Lue keskustelun säännöt.
Te jotka olette jo vähän varttuneemmassa iässä! Mikä vuosikymmen oli parasta aikaa? 60-luku, 70-luku, 80-luku, 90-luku vai 2000 ->
04.09.2017 |
Ja miksi? Mikä oli kivaa aikakausilla? Mikä oli paremmin? Yrittäkää kuvailla minkälaista silloin oli.
Toki mukaan lasketaan kaikki aiemmatkin aikakaudet ajattelin vaan ettei sen ikäisiä täällä hirveästi käy.
Kommentit (343)
Vierailija kirjoitti:
No minua ei oikeastaan kiinnosta täysin suoraan palstalaisten keski-ikä, valtionkassat tai velallisuudet. Haluan vain saada kuvan, minkälaista oli elää noina vuosikymmeninä ja tietenkin siihen liittyy nuo äsken mainitsemat myös. Mitä tehtiin, miten vietettiin aikaa, mitä kaupoista löytyi, mikä oli isoin ero nykypäivän tms. Koitan saada kuvaa arkielämästä menneinä vuosikymmeninä :)
Ap
Kyllähän se elämä ainakin 80-luvulla oli suunnilleen samanlaista kuin nytkin. Töihin, kotiin, ruuanlaittoa jne. suurin ero varmaan nykyiseen on se, ettei edes Turun kokoisessa kaupungissa sunnuntaisin ollut mikään liike/kahvila auki. Sunnuntait oli siis aika "kuollutta"aikaa. Kuusikymmentä lukua en muistan mutta 70-luvulla meillä oli ihan kivaa, kun oltiin nuoria. Juotiin cokista ja käytiin katsomassa Hurriganesia :) Tupakkaa sai kaupasta ostaa kuka vaan, mutta eipä siihen onneksi tullut sorruttua. Siihen aikaan nuorillakin oli kirjeenvaihtokavereita ja lehdissä(varsinkin nuortenlehdissä) oli kirjeenvaihtoilmoituksia pilvin pimein. Siskoni löysi miehensäkin sitä kautta :) 70-luvulla oli kyllä pelkona takaraivossa tuo suuri ja mahtava Neuvostoliitto jota moni ihannoi. Aikaa ihmiset vietti varmaan jo silloin monin eri tavoin. TV:tä katsellen, kirjoja lukien jne. mutta ei silloin ollut tälläistä harrastuskulttuuria kuin nyt. En muista, että kukaan koulussa olisi harrastanut mitään. Vaikka kai silloinkin tehtiin käsitöitä ja toiset urheili, mutta se oli sitä elämää, ei erikseen sanottu, että harrastan esim hiihtämistä. Koulun pihalla oli jää ja pojat pelasi jääkiekkoa. Mutta ei sinne vanhemmat kuskanneet eikä ne "harrastukset" muutenkaan olleet niin haudan vakavia silloin. Ihmiset itseasiassa on aika samanlaisia aina , tekniikka vaan ympärillä muuttuu. Itse olen aina viihtynyt kotona. Piirtänyt, kutonut ja lukenut kirjoja. Liikkumisesta olen myös tykännyt. Niitä asioita tein silloin 70-luvulla ja niitä teen edelleenkin. Eli tavallaan elän samanlaista elämää silloin kuin nytkin, ympäristö ja kaikki muu vain on muuttunut. Ja tietenkin se, että nykyään some vie paljon aikaa, ennen sen ajan vei kirjat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon on värikynää näissä 80-lukua ihannoivissa viesteissä. Ihminen on unohtavainen ;)
ps. kaikki oli ennen paremmin
Lisään vielä perusteluja:
-Työttömyys% oli n. 5-6%, vrt. nykyään n.8%, joten se ei oleellisesti ollut parempi 80-luvulla
-Pienet palkat
-Asunnot kalliita
-Mukavuudet olivat oikeasti varakkaiden hommaa
-Esim. matkustaminen oli jäätävän kallista
-Työelämään tuli amerikan malli, eli tulos tai ulos
-Ruokakaupat olivat kivikaudella (valikoima)
-Asiointi virastoissa, pankeissa yms. vei ihan naurettavan paljon aikaa
80-luvulla oli hyvin ainoastaan lapsiperheiden sosiaaliturva. Tuet olivat ihan jäätäviä erityisesti 80-luvun lopulla. Varmaan samalla absoluuttisella tasolla ovat vielä nykyäänkin.
Omituista miten eri tavalla ihmiset ovat kokeneet saman aikakauden. Toki varmaan yhteiskunnallinen asema, asuinpaikkakunta, ikä yms. vaikuttivat. Kyllä, olin itse lapsi erittäin varakkaassa perheessä. Joten en kyllä muista, että meiltä olisi puuttunut yhtään mitään mukavuuksia mitä ei nytkin olisi. Sekä kotimaanmatkat että ulkomaanmatkat olivat säännöllisiä, 4-5 joka vuosi. Minulta ei puuttunut mitään mitä nykyajan lapsilla olisi, mutta monessa asiassa oli enemmän luksusta, varsinkin siinä turvallisuudessa joka mahdollisti suuremman vapauden. Ruokakaupoissa en todellakaan kykene ajattelemaan yhtään mitään, mitä nyt olisi mutta silloin ei olisi ollut. Ihan samanlaiset ne valikoimat silloinkin olivat, myös tuoreiden vihannesten ja hedelmien osalta. Itse asiassa esimerkiksi tuoreiden kalojen valikoima oli silloin paljon parempi kuin nykyään.
No esimerkiksi 1980-luvulla broileria ei ollut kaupassa tuoreena lainkaan, vain pakasteena. Poimittu hesarin artikkelista http://www.hs.fi/talous/art-2000002919150.html
No EI tosiaankaan pidä paikkaansa - ostimme usein kaverini kanssa tuolloin valmiiksi paistetun broilerin kaupan lihatiskiltä, kuten niitä nytkin saa ostaa - ja söimme sen puoliksi salaatin kanssa.
Varmaan muutkin tuolloin eläneet muistatte sen.
Vierailija kirjoitti:
1980-luku. Kaikille riitti töitä (ihan oikeita töitä ja kaikenlaisilla koulutustaustoilla, ei silppua ja loputtomia harjoitteluja) ja ilmassa oli optimismia.
Töitä oli. Muistan, että oikein jouduin valitsemaan työkkärin tarjonnasta itselleni mukavimman. Ja kun tili tuli, käytin pari kertaa kaikki kerralla johonkin ihanaan vaatteeseen (käsintehdyt saappaat, nahkatakki) kun vielä asuin kotona. Joka viikonloppua varten ostin uudet juhlavaatteet tai ainakin puseron/koruja.
Meikit oli värikkäitä, tukka iso ja parfyymit voimakkaita :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minua ei oikeastaan kiinnosta täysin suoraan palstalaisten keski-ikä, valtionkassat tai velallisuudet. Haluan vain saada kuvan, minkälaista oli elää noina vuosikymmeninä ja tietenkin siihen liittyy nuo äsken mainitsemat myös. Mitä tehtiin, miten vietettiin aikaa, mitä kaupoista löytyi, mikä oli isoin ero nykypäivän tms. Koitan saada kuvaa arkielämästä menneinä vuosikymmeninä :)
Ap
Kyllähän se elämä ainakin 80-luvulla oli suunnilleen samanlaista kuin nytkin. Töihin, kotiin, ruuanlaittoa jne. suurin ero varmaan nykyiseen on se, ettei edes Turun kokoisessa kaupungissa sunnuntaisin ollut mikään liike/kahvila auki. Sunnuntait oli siis aika "kuollutta"aikaa. Kuusikymmentä lukua en muistan mutta 70-luvulla meillä oli ihan kivaa, kun oltiin nuoria. Juotiin cokista ja käytiin katsomassa Hurriganesia :) Tupakkaa sai kaupasta ostaa kuka vaan, mutta eipä siihen onneksi tullut sorruttua. Siihen aikaan nuorillakin oli kirjeenvaihtokavereita ja lehdissä(varsinkin nuortenlehdissä) oli kirjeenvaihtoilmoituksia pilvin pimein. Siskoni löysi miehensäkin sitä kautta :) 70-luvulla oli kyllä pelkona takaraivossa tuo suuri ja mahtava Neuvostoliitto jota moni ihannoi. Aikaa ihmiset vietti varmaan jo silloin monin eri tavoin. TV:tä katsellen, kirjoja lukien jne. mutta ei silloin ollut tälläistä harrastuskulttuuria kuin nyt. En muista, että kukaan koulussa olisi harrastanut mitään. Vaikka kai silloinkin tehtiin käsitöitä ja toiset urheili, mutta se oli sitä elämää, ei erikseen sanottu, että harrastan esim hiihtämistä. Koulun pihalla oli jää ja pojat pelasi jääkiekkoa. Mutta ei sinne vanhemmat kuskanneet eikä ne "harrastukset" muutenkaan olleet niin haudan vakavia silloin. Ihmiset itseasiassa on aika samanlaisia aina , tekniikka vaan ympärillä muuttuu. Itse olen aina viihtynyt kotona. Piirtänyt, kutonut ja lukenut kirjoja. Liikkumisesta olen myös tykännyt. Niitä asioita tein silloin 70-luvulla ja niitä teen edelleenkin. Eli tavallaan elän samanlaista elämää silloin kuin nytkin, ympäristö ja kaikki muu vain on muuttunut. Ja tietenkin se, että nykyään some vie paljon aikaa, ennen sen ajan vei kirjat.
Kiitos juuri näitä tämmöisiä tahdon! 😃
Sisältö jatkuu mainoksen alla
80-luvulla kyllä harrastettiinkin. Aerobic ja hölkkä, slalom ja "voimakävely" sekä aina klassinen jooga. Fitnessin sijaan oli "bodausta" ja naiset menivät salille nostamaan rautaa.
Se mikä oli erilaista oli lankapuhelimet eikä kännyköitä ollut (paitsi parilla jupilla), tietokoneet olivat lähinnä tekstinkäsittelyä ja/tai pelaamista, elokuvia katsottiin VHS-kaseteilta ja elokuvissa - sensuuri oli myös kova ja K18-filmit eivät olleet vain pornoa vaan myös klassikkoja ja kauhua, ja niitä kopioitiin "pöydän alta". Kaikki maksettiin käteisellä tai shekeillä. Rahaa nostettiin pankista jonottamalla tai pankkiautomaateilta. Maksuautomaatit taisivat tulla vasta ysärillä.
Ja vesisänky on luksusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä vielä Suomi rikkaimmillaan 80-luvulla? Ei varmasti ollut.
Niinpä. Minkä tahansa tilaston varassa Suomi on nykyään rikkaampi kuin koskaan.
Niin, mutta se on jakaantunut eri tavalla ja se käytetään eri tavalla. Esimerkiksi julkisen sektorin palvelut ovat kurjistuneet.
Samoin kansantulo (rikkaus) ei tarkoita suoraan parempaa elintasoa. Itsestäni parempaa elintasoa oli yhteiskunnan turvallisuus, yleinen hyvä ilmapiiri ja onnellisuus sekä hyvä työelämä vaikka sitten esimerkiksi meillä omakotitalossa oli vain yksi kylppäri ja perheessä yksi auto, mitkä saattavat olla vaatimattomia asioita nykyään. Mutta mieluummin luovun ekstrakylppäristä ja ylimääräisestä autosta jos vaihtokauppana saisi sen turvallisuuden ja hyvinvoinnin takaisin. Sekä sen paremman työn ja vapaa-ajan suhteen.
Kurjistuneet mistä? Julkinen sektori nielee rahaa huomattavan paljon enemmän kuin vaikka kasarilla, vaikka laskisi rahan todellisen arvon mukaan.
Se on totta, että tätä aikaa leimaa kaikenlainen tehostaminen, mikä näyttäytyy ihan tavistöissäkin kiireenä jne. Ja vauraus jakautuu epätasaisesti. Mutta miettikääpä sitten luokkayhteiskuntaa, silloin vasta epätasavertaista olikin.
Kyllä, olet oikeassa julkisen sektorin valtavasta paisumisesta. Siihen viittasinkin tuolla kommentilla, jossa totesin että vielä 2000-luvun vaihteessa maksoin ylpeästi veroja, nyt inhottaa antaa julkiselle sektorille euroakaan, koska tuntuu että ne tuhlataan törkeästi aivan turhiin ja tuhoisiin asioihin. En ole julkisen sektorin rahankäytön ekspertti, mutta keskivertokansalainen sai kyllä parempaa palvelua julkiselta sektorilta 1980-luvulla, kuten nyt vaikkapa esimerkiksi ihan hyvää julkista terveydenhuoltoa. Nyt esimerkiksi Helsingissä terve, töissäkäyvä aikuinen voi vain haaveilla esimerkiksi julkiseen hammashuoltoon pääsystä.
Helsingissä ei silloin päässyt julkiseen hammashoitoon. Hammashoito oli lähinnä yksityistä, ja siitä sai kyllä verovähennyksen. Muistan hyvin, koska minulla oli hampaan juuressa tulehdus, ja pää ihan pallona mädästä ja kivusta. Edes terveysjkeskuksesta en saanut edes kipulääkettä, ja käskettiin menemään päivystävälle ykistyiselle hammaslääkärille. Onneksi olin vielä opiskelija, ja pääsin seuraavalla viikolla hammaslääkärille ja kirurgille. Yksityisen puolen hammaskirurgia olisi maksanut yli 2000 markkaa.
Höpö höpö - itse kävin silloinkin aina kunnallisessa hammashoidossa Helsingissä, jossain koululla - kuten nykyäänkin teen.
En ole juuri koskaan ollut yksityisellä hammaslääkärillä, koska ei ole tarvinnut.
minkä ikäinen olit 1980-luvulla? lapsi varmaan, niille se oli ilmainen.
En ollut lapsi, täysi-ikäinen olin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minua ei oikeastaan kiinnosta täysin suoraan palstalaisten keski-ikä, valtionkassat tai velallisuudet. Haluan vain saada kuvan, minkälaista oli elää noina vuosikymmeninä ja tietenkin siihen liittyy nuo äsken mainitsemat myös. Mitä tehtiin, miten vietettiin aikaa, mitä kaupoista löytyi, mikä oli isoin ero nykypäivän tms. Koitan saada kuvaa arkielämästä menneinä vuosikymmeninä :)
Ap
No jos nyt ihan suoraan sanotaan, niin se suurin ero arkielämässä on se asia josta tällä palstalla ei saa puhua.
No mutta minäpä puhun ja kerron! Ekat pakolaiset tulivat eteläisestä amerikasta, esim. Chilestä tänne jo 70-luvulla. Meidän koulussa kävi "intiaanipakolaiset" (chileläiset) kertomassa siitä miten heitä oli kidutettu ja ties mitä kamalaa. Tai no, me tuijotimme tätä pakolaista ja mukana ollut kääntäjä kertoi. Kaikki oli aivan sokissa siitä kidutuksesta. Ehkä sitä ei olisi tarvinnut kertoa ala-asteikäisille niin tarkkaan.
Kasarilla tulivat sitten pakolaisleireiltä valikoidut "kiintiöpakolaiset" eli vietnamilaiset lähinnä. Heistä oli juttua aluksi, että "aasialaisjengit" kulkevat kadulla kuin ninjat ikään. Varsin pian kaikki tajusivat, että se ei pitänyt paikkaansa :´D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minua ei oikeastaan kiinnosta täysin suoraan palstalaisten keski-ikä, valtionkassat tai velallisuudet. Haluan vain saada kuvan, minkälaista oli elää noina vuosikymmeninä ja tietenkin siihen liittyy nuo äsken mainitsemat myös. Mitä tehtiin, miten vietettiin aikaa, mitä kaupoista löytyi, mikä oli isoin ero nykypäivän tms. Koitan saada kuvaa arkielämästä menneinä vuosikymmeninä :)
Ap
Kyllähän se elämä ainakin 80-luvulla oli suunnilleen samanlaista kuin nytkin. Töihin, kotiin, ruuanlaittoa jne. suurin ero varmaan nykyiseen on se, ettei edes Turun kokoisessa kaupungissa sunnuntaisin ollut mikään liike/kahvila auki. Sunnuntait oli siis aika "kuollutta"aikaa. Kuusikymmentä lukua en muistan mutta 70-luvulla meillä oli ihan kivaa, kun oltiin nuoria. Juotiin cokista ja käytiin katsomassa Hurriganesia :) Tupakkaa sai kaupasta ostaa kuka vaan, mutta eipä siihen onneksi tullut sorruttua. Siihen aikaan nuorillakin oli kirjeenvaihtokavereita ja lehdissä(varsinkin nuortenlehdissä) oli kirjeenvaihtoilmoituksia pilvin pimein. Siskoni löysi miehensäkin sitä kautta :) 70-luvulla oli kyllä pelkona takaraivossa tuo suuri ja mahtava Neuvostoliitto jota moni ihannoi. Aikaa ihmiset vietti varmaan jo silloin monin eri tavoin. TV:tä katsellen, kirjoja lukien jne. mutta ei silloin ollut tälläistä harrastuskulttuuria kuin nyt. En muista, että kukaan koulussa olisi harrastanut mitään. Vaikka kai silloinkin tehtiin käsitöitä ja toiset urheili, mutta se oli sitä elämää, ei erikseen sanottu, että harrastan esim hiihtämistä. Koulun pihalla oli jää ja pojat pelasi jääkiekkoa. Mutta ei sinne vanhemmat kuskanneet eikä ne "harrastukset" muutenkaan olleet niin haudan vakavia silloin. Ihmiset itseasiassa on aika samanlaisia aina , tekniikka vaan ympärillä muuttuu. Itse olen aina viihtynyt kotona. Piirtänyt, kutonut ja lukenut kirjoja. Liikkumisesta olen myös tykännyt. Niitä asioita tein silloin 70-luvulla ja niitä teen edelleenkin. Eli tavallaan elän samanlaista elämää silloin kuin nytkin, ympäristö ja kaikki muu vain on muuttunut. Ja tietenkin se, että nykyään some vie paljon aikaa, ennen sen ajan vei kirjat.
Sanotaan että aika kultaa muistot, kyllä kaikki huonotkin asiat ovat mielessä usein. Ilon aiheet olivat pieniä aikojen alussa. Pintapuolisuus tuottaa alitajuista mielipahaa nytkin. Oikein ihmettelin voiko elämä ollakaan näin yksinkertaista, käy vain töissä ja on fiksu ihminen, kun aina lapsena koroitettiin kuinka vaikeaa kaikki on ja edelleen. Mutta sitten on työpaikkakiusaaminen, koska kiusaajat eivät itsekään kokeneet kai ansaitsevansa leipäänsä, kuin alitajuista syyllisyyttä hyvinvoinnista, varsinkin syömisestä.
Kaikissa vuosikymmenissä oli hyvät ja huonot puolet, mutta nykyään on paljon vaikeampaa heillä jotka eivät vielä ole saaneet pureutua työelämään, väitän silti vaikka rahan puolesta meillä oli huonommin.
Kun haki työpaikkaa, sinne oli jo edeltä soitettu ettei kannata ottaa, semmoista oli 70-luvulla, näyttelijät painoivat taloutta alas monin tavoin. Itse olivat toisen palveluksessa, kumminkin isäntiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joko 1970- tai1980-luvun puoliväli. Siihen aikaan ihmiset olivat mukavampia. Tervehtivät toisiaan. Kaikilla oli tosiaankin töitä. Itse olin tuolloin vielä lapsi, huolista vapaa. Keskittyi tähän hetkeen. Ei murehtinut mitään. Aika, jolloin vielä uskoi unelmiin. Ja että ne toteutuvat. Lapsena sitä uskoo niin. On positiivinen ja näin poispäin.Meillä oli taloudellisestikin tuolloin asiat paremmin. Varsinkin 80-luvun loppupuolella ja jonkin aikaa 1990-luvun alussa. Sitten tuli lama, työttömyyttä ja talousvaikeuksia.
Aikuistumista. Elämän realiteettien tajuamista. Että elämä on työtä, laskujen maksamista, ja jatkuvia. Ongelmia ihmissuhteissa. Etteivät unelmat toteutuneetkaan. Ei tullut prinssiä koskaan millään valkoisella ratsulla noutamaan. Ei rikastuttu. Ei voittanut lotossa. Menetti yhtä sun toista. Ennen kaikkea taloudellisesti. Joutui miesten osalta vain hyväksikäytetyksi ja jätetyksi.
Sai elämässä todella huonot pelikortit.
Tuli menetettyä liian omia läheisiä. Liian monta.
Ystävät jättivät.
Ja lopuksi mielessä pyörii vain kysymyksiä: "Miksi minä olen olemassa."
- "Mikä on minun elämäni tarkoitus."
Eikä kukaan vastaa siihen kysymykseen. Jumalakin on varsin mykkä.
Kysymyksiin ei vastaa, kuin hiljaisuus.
Lopulta vastaukseksi tulee vain se, että elämä on varsin epäoikeudenmukaista. Ja että joitakin onni potkii, ja toisia ei potki mikään muu kuin epäonni ja huono-osaisuus. Ja tämä on totta. Kiistämättömästi.
80-luku!! Olin silloin teini, kaikki oli toiveikasta ja ihanaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
80-luvulla ihmiset olivat niin mukavia, kaikki luottivat toisiinsa, kaikki toimi yhteiskunnassa, kaikki oli hyvin. Töitä riitti kaikille ja kaikkia töitä arvostettiin. Ei tullut mieleenkään puhua jostain paskaduuneista. Työtunnit olivat kohtuullisia ja työsuhteet turvattuja. Julkinen terveydenhoito toimi, kouluissa kaikki oli todella mallikkaasti. Koko julkinen sektori toimi todella hyvin ja ihmisistä pidettiin huolta.
Yhteiskunta oli todella onnellinen ja turvallinen, ei koskaan tullut edes mieleen että mitään olisi pitänyt pelätä. Pienissäkin kaupungeissa saatettiin unohtaa ovet ja polkupyörät lukitsematta, eikä mitään tapahtunut. Lapset saattoivat turvallisesti leikkiä ja kulkea itsekseen.
Maailmalla matkusteltiin, muoti oli ihanaa, musiikkivideot ja kaapelikanavat loivat yhteydet maailmalle. Maaseutu oli vielä vireä. Ihmiset vierailivat toistensa luona eivätkä vain istuneet kotona katsomassa telkkaria. Kaupoissa oli kaikki yhtä hyvät tarjoamat kuin nykyäänkin, monesti vielä paremmat, sillä esimerkiksi rannikolla sai tosi paljon aivan tuoretta, paikallista kalaa.
Kaikkialla sai tosi hyvin palvelua - pankeissa, posteissa, kirjastoissa, terveyskeskuksissa, julkisen puolen hammaslääkärillä, yms. Sossupummi-ilmiö oli tuntematon, sillä ihmisillä oli suuri kunnia-asia tehdä töitä, olla ahkeria ja elättää itsensä ja perheensä sekä tarvittaessa elää vaatimattomasti.
Suomi oli silloin aivan ihana, todellinen idylli.
Juuri näin :) . Muistan, kuinka meidänkin kylässä oli esim. oma postitoimisto. Nykyisin niitä ei ole enää keskikokoisissa kaupungeissakaan. Koulussa taisi olla terveydenhoitaja aina paikalla. Lääkäriin sai ajan samalle päivälle, ei kehotettu menemään yksityiselle, kun "ei täällä ole aikoja". Kun olimme kesäisin pitkiä aikoja mökillä, lähimpään kauppaan pääsi pyörällä, vaikka oltiin korvessa. Jos halusi kirkonkylälle, bussi meni siitä pikkutietä ohi. Nyt kaikki kaupat ovat kirkonkylällä, eikä sinne pääse enää bussillakaan. Voi olla, että Suomi ei sitten ollut yhtä rikas kuin nykyisin, mutta tavalliselle tallaajalle se "köyhyys" ei kyllä näkynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minua ei oikeastaan kiinnosta täysin suoraan palstalaisten keski-ikä, valtionkassat tai velallisuudet. Haluan vain saada kuvan, minkälaista oli elää noina vuosikymmeninä ja tietenkin siihen liittyy nuo äsken mainitsemat myös. Mitä tehtiin, miten vietettiin aikaa, mitä kaupoista löytyi, mikä oli isoin ero nykypäivän tms. Koitan saada kuvaa arkielämästä menneinä vuosikymmeninä :)
Ap
No jos nyt ihan suoraan sanotaan, niin se suurin ero arkielämässä on se asia josta tällä palstalla ei saa puhua.
No mutta minäpä puhun ja kerron! Ekat pakolaiset tulivat eteläisestä amerikasta, esim. Chilestä tänne jo 70-luvulla. Meidän koulussa kävi "intiaanipakolaiset" (chileläiset) kertomassa siitä miten heitä oli kidutettu ja ties mitä kamalaa. Tai no, me tuijotimme tätä pakolaista ja mukana ollut kääntäjä kertoi. Kaikki oli aivan sokissa siitä kidutuksesta. Ehkä sitä ei olisi tarvinnut kertoa ala-asteikäisille niin tarkkaan.
Kasarilla tulivat sitten pakolaisleireiltä valikoidut "kiintiöpakolaiset" eli vietnamilaiset lähinnä. Heistä oli juttua aluksi, että "aasialaisjengit" kulkevat kadulla kuin ninjat ikään. Varsin pian kaikki tajusivat, että se ei pitänyt paikkaansa :´D
No meni vähän pieleen ... kun ei mistään pakolaisista ollut kyse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika ennen EU:ta eli kaikki oli paremmin ennen vuotta 1995 jolloin suomi huijattiin mukaan eeuuhun.
Kertokaa enemmän siitä, millaista Suomessa oli 70-luvulla!
Vierailija kirjoitti:
Mä oon 97 eli en ees ollu syntyny tollon. Lol
Olet siis syntynyt 1920 ?
(...lol vaan ittelles)
(Vai yllätinkö tollon)
Elämää kadun varjoiselta puolelta kirjoitti:
Joko 1970- tai1980-luvun puoliväli. Siihen aikaan ihmiset olivat mukavampia. Tervehtivät toisiaan. Kaikilla oli tosiaankin töitä. Itse olin tuolloin vielä lapsi, huolista vapaa. Keskittyi tähän hetkeen. Ei murehtinut mitään. Aika, jolloin vielä uskoi unelmiin. Ja että ne toteutuvat. Lapsena sitä uskoo niin. On positiivinen ja näin poispäin.Meillä oli taloudellisestikin tuolloin asiat paremmin. Varsinkin 80-luvun loppupuolella ja jonkin aikaa 1990-luvun alussa. Sitten tuli lama, työttömyyttä ja talousvaikeuksia.
Aikuistumista. Elämän realiteettien tajuamista. Että elämä on työtä, laskujen maksamista, ja jatkuvia. Ongelmia ihmissuhteissa. Etteivät unelmat toteutuneetkaan. Ei tullut prinssiä koskaan millään valkoisella ratsulla noutamaan. Ei rikastuttu. Ei voittanut lotossa. Menetti yhtä sun toista. Ennen kaikkea taloudellisesti. Joutui miesten osalta vain hyväksikäytetyksi ja jätetyksi.
Sai elämässä todella huonot pelikortit.
Tuli menetettyä liian omia läheisiä. Liian monta.
Ystävät jättivät.
Ja lopuksi mielessä pyörii vain kysymyksiä: "Miksi minä olen olemassa."
- "Mikä on minun elämäni tarkoitus."
Eikä kukaan vastaa siihen kysymykseen. Jumalakin on varsin mykkä.
Kysymyksiin ei vastaa, kuin hiljaisuus.
Lopulta vastaukseksi tulee vain se, että elämä on varsin epäoikeudenmukaista. Ja että joitakin onni potkii, ja toisia ei potki mikään muu kuin epäonni ja huono-osaisuus. Ja tämä on totta. Kiistämättömästi.
Minäkin muistan sen lapsuuden huolettomuuden 80-luvulla... Väitän, että vaikka lapsuuteen kai nyt aina kuuluu sellainen luottamus huomiseen, ei omien 2000-luvulla syntyneiden lasteni elämä ole ollut yhtä huoletonta. Meillä kotona ei ole ihmeempiä ongelmia, mutta jotenkin se yleinen ilmapiiri on aika ankea. Minä olin sukuni ensimmäisiä ylioppilaita ja sukulaiset vouhottivat, että yliopistoon vaan ja sitten minusta tulee "herra". No, minusta ei tullut mitään. Opiskelusta olen aina pitänyt, mutta olen jollain tavalla nössö luonne, enkä pärjää sellaisessa kilpailussa. Oikeasti minun paikkani nyky-yhteiskunnassa olisi paljon ns. yksinkertaisemmissa työtehtävissä, mutta eipä niitäkään nyt paljon ole. 80-luvulla oli käsittääkseni enemmän sellaisia duunari- ja hanttihommia, ja sellaisia vanhempanikin tekivät, eikä sellaisia ihmisiä pidetty mitenkään säälittävinä. Voi sanoa, että vanhemmillani oli kova paikka muuttaa kotoa maalta kauas tehdastöihin, mutta eivät minuakaan ole ns. lapsuuden opit ja mallit auttaneet. Maailma on muuttunut liian nopeasti tällaiselle hitaalle, vähän tyhmälle ja ahkeralle ihmiselle.
Tämä ketjun perusteella av-mammat näyttävät syntyneen pääosin 70-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä, jotka huutavat kasaria parhaaksi ajaksi ovat ehkä korkeintaan olleet lapsia kasarilla. Jos sitäkään. Verrattuna nykypäivään kasarissa ei ole aikuisen näkökulmasta mitään tavoiteltavaa. Mitään varmoja töitä ei todellakaan ollut (nimim. työtön kasarilla), asuntolainojen korot olivat tähtitieteelliset (eikä kukaan vielä silloin tiennyt, että inflaatio hoitaa), mitään erilaista ei hyväksytty (tyyliin homous oli kauheaa, kaikkien piti hankkia perhe, avioero oli nounou ja vastaavat jutut), maailma ei ollut kansainvälinen ja matkustelu oli etuoikeutettujen herkkua, kaikki yhteiskunnan turvaverkot olivat nykyaikaan verrattuna olemattomat jne. Sitten tuli 90-luku ja rysäytti laman päälle, moni omakin ystäväni turvautui viimeiseen ratkaisuun talousongelmissaan.
Vaikka nykyajassa on haasteensa (missäpä ajassa ei), Suomi on vauraampi kuin koskaan, avoimempi ja sallivampi yhteiskunta kuin koskaan, köyhilläkin on siedettävä elintaso...
Ihmettelen kommenttiasi:
Nimenomaanhan 80-luvulla oli vakituisia töitä vaikka millä mitalla, ellei sitten ollut joku työnvieroksuja tai rappioalkoholisti, töitä kyllä riitti kaikille!
Asuntolainan korot olivat toki tosi korkeita, mutta niinpä oli asuntojen hinnatkin suorastaan halpoja kun vertaa nykyisyyteen.
Moraali oli tuolloin vielä korkeammalla, monet ihmiset kävivät kylässä usein toistensa luona ja kirkoissa ja seurakunnissa eikä homoja/lesboja näkynyt missään.
Terrorismin uhkaa ei ollut olemassakaan, ihmiset olivat hyväntuulisia,yhteiskunta voi hyvin kaikkea oli yllin kyllin. Suomi oli turvallinen ja hyvä maa tuolloin.
Kirkossa käytiin, koska oli ns. pakko. Olit paheksuttava, jos et käynyt. Viis siitä uskoitko vai et.
Muistat tosiaan väärin.
Ei se 80-luvulla sellaista ollut, vaan 60 - 70 luvulla, jolloin perheet pukeutuivat sunnuntaisin pyhävaatteisiin ja kaikki, paitsi kommarit menivät kirkkoon sunnuntaina ja kaikki lapset kävivät pyhäkoulua.
Mitä ihmettä? Minä, 1940-luvulla syntynyt, en perheeni kanssa käynyt koskaan kirkossa paitsi jouluisin. Emmekä olleet sen enempää kommareita kuin ateistejakaan. Ehkä jossain maalla (Pohjanmaan raamattuvyöhykkeellä ?) oli tuollaista, mutta keskisuuressa kaupungissa ei todellakaan.
Ehkä teillä toimittiin toisin, mutta näin meillä tehtiin - Eikä ollut todellakaan kyse mistään Pohjanmaasta vaan 60 - 70 luvun Helsingistä - lähipiirini eli perheemme, sukumme ja naapurimme kävimme aina sunnuntaina kirkossa, kuka missäkin.
Joka sunnuntai lampukka paloi kodissamme ikonin edessä ja koko perheemme puki pyhävaatteet päälle ja menimme joko Pyhän kolminaisuuden kirkoon tai Uspenskin katetraaliin ehtoollisjumalanpalvelukseen.
Ja kun tulimme kotiin söimme paistia, perunoita ja vihanneksia - pyhäruokaa.
80-luku ehdottomasti !