Lue keskustelun säännöt.
Te jotka olette jo vähän varttuneemmassa iässä! Mikä vuosikymmen oli parasta aikaa? 60-luku, 70-luku, 80-luku, 90-luku vai 2000 ->
04.09.2017 |
Ja miksi? Mikä oli kivaa aikakausilla? Mikä oli paremmin? Yrittäkää kuvailla minkälaista silloin oli.
Toki mukaan lasketaan kaikki aiemmatkin aikakaudet ajattelin vaan ettei sen ikäisiä täällä hirveästi käy.
Kommentit (343)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
80-luvulla ihmiset olivat niin mukavia, kaikki luottivat toisiinsa, kaikki toimi yhteiskunnassa, kaikki oli hyvin. Töitä riitti kaikille ja kaikkia töitä arvostettiin. Ei tullut mieleenkään puhua jostain paskaduuneista. Työtunnit olivat kohtuullisia ja työsuhteet turvattuja. Julkinen terveydenhoito toimi, kouluissa kaikki oli todella mallikkaasti. Koko julkinen sektori toimi todella hyvin ja ihmisistä pidettiin huolta.
Yhteiskunta oli todella onnellinen ja turvallinen, ei koskaan tullut edes mieleen että mitään olisi pitänyt pelätä. Pienissäkin kaupungeissa saatettiin unohtaa ovet ja polkupyörät lukitsematta, eikä mitään tapahtunut. Lapset saattoivat turvallisesti leikkiä ja kulkea itsekseen.
Maailmalla matkusteltiin, muoti oli ihanaa, musiikkivideot ja kaapelikanavat loivat yhteydet maailmalle. Maaseutu oli vielä vireä. Ihmiset vierailivat toistensa luona eivätkä vain istuneet kotona katsomassa telkkaria. Kaupoissa oli kaikki yhtä hyvät tarjoamat kuin nykyäänkin, monesti vielä paremmat, sillä esimerkiksi rannikolla sai tosi paljon aivan tuoretta, paikallista kalaa.
Kaikkialla sai tosi hyvin palvelua - pankeissa, posteissa, kirjastoissa, terveyskeskuksissa, julkisen puolen hammaslääkärillä, yms. Sossupummi-ilmiö oli tuntematon, sillä ihmisillä oli suuri kunnia-asia tehdä töitä, olla ahkeria ja elättää itsensä ja perheensä sekä tarvittaessa elää vaatimattomasti.
Suomi oli silloin aivan ihana, todellinen idylli.
Sossupummi-ilmiö oli tuntematon, koska sosiaaliturva oli olemattoman pieni. Sosiaaliturvaa nykymuodossaan on alettu kehittää vasta 90-luvun laman jälkimainingeissa.
Työttömänä 1980-luvulla ei nuoren tarvinnut olla montaa kuukautta, kun tuli työhönosoitusta kotiin ja työpaikka. Palkka tosin oli,pieni, muttei tarvinnut tyhjänpanttina kotona maata.
Tämä ei ole mitään kettuilua, mutta todella ihmettelen, jos 80-luvun puolivälissä on ollut työtön. Kyllä silloin sai töitä, jos halusi, eikä ollut nirso. Rahoitin kaikki opintoni tekemällä töitä, sen lisäksi matkustelin 2-4 kertaa vuodessa. Nyt ei saa edes niitä ns. paskaduuneja, vaikka kuinka haluaisi.
Aika harvinainen olet, jos kasarilla matkustit lomamatkoja 2-4 kertaa vuodessa. Kyllä se useimmille oli realismia, että ehkä kerran 2-3 vuodessa tehtiin lomamatkoja, joihin säästettiin pitkään ja hartaasti.
Meidän perheessä matkustettiin joka kesä 1-2 kertaa ulkomaille sekä sen lisäksi mökkeiltiin ja matkailtiin kotimaassa. Talvella käytiin yleensä yhdellä laskettelureissulla sekä sitten matkailtiin kotimaassa. Aika samaa settiä kuin nykyisinkin.
No mitään tyypillistä 80 lukua tuo ei ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
1980-luku oli mielestäni parasta aikaa. On totta, että kauppojen valikoimat olivat suppeampia, muta emme me muuta kaivanneetkaan. Ulkomaanmatkoja teimme harvoin, mutta kotimaassa käytiin sukulaisten luona ja vietettiin paljon aikaa perheen kanssa ulkoillen ja mökkeillen. Lapset leikkivät pihoilla kesällä iltamyöhään asti ja järjestivät leikkejä isolla porukalla. Heitä saattoi olla 20-30 leikkimässä kirkonrottaa tai lipunryöstöä. Kodin ja koulun välinen yhteistyö oli sitä, että repussa kulki reissuvihko. Joka asiasta ei täytelty lomakkeita eikä huomauteltu puolin eikä toisin. Asioilla oli ylipäänsä tärkeysjärjestys.
Usko tulevaisuuteen oli luja. Pizza tai hamprurilainen oli 80-luvun loppupuolella juhlahetki. Lapset katsoivat mielellään äidin ja isän kanssa Napakympin joka lauantai-iltana saunan jälkeen. Kanavia ei vaihdeltu koko ajan, kun niitä ei montaa ollutkaan. Ihmisten läsnäolo ja tylsien hetkien tuoma luovuus arjessa olivat aivan parasta.
Valinnanvaraa ja tietotulvaa ei ollut kuten nykyisin. Ehkä juuri siksi elämä tuntui niin turvalliselta ja merkitykselliseltä. Sitä on vaikea kuvata. Mutta ikävä sille vuosikymmenelle on suuri.
Kuvauksesi 80-luvusta vastaa lapsuuteni kokemuksia 90-luvulta :D
80 ja 90-luvut taisivat olla peruseloltaan aika samanlaisia, talouden romahdusta lukuunottamatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä, jotka huutavat kasaria parhaaksi ajaksi ovat ehkä korkeintaan olleet lapsia kasarilla. Jos sitäkään. Verrattuna nykypäivään kasarissa ei ole aikuisen näkökulmasta mitään tavoiteltavaa. Mitään varmoja töitä ei todellakaan ollut (nimim. työtön kasarilla), asuntolainojen korot olivat tähtitieteelliset (eikä kukaan vielä silloin tiennyt, että inflaatio hoitaa), mitään erilaista ei hyväksytty (tyyliin homous oli kauheaa, kaikkien piti hankkia perhe, avioero oli nounou ja vastaavat jutut), maailma ei ollut kansainvälinen ja matkustelu oli etuoikeutettujen herkkua, kaikki yhteiskunnan turvaverkot olivat nykyaikaan verrattuna olemattomat jne. Sitten tuli 90-luku ja rysäytti laman päälle, moni omakin ystäväni turvautui viimeiseen ratkaisuun talousongelmissaan.
Vaikka nykyajassa on haasteensa (missäpä ajassa ei), Suomi on vauraampi kuin koskaan, avoimempi ja sallivampi yhteiskunta kuin koskaan, köyhilläkin on siedettävä elintaso...
Ihmettelen kommenttiasi:
Nimenomaanhan 80-luvulla oli vakituisia töitä vaikka millä mitalla, ellei sitten ollut joku työnvieroksuja tai rappioalkoholisti, töitä kyllä riitti kaikille!
Asuntolainan korot olivat toki tosi korkeita, mutta niinpä oli asuntojen hinnatkin suorastaan halpoja kun vertaa nykyisyyteen.
Moraali oli tuolloin vielä korkeammalla, monet ihmiset kävivät kylässä usein toistensa luona ja kirkoissa ja seurakunnissa eikä homoja/lesboja näkynyt missään.
Terrorismin uhkaa ei ollut olemassakaan, ihmiset olivat hyväntuulisia,yhteiskunta voi hyvin kaikkea oli yllin kyllin. Suomi oli turvallinen ja hyvä maa tuolloin.
Kenen mielestä on hienoa, jos homojen tai lesbojen on pakko olla kaapissa? Jos vaikkapa hiv-potilas eristetään yhteisöstä? Jos lapsetonta ja perheetöntä paheksutaan ja säälitään tai muut vastaavat 80-luvun kummajaiset?
Joten 90- luku on parempi koska silloin he saivat tulla ulos kaapeistaan, asunnoistaan joka oli laman tultua ulosmitattu?
Siellä sitten työttäminä saivat vapaasti olla homoja ja lesboja.
2000-luvulla taas sinua ei lapsettomana enää säälitty, vaan lapsiperheet joutuivat sitten vaihteeksi perättömien lasuilmoituksien uhreiksi. Sitten alettiinkin vaihteeksi sääliä heitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon on värikynää näissä 80-lukua ihannoivissa viesteissä. Ihminen on unohtavainen ;)
ps. kaikki oli ennen paremmin
Lisään vielä perusteluja:
-Työttömyys% oli n. 5-6%, vrt. nykyään n.8%, joten se ei oleellisesti ollut parempi 80-luvulla
-Pienet palkat
-Asunnot kalliita
-Mukavuudet olivat oikeasti varakkaiden hommaa
-Esim. matkustaminen oli jäätävän kallista
-Työelämään tuli amerikan malli, eli tulos tai ulos
-Ruokakaupat olivat kivikaudella (valikoima)
-Asiointi virastoissa, pankeissa yms. vei ihan naurettavan paljon aikaa
80-luvulla oli hyvin ainoastaan lapsiperheiden sosiaaliturva. Tuet olivat ihan jäätäviä erityisesti 80-luvun lopulla. Varmaan samalla absoluuttisella tasolla ovat vielä nykyäänkin.
Omituista miten eri tavalla ihmiset ovat kokeneet saman aikakauden. Toki varmaan yhteiskunnallinen asema, asuinpaikkakunta, ikä yms. vaikuttivat. Kyllä, olin itse lapsi erittäin varakkaassa perheessä. Joten en kyllä muista, että meiltä olisi puuttunut yhtään mitään mukavuuksia mitä ei nytkin olisi. Sekä kotimaanmatkat että ulkomaanmatkat olivat säännöllisiä, 4-5 joka vuosi. Minulta ei puuttunut mitään mitä nykyajan lapsilla olisi, mutta monessa asiassa oli enemmän luksusta, varsinkin siinä turvallisuudessa joka mahdollisti suuremman vapauden. Ruokakaupoissa en todellakaan kykene ajattelemaan yhtään mitään, mitä nyt olisi mutta silloin ei olisi ollut. Ihan samanlaiset ne valikoimat silloinkin olivat, myös tuoreiden vihannesten ja hedelmien osalta. Itse asiassa esimerkiksi tuoreiden kalojen valikoima oli silloin paljon parempi kuin nykyään.
No esimerkiksi 1980-luvulla broileria ei ollut kaupassa tuoreena lainkaan, vain pakasteena. Poimittu hesarin artikkelista http://www.hs.fi/talous/art-2000002919150.html
.
Samasta artikkelista lainaus "Kun Prismassa ostoskärryään työntelevä kansalainen saattoi vuonna 1995 valita tyypillisesti noin 5 000 erilaisesta päivittäistavaratuotteesta, nyt keskimääräisen Prisman valikoima on viisinkertaistunut 25 000 tuotteeseen"
No, kun itse en ole koskaan Prismassa käynyt, vaan siellä Stockan herkussa sekä 1980-luvulla ja nykyään, niin ehkä sen takia muutos ei vaikuta niin suurelta.
Sitten suosittelen käymään Prismassa. Siellä on monessa suhteessa parempi valikoima kuin Stockan tädeille suunnatussa Herkussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä, jotka huutavat kasaria parhaaksi ajaksi ovat ehkä korkeintaan olleet lapsia kasarilla. Jos sitäkään. Verrattuna nykypäivään kasarissa ei ole aikuisen näkökulmasta mitään tavoiteltavaa. Mitään varmoja töitä ei todellakaan ollut (nimim. työtön kasarilla), asuntolainojen korot olivat tähtitieteelliset (eikä kukaan vielä silloin tiennyt, että inflaatio hoitaa), mitään erilaista ei hyväksytty (tyyliin homous oli kauheaa, kaikkien piti hankkia perhe, avioero oli nounou ja vastaavat jutut), maailma ei ollut kansainvälinen ja matkustelu oli etuoikeutettujen herkkua, kaikki yhteiskunnan turvaverkot olivat nykyaikaan verrattuna olemattomat jne. Sitten tuli 90-luku ja rysäytti laman päälle, moni omakin ystäväni turvautui viimeiseen ratkaisuun talousongelmissaan.
Vaikka nykyajassa on haasteensa (missäpä ajassa ei), Suomi on vauraampi kuin koskaan, avoimempi ja sallivampi yhteiskunta kuin koskaan, köyhilläkin on siedettävä elintaso...
Ihmettelen kommenttiasi:
Nimenomaanhan 80-luvulla oli vakituisia töitä vaikka millä mitalla, ellei sitten ollut joku työnvieroksuja tai rappioalkoholisti, töitä kyllä riitti kaikille!
Asuntolainan korot olivat toki tosi korkeita, mutta niinpä oli asuntojen hinnatkin suorastaan halpoja kun vertaa nykyisyyteen.
Moraali oli tuolloin vielä korkeammalla, monet ihmiset kävivät kylässä usein toistensa luona ja kirkoissa ja seurakunnissa eikä homoja/lesboja näkynyt missään.
Terrorismin uhkaa ei ollut olemassakaan, ihmiset olivat hyväntuulisia,yhteiskunta voi hyvin kaikkea oli yllin kyllin. Suomi oli turvallinen ja hyvä maa tuolloin.
Kenen mielestä on hienoa, jos homojen tai lesbojen on pakko olla kaapissa? Jos vaikkapa hiv-potilas eristetään yhteisöstä? Jos lapsetonta ja perheetöntä paheksutaan ja säälitään tai muut vastaavat 80-luvun kummajaiset?
Tässä se tuleekin esiin se yleistyksien heikkous. Minulle 80-luku oli nimenomaan suvaitsevaisuuden pioneeriaikaa. Punkkareita ja toisaalta skinejä näki paljon kaduilla, alakulttuurit olivat vireitä. Me, heterogimmat, kävimme hyvin paljon homoklubeilla, koska a) siellä oli parhaimmat pirskeet ja b) siellä sai olla rauhassa sen näköinen kuin oli. Välillä sai olla varovainen, kun poistui klubilta, ettei saanut turpaan paikalle päivystämään tulleelta juntilta.
Ja sitten tuo matkustelu: minäkin, opiskelijana, matkustin useita kertoja vuodessa. Ei niihin vuosikausia tarvinnut säästää, kun reppumatkustelu oli helppoa ja melko turvallista. Kaverini reissasi mm. arabimaissa, mikä nykyään ei ehkä tulisi heti mieleen. Pioneereja oltiin myös siinä mielessä, että teimme silloin tällöin matkoja Intiaan ja kauko-itään, ihan Thaimaahan asti, LOL. Niitä sitten piti jo suunnitella hieman. Samoin jotkut kävivät Karibialla (se oli hienoa). Ylipäänsä matkustelu oli silloin helpompaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä vielä Suomi rikkaimmillaan 80-luvulla? Ei varmasti ollut.
Niinpä. Minkä tahansa tilaston varassa Suomi on nykyään rikkaampi kuin koskaan.
Niin, mutta se on jakaantunut eri tavalla ja se käytetään eri tavalla. Esimerkiksi julkisen sektorin palvelut ovat kurjistuneet.
Samoin kansantulo (rikkaus) ei tarkoita suoraan parempaa elintasoa. Itsestäni parempaa elintasoa oli yhteiskunnan turvallisuus, yleinen hyvä ilmapiiri ja onnellisuus sekä hyvä työelämä vaikka sitten esimerkiksi meillä omakotitalossa oli vain yksi kylppäri ja perheessä yksi auto, mitkä saattavat olla vaatimattomia asioita nykyään. Mutta mieluummin luovun ekstrakylppäristä ja ylimääräisestä autosta jos vaihtokauppana saisi sen turvallisuuden ja hyvinvoinnin takaisin. Sekä sen paremman työn ja vapaa-ajan suhteen.
Kurjistuneet mistä? Julkinen sektori nielee rahaa huomattavan paljon enemmän kuin vaikka kasarilla, vaikka laskisi rahan todellisen arvon mukaan.
Se on totta, että tätä aikaa leimaa kaikenlainen tehostaminen, mikä näyttäytyy ihan tavistöissäkin kiireenä jne. Ja vauraus jakautuu epätasaisesti. Mutta miettikääpä sitten luokkayhteiskuntaa, silloin vasta epätasavertaista olikin.
Kyllä, olet oikeassa julkisen sektorin valtavasta paisumisesta. Siihen viittasinkin tuolla kommentilla, jossa totesin että vielä 2000-luvun vaihteessa maksoin ylpeästi veroja, nyt inhottaa antaa julkiselle sektorille euroakaan, koska tuntuu että ne tuhlataan törkeästi aivan turhiin ja tuhoisiin asioihin. En ole julkisen sektorin rahankäytön ekspertti, mutta keskivertokansalainen sai kyllä parempaa palvelua julkiselta sektorilta 1980-luvulla, kuten nyt vaikkapa esimerkiksi ihan hyvää julkista terveydenhuoltoa. Nyt esimerkiksi Helsingissä terve, töissäkäyvä aikuinen voi vain haaveilla esimerkiksi julkiseen hammashuoltoon pääsystä.
Helsingissä ei silloin päässyt julkiseen hammashoitoon. Hammashoito oli lähinnä yksityistä, ja siitä sai kyllä verovähennyksen. Muistan hyvin, koska minulla oli hampaan juuressa tulehdus, ja pää ihan pallona mädästä ja kivusta. Edes terveysjkeskuksesta en saanut edes kipulääkettä, ja käskettiin menemään päivystävälle ykistyiselle hammaslääkärille. Onneksi olin vielä opiskelija, ja pääsin seuraavalla viikolla hammaslääkärille ja kirurgille. Yksityisen puolen hammaskirurgia olisi maksanut yli 2000 markkaa.
Ok, muualla maassa oli sitten eri tavalla.
Ei pidä paikkaansa, kyllä Hesassa on aina päässyt kunnalliseen hammaslääkäriin, tosin jonotuksen kautta, mutta kuitenkin. En ole kun kerran käynyt yksityisellä hammaslääkärillä, kun laitettiin kuorikkoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
80-luvulla ihmiset olivat niin mukavia, kaikki luottivat toisiinsa, kaikki toimi yhteiskunnassa, kaikki oli hyvin. Töitä riitti kaikille ja kaikkia töitä arvostettiin. Ei tullut mieleenkään puhua jostain paskaduuneista. Työtunnit olivat kohtuullisia ja työsuhteet turvattuja. Julkinen terveydenhoito toimi, kouluissa kaikki oli todella mallikkaasti. Koko julkinen sektori toimi todella hyvin ja ihmisistä pidettiin huolta.
Yhteiskunta oli todella onnellinen ja turvallinen, ei koskaan tullut edes mieleen että mitään olisi pitänyt pelätä. Pienissäkin kaupungeissa saatettiin unohtaa ovet ja polkupyörät lukitsematta, eikä mitään tapahtunut. Lapset saattoivat turvallisesti leikkiä ja kulkea itsekseen.
Maailmalla matkusteltiin, muoti oli ihanaa, musiikkivideot ja kaapelikanavat loivat yhteydet maailmalle. Maaseutu oli vielä vireä. Ihmiset vierailivat toistensa luona eivätkä vain istuneet kotona katsomassa telkkaria. Kaupoissa oli kaikki yhtä hyvät tarjoamat kuin nykyäänkin, monesti vielä paremmat, sillä esimerkiksi rannikolla sai tosi paljon aivan tuoretta, paikallista kalaa.
Kaikkialla sai tosi hyvin palvelua - pankeissa, posteissa, kirjastoissa, terveyskeskuksissa, julkisen puolen hammaslääkärillä, yms. Sossupummi-ilmiö oli tuntematon, sillä ihmisillä oli suuri kunnia-asia tehdä töitä, olla ahkeria ja elättää itsensä ja perheensä sekä tarvittaessa elää vaatimattomasti.
Suomi oli silloin aivan ihana, todellinen idylli.
Sossupummi-ilmiö oli tuntematon, koska sosiaaliturva oli olemattoman pieni. Sosiaaliturvaa nykymuodossaan on alettu kehittää vasta 90-luvun laman jälkimainingeissa.
Työttömänä 1980-luvulla ei nuoren tarvinnut olla montaa kuukautta, kun tuli työhönosoitusta kotiin ja työpaikka. Palkka tosin oli,pieni, muttei tarvinnut tyhjänpanttina kotona maata.
Ja kaikkia töitä myös arvostettiin. Ei olisi voinut kuvitellakaan, että joku olisi jäänyt sossupummeilemaan siksi, että olisi pitänyt itseään liian "hienona" johonkin "paskaduuniin".
Nykyään työnantajat pitävät kouluttautunutta ihmistä liian hienona paskaduuniin (paitsi jos on mamu). Ei maisteri mitenkään helposti pääse siivoamaan, raksalle apulaiseksi, muuttomieheksi tms.
No ihan varmasti koko tuo ongelma on monimutkainen. Yksi puoli minkä muistan myös lapsuudesta oli se, että ainakin me lapset (eli meille aikuiset näyttivät esimerkkiä) aivan aidosti kunnioitimme kaikkia töitä tekeviä aikuisia suuresti. Eli siis koulun siivoojat, keittäjät, talonmies, seudun posteljooni, bussikuskit yms. olivat sellaisia ammatteja, ettei tullut edes mieleen että ne olisivat olleet jotenkin vähemmän hienoja. Nykyäänhän niihin tunnutaan suhtautuvan noin.
Ajattelin juuri tuota samaa. Toisaalta: Ei ne työt silloin työehdoiltaan niin paskaa olleetkaan kuin nykyään. Oltiin vakituisessa työsuhteessa eikä minään ketjupätkäläisenä tai vuokrafirman riistopalkoilla. Vaikka nyt joku siivous, ennen siivooja oli siivoamansa paikan duunari siinä kuin muutkin duunarit. Nykyään siivous ostetaan ulkopuoliselta siivousfirmalta. Eikä ollut tätä nykyään erilaisten harjoittelujen, työkokeilujen ym. nimissä kukoistavaa ilmaistyöbisnestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkialla sai tosi hyvin palvelua - pankeissa, posteissa, kirjastoissa, terveyskeskuksissa, julkisen puolen hammaslääkärillä, yms. Sossupummi-ilmiö oli tuntematon, sillä ihmisillä oli suuri kunnia-asia tehdä töitä, olla ahkeria ja elättää itsensä ja perheensä sekä tarvittaessa elää vaatimattomasti.
Olet hassu. Tietysti sossupummi-ilmiö oli 80-luvulla jokseenkin olematon, koska kaikille halukkaille riitti töitä. Juurikin tuota mitä kuvaat - palvelua pankissa, postissa, kirjastossa ym. Itsekin olin eräässä virastossa toimistotöissä, leppoisaa duunia, aina riitti aikaa palvella asiakasta kun sellainen tiskille sattui tulemaan, ei koskaan kiireen tuntua. Työnantajilla oli varaa pitää palkkalistoillaan väkeä niin että palvelu pelasi.
Nykyään olen ihan yhtä työhaluinen kuin aina ennenkin, mutta tehostamistoimien seurauksena sossupummiksi alennettu. Ole tässä sitten ahkera, kun hakemisesta huolimatta en työnantajille enää kelpaa. Mielenterveyden säilyttämisen takia pakko luopua ajatuksesta, että on kunnia-asia elättää itse itsensä.
2010-luvussa mikään ei niin riso kuin nämä "mikset mene töihin" -hurskastelijat. Ikään kuin töihin noin vain mentäisiin. Jos olet työnantaja, sitten sinulla on ehkä varaa noin kysyä, muuten ei.
Ethän sinä ole sossupummi. Ei sossupummi ole sellainen, joka on tehnyt pitkän työuran ja haluaisi töihin, mutta ei pääse.
Sossupummilla tarkoitan lähinnä niitä nuorehkoja ihmisiä, joita on varsinkin pk-seudulla, jotka eivät ole koskaan olleet töissä eivätkä haluakaan, vaan elävät ylpeänä sosiaaliturvalla koska ovat mielestään liian "hienoja" "paskaduuneihin", kuten siivoamaan, kaupan kassalle, yms. Yleensä tähän johtaa se, että on opiskeltu vuosikymmen yliopistossa jotain epämääräistä, ja sitten koska on "akateeminen" niin mikään muu kuin "tarpeeksi hieno" ja "akateemisen arvolle kuuluva" hyväpalkkainen toimistotyö ei kelpaa. Joten sitten keskitytään maksimoimaan sosiaalituet ja ollaan ylpeinä yhteiskunnan elättejä. Ja en todellakaan vain kuvittele että tällaisia ihmisiä on, sillä tunnen heitä (ikävä kyllä). Työkkärissä kikkaillaan ammattisuoja sellaiseksi, että mitään työpaikkoja ei vain voida tarjota tai kursseille laittaa. Tämä on aivan eri asia kuin sinun tilanteesi.
En tiedä miten on näillä sinun sossupummiksi otaksumillasi nuorilla, mutta esim. minun kokemukseni on se, että akateemisesti koulutettuna ei ns. paskaduuneihin pääse. Ei työnantaja ei halua ottaa tyyppiä, josta arvelee, että se lähtee heti pois jos löytää parempaa työtä (ja tietysti on tässä ihan oikeassa).
Ok, kuten sanoin, asia on todella monimutkainen ja varmasti suurin osa haluaisi mihin tahansa töihin mutta ei pääse. Mutta ikävä kyllä on myös ihmisiä, jotka ovat aidosti liian nirsoja töiden suhteen ja hyvinkin taidokkaasti pakoilevat työllistymistä tehtäviin, joista eivät ole innostuneita. Ja jopa kehuskelevat tällä. Voihan toki olla, että he valehtelevat tutuilleen asioista säilyttääkseen itsekunnioituksensa, eli väittävät etteivät edes haluaisi töitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1980-luku oli mielestäni parasta aikaa. On totta, että kauppojen valikoimat olivat suppeampia, muta emme me muuta kaivanneetkaan. Ulkomaanmatkoja teimme harvoin, mutta kotimaassa käytiin sukulaisten luona ja vietettiin paljon aikaa perheen kanssa ulkoillen ja mökkeillen. Lapset leikkivät pihoilla kesällä iltamyöhään asti ja järjestivät leikkejä isolla porukalla. Heitä saattoi olla 20-30 leikkimässä kirkonrottaa tai lipunryöstöä. Kodin ja koulun välinen yhteistyö oli sitä, että repussa kulki reissuvihko. Joka asiasta ei täytelty lomakkeita eikä huomauteltu puolin eikä toisin. Asioilla oli ylipäänsä tärkeysjärjestys.
Usko tulevaisuuteen oli luja. Pizza tai hamprurilainen oli 80-luvun loppupuolella juhlahetki. Lapset katsoivat mielellään äidin ja isän kanssa Napakympin joka lauantai-iltana saunan jälkeen. Kanavia ei vaihdeltu koko ajan, kun niitä ei montaa ollutkaan. Ihmisten läsnäolo ja tylsien hetkien tuoma luovuus arjessa olivat aivan parasta.
Valinnanvaraa ja tietotulvaa ei ollut kuten nykyisin. Ehkä juuri siksi elämä tuntui niin turvalliselta ja merkitykselliseltä. Sitä on vaikea kuvata. Mutta ikävä sille vuosikymmenelle on suuri.
Kuvauksesi 80-luvusta vastaa lapsuuteni kokemuksia 90-luvulta :D
80 ja 90-luvut taisivat olla peruseloltaan aika samanlaisia, talouden romahdusta lukuunottamatta.
Hienoa, että tavoitit jotain tuttua kirjoituksestani.
Mielestäni 90-luvun alkupuoli oli vielä osittain samanlainen. Vuoden 95 tienoilla kaikki oli kuitenkin jo ilmapiiriltään erilaista. Ehkä silloin yksilöllisyys jyräsi lopullisesti yhteisöllisyyden ohi ja ulkonäkeskeisyys sekä ulkonäköpaineet kasvoivat erityisesti nuorilla naisilla, kun muotiin nousivat Kate Moss ja Frendien langanlaihat tytöt. Ei silloin enäö voinut lapsi laittaa haalaria talvella kouluun ekan luokan jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä vielä Suomi rikkaimmillaan 80-luvulla? Ei varmasti ollut.
Niinpä. Minkä tahansa tilaston varassa Suomi on nykyään rikkaampi kuin koskaan.
Niin, mutta se on jakaantunut eri tavalla ja se käytetään eri tavalla. Esimerkiksi julkisen sektorin palvelut ovat kurjistuneet.
Samoin kansantulo (rikkaus) ei tarkoita suoraan parempaa elintasoa. Itsestäni parempaa elintasoa oli yhteiskunnan turvallisuus, yleinen hyvä ilmapiiri ja onnellisuus sekä hyvä työelämä vaikka sitten esimerkiksi meillä omakotitalossa oli vain yksi kylppäri ja perheessä yksi auto, mitkä saattavat olla vaatimattomia asioita nykyään. Mutta mieluummin luovun ekstrakylppäristä ja ylimääräisestä autosta jos vaihtokauppana saisi sen turvallisuuden ja hyvinvoinnin takaisin. Sekä sen paremman työn ja vapaa-ajan suhteen.
Kurjistuneet mistä? Julkinen sektori nielee rahaa huomattavan paljon enemmän kuin vaikka kasarilla, vaikka laskisi rahan todellisen arvon mukaan.
Se on totta, että tätä aikaa leimaa kaikenlainen tehostaminen, mikä näyttäytyy ihan tavistöissäkin kiireenä jne. Ja vauraus jakautuu epätasaisesti. Mutta miettikääpä sitten luokkayhteiskuntaa, silloin vasta epätasavertaista olikin.
Kyllä, olet oikeassa julkisen sektorin valtavasta paisumisesta. Siihen viittasinkin tuolla kommentilla, jossa totesin että vielä 2000-luvun vaihteessa maksoin ylpeästi veroja, nyt inhottaa antaa julkiselle sektorille euroakaan, koska tuntuu että ne tuhlataan törkeästi aivan turhiin ja tuhoisiin asioihin. En ole julkisen sektorin rahankäytön ekspertti, mutta keskivertokansalainen sai kyllä parempaa palvelua julkiselta sektorilta 1980-luvulla, kuten nyt vaikkapa esimerkiksi ihan hyvää julkista terveydenhuoltoa. Nyt esimerkiksi Helsingissä terve, töissäkäyvä aikuinen voi vain haaveilla esimerkiksi julkiseen hammashuoltoon pääsystä.
Helsingissä ei silloin päässyt julkiseen hammashoitoon. Hammashoito oli lähinnä yksityistä, ja siitä sai kyllä verovähennyksen. Muistan hyvin, koska minulla oli hampaan juuressa tulehdus, ja pää ihan pallona mädästä ja kivusta. Edes terveysjkeskuksesta en saanut edes kipulääkettä, ja käskettiin menemään päivystävälle ykistyiselle hammaslääkärille. Onneksi olin vielä opiskelija, ja pääsin seuraavalla viikolla hammaslääkärille ja kirurgille. Yksityisen puolen hammaskirurgia olisi maksanut yli 2000 markkaa.
Höpö höpö - itse kävin silloinkin aina kunnallisessa hammashoidossa Helsingissä, jossain koululla - kuten nykyäänkin teen.
En ole juuri koskaan ollut yksityisellä hammaslääkärillä, koska ei ole tarvinnut.
minkä ikäinen olit 1980-luvulla? lapsi varmaan, niille se oli ilmainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ennen tätä vuosikymmentä ei ollut näin selkeästi sitä, että koko maan väestön pitäisi jotenkin pakkautua Helsinkiin. Muuallakin oli työpaikkoja ja elämää ja Helsinki oli vielä vaikkapa 10 vuotta sitten sellainen mukavan pieni kaupunki.
Helsinki oli ihana vielä 80-luvulla, kun elettiin vain omin porukoin ja kaikkialla oli turvallista kulkea vaikka keskellä yötä, steissilläkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
80-luvulla ihmiset olivat niin mukavia, kaikki luottivat toisiinsa, kaikki toimi yhteiskunnassa, kaikki oli hyvin. Töitä riitti kaikille ja kaikkia töitä arvostettiin. Ei tullut mieleenkään puhua jostain paskaduuneista. Työtunnit olivat kohtuullisia ja työsuhteet turvattuja. Julkinen terveydenhoito toimi, kouluissa kaikki oli todella mallikkaasti. Koko julkinen sektori toimi todella hyvin ja ihmisistä pidettiin huolta.
Yhteiskunta oli todella onnellinen ja turvallinen, ei koskaan tullut edes mieleen että mitään olisi pitänyt pelätä. Pienissäkin kaupungeissa saatettiin unohtaa ovet ja polkupyörät lukitsematta, eikä mitään tapahtunut. Lapset saattoivat turvallisesti leikkiä ja kulkea itsekseen.
Maailmalla matkusteltiin, muoti oli ihanaa, musiikkivideot ja kaapelikanavat loivat yhteydet maailmalle. Maaseutu oli vielä vireä. Ihmiset vierailivat toistensa luona eivätkä vain istuneet kotona katsomassa telkkaria. Kaupoissa oli kaikki yhtä hyvät tarjoamat kuin nykyäänkin, monesti vielä paremmat, sillä esimerkiksi rannikolla sai tosi paljon aivan tuoretta, paikallista kalaa.
Kaikkialla sai tosi hyvin palvelua - pankeissa, posteissa, kirjastoissa, terveyskeskuksissa, julkisen puolen hammaslääkärillä, yms. Sossupummi-ilmiö oli tuntematon, sillä ihmisillä oli suuri kunnia-asia tehdä töitä, olla ahkeria ja elättää itsensä ja perheensä sekä tarvittaessa elää vaatimattomasti.
Suomi oli silloin aivan ihana, todellinen idylli.
Sossupummi-ilmiö oli tuntematon, koska sosiaaliturva oli olemattoman pieni. Sosiaaliturvaa nykymuodossaan on alettu kehittää vasta 90-luvun laman jälkimainingeissa.
Työttömänä 1980-luvulla ei nuoren tarvinnut olla montaa kuukautta, kun tuli työhönosoitusta kotiin ja työpaikka. Palkka tosin oli,pieni, muttei tarvinnut tyhjänpanttina kotona maata.
Ja kaikkia töitä myös arvostettiin. Ei olisi voinut kuvitellakaan, että joku olisi jäänyt sossupummeilemaan siksi, että olisi pitänyt itseään liian "hienona" johonkin "paskaduuniin".
Nykyään työnantajat pitävät kouluttautunutta ihmistä liian hienona paskaduuniin (paitsi jos on mamu). Ei maisteri mitenkään helposti pääse siivoamaan, raksalle apulaiseksi, muuttomieheksi tms.
No ihan varmasti koko tuo ongelma on monimutkainen. Yksi puoli minkä muistan myös lapsuudesta oli se, että ainakin me lapset (eli meille aikuiset näyttivät esimerkkiä) aivan aidosti kunnioitimme kaikkia töitä tekeviä aikuisia suuresti. Eli siis koulun siivoojat, keittäjät, talonmies, seudun posteljooni, bussikuskit yms. olivat sellaisia ammatteja, ettei tullut edes mieleen että ne olisivat olleet jotenkin vähemmän hienoja. Nykyäänhän niihin tunnutaan suhtautuvan noin.
Ajattelin juuri tuota samaa. Toisaalta: Ei ne työt silloin työehdoiltaan niin paskaa olleetkaan kuin nykyään. Oltiin vakituisessa työsuhteessa eikä minään ketjupätkäläisenä tai vuokrafirman riistopalkoilla. Vaikka nyt joku siivous, ennen siivooja oli siivoamansa paikan duunari siinä kuin muutkin duunarit. Nykyään siivous ostetaan ulkopuoliselta siivousfirmalta. Eikä ollut tätä nykyään erilaisten harjoittelujen, työkokeilujen ym. nimissä kukoistavaa ilmaistyöbisnestä.
Totta. Esimerkiksi meillä pienessä koulussa kun oli vakituisessa työsuhteessa olevat siivoojat, keittäjät ja talonmies, niin me lapset tutustuimme heihin oikein hyvinkin. Varsinkin kun kyseessä oli pikkukaupunki, joten monet lapset tunsivat heidät myös naapureinaan, sukulaisinaan, kavereidensa vanhempina yms. Nuo ihmissuhteet olivat tosi arvokkaita. Eikä tuollaista ole enää, kun tuollaisissa töissä olevat henkilöt tuntuvat vaihtuvan suurinpiirtein päivittäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1980-luku oli mielestäni parasta aikaa. On totta, että kauppojen valikoimat olivat suppeampia, muta emme me muuta kaivanneetkaan. Ulkomaanmatkoja teimme harvoin, mutta kotimaassa käytiin sukulaisten luona ja vietettiin paljon aikaa perheen kanssa ulkoillen ja mökkeillen. Lapset leikkivät pihoilla kesällä iltamyöhään asti ja järjestivät leikkejä isolla porukalla. Heitä saattoi olla 20-30 leikkimässä kirkonrottaa tai lipunryöstöä. Kodin ja koulun välinen yhteistyö oli sitä, että repussa kulki reissuvihko. Joka asiasta ei täytelty lomakkeita eikä huomauteltu puolin eikä toisin. Asioilla oli ylipäänsä tärkeysjärjestys.
Usko tulevaisuuteen oli luja. Pizza tai hamprurilainen oli 80-luvun loppupuolella juhlahetki. Lapset katsoivat mielellään äidin ja isän kanssa Napakympin joka lauantai-iltana saunan jälkeen. Kanavia ei vaihdeltu koko ajan, kun niitä ei montaa ollutkaan. Ihmisten läsnäolo ja tylsien hetkien tuoma luovuus arjessa olivat aivan parasta.
Valinnanvaraa ja tietotulvaa ei ollut kuten nykyisin. Ehkä juuri siksi elämä tuntui niin turvalliselta ja merkitykselliseltä. Sitä on vaikea kuvata. Mutta ikävä sille vuosikymmenelle on suuri.
Kuvauksesi 80-luvusta vastaa lapsuuteni kokemuksia 90-luvulta :D
80 ja 90-luvut taisivat olla peruseloltaan aika samanlaisia, talouden romahdusta lukuunottamatta.
Hienoa, että tavoitit jotain tuttua kirjoituksestani.
Mielestäni 90-luvun alkupuoli oli vielä osittain samanlainen. Vuoden 95 tienoilla kaikki oli kuitenkin jo ilmapiiriltään erilaista. Ehkä silloin yksilöllisyys jyräsi lopullisesti yhteisöllisyyden ohi ja ulkonäkeskeisyys sekä ulkonäköpaineet kasvoivat erityisesti nuorilla naisilla, kun muotiin nousivat Kate Moss ja Frendien langanlaihat tytöt. Ei silloin enää voinut lapsi laittaa haalaria talvella kouluun ekan luokan jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä, jotka huutavat kasaria parhaaksi ajaksi ovat ehkä korkeintaan olleet lapsia kasarilla. Jos sitäkään. Verrattuna nykypäivään kasarissa ei ole aikuisen näkökulmasta mitään tavoiteltavaa. Mitään varmoja töitä ei todellakaan ollut (nimim. työtön kasarilla), asuntolainojen korot olivat tähtitieteelliset (eikä kukaan vielä silloin tiennyt, että inflaatio hoitaa), mitään erilaista ei hyväksytty (tyyliin homous oli kauheaa, kaikkien piti hankkia perhe, avioero oli nounou ja vastaavat jutut), maailma ei ollut kansainvälinen ja matkustelu oli etuoikeutettujen herkkua, kaikki yhteiskunnan turvaverkot olivat nykyaikaan verrattuna olemattomat jne. Sitten tuli 90-luku ja rysäytti laman päälle, moni omakin ystäväni turvautui viimeiseen ratkaisuun talousongelmissaan.
Vaikka nykyajassa on haasteensa (missäpä ajassa ei), Suomi on vauraampi kuin koskaan, avoimempi ja sallivampi yhteiskunta kuin koskaan, köyhilläkin on siedettävä elintaso...
Ihmettelen kommenttiasi:
Nimenomaanhan 80-luvulla oli vakituisia töitä vaikka millä mitalla, ellei sitten ollut joku työnvieroksuja tai rappioalkoholisti, töitä kyllä riitti kaikille!
Asuntolainan korot olivat toki tosi korkeita, mutta niinpä oli asuntojen hinnatkin suorastaan halpoja kun vertaa nykyisyyteen.
Moraali oli tuolloin vielä korkeammalla, monet ihmiset kävivät kylässä usein toistensa luona ja kirkoissa ja seurakunnissa eikä homoja/lesboja näkynyt missään.
Terrorismin uhkaa ei ollut olemassakaan, ihmiset olivat hyväntuulisia,yhteiskunta voi hyvin kaikkea oli yllin kyllin. Suomi oli turvallinen ja hyvä maa tuolloin.
Kenen mielestä on hienoa, jos homojen tai lesbojen on pakko olla kaapissa? Jos vaikkapa hiv-potilas eristetään yhteisöstä? Jos lapsetonta ja perheetöntä paheksutaan ja säälitään tai muut vastaavat 80-luvun kummajaiset?
Tässä se tuleekin esiin se yleistyksien heikkous. Minulle 80-luku oli nimenomaan suvaitsevaisuuden pioneeriaikaa. Punkkareita ja toisaalta skinejä näki paljon kaduilla, alakulttuurit olivat vireitä. Me, heterogimmat, kävimme hyvin paljon homoklubeilla, koska a) siellä oli parhaimmat pirskeet ja b) siellä sai olla rauhassa sen näköinen kuin oli. Välillä sai olla varovainen, kun poistui klubilta, ettei saanut turpaan paikalle päivystämään tulleelta juntilta.
Ja sitten tuo matkustelu: minäkin, opiskelijana, matkustin useita kertoja vuodessa. Ei niihin vuosikausia tarvinnut säästää, kun reppumatkustelu oli helppoa ja melko turvallista. Kaverini reissasi mm. arabimaissa, mikä nykyään ei ehkä tulisi heti mieleen. Pioneereja oltiin myös siinä mielessä, että teimme silloin tällöin matkoja Intiaan ja kauko-itään, ihan Thaimaahan asti, LOL. Niitä sitten piti jo suunnitella hieman. Samoin jotkut kävivät Karibialla (se oli hienoa). Ylipäänsä matkustelu oli silloin helpompaa.
Matkailu helpompaa, salli mun nauraa. Ylihintaisesta matkatoimistosta kalliit lentoliput, useimpiin maihin tiukat turvatoimet, englannilla ei pärjännyt puoliksikaan niin hyvin kuin nyt.
Nykyään netissä voi vertailla, etsiä, säätää päiviä hintojen mukaan, hotelleja on helppo vertailla...
Vierailija kirjoitti:
Rannikon kaupungeissa oli usein torin yhteydessä erillisiä kalahalleja, joissa myytiin todella paljon eri lajeja tuoretta kalaa, yleensä samana aamuna pyydettyä. Näin ainakin esimerkiksi Kokkolassa. Paremmat tarjoamat kuin nykyään Helsingissä edes kalleimmissa kaupoissa, kuten vaikkapa Anton & Antonissa.
Joo. Ja lähion tavallisessa K-marketissa ja E-liikkeen myymälässä oli kummassakin lihatiski ja juustotiski, niiden takana palvelevat myyjät. Sai ostaa juuri sellaisen palasen kuin halusi. Nythän tuota ylellisyyttä on vain suurimmissa kaupoissa.
Postikonttori oli joka nurkalla. Maalle mummolaan pääsi julkisilla kulkuneuvoilla.
Tavaraa on nykyään enemmän ja useammanlaista ja halvempaa kuin koskaan, mutta enemmän kuin tavaraa kaipaisin palveluita!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä vielä Suomi rikkaimmillaan 80-luvulla? Ei varmasti ollut.
Niinpä. Minkä tahansa tilaston varassa Suomi on nykyään rikkaampi kuin koskaan.
Niin, mutta se on jakaantunut eri tavalla ja se käytetään eri tavalla. Esimerkiksi julkisen sektorin palvelut ovat kurjistuneet.
Samoin kansantulo (rikkaus) ei tarkoita suoraan parempaa elintasoa. Itsestäni parempaa elintasoa oli yhteiskunnan turvallisuus, yleinen hyvä ilmapiiri ja onnellisuus sekä hyvä työelämä vaikka sitten esimerkiksi meillä omakotitalossa oli vain yksi kylppäri ja perheessä yksi auto, mitkä saattavat olla vaatimattomia asioita nykyään. Mutta mieluummin luovun ekstrakylppäristä ja ylimääräisestä autosta jos vaihtokauppana saisi sen turvallisuuden ja hyvinvoinnin takaisin. Sekä sen paremman työn ja vapaa-ajan suhteen.
Kurjistuneet mistä? Julkinen sektori nielee rahaa huomattavan paljon enemmän kuin vaikka kasarilla, vaikka laskisi rahan todellisen arvon mukaan.
Se on totta, että tätä aikaa leimaa kaikenlainen tehostaminen, mikä näyttäytyy ihan tavistöissäkin kiireenä jne. Ja vauraus jakautuu epätasaisesti. Mutta miettikääpä sitten luokkayhteiskuntaa, silloin vasta epätasavertaista olikin.
Kyllä, olet oikeassa julkisen sektorin valtavasta paisumisesta. Siihen viittasinkin tuolla kommentilla, jossa totesin että vielä 2000-luvun vaihteessa maksoin ylpeästi veroja, nyt inhottaa antaa julkiselle sektorille euroakaan, koska tuntuu että ne tuhlataan törkeästi aivan turhiin ja tuhoisiin asioihin. En ole julkisen sektorin rahankäytön ekspertti, mutta keskivertokansalainen sai kyllä parempaa palvelua julkiselta sektorilta 1980-luvulla, kuten nyt vaikkapa esimerkiksi ihan hyvää julkista terveydenhuoltoa. Nyt esimerkiksi Helsingissä terve, töissäkäyvä aikuinen voi vain haaveilla esimerkiksi julkiseen hammashuoltoon pääsystä.
Helsingissä ei silloin päässyt julkiseen hammashoitoon. Hammashoito oli lähinnä yksityistä, ja siitä sai kyllä verovähennyksen. Muistan hyvin, koska minulla oli hampaan juuressa tulehdus, ja pää ihan pallona mädästä ja kivusta. Edes terveysjkeskuksesta en saanut edes kipulääkettä, ja käskettiin menemään päivystävälle ykistyiselle hammaslääkärille. Onneksi olin vielä opiskelija, ja pääsin seuraavalla viikolla hammaslääkärille ja kirurgille. Yksityisen puolen hammaskirurgia olisi maksanut yli 2000 markkaa.
Ok, muualla maassa oli sitten eri tavalla.
Ei pidä paikkaansa, kyllä Hesassa on aina päässyt kunnalliseen hammaslääkäriin, tosin jonotuksen kautta, mutta kuitenkin. En ole kun kerran käynyt yksityisellä hammaslääkärillä, kun laitettiin kuorikkoa.
Hesarin artikkeli vuodelta 1999:
Koko kansa pääsee kunnalliseen hammashoitoon vuoden 2001 alusta. Nykyiset ikärajat poistetaan, ja hoitoa annetaan tarpeen mukaan niin kuin muutakin terveydenhuoltoa, osastopäällikkö Marjatta Blanco Sequeiros sosiaali- ja terveysministeriöstä kertoo.
Uudistuksen vaatimat lakiesitykset on tarkoitus saada valmiiksi keväällä. Niillä toteutetaan hallitusohjelman lupaus koko väestön saattamisesta tuetun hammashuollon piiriin. Uudistuksen on kuitenkin tapahduttava kustannusneutraalisti, eli lisärahaa ei tule.
Rahaa on tullut kunnille lisää jo tämän vuoden alusta, kun hammashuollon maksut nousivat kymmenen prosenttia. Toista kymmenen prosentin korotusta ehdotetaan ensi vuoden budjetissa.
Hampaiden hoitamiseen meni toissa vuonna 2,5 miljardia markkaa, ja kuntien hammashoidon osuus siitä oli miljardi. Terveydenhuollon koko 45 miljardin markan potista hammashuolto on pieni puronen, mutta tulosten kannalta tärkeä: huonokuntoiset hampaat voivat altistaa saamaan sydänkohtauksen ja hankaloittaa esimerkiksi diabeteksen hoitoa.
Kunnista vain osa
hoitaa aikuiset
Kunnat hoitavat nyt kaikki alle 20-vuotiaat sekä noin 30 prosenttia aikuisista. Kaikki pääsevät terveyskeskuksen hammashoitolaan 60 prosentissa terveyskeskuksista. Ne sijaitsevat yleensä pienissä kunnissa, joissa ei välttämättä edes ole yksityistä hammaslääkäriä.
Muut rajaavat hoidon tarkemmin. Noin kolmannes suomalaisista asuu kunnassa, joka hoitaa vain 1956 tai myöhemmin syntyneiden hampaat sekä erityisryhmät kuten rintamaveteraanit ja raskaana olevat naiset. Kolmanneksen kunnassa ollaan vielä tiukempia.
Ikärajat vaihtelevat suuresti naapurikuntienkin välillä, ja pääkaupunkiseutu on siitä hyvä esimerkiksi. Espoossa raja on 30 vuotta, Helsingissä tänä vuonna 36 ja ensi vuonna 38 vuotta, mutta Vantaalla hoitoon pääsee 40-vuotissyntymäpäiväänsä asti.
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti -80 luku. Silloin oli kaikilla töitä ja muutenkin ihmisillä meni hyvin.Tv:stä tuli katsomisen arvoisia ohjelmia. Itse Ibizalla asuneena Ibiza oli Ibiza (nyk.nuorten känni-örveltämis-paikka). Muoti vaatteissa oli sitä jotakin ym. Kaikki oli paremmin.
Tässä teille 80-luvun iki-ihana sarja noin niinkuin maistiaisena - tällainen lämmin ilmapiiri silloin oli maailmassa ja ihan Suomessakin:
Kate & Allie kuvaa tuota aikaa varmaan parhaiten ja katsokaa noita upeita vaatteita!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä, jotka huutavat kasaria parhaaksi ajaksi ovat ehkä korkeintaan olleet lapsia kasarilla. Jos sitäkään. Verrattuna nykypäivään kasarissa ei ole aikuisen näkökulmasta mitään tavoiteltavaa. Mitään varmoja töitä ei todellakaan ollut (nimim. työtön kasarilla), asuntolainojen korot olivat tähtitieteelliset (eikä kukaan vielä silloin tiennyt, että inflaatio hoitaa), mitään erilaista ei hyväksytty (tyyliin homous oli kauheaa, kaikkien piti hankkia perhe, avioero oli nounou ja vastaavat jutut), maailma ei ollut kansainvälinen ja matkustelu oli etuoikeutettujen herkkua, kaikki yhteiskunnan turvaverkot olivat nykyaikaan verrattuna olemattomat jne. Sitten tuli 90-luku ja rysäytti laman päälle, moni omakin ystäväni turvautui viimeiseen ratkaisuun talousongelmissaan.
Vaikka nykyajassa on haasteensa (missäpä ajassa ei), Suomi on vauraampi kuin koskaan, avoimempi ja sallivampi yhteiskunta kuin koskaan, köyhilläkin on siedettävä elintaso...
Ihmettelen kommenttiasi:
Nimenomaanhan 80-luvulla oli vakituisia töitä vaikka millä mitalla, ellei sitten ollut joku työnvieroksuja tai rappioalkoholisti, töitä kyllä riitti kaikille!
Asuntolainan korot olivat toki tosi korkeita, mutta niinpä oli asuntojen hinnatkin suorastaan halpoja kun vertaa nykyisyyteen.
Moraali oli tuolloin vielä korkeammalla, monet ihmiset kävivät kylässä usein toistensa luona ja kirkoissa ja seurakunnissa eikä homoja/lesboja näkynyt missään.
Terrorismin uhkaa ei ollut olemassakaan, ihmiset olivat hyväntuulisia,yhteiskunta voi hyvin kaikkea oli yllin kyllin. Suomi oli turvallinen ja hyvä maa tuolloin.
Kenen mielestä on hienoa, jos homojen tai lesbojen on pakko olla kaapissa? Jos vaikkapa hiv-potilas eristetään yhteisöstä? Jos lapsetonta ja perheetöntä paheksutaan ja säälitään tai muut vastaavat 80-luvun kummajaiset?
Tässä se tuleekin esiin se yleistyksien heikkous. Minulle 80-luku oli nimenomaan suvaitsevaisuuden pioneeriaikaa. Punkkareita ja toisaalta skinejä näki paljon kaduilla, alakulttuurit olivat vireitä. Me, heterogimmat, kävimme hyvin paljon homoklubeilla, koska a) siellä oli parhaimmat pirskeet ja b) siellä sai olla rauhassa sen näköinen kuin oli. Välillä sai olla varovainen, kun poistui klubilta, ettei saanut turpaan paikalle päivystämään tulleelta juntilta.
Ja sitten tuo matkustelu: minäkin, opiskelijana, matkustin useita kertoja vuodessa. Ei niihin vuosikausia tarvinnut säästää, kun reppumatkustelu oli helppoa ja melko turvallista. Kaverini reissasi mm. arabimaissa, mikä nykyään ei ehkä tulisi heti mieleen. Pioneereja oltiin myös siinä mielessä, että teimme silloin tällöin matkoja Intiaan ja kauko-itään, ihan Thaimaahan asti, LOL. Niitä sitten piti jo suunnitella hieman. Samoin jotkut kävivät Karibialla (se oli hienoa). Ylipäänsä matkustelu oli silloin helpompaa.
Nimenomaan. Matkustelu oli aikaisemmin helpompaa. Johtuen siitä, että ei ollut niin valtavia turvallisuusuhkia. Lentokentillä ei ollut tuollaisia järjestelyjä kuin nykyään, ei tarvinnut tulla niin paljon ennen lentoa paikalle, kaikki sujui paljon helpommin ja rennommin koska oli turvallisempaa. 90-luvulla pääsin neljään eri maahan ilman että passiani edes tutkittiin - vilautin sitä ja kun virkailija huomasi sen olevan Suomen passi, minut viittoiltiin rennosti hymyillen menemään vain passintarkastuksen läpi ilman että passia tarvitsi edes avata. USA:n sisäisillä lennoilla pystyi kulkemaan yhtä helposti kuin busseilla, osti vain lipun ja ilmestyi paikalle juuri ennen lentoa. Kavereiden kanssa pystyi vaihtelemaan lippuja ilman että se haittasi. Ei ollut kaikkea tätä valtavaa turvallisuushysteriaa. Eikä tarvinnut miettiä matkakohteita sen mukaan, minne uskaltaisi matkustaa. Maailma oli rennosti auki.
Höpö höpö - itse kävin silloinkin aina kunnallisessa hammashoidossa Helsingissä, jossain koululla - kuten nykyäänkin teen.
En ole juuri koskaan ollut yksityisellä hammaslääkärillä, koska ei ole tarvinnut.