Mikä tuli siitä tuttavastasi, joka vuosi toisensa jälkeen haki lääkikseen, oikikseen...

Minä olen yksi tällainen, en kylläkään käyttänyt välivuosia kotona maaten. Lukiosta suoraan töihin ja perheen painostuksesta muutaman kerran hain lääkikseen. Perhe maksoi jopa valmennuskurssin vaikka en ollut lukiossa edes lukenyt fysiikkaa tai kemiaa mutta uskoin että pääsen sisälle, koska perheen painostus oli niin kova. Tein kuitenkin töitä koko ajan ja tienasin ihan hyvin. Muutaman kerran jälkeen tajusin ettei lääkis itseäni niin kiinnosta, alkoi perheen painostus oikikseen. En ollut ikinä edes miettinyt oikikseen hakemista, joten päätin lähteä ulkomaille. Olin vuoden ulkomailla töitä tehden ja reissaillen, samalla miettien mitä tekisin "isona". Takaisin tultuani en vielä keksinyt mitään itseäni kiinnostavaa ammattia mutta päätin että pakko lähteä kokeilemaan jotain. Lähdin opiskelemaan samaa alaa millä äitini on. Puolen vuoden jälkeen huomasin ettei se kiinnosta minua. Kävin kuitenkin vuoden loppuun ja varalta kävin jo toisen vuosikurssin kursseja, jos en muualle pääsisi. Hain sitten toiselle alalle, johon hakee n.1600 hakijaa ja 60 pääsee sisään. Pääsin tähän koulutukseen sisälle ja vielä opinnot kesken. Tuntuu juuri omalta alalta!

Kaikille ei ole yhtä helppoa löytää sitä kiinnostavaa ja omaa alaa. Mutta se myös pitkitti omaa kouluun hakua, että pääsin lukion jälkeen ns. hyvin palkattuun työhön ja yleninkin muutamia kertoja. Jotenkin oli helpompi vain jämähtää siihen ja työstä irrottautuminen oli hankalaa, koska oli jo ns. edennyt uralla. Mutta järki kuitenkin huusi, että koulutus on hankittava ja nyt olen tyytyväinen alaani. Sain jopa ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen oman alan kesätöitä, osaksi varmasti johtuen työkokemuksesta vaikka onkin täysin eri alalta. :) Ikää siis nyt 26.

Enkä koe, että elämäni olisi ollut paussilla vaikka en koulussa ollutkaan moneen vuoteen. Elin nuoruuttani, juhlin, olin kavereiden kanssa, harrastin, matkustelin, kokeilin seurustelua, etäsuhdetta... Ja tuntuu, että nyt kun "vanhempana" olen koulussa, keskityn kokonaan kouluun, bilettäminen ei enää kiinnosta, omistusasunto ja vakaa parisuhde on jo hommattu :)

Voi hyvää päivää, miten vahingoniloisia kommentteja täällä on. :O

Mihinkäs menee he, jotka eivät pääee liikunnanopoettajaksi opiskelemaan ?

Vastaus: Kadettikouluun. Sinne menee he, jotka ei pääse älylahjojen puuttuessa minnekään muualle opinahjoon.

Ulkoa "oppilaitoksessaan" opettelevat muutamia satoja latteuksia ja tetraalisen isällisiä kasvonilmeitä.

Ja ovat sitten kovinkovin akateemisia.

Tietävät olevansa pohjasakkaa vaan palkkahan juoksee.

Itse pääsin oikikseen toisella kerralla. Ennen toistakertaa opiskelin oikeustiedettä avoimessa yliopistossa mikä tietysti helpotti toista hakukertaa. Vaikea kysymys milloin hakeminen pitäisi lopettaa. Minusta jos kolmannella pääsee lähelle, niin kyllä neljännen kerran voisi vielä yrittää...

Toisaalta jos minulla olisi kristallipallo, josta näkisin, että lapseni tulee pääsemään vaikka lääkikseen 5. Kerralla, niin kyllä minä kannustaisin häntä hakemaan sen 5 kertaa.

Useamman kerran teatterikorkeaan hakenut kaveri opiskelee vanhempien painostuksesta kauppakorkeassa. Sisään pääsi käymällä pari kallista valmennuskurssia ja vanhemmat palkkasivat vielä oman "valmentajan". Opiskelee jo kuudetta vuotta, eikä ole saanut kandiakaan ulos, rämpii kursseja läpi huonoilla arvosanoilla ja kelalta tulee kirjettä, kun ei etene tarpeeksi. Mutta onneksi vanhemmat maksaa asumisen ym. siitä ilosta, että voi sanoa oman lapsen opiskelevan kauppiksessa.

Vierailija kirjoitti:

Mihinkäs menee he, jotka eivät pääee liikunnanopoettajaksi opiskelemaan ?

Vastaus: Kadettikouluun. Sinne menee he, jotka ei pääse älylahjojen puuttuessa minnekään muualle opinahjoon.

Ulkoa "oppilaitoksessaan" opettelevat muutamia satoja latteuksia ja tetraalisen isällisiä kasvonilmeitä.

Ja ovat sitten kovinkovin akateemisia.

Tietävät olevansa pohjasakkaa vaan palkkahan juoksee.

En varsinaisesti tunne yhtään kadettikouluun hakeurunutta, mutta mitä intissä juttelin/olin muuten tekemisissä kapiaisten kanssa, niin kyllä kaikki majurit ja siitä ylöspäin olivat todella fiksua porukkaa. Omalla RUK kurssillani, siis meidän komppaniassa, oli 2 henkilöä, jotka aikoivat hakeutua kadettikouluu. Voin sanoa, että erittäin fiksuja ja lahjakkaita kumpikin.

Minä tunnen vain yhden tapauksen, joka haki yliopistoon ainakin 8 kertaa, ei päässyt kuin varalle pari kertaa. Katkeroitui elämälle ja masentui. Ei kuitenkaan työkyvyttömyyseläkettä koskaan hakenut, roikkui työttömänä / sekatyötä tehden vuosikymmenet. Pääsi tänä kesänä vanhuuseläkkeelle

En oikein ymmärrä miksi nämä ikuisuushakijat eivät tee suunnitelma b:tä jos haussa kerta toisensa jälkeen jäävät rannalle. Olisi kuitenkin järkevää saada tehtyä edes joku tutkinto niin tulevaisuudessa työllistyminen olisi helpompaa jos have ei toteudukaan. Tiedän tyypin joka on hakenut oikeikseen varmaan sen 5 kertaa. On kyllä onnekkaasti työllistynyt huolimatta siitä ettei ole mitään tutkintoa mutta välittää siitä ettei palkkaus ole yhtä hyvä kuin työkavereilla (no kuinka voisikaan kun työkavereille on ammattitutkinto, hänellä ei mitään). Eikö voisi siis alkaa opiskella alaa joka on seuraavaksi kiinnostavin niin ei jää tyhjän päälle jos jotain tapahtuu.

Vierailija kirjoitti:

Pyrki monta kertaa lääkikseen - ensin 3 vuotta teknillisessä yliopistossa ja nyt hammaslääketieteellisessä

Pyrki monta kertaa oikikseen (huono koulussa, älytöntä edes luulla pääsevänsä) - on nyt kätilö

Kätilölinjalle pääsyyn on vuosia tarvittu todistuksesta täydet pisteet että on päässyt edes pääsykokeisiin, joten ihmetyttää kyllä miten huono koulussa olisi muka sinne päässyt?

Pari vuotta sitten hakusysteemi muuttui niin että todistuksella ei ole enää väliä, vaan pääsykokeeseen mennään esivalintakokeella, mutta kun sanoit että on jo kätilö eikä vasta opiskele, ja kätilötutkinto kuitenkin kestää 4,5 vuotta niin olisi siis pitänyt päästä sisään sillä huonolla todistuksellaan, mikä ei siis ole kyllä mahdollista ollut. Eli joko nyt puhut puppua tai sitten kaverillasi on oikeasti ihan hyvä todistus toiselta asteelta. 

Vierailija kirjoitti:

Mua jotenkin säälittää nää kommentit tyyliin "menee vuodet hukkaan" tai "koko elämä tauolla". Jos sinne haluaa niin kai sinne pitää hakea kunnes pääsee? Ei meillä kenelläkään ole kuin yksi elämä ja ihan naurettavaa että se koulutus-työ-putki pitäisi olla tietynlainen tiettyyn ikään mennessä tai on menettänyt jotain.

Minä taisin käyttää ilmaisua "koko elämä tauolla" ihan siitä syystä, että siltä se vaikuttaa. Tyyppi on osa-aikaisesti töissä ja käy kallista valmennuskurssia. Ikinä ei voi mihinkään mennä tai mitään tehdä kun on lääkiksen pääsykokeet. Häntä näkee suurinpiirtein sinä aikana kun pääsykokeet on ohi ja tuloksia ei tullut. Kun tulokset tulevat, makaa kaksi viikkoa kotona masentuneena kunnes taas ilmoittaa, ettei voi mitään tehdä seuraavan vuoden aikana, koska pääsykokeet.

Kyllä se nyt vaan tuntuu siltä, että elämä on katkolla kun ystäviin ei pidetä yhteyttä, tehdään väliaikaista työtä ja mitään ei voi ikinä tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen monta lääkikseen useampaan kertaan hakenutta kemistiä.

- Heitäkin varmasti on. Itseäni taas surettaa hieman yhden ystäväni puolesta, joka on tänä päivänä ehtinyt väitelläkin. Mutta hyvin monta kertaa hän sai selitellä ja kertoa, että miksi hän valitsi kemian ja fysiikan opiskelun sen sijaan, että hän olis seitsemän laudaturin ylioppilaana hakenut lääkikseen tai oikikseen, tai ratsastusta harrastavana vaikka eläinlääkikseen kun oikeasti noin älykäs ja ihmisenäkin oikein mukava. - Siis ikään kuin meidän kaikkien oletettaisiin olevan kiinnostuneita just lääkiksestä tai oikiksesta jos vain saisimme vapaasti valita, mihinmenisimme opiskelemaan. Toki minusta, joka en kuulu siihen penaalin terävämpään päähän oli jännää kuulla, että fysiikan ja kemian ohella hän kertoi harkitsevansa myös teologian tai filosofian opintoihin hakeutumista.   

Eräs tuttu aikoi lääkikseen tai oikikseen, valitsi ensimmäisen. Pääsi yritysten jälkeen sisään ja valmistui. Huvittaa, kun läheisensä kuuluttaa, kuinka tämä ihminen on ihmistenauttaja jne. Öh, tyyppi valitsi vain uravaihtoehtoja, jotka tekevät rahaa ja saa arvostusta. On melko itsekeskeinen ihminen eikä ajattele muita. Eikä se auttaminen kyllä näy mitenkään ellei euron kuvat vilise.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua jotenkin säälittää nää kommentit tyyliin "menee vuodet hukkaan" tai "koko elämä tauolla". Jos sinne haluaa niin kai sinne pitää hakea kunnes pääsee? Ei meillä kenelläkään ole kuin yksi elämä ja ihan naurettavaa että se koulutus-työ-putki pitäisi olla tietynlainen tiettyyn ikään mennessä tai on menettänyt jotain.

No eihän se ole elämää, että joutuu vuosikymmenen stressaamaan pääsykokeista ja sitten pettymään itseensä, kun ei taaskaan päässyt sisälle.

Onhan se surullista, jos lataa koko elämänsä kirjaimellisesti seuraaviin ja seuraaviin pääsykokeisiin. Mutta mitä pahaa siinä on, jos hakee vuodesta toiseen, ja siinä ohessa kuitenkin elää näköistään elämää? Kun nykyelämä taitaa pitkälti olla jatkuvaa muutoksessa elämistä, koulusta töihin, töistä YT-neuvotteluihin ja kortistosta takaisin koulun penkille, ja kaikki variaatiot siltä väliltä. Kun hakujen ohella voi vallan hyvin tehdä töitä, harrastaa ja viettää mieluistaan vapaa-aikaa ja elää onnellista parisuhde- ja perhe-elämää - tai vaikka ihan onnellista elämää itsekseen tehden tasan niitä asioita, mistä nauttii. Ei pääsykokeisiinlukuajan, olipa kyse kuukausista tai vuosista, tarvitse tarkoittaa sitä, että koko muu elämä pysähtyy.

Ja tämä itse asiassa kannustimena kaikille heille, joilta jäi opiskelupaikka saamatta. Joskus tie omien tavoitteiden täyttymiseen on pitkä, mutta voihan sillä matkalla tehdä kaikkea muutakin. :) 

Anteeksi, oli jotenkin pakko tähän kommentoida et mullakin oli Helsingin kauppiksesta maisterin paperit , vakityö, parisuhde ja asuntolaina 26v. Kolmekybäsenä tajusin olevani väärässä suhteessa ja väärässä duunissa. Jätin vapaaehtoisesti ne kaikki :) Opiskelin lisää, olin hetken sinkku, työtön/opiskelija ja vuokralla ja nyt on taas kaikki 'paperilla' hyvin mutta viihdyn paremmin sinkkuna kun suhteessa. Olen 35. Voi olla että kaikki nää vielä muuttuu. Olen noin 100 kertaa onnellisempi kun silloin 26v:nä. Noin yleisenä ponttina, jos haluaa/pääsee lääkilseen vielä 40v niin siinäkin ehtii tekemään sitä duunia parikymmentä vuotta! Elämää voi muuttaa niin kauan kun sitä on jäljellä, mutta joo, realisti kannattaa olla sen suhteen mihin omat lahjat riittää.

Teatterikorkeeseen muutaman kerran hakenut päätyi lukemaan teatteritiedettä yliopistoon. 

Itse hain kolme kertaa kauppakorkeakouluun, ja jäin joka vuosi puolen pisteen tai pisteen päähän ruikuttamaan. Nyt olen pian valmistuva tuotantotalouden DI. Hyvinhän tässä sitten loppujen lopuksi kävi. Tie tännekään ei tosin ollut aivan mutkaton.

Haki lukion A:n papereilla n.20 vuotta lääkikseen.

Elää nyt nelikymppisenä sossun tuilla, ei opiskele mitään mutta haaveilee lääkärin urasta edelleen.

Vastaan itsestäni. Hain pari vuotta eläinlääkikseen, näin jälkikäteen ajateltuna en tosin ihan niin kovalla panostuksella kuin olisi pitänyt. Menin töihin eläinkauppaan, oli tyytyväinen pari vuotta. Sitten hain biologialle ja pääsin heti ekalla yrittämällä. Olen ollut alusta asti oman alan töissä opintojen ohella, välivuodet, aikuistuminen ja työkokemus eläinkaupassa varmasti auttanut työnsaannissa. Eläinlääkikseenkin hain ajatellen että tulevaisuudessa tekisin töitä luonnovaraisten eläinten ja tutkimuksen parissa. Jälkikäteen olen tajunnut että oma nykyinen tausta ja biologiopinnot auttavat näihin töihin pääsyyn paremmin kuin eläinlääkäriopinnot, joissa painotus enemmän lemmikkieläimissä ja käytännön työssä, eikä niinkään tutkimuksessa. Eli hyvin kävi.

Ainoa mikä ärsyttää on se, että jo lukiossa mulla oli aika selkeä kuva siitä mitä haluan, että ihmettelen että opinto-ohjauksessa ei painotettu sitä, kannattaisi hakea myös biologialle tai ammattikoulu tai amk-puolelle luonnonvara- tai eläintenhoito-opiskeluihin. Sanottiin vaan, että hienoa, hae vaan eläinlääkikseen ja pidä välivuosia jos et pääse ja hae uudestaan. 

Ei kannata kaikille kailottaa mihin pyrkii ja kuinka monetta kertaa. Tulee vaan suorituspaineita. Yo todistuksella pitäisi päästä ja pieni prosentti pääsisi lyhyen valmistumisen pääsy koneella. Onhan se järjetöntä pyrkiä tiettyyn paikkaan vuosia.

Vierailija kirjoitti:

Eräs tuttu aikoi lääkikseen tai oikikseen, valitsi ensimmäisen. Pääsi yritysten jälkeen sisään ja valmistui. Huvittaa, kun läheisensä kuuluttaa, kuinka tämä ihminen on ihmistenauttaja jne. Öh, tyyppi valitsi vain uravaihtoehtoja, jotka tekevät rahaa ja saa arvostusta. On melko itsekeskeinen ihminen eikä ajattele muita. Eikä se auttaminen kyllä näy mitenkään ellei euron kuvat vilise.

Meinasin just kommentoida, että miten ylipäätään voi miettiä lääkiksen ja oikiksen välillä. Niin erilaiset alat kuin olla ja voi. Mutta sitten tosiaan kyllähän niillä on yksi yhteinen tekijä. Niillä aloilla tehdään rahaa.