Millaista elämä on kun lapset ovat isoja ja

Olo on todella helpottunut ja rentoutunut kun ei tarvitse elää toista varten.

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitin enempi tosiaan sellaisia 13v korvilla olevia lapsia. Vai mitä kukin isoilla tarkoittaa? Ap

Kuskataan harrastuksiin, pestään pyykkiä, ruokitaan, jutellaan, ihan samanlailla kuin olivat pienempiä. Itse teen paljon vapaaehtoistöitä ja remppaan mökkiä vapaa-ajalla mutta edelleen 14v kuopus tarvitsee kotirutiinit, lapsi kun on.

Mä en koe, että 10-13v kanss olisi jo vanhemman oma-aika taattu. Tässä ketjussa on tosi monenikäisten lasten vanhempia.

Voi tehdä enemmän töitä, olla enemmän möksällä, voi harrastaa enemmän, toisaalta ei ole aina pakko tehdä safkaa joka päivä ja kotitöitäkin on vähemmän. 

Vierailija kirjoitti:

Just tuota hain tällä kysymyksellä, että mitä tekee kun ei ole sitä arkirumbaa pyöritettävänä. Omat ala-asteella, ja aika tyhjää kotona.

Oletko siis päivät kotona/kotiäiti? Kun omat lapset oli ala-asteella oli kyllä vielä ihan täysi härdelli töiden jälkeen.  Klo 16:sta töissä, sieltä kaupan kautta kotiin, ruuanlaitto, keittiön siivous, harrastuksiin vieminen lapsilla/itsellä. Jatkuvaa pyykinpesua/vaatehuoltoa, läksyjä, , koiran ulkoilutus jne jne. Elämä on rauhoittunut vasta, kun lapset on lähteneet kotoa. Nyt on aikaa . Voi lukea rauhassa kirjaa, kukaan ei keskeytä. Voi kutoa villasukkaa, katsoa tv jos haluaa, voi rauhassa ja ilman hoppua takaisin kotiin, kulkea harrastuksissa.  Elämä on huomattavasti helponpaa, kun lapset on isoja, mutta tietenkin myös jollain lailla tyhjempää. Vaikkakin välit mieheen on lähentyneet, kun ei muitakaan kotona ole, mutta lapset asuvat monien satojen kilometrien päässä ja pääsevät harvoin käymään. Se on asian varjopuoli. 

Vierailija kirjoitti:

Mä en koe, että 10-13v kanss olisi jo vanhemman oma-aika taattu. Tässä ketjussa on tosi monenikäisten lasten vanhempia.

Samaa mieltä. Ihmettelen kun jo 9 vuotiaan vanhempi ilmoittaa, että nyt on vain sitä omaa aikaa.  Kyllä tuon ikäiset ei omillaan pärjää, vaan tarvitsevat  nimenomaan sitä vanhemman seuraa.  Ei sitten parane murrosiässä ihmetellä, jos nuori temppuilee, eikä puhu, jos siitä ollaan vieraannuttu jo tuossa kymmenen vuoden korvilla. Vanhemmat huom, lapsi tarvitsee oikeasti vanhempiensa seuraa ja jos lasten kanssa on paljon (ei mitään laatuaikaa, vaan tavallista arkea) niin ei tule myöhemminkään ongelmia.  Olkaa hyvät ihmiset niitten lasten/nuorten kanssa.

Meillä lapset jo aikuisia ja muuttaneet kotoa, mutta näin jälkeenpäin huomaan, että petasimme etukäteen ikään kuin vahingossa tyhjän pesän kautta. Murkkuikäiset eivät halunneet enää kanssamme joka paikkaan, niinpä kävimme kaksin vuorkamökeillä, sukulaisissa ja pienillä kaupunkilomilla (sinne kyllä olisivat tulleet mukaan, mutta kustannuskysymys). Palasimme luontevasti vähitellen takaisin kahden aikuisen elämäntyyliin ja kun lapset sitten lähtivät opiskelemaan ym. tuntui mukavalta olla kaksin. Aloimme ottaa myös enemmän aikaa itsellemme: opiskeluun ja harrastuksiin, koska teini-iässä sitä aikaa jäi jo eri tavalla kuin pienten lasten kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitin enempi tosiaan sellaisia 13v korvilla olevia lapsia. Vai mitä kukin isoilla tarkoittaa? Ap

Kun lapset on 13v, on vielä paljon pyykkäämistä, kokkaamista, siivoamista ja ostoksilla käyntiä, harrastuksiin viemistä. On tietysti enemmän aikaa, ei tarvitse pestä lasta eikä nukuttaa.

Sitten kun lapsi on 15, alkaa olla paljon aikaa, yleensä ne eivät oikein vielä tiskaa ja pyykkää, saati siivoa huonettaan.

Sitten kun häipyvät lopullisesti, onkin autiota ja hiljaista.

Itselläni on 11 ja 14 vuotiaat lapset. Omaa aikaa ei arkisin juurikaan ole, koska lapset harrastavat aktiivisesti ja joka päivälle on kuljetuksia ja muita arjen rutiineita. Isompien lasten kanssa voi kuitenkin tehdä lähes kaikkea samaa mitä aikuistenkin kanssa, pois lukien K-18 jutut. Minä saan lapsista seuraa mm. oopperaan, vesijuoksuun ja kaupunkilomille ja toisaalta heidän kanssa tulee tehtyä myös riehakkaampia juttuja, joihin ei yksin tulisi lähdettyä. Ihania lapsia ovat!

Tällä hetkellä odotan sitä päivää kun pystyy jättämään lapsen vaikka kahdeksi tunniksi yksin kotiin, se tuntuu voitolta :D Toki tiedosta, että teini-ikä tuo omat haasteensa varmasti ja oikuttelut. Tuntuu vain välillä niin kahlitulta jos vaikka lapsi  menee klo 19 nukkumaan niin siinä sitten kökötän kotona ja vahdin nukkuvaa lasta. Älkää käsittäkö väärin, rakastan lasta PALJON, mutta toisinaan sitä huomaa olevansa aika sidottu. 

Vierailija kirjoitti:

Tällä hetkellä odotan sitä päivää kun pystyy jättämään lapsen vaikka kahdeksi tunniksi yksin kotiin, se tuntuu voitolta :D Toki tiedosta, että teini-ikä tuo omat haasteensa varmasti ja oikuttelut. Tuntuu vain välillä niin kahlitulta jos vaikka lapsi  menee klo 19 nukkumaan niin siinä sitten kökötän kotona ja vahdin nukkuvaa lasta. Älkää käsittäkö väärin, rakastan lasta PALJON, mutta toisinaan sitä huomaa olevansa aika sidottu. 

Minkä ikäinen lapsesi on?

Voi alkaa pikkuhiljaa taas meikkailemaan ja liikkumaan kodin ulkopuolella. Kohta jo tapaakin uusia ihmisiä ja alkaa vähän flirttaillakin. Pian on jo ihastumista ja tapailua. Sitten se eka pano äijän selän takana. Sit funtsia tän uuden duden kanssa miten toimitaan? Ollaan hiljaa salaa pari vuotta kunnes pennut kasvaa kotoa ulos. Sit ukolle pommi syliin ja eropaprut kouraan, talo myyntiin ja muutto fyrkkien kans tän adoniksen syliin. Villiä seksiä ja matkustelua. Lopulta havahtuminen, että miks helvetissä en toiminu näin jo 20v sitten. Olis rahaakin jebiksessä moninkertanen määrä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en koe, että 10-13v kanss olisi jo vanhemman oma-aika taattu. Tässä ketjussa on tosi monenikäisten lasten vanhempia.

Samaa mieltä. Ihmettelen kun jo 9 vuotiaan vanhempi ilmoittaa, että nyt on vain sitä omaa aikaa.  Kyllä tuon ikäiset ei omillaan pärjää, vaan tarvitsevat  nimenomaan sitä vanhemman seuraa.  Ei sitten parane murrosiässä ihmetellä, jos nuori temppuilee, eikä puhu, jos siitä ollaan vieraannuttu jo tuossa kymmenen vuoden korvilla. Vanhemmat huom, lapsi tarvitsee oikeasti vanhempiensa seuraa ja jos lasten kanssa on paljon (ei mitään laatuaikaa, vaan tavallista arkea) niin ei tule myöhemminkään ongelmia.  Olkaa hyvät ihmiset niitten lasten/nuorten kanssa.

Olen eri mieltä. Tietenkin 9-vuotias tarvitsee myös vanhempiensa seuraa, mutta ei tarvitse olla kaikkea vapaa-aikaansa vanhempiensa seurassa. Pari kertaa viikossa tunti-pari kerrallaan (esim yksi espanjantunti aikuisopistossa ja yksi markettireissu lauantaina) yksin, sisarusten tai ystävien kanssa on lapselle pelkästään hyväksi. Meillä alkoi lapset jo ekan luokan syksyllä nurista vastaan, kun olisi pitänyt lähteä mun ja koiran kanssa koirapuistoon. Varsinkin, jos ulkona satoin ja oli kylmää. Mieluummin jäivät kotiin. Eskarilaisena vielä pakotin mukaani, mutta en enää sen jälkeen. Eikä ole ollut myöhemminkään mitään ongelmia. 

Olen ollut vapaa koko elämäni. Minulla on kaksi lasta, nyt jo aikuisia.

Kaipaan aikaa,kun olivat lapsia, mutta tämäkin aika on mukavaa. Ainoa haittapuoli on, kun tietää, että enemmän eloa on takana, kuin edessä.

Minä nautin elämästä lasteni kanssa.

Minä olen alkanut lukea enemmän kirjoja ja liittyä lukupiireihin. Asioita, joihin ei ollut aikaa aiemmin.  Ajellut työmatkoja pyörällä nautiskellen, kun ei ole pakko kuskata ketään. Ja ruuanlaittoa olen kerrassaan vähentänyt, kun isommat lapset osaavat laitella itsekin. Se on vapauttanut omaakin ruokavaliota, teen itselleni smoothieita ja itse asiassa skippaan lämpimän lounaan kokonaan. Paino onkin tippunut mukavasti 10 kiloa, takaisin lukiolukemiin. 

En vaihtaisi pikkulapsivuosia yhtään mihinkään, mutta hienoa on löytää eri elämänvaiheistakin nautittavaa. Miehellä on samanaikaisesti joku keski-iän kriisi päällään ja siitä seuraa kaikenlaista arvokeskustelua ja yhteisen historian peilaamista, mikä on toisaalta vähän pelottavaa kun yhteisiä perustuksia käydään läpi mutta toistaiseksi se on vain vahvistanut meitä pariskuntana ja perheenä.

Parasta kuitenkin on huomata, miten fiksuja ihmisiä lapsista on kasvamassa. Joskus "salaa" kuuntelemme, kun teinit keskustelevat keittiössä keskenään. Ja tietysti heidän kanssaan jutteleminen on mukavaa myös, ihan parasta seuraa. Ja se huumori mitä meillä viljellään... <3

Lapsistani 4/5 asuu omillansa, kotona enää lukiolainen.

Ajattelen eläväni elämäni parasta aikaa, kun omillaan asuvat pärjäävät loistavasti mutta pitävät ahkerasti vanhempiin yhteyttä. Lukiolainen tuo jonkinlaista päiväjärjestystä, kun tulee laitettua ruokaa jne. mutta toisaalta jos on menoa, hän osaa kokata itselleen.

Työ vie suurimman osan voimavaroistani, mutta minulla on aikaa tehdä käsitöitä, lenkkeillä, katsella sarjoja ja leffoja ja lähteä vaikka viikonloppulomalle, kun vanhemmat sisarukset voivat aina tulla "kotimieheksi".

Lisää sisältöä elämääni tuovat lapsenlapset, joita saan hoitaa halutessani, mutta ei vaadittuna.

Terveyttäkin vielä piisaa, joten mikäs tässä on elellessä!

Lapset ovat yläkoululaisia, ja ei sitä omaa aikaa niin paljon jää. Viiden maissa kotiin töistä, kokkaamista, harrastuskuljetuksia, pyykkiä ja muita kotitöitä. Toisella lapsella on ahdh, ja koulunkäynnissä on autettava paljon. Käyn harrastamassa kerran viikossa. Olen yh, ja ehkä kahden aikuisen perheessä jää enemmän aikaa itselle.

Työ vie energiaa sen verran, että en jaksa enää iltaisin kotiin päästyäni lähteä omiin menoihin. Mielummin luen, katselen elokuvia ja olen rauhassa jos ei tarvitse kuljettaa lapsia.

En koe jääväni mistään paitsi näin. Tykkään lapsistani ja heidän seurastaan. Tiedostan hyvin, että pesä tyhjenee jonkun vuoden kuluttua, eikä sekään ahdista.

Olen itse kolmen ala-astelaisen äiti. Mulla kyllä jatkuvasti jotain puuhaa. Ja lapset tuntuvat pieniltä.

Itse mietin tätä aihetta kovasti. Omat lapset jo yläkoulussa, mutta itsellä ikää vasta 40. Pitäisikö tehdä vielä iltatähti tai pari vai oliko tämä nyt tässä jälkikasvun osalta? En haluaisi, että pesä olisi tyhjä jo viiden vuoden kuluttua.

Ihan samat pohdinnat. Ikää yli 40v. Ja tuntuu, että ei se enää onnistu, ja pettymys valtava jos näin on.