Viestittelin miehelle et ikävä sua rakas ja vastas...

Mitäköhän se sanoo alttarilla? "Okei".  

Jos tuo oli esim. seitsemäs ikävä-viesti samana päivänä niin eipä itsellänikään enää olisi paljon muuta sanottavaa kuin "okei". 

Tai jos tilanne on sellainen, että mies ei edes tiedä seurustelevansa ap:n kanssa.

En kyllä kauheammin pidä kehujen ja rakkaudenosoitusten kerjäämisestä. Mitä arvoa sellaisella automaationa tulevalla "mullakin/mäkin sua"-vastauksella muka on? 

Mies luki viestin näin: "Mä kärsin koska sä paska olet töissä. Laitapa heti ihana viesti ja osoita kekseliäisyyttä, tai mökötän kaksi päivää ja saat taas anella armoa." Sellaiseen kyllästyy.

Sano sit mitä tapahtuu kun se tulee kotiin

Jos teidän suhde on kunnossa, niin luulisi että yksittäinen "okei" viesti ei herättäisi niin suurta närkästystä että siitä kirjoittaisi av-palstalle. Eikö miehesi tykkää sinusta yhtä paljon kuin sinä hänestä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noi ikävöintiviestit muuttuu rasittavaksi jos niiden lähettely on jatkuvaa, varsinkin jos itse ei sen kummemmin edes ikävöi toista koska on muutakin elämää, tekemistä ja kiire. Ei millään pahalla, mutta eikö jo yhdestä "tylystä" vastauksesta tajua, ettei mies ole ehkä sellaista tyyppiä että jaksaisi viesteillä leperrellä jatkuvasti.

Oltiin mieheni kanssa useita kuukausia erossa, eri mantereilla. Soiteltiin whatsapp-puheluita ehkä kerran viikossa/kerran kahdessa viikossa ja laiteltiin yleensä hyvän yön viestit. Ja lisäksi tietysti muuta viestittelyä tarpeen mukaan. Ensimmäiseen 1,5 kk en puhunut ikävästä mitään, lähempänä 2 kk:n erissaoloa aloin laitella ehkä kerran kahdessa viikossa viestin siitä, että on ikävä. Koska oikeasti oli niinä hetkinä. Mies ei aina edes vastannut mitään eikä sanonut ikävää oma-aloitteisesti ja jossain vaiheessa tuo yksinkertaisesti alkoi tuntumaan paskalta. Nostin kissan pöydälle ja kerroin, miltä tuntuu, kun toinen ei vaikuta ikävöivän ollenkaan. Mies on joskus vähän toope tunteiden ilmaisussa varsinkin viestein ja puhelimessa. Saatiin asia selvitettyä ja mies ymmärsin, että minulle suhteessa tunteiden ilmaisu on äärimmäisen tärkeää. Ei niin, että ikävää tarvitsisi rankuttaa koko aikaa, mutta kerran kahdessa viikossa pitkän eron aikana ei ole liikaa.

Tiedän sen, etten ole takertuva. En viestittele jatkuvasti, en soittele, osaan nauttia ajasta yksin enkä ole riippuvainen miehestä, mutta jonkin asteista tunteista kommunikointia vaadin. Etenkin fyysisen eron aikana, kun niitä toisen tunteita ei voi kokea samalla tapaa.

Mun mielestä yksi puhelu 1-2 viikon välein on tosi vähän! Kuulostaa siltä että miestä ei kiinnosta tarpeeksi, mutta "kiva että on joku".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noi ikävöintiviestit muuttuu rasittavaksi jos niiden lähettely on jatkuvaa, varsinkin jos itse ei sen kummemmin edes ikävöi toista koska on muutakin elämää, tekemistä ja kiire. Ei millään pahalla, mutta eikö jo yhdestä "tylystä" vastauksesta tajua, ettei mies ole ehkä sellaista tyyppiä että jaksaisi viesteillä leperrellä jatkuvasti.

Oltiin mieheni kanssa useita kuukausia erossa, eri mantereilla. Soiteltiin whatsapp-puheluita ehkä kerran viikossa/kerran kahdessa viikossa ja laiteltiin yleensä hyvän yön viestit. Ja lisäksi tietysti muuta viestittelyä tarpeen mukaan. Ensimmäiseen 1,5 kk en puhunut ikävästä mitään, lähempänä 2 kk:n erissaoloa aloin laitella ehkä kerran kahdessa viikossa viestin siitä, että on ikävä. Koska oikeasti oli niinä hetkinä. Mies ei aina edes vastannut mitään eikä sanonut ikävää oma-aloitteisesti ja jossain vaiheessa tuo yksinkertaisesti alkoi tuntumaan paskalta. Nostin kissan pöydälle ja kerroin, miltä tuntuu, kun toinen ei vaikuta ikävöivän ollenkaan. Mies on joskus vähän toope tunteiden ilmaisussa varsinkin viestein ja puhelimessa. Saatiin asia selvitettyä ja mies ymmärsin, että minulle suhteessa tunteiden ilmaisu on äärimmäisen tärkeää. Ei niin, että ikävää tarvitsisi rankuttaa koko aikaa, mutta kerran kahdessa viikossa pitkän eron aikana ei ole liikaa.

Tiedän sen, etten ole takertuva. En viestittele jatkuvasti, en soittele, osaan nauttia ajasta yksin enkä ole riippuvainen miehestä, mutta jonkin asteista tunteista kommunikointia vaadin. Etenkin fyysisen eron aikana, kun niitä toisen tunteita ei voi kokea samalla tapaa.

Mun mielestä yksi puhelu 1-2 viikon välein on tosi vähän! Kuulostaa siltä että miestä ei kiinnosta tarpeeksi, mutta "kiva että on joku".

Kyseessä on opittu parisuhdemalli. Mies on saanut kotoaan, todella uskovaisesta ja konservatiivisesta perheestään sen mallin, että tunteista ei puhuta eikä niitä näytetä. Hän tosin näyttää tunteensa livenä ja on todella herkkä ihminen, mutta matkan päässä menee jotenkin lukkoon. Haluaa kotona hellyyttä ja läheisyyttä paljon, mutta puhelimessa usein puhuu samalla tavalla, mitä kavereillensa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noi ikävöintiviestit muuttuu rasittavaksi jos niiden lähettely on jatkuvaa, varsinkin jos itse ei sen kummemmin edes ikävöi toista koska on muutakin elämää, tekemistä ja kiire. Ei millään pahalla, mutta eikö jo yhdestä "tylystä" vastauksesta tajua, ettei mies ole ehkä sellaista tyyppiä että jaksaisi viesteillä leperrellä jatkuvasti.

Oltiin mieheni kanssa useita kuukausia erossa, eri mantereilla. Soiteltiin whatsapp-puheluita ehkä kerran viikossa/kerran kahdessa viikossa ja laiteltiin yleensä hyvän yön viestit. Ja lisäksi tietysti muuta viestittelyä tarpeen mukaan. Ensimmäiseen 1,5 kk en puhunut ikävästä mitään, lähempänä 2 kk:n erissaoloa aloin laitella ehkä kerran kahdessa viikossa viestin siitä, että on ikävä. Koska oikeasti oli niinä hetkinä. Mies ei aina edes vastannut mitään eikä sanonut ikävää oma-aloitteisesti ja jossain vaiheessa tuo yksinkertaisesti alkoi tuntumaan paskalta. Nostin kissan pöydälle ja kerroin, miltä tuntuu, kun toinen ei vaikuta ikävöivän ollenkaan. Mies on joskus vähän toope tunteiden ilmaisussa varsinkin viestein ja puhelimessa. Saatiin asia selvitettyä ja mies ymmärsin, että minulle suhteessa tunteiden ilmaisu on äärimmäisen tärkeää. Ei niin, että ikävää tarvitsisi rankuttaa koko aikaa, mutta kerran kahdessa viikossa pitkän eron aikana ei ole liikaa.

Tiedän sen, etten ole takertuva. En viestittele jatkuvasti, en soittele, osaan nauttia ajasta yksin enkä ole riippuvainen miehestä, mutta jonkin asteista tunteista kommunikointia vaadin. Etenkin fyysisen eron aikana, kun niitä toisen tunteita ei voi kokea samalla tapaa.

Mun mielestä yksi puhelu 1-2 viikon välein on tosi vähän! Kuulostaa siltä että miestä ei kiinnosta tarpeeksi, mutta "kiva että on joku".

Kyseessä on opittu parisuhdemalli. Mies on saanut kotoaan, todella uskovaisesta ja konservatiivisesta perheestään sen mallin, että tunteista ei puhuta eikä niitä näytetä. Hän tosin näyttää tunteensa livenä ja on todella herkkä ihminen, mutta matkan päässä menee jotenkin lukkoon. Haluaa kotona hellyyttä ja läheisyyttä paljon, mutta puhelimessa usein puhuu samalla tavalla, mitä kavereillensa.

Oletko muuten ap? Ei tullut viestistä esille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noi ikävöintiviestit muuttuu rasittavaksi jos niiden lähettely on jatkuvaa, varsinkin jos itse ei sen kummemmin edes ikävöi toista koska on muutakin elämää, tekemistä ja kiire. Ei millään pahalla, mutta eikö jo yhdestä "tylystä" vastauksesta tajua, ettei mies ole ehkä sellaista tyyppiä että jaksaisi viesteillä leperrellä jatkuvasti.

Oltiin mieheni kanssa useita kuukausia erossa, eri mantereilla. Soiteltiin whatsapp-puheluita ehkä kerran viikossa/kerran kahdessa viikossa ja laiteltiin yleensä hyvän yön viestit. Ja lisäksi tietysti muuta viestittelyä tarpeen mukaan. Ensimmäiseen 1,5 kk en puhunut ikävästä mitään, lähempänä 2 kk:n erissaoloa aloin laitella ehkä kerran kahdessa viikossa viestin siitä, että on ikävä. Koska oikeasti oli niinä hetkinä. Mies ei aina edes vastannut mitään eikä sanonut ikävää oma-aloitteisesti ja jossain vaiheessa tuo yksinkertaisesti alkoi tuntumaan paskalta. Nostin kissan pöydälle ja kerroin, miltä tuntuu, kun toinen ei vaikuta ikävöivän ollenkaan. Mies on joskus vähän toope tunteiden ilmaisussa varsinkin viestein ja puhelimessa. Saatiin asia selvitettyä ja mies ymmärsin, että minulle suhteessa tunteiden ilmaisu on äärimmäisen tärkeää. Ei niin, että ikävää tarvitsisi rankuttaa koko aikaa, mutta kerran kahdessa viikossa pitkän eron aikana ei ole liikaa.

Tiedän sen, etten ole takertuva. En viestittele jatkuvasti, en soittele, osaan nauttia ajasta yksin enkä ole riippuvainen miehestä, mutta jonkin asteista tunteista kommunikointia vaadin. Etenkin fyysisen eron aikana, kun niitä toisen tunteita ei voi kokea samalla tapaa.

Mun mielestä yksi puhelu 1-2 viikon välein on tosi vähän! Kuulostaa siltä että miestä ei kiinnosta tarpeeksi, mutta "kiva että on joku".

Kyseessä on opittu parisuhdemalli. Mies on saanut kotoaan, todella uskovaisesta ja konservatiivisesta perheestään sen mallin, että tunteista ei puhuta eikä niitä näytetä. Hän tosin näyttää tunteensa livenä ja on todella herkkä ihminen, mutta matkan päässä menee jotenkin lukkoon. Haluaa kotona hellyyttä ja läheisyyttä paljon, mutta puhelimessa usein puhuu samalla tavalla, mitä kavereillensa.

Oletko muuten ap? Ei tullut viestistä esille.

En ole. Mies ei koskaan ole vastannut okei mihinkään tunneviestiin, on vaan saattanut höpöttää jotain ihan muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vähän riippuu kauanko olette seurustelleet. Meillä mies on paljon työmatkoilla ja välillä on ikävä ja välillä ei. Tuollaiseen viestiin saattaisin saada vastaukseksi, että "niin mullakin sua" tai sitten "en oo kyllä ite ehtinyt ikävöimään, kun on niin kiirettä". Itse saatan myös kommentoida samaan tyyliin. Mutta me ollaan eri tilanteessa, jossa oikeastaan on vain hyvä ettei tunne ikävää (helpottaa elämää ja arkea). Uudelta seurustelukumppanilta on ehkä vähän töykeää. 

Anna kuitenkin miehelle mahdollisuus selittää. Kerro, että vähän loukkaannuit hänen viestistään. Ihmiset ovat erehtyväisiä. 

Painukaa nyt jo vittuun noiden MEILLÄ MIEHIENNE kanssa!!! Mi-nun mie-he-ni. Onko vaikeat kaksi sanaa??

Miestenne

Kamalan kylmiä ihmisiä ja suhteita osalla täällä, hhhrrrr.

Parasta olisi, että vakka kantensa valitsisi, kommunikoimaton ja niukkatunteinen samanlaisen ja sitten taas tunteikas ja mielellään kommunikoivat toisensa.

Harvoin se vain menee niin, joskus hyvällä onnella.

Vierailija kirjoitti:

Ei miehet lirkuttele. Jos se on sanonut 5 v. sitten että rakastaa niin se rakastaa edelleen. Ei sitä tartte alvariinsa toitottaa.

Meillä ei sanota koskaan toisillemme "rakastan sua". Nimenomaan pienillä viesteillä osoitetaan välittävämme toisistamme. Varsinkin miehen tekstareissa aina söpö hymiö tms. Eikä olla teinejä, eikä parisuhde ole tuore. 

Jos olisin AP, kysyisin mieheltä onko kaikki suhteessa hyvin hänen mielestään. Joko mies ei vain osaa tuoda tunteitaan julki tai sitten häntä vaivaa jokin. Puhukaa.

Mun mies on reissuhommissa eikä pahemmin viestitellä. Mielummin soitan kun tulee niin tyhmä olo kun selität päivän kuulumiset ym. Ja Kyselet kaikkea ja sit toinen vastaa tyyliin "ok, ei tänne mitään ihmeitä". Jotkut miehet ei vaan osaa 😀. Seurustelun alkuaikoina tästä tuli väärinkäsityksiä ja loukkaannuin kun en saanut "mieleisiä" vastauksia, nykyään lähinnä naurattaa😀

Itse sanon okei, jos tyyppi ei kiinosta minua

Paiskaa se sika ulkoruokintaan.

Täällä mammat taas vauhdissa. En tiiä miten eksyin tänne mutta sen voin sanoa kaikille kauhistelijoille, että yrittäkää ymmärtää toista, saattaa olla huono hetki tai muuten vain väsynyt/kiire. Ei silloin välttämättä jaksa romantisoida TEKSTIVIESTIEN välityksellä. Joskus toivon että koko sosiaalista mediaa ei olisi keksitty niin oltaisiin vältytty monilta ongelmilta. Tekstarit yms tietty erikseen. Mieittekö koskaan miksi ennen avioliitot kestivät? Koska jokaisesta pienestä asiasta ei nostettu hirveää riitaa ja kummastelua ja ihmettelyä. Internet on tehnyt ihmisestä typerän.

Gallup. Vastaa ylä- tai alapeukuilla:

Olet töissä ja sinulla on kiire tai vastuullisia asioita useampi menossa päällekkäin. Saat viestin kotona heräilevältä puolisoltasi, että "kulta mulla on ikävä, heräsin just ja olisitpa nyt tässä". Ehdit lukemaan näytölle tulevan esikatselun, mutta vastaamiseen ei ole aikaa juuri nyt. Viesti ei ole ainutkertainen vaan toistuu vähintään viikottain.

Yläpeukku: Tuntuu kivalta saada moinen ilmoitus

Alapeukku: Viesti enemmän ärsyttää

Vierailija kirjoitti:

Itse tein aikoinaan 10 vuotta sitten saman virheen seurustelun alussa, kun en vastannut, koska en halunnut valehdella. Sain tästä kuulla ja aloin vastaamaan tyyliin"ikävä myös". Tajusin myös silloin, että naiselle kanssa jutellessa ei pidä koskaan olla rehellinen, vaan pitää ainoastaa sanoa mitä nainen haluaa kuulla.

Olet muuten juuri nyt asian ytimessä. Juuri tästä syystä toiset kaataa naisia kuin heinää, ja rehelliset ihmettelevät että miksi he jäävät aina ilman. Mulla kesti aivan liian kauan tajuta tämä.

Typerää on myös olla osaamatta ottaa toisen tunteita huomioon. Jos toinen tekstaa tunteellisesti, niin ihminen on joko typerä, tunteeton tai hoksaamaton, jos vastaa siihen yhdellä sanalla "Okei". Vaikka laittaisi "samoin" olisi parempi, jos ei muuta keksi.

Jos on valhetta niin silti ja sitten miettisivät ja puhuisivat yhdessä miksi se toinen ikävöi ja kutsuu rakkaakseen ja toinen on ihan toisilla tasoilla.

Jos kyseessä on todella liian tiuha tekstittely asian voi jollain tavalla ymmärtää.

Myös silloin, jos liian tiuhasta tekstittelystä tai kiireestä töissä on jo puhuttu ja puhe ei ole mennyt perille.