Lue keskustelun säännöt.
Sisäänpäinlämpeävät mammajengit perhekahviloissa
07.09.2017 |
Siis ne, joiden jäsenet hädin tuskin tervehtivät muita. Ne, jotka kovaan ääneen puhuvat omia juttujaan omassa jengissään päällepäsmäröiden jostakin tuikityperästä kuten: "koska meidänkin mirkkuli suostuu syömään vain luomua ja sillä on pelkästään PoPin ulkovaatteita". Ainoana ulkopuolisena on tosi mälsää osallistua mihinkään perhekahviloihin, sillä saan olla lapsen kanssa kotonakin kahdestaan.
Yritän aika hymyillä ja ottaa kontaktia muihin, mutta aina se menee siihen, että kaikilla on jo kaverit valmiina. En tykkää perhekahviloista tai mistään kerhoista enää. Onneksi palaan ensi viikolla töihin, niin ei tarvitse enää yrittää.
Kommentit (249)
Vierailija kirjoitti:
Voi apua, missä Espoossa näin? En ole koskaan käynyt mutta tarkoitus oli nyt mennä kun lapsi alkanut liikkua ja tykkää kun on muita lapsia. En yhtään jaksa mitään nyrpistelyseuroja.
Tässä ketjussa on mainittu 4-5 huonoa paikkaa jo pelkästään espoossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokemukseni 15 vuoden takaa on, että porukst syntyvät lapsen vauvavuoden aikana. Ehkä jo ekoina kuukausina. Sen jälkeen on vaikeampi päästä mukaan. :-(
Miksi pitää saada kavereita ? Itse en tuntenut ketään ja enhän minä mennyt itseäni varten vaan lapseni kanssa. Siellä lapset leikkivät keskenään tai yksin ja minä lapseni kanssa.
Kun vähän aikaa olen ollut ilman muiden hyväksyntää, tulee muitakin siihen.
Ja jos ei aina tullut, ei ne niin kauaa kestänyt ettei siellä yksin sen ajan pärjännyt.
Ei vain tapahdu kahviloissa.Kuljetin lapsiani muutaman vuoden seurakunnan kerhoissa ja ja aina yhtä jäätävä hiljaisuus eteisessä kun odoteltiin lapsia kerhosta saapuvan. Tervehdin muita joka kerta ääneen( kuuluu jo peruskohteliaisuuteen),silti usein vanhemmat tuijotteli hiljaisina maahan.Kiusallista ja vaivaannuttavaa.Samaan olen törmännyt myöhemmin lasten harrastuspiireissä.Tervehtiä ei osata. Hankalaa opettaa lapsikkekin alkeellisia tapoja kun aikuisetkaan ei niitä hanskaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pohjois-Suomesta samanlaisia kokemuksia. Inhosin perhekahviloita, mutta yritin sitkeästi käydä että lapsi näkisi toisia lapsia, kun tuttavapiirissä ei juuri ollut taaperoita tai muita pikkulapsiperheitä.
Aika tylyä, kun kerrankin sanoin ulko-ovella huomenta toiselle samaan aikaan saapuvalle mammalle ja ei mitään reaktiota. Ihan kuin olisin ilmaa. Ujolle ihmiselle muutenkin kiperiä tuollaiset tilanteet, joissa paljon väkeä eikä tunne ketään. Aina tuli jotenkin nuhjuinen ja köyhä olo kun ei ollut 150e Molon kamoja.
Molo :D
Harvinaisen huono nimi lastenvaatemerkille.Tuota nimeä olen ihmetellyt eräänkin kerran, onhan se törkeä. Voisinkin alkaa kehittelemään omaa vaatemerkkiä, sen nimenä voisi olla vaikkapa Kulli.
Tanskalainen merkki. Ei tarkoita siellä samaa kuin Suomessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kokemukseni 15 vuoden takaa on, että porukst syntyvät lapsen vauvavuoden aikana. Ehkä jo ekoina kuukausina. Sen jälkeen on vaikeampi päästä mukaan. :-(
Mulla sama kokemus (Helsingin Vuosaaresta). Itsellä oli korkea kynnys lähteä mihinkään perhekahviloihin ja päätin odotella siihen, että vauva itse vähän kiinnostuu muista lapsista, niin voi mennä jotenkin se lapsi edellä eikä vain itsensä takia. Menin ekan kerran, kun lapsi oli 9kk ikäinen. Mutta siellähän ne porukat oli jo syntyneet, eikä oikein ollu enää saumaa päästä mukaan. Ne, joilla oli saman ikäisiä vauvoja, oli jo sen 9kk kimpassa kulkeneet, eikä siihen mahtunut enää. Ja ihan vastasyntyneiden äidit halusi hengata keskenään eikä tällainen kokenut (:D) äiti ollut toivottua seuraa.
Mutta sitten muutin paljon parjattuun Espooseen ja keski-Espoosta Suviniityn avoimesta pk:sta hyvät kokemukset. Liittyy pitkälti ohjattuun toimintaan ja ammattimaisiin vetäjiin, jotka on ihan palkkatöissä siellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelmahan kai oli se klikkiytyminen, eikä niinkään se että keskenään jo tutut äidit eivät saisi kuulumisia vaihtaa tai vastaanottaa sitä vertaistukeaan. Ulkopuolelle sulkeminen on hienovaraisen helppoa tehdä esimerkiksi alkamalla puhua aiheesta, josta vain sisäpiiriläisillä on tietoa. Niinajasperin ihottumasta tai Maijan miehen työkuviot ovat tälläisiä. Tätähän tapahtuu työpaikoillakin jatkuvasti.
Tuohon on syynsä. Laitan esimerkin toisesta asiayhteydestä. Kun lapseni olivat pieniä, olin hyvin paljon Kaksplussan keskustelupalstalla. Siihen aikaan siellä oli tapana käyttää aina tiettyä samaa nikkiä, joten jonkin aikaa palstalla oltuaan nikit tulivat tutuiksi ja muisti, mitä he olivat aiemmin kirjoittaneet. Tiesi, kuka on naimisissa ja kuka eronnut. Tiesi, minkä ikäisiä lapsia kenelläkin on. Tiesi, millaista arvomaailmaa kukakin edusti. Tiesi, kuka asui Suomessa ja kuka ulkomailla. Tiesi, kenen lapsella oli syöpä, kehitysvamma tai atooppinen iho.
Kun oli jokin uusi aihe, siitä keskusteltiin pitkään ja hartaasti. Puitiin siis pohjamutia myöten. Kun muutaman päivän päästä palstalle tuli joku uusi, joka teki aloituksen samasta aiheesta, ei siihen tullut juurikaan vastauksia. Joku saattoi linkittää parin päivän takaisen viestiketjun, mutta tähän uuteen ketjuun kommentoivat vain ne, jotka eivät olleet aiempaan ketjuun ehtineet osallistua. Ja samoin siihen vanhaan, jos keskustelu jatkui vanhassa. Muiden osalta asia oli jo loppuun käsitelty.
Perhekahviloissa on vähän sama tilanne. Pitkään kerhossa olleet ovat jo puhuneet vaikka mitkä asiat läpi. Samoin kertoneet itsestään. Tiedetään toisista jo paljon, myös ne lasten syövät, kehitysvammat ja atooppiset ihot. Kun perhekahvilaan tulee joku uusi, on ihan luonnollista, ettei kiinnosta ryhtyä taas käymään samoja juttuja läpi ja tavallaan "aloittaa alusta". Puhutaan mieluummin siitä, mitä on edellisen kerran jälkeen tapahtunut. Maija on ehkä aiemmin kertonut, että miehen työ hankaloittaa heidän perhe-elämäänsä ja myöhemmin, että mies on mahdollisesti saamassa uuden työpaikan ja sen vuoksi Maija kertoo, miten miehensä työkuviot ovat menneet: saiko uuden duunin vai ei. Ja sitten jutellaan siitä, miten Maijan perhe-elämä nyt muuttuu. Ihan normaalia jutustelua kavereiden ja ystävien kesken.
No näinhän se menee ja tämä klikkiytymä purkaantuu vasta kun nämä äidit palaa työelämään ja seuraavat pääsee aloittamaan puhtaalta pöydältä uutta klikkiytymää.
Mikä on kotiäidin keskimääräinen kotona olo aika? Itse tiedän monia, jotka ovat olleet 7 vuotta kolmen lapsen kanssa, eli näissä kerhoissakin on noin seitsemän vuoden kierto? Turha luulla pääsevänsä enää sieltä jostain kolmannen vuoden tienoilta kyytiin. Juna meni jo. Itselleni taisi käydä juuri näin.
Useita kerhoja, joissa kaikissa ne omat vakkariporukkansa, mutta kaikki tunsivat jo tavalla tai toisella toisensa pitkienkin aikojen takaa. Ja kuten joku tuolla aiemmin kirjoitti, uusiin ei ole mitään kiinnostusta tutustua. Kyllä minunkin kanssa juteltiin, mutta se, ettei kiinnostanut tutustua paistoi kyllä kauas.Juuri näin. Jos tulee uutena mukaan, on jaksettava kuunnella Niinajasperin ihottumasta ja Maijan miehen työkuvioista. Niihin voi sitten kommentoida oman Sofia-Jessican ihottumasta ja oman miehen työkuvioista, jos haluaa. Mutta ei voi olettaa, että muu porukka aloittaa taas kaiken alusta. Silloin koko perhekahvila olisi kuin Päiväni murmelina -elokuva, jossa kaikki alkaa aina samasta aamusta uudestaan ja uudestaan. Ei kukaan viihdy kovin kauaa porukassa, jossa joka kerta aloitetaan kaikki jutut alusta. Tosin...sitten voikin miettiä, että mikä on perhekahviloiden tarkoitus? Pitäisikö niiden, jotka ovat jo tutustuneet toisiinsa, siirtyä jonnekin muualle jatkamaan juttujaan? Ja perhekahvilassa kävisivät vain ne, jotka eivät vielä ole tutustuneet? Joku maksimimäärä, kuinka monta kertaa perhekahvilassa saa käydä?
Höpsistä, ei kukaan oletakaan, että juttu pitäisi aina aloittaa jostain alusta. Kyse on ihan vain muutamista ystävällisistä eleistä, joilla uusille näytetään, että ovat näkyvissä -eivät ilmaa-, ja tervetulleita mukaan tähän käynnissä olevaan keskusteluun. Harvoin keskustellaan mistään niin vaikeaselkoisesta, etteikö juttuun voisi kommentoida jotain joku "ulkopuolinenkin".
Tai sitten jos mitään keskustelua ei ole käynnissä, vastataan uusien keskustelunavauksiin, ja sillä tavalla tuetaan heidän liittymistään seuraan.
Perus sosiaalisia taitoja nämä tällaiset. Toisilla niitä on, toisilla ei. Sitten suurin osa on niitä, jotka kyllä osaisivat mutta eivät halua. Raadollista.
Tässä kommentoimassani keskustelussa alussa joku sanoi, että on ulkopuolelle jättämistä, jos puhutaan Niinajasperin ihottumasta tai Maijan miehen työkuvioista. Eli näistä ei saa perhekahvilassa puhua.
Ei se mun mielestä tarkoita automaattisesti ulkopuolelle jättämistä. Noista aiheista nyt voi puhua niinkin että keskusteluun voi osallistua vieraampikin. Vaikka lyhyesti briiffataan ensin, kenestä ja mistä puhutaan, tms. Toisaalta tuolla tavalla insidejutuilla voi myös helposti sulkea muut keskustelun ulkopuolelle jos niin halutaan.
Jotenkin tätä ketjua lukiessa tulee tunne, että ne, jotka eivät ole tällaista ignooraamista kokeneet, eivät halua reunastakaan ymmärtää mistä siinä on kyse. Tai haluavat nähdä asian vain vastapuolen syynä ja ongelmana.
Huomaan myös, että ketjuun kommentoivat sellaiset, jotka ovat kauan sitten perhekahviloissa käydessään kokeneet sellaista, ja edelleen loukkaantuneita ja katkeria siitä. Asia menee edelleen tunteisiin, ja ilmaisu on sen mukaista. Ja sitten nämä sisäpiiriläiset alkavat puolustautua yhtä loukkaantuneina...
Joku kertoi siitä, miten oli päiväkodissa jäänyt tyttöporukassa ulkopuoliseksi. Samasta ilmiöstä tässä taitaa olla kyse.
Aiemmin tällä viikolla ihmettelin perhekerhossa myös sitä, miten aikuiset antavat huonon esimerkin lapsilleenkin näissä tilanteissa. Ohjelmassa oli vapaata leikkiä lattialla. Monet äidit istuivat oman lapsensa kanssa lattialla leikkimässä. Joukossa oli eräs alle 2-vuotias, joka innokkaasti yritti osallistua milloin kenenkin leikkiin. Suurin osa aikuisista esitti, ettei huomaa tätä lasta ollenkaan! Lapsi saattoi istuutua aikuisen ja toisen taaperon väliin, ja silti olla heille täysin näkymätön. Aivan käsittämätöntä! Itse oman lapseni kanssa tervehdimme tätä pientä, ja tarjosimme leluja käteen. Eipä ollut yllätys, että lapsi jäikin sitten pidemmäksi aikaa meidän seuraamme.
En todellakaan halua näyttää lapselleni muunlaista esimerkkiä toisiin suhtautumisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää saada kavereita ? Itse en tuntenut ketään ja enhän minä mennyt itseäni varten vaan lapseni kanssa. Siellä lapset leikkivät keskenään tai yksin ja minä lapseni kanssa.
Kun vähän aikaa olen ollut ilman muiden hyväksyntää, tulee muitakin siihen.
Ja jos ei aina tullut, ei ne niin kauaa kestänyt ettei siellä yksin sen ajan pärjännyt.
Miksi pitää saada kavereita? Kyllä minä pärjään ilman muiden hyväksyntää. En tarvitse itselleni mitään, lapsi on tärkein...
Tämänkaltaisten asenteiden takia Suomessa voidaan huonosti. Jokainen ihminen tarvitsee ystäviä ja muiden hyväksyntää, ihan joka ainut! On totta että joillain ei ole läheisiä ja he joutuvat selviämään ilman tukea ja hyväksyntää. Se kysyy luonteenlujuutta ja varmasti jalostaa ihmisestä vahvan ja pärjäävän, mutta yksin pärjääminen ei ole silti mikään ideaalitila, eikä paras äiti sellainen joka omistautuu vain lapselleen eikä tarvitse mitään tai ketään itselleen.
Hirvittää ajatella kuinka moni äiti yrittää pärjätä yksin äitiyslomalla tai hoitovapaalla ilman tukiverkkoja tai läheisiä, koska täällä kuuluu pärjätä ihan yksin. "Itse lapseni halusin, itse ne hoidankin" on vaarallinen hokema.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää saada kavereita ? Itse en tuntenut ketään ja enhän minä mennyt itseäni varten vaan lapseni kanssa. Siellä lapset leikkivät keskenään tai yksin ja minä lapseni kanssa.
Kun vähän aikaa olen ollut ilman muiden hyväksyntää, tulee muitakin siihen.
Ja jos ei aina tullut, ei ne niin kauaa kestänyt ettei siellä yksin sen ajan pärjännyt.
On aika tavallista, että varsinkin ensimmäisen lapsen aikana nainen tuntee päivisin itsensä aika yksinäiseksi. On ehkä hiljattain muutettu eikä naapurustostakaan tunne vielä ketään. Ainoa aikuiskontaksi saattaa olla lähikaupan kassa, jolle voi sanoa edes päivää, kiitos ja näkemiin. Paitsi että nykyisin käydään kerran viikossa marketissa eikä päivittäin lähikaupassa. Mies on päivät töissä, ystävät ja kaverit töissä tai asuvat kaukana. Nainen on vain kahdestaan pienen lapsensa kanssa, josta ei vielä juttuseuraa pahemmin ole. Kun mies sitten tulee töistä, naisen koko aikuisen juttuseuran tarve purkautuu tähän. Vaikka mies töistä tullessaan haluaisi vain olla hetken ilman, että tarvitsisi alkaa heti puhumaan kaikenlaisista asioista. On oikeasti parisuhteen hoitoakin, että naisella on päivisin aikuista juttuseuraa eikä kaikki sosiaalisen kanssakäymisen tarpeet ja odotukset napsahda miehen niskoille välittömästi, kun tämä avaa kotioven.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää saada kavereita ? Itse en tuntenut ketään ja enhän minä mennyt itseäni varten vaan lapseni kanssa. Siellä lapset leikkivät keskenään tai yksin ja minä lapseni kanssa.
Kun vähän aikaa olen ollut ilman muiden hyväksyntää, tulee muitakin siihen.
Ja jos ei aina tullut, ei ne niin kauaa kestänyt ettei siellä yksin sen ajan pärjännyt.
Miksi pitää saada kavereita? Kyllä minä pärjään ilman muiden hyväksyntää. En tarvitse itselleni mitään, lapsi on tärkein...
Tämänkaltaisten asenteiden takia Suomessa voidaan huonosti. Jokainen ihminen tarvitsee ystäviä ja muiden hyväksyntää, ihan joka ainut! On totta että joillain ei ole läheisiä ja he joutuvat selviämään ilman tukea ja hyväksyntää. Se kysyy luonteenlujuutta ja varmasti jalostaa ihmisestä vahvan ja pärjäävän, mutta yksin pärjääminen ei ole silti mikään ideaalitila, eikä paras äiti sellainen joka omistautuu vain lapselleen eikä tarvitse mitään tai ketään itselleen.
Hirvittää ajatella kuinka moni äiti yrittää pärjätä yksin äitiyslomalla tai hoitovapaalla ilman tukiverkkoja tai läheisiä, koska täällä kuuluu pärjätä ihan yksin. "Itse lapseni halusin, itse ne hoidankin" on vaarallinen hokema.
Puhut asiaa.
Veikkaan silti, että useimmat meistä ulkopuolisiksi jääneistä eivät olisi edes odottaneet erityisesti kavereiden tai ystävien saamista. Ihan vain sellaista lämmintä, ystävällistä ilmapiiriä, jossa ei tule joka kerta paha mieli siitä ulkopuolisuudesta.
Tässä on luullakseni kyse ilmiöstä, mikä kulttuurissamme tappaa orastavankin yhteisöllisyyden. Varsinkin uusilla asuinalueilla kehitetään erilaisia mahdollisuuksia yhteisölliseen kanssakäymiseen, mutta useinmiten tämä ilmiö sabotoi idean. Lopputulos on se, että yhteistiloja ym. käyttää harvalukuinen sisäpiiri muiden kokiessa osallistumisen ei-toivotuksi.
Olisi kiva kuulla ulkomailla asuvien kokemuksista, onko muualla samanlaista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää saada kavereita ? Itse en tuntenut ketään ja enhän minä mennyt itseäni varten vaan lapseni kanssa. Siellä lapset leikkivät keskenään tai yksin ja minä lapseni kanssa.
Kun vähän aikaa olen ollut ilman muiden hyväksyntää, tulee muitakin siihen.
Ja jos ei aina tullut, ei ne niin kauaa kestänyt ettei siellä yksin sen ajan pärjännyt.
On aika tavallista, että varsinkin ensimmäisen lapsen aikana nainen tuntee päivisin itsensä aika yksinäiseksi. On ehkä hiljattain muutettu eikä naapurustostakaan tunne vielä ketään. Ainoa aikuiskontaksi saattaa olla lähikaupan kassa, jolle voi sanoa edes päivää, kiitos ja näkemiin. Paitsi että nykyisin käydään kerran viikossa marketissa eikä päivittäin lähikaupassa. Mies on päivät töissä, ystävät ja kaverit töissä tai asuvat kaukana. Nainen on vain kahdestaan pienen lapsensa kanssa, josta ei vielä juttuseuraa pahemmin ole. Kun mies sitten tulee töistä, naisen koko aikuisen juttuseuran tarve purkautuu tähän. Vaikka mies töistä tullessaan haluaisi vain olla hetken ilman, että tarvitsisi alkaa heti puhumaan kaikenlaisista asioista. On oikeasti parisuhteen hoitoakin, että naisella on päivisin aikuista juttuseuraa eikä kaikki sosiaalisen kanssakäymisen tarpeet ja odotukset napsahda miehen niskoille välittömästi, kun tämä avaa kotioven.
Heh, niin tuttua!
Käyn lasten kanssa puistoissa ja kerhoissa, mutta silti tuntuu, että päivät kuluvat odotellessa miestä kotiin. Ja jos töissä päivän sosialisoinut mies ei jaksa pitää seuraa minulle koko iltaa, loukkaannun verisesti. Ihan tosissaan saa kontrolloida itseään, ettei näin käy.
Uudella paikkakunnalla ei ole ystäviä eikä kavereita tai sukulaisia. Olen siis täysin yksin, eivätkä perhekerhot tee muuta kuin pahentavat tilannetta kun olo siellä on torjuttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen kokenut syrjintää muiden äitien toimesta. Olen hankkinut säästöillä lapselle kalliit vaunut, koska ne miellyttivät silmääni. Ja lapselle puen mm. just noita ketjussa mainittuja Polarn o pyretin vaatteita koska tykkään merkin tyylistä. Lähes kaikki näistä vaatteista on halvalla kirppikseltä ostettu, se nyt vaan ei näy ulospäin. Olen saanut kuittia kuinka olen snobi ja kuinka taas on ykköset yllä lapsella, "mukahauskaa" vitsailua muilta mammoilta. Itse tykkään siistiytyä ja laittautua kun lähden ihmisten ilmoille, olen aina ollut sellainen, äitiys ei tätä ominaisuutta minussa muuttanut. Usein saan kuulla kuinka "taas olet niin hienona" ja "kun me muut ollaan tälläsiä sotkunutturoita ja SINÄ olet niin sitäjatätä".... ärsyttää, mitä se on muilta pois jos minun tyylini tehdä asioita on tällainen ja muiden erilainen? Haluaisin kuulua joukkoon omana itsenäni, ihan kuten kuka tahansa muu, mutta minua ei huolita. Ei minua kiinnosta muiden ulkonäkö /vaatetus /tms, minä teen asiat näin ja tekisivät muut omalla tyylillään, ei pitäisi olla kovin hankalaa, mutta on.
Huh aikamoista luettavaa. Aikuiset ihmiset,kohtelevat toisiaan kuin ilmaa. Itse kävin ensimmäisen lapsen kanssa suljetussa ryhmässä ensimmäisen vuoden. Välillä siihen otettiin uusia, kun joku jäi tästä kerhosta pois, kokonaan kerho loppui kun suuri osa vauvoista täytti vuoden. Sieltä sain kaksi hyvää ystävää, yksinhuoltajuus yhdisti. Sen jälkeen muutin uudelle asuinalueelle ja siellä oli perhekerho ( Setlementti naapurin). Sielläkin tällaista sisäpiiri meininkiä oli, mutta en välittänyt. Mahtavat työntekijät saivat jäämään kerhoon. Tutustuin sielläkin moneen ihmiseen ja muutamasta tuli myös kavereita. Kaikkien kanssa olen kyllä väleihin sielläkin päässyt. Monet ovat asuneet samalla kadulla melkein koko ikänsä ja tietysti he tuntevat toisensa hyvin, mutta en heidän kanssaa sen kummemmin ole ystävystynyt, eivät yleisellä tasolla ole ajatusmaailmat ja elämänarvot muuten kohdanneet. Pihalla toki tervehditään ja jutellaan niitä näitä. Myöhemmin naapuriin muutaneista olen saanut hyvän ystävän itselleni ja lapsilleni. Molemmat ollaan tuolta asuinalueelta jo muutettu pois, mutta edelleen nähdään kun lähekkäin asutaan. Siellä kerhossakin käyn edelleen jo kolmatta vuotta, olen saanut toisen lapsenkin. Tunnelma on parantunut selvästi, siellä meininki meni välillä siihen että vaikka lapset olvat jo päiväkodissa, nämä entiset sisäpiiriläisrt kävivät siellä istumassa ilman lapsiaan. S sitten lopulta "kiellettiin", vaikka edelleen saa käydä kahvin välillä hörppäämässä ja kertomassa kuulumisiaan, mikä mielestäni ihan ok:) lisäksi olen käynyt värikylvyissä ensimmäisen lapsen kanssa, siellä en edes yrittänyt kenenkään kanssa kummemmin tutustua, siellä vain oli värikylpy ja aikaa muuhun ei ollut, lisäksi kaikki muut tulivat pariskuntina lapsen kanssa eikä heillä tuntunut olevan kiinnostusta kenenkään kanssa edes jutella.
Itse olen aina jutellut kerhossa kaikille ja ottanut aina uudet äidit ja isät huomioon. En käsitä miksi ei voisi vieraille ihmisille puhua, moni varmasti kaipaa sitä että edes joku alkaisi puhumaan kun uuteen paikkaan tulee ensimmäistä kertaa. Tässä kerhossa toki myös henkilökunta ottaa mukaansa ja esitteleekin jopa uudet. Kerhossa on mahdollisuus kahviin/teehen ja keittiö jossa voi lämmittää itselle ja lapsille ruokaa ja jopa sanottu että saa valmistaa jos haluaa. Joskus lapset leipovat ohjaajien kanssa ja kerran viikossa tehdään yhdessä keittoa. Tällä hetkellä vaan vauvoja on niin paljon että ohjaaja yleensä yksin joutuu tekemään kun ei vanhemmilla kädet riitä. Maksu 1€/perhe. Askarrella ja maalata yms saa vapaasti, joskus ohjaajat vetävät toimintaa. Välillä jopa isompia lapsia on viety ulkoilemaan:) aivan mahtava paikka! Tässä paikassa järjestetään monta muutakin toimintaa esim koululaisille iltapäiväkerho (ilmainen).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
234 jatkaa
Lisäksi olen käynyt melkein kolme vuotta NNKYn järjestämässä yh-kahvilassa. Mahtavat vetäjät, etenkin yksi heistä on auttanut minua myös vapaa-ajallaan ja onkin tullut todella tärkeäksi ihmiseksi minulle ja lapsilleni. Siellä on mahtava tunnelma, vertaistuki oikeasti toimii, ketään ei jätetä ulkopuoliseksi, kaikki pääsevät mukaan. Saa aamupalaa, lounaan ja kahvia niin paljon kuin haluaa ja ymmärrystä ja tukea. Olisiko niin, että yksinhuoktajat sitten paremmin tajuavat tämän vertaistuen tarpeen, kun ei ole miestä kenen kanssa asioita jutella. Ja empatiakyky vaan muita kohtaan kasvaa, kun itselläkin on vaikeaa. Osaa nähdä merkkivaateiden ja hienojen vaunujen tai kirppis/ilmaisten kamojen takaa ihmisen, itsensä vertaisen. Lisäksi tuolla on muskari ja kaikki tämä ilmaista. Paikassa lisäksi kaikille avoimet vauvakahvila ja iltakerho. Sitten vielä suljettuja ryhmiä raskausajalle ja uutena pienen vauvan kanssa oleville. Tuossa raskausajan ryhmässä kävin toisen lapsen kohdalla. Uskontoa ei mitenkään tuputeta, muutama muskari ja ruokalaulu ovat uskonnollisia lapsille sopivalla tavalla ja itsekin kyllä aina laulan mukana vaikka jumalaan en uskokaan. Eikä haittaa vaikka he uskovat, se on mahdollistanut sen että tämä paikka on olemassa ja varmasti avannut sydämet lähimmäisen auttamiselle. Tästä kerhosta olen saanut useita ystäviä ja monia ihmisiä auttanut parhaan kykyni mukaan ja itsekin saanut apua sitä tarvitessani.
Viimeiseksi... Tehkää toisille niin, kuin haluaisitte itsellenne tehtävän
Kyllä minä ainakin olin vauvavuotena tosi yksinäinen. Omassa kaveripiirissä lapset jo isoja ja kaverit siis töissä. Sotten kun tenava kasvoi siitä olikin jo seuraa,mutta olisin kyllä kaivannut juttuseuraa sillioin kun vauva oli noin 5kk-1,5v
Sattuipa eilen Karakallion asukaspuistossa,jossa vakiokävijänä tämmöinen alfa-mamma,joka nyt sattui olemaan yksin.Ei minkäänlaista tervehdystä koskaan,ei edes lapselleni joka tykkää moikkailla muita ja hyvin äkkiä sieltä hävisikin kunnes sitten palasi myöhemmin,jolloin oli tullut pari kaveria paikalle ja voi sitä hullunkiilto silmissä kun porhalsi rattaat vinkuen heidän luokseen.Ihmettelen sitä käytöksen muuttumista,ääni koveni ja jatkuva vilkuilu ties minne ,että näkeekö muut hänellä on porukka tässä :D aika koomista katsottavaa loppujenlopuksi kun kyseinen mammamamma-äiti ei ihan heti kyllä tulisi omaan mieleen lähteä kaveruutta hieromaan.Tuo asukaspuisto on semmoinen kokoontumispaikka juurikin jossa ns.ei vakiokävijöitä vaan tuijotetaan hoomoilasena ja lapsetkin ohjataan niiden "omien"kanssa leikkimään.
Tuoreita kokemuksia paljon parjatusta mankkaasta?
Ihanaa vertaistukea, tämän takia en käynyt missään mammakerhoissa kummankaan lapsen kanssa. Ja kamalia klikkiytyjiä eivät ole pelkästään merkkivaatemutsit, sillä kaikkein häijyintä meininkiä olen kokenut sellaiselta itseään täynnä olevalta hippi-kiintymysvanhemmuus-lähiöporukalta. Pakostakin tulee mieleen, että ehkä niitä pätemisen aiheita ei sitten muualta elämästä löydy, kun äitiys nähdään tilaisuutena kiillottaa omaa sädekehää. Huh, onneksi ei tarvitse enää yrittää integroitua mihinkään äitiporukoihin.
Teit viisaasti kun et edes yrittänyt. Ihan ilman ironian häivää sanon tämän.
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa vertaistukea, tämän takia en käynyt missään mammakerhoissa kummankaan lapsen kanssa. Ja kamalia klikkiytyjiä eivät ole pelkästään merkkivaatemutsit, sillä kaikkein häijyintä meininkiä olen kokenut sellaiselta itseään täynnä olevalta hippi-kiintymysvanhemmuus-lähiöporukalta. Pakostakin tulee mieleen, että ehkä niitä pätemisen aiheita ei sitten muualta elämästä löydy, kun äitiys nähdään tilaisuutena kiillottaa omaa sädekehää. Huh, onneksi ei tarvitse enää yrittää integroitua mihinkään äitiporukoihin.
Typerä kommentti. Tottakai pääsee.
Moloista ssen verran, että näistä lasten vaatemerkeistä on ollut paljon juttua. Yleensä he joilla ei todellakaan olisi varaa näihin kamppeisiin niitä ostavat. Itse olen hyvinhankkiva, kuten läheiset ystäväni. Ei me moloja osteltu kun lapset olivat pieniä. Ei välttämättä Rukkaa tai muutakaan siihen aikaan kovassa huudossa ollutta.
Siis jos nyt olisi ihan pikkuisia itselläni, niin todennäköisesti samanhenkisiä vanhempia löytyisi katsomalla ettei lapsella ole ihan viimehuudon mukaisia vaatteita. Ainoastaan, että ovat toimivia ja asiaankuuluvia.