Onko masennislääkkeistä ollut sinulle enemmän haittaa vai hyötyä?

Venlafaxin 225mg

Yöunet meni

Nousin masennuksesta aika hyvin pois.

Muisti alkoi pätkiä pahemman kerran.

Lopetin noin 2kk syötyäni. 

Voisin ko. lääkettä syödä sillä pienimmällä annoksella 37,5mg nykyiseen ongelmaani. Mutta lääkärit tuskin tykkäävät, jos itse diagnosoin itseni ja keksin myös lääkityksen... vaikka olisin oikeassa.

Aa, onko tämä vähän sama juttu kuin näissä placebo vs psyykenlääkkeet tutkimuksissa?

Koska muistan lukeeni että osassa masennus/ahdistuneisuus häiriöissä placebolla ja oikealla lääkkeellä saatiin samat tulokset?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas täällä on niin vastakkaisia näkemyksiä :/ Psykologi, lääkäri ja vanhemmat on jo pidemmän aikaa painostanut aloittamaan lääkkeet, mutta mä olen miettinyt juuri tuota zombiksi muuttumista. En mä halua kuolettaa mun tunteita vaikka mulla olisi kuinka huono olo. Mä en vain pääse eteenpäin yhtään missään ja tuntuu että mä hukkaan mun elämää tässä.

Ap

Joo. Älä nyt missään nimessä usko psykologia, lääkäriä äläkä vanhempia. Kyllähän nyt masentunut (eli mielenterveysongelmainen) oman sairautensa keskellä yksin tietää mikä hänelle on parasta. Jatka ihmeessä sitä sänkyyn lahoamista jos ei lääkkeet kelpaa. Sillä möllöttämisellä ja lakanoissa hautumisellako meinaat sitten parantua?

Tässähän mä juuri kyselen ihmisten kokemuksia lääkkeistä. Ja kyllä, mä olen todella skeptinen niitten toimivuuden suhteen. Suomessa melkein puoli miljoonaa ihmistä vetää masennuslääkkeitä ja silti tää maa on täynnä masentuneita. Pitäisi varmaan vaan ottaa ne lääkkeet ja kytkeä tunteet off-asentoon, niin kaikki olisi tyytyväisiä. Ja minä, mielenterveysongelmainen, omistan myös aivot vaikkei ne aina aivan täysillä kävisikään.

Ap

No käytä sitten niitä aivojas ja tajuat, että kyseleminen ihmisten kokemuksista on aivan turhaa. Se ei sua auta pätkääkään, että Matti sanoo miten lääkkeet pelastivat hänen elämänsä. Ja Maija taas tilittää, miten lääkkeet aiheuttivat aivan hirveitä sivuvaikutuksia ja vaan pahensivat oloa. Tavutetaanpa että menee perille: Y K S I L Ö L L I S T Ä ! Sä et voi muiden kokemuksien perusteella tietää tai päättää etukäteen sopivatko lääkkeet sulle vai ei. Ainoastaan kokeilemalla ja tämän nämä psykologi, lääkäri ja vanhemmat tajuavat.

Et muuten vastannut, että jos ja kun sulle ei lääkkeet kerran kelpaa niin mikä oli sitten SINUN masterplan suunnitelma tilanteesi paranemiseksi? Koska sellainenhan sulla taatusti on, kun on jo peruskoulutkin käyty ja sulla on varaa ohittaa ammattilaisten kun psykologin ja lääkärin suositukset?

Ollaanpa sitä vihaisia. Mun masterplan on hypätä sillalta

Ap

Toivotaan sitten, että se lääkevastaisuus antaa sulle potkua siihen viimeiseen hyppyyn. Kannattaa ottaa kunnon vauhdit, jotta voit edes kerran kokea jotain muutakin kuin ne petivaatteet ihoa vasten.

Kiitti tsempeistä. Tulee aina niin hyvä olo kun erehtyy kirjoittamaan tälle palstalle

Ap

Muista ottaa asiat lungisti ja perehtyä faktoihin. Faktoja eivät välttämättä kerro professorit, asiantuntijat tai edes puskaradio. Ainoa tapa on ottaa itse selvää asioista ja suhtautua vähän kaikkeen sopivalla kritiikillä. Tärkeintä on antaa itsellensä aikaa ja opiskella sairauttansa. Kun sairautensa tuntee, voi sitä myös hallita.

Niin, jotenkin musta vain tuntuu siltä että noi haluaisi tän mun ongelman pois päiväjärjestyksestä. Että mä alkaisin taas vääntämään irvistystä naamalle ja esittämään niin onnellista. Siihen vanhemmatkin on tottunut. Ei ne jaksa katella tätä mun masennusta. Ihan sama kuinka sekaisin mä olen sisältä kunhan vaan ulospäin näyttää että kaikki on okei. Ja eikös ne lääkkeet tee juuri sitä

Ap

Älä ala esittämään onnellista muiden takia. Vaan lähde etsimään kokonaisvaltaisesti tietoa masennuksesta ja sen hoidosta ,ja toimi sitten arvojesi mukaan.

Masennus on joskus ihmiselle väliaikainen olotila ja muutoksen paikka elämässä. Jos taustalla ei ole sinulla selkeää traumakokemusta , niin miettisin sitä kokonaisvaltaista ,"koko kehon hoito"-näkökulmaa.

minulla kilpirauhasarvot olivat lääkärin mukaan "normaalit", mutta kun oireet vaan jatkuivat ja jatkuivat ja ssri-lääkitystä jatkuvasti tuputettiin (jatkuvaan alakuloon ja aloitekyvyttömyyteen,väsymykseen, hiustenlähtöön, paleluun, ummetukseen, lihasten voimattomuuteen, turvotukseen jne.)

Olin jo aikaisemmin syönyt ssri-lääkkeitä ja sain niistä vain haittoja.

kävin sitten hakemassa labrat itselleni, niin kilpirauhasarvo t4v , ei ollut enää edes viiteasteikolla vaan sen ali, mutta lääkärin mielestä "normaali". Punasoluarvot alle viitteiden ja hb ihan alarajalla. Kaikki oli lääkärin mielestä normaalisti. Olo oli itsellä kuin jyrän alle jääneellä.

Sain yksityispuolelta koelääkityksen, ja kun annostus saatiin oikeaksi , ja aloitin samalla rautakuurin ja monivitamiinin, niin muutamassa kuukaudessa useamman vuoden kestänyt jatkuva alakulo loppui, lihasheikkous loppui, lenkki alkoi taas kulkea ,vatsa toimia ja muut oireet poistua. Voisin sanoa , että masennus parani.

Tämä oli minun kokemukseni.

Vierailija kirjoitti:

Älä hyppää sillalta. Mulla on ollut pari masennusjaksoa joista ensimmäiseen auttoivat nukahtamislääkkeet. Toiseen mulle määrättiin mieto citaloprami ja lääkäri oli sitä mieltä että "voi olla niin että sun pitää syödä näitä aina" no hitaasti lopettelin ja nyt on mennyt vuosi ilman ahdistusta.

Mutta tosiaan ensimmäinen masennus johtui mulla vaan siitä etten saanut tarpeeksi unta, illalla olin ylivirittynyt ja ahdistunut ja sitten kun viimein nukahdin säpsähdin tunnin välein hereille.

Mutta kuitenkin, ei tota silta vaihtoehtoa ennen kuin kaikki keinot on koitettu.

Tuskin mä olen hyppäämässä, se olisi vain niin houkutteleva vaihtoehto. Pääsisi kerralla eroon kaikesta. Mä tunnen olevani vain taakka läheisille. Ei tästä masennuksesta edes tiedä muut kuin mun vanhemmat (+psykologi, lääkäri ja terveydenhoitaja) ja nekin vain syyllistää. Käskee ottaamaan niskasta kiinni ja olemaan onnellinen. Sisaruksille mä en voisi edes kuvitella kertovani mun pahasta olosta. Veljelle mä kerran vihjasin varovasti miten huono ja voimaton olo mulla on ja vastaus oli: "älä nyt loukkaannu, mutta mä en vihaa ketään niin paljon kuin saamattomia ihmisiä". Muilla mun sisaruksista on aika samallainen ajatusmaailma. Ne menestyy, saa haluamansa opiskelu- ja työpaikat, niillä on ystäviä, rahaa, ne on niin hemmetin täydellisiä mun rinnalla. Mä olen sen pettymys. Se josta ei tule mitään, ylimääräinen huolenaihe. Se joka ajattelee väärin, näyttää väärältä ja on muutenkin väärä ihminen.

Ap

Ihan kamalia jotkut kommentoijat, hävetkää!

AP. lle Jollekin toimii jollekin ei, minulle ei sopinut. Suosittelen lukemaan netistä kokemuksia, areenalla oli hyvä dokumentti aiheesta. Lääkkeissä on riskinsä, että hienoa ettet kuitenkaan suoraan tartu lääkkeisiin, vaan harkitset asiaa.

Lihoin vuoden Venlafaxiini-kuurilla 50 kilosta 120 kiloon, menetin mieskuntoni ja nukkumiskeskukseni tuhoutui, enkä ole kolmeen vuoteen pystynyt nukkumaan normaaleita yöunia.

M 25

Itselleni ss(n)ri-lääkkeet eivät sopineet. Sairastan nykyään masennuksen lisäksi paniikkihäiriötä, kohtaukset pahenivat kun tuli ns. lisää virtaa. Kuitenkin paniikkihäiriö tuli kuvioihin myöhemmin kuin masennus. Silloin söin mm. sertraliinia, mistä en oikein huomannut olevan hyötyä tai haittaa. Lopettamisen yhteydessä alkoivat ensimmäiset paniikkikohtaukset, mutta en voi olla varma johtuiko lääkityksestä.

Nykyään käyn psykoterapiassa, paljon hyödyllisempää itselleni kuin yksikään lääke. Voimia sulle!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas täällä on niin vastakkaisia näkemyksiä :/ Psykologi, lääkäri ja vanhemmat on jo pidemmän aikaa painostanut aloittamaan lääkkeet, mutta mä olen miettinyt juuri tuota zombiksi muuttumista. En mä halua kuolettaa mun tunteita vaikka mulla olisi kuinka huono olo. Mä en vain pääse eteenpäin yhtään missään ja tuntuu että mä hukkaan mun elämää tässä.

Ap

Joo. Älä nyt missään nimessä usko psykologia, lääkäriä äläkä vanhempia. Kyllähän nyt masentunut (eli mielenterveysongelmainen) oman sairautensa keskellä yksin tietää mikä hänelle on parasta. Jatka ihmeessä sitä sänkyyn lahoamista jos ei lääkkeet kelpaa. Sillä möllöttämisellä ja lakanoissa hautumisellako meinaat sitten parantua?

Tässähän mä juuri kyselen ihmisten kokemuksia lääkkeistä. Ja kyllä, mä olen todella skeptinen niitten toimivuuden suhteen. Suomessa melkein puoli miljoonaa ihmistä vetää masennuslääkkeitä ja silti tää maa on täynnä masentuneita. Pitäisi varmaan vaan ottaa ne lääkkeet ja kytkeä tunteet off-asentoon, niin kaikki olisi tyytyväisiä. Ja minä, mielenterveysongelmainen, omistan myös aivot vaikkei ne aina aivan täysillä kävisikään.

Ap

No käytä sitten niitä aivojas ja tajuat, että kyseleminen ihmisten kokemuksista on aivan turhaa. Se ei sua auta pätkääkään, että Matti sanoo miten lääkkeet pelastivat hänen elämänsä. Ja Maija taas tilittää, miten lääkkeet aiheuttivat aivan hirveitä sivuvaikutuksia ja vaan pahensivat oloa. Tavutetaanpa että menee perille: Y K S I L Ö L L I S T Ä ! Sä et voi muiden kokemuksien perusteella tietää tai päättää etukäteen sopivatko lääkkeet sulle vai ei. Ainoastaan kokeilemalla ja tämän nämä psykologi, lääkäri ja vanhemmat tajuavat.

Et muuten vastannut, että jos ja kun sulle ei lääkkeet kerran kelpaa niin mikä oli sitten SINUN masterplan suunnitelma tilanteesi paranemiseksi? Koska sellainenhan sulla taatusti on, kun on jo peruskoulutkin käyty ja sulla on varaa ohittaa ammattilaisten kun psykologin ja lääkärin suositukset?

Ollaanpa sitä vihaisia. Mun masterplan on hypätä sillalta

Ap

Toivotaan sitten, että se lääkevastaisuus antaa sulle potkua siihen viimeiseen hyppyyn. Kannattaa ottaa kunnon vauhdit, jotta voit edes kerran kokea jotain muutakin kuin ne petivaatteet ihoa vasten.

Kiitti tsempeistä. Tulee aina niin hyvä olo kun erehtyy kirjoittamaan tälle palstalle

Ap

Muista ottaa asiat lungisti ja perehtyä faktoihin. Faktoja eivät välttämättä kerro professorit, asiantuntijat tai edes puskaradio. Ainoa tapa on ottaa itse selvää asioista ja suhtautua vähän kaikkeen sopivalla kritiikillä. Tärkeintä on antaa itsellensä aikaa ja opiskella sairauttansa. Kun sairautensa tuntee, voi sitä myös hallita.

Niin, jotenkin musta vain tuntuu siltä että noi haluaisi tän mun ongelman pois päiväjärjestyksestä. Että mä alkaisin taas vääntämään irvistystä naamalle ja esittämään niin onnellista. Siihen vanhemmatkin on tottunut. Ei ne jaksa katella tätä mun masennusta. Ihan sama kuinka sekaisin mä olen sisältä kunhan vaan ulospäin näyttää että kaikki on okei. Ja eikös ne lääkkeet tee juuri sitä

Ap

Älä ala esittämään onnellista muiden takia. Vaan lähde etsimään kokonaisvaltaisesti tietoa masennuksesta ja sen hoidosta ,ja toimi sitten arvojesi mukaan.

Masennus on joskus ihmiselle väliaikainen olotila ja muutoksen paikka elämässä. Jos taustalla ei ole sinulla selkeää traumakokemusta , niin miettisin sitä kokonaisvaltaista ,"koko kehon hoito"-näkökulmaa.

minulla kilpirauhasarvot olivat lääkärin mukaan "normaalit", mutta kun oireet vaan jatkuivat ja jatkuivat ja ssri-lääkitystä jatkuvasti tuputettiin (jatkuvaan alakuloon ja aloitekyvyttömyyteen,väsymykseen, hiustenlähtöön, paleluun, ummetukseen, lihasten voimattomuuteen, turvotukseen jne.)

Olin jo aikaisemmin syönyt ssri-lääkkeitä ja sain niistä vain haittoja.

kävin sitten hakemassa labrat itselleni, niin kilpirauhasarvo t4v , ei ollut enää edes viiteasteikolla vaan sen ali, mutta lääkärin mielestä "normaali". Punasoluarvot alle viitteiden ja hb ihan alarajalla. Kaikki oli lääkärin mielestä normaalisti. Olo oli itsellä kuin jyrän alle jääneellä.

Sain yksityispuolelta koelääkityksen, ja kun annostus saatiin oikeaksi , ja aloitin samalla rautakuurin ja monivitamiinin, niin muutamassa kuukaudessa useamman vuoden kestänyt jatkuva alakulo loppui, lihasheikkous loppui, lenkki alkoi taas kulkea ,vatsa toimia ja muut oireet poistua. Voisin sanoa , että masennus parani.

Tämä oli minun kokemukseni.

Mulle tää tuntuu olevan enemmän elämäntapa kuin väliaikainen olotila. Onnellisen esittäminen oli mulle suojakeino lapsena, meillä ei nimittäin saa olla surullinen. Mä pelkäsin vanhempia pienempänä ja pelkään kai vieläkin vähän. Ei ne ole koskaan mua fyysisesti satuttanut, musertanut vaan sisältä. Tähän päälle koulukiusaaminen ja frendien menetys. Tällä hetkellä kaiken vaan pitäisi olla hyvin. Mä muutin pois kotoa heti peruskoulun jälkeen ja täällä mä olisin voinut saada ystäviä ja alottaa ns. alusta. Mut joku vaan lamaannuttaa mut enkä mä saa aikaiseksi yhtään mitään. Olen mä tuota kilpirauhasjuttuakin välillä miettinyt mutta nuo tuntuu olevan varmoja että se on kunnossa

Ap

Masennus on välijakso ennen nirvanaa.

Masentunut ei vain tajua olevansa kaiken äärellä. Pitää päästää kaikesta irti ja luovuttaa.

Takaisin ei enää ole paluuta ja tietoisuus siitä voi lisätä ahdistusta jos tuntee olevansa erilainen ja ulkopuolelta tarkkailevainen.

Tärkeintä on vain lopettaa masennus ja tulla mukaan ihmisten pariin takaisin yhteiskuntaan ja auttaa muita. Osa ihmisistä ei koskaan valaistu mutta tärkeintä onkin vain elää hetkessä jolloin ei mitään muistoja tallennu ja mieli ei halua mitään. Edes muistoja.

Haluaminen on kaiken tuskan ydin. Pitää päästää irti ja lopettaa halu. Halun lopettaminen voi aiheuttaa uuden halun lopettamisesta.

Jos ahdistaa ja tuntuu pahalta niin voitte muuttua vaikka kiveksi paikallenne ja yrittää olla tekemättä mitään niin huomatte tekevänne ei mitään.

Onko sinulle tarjottu terapiaa? Kuulostaa siltä, että lähelläsi ei ole ketään kenelle jutella.

Vierailija kirjoitti:

Lihoin vuoden Venlafaxiini-kuurilla 50 kilosta 120 kiloon, menetin mieskuntoni ja nukkumiskeskukseni tuhoutui, enkä ole kolmeen vuoteen pystynyt nukkumaan normaaleita yöunia.

M 25

Olen nainen ja sillä oli lähinnä laihduttava vaikutus. Vei ruokahalua ja piti oikein muistaa syödä.

Olen tuo aikaisempi 225mg kirjoittelija.

Mielestäni tuo oli aivan liian iso annos minulle. Pelotti, ettei muisti palaa enää sen kokeilun jälkeen. Lääkärit vakuuttelivat, että on vain masennuksen oire, vaikka alkoi venlafaxeja syödessä.

Lopetettuani muistini pikkuhiljaa palautui.

Aloin hoitaa itsenäni ruokavalion avulla. Kanamuna, maksalaatikko+puolukkahillo, kamomilla tee kuuluu omaan ruokavaliooni nykyään, koska auttavat omaan mielialaani.

Lääkkeit aloitellessani sanoivat, että pitää syödä lopun elämää. Aivot varmaan olisivat tuhoutuneet, jos olisin jatkanut. 2-3kk niitä söin.

Nyt voin henkisesti paremmin kuin vuosiin, johtuen juurikin siitä että kehoni saa oikeita rakennuspalikoita.

Niin kuin ap huomaa, mielenterveysongelmat paranevat puolukkahillolla ja jättämällä maidon pois. Sitten kun on terve taas, jaksaa kirjoittaa palstalle entisistä elämistään ja jälleensyntymistä. Ne ovat tervettä ajattelua.

ei ne tee mitään zombieta susta. tekevät olosta taas normaalin niin kuin päänsärkylääke jos särkee päätä. suosittelen kokeilemaan. jos ne olisivat oikeasti niin kamalia kuin täälläkin jotkut väittää niin eihän niitä saisi käyttää.

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulle tarjottu terapiaa? Kuulostaa siltä, että lähelläsi ei ole ketään kenelle jutella.

Juttelen psykologin kanssa parin viikon välein. Tai oikeastaan siinä on kaksi psykologia tuijottamassa mua tiedonjano silmissään ja heti jos mä päästän sanankin suustani niin ne alkaa analysoimaan sitä keskenään. Oikeastaan ne vain ärsyttää mua. Lässyttää kuin pennulle ja tuijottaa säälivästi. Psykalla mä olen käynyt vähän päälle kaksi vuotta mutta eipä tää ole edistynyt mihinkään. Mä ahdistun niistä käynneistä vaan etukäteen ja lähden päänsäryn kanssa pois. Niin ja mun luottamus katosi niihin silloin kun ne otti mun äitiin yhteyttä ja kertoi asioita jotka ei todellakaan sille kuulu. Sanoi soittavansa joko sille tai lastensuojeluun (olin 16 silloin)

Ap

Pitää löytää terapeutti, jonka kanssa on luonteva puhua ja jota kohtaan on luottamus. Kognitiivinen terapiasuuntaus on kelpo masentuneelle. Sen terapian täytyy olla tavoitteellista.

Vierailija kirjoitti:

Niin kuin ap huomaa, mielenterveysongelmat paranevat puolukkahillolla ja jättämällä maidon pois. Sitten kun on terve taas, jaksaa kirjoittaa palstalle entisistä elämistään ja jälleensyntymistä. Ne ovat tervettä ajattelua.

Kuten ap. huomaa, että masennus ongelmana on monsyinen juttu. Mikä toimii sulle, ei välttämättä toimi toiselle.

Tämä yllä oleva kirjoittaja on aika pihalla ja vittuilee, kun ei muuta osaa. Tyhmä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan ykkösenä tarvitset terapiaa ja keskusteluapua, että saat asiohin vähän eri näkökulmia. Eikö lääkärisi ole sitä sinulle ehdottanut??

toisekseen , moneltako menet nukkumaan , miten nukut? miten syöt ? harrastatko liikuntaa?

Saatko riittävästi omega3-rasvahappoja , d3-vitamiinia ja vitamiineja, hivenaineita?

onko koulustressi sinulle liikaa, tarvitsisitko kouluhommiin helpomman tahdin?

onko kilpirauhasarvosi mitattu?

älä aloita masennuslääkitystä lievään /keskivaikeaan masennukseen ennen kuin muut asiat on selvitetty, paitsi tietenkin, jos olet itsetuhoinen ja mielestäsi vaikeasti masentunut.

Jos on vaikeita elämänkokemuksia taustalla ja huono ,yksipuolinen ruokavalio ja uni , niin en lähtisi lääkkeiden kautta ,vaan terapian, ruokavalion ja unen avulla korjaamaan. Ja ne kilpirauhashormonit pitää mittauttaa tietenkin.

Kyllä, lääkkeillä on haittoja , joillain erittäin haitallisia.

Keskusteluapua kyllä on, mutta en mä puhu. Menen vain lukkoon ja tuntuu että mun asiat ei kuulu sille. Aina jos erehdyn sanomaan jotain niin se ymmärtää mut väärin ja mua alkaa kaduttaan että edes avasin suuni.

Nukkumaan mä yritän mennä mahdollisimman säännöllisesti, yleensä joskus kahdekasalta mutta joskus se venyy jonnekin puoleen yöhön. Se nukahtaminen mulla sitten on suurempi ongelma, saatan pyöriä jopa viisi tuntia sängyssä enne nukahtamista ja heräilen todella paljon yön aikana.

Syöminen mulla on vähän niin ja näin... Kaikki maistuu pahalta ja mun on todella vaikea keksiä ruokia joita mä saisin kurkusta alas. Kala on yksi tällainen mutta se on vain niin kallista. Salaattia ja vihanneksia yritän syödä tacojen muodossa. Siinä mun yleisimmät ruuat sitten olikin. Ruokarytmi on epäsäännöllinen, joskus en syö päivän aikana mitään ja jonain toisena päivänä ahdan napaani useamman pakastepizzan ja suklaalevyn. Vitamiineja mä yritän muista syödä.

Lenkkeilyä mä harrastin vielä vuosi sitte mutta johonkin se vain jäi ja nyt se tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta :/ Tuntuu ettei mulla edes riittäisi voimat siihen vaan pyörtyisin johonkin ojaan. Kilppariarvot on mitattu ja niitten pitäisi olla kunnossa.

Mulla on jaksoja jolloin mä elän terveellisemmin ja nukun paremmin, mutta mieliala silti tuntuu pysyvän samana. Siksi mä kai enää jaksakkaan yrittää niin paljoa. Mulla on vaan niin voimaton olo

Ap

Etsi parempi psykologi. Noihin ammattiväärinymmärtäjiin olen itsekin törmännyt. Ei sellaiselle halua puhua mitään. Nykyinen psykologini on ymmärtäväinen ja kiva.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan ykkösenä tarvitset terapiaa ja keskusteluapua, että saat asiohin vähän eri näkökulmia. Eikö lääkärisi ole sitä sinulle ehdottanut??

toisekseen , moneltako menet nukkumaan , miten nukut? miten syöt ? harrastatko liikuntaa?

Saatko riittävästi omega3-rasvahappoja , d3-vitamiinia ja vitamiineja, hivenaineita?

onko koulustressi sinulle liikaa, tarvitsisitko kouluhommiin helpomman tahdin?

onko kilpirauhasarvosi mitattu?

älä aloita masennuslääkitystä lievään /keskivaikeaan masennukseen ennen kuin muut asiat on selvitetty, paitsi tietenkin, jos olet itsetuhoinen ja mielestäsi vaikeasti masentunut.

Jos on vaikeita elämänkokemuksia taustalla ja huono ,yksipuolinen ruokavalio ja uni , niin en lähtisi lääkkeiden kautta ,vaan terapian, ruokavalion ja unen avulla korjaamaan. Ja ne kilpirauhashormonit pitää mittauttaa tietenkin.

Kyllä, lääkkeillä on haittoja , joillain erittäin haitallisia.

Keskusteluapua kyllä on, mutta en mä puhu. Menen vain lukkoon ja tuntuu että mun asiat ei kuulu sille. Aina jos erehdyn sanomaan jotain niin se ymmärtää mut väärin ja mua alkaa kaduttaan että edes avasin suuni.

Nukkumaan mä yritän mennä mahdollisimman säännöllisesti, yleensä joskus kahdekasalta mutta joskus se venyy jonnekin puoleen yöhön. Se nukahtaminen mulla sitten on suurempi ongelma, saatan pyöriä jopa viisi tuntia sängyssä enne nukahtamista ja heräilen todella paljon yön aikana.

Syöminen mulla on vähän niin ja näin... Kaikki maistuu pahalta ja mun on todella vaikea keksiä ruokia joita mä saisin kurkusta alas. Kala on yksi tällainen mutta se on vain niin kallista. Salaattia ja vihanneksia yritän syödä tacojen muodossa. Siinä mun yleisimmät ruuat sitten olikin. Ruokarytmi on epäsäännöllinen, joskus en syö päivän aikana mitään ja jonain toisena päivänä ahdan napaani useamman pakastepizzan ja suklaalevyn. Vitamiineja mä yritän muista syödä.

Lenkkeilyä mä harrastin vielä vuosi sitte mutta johonkin se vain jäi ja nyt se tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta :/ Tuntuu ettei mulla edes riittäisi voimat siihen vaan pyörtyisin johonkin ojaan. Kilppariarvot on mitattu ja niitten pitäisi olla kunnossa.

Mulla on jaksoja jolloin mä elän terveellisemmin ja nukun paremmin, mutta mieliala silti tuntuu pysyvän samana. Siksi mä kai enää jaksakkaan yrittää niin paljoa. Mulla on vaan niin voimaton olo

Ap

Etsi parempi psykologi. Noihin ammattiväärinymmärtäjiin olen itsekin törmännyt. Ei sellaiselle halua puhua mitään. Nykyinen psykologini on ymmärtäväinen ja kiva.

Mistä? Tälle kouluterveydenhoitaja mut lähetti kun romahdin sen edessä. Olen nyt täysi-ikäinen niin maksaako se jos haluan vaihtaa jollekin toiselle? En oikeasti tiedä näistä asioista, mennyt vain sinne minne on käsketty

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulle tarjottu terapiaa? Kuulostaa siltä, että lähelläsi ei ole ketään kenelle jutella.

Juttelen psykologin kanssa parin viikon välein. Tai oikeastaan siinä on kaksi psykologia tuijottamassa mua tiedonjano silmissään ja heti jos mä päästän sanankin suustani niin ne alkaa analysoimaan sitä keskenään. Oikeastaan ne vain ärsyttää mua. Lässyttää kuin pennulle ja tuijottaa säälivästi. Psykalla mä olen käynyt vähän päälle kaksi vuotta mutta eipä tää ole edistynyt mihinkään. Mä ahdistun niistä käynneistä vaan etukäteen ja lähden päänsäryn kanssa pois. Niin ja mun luottamus katosi niihin silloin kun ne otti mun äitiin yhteyttä ja kertoi asioita jotka ei todellakaan sille kuulu. Sanoi soittavansa joko sille tai lastensuojeluun (olin 16 silloin)

Ap

Kultapikkuinen, vaadi asiallista kohtelua. On sulla siihen oikeus. Koita päästä pois järjestelmästä ja luo itse oma elämäsi. Tee reklamaatio sosiaali- ja terveysasiamiehelle jos olet saanut asiatonta kohtelua. Henkinen väkivalta ei kuulu hoitoon. Auttavia, välittäviä ihmisiä ja porukoita on olemassa, ne vain pitää löytää. Olet fiksu ihminen, elämällä on tarjota kaikenlaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin kuin ap huomaa, mielenterveysongelmat paranevat puolukkahillolla ja jättämällä maidon pois. Sitten kun on terve taas, jaksaa kirjoittaa palstalle entisistä elämistään ja jälleensyntymistä. Ne ovat tervettä ajattelua.

Kuten ap. huomaa, että masennus ongelmana on monsyinen juttu. Mikä toimii sulle, ei välttämättä toimi toiselle.

Tämä yllä oleva kirjoittaja on aika pihalla ja vittuilee, kun ei muuta osaa. Tyhmä.

Monestako mt-kuntoutujasta sinulla on kokemusta? Minulla ne ovat sadoissa. Tässä ketjussa ei paljon hyviä neuvoja ole jaettu ja kun on, ei ne ap:lle kelpaa. Syö lisää puolukkaa,