Mikä tuli siitä tuttavastasi, joka vuosi toisensa jälkeen haki lääkikseen, oikikseen...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teologiaa lukemaan, en edes tiedä montako vuotta. Heitetään nyt viisi. Pääsi sitten kuitenkin.

Oikeesti? Itse pääsin teologiseen ekalla yrittämällä ja luin pääsykoekirjat tasan kerran juuri ennen pääsykokeita. Olin ajatellut pitää välivuoden, joten en kauheasti panostanut. Jotenkin olen kuvitellut, että sinne pääsee kaikki jotka edes puoli tosissaan yrittää.

Niin elämä on toisinaan epäreilu, eivätkä ne tule valituksi, jotka näkevät kovin paljon vaivaa ja työtä sen eteen että saisivat opiskelupaikan. Mutta sanotaanko, että minua ei yllätä, että joku hakee teologiseen  useamman kerran. Osa kun saattaa kokea, että pääsykoe on enempi (kristiin) uskossa kilpailu tai raamatun siteeraamisesta saisi lisäpisteitä, näin ei tietenkään ole. Kun tätä palstaa on lukenut, niin ilmeisesti  osalle tulee jo yllätyksenä ja uutena tietona se, että teologisessa tdk:ssa opiskelee myös iso joukko ateistejakin, eikä heillä suinkaan ole tavoitteena tulla uskoon tai vaikka vain papiksi.

Hieman samalla tavalla minua jotain aikoja sitten hämmästyyti eräs oikeustieteellisen valmennuskurssilla ollut. - Hän osasis todennäköisesti mm. Suomen perustuslain pykälä-pykälältä ulkoa. Siis suunnilleen samaan tapaan kuin joku toinen osaa ja muistaa joukon laulun sanoja. Vahinko tai onni oikiksen pääsykokeissa pelkkien pykälen tietäminen ei riitä sisäänpääsyyn.

Ei sillä, että osaa pääsykoemateriaalin ulkopuolelta kertoa, mitä jostaian asiasta perustuslaki kertoo voi tai pysty rakentamaan omaa polkua, jota etenemällä voisi ohittaa kenties tylsiltä vaikuttavat pääsykoe aineiston, jonka halliseminen on pääsykokeissa usein se kaikkein olennaisin juttu. - Joku voi tietysti sanoa, että vielä olennaisempaa on se, että omaa vaikka sitten oikeanlaisen asenteen hakea paikkaa. 

Mutta millä tuota asennetta sitten pitäsi mitata? Kun kaikkia halukkaita ei kuitenkaan aina voida ottaa sisälle. - Pitäsikö heile, jotka ovat hakeneet useita kertoja, sanotaanko nyt vaikka vähintaan kolme kertaa, antaa "sinnikkyyspiste" ( tai -pisteitä) jos vielä hakevat vielä neljännen tai vaikka sen yhdennentoista kerran?

Vaikka toki valmennuskurssia pitäessä kävi selväksi, että joukossa oli myös heitä, joille himoittu opiskelupaikka ei ollut oma päämäärä, vaan valmennuskurssille oltiin tultu, kun vanhemmat tai joku muu läheinen oli kalliin kurssi ostanut ja toivoo, ellei peräti vaadi, että n.n hakeutusi opiskelemaan xx alaa, kun se nyt vain on, mitä on. Nuori vain ei sitä itse tajua, koska nuori tai jotain. Surullista.       

Tietysti on myös heitä, jotka ovat vakaasti siinä uskossa, että kaikki halukkaat pitäsi valita ja vasta opintojen edetessä pitäisi osa porukkaa karsia pois. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te, jotka ihmettelette, kun huonolla matikkapäällä varustetut hakee lääkikseen, ihan vaan tiedoksenne, että lääkiksessä ei paljon matikkaa opiskella. Kaikki kaverit, jotka ovat vaihtaneet teknilliseltä alalta (jonne btw helppo päästä sisään, mutta vaikeampi ulos) lääkikseen, joko ikävöivät matikkaa tai ovat helpottuneita, ettei sitä enää samalla mitalla tarvitse. Lääkiksen vaikein koe luonnontieteiden kannalta on pääsykoe, kaikki muu on kiinni lukemisesta.

Olen käsittänyt että nimenomaan pääsykoe on kiinni jonkun anatomian opuksen lukemisesta. En ole koskaan hakenut lääkikseen, onko tämä väärin?

Minuspisteiden saattelemana oli pakko googlata koekirjat, ja tietoni olivat väärät. Ilmeisesti lukiotason taidot riittävät.

Valintakoe perustuu lukion opetussuunnitelman perusteiden mukaisiin biologian, fysiikan ja kemian pakollisiin ja syventäviin kursseihin. Lukion opetussuunnitelmat on luettavissa Opetushallituksen sivuilla:

Luku 5.7 Biologia (kurssit 1-5), opetussuunnitelman sivut 129–135

Luku 5.9 Fysiikka (kurssit 1-8), opetussuunnitelman sivut 143–149

Luku 5.10 Kemia (kurssit 1-5), opetussuunnitelman sivut 151–155

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen ketju. Itsellä 1. haku lääkikseen takana tänä keväänä ja nyt täysillä ensi vuoteen. Minulla on kova luotto omaan kykyyni päästä sisään, motivaatio kohdillaan ja minua on usein kehuttu ihmiseksi, joka olisi hyvä lääkäri (varmaan empaattisuuteni takia, oletan), mutta aina kummittelee takaraivossa ajatus rannalle jäännistä. Ja tämän seurauksena pelkään, että minusta tuleekin tällainen stereotyyppinen 5. hakukerta-pakko-päästä-lääkikseen -ihmistyyppi. Haave lääkärin ammatista on kutsumus joka kehittyi jo joskus 10-vuotiaana, mutta elämässä on hyvä pitää tietynlainen realistinen ote. Loistavia kertomuksia täällä, antavat kuvaa siitä oikeasta elämästä, jossa kaikki eivät tosiaan voi sinne tavoitelluimmille aloille päästä, niin ikävää kuin se onkin. Nyt täytyy kuitenkin livetä lukemaan biologiaa eikä enää roikkua täällä vaikka koukuttava palsta onkin :-).

Vaikea näin äkkiseltään keksiä tilannetta jossa yhtäkkiä kehuttaisiin sinun olevan hyvä lääkäri. Tapahtuuko se kun olet kertonut haaveistasi päästä lääkikseen, niistä tuntevien ihmisten taholta, vai kun olet esimerkiksi juuri antanut ensiapua kadulla tuupertuneelle tuntemattomalle?

Sepä ikävää että vaikea sinun sellaista keksiä, kun emme todennäköisesi edes tunne..?

Huomaa myös muotoni "-- joka OLISI hyvä lääkäri --", kun taas itse puhut muodossa, jossa olisin jo ikään kuin valmistunut lääkäriksi. Se on totta, ettei sitä voi tietää ennen kuin on päässyt "tositoimiin", mutta jonkinlaista osviittaa ne tavallisenkin kansan mielipiteet antanevat.

Toteamuksia on tullut vuosien mittaan satunnaisissa tilanteissa.

Mm. Eräs lääkikseen hakenut, nykyään ensihoitajana työskennellyt tuttumme on tämän todennut, myös muut th-alalla työskennelleet sukulaiset ja tutut, sekä ystäväni. Toki saattavat tehdä sen hyvää hyvyytään, mutta kun tässä nyt tosiaan 9 vuotta olen pian samaa haaveammattia toitottanut, niin jonkunlaista totuuden siementä lienee mukana ollut viimeistään siinä tosivaiheessa kun lukiossa aloin tosissani tehdä töitä yliopiston eteen. Ehkä olen tosiaan jotenkin luottamusta herättävä ja "lääkärimäinen" :-D. Vaikea sanoa. Toivottavasi selvensi asiaa, ei ollut tarkoitus ainakaan mitenkään glorifoida (onko edes sana?) itseäni ikään kuin muiden hakijoiden yläpuolelle.

Ylemmällä tasolla työelämässä  jo pitkään olleena ihmettelen myös vähän näitä ikuisuus hakijoita, sillä oikeassa työelämässä pitää nykyään olla äärimmäisen joustava ja kaikille suunnitelmille pitää olla plan-b ja plan-c jos plan-a ei onnistu, aikataulullisista, taloudellisista, juridisista, stantandeista, logistisista yms yms syistä.

Miten nämä pärjää oikeassa työelämässä kun historiassa on vain ollut aina vain yksi vaihtoehto...työelämässä pärjää parhaiten ne, jotka nopeiten keksivät uuden vaihtoehdon...tulee ihan mieleen tarina niistä kahdesta hiirestä...minusta lääkikseen ja oikikseen pitäisi olla pakollisen oppikirjana tämä  Spencer Johnsonin (2002) Kuka vei juustoni

Vierailija kirjoitti:

Te, jotka ihmettelette, kun huonolla matikkapäällä varustetut hakee lääkikseen, ihan vaan tiedoksenne, että lääkiksessä ei paljon matikkaa opiskella. Kaikki kaverit, jotka ovat vaihtaneet teknilliseltä alalta (jonne btw helppo päästä sisään, mutta vaikeampi ulos) lääkikseen, joko ikävöivät matikkaa tai ovat helpottuneita, ettei sitä enää samalla mitalla tarvitse. Lääkiksen vaikein koe luonnontieteiden kannalta on pääsykoe, kaikki muu on kiinni lukemisesta.

lääkiksee4n hakee paljon pitkän matematiikan lukeneita ja helpottaa pääsykokeissa fyken osalta. Matematiikka on helppoa kuka sen taitaa mutta teknillisessä yliopistossa on niitäkin joille matikka tuottaa tuskaa, kenties kirjoittaneet palikkamatikan M ja joku taas pitkän matikan A, B ja ovat pääsykokeitten kautta päässeet. Huiput pääsee ilman pääsykokeita. Varsinkin tuotantotalouteen menee Espoossa älliä. 

Vierailija kirjoitti:

Ylemmällä tasolla työelämässä  jo pitkään olleena ihmettelen myös vähän näitä ikuisuus hakijoita, sillä oikeassa työelämässä pitää nykyään olla äärimmäisen joustava ja kaikille suunnitelmille pitää olla plan-b ja plan-c jos plan-a ei onnistu, aikataulullisista, taloudellisista, juridisista, stantandeista, logistisista yms yms syistä.

Miten nämä pärjää oikeassa työelämässä kun historiassa on vain ollut aina vain yksi vaihtoehto...työelämässä pärjää parhaiten ne, jotka nopeiten keksivät uuden vaihtoehdon...tulee ihan mieleen tarina niistä kahdesta hiirestä...minusta lääkikseen ja oikikseen pitäisi olla pakollisen oppikirjana tämä  Spencer Johnsonin (2002) Kuka vei juustoni

No minä (kirjoitin jo tuonne aiemmin, mutta en näin tarkkaan)  olin kaksi vuotta töissä, sitten opiskelin teknikon tutkinnon ja tuossa välissä kävin hakemassa joka vuosi erittäin vaikeapääsyiselle alalle, 10 % pääsi sisään siihen aikaan ja keskeytyksiä tuli vähän. Kun valmistuin ja sain töitä sekä elämä vakiintui, jätin hakematta. Kouluttauduin myöhemmin työn ohessa toiselle alalle ja lopulta palasin tekniikkaan, opiskelin aikuiskoulutuksessa insinööriksi. Vasta vähän yli nelikymppisenä olin työssä, joka tuntui täysin omalta ja siinä olen yhä, ollut nyt seitsemän vuotta. Mutta en tiedä, olisiko se hakemani ala ollut oma, vaikka kerran oli yhdestä pisteestä kiinni, senkin olisin saanut ilman yhtä typerää huolimattomuusvirhettä tai että ylioppilastodistuksessani olisi ollut edes yksi arvosana pykälän parempi. En vain töiltäni ehtinyt koskaan korottamaan. 

Vierailija kirjoitti:

Ylemmällä tasolla työelämässä  jo pitkään olleena ihmettelen myös vähän näitä ikuisuus hakijoita, sillä oikeassa työelämässä pitää nykyään olla äärimmäisen joustava ja kaikille suunnitelmille pitää olla plan-b ja plan-c jos plan-a ei onnistu, aikataulullisista, taloudellisista, juridisista, stantandeista, logistisista yms yms syistä.

Miten nämä pärjää oikeassa työelämässä kun historiassa on vain ollut aina vain yksi vaihtoehto...työelämässä pärjää parhaiten ne, jotka nopeiten keksivät uuden vaihtoehdon...tulee ihan mieleen tarina niistä kahdesta hiirestä...minusta lääkikseen ja oikikseen pitäisi olla pakollisen oppikirjana tämä  Spencer Johnsonin (2002) Kuka vei juustoni

- Oikeastaan itse ihemettelen, että kuinka nopeasti unohtaa ja kaikkoaa kaikki tunne siitä, että pääsykoe on vaikea ja erinomaisen raskassta oli siihen valmistausa. Kaikki tämä heti tai pian sen jälkeen kun on opiskelupaikan saanut. Tajuamatta enää ollenkaan, että miten joku pääsykoe voisi olla vaikea, kun päällimäisenä on tunne, että hei mäkin pääsin sisään, niin säkin voit! 

 Jos joku olisi minulle aikanaan tuon todennut minun hakiessani ja valmentautuessani pääsykokeisiin, niin en tiedä olsiinko osannut nyäkytellä, että näin varmasti on.

Vai olisinko painunut häpeästä maan alle, kun on olisin kokenut itseni niin huonkosi, kuin kuvitellen ja luullen, että kakki muut ovat jotain suurta ja ihmeellsitä ja minusta ei vain ole mihinkään ja kaikki aiemmat opintoni olisin saanut kokoon vain silkasta sattumasta ja varmasti seuraavana päivänä tulee postia, jossa kerrotaan, että sori ylioppilastutkintosi on tota niinkuin peruttu, kun huomattiin, ettei kaikki kurssit olekaan sinulla vielä suoritettu.

Tämä nyt oli oikeasti lukion vika, muta joo vielä pitäsi palata lukionpenkille arviolta ainakin puoleksi vuodeksi..  

Voi kuinka helpottavaa on nyt kun opiskelupaikka taskussa, eikä kukaan sitä enää voi ottaa pois. Eihän.    

Vierailija kirjoitti:

Mua jotenkin säälittää nämä lääkikseen puoli vuosikymmentä - vuosikymmenet hakijat. Koko elämä tauolla, kuten eräs kirjoittaja osuvasti totesikin. Itselläni on lähipiirissä yksi jos toinenkin lääkikseen pyrkijä, jotka tekevät erilaisia pätkätöitä ja elävät minimirahalla, kun käyttävät kaiken ajan pääsykoepänttäykseen. Onko tuo edes elämää? Minusta ei. Jos itse hakisin lääkikseen, niin ehkä max. pari kertaa hakisin täysillä ja jos ei edes kolmannellakaan pääse sisään, niin miettii muuta.

Itse olin neljä kertaa pääsykokeissa ennen kuin tärppäsi, vaihtoehtoina oli Turku tai Helsinki vuorotellen ja Turkuun pääsin. Kaikissa materiaalina on ollut lukion fysiikka-kemma-bilsa, josta fyssa tuotti tuskaa. Ja sitä ei TARVITSE edes laskea koko koulutuksen aikana, ei liity mitenkään opetukseen! Sen sijaan osasin ties mitä hoitosuosituksia ja sairauksien piirteitä ulkoa koska se kiinnosti + fysiologian ja anatomian tenttikirjoja. Kiinnostukseni näkyi toisella lailla.

Tiedän niitäkin, jotka eivät vielä ole päässeet mutta sitkeitä ovat. Kun sisään pääsevät, sitä uraa on edessä melkein puoli vuosisataa, joten viisikin hakukertaa saattaa tuntua vuosikymenmenten jälkeen vain pieneltä elämänvaiheelta. Lääkis taitaa olla sellainen tutkinto että sillä pärjää hyvin loppuelämän. Ellei sitten kelkka käänny täysin ja päättää ollakin vaikka leipuri.

Tiedän erään joka pyrki oikikseen 7vuotta. En tiedä onko jo luovuttanut. Kaupan kassalla oli töissä ja kaikki vapaa-aika meni päntätessä. Time well spend...

Haki oikikseen kaksi kertaa, ekalla kerralla jäi pienestä kiinni, toisella kertaa pääsi kevyesti sisään. Nyt hän on todella motivoitunut opiskelija.

Musta on jotenkin kertakaikkiaan typerää tämä Suomen hakusysteemi. Esimerkiksi jos haet lääkikseen niin päätät haetko Helsinkiin vai Kuopioon. Päätät hakea Helsinkiin. Et pääse sisälle. Kuopioon pisteet olisi riittäneet. Samoin oikeusoppi, taloustieteet. Eihän siinä ole mitään järkeä.

Kokeet testaavat lähinnä sitä kuinka hyvin osaat muistaa ulkoa asioita, sanasta sanaan. Pääseekö alalle muka parhaat hakijat? Ei. Monelta lääkäriltä puuttuu empatia, ihmisläheisyys. Ovat kuin jotain robotteja.

Ja Suomessa on lääkäripula. Olisiko syytä kouluttaa vähän enemmän.

Vierailija kirjoitti:

DI. Pääsi teknilliseen todistuksella, jatkoi hakemista lääkikseen mutta ei käynyt tuuri joten valmistui tuolta toiselta alalta.

ei lääkikseen tuurilla pääse jos pääsee teknilliseen korkeakouluun todistuksella niin ilmeisesti kirjoittanut pitkä matematiikka, fyke laudaturit eli hyvät mahikset päästä kun panostaa pääsykokeisiin. Moni DI on myös päässyt lääkikseen. 

Vierailija kirjoitti:

Useamman kerran teatterikorkeaan hakenut kaveri opiskelee vanhempien painostuksesta kauppakorkeassa. Sisään pääsi käymällä pari kallista valmennuskurssia ja vanhemmat palkkasivat vielä oman "valmentajan". Opiskelee jo kuudetta vuotta, eikä ole saanut kandiakaan ulos, rämpii kursseja läpi huonoilla arvosanoilla ja kelalta tulee kirjettä, kun ei etene tarpeeksi. Mutta onneksi vanhemmat maksaa asumisen ym. siitä ilosta, että voi sanoa oman lapsen opiskelevan kauppiksessa.

Ihan hirveät vanhemmat, noin ei saisi lapsiaan kohdella. Toivottavasti tuo kaveri pääsee vanhemmistaan eroon. Tuolla tavalla ei tule kuin onnettomia ihmisiä.

Luokkakaveri haki oikikseen 6 kertaa ennen kuin luovutti. Lukiosta sai todella hyvät paperit ja ensimmäisellä kerralla oikikseen sisään pääseminen oli todella pienestä kiinni ja kaikki olivat varmoja että seuraavalla hakukerralla pääsisi sisään. Otti lähikaupasta töitä ja sanoi olevansa siellä kunnes se opiskelupaikka seuraavalla hakukerralla irtoaa.

Joka hakukerralla paikka oli kauempana, koska elämään tuli kaikkea muuta tilalle. Sai lapsen jonka takia oli pakko ottaa enemmän tunteja, joten ehti päntätä myös vähemmän. Pikkuhiljaa paikka lipsui ja jätkä jumahti paikoilleen töihin.

Pitkään katui ettei hakenut muuhun koulutukseen tai päntännyt enemmän, nykyään kuitenkin on päässyt etenemään työelämässään, nykyään käsittääkseni myymäläpäällikkö. 

Sisko haki lääkikseen 10 vuoden ajan. Lopulta pääsikin. Nyt on uransa huipulla erikoislääkärinä sekä ylilääkärinä.

Muutamasta tuli lääkäri (Olen itsekin lääkäri; ekalla haulla. jos en ois päässyt niin luultavasti en olis hakenut toista kertaa, koska samana vuonna pääsin myös tekuun).

Yhdestä tuli opettaja. 

Yhdestä toistuvasti teatterikorkeaan pyrkineestä tuli lopulta ohjaaja ulkomaisella tutkinnolla. Ei ole työllistynyt Suomessa oikein mitenkään.

Ei vielä mikään. Ikää jo 41. Huuhailee koko elämänsä läpi näköjään. Äidin rahoilla elelee vailla työtä ja joka vuosi hakee jonnekin.

Itse tulen kuulumaan tähän ryhmään, joka hakee monia kertoja. Tosin itselle tuottaa tuskaa jo niille helpommillekin aloille pääsy. Matikka surkea ja enkku vielä surkeampi. Lukio meni kiusaamisen ja masennuksen takia huonosti, vaikka toisaalta pärjäsinkin joissakin aineissa. En ikinä anna itselleni anteeksi sitä, että menin tuohon lukioon, sillä en todellakaan jaksanut opiskella täysillä. Jossakin muualla olisi ehkä ollut vähän inhimillisempää olla.

Jos pääsykokeessa on matikkaa tai enkkua niin minun ei edes kannata hakea. Niinpä olenkin sitten hakenut kaikenlaisiin oudompiinkin koulutuksiin humanistisenkin puolelle ja luonnontieteisiin. Historiaankin voisi hakea ja sinne teologiseen. Amk :ssa tuntuu tuota matikka/enkku yhdistelmää olevan pääsykokeissa. Toisaalta en edes haluaisi sosiaali- tai terveysalalle.Insinöörin koulutus kiinnostaisi, mutta ei tietenkään tällä matikalla. Jos joku tietää  aloja joihin on "helppo" päästä tällaisen tyhmemmänkin niin kertokaa. En millään haluaisi mennä amikseen vaan olisi kuitenkin halua päästä yliopistoon. Se on sitten toinen juttu miten opiskelu siellä sujuisi, mutta olisi kiva edes päästä yrittämään. Älkää suuttuko taviksen viestistä. En siis todellakaan ole sinne lääkikseen  hakemassa : )

Lääkäri tietysti.

Kaupankassa. Haki yliopistoon pakkomielteisesti kuutena vuonna ympäristötieteisiin. Ei päässyt edes varasijoille. Sittemmin opiskeli farmanomiksi ja sen jälkeen kosmetologiksi, ei pärjännyt kummallakaan alalla. Soitti joskus pari kolme vuotta sitten ja kyseli olisiko meidän firmassa jotain hommia kun ei kuulemma kenkäkaupassa ole niin hyvät palkat. Kuvittelee, että edelleen sihteeriksi pääsee isoihin (Huom, +500 ihmistä töissä meidän firmassa!) firmoihin tuosta vaan kuka tahansa.

Edelleen pitää itseään tosi älykkäänä ja pätevänä *ihan mihin duuniin vaan*.