Lue keskustelun säännöt.
Te jotka olette jo vähän varttuneemmassa iässä! Mikä vuosikymmen oli parasta aikaa? 60-luku, 70-luku, 80-luku, 90-luku vai 2000 ->
04.09.2017 |
Ja miksi? Mikä oli kivaa aikakausilla? Mikä oli paremmin? Yrittäkää kuvailla minkälaista silloin oli.
Toki mukaan lasketaan kaikki aiemmatkin aikakaudet ajattelin vaan ettei sen ikäisiä täällä hirveästi käy.
Kommentit (343)
221/343
|
04.09.2017 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä vielä Suomi rikkaimmillaan 80-luvulla? Ei varmasti ollut.
Niinpä. Minkä tahansa tilaston varassa Suomi on nykyään rikkaampi kuin koskaan.
Niin, mutta se on jakaantunut eri tavalla ja se käytetään eri tavalla. Esimerkiksi julkisen sektorin palvelut ovat kurjistuneet.
Samoin kansantulo (rikkaus) ei tarkoita suoraan parempaa elintasoa. Itsestäni parempaa elintasoa oli yhteiskunnan turvallisuus, yleinen hyvä ilmapiiri ja onnellisuus sekä hyvä työelämä vaikka sitten esimerkiksi meillä omakotitalossa oli vain yksi kylppäri ja perheessä yksi auto, mitkä saattavat olla vaatimattomia asioita nykyään. Mutta mieluummin luovun ekstrakylppäristä ja ylimääräisestä autosta jos vaihtokauppana saisi sen turvallisuuden ja hyvinvoinnin takaisin. Sekä sen paremman työn ja vapaa-ajan suhteen.
Kurjistuneet mistä? Julkinen sektori nielee rahaa huomattavan paljon enemmän kuin vaikka kasarilla, vaikka laskisi rahan todellisen arvon mukaan.
Se on totta, että tätä aikaa leimaa kaikenlainen tehostaminen, mikä näyttäytyy ihan tavistöissäkin kiireenä jne. Ja vauraus jakautuu epätasaisesti. Mutta miettikääpä sitten luokkayhteiskuntaa, silloin vasta epätasavertaista olikin.
Kyllä, olet oikeassa julkisen sektorin valtavasta paisumisesta. Siihen viittasinkin tuolla kommentilla, jossa totesin että vielä 2000-luvun vaihteessa maksoin ylpeästi veroja, nyt inhottaa antaa julkiselle sektorille euroakaan, koska tuntuu että ne tuhlataan törkeästi aivan turhiin ja tuhoisiin asioihin. En ole julkisen sektorin rahankäytön ekspertti, mutta keskivertokansalainen sai kyllä parempaa palvelua julkiselta sektorilta 1980-luvulla, kuten nyt vaikkapa esimerkiksi ihan hyvää julkista terveydenhuoltoa. Nyt esimerkiksi Helsingissä terve, töissäkäyvä aikuinen voi vain haaveilla esimerkiksi julkiseen hammashuoltoon pääsystä.
Helsingissä ei silloin päässyt julkiseen hammashoitoon. Hammashoito oli lähinnä yksityistä, ja siitä sai kyllä verovähennyksen. Muistan hyvin, koska minulla oli hampaan juuressa tulehdus, ja pää ihan pallona mädästä ja kivusta. Edes terveysjkeskuksesta en saanut edes kipulääkettä, ja käskettiin menemään päivystävälle ykistyiselle hammaslääkärille. Onneksi olin vielä opiskelija, ja pääsin seuraavalla viikolla hammaslääkärille ja kirurgille. Yksityisen puolen hammaskirurgia olisi maksanut yli 2000 markkaa.
Ok, muualla maassa oli sitten eri tavalla.
Ei pidä paikkaansa, kyllä Hesassa on aina päässyt kunnalliseen hammaslääkäriin, tosin jonotuksen kautta, mutta kuitenkin. En ole kun kerran käynyt yksityisellä hammaslääkärillä, kun laitettiin kuorikkoa.
Hesarin artikkeli vuodelta 1999:
Koko kansa pääsee kunnalliseen hammashoitoon vuoden 2001 alusta. Nykyiset ikärajat poistetaan, ja hoitoa annetaan tarpeen mukaan niin kuin muutakin terveydenhuoltoa, osastopäällikkö Marjatta Blanco Sequeiros sosiaali- ja terveysministeriöstä kertoo.
Uudistuksen vaatimat lakiesitykset on tarkoitus saada valmiiksi keväällä. Niillä toteutetaan hallitusohjelman lupaus koko väestön saattamisesta tuetun hammashuollon piiriin. Uudistuksen on kuitenkin tapahduttava kustannusneutraalisti, eli lisärahaa ei tule.
Rahaa on tullut kunnille lisää jo tämän vuoden alusta, kun hammashuollon maksut nousivat kymmenen prosenttia. Toista kymmenen prosentin korotusta ehdotetaan ensi vuoden budjetissa.
Hampaiden hoitamiseen meni toissa vuonna 2,5 miljardia markkaa, ja kuntien hammashoidon osuus siitä oli miljardi. Terveydenhuollon koko 45 miljardin markan potista hammashuolto on pieni puronen, mutta tulosten kannalta tärkeä: huonokuntoiset hampaat voivat altistaa saamaan sydänkohtauksen ja hankaloittaa esimerkiksi diabeteksen hoitoa.
Kunnista vain osa
hoitaa aikuiset
Kunnat hoitavat nyt kaikki alle 20-vuotiaat sekä noin 30 prosenttia aikuisista. Kaikki pääsevät terveyskeskuksen hammashoitolaan 60 prosentissa terveyskeskuksista. Ne sijaitsevat yleensä pienissä kunnissa, joissa ei välttämättä edes ole yksityistä hammaslääkäriä.
Muut rajaavat hoidon tarkemmin. Noin kolmannes suomalaisista asuu kunnassa, joka hoitaa vain 1956 tai myöhemmin syntyneiden hampaat sekä erityisryhmät kuten rintamaveteraanit ja raskaana olevat naiset. Kolmanneksen kunnassa ollaan vielä tiukempia.
Ikärajat vaihtelevat suuresti naapurikuntienkin välillä, ja pääkaupunkiseutu on siitä hyvä esimerkiksi. Espoossa raja on 30 vuotta, Helsingissä tänä vuonna 36 ja ensi vuonna 38 vuotta, mutta Vantaalla hoitoon pääsee 40-vuotissyntymäpäiväänsä asti.
No, niin. Kannattaisi perehtyä historiaan. Hammashoitoa rajattiin lama-aikana eli 90-luvulla. ennen sitä julkinen hoiti kaikkien hampaita. Eli 80-luvulla todellakin siellä terkkarin hammashoitolassa kävi aikusiväestö iästä riippumatta ja jonotusajat oli lyhyet. Sitten tuli lama ja asetettiin ikärajoja.
Ei todellakaan koskaan ole ollut kunnallinen vapaa kaikille. Lasten hampaat on hoidettu, mutta kyllä vanhempani kävi aina yksityišllä, kun kunnallinen oli vain lapsille.
On aikuistenkin aina ollut mahdollista käydä kunnallisella hammaslääkärillä, mutta joko eivät ole vaan jaksaneet jonottaa, tai sitten eivät ole sitä tienneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minua ei oikeastaan kiinnosta täysin suoraan palstalaisten keski-ikä, valtionkassat tai velallisuudet. Haluan vain saada kuvan, minkälaista oli elää noina vuosikymmeninä ja tietenkin siihen liittyy nuo äsken mainitsemat myös. Mitä tehtiin, miten vietettiin aikaa, mitä kaupoista löytyi, mikä oli isoin ero nykypäivän tms. Koitan saada kuvaa arkielämästä menneinä vuosikymmeninä :)
Ap
No jos nyt ihan suoraan sanotaan, niin se suurin ero arkielämässä on se asia josta tällä palstalla ei saa puhua.
No mutta minäpä puhun ja kerron! Ekat pakolaiset tulivat eteläisestä amerikasta, esim. Chilestä tänne jo 70-luvulla. Meidän koulussa kävi "intiaanipakolaiset" (chileläiset) kertomassa siitä miten heitä oli kidutettu ja ties mitä kamalaa. Tai no, me tuijotimme tätä pakolaista ja mukana ollut kääntäjä kertoi. Kaikki oli aivan sokissa siitä kidutuksesta. Ehkä sitä ei olisi tarvinnut kertoa ala-asteikäisille niin tarkkaan.
Kasarilla tulivat sitten pakolaisleireiltä valikoidut "kiintiöpakolaiset" eli vietnamilaiset lähinnä. Heistä oli juttua aluksi, että "aasialaisjengit" kulkevat kadulla kuin ninjat ikään. Varsin pian kaikki tajusivat, että se ei pitänyt paikkaansa :´D
Aivan, chileläiset tulivat maahamme, kun heillä oli vaikeaa - mutta palasivat saman tien kotiinsa, kun vaikeat ajat olivat ohi.
Vietnamilaiset eli ns. "venepakolaiset" ovat erittäin hyvin sopeutuneet yhteiskuntaamme, eivät ole mitään ilmaista itselleen vaatineet - hiljainen kansa, joka tekee paljon töitä ja maksaa paljon veroja.
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa enemmän siitä, millaista Suomessa oli 70-luvulla!
Olin 13-vuotias kun 70-luku alkoi ja siis 23-vuotias kun vuosikymmen päättyi. Kerron siis siitä näkökulmasta.
Minun kotikunnassani ei peruskoulu-uudistusta ollut vielä tehty, joten olin siirtynyt 4. luokan jälkeen (eli 11-vuotiaana) kansakoulusta oppikouluun. Ne, jotka jäivät kansakouluun, jatkoivat siellä 6. luokan loppuun, sitten kansalaiskouluun ja sitten amikseen.
Me oppikoululaiset kävimme ensin viisi vuotta keskikoulua ja sitten kolmevuotisen lukion, joka antoi kelpoisuuden yliopisto-opintoihin.
Oppikoululaisteinien elämä oli hauskaa ja ihanaa, kuten teinien kaikkina aikoina. Elettiin hippiaikaa parhaimmillaan, tytöillä oli pitkät suorat tukat ja kaikenlaisia hippihelmiä päässä, pojilla melkein yhtä pitkät tukat (jotka herättivät kovasti pahennusta vanhemmissa ihmisissä).
Oli teinibileitä ja teinidiskoja, oli teinien oma nuorisomuoti (hyvin värikäs) ja ensimmäiset teinien omat muotiliikkeet. Meidän sukupolvemme oli ensimmäinen, joka sai ryhtyä sinuttelemaan opettajia.
Vapaa-aika vietettiin ihan livenä kavereiden kanssa, kun mitään kännyköitä, Facebookeja tai whatsappeja ei ollut. Ei viestitelty vaan tosiaan vietettiin aikaa yhdessä. Tyypillisesti esimerkiksi kahviloissa tai jätskibaareissa (hampurilaispaikkoja ei vielä ollut) tai vaikka urheiluharrastuksissa.
Politiikka oli koulussa (kuten muussakin elämässä) isossa roolissa. Tulivat oppilasneuvostot, ja kouludemokratia ja puolueet rynnivät kouluihin. Ainakin meidän koulussa linjajako oli hyvin jyrkkä: oltiin joko "yleisdemokraatteja" tai "porvareita".
Elintaso oli jo aika hyvä, ainakin kun vanhemmat vertasivat sitä sota-aikaan ja 50-lukuun. Kaupoista sai kaikkea, kodeissa oli televisiot, pakastimet ja pesukoneet, useimmiten myös autot. Käytiin jo lomamatkoilla Kanariansaarilla asti.
Meille yliopistoon menneille iso asia oli se, että valtion takaamat opintolainat oli hiljattain otettu käyttöön. Näin myös minä (aika vähävaraisen perheen lapsi) saatoin lainan turvin mennä opiskelemaan.
Opiskelijaelämä oli yhtä hilpeää ja vilkasta kuin nykyäänkin. Ihanaa aikaa. Kesätöitä löytyi suhteellisen helposti, ja kun oli vielä se opintolaina, ei tarvinnut hirveästi kituuttaa vaan ihan kohtuullisesti pärjättiin. Opiskelija-asunnot eivät olleet niin hienoja kuin nykyisin, vaan ne olivat soluja, ja samassa huoneessa majoittui 2-3 henkeä.
1970-luvun alussa koulu- ja työviikko olivat vielä kuusipäiväiset. Viisipäiväisyyteen siirtyminen oli merkittävä asia ja tuntui, että vapaa-aika lisääntyi huimasti.
Sosiaalietuudet eivät olleet läheskään nykyistä tasoa. Vanhempi serkkuni sai vuosikymmenen alussa ensimmäisen lapsensa. Äitiyslomaa oli kaksi tai kolme kuukautta, tarkkaan en muista. Sitten töihin, ja vauvalle piti hommata hoitajaksi kotiin joku nuori tyttö, kun päivähoitojärjestelmää ei vielä ollut.
Oi, tulipa ikävä ihanalle 1970-luvulle...
Vierailija kirjoitti:
Ei se 80-luvulla sellaista ollut, vaan 60 - 70 luvulla, jolloin perheet pukeutuivat sunnuntaisin pyhävaatteisiin ja kaikki, paitsi kommarit menivät kirkkoon sunnuntaina ja kaikki lapset kävivät pyhäkoulua.
Pöh. Olen syntynyt vuonna 1963, kaupungissa ikäni asunut eli kirkko on ollut lähellä, mutta ei me kirkossa käyty kuin korkeintaan jouluna ja sukulaisten rippijuhlissa. Eikä oltu kommareita, ei edes demareita. Pyhäkoulussa kävin jonkin aikaa kun itse halusin, ja kun kyllästyin ei tarvinnut enää mennä. Näin siis 60 - 70 -luvuilla.
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmuus oli myös helpompaa. Riitti, että lapsella on vaatteet päällä ja lähikoululla oli jotain jumppaa tai pesiskerhoa. Se siitä. Ei vanhempien tarvinnut kuskata lapsia ympäriinsä ja miettiä, miten lasta pitäisi kehittää. Nyt päiväkodista lähtien lasta "katsastetaan" vähintään kerran vuodessa ja pohditaan, onko tämä Jimi-Janica nyt varmasti kaikilta osin ok. Hyvin kuvattu tuo, että reissari kulki koulusta repussa ja opettaja ei puuttunut kotijuttuihin tai naputtanut vanhempia lasten pienistä puutteista, eikä vanhemmat puuttuneet kouluun.
Lopputuloksena meillä oli terveempi nuoriso henkisesti ja jaksavammat vanhemmat. Ja onko kukaan koskaan pohtinut, että onko tästä koko lasten testaus-vertailu-terapiointi-kieli-hahmotus-keskittyminen-yms. -ruletista mitään hyötyä. Miksi nuoriso voi entistä huonommin, vaikka koko ajan on enemmän ja enemmän varhaista puuttumista ja tukimuotoja? Onko tuolla tukijärjestelmällä MITÄÄN vaikutusta lopputulokseen vai pahentaako se peräti asioita?
Olin itse koulussa 80-l. alussa todella ujo ja pelkäsin kaikkea. Jälkikäteen ajatellen siihen olisi ehkä voinut puuttua jotenkin... Opettaja katseli vain jotenkin säälivästi ja ajatteli varmaan, että lapset itse muodostavat oman nokkimisjärjestyksensä. Nykyisin sentään on pyrkimystä parempaan. Toisaalta lapset ovat muuten levottomampia ja opettajat eivät saa juuri järjestystä luokkaan. Eikä se kiusaaminenkaan ole lakannut. Tosiaan olisin itse varmaan saanut lapsena jonkin diagnoosin ja kun omalla lapsellani on Aspergerin syndrooma -diagnoosi, niin olen kyllä ajatellut, ettei siitä ole ollut mitään hyötyä. Voi olla, että erilaisuutta siedettiin silloin paremmin, vaikkei siitä numeroa tehty. Nykyisin järjestetään pride-kulkueita, mutta jos Maikki-Matias ei aina katso silmiin puhuessaan, erilaisuutta ei siedetäkään vaan aletaan etsiä vikaa.
Vanhemmuus oli luultavasti silloin paljon helpompaa. Harrastuksiin ei juuri tarvinnut kuskata, kun lähikoululla oli kerhoja, eikä kukaan nyt niin paljon ohjattuja harrastuksia kaivannutkaan. Leikimme ja pelasimme muutenkin, luimme jne. Muistan olleeni äidin kanssa läheinen, mutta ei äiti kanssani leikkinyt, enkä sitä kaivannutkaan. Vanhemmat olivat päivisin yleensä töissä, eivätkä missään koko koulun liikuntapäivässä, eikä kenenkään tarvinnut leipoa mokkapaloja myyjäisiin tai kökkiä viikonloppuisin paketoimassa lahjoja marketin ulkopuolella keräten rahaa urheiluseuralle. Koulun oletettiin hoitavan oma sarkansa, vanhempien omansa. Ei tarvinnut tsekata monta kertaa päivässä wilman viesteistä, onko jotain kiireellistä ja jos Viljami unohti läksyt, opettaja kertoi tästä hänelle suoraan, ei vanhemmille.
Itse kaipaan myös kovasti aikaa ennen digivillitystä. Eipä sitä silloin osannut kaivatakaan mitään Internetiä tai muuta, nykyisin on kaikki sekaisin, jos ei pääse nettiin. Lapset pelaavat silmät tapilla tietokonepelejä ja haukkuvat toisiaan somessa, eikä kukaan tunnu mahtavan sille mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eipäs juksata kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon on värikynää näissä 80-lukua ihannoivissa viesteissä. Ihminen on unohtavainen ;)
ps. kaikki oli ennen paremmin
Lisään vielä perusteluja:
-Työttömyys% oli n. 5-6%, vrt. nykyään n.8%, joten se ei oleellisesti ollut parempi 80-luvulla
-Pienet palkat
-Asunnot kalliita
-Mukavuudet olivat oikeasti varakkaiden hommaa
-Esim. matkustaminen oli jäätävän kallista
-Työelämään tuli amerikan malli, eli tulos tai ulos
-Ruokakaupat olivat kivikaudella (valikoima)
-Asiointi virastoissa, pankeissa yms. vei ihan naurettavan paljon aikaa
80-luvulla oli hyvin ainoastaan lapsiperheiden sosiaaliturva. Tuet olivat ihan jäätäviä erityisesti 80-luvun lopulla. Varmaan samalla absoluuttisella tasolla ovat vielä nykyäänkin.
Omituista miten eri tavalla ihmiset ovat kokeneet saman aikakauden. Toki varmaan yhteiskunnallinen asema, asuinpaikkakunta, ikä yms. vaikuttivat. Kyllä, olin itse lapsi erittäin varakkaassa perheessä. Joten en kyllä muista, että meiltä olisi puuttunut yhtään mitään mukavuuksia mitä ei nytkin olisi. Sekä kotimaanmatkat että ulkomaanmatkat olivat säännöllisiä, 4-5 joka vuosi. Minulta ei puuttunut mitään mitä nykyajan lapsilla olisi, mutta monessa asiassa oli enemmän luksusta, varsinkin siinä turvallisuudessa joka mahdollisti suuremman vapauden. Ruokakaupoissa en todellakaan kykene ajattelemaan yhtään mitään, mitä nyt olisi mutta silloin ei olisi ollut. Ihan samanlaiset ne valikoimat silloinkin olivat, myös tuoreiden vihannesten ja hedelmien osalta. Itse asiassa esimerkiksi tuoreiden kalojen valikoima oli silloin paljon parempi kuin nykyään.
No esimerkiksi 1980-luvulla broileria ei ollut kaupassa tuoreena lainkaan, vain pakasteena. Poimittu hesarin artikkelista http://www.hs.fi/talous/art-2000002919150.html
No EI tosiaankaan pidä paikkaansa - ostimme usein kaverini kanssa tuolloin valmiiksi paistetun broilerin kaupan lihatiskiltä, kuten niitä nytkin saa ostaa - ja söimme sen puoliksi salaatin kanssa.
Varmaan muutkin tuolloin eläneet muistatte sen.
Muistan hyvin! Olen syntynyt 1950-luvulla ja samanikäisten ystäviemme kanssa juuri naureskelimme tuota Hesarin juttua 1980-luvun ruokakaupasta.
1980-luku oli nousukautta ja pikkukaupunkienkin kaupat olivat paljon paremmin varustettuja kuin tuo juttu antaa ymmärtää. Vaikka ei ehkä ollut 200 eri jugurttia tarjolla, niin ainakin 20 erilaista kuitenkin oli.
Ja tosiaan niitä valmiiksi paistettuja broilereitakin oli siellä lihatiskeillä. Kokonaiset pakastebroilerit kuuluvat jonnekin 1960-luvulle ja 1970-luvun alkuun; silloin muistan äidin laittaneen niistä ruokaa.
Mutta 80-luvun kaupat eivät tosiaan juuri eronneet nykymarketeista, runsaudensarvia ne olivat. Vain se nimikkeiden määrä on tietysti kasvanut moninkertaiseksi, mutta en nyt ole ihan varma, pitääkö niitä jugurtteja tosiaan olla satoja erilaisia...
90-luvun lapsena sanon, että 2000-luku. 2010 jälkeen alkoi sellainen kauhea digitalisaation aika. Instat ja Facebookit, twitterit ja läppärit, tabletit ja älyluurit. Kouluissa tärkeintä, että vaan pysytään tekniikan kehityksessä mukana. 2000- luvun alku oli vielä normaalia aikaa alakoululaisenkin silmissä. Jos nyt pitäisi koulu aloittaa niin en yhtään tykkäisi. Onneksi sain vielä käydä alakoulusta lukioon suhteellisen normaalisti ilman tekniikan uusimpia helmiä. Muutenkin minusta 2000-luku oli hyvää aikaa verrattuna 2010: n ja eteenpäin. Mieluiten olisin varmasti muuttanut sinne menneisyyteen sillä en ole sinut nykyajan kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa enemmän siitä, millaista Suomessa oli 70-luvulla!
Kaikkialla tupakoitiin. Aikuiset käyttivät alkoholia lasten läsnäollessa, sitä ei mitenkään paheksuttu. Meillä saivat lapsetkin maistaa. Poliitikot ja talouselämän johtajat olivat miehiä kaikki, naisilla ei asiaa poliisiksi, papiksi, armeijaan. Koulussa opettajat nöyryyttivät oppilaita avoimesti, esim. laulunkokeet niin että pitää mennä luokan eteen laulamaan vaikka ei olisi ääntä ollenkaan. Kotityöt kuuluivat enimmäkseen naisille, myös silloin kun nainen kävi töissä. Televisiossa oli kaksi kanavaa, joista toinen tosin ei näkynyt koko maassa. Lähetysaika alkoi alkuillasta ja loppui ennen puoltayötä. Telkkaria katsoi koko perhe yhdessä, ja alkuun se oli mustavalkoinen. Radiokanavia oli niinikään kaksi. Kaupat menivät kiinni viideltä, sitä ennen piti äidin ehtiä töistä ostoksille. Toisaalta kauppa ei ollut mikään megamarket jossa joutuu kävelemään kilometritolkulla, vaan aika nopeasti sai suppeasta valikoimasta kerättyä sen mitä tarvitsi. Neuvostoliitto oli tärkeä naapuri ja piti talouden aika hyvässä kunnossa; idänkauppaa ja -politiikkaa vauhditettiin kosteilla metsästysreissuilla. Kekkosena oli presidentti, tietenkin. Kokoomusta ei saanut päästää hallitukseen (ihan järkevää, sanoisin näin jälkeenpäin). Koulussa sai aika avointa sukupuolivalistusta, tosin se keskittyi raskauden ehkäisyyn, ja homous oli sairaus. Turvavöitä tai pyöräilykypäriä ei tarvinnut käyttää, autot olivat heiveröisiä peltikotteroita, ja liikenteessä kuoltiinkin. Lapset saivat tulla ja mennä vapaasti, talkkari saattoi vähän katsoa perään ettei pahojamme tehdä, mutta esim. uimaan sai mennä ilman aikuisia. Harrastuksia oli vain paremmalla väellä, muuten leikittiin pihaleikkejä ym. Ruokailtiin koko perhe yhdessä. Lomalla vierailtiin sukulaisissa ja telttailtiin kotimaassa. Suomalaiset pärjäsivät urheilussa ihan kivasti. C-kasettinauhuri oli kova juttu sitten kun sen sai.
Vierailija kirjoitti:
Nämä, jotka huutavat kasaria parhaaksi ajaksi ovat ehkä korkeintaan olleet lapsia kasarilla. Jos sitäkään. Verrattuna nykypäivään kasarissa ei ole aikuisen näkökulmasta mitään tavoiteltavaa. Mitään varmoja töitä ei todellakaan ollut (nimim. työtön kasarilla), asuntolainojen korot olivat tähtitieteelliset (eikä kukaan vielä silloin tiennyt, että inflaatio hoitaa), mitään erilaista ei hyväksytty (tyyliin homous oli kauheaa, kaikkien piti hankkia perhe, avioero oli nounou ja vastaavat jutut), maailma ei ollut kansainvälinen ja matkustelu oli etuoikeutettujen herkkua, kaikki yhteiskunnan turvaverkot olivat nykyaikaan verrattuna olemattomat jne. Sitten tuli 90-luku ja rysäytti laman päälle, moni omakin ystäväni turvautui viimeiseen ratkaisuun talousongelmissaan.
Vaikka nykyajassa on haasteensa (missäpä ajassa ei), Suomi on vauraampi kuin koskaan, avoimempi ja sallivampi yhteiskunta kuin koskaan, köyhilläkin on siedettävä elintaso...
Ainakin nuorten oli helpompaa löytää kesätöitä 80-luvulla kuin nykyään. Toimistoihin otettiin vielä toimistoapulaisia ja toimistoharjoittelijoita. Työtä tehtiin leppoisampaan tahtiin kuin nykyään. Nykyään pitää olla tehokas ja tuottava eivätkä tavoitteet välttämättä sittenkään täyty.
Muuten nuorena olo oli 80-luvulla yhtä neuroottista ja ahdistavaa kuin muulloinkin.
Onnellisimmat muistoni ovat lapsuudesta 60-luvulta ja 70-luvun alusta. Mutta se johtuu siitä, että olin silloin vielä lapsi, murrosikä ei ollut alkanut, minulla oli kavereita ja olin optimisti. Murrosikä pilasi mielialan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
70-luvulta vielä ysärille sai koulussa lukea ja istua pulpetissa. Nykyisin luokat ovat kuin häliseviä avokonttoreita, joissa marakatit juoksevat ja pomppivat. Hiljaiselle introvertille nykyajan luokka olisi painajainen.
60-luku ehdottomasti.
Vapaa seksi, normaali seksi, ei pornon tuomia pervojuttuja, ei paljon huumeita eikä HIV-tä, eikä tarvinnut pelätä oikeastaan mitään.
Suomi kuului suomalaislle ja mentiin Ruotsiin töihin, jos ei täällä ollut ja tienattiin hyvin siellä ja tultiin rikkaina kotiin.
OOH ihan 60-luku
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jatkoa 70-lukumuistoihin: Koulukiusaamista oli ihan siinä kuin nytkin, ja lähiössä oli pelottava nuorisojengi (nuorimmat jotain 12-vuotiaita vasta), joka teki pikkurötöksiä ja haisteli liimoja ja liuottimia. Perheväkivallasta ei juurikaan puhuttu julkisesti, tai seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Kissat saivat kulkea vapaasti kaupungissakin, ja kyllä irtokoiriakin kohtasi. Työllisyys pysyi kohtalaisen hyvänä, kun enin osa työttömistä muutti Ruotsiin. Kaukopuhelut olivat kalliita ja moneen paikkaan ne joutui edelleen tilaamaan puhelinkeskuksesta. Hammaslääkäri oli kuitenkin se kaikkein pelottavin asia, sillä siellä ei puudutettu. Ja reikiähän piisasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä vielä Suomi rikkaimmillaan 80-luvulla? Ei varmasti ollut.
Niinpä. Minkä tahansa tilaston varassa Suomi on nykyään rikkaampi kuin koskaan.
Mitä tilastoa tarkoitat? Koskaan aiemmin ei ole valtionvelka ollut yli 100 miljardia euroa. Se on tällä hetkellä 48,5 % bkt:sta, kun vuonna 1980 valtionvelka oli 9 % bkt:sta.
Suomen valtionvelka on kylläkin jo viime vuoden osalta yli 63%
Sisältö jatkuu mainoksen alla
https://munmennyt.blogspot.fi/ Käykää lukemassa muutama tämän uuden blogin teksteistä. Blogi yrittää antaa ihmisille toivoa eri asioissa ja antaa uusia neuvoja pärjäämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa enemmän siitä, millaista Suomessa oli 70-luvulla!
Olin 13-vuotias kun 70-luku alkoi ja siis 23-vuotias kun vuosikymmen päättyi. Kerron siis siitä näkökulmasta.
Minun kotikunnassani ei peruskoulu-uudistusta ollut vielä tehty, joten olin siirtynyt 4. luokan jälkeen (eli 11-vuotiaana) kansakoulusta oppikouluun. Ne, jotka jäivät kansakouluun, jatkoivat siellä 6. luokan loppuun, sitten kansalaiskouluun ja sitten amikseen.
Me oppikoululaiset kävimme ensin viisi vuotta keskikoulua ja sitten kolmevuotisen lukion, joka antoi kelpoisuuden yliopisto-opintoihin.
Oppikoululaisteinien elämä oli hauskaa ja ihanaa, kuten teinien kaikkina aikoina. Elettiin hippiaikaa parhaimmillaan, tytöillä oli pitkät suorat tukat ja kaikenlaisia hippihelmiä päässä, pojilla melkein yhtä pitkät tukat (jotka herättivät kovasti pahennusta vanhemmissa ihmisissä).
Oli teinibileitä ja teinidiskoja, oli teinien oma nuorisomuoti (hyvin värikäs) ja ensimmäiset teinien omat muotiliikkeet. Meidän sukupolvemme oli ensimmäinen, joka sai ryhtyä sinuttelemaan opettajia.
Vapaa-aika vietettiin ihan livenä kavereiden kanssa, kun mitään kännyköitä, Facebookeja tai whatsappeja ei ollut. Ei viestitelty vaan tosiaan vietettiin aikaa yhdessä. Tyypillisesti esimerkiksi kahviloissa tai jätskibaareissa (hampurilaispaikkoja ei vielä ollut) tai vaikka urheiluharrastuksissa.
Politiikka oli koulussa (kuten muussakin elämässä) isossa roolissa. Tulivat oppilasneuvostot, ja kouludemokratia ja puolueet rynnivät kouluihin. Ainakin meidän koulussa linjajako oli hyvin jyrkkä: oltiin joko "yleisdemokraatteja" tai "porvareita".
Elintaso oli jo aika hyvä, ainakin kun vanhemmat vertasivat sitä sota-aikaan ja 50-lukuun. Kaupoista sai kaikkea, kodeissa oli televisiot, pakastimet ja pesukoneet, useimmiten myös autot. Käytiin jo lomamatkoilla Kanariansaarilla asti.
Meille yliopistoon menneille iso asia oli se, että valtion takaamat opintolainat oli hiljattain otettu käyttöön. Näin myös minä (aika vähävaraisen perheen lapsi) saatoin lainan turvin mennä opiskelemaan.
Opiskelijaelämä oli yhtä hilpeää ja vilkasta kuin nykyäänkin. Ihanaa aikaa. Kesätöitä löytyi suhteellisen helposti, ja kun oli vielä se opintolaina, ei tarvinnut hirveästi kituuttaa vaan ihan kohtuullisesti pärjättiin. Opiskelija-asunnot eivät olleet niin hienoja kuin nykyisin, vaan ne olivat soluja, ja samassa huoneessa majoittui 2-3 henkeä.
1970-luvun alussa koulu- ja työviikko olivat vielä kuusipäiväiset. Viisipäiväisyyteen siirtyminen oli merkittävä asia ja tuntui, että vapaa-aika lisääntyi huimasti.
Sosiaalietuudet eivät olleet läheskään nykyistä tasoa. Vanhempi serkkuni sai vuosikymmenen alussa ensimmäisen lapsensa. Äitiyslomaa oli kaksi tai kolme kuukautta, tarkkaan en muista. Sitten töihin, ja vauvalle piti hommata hoitajaksi kotiin joku nuori tyttö, kun päivähoitojärjestelmää ei vielä ollut.
Oi, tulipa ikävä ihanalle 1970-luvulle...
Olin jotain 12-vuotias vuonna 1971, kyllä silloin jo oli viisipäiväinen viikko. Menin peruskoulun yläasteelle.
Täytin syyskesällä 13, pelotti niin hirveästi että kaadoin kuumaa teetä jalalle, iso palovamma ettei kärsinyt pukea housuja jalkaan. Veli sanoi mene pois hosumasta ja itkin miten julma voi olla, koulussakin haukuttiin ettei iso palovamma ole syy olla pois. Sikotautikaan ei ollut opettajan mielestä oikea sairaus, haukuttiin siitäkin.
Kuitenkin olimme innoissamme, alkeelliset olot, peseydyimme kylmässä saunassa. Varsinkin kun saatiin lapsilisät oli mukavaa ostaa uusia vaatteita. Koulun pojat yrittivät lohduttaa tyttöjä kun opettajia pelättiin, on hyvän näköisiä naisia.
Rimpsua luettelematta vastaan, että kasari ilman muuta. Oli vielä positiivinen ilmapiiri, töitä löytyi vaivatta, muoti oli hauskinta ikinä, hiukset pörrössä neonväreissä porkkanafarkuissa mentiin. Maailma alkoi avartua.
Mun vanhemmat on 40-luvulla syntyneitä ja sanovat, että 50-luku oli köyhää, mutta 60-luvusta eteenpäin kiidettiin aina 90-luvun alkuun. Elintaso nousi vuosi vuodelta ja jotenkin oli kauhean hauskaa, kun joka vuosi sai tavallinenkin ihminen jotain enemmän. Joo, olihan 60-luku köyhä nykyiseen verrattuna, mutta eihän ihminen sellaista kaipaa, josta ei tiedä.
Heistä 80-luku oli parasta aikaa. Pitävät nykyaikaa julmana, ihmisiä ahdistavana ja ihmettelevät, kuinka kapeaksi hyväksyttävän ihmisen ihmiskuva on kavennettu. Ollaan muka-suvaitsevaisia, mutta oikeasti todellisia sisäisiä natseja.
Kyllä kasari. Ihmiset iloisia, sellainen mukava ilmapiiri. Kaikki oli, mitä tarvittiin ja luksustakin.
Ei Suomi tietysti "rikkaimmillaan" 1980-luvulla ollut. Koko ajanhan tässä on 90-luvun lamanotkahduksen jälkeen hiljalleen rikastuttu.
Mutta koskaan se vaurastumisen vauhti ei ole ollut niin nopeaa kuin 1980-luvulla, kun Nokian vanavedessä yks kaks tuli se kaikki yltäkylläisyys. Juuri siksi 80-luku juppikulttuureineen on jäänyt mieleen.