Isät lapsen asialla ry ällöttää

Tämä ketjuhan jo paljastaa että monella naiselka on vieraannuttajan psyyke. Siihen vähän katkeruutta ja pettymyksiä päälle, niin vieraannuttaminen alkaa. Tämä ketju myös paljastaa ettei se äidin motiivi ole aina lapsen paras, vaan oman erinomaisuutensa korostaminen tai katkeruus miestä kohtaan

Non..niin..Sinä äiti kun hakut ja morkkaat lapsellesi isää, teet väärin lastasi kohtaan... Lapsi ei ole syypää siihen minkalainen isä tai äiti on   Ei siis ole voineet valita vanhempiaan..

Sinä ns. hyvä eronnut  äiti joka haukut entistä miestäsi , lapsen isää, lapsellesi...

Kelpasi kuitenkin saattaa lapsi alulle niiin huonon ukon kanssa... että silleen...

Täytyy ihmetetellä, että miksi niin moni viisas, älykäs ja ylivoimaisesti paras äiti on joutunut tekemään lapsensa niin kauhean huonon miehen kanssa? Eikös olisi alunalkaenkin, jos itse on kaikessa niin hyvä, kannattanut valita yhtä hyvä mieskin isäksi? 

Asiahan on niin, että jos suhde ei toimi, eikä kykene arvostamaan ja kunnioittamaan lastensa isää, pitää ottaa vastuu elämästään ja vaikka erota sitten. ja käsitellä tunteensa niin että pystyy suhtautumaan toiseen vanhempaan kypsästi ja anteeksi antaen. Se on se lapsen etu. Ja tosiaan, voi peiliin katsoa siinäkin, mikä omassa itsessä on vikana, kun on pitänyt pariutua niin "epäkelvon" ihmisen kanssa. Ja ottaa vastuu sitten siitäkin.

Vierailija kirjoitti:

Aika paljon on isiä, jotka välittävät lapsistaan. Ja eron jälkeen ryhdistyvät entisestään. Ja aika paljon on katkeria äitejä, jotka purkavat kaiken paskansa siihen lastensa isään. Lapsen paras ei läheskään aina ole lapsen paras, vaan äiti käyttää lapsiaan hyväkseen säädelläkseen omia tunteitaan. Ja kostaakseen exälle omia typeriä valintojaan. On valetta, että äiti olisi aina hyvä. Ei ole

Juuri näin. Varmasti on paljon renttuisiä, mutta heitä tämä aihe ei niinkään koske, koska vieraannuttavat itse itsensä (joka sekin tietysti lapsen kannalta kurjaa). Tämä koskee niitä isiä, jotka eronkin jälkeen tahtoisivat olla tekemisissä lastensa kanssa niin paljon kuin mahdollista, mutta äiti sen estää velloessaan omassa katkeruudessaan.

Tiesittekö muuten, että lähi-vanhemman, sen äidinkin, tulee aktiivisesti tukea lasten ja etävanhemman suhdetta. Kun tuo vieraannuttaminen on noussut tukimuksissa esiin ja on huomattu kuinka yleistä ja salakavalaa ja lapsille tuhoisaa se on, oikeuteen päädyttäessä lasten lähivanhemmuuden voi ratkaista tasan se, kumpi pystyy paremmin tukemaan lapsen ja etävanhemman suhdetta. 

Vierailija kirjoitti:

Tiesittekö muuten, että lähi-vanhemman, sen äidinkin, tulee aktiivisesti tukea lasten ja etävanhemman suhdetta. Kun tuo vieraannuttaminen on noussut tukimuksissa esiin ja on huomattu kuinka yleistä ja salakavalaa ja lapsille tuhoisaa se on, oikeuteen päädyttäessä lasten lähivanhemmuuden voi ratkaista tasan se, kumpi pystyy paremmin tukemaan lapsen ja etävanhemman suhdetta. 

Juuri tästäkin syystä pakotin itseni pysymään asiallisena ja antaa isän olla tekemisissä lasten kanssa (sen verran kuin jaksoi/viitsi/huvitti) vaikka sisällä kiehui ja ällötti. Mies sen sijaan koitti keksiä ties mitä mua vastaan, mikä on aika outoa koska olen aina ollut 90% vastuussa lasten asioista.

Uhkaili oikeudellakin, mutta tiesin kumpi siinä voittaisi, juuri tuon käytöksenkin takia. Nykyään on sentään vähän rauhoittunut, tajunnut vissiin etänä olemisen helppouden kun ei ole pakko tehdä mitään jos ei huvita...

Minun lähivanhempana täytyy, myös kestää lasten pettymykset kun isän lupailut ei toteudukaan, mutta pääasia on se ettei tarvitse tapella päivittäin ääliön kanssa. Joka muuten ei ollut ääliö lasten saadessa alkunsa, joten täysin turhaa jauhaa "mitäs teit idiootille lapsia" yms. typeryyttä.

Näin äidin vaikeasti vaurioittamana ällöttää etenkin lapsensa tavalla tai toisella vaikeasti vaurioittavat äidit sekä lapsiaan vaikeasti vaurioittavia äitejä puolustelevat äitimyytin ylläpitäjät, jotka omalta osaltaan osallistuvat lasten raateluun sulkemalla silmänsä lasten hädältä. Väkivaltainen äiti on äärimmäisen vaarallinen ja tuhoisa lapselle!

Vierailija kirjoitti:

Naisilla on ihan hirveästi mielenterveysongelmia. He ovat harvoin sopivia äideiksi. Miehet ovat tilastojen mukaan selvästi naisia tasapainoisempia.

Miksiköhän moni mielenterveysongelmainenkin äiti silti pystyy sitkeästi vetämään läpi kuormittavan pikkulapsiarjen kun tasapainoinen mies vielä vuosienkin lasten syntymän jälkeen vielä meditoi että olenko todella isä ja juoksee omissa menoissaan kun nainen tekee kaiken yksin?

Olen seurannut hyvin läheltä tapausta, jossa narsistinen isä vieraannutti pojan äidistä. Äiti ei saanut tavata lastaan kertaakaan 2,5 vuoteen, ei puhua tämän kanssa puhelimessa, ei edes viestiä lähettää. Lastensuojelu mahdollisti vieraannuttamisen.

Lapsen ja äidin kivun ja ahdistuksen nähneenä en voi kuin surullisena ihmetellä sitä, että vieraannuttamisesta tehdään sukupuolikysymys ja -taistelu. Varmaa on, että vieraannuttajia löytyy kummastakin sukupuolesta - ja että suurin kärsijä on aina lapsi.

Tämä kuvaamani tapaus sai lopulta onnellisen käänteen: poika ymmärsi aikuistumisen myötä, mitä hänelle oli tehty ja tapahtunut. Suhde äitiin korjaantui vähitellen. Matka toipumiseen on kuitenkin pitkä, ja poika menetti monta mahdollisuutta niinä vuosina, joina koulunkäynti ei ahdistuksen takia jaksanut kiinnostaa. Tällä hetkellä hän on armeijassa ja miettii, mitä elämällään tekisi.

Jos tilastoja tarkastellaan, niin lapsihan pysyy paremmin hengissä isänsä hoivissa kuin äidin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisilla on ihan hirveästi mielenterveysongelmia. He ovat harvoin sopivia äideiksi. Miehet ovat tilastojen mukaan selvästi naisia tasapainoisempia.

Miksiköhän moni mielenterveysongelmainenkin äiti silti pystyy sitkeästi vetämään läpi kuormittavan pikkulapsiarjen kun tasapainoinen mies vielä vuosienkin lasten syntymän jälkeen vielä meditoi että olenko todella isä ja juoksee omissa menoissaan kun nainen tekee kaiken yksin?

Eihän läheskään kaikilta miehiltä kysellä, haluaako tämä vielä tai lainkaan juuri tämän mamman lasten isäksi. Siksi minä esimerkiksi en ole koskaan uskaltanut harrastaa yhden yön juttuja.

Vierailija kirjoitti:

Täytyy ihmetetellä, että miksi niin moni viisas, älykäs ja ylivoimaisesti paras äiti on joutunut tekemään lapsensa niin kauhean huonon miehen kanssa? Eikös olisi alunalkaenkin, jos itse on kaikessa niin hyvä, kannattanut valita yhtä hyvä mieskin isäksi? 

Asiahan on niin, että jos suhde ei toimi, eikä kykene arvostamaan ja kunnioittamaan lastensa isää, pitää ottaa vastuu elämästään ja vaikka erota sitten. ja käsitellä tunteensa niin että pystyy suhtautumaan toiseen vanhempaan kypsästi ja anteeksi antaen. Se on se lapsen etu. Ja tosiaan, voi peiliin katsoa siinäkin, mikä omassa itsessä on vikana, kun on pitänyt pariutua niin "epäkelvon" ihmisen kanssa. Ja ottaa vastuu sitten siitäkin.

Minä olen miettinyt, että miksi itseni kohdalla kävi niin. Alunperin olimme suht samanlaisia nuoria ja viihdyimme hyvin yhdessä. Hänelle sitten maistuikin alkoholi vielä lasten tultua liikaa ja illanvietot poikamiesystävien kanssa. Kaikkiin korjausehdotuksiin suhtautui negatiivisesti, eikä nähnyt muuta kuin itsensä.

Vanha ketju mutta minulle nykypäivää. Tuntuu etten kestä tätä lapsen menettämisen tuskaa. Hän ei tervehdi jos osuu kadulla vastaan. Ei vastaa viesteihin tai puheluihin. Viimeiset kerrat kun pakotettiin minun luo niin haukkui minut ja kotimme. Ei suostu syömään tekemääni ruokaa. Toisen lapsen vuoksi yritän jaksaa, mutta tämä on kuin lapsen katoaminen tai kuolema. Ja mistään ei saa apua. Kun lähdin alisteisesta avioliitosta niin ex totesi että hän sitten vie minulta lapset. Nyt on jo puolittain onnistunut.

Vierailija kirjoitti:

Meillä tulisi olla sama käytäntö kuin Ruotsissa. Silloin, kun kumpikin vanhemmista haluaa lapsen lähivanhemmaksi eikä pääse asiasta sopuun, tuomioistuimet päättävät 50/50 tasa-arvoisesti vanhempia kohdellen. Ruotsissa lapsensa lähivanhemmaksi haluavalla isällä on sama mahdollisuus saada lähivanhemmuus kuin äidilläkin. Suomessa kummankin halutessa lähivanhemmuutta, äiti saa sen kaksi kertaa useammin kuin isä.

Oikeasti paras ratkaisu olisi, että kun molemmat haluavat olla lähivanhempi niin he voisivat olla. Ihan typerää koko lähi/etä vääntö silloin, kun molemmat vanhemmat ovat tasa-arvoisia ja huolehtivat lapsesta yhtä paljon. Miksi tämä on mahdotonta toteuttaa?

T:lähivanhempi

Entä kun äiti toimii AP:n kuvaamalla tavalla, mutta osaa puhua sossutädit puolelleen? Toki moni isä varmasti toimii väärin ja surkeasti, mutta on monessa äidissäkin vikaa. Tästä huolimatta äidit pääsääntöisesti voittavat huoltajuusjutut.

Kyllä minusta on vieraannuttamista tai muuten vaan pyllystä lähteä muuttamaan helvetin kauas lapsesta tai lapsen jälkeen eron jälkeen. Joku mumisi jostain opiskelusta, eikö äiti saisi muka lähteä toteuttamaan itseään... Toki saa, mutta eikö eronneet vanhemmat todella välitä järjestää ensin lapsensa elämää. Sitten sinä. Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että kaikenlainen vuoroviikkoperseilykin on vanhemmuutta vähän siinä ja siinä. Monet eronneet päätyy siihen ratkaisuun ensisijaisesti, jotta saavat itse sinkkuilla ja huilia puolet ajasta. Vaikka olivat muka lapsia halunneet. Toimii juuri ja juuri jos vanhemmat asuvat lähekkäin siten, että lapsella säilyy noin muuten sama elinpiiri. Vaikka vanhempien minä-minä-elämistä vartenhan se kuvio on mietitty, heti kun eropäätöksen saa allekirjoitettua alkavat aikuiset pohtimaan omia parinmuodostustarpeitaan ja miten turvata nämä tarpeet tulevaisuudessa. Juu onhan se vuoroviikkoseurustelu parempi kuin uusioperhettä. Toisaalta lapsen kannalta olisi vieläkin parempi jos vanhemmat eivät hetkeen uppoutuisi uusiin huumiinsa ja jos ne huumat vaikka ei olisikaan yhtä säännöllistä. Ihmiset voisi ihan hyvin sopia, että lapsi on yhteinen ja tulee miten menee. Uudet kumppanit mahtuu kuvioihin sen mukaan, miten lapsia saaneilla mahtuu. Toivoisi todella, että lapsia juuri tekisi ne ihmiset, jotka lapsen parasta haluaa eivätkä pitäisi koko ajan takaporttia auki, että jospa ei enää huvitakaan se lapsen kanssa eläminen niin aina siitä eroon pääsee edes joka toinen viikko. "Lapsen etu", ettei sitö joudu hoitamaan ihmiset, joita ei kiinnosta. Lapsen todellinen etu olisi ollut syntyä vähemmän itsekkäille ihmisille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikä niitä ruokia enää aamulla edes peruutella :D Lisää voi tilata, mutta vähentää ei voi. Näin ainakin täälläpäin.

Juu, se olikin katsos palstamamman yksi keino häpäistä miehiä. :) paska isä kun ei oo päikyn numeroa!

No, onhan se aika heikkoa vanhemmuutta, jos ei edes päikyn numeroa jaksa puhelimeensa tallentaa.

Mistä vanhemmuudessa olikaan kyse? Ei ainakaan lapsen hyvinvoinnista? Selitätkö miten tarkalleen ottaen lapsi kärsii jos isä hakee numeron googlella?

Jos isä ei tiedä päiväkotiryhmän nimeä, niin kuukle ei paljoa auta. Päiväkodissa on useampi ryhmä ja poissaolotekstari laitetaan jokaiseen? Jos isä ei teidä edes päiväkodin nimeä?

Meidän kunnassa daisy otettiin käyttöön alle 2 vuotta sitten, että sitä ennen numeron tallentaminen puhelimeen on ollut olennaista.

Vierailija kirjoitti:

Jos tilastoja tarkastellaan, niin lapsihan pysyy paremmin hengissä isänsä hoivissa kuin äidin.

Ei itse asiassa todellakaan ole näin. Kun suhteutetaan väkivaltaan syyllistyneiden vanhempien vastuu ja viettämä aika lasten kanssa tilastoihin, ovat isät lapsia kohtaan väkivaltaisempia. Miehillä pimahtaa keskimäärin herkemmin, eivät vain yleensä rasita itseään liikaa, jotkut eivät ollenkaan. Esim. Iiro Seppäsen puolison ex-mies, isä.

Vierailija kirjoitti:

Vanha ketju mutta minulle nykypäivää. Tuntuu etten kestä tätä lapsen menettämisen tuskaa. Hän ei tervehdi jos osuu kadulla vastaan. Ei vastaa viesteihin tai puheluihin. Viimeiset kerrat kun pakotettiin minun luo niin haukkui minut ja kotimme. Ei suostu syömään tekemääni ruokaa. Toisen lapsen vuoksi yritän jaksaa, mutta tämä on kuin lapsen katoaminen tai kuolema. Ja mistään ei saa apua. Kun lähdin alisteisesta avioliitosta niin ex totesi että hän sitten vie minulta lapset. Nyt on jo puolittain onnistunut.

Yritä hankkiutua terapiaan. Se ei poista tuota tuskaa, mutta auttaa käsittelemään ja ymmärtämään tuota kuviota. Jonain päivänä voi olla niin, että lapsi alkaa käsittää mitä tapahtui, ja siinäkin antaa voimia se, että on saanut käsitellä asiaa jonkun tahon kanssa.

Jos terapiaa ei saa suoraan tämän takia, niin lapsen menettämisen tuskan vuoksi täyttää kyllä masennuksen oireet. Sitten voi alkaa etsiä narsismiin tai lähisuhdeväkivaltaan perehtynyttä terapeuttia.

Luin läpi järjestön oppaan vieraannuttamistapauksiin sosiaalihuoltoon jne. Oppaassa kuvattu vieraannuttaminen sopi todella hyvin siihen, mitä tapahtuu väkivaltaisen parisuhteen jälkeen. Kyse ei ole vieraannuttamisesta vaan uhrin mielenterveyden, fyysisen koskemattomuuden turvaaminen ja lasten suojeleminen väkivallalta. Kuvaavaa oli, että oppaassa ei oikein tiedetty, että mikä vieraannuttamisen aiheuttaa. Pelko oli mainittu, mutta sekin oli käännetty entisen puolison viaksi. Vieraannuttamisen merkkejä oli esimerkiksi puutteelliset vaihtovaatteet.

Ei siinä, kyllä tällaistakin voi tapahtua. Mutta kyllä on syytä katsoa peiliin ja miettiä, mitä itse voisi tehdä. Että ne välit olisivat hyvät. Sellaisesta sivustolla ei puhuttu.