Lue keskustelun säännöt.
Anopin synttäriylläri - kylään 5 päiväksi kutsumatta!
05.09.2017 |
Nyt olen kyllä ihan älyttömän tilanteen edessä. Täytän ensiviikonloppuna pyöreitä ja anoppi päätti ilahduttaa oma-aloitteisella lahjalla. Hän ilmoitti, että jää synttärikestien jälkeen 5 päiväksi "auttamaan ja järjestelemään arkea" ... Noin niinkun lahjana minulle!
Elämme kyllä kiireistä perhe-elämää ja arki on hektistä, ei siinä mitään. Mutta en millään tahdo vielä anoppia tänne kaiken arjen sirkuksen lisäksi :( kertoi jo innoissaan kuinka ottaa ruokahuollon vastuulleen, kitkee puutarhaa ja ajatteli uudelleen järjestää taaperon huonetta. Mua stressaa ajatus noista viidestä päivästä ja hössöttävästä anopista kamalasti.
Paluulippu on ostettu kuulemma tosiaan tuon 5pv päähän eli kuinkas enää kieltääkään. Sanomattakin varmaan selvää, ettei mies asetu äitiään vastaan vaan on lähinnä hyvillään kun pääsee passattavaksi.
Kommentit (148)
Ap, jos vielä luet tätä. Tulehan kertomaan, miten meni :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihan hyvältä! Otat itsellesi vähän laatuaikaa jossain hotellissa ja mies saa taaperon kanssa nauttia anopin seurasta ja touhuilusta. Tuskin anoppi panee edes pahakseen.
Minulla on ihan mukava anoppi, joka ei koskaan ole tuppautunut ja sekaantunut liiaksi. Silti olen taipuvainen ajattelemaan, että anopin ihannepaino on 2kg uurnan kanssa.
Aika ilkeä tuo viimeinen lause, oli varmaan tarkoitettu vitsiksi?
Vierailija kirjoitti:
Toivon että tämä on provo. Mutta kun tietää noita anoppeja olevan. Täällä ei tupata kylään!!! Saati sitten järjestellä huoneita tai kaappeja uusiksi avuliaana aatuna. Näpit irti, kahvit ja pois. Todella, todella harvalla on oikeasti mukava anoppi ja rajat selvät.
Ja mihinkähän tutkimukseen tuo väittämäsi perustuu?
Vierailija kirjoitti:
Hirveän itsekästä porukkaa. Minä, mies ja lapset! Anoppi on ulkopuolinen. Muistakaa, että opetatte saman mallin lapsillenne. 15 vuotta lisää ja olette samassa tilanteessa kun anoppinne! Olette kahdestaan miehenne kanssa. Ette kuulu lastenne perheeseen!!
Ap:n kannattaa miettiä hommia anopille valmiiksi. Mietitte sitten yhdessä mikä olisi tärkeintä tehdä ensiksi. Lapsillekin on hyvä nähdä erilaista elämää. Eikä se teidän elämä 5 päivään kaadu. Jos asioita tehdään vähän totutusta poikkeavalla tavalla, entä sitten? Jos jää joku harrastus kerta väliin, kaatuuko maailma?
Yksi parhaita lapsuusmuistoja oli se kun kummitätini oli hoitamassa meitä. Kun tulin koulusta kotiin, oli hän vastassa ja leiponut sämpylöitä, pullaa tms. Se tuoksu palaa edelleen mieleeni.
Mikä on anopin bravuuri ruoka/leivonnainen? Pyydä häntä leipomaan pakkaseen. Siitä on iloa pitkäksi aikaa.
Inhoankin silittämistä? Pyydä anoppia silittämään...
Tämä oli hyvä! Voihan se anoppi tehdä myös ruokia pakkaseen valmiiksi, helpottaa kummasti teidän tulevaa arkea. Ap:n aloitus taisi kyllä olla provoilumielessä tehty, saadaan taas tulilinjalle nämä kauheat anopit.
Itse isovanhempana kuitenkin tiedän, miten toivottua on kaikenlainen apu esim pikkulapsiperheessä. Jo ihan lapsille lukeminen auttaa vanhempia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saanko lähettää osoitteeni anopillesi, jos hän haluaisikin tulla meille laittamaan ruokaa ja järjestelemään? Viisi päivää on kovin lyhyt aika, meillä voi olla kaksi viikkoa. Katkaisisi ihanasti kiireistä syksyä.
moni kuvittelee haluavansa läheisen ja avuliaan anopin, mutta todellisuus on 95% toista. Avulla on ns. aina hintansa. Mulle riittää joku satunnainen lasten iltahoito pari krt vuodessa tai yhteinen pieni mökkiviikonloppu isovanhempien kanssa ja lopun aikaa saa anoppi ja appi mun puolesta nautiskella eläkeläisten vapaudesta ja minä siitä, että kotini on linnani. En kyllä ottais myöskään omaa mutsia tänne oleilemaan ja "auttelemaan". Mua ei auta kyllä yhtään, että on yksi huomioon otettava lisää, jonka pillin mukaan pitäisi kuitenkin tanssia yhdessä jos toisessakin asiassa.
EN tiedä kuinka virkeitä nämä tuppautuja-auttajat ovat, että hoituuko oikeasti turvallisesti pari-kolme muksua, ruuanlaitot ja vaikkapa harrastuskuskaukset, uimahallireissut tai metsäretket. Vai mennäänkö siinä kuitenkin mummon jaksamisen ja lasten turvallisuuden äärirajoilla...
"Tuppautuja-auttajat" voivat olla 45 vuodesta ylöspäin, kuten niitä isovanhempiakin on. Ja eikös se 45 v nainen ole vielä aika nuori? Ja esim 65 vuotiaatkin ovat nykyään vielä usein hyvässä kunnossa ja terveitä.
Itse olen 65 v ja käyn usein lasten kanssa uimahallissa, yhden kanssa kerrallaan. Miksi sen mummon pitäisi sitten koko ruljanssista selviytyä, mitä tuossa edellä luettelit. Ei kai tuo ap:n anoppikaan tullut perheeseen vanhempaa korvaamaan, vaan antamaan apuaan johonkin tarpeeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On se kumma porvoolaiset anopitaina puuhaavat ties milloin mitäkin, mutta äidit eivät koskaan.
Vierailija kirjoitti:
On se kumma porvoolaiset anopitaina puuhaavat ties milloin mitäkin, mutta äidit eivät koskaan.
Miksi omaa äitiä pitäisi haukkua anoppiketjussa? Toisekseen, mun on paljon helpompi sanoa äidilleni, jos tuppautuu liiaksi. Anopille ei onneksi tarvi sanoa mitään, kun ei olla puheväleissä. Eikä ole ikävä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatelkaapas niitä esivanhempianne, joissa maalaistalon miniä joutui lähes koko ikänsä anopin vallassa elämään. Ja sitten hän vielä hoiti sen anopin hautaan asti. Ja silloin ei ollut mitään matkailuja tai kodin ulkopuolista työtä, että olisi päässyt edes hetkeksi lepäämään anopista.
Ehkä näistä miniöistä sitten omalle miniälle tuli myös kaikkitietävä neuvoja ja auttaja.
Luulen, että jonkinlaista kaunaa monella naisella on historiasta omaa anoppiaan kohtaan ja se siirretään sitten eteenpäin. Uskopaa pois, hyvistä aikeista huolimatta tekään ette osaa miniänne mieleen tulevaisuudessa toimia.
Kysykääpä siltä hankalalta anopilta, millainen suhde hänellä on ollut omaan anoppiinsa.
Olen esivanhempi (?), asuin anopin kanssa saman katon alla 15 vuotta. Hän oli mukava ja miellyttävä ihminen, mutta todennäköisesti vain siksi, että minä kohtelin häntät kunnioittavasti ja ymmärsin arvostaa elämäntyötään. Melkein väitän, että hankalalla anopilla on hankala miniä, koska jokainen tekee elämästään juuri niin hankalan kuin haluaa. Jos jatkuvasti osoittaa halveksivansa miehensä äitiä, niin todennäköisyys hyvään ihmissuhteeseen on olematon.
Mulla on hankala anoppi. Kerrohan, miten minä olen ollut hankala miniä, kun en ole ikinä saanut anoppiin mitään yhteyttä. 8 vuotta ja olen täyttä ilmaa yhä, kuten alusta saakka. Anoppi järjestelee meidän lasten huoneita uusiksi, vaihtaa verhoja jne. Ikinä en ole sanonut vastaan, koska me ei keskustella anopin ignooratessa mut täysin. Vaihdan vain järjestyksen ja verhot takaisin entisiin tultuani kotiin. Ei käy kylässäkään kun minä olen kotona ja heillä käydessä ei puhu mulle sanaakaan. Hän vain alusta asti päätti ettei pidä minusta. Ei tullut häihinkään. Nyt en ole vuoteen käynyt, kun niin selkeästi en ole toivottu.
Onko sun miehelle ok, että äitinsä käy sisustamassa lasten huoneita omin päin?
Tuossa kulkee kyllä raja. Samoin kuin kaappeihin kurkistelu ja yleisen siisteyden arviointi. Tähän kattaukseen kuuluu myös minun normaalipainoisen painon ja ulkonäön kommentointi kaikkien kuullen ruokapöydässä. Itse on luonnollisesti ylipainoinen. Mahtaa vaan ottaa päähän, että voin syödä sen verran kun mieli tekee. Mamma kun on ikuisella dieetillä siinä täysin epäonnistuen. Vaatetus repostellaan aina läpi. Kaikki ale-tarjouksetkin ovat olleet kuitenkin liian kalliita. "Mitä tuokin maksoi?"
Poika on tietysti maailman paras ja ihanin, eikä oikeastaan kenenkään naisen paitsi äitinsä arvoinen. Silti pitäisi lisääntyä ja hankkia lapsenlapsia. Mukavan ambivalenttia toimintaa. Olen jättämässä miehen, koska en kestä sen munattomuutta ja anopin jatkuvaa sekaantumista elämään. Paras anoppi on kuollut anoppi välillä oikeasti.
Ottaisin ilon irti ja laittaisin hänet raatamaan pihatöissä, käydä kaupassa ja ruokaa saisi kokata annoskaupalla pakkaseen. Siivoamista löytyy aina. Lapsia saisi vahtia kun käymme miehen leffassa ja ulkona.
Olishan tuossa puolensa. Tuskin tulisi toista kertaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päätin suhteen tuollaisen miehen kanssa. Toki omat ristiriitamme, mutta anoppi oli se viimeinen niitti. Nuuski kaikki nurkat tyyliin alusvaatteista lähtien. Eikä hävettänyt edes kertoa, että on nähnyt nekin seksirintsikat tai vastaavaa.
Mies ei osannut puolustaa itseään eikä minua. Oikea perinteinen mammanpoika ja nysväri. Yritti pesäeroa muuttamalla toiselle puolen Suomea. Mitä tekee äitinsä? Alkaa reissata siellä perässä ja järjestelee poikansa kaapit uusiksi, laittaa ruokaa ja pyykkää. Se siitä itsenäistymisyrityksestä, kun toinen ei päästä irti.
Vierailija kirjoitti:
Ottaisin ilon irti ja laittaisin hänet raatamaan pihatöissä, käydä kaupassa ja ruokaa saisi kokata annoskaupalla pakkaseen. Siivoamista löytyy aina. Lapsia saisi vahtia kun käymme miehen leffassa ja ulkona.
Olishan tuossa puolensa. Tuskin tulisi toista kertaa.
Meillä tuo ei olisi onnistunut. Anoppi oli heti nakittamassa talkootöihin. Aina oli jotakin hoidettavaa. Ei koskaan oikeasti sellaista rauhallista luppoaikaa, että saa vaan olla. Piti olla tehokas ja suorittaa sekä vapaalla että työelämässä. Itse sai toki valittaa muille, miten paljon HÄN on taas tehnyt. Muille se oli luonnollinen velvollisuus. Miehensä sai haukkua julkisesti viinipöhnässä "relatessaan".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anopilla oli tapana kutsua itsensä kylään, kun ei suoria vihjailuita suostuttu noteeraamaan. Koska ei haluttu sitä kylään. Suoraan sanottuna maalaistollo käytöstavoiltaan ja kova juomaan viinaa. Yritti vahtia lapsiakin tukevassa humalassa. Omasta mielestään toimintakykyisenä. Ei voinut ikinä luottaa. Pelkkää ylimääräistä stressiä, mistä pyykkikorista piilopullo löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Ottaisin ilon irti ja laittaisin hänet raatamaan pihatöissä, käydä kaupassa ja ruokaa saisi kokata annoskaupalla pakkaseen. Siivoamista löytyy aina. Lapsia saisi vahtia kun käymme miehen leffassa ja ulkona.
Olishan tuossa puolensa. Tuskin tulisi toista kertaa.
Entä jos anopin tyyli siivota on (kirjaimellisesti) lakaista roskat maton alle, syömäkelpoista ruokaa ei osaa tehdä ja puutarhanhoito kuitataan istuttamalla mahdollisimman suuria havupuskia joka paikkaan. Kaikki hoidetaan minimum effort -tyyliin. Näin se meillä menee.
Anoppi toi kerran ihan hyvää hyvyyttään 10 pensassembran tainta meille. Siinä suunnitteli taimille paikkoja kun tulin lasten kanssa kauppareissulta. Kivet lentäen kaasutti pois paikalta, kun sanoin että ihan stanan sama mihin ne taimensa tunkee, mutta meidän pihaan niitä EI istuteta. Seuraavana päivänä tullessaan sit ylimielusesti kertoi mihin oli stanan puskia oli lykännyt (mua kun niiiiiiiiiin harmitti kun olin kieltähtynyt...) ja muisti haukkua mun vanhemmat. Anoppi aina muistaa haukkua mun vanhemmat, kun suuttuu mulle :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Anopilla oli tapana kutsua itsensä kylään, kun ei suoria vihjailuita suostuttu noteeraamaan. Koska ei haluttu sitä kylään. Suoraan sanottuna maalaistollo käytöstavoiltaan ja kova juomaan viinaa. Yritti vahtia lapsiakin tukevassa humalassa. Omasta mielestään toimintakykyisenä. Ei voinut ikinä luottaa. Pelkkää ylimääräistä stressiä, mistä pyykkikorista piilopullo löytyy.
Mä heittäisin kännissä toikkaroivan vieraan kotoani pihalle, ellei kyse ole aikuisten illanistujaisista, ja lapset pois jaloista. Ihan sama vaikka olis anoppi, serkku tai vaikka oma äiti. Suojelen lapsiani parhaan kykyni mukaan.
Meillä ei vanhemmat ole vieläkään tavanneet vuosien jälkeen. Tiedämme kumpikin, että siitä syttyisi sota. Ovat aivan eri maata ja eri arvoilla varustettu. Etenkin anoppi ei suostu ymmärtämään sitä, että ihmiset nyt vaan ovat erilaisia.
Huilaa. Ota apu vastaan. Niin minä tekisin. Ole nyt järkevä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatelkaapas niitä esivanhempianne, joissa maalaistalon miniä joutui lähes koko ikänsä anopin vallassa elämään. Ja sitten hän vielä hoiti sen anopin hautaan asti. Ja silloin ei ollut mitään matkailuja tai kodin ulkopuolista työtä, että olisi päässyt edes hetkeksi lepäämään anopista.
Ehkä näistä miniöistä sitten omalle miniälle tuli myös kaikkitietävä neuvoja ja auttaja.
Luulen, että jonkinlaista kaunaa monella naisella on historiasta omaa anoppiaan kohtaan ja se siirretään sitten eteenpäin. Uskopaa pois, hyvistä aikeista huolimatta tekään ette osaa miniänne mieleen tulevaisuudessa toimia.
Kysykääpä siltä hankalalta anopilta, millainen suhde hänellä on ollut omaan anoppiinsa.
Olen esivanhempi (?), asuin anopin kanssa saman katon alla 15 vuotta. Hän oli mukava ja miellyttävä ihminen, mutta todennäköisesti vain siksi, että minä kohtelin häntät kunnioittavasti ja ymmärsin arvostaa elämäntyötään. Melkein väitän, että hankalalla anopilla on hankala miniä, koska jokainen tekee elämästään juuri niin hankalan kuin haluaa. Jos jatkuvasti osoittaa halveksivansa miehensä äitiä, niin todennäköisyys hyvään ihmissuhteeseen on olematon.
Mulla on hankala anoppi. Kerrohan, miten minä olen ollut hankala miniä, kun en ole ikinä saanut anoppiin mitään yhteyttä. 8 vuotta ja olen täyttä ilmaa yhä, kuten alusta saakka. Anoppi järjestelee meidän lasten huoneita uusiksi, vaihtaa verhoja jne. Ikinä en ole sanonut vastaan, koska me ei keskustella anopin ignooratessa mut täysin. Vaihdan vain järjestyksen ja verhot takaisin entisiin tultuani kotiin. Ei käy kylässäkään kun minä olen kotona ja heillä käydessä ei puhu mulle sanaakaan. Hän vain alusta asti päätti ettei pidä minusta. Ei tullut häihinkään. Nyt en ole vuoteen käynyt, kun niin selkeästi en ole toivottu.
Onko sun miehelle ok, että äitinsä käy sisustamassa lasten huoneita omin päin?
Tuossa kulkee kyllä raja. Samoin kuin kaappeihin kurkistelu ja yleisen siisteyden arviointi. Tähän kattaukseen kuuluu myös minun normaalipainoisen painon ja ulkonäön kommentointi kaikkien kuullen ruokapöydässä. Itse on luonnollisesti ylipainoinen. Mahtaa vaan ottaa päähän, että voin syödä sen verran kun mieli tekee. Mamma kun on ikuisella dieetillä siinä täysin epäonnistuen. Vaatetus repostellaan aina läpi. Kaikki ale-tarjouksetkin ovat olleet kuitenkin liian kalliita. "Mitä tuokin maksoi?"
Poika on tietysti maailman paras ja ihanin, eikä oikeastaan kenenkään naisen paitsi äitinsä arvoinen. Silti pitäisi lisääntyä ja hankkia lapsenlapsia. Mukavan ambivalenttia toimintaa. Olen jättämässä miehen, koska en kestä sen munattomuutta ja anopin jatkuvaa sekaantumista elämään. Paras anoppi on kuollut anoppi välillä oikeasti.
Meillä muuttui elämä raskaaksi kun esikoinen syntyi. Anoppi ei ymmärtänyt että hänestä tuli mummo - hän kun ajatteli ottaa äitiydestä revanssin. Muistan edelleen (tämä jo 6v sitten), kun tuli katsomaan viikon vanhaa vauvaamme. Ei onnitteluja, ei silmiin katsomista ei mitään, olin ilmaa! Hän tuli samantien "nappaamaan" vauvaa sylistäni ja höpötti vauvalle "voi kun minulla on ollut niin ikävä sinua" (oli siis ensimmäinen kerta kun tapasi vauvan). Mies tuli toppuuttelemaan ja komensi äitinsä käsienpesulle. Varttitunnin istuttuaan hän alkoi puhumaan että meidän pitäisi lähteä kävelylle, kun kyllä hänenkin pitää saada hoitaa vauvaa yksin. Ei menty, ja sille kävelylle ei lähdetty ikinä anopin käydessä, koska tuossa on vain pieni ja suhteellisen mitätön osa anopin käytöstä. Anoppi on ollut äärimmäisen kateellinen siitä minulle, kun olen ollut lasteni äiti. Hän yritti välillä jopa kutsua lapsille minua etunimellä ja itseään omatekoisella lempinimellä, joka muistuttaa enemmän äitiä kuin mummoa. Loppui lyhyeen, kun mies suuttui kunnolla asiasta. Muutenkin jokainen vierailu on anopille kilpailua ja sekavaa kuvittelua siitä että kyseessä on anopin lapsi: kumpi on parempi syli, kumpi tekee paremmat pullat, älä mene äidin luo kun mummo on nyt täällä, minun pikku-X (X on siis miehen sisaruksen nimi!) jne. Tämä käytös kohdistuu erityisesti esikoiseen, ja toista lastamme hän ei huomioi mitenkään. En nyt viitsi pahimpia tempauksia edes kertoa, mutta on esim useampaan kertaan yrittänyt juonitella esikoista selän takana mukaansa, niin että "hauskasti" karkaisivat kertomatta mummolaan kahdestaan kertomatta äidille ja isälle.
Ei olla paljon anopin apua kaivattu, ei edes siihen siivoamiseen..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatelkaapas niitä esivanhempianne, joissa maalaistalon miniä joutui lähes koko ikänsä anopin vallassa elämään. Ja sitten hän vielä hoiti sen anopin hautaan asti. Ja silloin ei ollut mitään matkailuja tai kodin ulkopuolista työtä, että olisi päässyt edes hetkeksi lepäämään anopista.
Ehkä näistä miniöistä sitten omalle miniälle tuli myös kaikkitietävä neuvoja ja auttaja.
Luulen, että jonkinlaista kaunaa monella naisella on historiasta omaa anoppiaan kohtaan ja se siirretään sitten eteenpäin. Uskopaa pois, hyvistä aikeista huolimatta tekään ette osaa miniänne mieleen tulevaisuudessa toimia.
Kysykääpä siltä hankalalta anopilta, millainen suhde hänellä on ollut omaan anoppiinsa.
Olen esivanhempi (?), asuin anopin kanssa saman katon alla 15 vuotta. Hän oli mukava ja miellyttävä ihminen, mutta todennäköisesti vain siksi, että minä kohtelin häntät kunnioittavasti ja ymmärsin arvostaa elämäntyötään. Melkein väitän, että hankalalla anopilla on hankala miniä, koska jokainen tekee elämästään juuri niin hankalan kuin haluaa. Jos jatkuvasti osoittaa halveksivansa miehensä äitiä, niin todennäköisyys hyvään ihmissuhteeseen on olematon.
Mulla on hankala anoppi. Kerrohan, miten minä olen ollut hankala miniä, kun en ole ikinä saanut anoppiin mitään yhteyttä. 8 vuotta ja olen täyttä ilmaa yhä, kuten alusta saakka. Anoppi järjestelee meidän lasten huoneita uusiksi, vaihtaa verhoja jne. Ikinä en ole sanonut vastaan, koska me ei keskustella anopin ignooratessa mut täysin. Vaihdan vain järjestyksen ja verhot takaisin entisiin tultuani kotiin. Ei käy kylässäkään kun minä olen kotona ja heillä käydessä ei puhu mulle sanaakaan. Hän vain alusta asti päätti ettei pidä minusta. Ei tullut häihinkään. Nyt en ole vuoteen käynyt, kun niin selkeästi en ole toivottu.
Onko sun miehelle ok, että äitinsä käy sisustamassa lasten huoneita omin päin?
Tuossa kulkee kyllä raja. Samoin kuin kaappeihin kurkistelu ja yleisen siisteyden arviointi. Tähän kattaukseen kuuluu myös minun normaalipainoisen painon ja ulkonäön kommentointi kaikkien kuullen ruokapöydässä. Itse on luonnollisesti ylipainoinen. Mahtaa vaan ottaa päähän, että voin syödä sen verran kun mieli tekee. Mamma kun on ikuisella dieetillä siinä täysin epäonnistuen. Vaatetus repostellaan aina läpi. Kaikki ale-tarjouksetkin ovat olleet kuitenkin liian kalliita. "Mitä tuokin maksoi?"
Poika on tietysti maailman paras ja ihanin, eikä oikeastaan kenenkään naisen paitsi äitinsä arvoinen. Silti pitäisi lisääntyä ja hankkia lapsenlapsia. Mukavan ambivalenttia toimintaa. Olen jättämässä miehen, koska en kestä sen munattomuutta ja anopin jatkuvaa sekaantumista elämään. Paras anoppi on kuollut anoppi välillä oikeasti.
Meillä muuttui elämä raskaaksi kun esikoinen syntyi. Anoppi ei ymmärtänyt että hänestä tuli mummo - hän kun ajatteli ottaa äitiydestä revanssin. Muistan edelleen (tämä jo 6v sitten), kun tuli katsomaan viikon vanhaa vauvaamme. Ei onnitteluja, ei silmiin katsomista ei mitään, olin ilmaa! Hän tuli samantien "nappaamaan" vauvaa sylistäni ja höpötti vauvalle "voi kun minulla on ollut niin ikävä sinua" (oli siis ensimmäinen kerta kun tapasi vauvan). Mies tuli toppuuttelemaan ja komensi äitinsä käsienpesulle. Varttitunnin istuttuaan hän alkoi puhumaan että meidän pitäisi lähteä kävelylle, kun kyllä hänenkin pitää saada hoitaa vauvaa yksin. Ei menty, ja sille kävelylle ei lähdetty ikinä anopin käydessä, koska tuossa on vain pieni ja suhteellisen mitätön osa anopin käytöstä. Anoppi on ollut äärimmäisen kateellinen siitä minulle, kun olen ollut lasteni äiti. Hän yritti välillä jopa kutsua lapsille minua etunimellä ja itseään omatekoisella lempinimellä, joka muistuttaa enemmän äitiä kuin mummoa. Loppui lyhyeen, kun mies suuttui kunnolla asiasta. Muutenkin jokainen vierailu on anopille kilpailua ja sekavaa kuvittelua siitä että kyseessä on anopin lapsi: kumpi on parempi syli, kumpi tekee paremmat pullat, älä mene äidin luo kun mummo on nyt täällä, minun pikku-X (X on siis miehen sisaruksen nimi!) jne. Tämä käytös kohdistuu erityisesti esikoiseen, ja toista lastamme hän ei huomioi mitenkään. En nyt viitsi pahimpia tempauksia edes kertoa, mutta on esim useampaan kertaan yrittänyt juonitella esikoista selän takana mukaansa, niin että "hauskasti" karkaisivat kertomatta mummolaan kahdestaan kertomatta äidille ja isälle.
Ei olla paljon anopin apua kaivattu, ei edes siihen siivoamiseen..
Tämä on just niinkuin mun anoppi! "Jostain syystä" meilläkään ei lapsia jätetä anopin huomaan. Esikoinen saa kaiken huomion, nuorempi on ihan ilmaa. Paitsi anoppi ei suostu vieläkään kutsumaan mua ja poikaansa äidiksi ja isiksi, vaan etunimellä puhuessaan meistä lapsille. Itse kyllä on mummu lapsille jutellessaan.
Vierailija kirjoitti:
Huilaa. Ota apu vastaan. Niin minä tekisin. Ole nyt järkevä.
On apua ja apua. Sellaista, mikä oikeasti auttaa ja sellaista, mikä kuormittaa vain entisestään lisää.
Mua harmittaa, että aikoinani en ole pitänyt puoliani tuppautuvaa anoppia vastaan. Olin ihan lapanen, kaiken otin vastaan ja kärsin. Olin ihan hermoraunio.
Lopulta tuli SE tapaus, sinänsä melko pieni juttu, joka oli viimeinen tippa. Kiehahti tosissaan. Nykyään ei juuri olla tekemisissä, kun en enää yritäkään sietää, vaan sivallan samalla mitalla takaisin. En ole vielä keksinyt parempaakaan tapaa kestää pakollisia tapaamisia.