Mikä tuli siitä tuttavastasi, joka vuosi toisensa jälkeen haki lääkikseen, oikikseen...

Vierailija kirjoitti:

Mua jotenkin säälittää nämä lääkikseen puoli vuosikymmentä - vuosikymmenet hakijat. Koko elämä tauolla, kuten eräs kirjoittaja osuvasti totesikin. Itselläni on lähipiirissä yksi jos toinenkin lääkikseen pyrkijä, jotka tekevät erilaisia pätkätöitä ja elävät minimirahalla, kun käyttävät kaiken ajan pääsykoepänttäykseen. Onko tuo edes elämää? Minusta ei. Jos itse hakisin lääkikseen, niin ehkä max. pari kertaa hakisin täysillä ja jos ei edes kolmannellakaan pääse sisään, niin miettii muuta.

Miten tuo eroaa palkkatöistä muuten kuin elintason osalta? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

tai teatterikorkeakouluun pääsemättä sinne koskaan?

Serkku haki takavuosina lääkikseen neljä kertaa Suomessa eikä ikinä päässyt. Haki sitten Tallinnaan lääkikseen ja pääsi ekalla yrittämällä. Opiskeli 4 vuotta Tallinassa ja siirtyi sitten Wienin yliopistoon stipendiaattina, valmistui, meni naimisiin ruotsalaisen pankkiirin kanssa ja työskentelee tällä hetkellä Tukholmassa Södersjukhusetissa tutkijana ja opettajana.

Tarinan kliimaksi taisi olla "meni naimisiin ruotsalaisen pankkiirin kanssa". Jättekul!

Kuka oikeasti haluaa lääkäriksi? Sairaita valittavia ihmisiä - eritteitä ja tauteja. Samalla ihmettelen kyllä sairaanhoitajia...tautien keskellä vuorotyötä...

Lääkikseen pari kertaa yrittäneestä tuli fyysikko.

Oikikseen yrittäneestä valtiotieteen maisteri, nykyään politiikassa.

Teatterikorkeaan hakeneesta tuli joku koneistaja tms. , näyttelee yhä paikkakunnan pikkuteatterissa.

Halusi eläinlääkkikseen, johon niin vaikea päästä, että parin vuoden päästä luovutti ja meni lääkkikseen ekalla yrittämällä. Nyk valittava lääkäri, jota alassa ei kiinnosta muu kuin palkka.

Viilailee varmaan kynsiään ja haroo tukkaansa hajamielinen katse silmissään miettiessään, miten sinne Stadin lääkikseen vihdoin pääsisi.

Mun tuttu joka on kemisti, sanoi ihan pokkana, että jos hän hakisi/olisi hakenut lääkikseen, hän olisi mennyt pääsykokeisiin vain amfetamiinia ottaneena. Hän ei käytä siis huumeita, mutta sen kerran olisi ottanut, jotta suoritustasot olisivat olleet kohdillaan. Hullua.

Haki oikikseen monta vuotta , nyt lidlin myymälävastaavana.

Psykologiaakin on tosi vaikea päästä opiskelemaan ja vuosi vuodelta se kasvattaa suosiotaan. Varmaan mm. siksi, että työllistyminen on hyvä ja myöhemmin yrittäjänä ja psykoterapian koulutuksen hankkineena voi päästä aika kivoille ansioillekin. Eikä palkka kunnallisellakaan huono ole lisien kanssa (paitsi pk-seudulla suht heikko jostain syystä).

Pääsin itse tokalla yrittämällä sisään, mutta mun vuosikurssilla oli yksi, joka oli hakenut 6 kertaa. Ja useampi, jotka pääsi 3-4 kerralla.

Sairaanhoitaja. On kyllä ihan todella ihana ja mukavimpia ja kielteimpiä ihmisiä ketä tiedän, että varmasti mahtava potilaidenkin mielestä! Omasta mielestäni hän on nyt ihan oikeassa ammatissaan. Haki siis aiemmin kauppikseen useita kertoja pääsemättä sisään.

Vierailija kirjoitti:

Lääkäri. Pääsi lääkikseen 7.kerralla.

Kunnioitan !

Vierailija kirjoitti:

Kuka oikeasti haluaa lääkäriksi? Sairaita valittavia ihmisiä - eritteitä ja tauteja. Samalla ihmettelen kyllä sairaanhoitajia...tautien keskellä vuorotyötä...

Lääkäreillä ja sairaanhoitajilla on ERITTÄIN laaja työkenttä ja monipuoliset laajat työtehtävät työpaikasta riippuen! Todellakaan ei kaikki sh:t tee mitään kiireistä vuorotyötä. Lääkäreilläkin on vaikka mitä eri duuneja.

Vierailija kirjoitti:

Mua jotenkin säälittää nämä lääkikseen puoli vuosikymmentä - vuosikymmenet hakijat. Koko elämä tauolla, kuten eräs kirjoittaja osuvasti totesikin. Itselläni on lähipiirissä yksi jos toinenkin lääkikseen pyrkijä, jotka tekevät erilaisia pätkätöitä ja elävät minimirahalla, kun käyttävät kaiken ajan pääsykoepänttäykseen. Onko tuo edes elämää? Minusta ei. Jos itse hakisin lääkikseen, niin ehkä max. pari kertaa hakisin täysillä ja jos ei edes kolmannellakaan pääse sisään, niin miettii muuta.

Mun muutamat koulukaverit pääsi lääkikseen suoraan lukiosta. Mutta sitten oli pari, jotka haki useamman kerran. Toinen ei kai toista hakukertaa ottanut edes niin vakavasti, luki jotain kemiaa siinä välissä. Kolmannella kerralla luki tosissaan ja pääsi sisään. Toisen vaiheita en tiedä, mutta ei mennyt heittämällä sisään ja sanoi miettineensä ennen neljättä kertaa, että jos ei nyt pääse niin sitten antaa olla. Pääsi sitten neljännellä sisään  Tohtoreiksi ovat väitelleet nämä molemmat.

Jotkut lääkikseen päässeistä sanovat, että niissä opinnoissa on vaikeinta se sisäänpääsy. Että itse opiskelu ei sitten ole niin vaikeaa. Monissa paikoissa on toisin päin, esim. jotain matematiikkaa on helppo päästä lukemaan, mutta vaikeampi on saada se tutkinto suoritettua.

Maisteri, joka siivoaa vakituisella työsopimuksella ja hakee edelleen lääkikseen. On pakkomielle lääkikseen pääsystä, vaikka pisteet eivät ikinä ole yltäneet edes varasijoille. 

Viittomakielen tulkki. Pitää työstään niin eipä siinä kai mitään.

Lääkikseen "vasta" kaksi yritystä, tekee jotain minimipalkkaista postinjakelua. En tiedä työkuvioiata sen tarkemmin, koska en ole enää juurikaan väleissä tähän, kun kaveripiirit muuttuneet oman muuttoni ja opiskeluiden vuoksi. Sen kyllä tiedän, että aikoo hakea vielä uudestaan ja uudestaan, koska "kutsumusammatti" ja "mikään muu ei kiinnosta."

Noh, vaikka pääsisikin sisälle, ei tule ikinä valmistumaan. Ei täysillä yrittämisestä huolimatta pärjännyt lukion luonnontieteissäkään, kirjoituksissa muistaakseni pitkästä matikasta I, bilsasta B ja kemiasta A. Kuulostan todnäk ihan mulkulta, mutta joskus pitää olla realisti eikä elää pilvilinnoissa.

Yksi sisaruksistani on pyrkinyt juuri tuollaisiin vaikeapääsyisiin kouluihin jo yli 13 vuotta. Hänellä on pakkomielle yliopistoon pääsemisestä. Hän hakee muutaman kerran johonkin ja sitten keksii uuden alan. Mielestäni joku kommentoi tuossa aikaisemmin osuvasti, että tavallaan elämä on ollut tauolla 13 vuotta. Hän ei juurikaan ole ollut töissä eikä ole muutenkaan tehnyt mitään järkevää eikä hänellä ole mitään ammattia. Hän vain pänttää pääsykokeisiin. Lukion jälkeen oli ensin 1 välivuosi, siten niitä onkin tullut jo 13. Minusta tuo on tavallaan aika surullista.

Olemme lähiöstä kotoisin ja vanhemmillamme ei ole mitään koulutusta. Itse asiassa koko lähisuvussamme ei ole ketään korkeasti koulutettua. Serkuistani puolet on syrjäytyneitä, sukulaisissa on alkoholiongelmaisia ja yksi kaukaisempi sukulainen on ollut jopa vankilassa.  Luulen, että tuo pakkomielle kumpuaa tästä.  Hän haluaa jotain parempaa, mutta tavallaan hänestä itsestäänkin on ollut työelämästä ja opiskelusta syrjäytynyt.

Tunnen erään joka yritti teatterikorkeakouluun 5-7 kertaa, en muista enää kuinka monta kertaa mutta kertoja oli todella monta. Lopulta tajusi ettei ovet sinne aukene ikinä. Ei kyllä ymmärtänyt mistä syystä. Muille nuo syyt olivat hyvin ilmeisiä. Kyseessä oli varsin narsistinen, vanhempiensa pilalle hemmottelema ihminen. Näyttelijän pitää pystyä toimimaan muiden kanssa ja eläytymään monenlaisiin rooleihin, jos on empatiakyvyiltään vajaa ei siihen pysty.

Niin ja itsekin opiskelen koulussa johon pääsee alle 10% hakijoista ja moni hakee uudestaan ja uudestaan, koskaan pääsemättä. Itse pääsin toisella yrittämällä, ensimmäisellä hakukerralla olin varasijalla joten tiesin että kannattaa hakea vielä toisenkin kerran. Jos en olisi päässyt varasijalle olisin saattanut ajatella että ei ollutkaan minun juttu ja hakea johonkin ulkomaille opiskelemaan. Eräs ystäväni on hakenut tähän kouluun vaikka kuinka monta kertaa, en ymmärrä miksei hän pääse sisään koska kaikki edellytykset alalla toimimiseen olisi. Ilmeisesti jäätyy joka kerta pääsykokeissa täysin.

Teologiaa lukemaan, en edes tiedä montako vuotta. Heitetään nyt viisi. Pääsi sitten kuitenkin, mutta monen valmennuskurssin jälkeen.

Lääkäriksi haki monesti. Nyt tyytyväisenä ensihoitajana.

Ravitsemustieteitä lukemaan pari vuotta. Vaikeampaa päästä kuin lääkikseen. Ei päässyt ja oma suunta löytyi ihan ammattiopinnoista täysin eri suunnalta mutta sekin suunta kiinnosti. On iloinen, että lähti rohkeasti yrittämään toistakin alaa.

Tunnen monta lääkikseen useampaan kertaan hakenutta kemistiä.