Lue keskustelun säännöt.
Anopin synttäriylläri - kylään 5 päiväksi kutsumatta!
05.09.2017 |
Nyt olen kyllä ihan älyttömän tilanteen edessä. Täytän ensiviikonloppuna pyöreitä ja anoppi päätti ilahduttaa oma-aloitteisella lahjalla. Hän ilmoitti, että jää synttärikestien jälkeen 5 päiväksi "auttamaan ja järjestelemään arkea" ... Noin niinkun lahjana minulle!
Elämme kyllä kiireistä perhe-elämää ja arki on hektistä, ei siinä mitään. Mutta en millään tahdo vielä anoppia tänne kaiken arjen sirkuksen lisäksi :( kertoi jo innoissaan kuinka ottaa ruokahuollon vastuulleen, kitkee puutarhaa ja ajatteli uudelleen järjestää taaperon huonetta. Mua stressaa ajatus noista viidestä päivästä ja hössöttävästä anopista kamalasti.
Paluulippu on ostettu kuulemma tosiaan tuon 5pv päähän eli kuinkas enää kieltääkään. Sanomattakin varmaan selvää, ettei mies asetu äitiään vastaan vaan on lähinnä hyvillään kun pääsee passattavaksi.
Kommentit (148)
Vierailija kirjoitti:
Minulta on anoppi kuollut, mutta äitini ja lapsettomat siskoni tekivät elämästämme täysin hornaa.
Koko ajan lasketaan viivottimen kanssa, saako kaikki olla lasten kanssa saman ajan ja samalla tavalla. Jos joku ostaa jotain, toinen ostaa isomman.
Ja kaikki puuttuu kaikkeen. Kukaan ei ole niin tietäväinen lastenkasvattaja kuin lapseton merkonomi.
Lopulta puhalsin pelin kokonaan poikki, enkä vastannut puhelimeen enkä ottanut "yllättäen ohi kävelleitä" sisään tms.
Meilläkin kävi vähän samalla tavalla miehen lapsettoman isosiskon kanssa. Oli jotenkin pakkomielteinen sen suhteen että saisi ostaa kovin paljon meille tarvikkeita jo raskausaikana. Siis ihan pinnasänkyä ja säkkikaupalla vaatetta. Luonnollisesti itse haluttiin nuo isot hankinnat tehdä, sehän on iso osa sitä fiilistelyä ja vauvan odotusta. Onnistuttiin torppaamaan nuo isoimmat jutut sanomalla aina että on ostettu jo. Laitoin tuon käytöksen jonkinlaisen vauvakuumeen piikkiin, mutta tilanne vain paheni lapsen synnyttyä. Käly käyttäytyi kuin hänellä olisi oikeus ottaa lapsi hoitoon milloin haluaa ja oli aika näreissään kun sai ekan kerran hoitoon vasta joskus 10kk iässä. Halusi aina hankkia kaikki seuraavat tarvikkeet ja vaatteet, toki kasvatuksestakin tiesi kaiken. Se oli vaikeaa aikaa, kun harvahan tällaisen innostuksen haluaa täysin torpata. Lopulta käly suuttui minulle, kun sanoin kiertelemättä että haluan itse ostaa oman lapseni ulkohaalarit, turvaistuimet, kengät jne. koska minä itse vanhempana niitä käytänkin eniten, ja tiedän myös parhaiten mitä oma lapseni tarvitsee. Juuri näillä sanoilla. Tätä ennen oltiin miehen kanssa kierrelty asiaa ystävällisesti. Tästä sitten anoppi ja käly jaksoivat jauhaa, kuinka kehtaan sanoa että minulla, äidillä, on erityisoikeuksia omaan lapseeni! Kuinka kehtaan väittää tuntevani lapsemme paremmin kuin he.. No tuosta onneksi tapaamisetkin harvenivat. Tätä ennen kävivät harva se päivä, ja käly osteli kysymättä ties minkälaista kenkää, ulkovaatetta, mittarina että ne näyttäisivät tytön päällä söpöltä, viis vaatteiden koosta tai soveltavuudesta. Ja sitten kytättiin käytänkö niitä lapsella.
Minun itseni on aina ollut helppo ymmärtää, että erityisesti äiti haluaa itse miettiä ja hankkia lapsen tärkeitä varusteita. En edes kehtaisi olettaa että ostelen toisen lapselle (aina) ulkovaatteet, kengät, istuimet, hoitopöydät, sängyt jne. Toki voisin siskolleni tarjota, että voin joskus ostaa hänen lapselle ensikengät/syttötuolin/jne. lahjaksi, jos hän vain itse katsoo ensin ne, ja haluaa vastaanottaa lahjan. Yleensä ostan kuitenkin sisävaatteita ja leluja siskoni lapsille, enkä todellakaan loukkaannu jos äiti itse haluaa ostaa lapsensa ensimmäiset kunnon ulkohaalarit tai vaikkapa sen pinnasänkynsä oman perheen tarpeiden mukaan. En oleta, että vanhempien täytyy jakaa lapsen odotuksen ja ostamisenkin ilo suvun kanssa. Ja muutenkin, lapsi on aina vanhempiensa. Ei voi olettaa, että saa siskon tai veljen lapsesta itselle kivan pikku projektin johon upottaa kaiken hoivaviettinsä. Pitää ymmärtää että apua annetaan, jos sitä tarvitaan, ja vanhemmat ensisijaisesti itse kasvattavat ja hoitavat lapsensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulta on anoppi kuollut, mutta äitini ja lapsettomat siskoni tekivät elämästämme täysin hornaa.
Koko ajan lasketaan viivottimen kanssa, saako kaikki olla lasten kanssa saman ajan ja samalla tavalla. Jos joku ostaa jotain, toinen ostaa isomman.
Ja kaikki puuttuu kaikkeen. Kukaan ei ole niin tietäväinen lastenkasvattaja kuin lapseton merkonomi.
Lopulta puhalsin pelin kokonaan poikki, enkä vastannut puhelimeen enkä ottanut "yllättäen ohi kävelleitä" sisään tms.
Meilläkin kävi vähän samalla tavalla miehen lapsettoman isosiskon kanssa. Oli jotenkin pakkomielteinen sen suhteen että saisi ostaa kovin paljon meille tarvikkeita jo raskausaikana. Siis ihan pinnasänkyä ja säkkikaupalla vaatetta. Luonnollisesti itse haluttiin nuo isot hankinnat tehdä, sehän on iso osa sitä fiilistelyä ja vauvan odotusta. Onnistuttiin torppaamaan nuo isoimmat jutut sanomalla aina että on ostettu jo. Laitoin tuon käytöksen jonkinlaisen vauvakuumeen piikkiin, mutta tilanne vain paheni lapsen synnyttyä. Käly käyttäytyi kuin hänellä olisi oikeus ottaa lapsi hoitoon milloin haluaa ja oli aika näreissään kun sai ekan kerran hoitoon vasta joskus 10kk iässä. Halusi aina hankkia kaikki seuraavat tarvikkeet ja vaatteet, toki kasvatuksestakin tiesi kaiken. Se oli vaikeaa aikaa, kun harvahan tällaisen innostuksen haluaa täysin torpata. Lopulta käly suuttui minulle, kun sanoin kiertelemättä että haluan itse ostaa oman lapseni ulkohaalarit, turvaistuimet, kengät jne. koska minä itse vanhempana niitä käytänkin eniten, ja tiedän myös parhaiten mitä oma lapseni tarvitsee. Juuri näillä sanoilla. Tätä ennen oltiin miehen kanssa kierrelty asiaa ystävällisesti. Tästä sitten anoppi ja käly jaksoivat jauhaa, kuinka kehtaan sanoa että minulla, äidillä, on erityisoikeuksia omaan lapseeni! Kuinka kehtaan väittää tuntevani lapsemme paremmin kuin he.. No tuosta onneksi tapaamisetkin harvenivat. Tätä ennen kävivät harva se päivä, ja käly osteli kysymättä ties minkälaista kenkää, ulkovaatetta, mittarina että ne näyttäisivät tytön päällä söpöltä, viis vaatteiden koosta tai soveltavuudesta. Ja sitten kytättiin käytänkö niitä lapsella.
Minun itseni on aina ollut helppo ymmärtää, että erityisesti äiti haluaa itse miettiä ja hankkia lapsen tärkeitä varusteita. En edes kehtaisi olettaa että ostelen toisen lapselle (aina) ulkovaatteet, kengät, istuimet, hoitopöydät, sängyt jne. Toki voisin siskolleni tarjota, että voin joskus ostaa hänen lapselle ensikengät/syttötuolin/jne. lahjaksi, jos hän vain itse katsoo ensin ne, ja haluaa vastaanottaa lahjan. Yleensä ostan kuitenkin sisävaatteita ja leluja siskoni lapsille, enkä todellakaan loukkaannu jos äiti itse haluaa ostaa lapsensa ensimmäiset kunnon ulkohaalarit tai vaikkapa sen pinnasänkynsä oman perheen tarpeiden mukaan. En oleta, että vanhempien täytyy jakaa lapsen odotuksen ja ostamisenkin ilo suvun kanssa. Ja muutenkin, lapsi on aina vanhempiensa. Ei voi olettaa, että saa siskon tai veljen lapsesta itselle kivan pikku projektin johon upottaa kaiken hoivaviettinsä. Pitää ymmärtää että apua annetaan, jos sitä tarvitaan, ja vanhemmat ensisijaisesti itse kasvattavat ja hoitavat lapsensa.
Meillä nousi järjetön riita esikoisen syntymäpäiväkakusta. Kun äitini oli päättänyt että suvun perinne on että siskoni leipoo sen.
En antanut periksi. Tein sen itse. Sitten äotini marssi kolme päivää myöhemmin meille ponikakun kanssa kpska hän tiesi "äitiä paremmin mitä lapsi toivoi" ja siskoni halusi pitää "toiset synttärit" kotonaan kun "minä omin kaikki".
Tässä vaiheessa paloi loputkin käämit.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä6744 kirjoitti:
Kunpa joku tulisikin perhearkeen avuksi!
Avuksi 😂
Minulla on ollut ilo nauttia sellaisesta avusta. Auttaja ei kuitenkaan ollut anoppi vaan oma äitini.
Auttamisinnoissaan hän on mm. tuhonnut pihastamme koristesammaleet vaikka kielsin, polttanut tiskirätin keraamiseen lieteen kiinni vaikka kielsin, pilannut vaatteita pesemällä väärässä lämpötilassa ja väärän väristen kanssa pesemällä vaikka kielsin, imuroinut villamaton pilalle vaikka kielsin, heittänyt jääkaapista roskiin ruokia joiden parasta ennen päivä on parin päivän kuluttua...
Ihan vain muutamia mainitakseni.
Hän on hyvin ehtiväinen ja aiheuttaa paljon lisätyötä.
Tämän lisäksi hän jakelee neuvoja ja ohjeita jatkuvalla syötöllä.Voin lainata jos tarvitset sen kaltaista apua.
Kuulostaa vähän omilta vanhemmiltani, vaikka eivät he nyt ole tuhonneet mitään, mitä ilman en voisi elää, tai ei saisi korjattua...tai joskus uutta ostettua.
Itse olen äärimmäisen kiitollinen omista vanhemmista (ja myös mieheni vanhemmista), auttavat aina kun pystyvät. Varsinkin omat vanhemmat tulevat satojen kilometrien päästä mielellään lapsenvahdiksi ja kaveriksi kotihommiin. Lapsista ja meistä vanhemmista on ihanaa kun mummu ja pappa leipovat ja tekevät ruokaa, leikkivät ulkona ja siivoavat apuna. Ja aina on joku juttukaveri kun siltä tuntuu. Viimeksi olivat melkein 2 vko kylässä ja kun lähtöä tekivät niin lapset ja me vanhemmat olimme ovella iloisina ja tyytyväisinä, ei siitä että lähtivät, vaan siitä, että olivat meille apuna ja seurana.
Miehen vanhemmat asuvat n. 20 km päässä ja käväisevät vain kahvilla...ehkä n. kerran tai kaksi viikossa. Mielelläni heidätkin ottaisin enemmän meidän arkeen, mutta se ei sovi heidän omaan elämäänsä tällä hetkellä.
Tuntuu pahalta lukea noita juttuja "ilkeistä" isovanhemmista. Tarviiko sitä nyt olla niin tarkka omasta kodista...miksei se anoppi saisi vaikka niitä pyykkejä pestä ja astioiden paikkoja siirtää. Voihan ne itse sitten siirtää takaisin myöhemmin --> Näin minäkin aina välillä teen ;) Mitä sitten? Annettaisiin vain kaikkien kukkien kukkia ja nauttia niistä omista ja puolison vanhemmista. Meidän perheessä ainakin näin tehdään ja toivon, että tämä sama tyyli ja tapa tarttuu myös omiin kolmeen lapseeni.
Isovanhemmat on parasta! kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä6744 kirjoitti:
Kunpa joku tulisikin perhearkeen avuksi!
Avuksi 😂
Minulla on ollut ilo nauttia sellaisesta avusta. Auttaja ei kuitenkaan ollut anoppi vaan oma äitini.
Auttamisinnoissaan hän on mm. tuhonnut pihastamme koristesammaleet vaikka kielsin, polttanut tiskirätin keraamiseen lieteen kiinni vaikka kielsin, pilannut vaatteita pesemällä väärässä lämpötilassa ja väärän väristen kanssa pesemällä vaikka kielsin, imuroinut villamaton pilalle vaikka kielsin, heittänyt jääkaapista roskiin ruokia joiden parasta ennen päivä on parin päivän kuluttua...
Ihan vain muutamia mainitakseni.
Hän on hyvin ehtiväinen ja aiheuttaa paljon lisätyötä.
Tämän lisäksi hän jakelee neuvoja ja ohjeita jatkuvalla syötöllä.Voin lainata jos tarvitset sen kaltaista apua.
Kuulostaa vähän omilta vanhemmiltani, vaikka eivät he nyt ole tuhonneet mitään, mitä ilman en voisi elää, tai ei saisi korjattua...tai joskus uutta ostettua.
Itse olen äärimmäisen kiitollinen omista vanhemmista (ja myös mieheni vanhemmista), auttavat aina kun pystyvät. Varsinkin omat vanhemmat tulevat satojen kilometrien päästä mielellään lapsenvahdiksi ja kaveriksi kotihommiin. Lapsista ja meistä vanhemmista on ihanaa kun mummu ja pappa leipovat ja tekevät ruokaa, leikkivät ulkona ja siivoavat apuna. Ja aina on joku juttukaveri kun siltä tuntuu. Viimeksi olivat melkein 2 vko kylässä ja kun lähtöä tekivät niin lapset ja me vanhemmat olimme ovella iloisina ja tyytyväisinä, ei siitä että lähtivät, vaan siitä, että olivat meille apuna ja seurana.
Miehen vanhemmat asuvat n. 20 km päässä ja käväisevät vain kahvilla...ehkä n. kerran tai kaksi viikossa. Mielelläni heidätkin ottaisin enemmän meidän arkeen, mutta se ei sovi heidän omaan elämäänsä tällä hetkellä.
Tuntuu pahalta lukea noita juttuja "ilkeistä" isovanhemmista. Tarviiko sitä nyt olla niin tarkka omasta kodista...miksei se anoppi saisi vaikka niitä pyykkejä pestä ja astioiden paikkoja siirtää. Voihan ne itse sitten siirtää takaisin myöhemmin --> Näin minäkin aina välillä teen ;) Mitä sitten? Annettaisiin vain kaikkien kukkien kukkia ja nauttia niistä omista ja puolison vanhemmista. Meidän perheessä ainakin näin tehdään ja toivon, että tämä sama tyyli ja tapa tarttuu myös omiin kolmeen lapseeni.
Sinulle tuo on ok ja luonnollista, toisille ei. Apua ei voi antaa, jos sitä ei haluta vastaanottaa. Kielloista huolimatta auttaminen on vallankäyttöä ja huonotapaista. Teidän vanhempien apu on teille tervetullutta, nauti siis siitä, ja ymmärrä että toiset haluavat hoitaa itse kotinsa ja lapsensa, eikä se tarkoita että kummankaan tapa olisi väärä. Yhteisöllisyys on ihanaa kun.
se tapahtuu halusta ja ilosta, kamalaa kun se tapahtuu painostuksessa ja manipuloiden. Teillä todennäköisesti myös vanhempasi noudattavat sellaisia näkymättömiä rajoja, joita et osaa tässä selittää. Kaikkien vanhemmat eivät näitä noudata, eikä kaikkien apu ole pyyteetöntä. Esim minun anoppi tuli meille siivoamaan ennen synnytystä, ja sitten kun saavuimme kotiin niin hän oletti että tämän avun vuoksi saisi nyt sitten hoitaa vastasyntynyttä yksin, siis vielä imemistä opettelevaa lapsenlastaan. Hänellä oli nyt oikeus pyytää itselle perheeltämme iloa, kun oli auttanutkin. Myöhemmin hän osti lapsellemme suhteelliseen kalliin matkasängyn reissujamme varten, ja ilmoitti sitten jälkikäteen että nyt on sitten hänen vuoro testata sänkyä lapsella käytössä, että lapsi tulee yökylään. Vauvamme oli 5kk vanha, ei mennyt yökylään, ja oli viimeinen kerta kun "apua" vastaanotettiin häneltä.
Isovanhemmat on parasta kirjoitti:
Tuntuu pahalta lukea noita juttuja "ilkeistä" isovanhemmista. Tarviiko sitä nyt olla niin tarkka omasta kodista...miksei se anoppi saisi vaikka niitä pyykkejä pestä ja astioiden paikkoja siirtää. Voihan ne itse sitten siirtää takaisin myöhemmin --> Näin minäkin aina välillä teen ;) Mitä sitten? Annettaisiin vain kaikkien kukkien kukkia ja nauttia niistä omista ja puolison vanhemmista. Meidän perheessä ainakin näin tehdään ja toivon, että tämä sama tyyli ja tapa tarttuu myös omiin kolmeen lapseeni.
Kyllä mä ainakin koen sen tunkeiluks, että omin päin järjestetään keittiön kaapit ja motkotetaan päälle, kun kaikki oli väärässä paikassa. Todellakin siirsin kaiken paikoilleen, välittömästi. Olisi varmaan ollut mielekkäämpääkin tekemistä, kuin kaappien järjestely.
Tuollainen puuttuminen kotitöihin kieltojen jälkeen on henkistä väkivaltaa. Eikä noin tehdä aina hyvää hyvyyttään, vaan omien etujen ajamiseksi. Esim. juurikin kiristää vauva luokseen yökylään vaikka on vielä täysimetyksellä.
Sinulle ei varmaan kukaan ole täysin tahdonvastaisesti tehnyt noin. Meillä kun on tosiaan keittiön kaapit pistetty uudiksi, vaihdettu olohuoneen matto, plus loput pienet vittumaisuudet.... oikeesti ei kestä edes nähdä koko kauheaa olentoa. Eikä tämä valtapelin mestari yritäkään tajuta, että käytöksensä on todella loukkaavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulta on anoppi kuollut, mutta äitini ja lapsettomat siskoni tekivät elämästämme täysin hornaa.
Koko ajan lasketaan viivottimen kanssa, saako kaikki olla lasten kanssa saman ajan ja samalla tavalla. Jos joku ostaa jotain, toinen ostaa isomman.
Ja kaikki puuttuu kaikkeen. Kukaan ei ole niin tietäväinen lastenkasvattaja kuin lapseton merkonomi.
Lopulta puhalsin pelin kokonaan poikki, enkä vastannut puhelimeen enkä ottanut "yllättäen ohi kävelleitä" sisään tms.
Meilläkin kävi vähän samalla tavalla miehen lapsettoman isosiskon kanssa. Oli jotenkin pakkomielteinen sen suhteen että saisi ostaa kovin paljon meille tarvikkeita jo raskausaikana. Siis ihan pinnasänkyä ja säkkikaupalla vaatetta. Luonnollisesti itse haluttiin nuo isot hankinnat tehdä, sehän on iso osa sitä fiilistelyä ja vauvan odotusta. Onnistuttiin torppaamaan nuo isoimmat jutut sanomalla aina että on ostettu jo. Laitoin tuon käytöksen jonkinlaisen vauvakuumeen piikkiin, mutta tilanne vain paheni lapsen synnyttyä. Käly käyttäytyi kuin hänellä olisi oikeus ottaa lapsi hoitoon milloin haluaa ja oli aika näreissään kun sai ekan kerran hoitoon vasta joskus 10kk iässä. Halusi aina hankkia kaikki seuraavat tarvikkeet ja vaatteet, toki kasvatuksestakin tiesi kaiken. Se oli vaikeaa aikaa, kun harvahan tällaisen innostuksen haluaa täysin torpata. Lopulta käly suuttui minulle, kun sanoin kiertelemättä että haluan itse ostaa oman lapseni ulkohaalarit, turvaistuimet, kengät jne. koska minä itse vanhempana niitä käytänkin eniten, ja tiedän myös parhaiten mitä oma lapseni tarvitsee. Juuri näillä sanoilla. Tätä ennen oltiin miehen kanssa kierrelty asiaa ystävällisesti. Tästä sitten anoppi ja käly jaksoivat jauhaa, kuinka kehtaan sanoa että minulla, äidillä, on erityisoikeuksia omaan lapseeni! Kuinka kehtaan väittää tuntevani lapsemme paremmin kuin he.. No tuosta onneksi tapaamisetkin harvenivat. Tätä ennen kävivät harva se päivä, ja käly osteli kysymättä ties minkälaista kenkää, ulkovaatetta, mittarina että ne näyttäisivät tytön päällä söpöltä, viis vaatteiden koosta tai soveltavuudesta. Ja sitten kytättiin käytänkö niitä lapsella.
Minun itseni on aina ollut helppo ymmärtää, että erityisesti äiti haluaa itse miettiä ja hankkia lapsen tärkeitä varusteita. En edes kehtaisi olettaa että ostelen toisen lapselle (aina) ulkovaatteet, kengät, istuimet, hoitopöydät, sängyt jne. Toki voisin siskolleni tarjota, että voin joskus ostaa hänen lapselle ensikengät/syttötuolin/jne. lahjaksi, jos hän vain itse katsoo ensin ne, ja haluaa vastaanottaa lahjan. Yleensä ostan kuitenkin sisävaatteita ja leluja siskoni lapsille, enkä todellakaan loukkaannu jos äiti itse haluaa ostaa lapsensa ensimmäiset kunnon ulkohaalarit tai vaikkapa sen pinnasänkynsä oman perheen tarpeiden mukaan. En oleta, että vanhempien täytyy jakaa lapsen odotuksen ja ostamisenkin ilo suvun kanssa. Ja muutenkin, lapsi on aina vanhempiensa. Ei voi olettaa, että saa siskon tai veljen lapsesta itselle kivan pikku projektin johon upottaa kaiken hoivaviettinsä. Pitää ymmärtää että apua annetaan, jos sitä tarvitaan, ja vanhemmat ensisijaisesti itse kasvattavat ja hoitavat lapsensa.
Meillä nousi järjetön riita esikoisen syntymäpäiväkakusta. Kun äitini oli päättänyt että suvun perinne on että siskoni leipoo sen.
En antanut periksi. Tein sen itse. Sitten äotini marssi kolme päivää myöhemmin meille ponikakun kanssa kpska hän tiesi "äitiä paremmin mitä lapsi toivoi" ja siskoni halusi pitää "toiset synttärit" kotonaan kun "minä omin kaikki".
Tässä vaiheessa paloi loputkin käämit.
Voi luoja, lapsen äiti omii kaiken? Oikeesti. Jollekin leipomistumpelolle tai kiireiselle vois olla ihan ok, että lapsen täti tekee kakun synttäreille. Mutta jos äiti haluaa sen tehdä itse, niin aika pikkumaista on siitä suuttua!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulta on anoppi kuollut, mutta äitini ja lapsettomat siskoni tekivät elämästämme täysin hornaa.
Koko ajan lasketaan viivottimen kanssa, saako kaikki olla lasten kanssa saman ajan ja samalla tavalla. Jos joku ostaa jotain, toinen ostaa isomman.
Ja kaikki puuttuu kaikkeen. Kukaan ei ole niin tietäväinen lastenkasvattaja kuin lapseton merkonomi.
Lopulta puhalsin pelin kokonaan poikki, enkä vastannut puhelimeen enkä ottanut "yllättäen ohi kävelleitä" sisään tms.
Meillä kävi samoin.
Liiallisen puuttumisen, kontrolloimisen ja ylitse kävelemisen seurauksena jäädytin välit. En vastaa enää puhelimeen enkä ota yllätysvieraita vastaan.
Kyllähän tämä julmalta tuntuu, mutta en keksinyt enää muutakaan keinoa.
Monta vuotta selitin asiallisesti, annoin jopa asiaa koskevia artikkeleita ja kirjoja luettavaksi kun ei puhe auttanut. Vaan eipä niillä mitään vaikutusta ollut.
Sain vain kuulla olevani hullu ja outo kun en tykkää että autetaan.Lopulta oli pakko pistää oma jaksaminen ykkösasiaksi ja ottaa kovat keinot käyttöön.
Nyt elämäni on helpompaa ja onnellisempaa.
Mulla myös elämän laatu parani exponentiaalisesti, kun rajasin anopin hyvin pienelle sektorille elämässämme. 4 tapaamista vuodessa riittää oikein hyvin. Itse pärjäisin hyvin ilman koko painajaista, mutta miehen takia nuo (pikaiset) visiitit.
Ei ole ollut ikävä. Anopin harmiksi ei olla hukuttu pskaan ja pyykitkin tulee pestyä. Ruokaa on pöydässä ja lasten kanssa ehtii leikkiä, vaikka töissä käydään. Eikä ole kestoketutus jatkuvasti, kun ei tarvitse kiistellä, kuka mun miehen kalsarit pesee!
Anoppi on vielä niitä ihmisiä, jotka tyrkyttämällä tyrkyttää "apuaan", mutta selän takana moittivat, kuinka häntä raihnaista juoksutetaan, kun miniä on niin laiska.
Täälläkin anoppi tuli ilmottamatta kylään, tonki ja järjesteli kaapit, lomamatkamme aikana oli päättänyt sisustaa kotimme uusiksi, pesi mun alusvaatteet kysymättä ja viikkasi kaappiin, järjesteli vaatekaapit uusiksi, neuvoi aina kaikesta vauvan synnyttyä ja arvosteli. Eikä ex-mies uskaltanut sanoa mitään.