seurakunnan perhekerhossa. Seudulla on toinenkin pienten lasten koti-isä joka oli kysellyt onko toisia miehiä samassa tilanteessa. Aloin käydä kerhossa ja meidät otettiin ihan hyvin vastaan, tosin muutamat "urautuneet" koti-äidit tietty katselivat nenänvartta pitkin ja ohimennen puhuivat ahkerista aviomiehistään kuinka raatavat pitkää päivää ja tuovat rahaa kotiin... Nyt syksyllä kun kerhot alkoivat niin eipä ole näkynyt näitä nyrpistelijöitä. Varmaan pitävät omaa kerhoaan kun miehet valtasivat heidän paikkansa.

Mä olen aina ihmetellyt, miksi naiset niin kovasti haluavat juuri nyrpistelijöiden porukoihin. Haukkuvat ja inhoavat näiden naisporukoiden käytöstä, mutta kuitenkin olisi tärkeää päästä kuulumaan juuri heihin. Mieluummin ollaan hiljaa ja omissa oloissa kuin muodostettaisiin omaa porukkaa niistä, jotka eivät sisäpiiriin kuulu. 

Mä ymmärrän hyvin tuon. Ja erityisesti silloin, jos olet äitipiirin ainoa ulkopuolinen. Mutta kun on niitäkin tilanteita, joissa ulkopuolisia on useampi kuin yksi, niin nämä ulkopuolisetkaan eivät juttele toistensa kanssa eivätkä heidän lapsensa leiki toistensa kanssa (vrt kommentti 36). Eli vain sen äitipiirin seura kelpaa, ei muiden. 

Järkyttävää typeryyttä. Haluatko kertoa minne muutitte Espoosta ja minkä ikäisiä lapsesi olivat silloin? Oikeastaan kiinnostaa, että olivatko lapsesi aloittanut/aloittaneet koulun kun muutitte.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen sosiaalinen extrovertti, tulen helposti juttuun kaikenlaisten ihmisten kanssa ja saan helposti uusia kavereita, tai luulin olevani. Muutama visiitti perhekerhoon ja pari kuukautta kaupunginosani leikkipuistossa opettivat että mammajengejä todella on olemassa ja minussa on jotain sellaista joka estää näihin pääsyn :)

Lohdullista huomata, että en ole ollut aikoinani ainoa. Meidän taloyhtiössä oli useita äitejä samaan aikaan äitiyslomalla ja jotenkin vain en tullut hyväksytyksi "piireihin", vaikka mielestäni sinänsä kyllä tulin toimeen heidän kanssaan. Ilmeisesti kiinnostuksen kohteet vain olivat niin eri planeetalta. Mutta pakko myöntää, että vähän olin pahoilla mielin, kun he hiekkalaatikolla juttelivat ihan avoimesti minun kuulteni miten kivaa oli kun oltiin eilen koko porukalla Korkeasaaressa. Minulle ei ollut retkestä kerrottu mitään.

Sitten järjestettiin vappuaattona koko taloyhtiön pihajuhlat, joista sentään tiedotettiin kaikille. Yksi näistä äideistä vastasi järjestelyistä ja ilmoitin hyvissä ajoin ja selkeästi meidän koko perheen mukaan juhliin. Juhlapäivän aamuna kysäisin pihalla tältä äidiltä jotain juhlien alkamisajasta ja kustannusten jakamisesta, jolloin hän katsoi minua kuin marsilaista ja sanoi että teille ei nyt kyllä ole varattu ruokaa kun en tiennyt, että olette tulossa. Luulen, että tuossa kohden viimeistään alkoi kyteä ajatus poismuutosta. Terveisiä vain Espooseen, ei jäänyt ikävä :-)

Juuri näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki eivät mene noihin äitikerhoihin vain sen takia, että saisivat itse seuraa. Moni menee sinne sen takia, että lapsi saisi leikkiseuraa ja tutustuisi uusiin kavereihin. Itse menin tämän takia kerhoihin. Huomasin kuitenkin, että äitipiirien lapset olivat tiiviisti kavereita keskenään. Eivät hekään juuri näyttäneet kaipaavan muuta seuraa. Kerhoissa ja puistossa oli myös niin vaihtelevaa väkeä, että ei tutustuminen ollutkaan helppoa.

Puistoihin ja kerhoihin menin lapsen sen takia, että omalla pihalla ei ollut lapsia. Muut lapset olivat asukaspuistoissa ja kerhoissa. Ytitin siis viedä lastani/lapsiani sinne missä olisi muitakin lapsia. Ilmenikin, että äitiklikkien vaikutus lastenkin kaverustumiseen oli suuri. Puhumattakaan siitä lannistavasta pahasta olosta, joka itselke tuli ulkopuolisuuden kokemuksesta äitipiirien joukossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut kahden lapsen koti-isänä nyt vuoden ja aloin viime kevättalvella käydä seurakunnan perhekerhossa. Seudulla on toinenkin pienten lasten koti-isä joka oli kysellyt onko toisia miehiä samassa tilanteessa. Aloin käydä kerhossa ja meidät otettiin ihan hyvin vastaan, tosin muutamat "urautuneet" koti-äidit tietty katselivat nenänvartta pitkin ja ohimennen puhuivat ahkerista aviomiehistään kuinka raatavat pitkää päivää ja tuovat rahaa kotiin... Nyt syksyllä kun kerhot alkoivat niin eipä ole näkynyt näitä nyrpistelijöitä. Varmaan pitävät omaa kerhoaan kun miehet valtasivat heidän paikkansa.

Mä olen aina ihmetellyt, miksi naiset niin kovasti haluavat juuri nyrpistelijöiden porukoihin. Haukkuvat ja inhoavat näiden naisporukoiden käytöstä, mutta kuitenkin olisi tärkeää päästä kuulumaan juuri heihin. Mieluummin ollaan hiljaa ja omissa oloissa kuin muodostettaisiin omaa porukkaa niistä, jotka eivät sisäpiiriin kuulu. 

Mä ymmärrän hyvin tuon. Ja erityisesti silloin, jos olet äitipiirin ainoa ulkopuolinen. Mutta kun on niitäkin tilanteita, joissa ulkopuolisia on useampi kuin yksi, niin nämä ulkopuolisetkaan eivät juttele toistensa kanssa eivätkä heidän lapsensa leiki toistensa kanssa (vrt kommentti 36). Eli vain sen äitipiirin seura kelpaa, ei muiden. 

Vierailija kirjoitti:

Itse olen sosiaalinen extrovertti, tulen helposti juttuun kaikenlaisten ihmisten kanssa ja saan helposti uusia kavereita, tai luulin olevani. Muutama visiitti perhekerhoon ja pari kuukautta kaupunginosani leikkipuistossa opettivat että mammajengejä todella on olemassa ja minussa on jotain sellaista joka estää näihin pääsyn :)

Juuri näin!

Vierailija kirjoitti:

Nämä äitijengi, se kilpailu ja tylyys pikemminkin edistävät perheitten pahoinvointia. Joku voisi ihan oikeasti tutkia tätä ilmiötä ja sen vaikutuksia. Syrjittyjen äitien lapsetkin jäävät helposti ulkopuolisiksi. Sosiaaliset verkostot ovat kilpailuväline, jota hierotaan toisten naamaan.

Tämä!! Omien lasten ollessa pieniä, olin aina yksin puistossa, kerhoissa jne. Muutimme alueelle vanhimman ollessa viisivuotias ja äitijengit olivat ilmeisesti muodostuneet jo vuosia sitten. Emme päässeet mukaan "porukoihin" ja sen seurauksena vanhempi lapsista on jäänyt pysyvästi ulkopuoliseksi omassa ikäryhmässään. Aika moni äideistä oikein ruokki tätä vielä kouluiässäkin mm. jättämällä kutsumatta synttäreille tms. Tai kun me olimme kutsuneet kaikki luokan pojat, näiden äitien lapset jättivät vain tulematta ilman mitään ilmoitusta. Nuorempi pääsi onneksi paremmin "piireihin" sillä hän oli vasta kaksivuotias.

Vierailija kirjoitti:

Tämän takia suomalaisille on varmasti niin haastavaa ja pelottavaa "verkostoituminen".

Olemme tottuneet kaikissa sosiaalisissa ympyröissä tukeutua pieneen tuttuun ryhmään, jonka kanssa sosialisoida turvallisesti, koska se on todella turvallista.

Mutta haaste on heitetty. Seuraavaksi kun menemme perhekerhoon, menkäämme yltiöpositiivisina ruotsalaisina, iloisina ja suunnatkaamme jonkunvieraan yksin olevan luo ja kysytään mitä sille kuuluu.

Ole yksi kerta ilman sun tukipiiriä, ole vain muiden kanssa.

Minä en ole "yltiöpositiivinen ruotsalainen", miksi antaisin itsestäni sellaisen ensivaikutelman, koska tuskin jaksaisin vetää roolia kovin kauan? Mitäs sitte, jos saan ihmiset ihastumaan rempseyteen ja sitten paljastunkin olevani ihan jotain muuta? Ei kovin toimivaa. (kuulostat muuten ihan Tuija Piepposelta, ihan kaikella kunnioituksella 😁).

Olen kyllä peruspositiivinen, mutta kuitenkin se sivusta seuraaja joka antaa muille tilaa. Tämän kääntöpuolena on jäädä huomaamattomaksi.

Itse seilasin pitkään kahden vanhan kuppikunnan väliä (ketään muita ei ollut), en koskaan päässyt kunnolla sisään kumpaankaan. Joo, mulle kyllä oltiin ihan ystävällisiä, mutta en kuitenkaan koskaan saavuttanut sitä jotain "tasoa", missä nuo muut oli.

Sitten kerran kerhoon tuli toinen uusi, just tuollainen "yltiöpositiivinen ruotsalainen". Sen äidin suu kävi lakkaamatta. Se vaan tuli ja puhui ja vei kaikki mukanaan. Istahti kerhohuoneen sohvalle kuin aina olisi siellä ollut, kaivo vauvalle tissin suuhun ja puhui. Välillä paimensi isompaa lastansa ja puhui koko ajan. Itse olin ollut syrjässä sen takia, että en osannut mitenkään ottaa osaa näiden kuppikuntien keskusteluihin, koska jutut pyöri niissä heidän yhteisissä tutuissa ja yhteisissä tapahtumissa, joista itse en tiennyt. Sitten tämä uusi äiti vaan luikahti sinne juttuun mukaan tuntematta näitä henkilöitä sen paremmin kuin minäkään. Ihailtavaa.

Silloin tajusin, että minä en vain ole tuollainen, enkä koskaan tule tuollaiseksi ja ennen kaikkea minun EI TARVITSE tulla. Olen oma itseni ja vähän syrjässä, mutta en ikinä jaksaisi vetää sellaista roolina, koska se ei olisi aitoa minuutta.

Loppuin lopuksi tässäkin kävi ihan hyvin. Muitakin uusia äitejä tuli ja lopulta aina joku jäikin ja kun ennen olin istunut lähinnä lasten kanssa jutellen, yhtäkkiä lähes joka kerta oli joku aikuinen juttuseurana. Harmi että moni varmasti säikähtää ja luovuttaa heti alkuun.

Samoja kokemuksia Espoosta. Ne piirien ulkopuoliset vaikuttavat jotenkin lamaantuneilta, ei siinä oikein kunnon keskustelua saa aikaiseksi, kun sisäpiiri tosiaan muistelee yhteisiä kokemuksiasn vieressä. Srk:n pethekerhot ja avoimet pk:t parempia! Tosin jotkut mammaryhmät sopivat avoimeen tapaamisiaan - erittäin ajattelematonta.

Itse ajattelin esikoisen saatuani, että varmaan muutkin äidiksi tulleet ovat tietoisia käyttäytymisestään ja haluavat näyttää esimerkillään, miten tullaan kaikkien kanssa toimeen, mutta havaitsin nopeasti luulon vääräksi. Ehkä pahin oli yksi äiti, jonka kanssa joskus heitettiin jotain small talkia, kunnes hän sai ilmeisesti jengin ympärilleen ja lakkasi edes moikkaamasta. Näin pitkästä aikaa hänet puistossa ja katsoi kuin alienia. En varmasti ole häntä mitenkään loukannut, mutta näköjään korkea koulutus ja varallisuus eivät korreloi ystävällisyyden ja avoimuuden kanssa.

Sen olen huomannut, että muualta muuttaneet ja ulkomaalaistaustaiset ovat monesti helpommin lähestyttäviä.

Melkein itkettää kun lukee tätä ketjua. En siis suinkaan ole ollut ainoa, jolle tämä on ollut kipeä ja hankala asia. Nyt näistä ajoista on jo aikaa, mutta muistot palaavat elävinä mieleen ja todellakin luulin, että vika on vain ja ainoastaan minussa, että en vain yritä tarpeeksi. Kiitos tästä ketjusta.

Mulla näistä ajoista jo vuosia, mutta seurakunnan perhekerhossa en viihtynyt, kun siellä äidit (isejä ei näkynyt) laitettiin omaan suljettuun koppiinsa ja lapset (vauvat ja taaperot) jätettiin keskenään "koulutetun hoitajan" kanssa. Siellä sitten kopperossa käytiin jotain ohjattua keskustelua toinen toisellemme tuntemattomien kanssa. Ei kiitos.

Avoimessa päiväkodissa kävin mielelläni. Siellä oli lapsella tilaa touhuta ja kokeilla leluja, mitä ei kotona ollut, ja mulla aikaa ihan vain istua itsekseni lukemassa. Toki päiväkodin työntekijät tulivat jututtamaan itsekseen istuskelevaa  äitiä, ja meillä olikin todella hauskoja keskusteluja, mutta enimmäkseen nautin vain mahdollisuudesta hetken hengähtää, kun lapsella oli kiinnostavaa tekemistä. Muiden mammojen seuraan en edes kaivannut. Oli paljon antoisampaa jutella kokeneiden kasvattajien kanssa. Heillä parhaimmillaan olivat omat lapset jo aikuisia ja ehkä lapsenlapsiakin tulossa, niin osasivat etäännyttää itsensä pahimmasta pikkulapsiarjesta.

Mammajutut juttelinkin sitten netissä, missä meillä oli omat kaveripiirit ja osa on edelleen hyviä ystäviäni, vaikka lapset ovat jo teini-ikäisiä. Toki vähän harmittaa, että ei ollut irl-kavereita, joiden kanssa muodostaa esim. hoitorinkejä tai muuta vastaavaa, mutta toisaalta en jaksanut sitä tyhjänpäiväistä jutusteluakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut kahden lapsen koti-isänä nyt vuoden ja aloin viime kevättalvella käydä seurakunnan perhekerhossa. Seudulla on toinenkin pienten lasten koti-isä joka oli kysellyt onko toisia miehiä samassa tilanteessa. Aloin käydä kerhossa ja meidät otettiin ihan hyvin vastaan, tosin muutamat "urautuneet" koti-äidit tietty katselivat nenänvartta pitkin ja ohimennen puhuivat ahkerista aviomiehistään kuinka raatavat pitkää päivää ja tuovat rahaa kotiin... Nyt syksyllä kun kerhot alkoivat niin eipä ole näkynyt näitä nyrpistelijöitä. Varmaan pitävät omaa kerhoaan kun miehet valtasivat heidän paikkansa.

Mä olen aina ihmetellyt, miksi naiset niin kovasti haluavat juuri nyrpistelijöiden porukoihin. Haukkuvat ja inhoavat näiden naisporukoiden käytöstä, mutta kuitenkin olisi tärkeää päästä kuulumaan juuri heihin. Mieluummin ollaan hiljaa ja omissa oloissa kuin muodostettaisiin omaa porukkaa niistä, jotka eivät sisäpiiriin kuulu. 

Minä en ainakaan halua mihinkään porukoihin tai sisäpiiriin. Haluaisin ettei niitä olisi niin saisin perhekerhossa seuraa tai että minua tervehdittäisiin.