Soittaisinko äidille ja kertoisin, miten kuormittava hän oli kun olin hänen valtansa alla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hnm. Eipä se äidin haukkuminen oikeastaan paljoa auta. Siitä saattaa tulla vaan itselle paha mieli, kun kuormitti äitiään liikaa sillä haukkumisellakin vielä. Useimmiten (ei ihan aina) äiti tekee parhaansa niillä eväillä kuin itse on saanut. Hän saattaa olla itse vaurioitunut omassa lapsuudestaan tai puoliso on haasteellinen. Mulla on oma esimerkki masentuneelta äidistä. Ei ole helppoa ollut mulla eikä hänellä.

Etkö nyt ihan ymmärtänyt lukemaasi, kun se on niin päin, että äitini on kuormittanut minua käytöksellään, en minä häntä, vaikka hän syyttikin minua oman elämänsä kuormituksista, jotka eivät liittyneet minuun mitenkään? Tai sillä lailla, että lapsi jos kuormittaa vanhempaa, olemalla lapsi, mutta se ei ole lapsen vika.

Voi älä siellä hurskastele, että mä tässä surisin kuormitanko mä häntä sen kaiken jälkeen! Ei haittaa vaikka se kuolis sellaiseen puheluun.

ap

Minusta on turhaa kuormittaa äitiä haukkumalla häntä jossain puhelussa totaalisesti. Rakentava keskustelu on eri juttu.

Rakentava keskustelu ihmisen kanssa, jonka mielestä on vain yhdellä lailla oikeita lapsia, ja omansa kun ei ole sellainen tätä saa haukkua ja arvostella armotta? Ja huom. olen vasta saamassa apua ajatukseen, etten ole viallinen vain siksi, koska hänlle en ole jotain.

ap

Se vinkki täältä palstalta, että äitini on narsisti(nen), auttoi tämän avun hakemiseen suuntautumisessa. Kiitos niille kirjoittajille edelleen hirveästi.

ap

Ole hyvä. Vinkki oli avuksi, jotta perehtyisit itse alueeseen, ottaisit selvää ja ymmärtäisit. Oletin, että ymmärtäminen olisi tuonut sulle itsetuntosi vahvistusta ja olisit ymmärtänyt, että sinulla on oma elämä, olet oma persoonasi etkä ole äitisi jatke. Sitä voi kutsua myös napanuoran katkaisuksi, aikuistumiseksi.

Ei se nyt niin vaan käy, että heti tiedostaessaan vauriotkin paranee.

ap

Rakentava, eteenpäin vievä suhtautuminen vaurioihin on niiden ymmärtäminen ja sitä kautta korjaaminen. Ei alituinen jankkaaminen miljoonalla ketjulla, että äidin syy, äidin syy. Opettele ensin perusasioita: ottamaan vastaan neuvoja, toisten näkökulmia, opettele kommunikoimaan. Olet kuin lapsi karkkikaupassa, joka syö hyllystä ja kielloista huolimatta syö ja toistaa miksi en saisi syödä.

Ja miksi mun pitäisi ottaa vastaan neuvoja, jotka ovat vääriä? Ja mitä mä teen toisten näkökulmilla, jos ne eivät hahmota edes koko tilannettani? Tämä yksi valitsee ivata minua viestien perusteella, jotka eivät mitenkään anna koko kuvaa tapahtuneesta, ja ovat lisäksi henkilön, joka ei usko, että ansaitsee hyväksyntää (vaikkei se ole totta) kirjoittamia, niin miksi kuuntelisin sellaiselta pohjalta annettuja mielipiteitä, jos kuulija ei itse ymmärrä, että hänen tietonsa OTTAA KANTAA ovat liian vajavaiset?

ap

Miksi sitten kirjoitat asiasta keskustelupalstalle? Tai laittaisit nyt edes aloitukseesi varoituksen, että sitä ei saa kommentoida.

No anteeksi. Sieltä, mistä mä tulen ihmiset ovat aika varovaisia menemään mestaroimaan muiden elämää. Siis isän suvun puoli.

ap

Tulet he💩vetistä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hnm. Eipä se äidin haukkuminen oikeastaan paljoa auta. Siitä saattaa tulla vaan itselle paha mieli, kun kuormitti äitiään liikaa sillä haukkumisellakin vielä. Useimmiten (ei ihan aina) äiti tekee parhaansa niillä eväillä kuin itse on saanut. Hän saattaa olla itse vaurioitunut omassa lapsuudestaan tai puoliso on haasteellinen. Mulla on oma esimerkki masentuneelta äidistä. Ei ole helppoa ollut mulla eikä hänellä.

Etkö nyt ihan ymmärtänyt lukemaasi, kun se on niin päin, että äitini on kuormittanut minua käytöksellään, en minä häntä, vaikka hän syyttikin minua oman elämänsä kuormituksista, jotka eivät liittyneet minuun mitenkään? Tai sillä lailla, että lapsi jos kuormittaa vanhempaa, olemalla lapsi, mutta se ei ole lapsen vika.

Voi älä siellä hurskastele, että mä tässä surisin kuormitanko mä häntä sen kaiken jälkeen! Ei haittaa vaikka se kuolis sellaiseen puheluun.

ap

Minusta on turhaa kuormittaa äitiä haukkumalla häntä jossain puhelussa totaalisesti. Rakentava keskustelu on eri juttu.

Rakentava keskustelu ihmisen kanssa, jonka mielestä on vain yhdellä lailla oikeita lapsia, ja omansa kun ei ole sellainen tätä saa haukkua ja arvostella armotta? Ja huom. olen vasta saamassa apua ajatukseen, etten ole viallinen vain siksi, koska hänlle en ole jotain.

ap

Se vinkki täältä palstalta, että äitini on narsisti(nen), auttoi tämän avun hakemiseen suuntautumisessa. Kiitos niille kirjoittajille edelleen hirveästi.

ap

Ole hyvä. Vinkki oli avuksi, jotta perehtyisit itse alueeseen, ottaisit selvää ja ymmärtäisit. Oletin, että ymmärtäminen olisi tuonut sulle itsetuntosi vahvistusta ja olisit ymmärtänyt, että sinulla on oma elämä, olet oma persoonasi etkä ole äitisi jatke. Sitä voi kutsua myös napanuoran katkaisuksi, aikuistumiseksi.

Ei se nyt niin vaan käy, että heti tiedostaessaan vauriotkin paranee.

ap

Rakentava, eteenpäin vievä suhtautuminen vaurioihin on niiden ymmärtäminen ja sitä kautta korjaaminen. Ei alituinen jankkaaminen miljoonalla ketjulla, että äidin syy, äidin syy. Opettele ensin perusasioita: ottamaan vastaan neuvoja, toisten näkökulmia, opettele kommunikoimaan. Olet kuin lapsi karkkikaupassa, joka syö hyllystä ja kielloista huolimatta syö ja toistaa miksi en saisi syödä.

Ja miksi mun pitäisi ottaa vastaan neuvoja, jotka ovat vääriä? Ja mitä mä teen toisten näkökulmilla, jos ne eivät hahmota edes koko tilannettani? Tämä yksi valitsee ivata minua viestien perusteella, jotka eivät mitenkään anna koko kuvaa tapahtuneesta, ja ovat lisäksi henkilön, joka ei usko, että ansaitsee hyväksyntää (vaikkei se ole totta) kirjoittamia, niin miksi kuuntelisin sellaiselta pohjalta annettuja mielipiteitä, jos kuulija ei itse ymmärrä, että hänen tietonsa OTTAA KANTAA ovat liian vajavaiset?

ap

Miksi sitten kirjoitat asiasta keskustelupalstalle? Tai laittaisit nyt edes aloitukseesi varoituksen, että sitä ei saa kommentoida.

No anteeksi. Sieltä, mistä mä tulen ihmiset ovat aika varovaisia menemään mestaroimaan muiden elämää. Siis isän suvun puoli.

ap

Tulet he💩vetistä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hnm. Eipä se äidin haukkuminen oikeastaan paljoa auta. Siitä saattaa tulla vaan itselle paha mieli, kun kuormitti äitiään liikaa sillä haukkumisellakin vielä. Useimmiten (ei ihan aina) äiti tekee parhaansa niillä eväillä kuin itse on saanut. Hän saattaa olla itse vaurioitunut omassa lapsuudestaan tai puoliso on haasteellinen. Mulla on oma esimerkki masentuneelta äidistä. Ei ole helppoa ollut mulla eikä hänellä.

Etkö nyt ihan ymmärtänyt lukemaasi, kun se on niin päin, että äitini on kuormittanut minua käytöksellään, en minä häntä, vaikka hän syyttikin minua oman elämänsä kuormituksista, jotka eivät liittyneet minuun mitenkään? Tai sillä lailla, että lapsi jos kuormittaa vanhempaa, olemalla lapsi, mutta se ei ole lapsen vika.

Voi älä siellä hurskastele, että mä tässä surisin kuormitanko mä häntä sen kaiken jälkeen! Ei haittaa vaikka se kuolis sellaiseen puheluun.

ap

Minusta on turhaa kuormittaa äitiä haukkumalla häntä jossain puhelussa totaalisesti. Rakentava keskustelu on eri juttu.

Rakentava keskustelu ihmisen kanssa, jonka mielestä on vain yhdellä lailla oikeita lapsia, ja omansa kun ei ole sellainen tätä saa haukkua ja arvostella armotta? Ja huom. olen vasta saamassa apua ajatukseen, etten ole viallinen vain siksi, koska hänlle en ole jotain.

ap

Se vinkki täältä palstalta, että äitini on narsisti(nen), auttoi tämän avun hakemiseen suuntautumisessa. Kiitos niille kirjoittajille edelleen hirveästi.

ap

Ole hyvä. Vinkki oli avuksi, jotta perehtyisit itse alueeseen, ottaisit selvää ja ymmärtäisit. Oletin, että ymmärtäminen olisi tuonut sulle itsetuntosi vahvistusta ja olisit ymmärtänyt, että sinulla on oma elämä, olet oma persoonasi etkä ole äitisi jatke. Sitä voi kutsua myös napanuoran katkaisuksi, aikuistumiseksi.

Ei se nyt niin vaan käy, että heti tiedostaessaan vauriotkin paranee.

ap

Rakentava, eteenpäin vievä suhtautuminen vaurioihin on niiden ymmärtäminen ja sitä kautta korjaaminen. Ei alituinen jankkaaminen miljoonalla ketjulla, että äidin syy, äidin syy. Opettele ensin perusasioita: ottamaan vastaan neuvoja, toisten näkökulmia, opettele kommunikoimaan. Olet kuin lapsi karkkikaupassa, joka syö hyllystä ja kielloista huolimatta syö ja toistaa miksi en saisi syödä.

Ja miksi mun pitäisi ottaa vastaan neuvoja, jotka ovat vääriä? Ja mitä mä teen toisten näkökulmilla, jos ne eivät hahmota edes koko tilannettani? Tämä yksi valitsee ivata minua viestien perusteella, jotka eivät mitenkään anna koko kuvaa tapahtuneesta, ja ovat lisäksi henkilön, joka ei usko, että ansaitsee hyväksyntää (vaikkei se ole totta) kirjoittamia, niin miksi kuuntelisin sellaiselta pohjalta annettuja mielipiteitä, jos kuulija ei itse ymmärrä, että hänen tietonsa OTTAA KANTAA ovat liian vajavaiset?

ap

Miksi sitten kirjoitat asiasta keskustelupalstalle? Tai laittaisit nyt edes aloitukseesi varoituksen, että sitä ei saa kommentoida.

No anteeksi. Sieltä, mistä mä tulen ihmiset ovat aika varovaisia menemään mestaroimaan muiden elämää. Siis isän suvun puoli.

ap

Tulet he💩vetistä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hnm. Eipä se äidin haukkuminen oikeastaan paljoa auta. Siitä saattaa tulla vaan itselle paha mieli, kun kuormitti äitiään liikaa sillä haukkumisellakin vielä. Useimmiten (ei ihan aina) äiti tekee parhaansa niillä eväillä kuin itse on saanut. Hän saattaa olla itse vaurioitunut omassa lapsuudestaan tai puoliso on haasteellinen. Mulla on oma esimerkki masentuneelta äidistä. Ei ole helppoa ollut mulla eikä hänellä.

Etkö nyt ihan ymmärtänyt lukemaasi, kun se on niin päin, että äitini on kuormittanut minua käytöksellään, en minä häntä, vaikka hän syyttikin minua oman elämänsä kuormituksista, jotka eivät liittyneet minuun mitenkään? Tai sillä lailla, että lapsi jos kuormittaa vanhempaa, olemalla lapsi, mutta se ei ole lapsen vika.

Voi älä siellä hurskastele, että mä tässä surisin kuormitanko mä häntä sen kaiken jälkeen! Ei haittaa vaikka se kuolis sellaiseen puheluun.

ap

Minusta on turhaa kuormittaa äitiä haukkumalla häntä jossain puhelussa totaalisesti. Rakentava keskustelu on eri juttu.

Rakentava keskustelu ihmisen kanssa, jonka mielestä on vain yhdellä lailla oikeita lapsia, ja omansa kun ei ole sellainen tätä saa haukkua ja arvostella armotta? Ja huom. olen vasta saamassa apua ajatukseen, etten ole viallinen vain siksi, koska hänlle en ole jotain.

ap

Se vinkki täältä palstalta, että äitini on narsisti(nen), auttoi tämän avun hakemiseen suuntautumisessa. Kiitos niille kirjoittajille edelleen hirveästi.

ap

Ole hyvä. Vinkki oli avuksi, jotta perehtyisit itse alueeseen, ottaisit selvää ja ymmärtäisit. Oletin, että ymmärtäminen olisi tuonut sulle itsetuntosi vahvistusta ja olisit ymmärtänyt, että sinulla on oma elämä, olet oma persoonasi etkä ole äitisi jatke. Sitä voi kutsua myös napanuoran katkaisuksi, aikuistumiseksi.

Ei se nyt niin vaan käy, että heti tiedostaessaan vauriotkin paranee.

ap

Rakentava, eteenpäin vievä suhtautuminen vaurioihin on niiden ymmärtäminen ja sitä kautta korjaaminen. Ei alituinen jankkaaminen miljoonalla ketjulla, että äidin syy, äidin syy. Opettele ensin perusasioita: ottamaan vastaan neuvoja, toisten näkökulmia, opettele kommunikoimaan. Olet kuin lapsi karkkikaupassa, joka syö hyllystä ja kielloista huolimatta syö ja toistaa miksi en saisi syödä.

Ja miksi mun pitäisi ottaa vastaan neuvoja, jotka ovat vääriä? Ja mitä mä teen toisten näkökulmilla, jos ne eivät hahmota edes koko tilannettani? Tämä yksi valitsee ivata minua viestien perusteella, jotka eivät mitenkään anna koko kuvaa tapahtuneesta, ja ovat lisäksi henkilön, joka ei usko, että ansaitsee hyväksyntää (vaikkei se ole totta) kirjoittamia, niin miksi kuuntelisin sellaiselta pohjalta annettuja mielipiteitä, jos kuulija ei itse ymmärrä, että hänen tietonsa OTTAA KANTAA ovat liian vajavaiset?

ap

Miksi sitten kirjoitat asiasta keskustelupalstalle? Tai laittaisit nyt edes aloitukseesi varoituksen, että sitä ei saa kommentoida.

No anteeksi. Sieltä, mistä mä tulen ihmiset ovat aika varovaisia menemään mestaroimaan muiden elämää. Siis isän suvun puoli.

ap

Tulet he💩vetistä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hnm. Eipä se äidin haukkuminen oikeastaan paljoa auta. Siitä saattaa tulla vaan itselle paha mieli, kun kuormitti äitiään liikaa sillä haukkumisellakin vielä. Useimmiten (ei ihan aina) äiti tekee parhaansa niillä eväillä kuin itse on saanut. Hän saattaa olla itse vaurioitunut omassa lapsuudestaan tai puoliso on haasteellinen. Mulla on oma esimerkki masentuneelta äidistä. Ei ole helppoa ollut mulla eikä hänellä.

Etkö nyt ihan ymmärtänyt lukemaasi, kun se on niin päin, että äitini on kuormittanut minua käytöksellään, en minä häntä, vaikka hän syyttikin minua oman elämänsä kuormituksista, jotka eivät liittyneet minuun mitenkään? Tai sillä lailla, että lapsi jos kuormittaa vanhempaa, olemalla lapsi, mutta se ei ole lapsen vika.

Voi älä siellä hurskastele, että mä tässä surisin kuormitanko mä häntä sen kaiken jälkeen! Ei haittaa vaikka se kuolis sellaiseen puheluun.

ap

Minusta on turhaa kuormittaa äitiä haukkumalla häntä jossain puhelussa totaalisesti. Rakentava keskustelu on eri juttu.

Rakentava keskustelu ihmisen kanssa, jonka mielestä on vain yhdellä lailla oikeita lapsia, ja omansa kun ei ole sellainen tätä saa haukkua ja arvostella armotta? Ja huom. olen vasta saamassa apua ajatukseen, etten ole viallinen vain siksi, koska hänlle en ole jotain.

ap

Se vinkki täältä palstalta, että äitini on narsisti(nen), auttoi tämän avun hakemiseen suuntautumisessa. Kiitos niille kirjoittajille edelleen hirveästi.

ap

Ole hyvä. Vinkki oli avuksi, jotta perehtyisit itse alueeseen, ottaisit selvää ja ymmärtäisit. Oletin, että ymmärtäminen olisi tuonut sulle itsetuntosi vahvistusta ja olisit ymmärtänyt, että sinulla on oma elämä, olet oma persoonasi etkä ole äitisi jatke. Sitä voi kutsua myös napanuoran katkaisuksi, aikuistumiseksi.

Ei se nyt niin vaan käy, että heti tiedostaessaan vauriotkin paranee.

ap

Rakentava, eteenpäin vievä suhtautuminen vaurioihin on niiden ymmärtäminen ja sitä kautta korjaaminen. Ei alituinen jankkaaminen miljoonalla ketjulla, että äidin syy, äidin syy. Opettele ensin perusasioita: ottamaan vastaan neuvoja, toisten näkökulmia, opettele kommunikoimaan. Olet kuin lapsi karkkikaupassa, joka syö hyllystä ja kielloista huolimatta syö ja toistaa miksi en saisi syödä.

Ja miksi mun pitäisi ottaa vastaan neuvoja, jotka ovat vääriä? Ja mitä mä teen toisten näkökulmilla, jos ne eivät hahmota edes koko tilannettani? Tämä yksi valitsee ivata minua viestien perusteella, jotka eivät mitenkään anna koko kuvaa tapahtuneesta, ja ovat lisäksi henkilön, joka ei usko, että ansaitsee hyväksyntää (vaikkei se ole totta) kirjoittamia, niin miksi kuuntelisin sellaiselta pohjalta annettuja mielipiteitä, jos kuulija ei itse ymmärrä, että hänen tietonsa OTTAA KANTAA ovat liian vajavaiset?

ap

Miksi sitten kirjoitat asiasta keskustelupalstalle? Tai laittaisit nyt edes aloitukseesi varoituksen, että sitä ei saa kommentoida.

No anteeksi. Sieltä, mistä mä tulen ihmiset ovat aika varovaisia menemään mestaroimaan muiden elämää. Siis isän suvun puoli.

ap

Tulet he💩vetistä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hnm. Eipä se äidin haukkuminen oikeastaan paljoa auta. Siitä saattaa tulla vaan itselle paha mieli, kun kuormitti äitiään liikaa sillä haukkumisellakin vielä. Useimmiten (ei ihan aina) äiti tekee parhaansa niillä eväillä kuin itse on saanut. Hän saattaa olla itse vaurioitunut omassa lapsuudestaan tai puoliso on haasteellinen. Mulla on oma esimerkki masentuneelta äidistä. Ei ole helppoa ollut mulla eikä hänellä.

Etkö nyt ihan ymmärtänyt lukemaasi, kun se on niin päin, että äitini on kuormittanut minua käytöksellään, en minä häntä, vaikka hän syyttikin minua oman elämänsä kuormituksista, jotka eivät liittyneet minuun mitenkään? Tai sillä lailla, että lapsi jos kuormittaa vanhempaa, olemalla lapsi, mutta se ei ole lapsen vika.

Voi älä siellä hurskastele, että mä tässä surisin kuormitanko mä häntä sen kaiken jälkeen! Ei haittaa vaikka se kuolis sellaiseen puheluun.

ap

Minusta on turhaa kuormittaa äitiä haukkumalla häntä jossain puhelussa totaalisesti. Rakentava keskustelu on eri juttu.

Rakentava keskustelu ihmisen kanssa, jonka mielestä on vain yhdellä lailla oikeita lapsia, ja omansa kun ei ole sellainen tätä saa haukkua ja arvostella armotta? Ja huom. olen vasta saamassa apua ajatukseen, etten ole viallinen vain siksi, koska hänlle en ole jotain.

ap

Se vinkki täältä palstalta, että äitini on narsisti(nen), auttoi tämän avun hakemiseen suuntautumisessa. Kiitos niille kirjoittajille edelleen hirveästi.

ap

Ole hyvä. Vinkki oli avuksi, jotta perehtyisit itse alueeseen, ottaisit selvää ja ymmärtäisit. Oletin, että ymmärtäminen olisi tuonut sulle itsetuntosi vahvistusta ja olisit ymmärtänyt, että sinulla on oma elämä, olet oma persoonasi etkä ole äitisi jatke. Sitä voi kutsua myös napanuoran katkaisuksi, aikuistumiseksi.

Ei se nyt niin vaan käy, että heti tiedostaessaan vauriotkin paranee.

ap

Rakentava, eteenpäin vievä suhtautuminen vaurioihin on niiden ymmärtäminen ja sitä kautta korjaaminen. Ei alituinen jankkaaminen miljoonalla ketjulla, että äidin syy, äidin syy. Opettele ensin perusasioita: ottamaan vastaan neuvoja, toisten näkökulmia, opettele kommunikoimaan. Olet kuin lapsi karkkikaupassa, joka syö hyllystä ja kielloista huolimatta syö ja toistaa miksi en saisi syödä.

Ja miksi mun pitäisi ottaa vastaan neuvoja, jotka ovat vääriä? Ja mitä mä teen toisten näkökulmilla, jos ne eivät hahmota edes koko tilannettani? Tämä yksi valitsee ivata minua viestien perusteella, jotka eivät mitenkään anna koko kuvaa tapahtuneesta, ja ovat lisäksi henkilön, joka ei usko, että ansaitsee hyväksyntää (vaikkei se ole totta) kirjoittamia, niin miksi kuuntelisin sellaiselta pohjalta annettuja mielipiteitä, jos kuulija ei itse ymmärrä, että hänen tietonsa OTTAA KANTAA ovat liian vajavaiset?

ap

Miksi sitten kirjoitat asiasta keskustelupalstalle? Tai laittaisit nyt edes aloitukseesi varoituksen, että sitä ei saa kommentoida.

No anteeksi. Sieltä, mistä mä tulen ihmiset ovat aika varovaisia menemään mestaroimaan muiden elämää. Siis isän suvun puoli.

ap

Tulet he💩vetistä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hnm. Eipä se äidin haukkuminen oikeastaan paljoa auta. Siitä saattaa tulla vaan itselle paha mieli, kun kuormitti äitiään liikaa sillä haukkumisellakin vielä. Useimmiten (ei ihan aina) äiti tekee parhaansa niillä eväillä kuin itse on saanut. Hän saattaa olla itse vaurioitunut omassa lapsuudestaan tai puoliso on haasteellinen. Mulla on oma esimerkki masentuneelta äidistä. Ei ole helppoa ollut mulla eikä hänellä.

Etkö nyt ihan ymmärtänyt lukemaasi, kun se on niin päin, että äitini on kuormittanut minua käytöksellään, en minä häntä, vaikka hän syyttikin minua oman elämänsä kuormituksista, jotka eivät liittyneet minuun mitenkään? Tai sillä lailla, että lapsi jos kuormittaa vanhempaa, olemalla lapsi, mutta se ei ole lapsen vika.

Voi älä siellä hurskastele, että mä tässä surisin kuormitanko mä häntä sen kaiken jälkeen! Ei haittaa vaikka se kuolis sellaiseen puheluun.

ap

Minusta on turhaa kuormittaa äitiä haukkumalla häntä jossain puhelussa totaalisesti. Rakentava keskustelu on eri juttu.

Rakentava keskustelu ihmisen kanssa, jonka mielestä on vain yhdellä lailla oikeita lapsia, ja omansa kun ei ole sellainen tätä saa haukkua ja arvostella armotta? Ja huom. olen vasta saamassa apua ajatukseen, etten ole viallinen vain siksi, koska hänlle en ole jotain.

ap

Se vinkki täältä palstalta, että äitini on narsisti(nen), auttoi tämän avun hakemiseen suuntautumisessa. Kiitos niille kirjoittajille edelleen hirveästi.

ap

Ole hyvä. Vinkki oli avuksi, jotta perehtyisit itse alueeseen, ottaisit selvää ja ymmärtäisit. Oletin, että ymmärtäminen olisi tuonut sulle itsetuntosi vahvistusta ja olisit ymmärtänyt, että sinulla on oma elämä, olet oma persoonasi etkä ole äitisi jatke. Sitä voi kutsua myös napanuoran katkaisuksi, aikuistumiseksi.

Ei se nyt niin vaan käy, että heti tiedostaessaan vauriotkin paranee.

ap

Rakentava, eteenpäin vievä suhtautuminen vaurioihin on niiden ymmärtäminen ja sitä kautta korjaaminen. Ei alituinen jankkaaminen miljoonalla ketjulla, että äidin syy, äidin syy. Opettele ensin perusasioita: ottamaan vastaan neuvoja, toisten näkökulmia, opettele kommunikoimaan. Olet kuin lapsi karkkikaupassa, joka syö hyllystä ja kielloista huolimatta syö ja toistaa miksi en saisi syödä.

Ja miksi mun pitäisi ottaa vastaan neuvoja, jotka ovat vääriä? Ja mitä mä teen toisten näkökulmilla, jos ne eivät hahmota edes koko tilannettani? Tämä yksi valitsee ivata minua viestien perusteella, jotka eivät mitenkään anna koko kuvaa tapahtuneesta, ja ovat lisäksi henkilön, joka ei usko, että ansaitsee hyväksyntää (vaikkei se ole totta) kirjoittamia, niin miksi kuuntelisin sellaiselta pohjalta annettuja mielipiteitä, jos kuulija ei itse ymmärrä, että hänen tietonsa OTTAA KANTAA ovat liian vajavaiset?

ap

Miksi sitten kirjoitat asiasta keskustelupalstalle? Tai laittaisit nyt edes aloitukseesi varoituksen, että sitä ei saa kommentoida.

No anteeksi. Sieltä, mistä mä tulen ihmiset ovat aika varovaisia menemään mestaroimaan muiden elämää. Siis isän suvun puoli.

ap

Tulet he💩vetistä?

Vierailija kirjoitti:

Vaikka äidilleni antaisin anteeksi kaiken pahan, muille ihmisille en tule ikinä antamaan anteeksi vähättelyä ja minun syyttämistäni. Aloittajan tuomitsen siitä, että teki lapsia. Toistaa siis äitinsä virheitä. Itse en tule ikinä lapsia tekemään, olen nähnyt miten väkivalta siirtyy sukupolvelta toiselle vaikka mukamas parhaansa äitinikin yritti. Äitini vihaa myös kanssani teitä ihmisiä, olette hänen mielestään typeriä. Ei kukaan ole kuulema niin älykäs kuin me, tai ainakaan sitä ei myönnetä. Vaikka ihmiset ei koskaan tulisi olemaan minun puolellani, minun äitini on. Vaikka läheiseen ihmissuhteeseen tietenkin kuuluu henkinen ja joskus fyysinenkin väkivalta. Minulla on puolellani muitakin tämänkaltaisia ihmisiä, aviomieheni. Luulisin, että hän tekisi mitä vain puolestani vaikka toki haukkuukin minua päivittäin. Enemmän hän kuitenkin haukkuu teitä muita. En kyllä voi kovin hyvin näissä ihmissuhteissa, sen voin myöntää. 

Mutta tätä en allekirjoita. Minulla oli läheiset välit isääni, eikä siihen millloinkaan ikinä kuulunut henkistä väkivaltaa, saati fyysistä. Mutta isäkään ei kyennyt ymmärtämään äitini käytöksen vahingollisuutta pienelle lapselle, eikä siitä sitäpaitsi edes liian tarkkaan tiennyt. Toki isä tiesi mitä itse koki ennen heidän eroaan, mutta ei aikuisena ilmeisesti kyennyt käsittämään, että lapsi on paljon enemmän aikuisen armoilla, kuin isä itse ikinä oli.

ap

Siksi, että minulla oli niin läheiset välit isääni, onkin törkeää, että hänen elämäänsä rahan perässä änkenyt uusi kumppani syyttää sitten minua isäni hylkäämisestä, kun itse änkesi väliimme päättämään, millaiset ne minun ja isäni välit oikein saavatkaan olla.

ap

Ja sekin oli tietenkin pettymys, että ne meidän välit eivät sitten olleetkaan isälle sen tärkeämmät, etteikö ois antanut uuden naisen määräillä niistä. Todella iso pettymys. Minulle ne olivat todella arvokasta ja tärkeää. Isälle ei sitten enää niinkään. Vanhemmat<3 Ah! Not.

ap

Ja isän äiti hädissään koitti korjata poikansa saamattomuutta lastaan kohtaan. Isoäiti oli ainoa, joka oikeasti välitti.

ap

Että siinä on mietittävää teille kaikille eronneille uusperheiden onnellisille rakentelijoille! Miettikääs niiden lasten kannalta asioita!

ap

Vierailija kirjoitti:

Ja sekin oli tietenkin pettymys, että ne meidän välit eivät sitten olleetkaan isälle sen tärkeämmät, etteikö ois antanut uuden naisen määräillä niistä. Todella iso pettymys. Minulle ne olivat todella arvokasta ja tärkeää. Isälle ei sitten enää niinkään. Vanhemmat<3 Ah! Not.

ap

Joku kusipää lapsenpetturiko tätä alapeukuttaa??

ap

Musta - valkoinen. Harhainen näkökulma isästä ja äidistä. Isä oli juoppo. Isän ja uuden vaimon suhde on kestänyt 30 vuotta. Me on kuvitelmaa jostain paremmista piireistä, isän äidin rahat kiehtoo. Ja mummon kuollessa ei yhtään suruviestä. Vain jankkausta, että isän pitääää siirtää perintö äitihullulle.

Tällainen lapsellinen ja sairas kuvio

Ei isä ole ollut juoppo, vaan alkoholin suurkuluttaja. Ne ovat kaksi eri asiaa. Jälkimmäinenkin juo liikaa eli enemmän kuin olisi hyväksi, mutta ei hallitsemattomasti tai käytökseltään seoten, tai ollen haitaksi, kuten juopot.

ap

Oma äitini on martyyri ja ilmapiiri hänen ympärillään tuntuu aina pilaantuneelta.

Kauan aikaa ajattelin että haluan hänen pyytävän anteeksi. Mutta ikinä sitä ei ole tullut eikä varmaankaan tule, ei hän edes tajua olevansa martyyri.

Jostain luin sellaisen lauseen että osaa antaa anteeksi vaikkei anteeksipyyntöä esitetä ja se muutti suhtautumiseni asiaan. Muuten minustakin olisi tullut äitini kaltainen martyyriuden kuningatar.

Ja isoäidin poismenoakaan en ole surrut, koska hän eli 95-vuotiaaksi, täyden hienon elämän, mitä surtavaa siinä olisi, että elämä päättyi? Täysin luonnollinen ja odotettavissa oleva asia. Hän antoi minulle niin paljon asioita eläessään, kuten kaikille jälkeläisilleen, ei siinä suru ole päällimmäisenä mielessä, vaan onni hänen elämästään.

ap

Vierailija kirjoitti:

Ei isä ole ollut juoppo, vaan alkoholin suurkuluttaja. Ne ovat kaksi eri asiaa. Jälkimmäinenkin juo liikaa eli enemmän kuin olisi hyväksi, mutta ei hallitsemattomasti tai käytökseltään seoten, tai ollen haitaksi, kuten juopot.

ap

Suurkuluttaja ei saa alkoholidementiaa

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini on martyyri ja ilmapiiri hänen ympärillään tuntuu aina pilaantuneelta.

Kauan aikaa ajattelin että haluan hänen pyytävän anteeksi. Mutta ikinä sitä ei ole tullut eikä varmaankaan tule, ei hän edes tajua olevansa martyyri.

Jostain luin sellaisen lauseen että osaa antaa anteeksi vaikkei anteeksipyyntöä esitetä ja se muutti suhtautumiseni asiaan. Muuten minustakin olisi tullut äitini kaltainen martyyriuden kuningatar.

Vai niin. Viittaatko tällä nyt jotenkin minuun? En minäkään anteeksipyyntöä odota, mutta mua ei todella haittaisi nähdä äitini saavan mitä antoi minulle, koska pitää sitä oikeutettuna.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei isä ole ollut juoppo, vaan alkoholin suurkuluttaja. Ne ovat kaksi eri asiaa. Jälkimmäinenkin juo liikaa eli enemmän kuin olisi hyväksi, mutta ei hallitsemattomasti tai käytökseltään seoten, tai ollen haitaksi, kuten juopot.

ap

Suurkuluttaja ei saa alkoholidementiaa

Anteeksi?! Ja kroppa tietää että tää ei tullut nyt hallitsemattomasti kehoon, en siko solukalvoja? :D

ap