Ensitreffit alttarilla Suomi 2017
Kommentit (9874)
Kiukuttelu sanana antaa kuvan tahallisesta ja vähintään hillittömästä toiminnasta.
Itse pidän kiinni arvoistani, että pyrin riitelemään rakentavasti ja olla pilaamatta toisen päivää (myös omaani). Toki 20 vuoden aikana on muutaman kerran revennyt ja hermo mennyt, mutta siitä olen saanut pidettyä kiinni etten nimittele tai käyttäydy loukkaavasti enkä tee mitään tahallisia mielenosoituksia.
Vierailija kirjoitti:
Kuumuuteen palatakseni, Marilla on täysi oikeus sanoa, että hänellä ei ole kuuma, jos näin on ja Petrillä kertoa, että hänellä taas on kuuma. Kumpikin voi olla aivan oikeassa yhtä aikaa.
Meillä on koko ajan lämpötilan kanssa haaste, sillä kaikki yli +16 ja miehelläni on kuuma, vaikka kotiin saa läpivedon. Minulla taas on herkästi kylmä ja jäädyn. Näin ollen on lähes mahdotonta saavuttaa optimaalinen lämpötila koko ajan.
Mari nimenomaan EI sanonut, että HÄNELLÄ ei ole kuuma. Vaan happamalla äänellä totesi, että TÄÄLLÄ ei muuten ole kuuma. Ts. että Petri on väärässä. Ja vielä sivalsi perään, että on muuten kuullut tuon (hänen mielestään valheellisen väitteen) Petriltä jo muutaman kerran aiemminkin.
Todella alentavaa kohtelua Petriä kohtaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas silmiäavaavaa seurata tätä kautta. Olen samanlainen nainen kuin Mari, ja kuvailenkin itseäni samalla lailla. Silti nyt tunnistan noita samoja heikkouksia ja tavallaan osin ymmärrän, miksi hänen käytöstään niin paljon haukutaan täällä. Voin ottaa tästä itsekin opiksi, sillä, ilmeisesti pääosin minun takiani, elän huonossa liitossa petrimäisen kuivan ja tylsän miehen kanssa. Nuorempana erosin pitkästä avoliitosta koska silloinen puolisoni oli minusta tavallaan liian kiltti, hän palvoi minua emmekä riidelleet koskaan, täysin hänen pitkän pinnansa ansiosta. Ai että, kuinka nyt osaankaan kaivata joustavaa kultakimpaletta!
Väitän kuitenkin, että Mari on aika pitkälti väärinymmärretty, vaikka ikävää piikittelyä näkyykin. Hän olisi varmasti aivan ihana, jos tuntisi olonsa rakastetuksi, hyväksytyksy ja kuulluksi, nähdyksi omana itsenään.
Silloin kun itse puhun rumasti puolisolleni tai kiukuttelen, toivon, että minuun katsottaisiin lempeästi ja minua halattaisiin. Sanottaisiin, että ei se mitään. Sulaisin oitis. Mutta osa ihmisistä ei osaa ottaa sitä noin, vaan hyökkää heti, ja siitä johtuen se piikikkyys sitten tavallaan kasvaa todeksi, muuttuu vakavaksi ja ihan oikeaksi mielipiteeksi siitä toisesta.
Huhhuh...etkö siis edes yritä ottaa itse vastuuta tunteistasi? Koetko, että sinulla on oikeus kiukutella puolisollesi tuolla tavalla? Minulla on se käsitys, että tuollainen käytös on tyypillistä lapselle, mutta aikuisen tunnetaidot ovat jo hieman kehittyneemmät. Missään tapauksessa en siedä itseltäni tai puolisoltani tuollaista kiukuttelua... Päin vastoin odotan, että aikuisina ihmisinä tunnistamme itsessämme mikä kiukuttaa, ja itse ratkaisemme ongelman tuottamatta pahaa mieltä toiselle.
Esimerkiksi siis niin, että jos työpäivän jälkeen on väsynyt, tulee kotiin tai kotona muiden seuraan vasta levättyään, jos ei pysty asialliseen vuorovaikutukseen. Itse olen kotona lasten kanssa, ja otan vastaan kiukuttelua jatkuvasti: milloin väsynyt 2 v. raivoaa, milloin taas nälkäinen koululainen. En todellakaan suostu siihen, että myös mieheni kaataisi milloin mitäkin moskaa minun niskaani kiukuttelemalla.Toki joskus käy niin, että toiselle tulee tiuskittua. Silloinkin heti kun huomaa mokanneensa, pyytää anteeksi ja selittää miksi on pahalla tuulella.
Aliisasta tulee vähän sellainen vaikutelma, että hän kokee ihan asianmukaiseksi näyttää kaikki tunteensa toiselle sen kummemmin siistimättä tai säätelemättä tunneilmaisuaan.
No jaa, kyllä meillä aikuisetkin saa kiukutella. Kenelle muulle sitä edes kiukuttelis kuin sille omalle puolisolle. Puolin ja toisin. Ei ole nämä kiukuttelut suhdetta kaataneet (yhdessä oltu pian 20v.) eikä kumpikaan tunne olevansa äiti tai isä puolisolleen. Ihmisiä me vaan ollaan ja ihmiset on välillä vittumaisia, välillä ärsyttäviä tai kiukkuisia. Minä olen ottanut sen asenteen, että tarvittaessa otan sitä moskaa päälleni, myös puolisoltani. Ja vastaavasti saan itse kipata moskaa hänen päälleen. Tietenkin kohtuudella, ihan kaikkea ei ole pakko kestää. Ehkä meillä on sitten voimakas luottamus, kun uskotaan että saadaan olla sitä mitä ollaan ja puoliso sen kestää. Ei tarvi olla pelkkää auringonpaistetta, rakkaus kestää myös lapsellisen kiukuttelun.
Nimenomaan! Täällä ilmeisesti kirjoittelee (tai yläpeukuttaa) ainoastaan itsensä täydellisesti hillitsevät ja hallitsevat ihmiset, jotka toimivat aina ja kaikissa tilanteissa ehdottoman rationaalisesti ja oikeudenmukaisesti. Se, että joskus myöntää kiukuttelevansa tai olevansa kohtuuton puolisolleen, on paljon enemmän luottamusta herättävää kuin sellaisen yläpuolelle asettuminen. On nimittäin mahdotonta toimia kaikissa tilanteissa niin, että ajattelisi aina ensiksi puolisoa. Ihminen on itsekeskeinen ja itsekäs ja tekee virheitä. Tärkeää on, ettei ala oikeuttaa itseltään sellaista käytöstä.
Ja kyllä, tunnistan myös itsestäni sen, että kaipaisin joskus kiukustuessani vain sitä, että toinen ottaisi karhunhalaukseen. Olemme tästä puhuneetkin mieheni kanssa ja hän on sanonut, ettei se ole helppoa jos olen kovin torjuva, ymmärrän senkin aivan täysin. Toisaalta en osaa suhtautua itsekään välttämättä kovin rauhaa rakentavasti silloin, kun mies toimii kohtuuttomasti minua kohtaan. Mutta kaikesta huolimatta meillä on anteeksiantavainen ja lämmin suhde. Vähän armollisuutta peliin, ihmiset.
Kiukutteluinttäjille, silvuplee!
https://www.vauva.fi/keskustelu/2990771/kiukuttelu-parisuhteessa
Itse olen todella huono kestämään kuumuutta, ja nukkuminen on silloin toivotonta. Ahdistaisi kyllä jos toinen ilmoittaisi, ettei täällä kuuma ole. Ikään kuin tietäisi paremmin miltä minusta tuntuu tai mitätöisi sen kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Johanna ja Markus: vaikka täällä ihastellaan, minä en jaksa vielä uskoa, että tämä stoori kestää ikuisuuksia. Tosielämässä yksikään mies ei jaksa kuunnella tuollaisia "Markus nyt mä en päästä sua tästä" -kommentteja. Ihan hienoa, jos Markus on toisenlainen mies, mutta sen verran korventuneelta hän välillä näyttää puolisalaa, että enpä luota tähänkään pariin.
Oon samaa mieltä, jotenkin tuntuu nimenomaan että Markus ei tuota ikuisesti jaksa. Eivät vaan sovi yhteen. Liian hyvää ollakseen totta. Liikaa yrittämistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas silmiäavaavaa seurata tätä kautta. Olen samanlainen nainen kuin Mari, ja kuvailenkin itseäni samalla lailla. Silti nyt tunnistan noita samoja heikkouksia ja tavallaan osin ymmärrän, miksi hänen käytöstään niin paljon haukutaan täällä. Voin ottaa tästä itsekin opiksi, sillä, ilmeisesti pääosin minun takiani, elän huonossa liitossa petrimäisen kuivan ja tylsän miehen kanssa. Nuorempana erosin pitkästä avoliitosta koska silloinen puolisoni oli minusta tavallaan liian kiltti, hän palvoi minua emmekä riidelleet koskaan, täysin hänen pitkän pinnansa ansiosta. Ai että, kuinka nyt osaankaan kaivata joustavaa kultakimpaletta!
Väitän kuitenkin, että Mari on aika pitkälti väärinymmärretty, vaikka ikävää piikittelyä näkyykin. Hän olisi varmasti aivan ihana, jos tuntisi olonsa rakastetuksi, hyväksytyksy ja kuulluksi, nähdyksi omana itsenään.
Silloin kun itse puhun rumasti puolisolleni tai kiukuttelen, toivon, että minuun katsottaisiin lempeästi ja minua halattaisiin. Sanottaisiin, että ei se mitään. Sulaisin oitis. Mutta osa ihmisistä ei osaa ottaa sitä noin, vaan hyökkää heti, ja siitä johtuen se piikikkyys sitten tavallaan kasvaa todeksi, muuttuu vakavaksi ja ihan oikeaksi mielipiteeksi siitä toisesta.
Huhhuh...etkö siis edes yritä ottaa itse vastuuta tunteistasi? Koetko, että sinulla on oikeus kiukutella puolisollesi tuolla tavalla? Minulla on se käsitys, että tuollainen käytös on tyypillistä lapselle, mutta aikuisen tunnetaidot ovat jo hieman kehittyneemmät. Missään tapauksessa en siedä itseltäni tai puolisoltani tuollaista kiukuttelua... Päin vastoin odotan, että aikuisina ihmisinä tunnistamme itsessämme mikä kiukuttaa, ja itse ratkaisemme ongelman tuottamatta pahaa mieltä toiselle.
Esimerkiksi siis niin, että jos työpäivän jälkeen on väsynyt, tulee kotiin tai kotona muiden seuraan vasta levättyään, jos ei pysty asialliseen vuorovaikutukseen. Itse olen kotona lasten kanssa, ja otan vastaan kiukuttelua jatkuvasti: milloin väsynyt 2 v. raivoaa, milloin taas nälkäinen koululainen. En todellakaan suostu siihen, että myös mieheni kaataisi milloin mitäkin moskaa minun niskaani kiukuttelemalla.Toki joskus käy niin, että toiselle tulee tiuskittua. Silloinkin heti kun huomaa mokanneensa, pyytää anteeksi ja selittää miksi on pahalla tuulella.
Aliisasta tulee vähän sellainen vaikutelma, että hän kokee ihan asianmukaiseksi näyttää kaikki tunteensa toiselle sen kummemmin siistimättä tai säätelemättä tunneilmaisuaan.
No jaa, kyllä meillä aikuisetkin saa kiukutella. Kenelle muulle sitä edes kiukuttelis kuin sille omalle puolisolle. Puolin ja toisin. Ei ole nämä kiukuttelut suhdetta kaataneet (yhdessä oltu pian 20v.) eikä kumpikaan tunne olevansa äiti tai isä puolisolleen. Ihmisiä me vaan ollaan ja ihmiset on välillä vittumaisia, välillä ärsyttäviä tai kiukkuisia. Minä olen ottanut sen asenteen, että tarvittaessa otan sitä moskaa päälleni, myös puolisoltani. Ja vastaavasti saan itse kipata moskaa hänen päälleen. Tietenkin kohtuudella, ihan kaikkea ei ole pakko kestää. Ehkä meillä on sitten voimakas luottamus, kun uskotaan että saadaan olla sitä mitä ollaan ja puoliso sen kestää. Ei tarvi olla pelkkää auringonpaistetta, rakkaus kestää myös lapsellisen kiukuttelun.
Kysypä joskus ihan vakavasti puolisoltasi onko hän myös tuota mieltä. Itse olen seurannut useampia pariskuntia jossa tuo kiukuttelu on kuitenkin varsin yksipuolista vaikka se kiukuttelija haluaa sen molemminpuolisena nähdä. Äitini on koko avioliittoajan kaatanut kaikki pahat olonsa isäni ja aiemmin meidän lasten päälle. Isä saattaa joskus ärähtää kiukkuisena mutta kyllä tuo tunteiden kaatopaikkana olo on hänelle raskasta. Erityisesti aikoina jolloin jo vanhalla isälläni on terveysongelmia (...joista äiti ahdistuu eikä kykene ahdistukseltaan käymään sairaalassa katsomassa isää ja kun isä hieman tokenee kaataa ahdistuksensa kiukkuna toipuvan niskaan). Näitä "unelmaliittoja" on paljon.
Ohis, mutta huolimatta vanhempiesi epätasapainoisesta suhteesta on aivan mahdollista, että ko kirjoittajan oma ihmissuhde on tasapuolinen. Hän kirjoitti ottavansa myös vastaan kiukuttelua puolisoltaan.
Vierailija kirjoitti:
Ilta-Sanomien jutussa Dunderfelt sanoo mm. Marin kertoneen, että haluaisi harrastaa enemmän liikuntaa, mutta viime aikoina ei ole liikkunut. Näin ilmeisesti onkin, eikä se silti tarkoita halua avioitua ammattiurheilijan kanssa ja tämän liikuntakalenterin omaksumista. Kuinka moni ihminen oikeasti elää ihanteidensa mukaan? Onko Marin syy, että asiantuntijat ohittivat kommentin siitä, että Mari tunnustaa olevansa sohvaperuna? Aika ikävää mustamaalaamista psykologilta, kun antaa ymmärtää parin valehtelun tai yltiöpäisen kaunistelun olevan syynä huonoon matchiin.
Aivan! Oli aika naurettava meriselitys. Tuohan nyt on ihan klassinen "haluaisin, mutta en silti liiku" tai "haluaisin olla laihempi, mutta en silti ole". Harvempi edes haluaa lähteä tutustumaan enemmän liikuntaan fitness-urheilijan kanssa, koska se on usein liian rankkaa (ja henkisesti ei ole mukava olla toisen arvostelun kohteena).
Vierailija kirjoitti:
Johanna ja Markus: vaikka täällä ihastellaan, minä en jaksa vielä uskoa, että tämä stoori kestää ikuisuuksia. Tosielämässä yksikään mies ei jaksa kuunnella tuollaisia "Markus nyt mä en päästä sua tästä" -kommentteja. Ihan hienoa, jos Markus on toisenlainen mies, mutta sen verran korventuneelta hän välillä näyttää puolisalaa, että enpä luota tähänkään pariin.
Se on vähän sellaista alentuvaa puhetta. Samoin kaupassa "mennään reippaasti nyt".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi Mari-rukkaa! Kauhea kohtalo tulla naitetuksi tommoselle tyypille!
No ei se kyllä mikään rukka ole. Pirttihirmu parhaasta päästä!
Petri yriti moneen kertaan ehdottaa tekemistä heille illaksi. Mari ei tarttunut niistä mihinkään, oli vain omalla koneellaan. Petri sitten alkoi tehdä iktaruokiaan. - Jo se, ettei voinut ottaa pyörää (sorry tää aihe taas) asuntoon, oli tosi itsekeskeistä. Petri mielestäni sovitteleva ja diplomaattinen.
Vierailija kirjoitti:
Ilta-Sanomien jutussa Dunderfelt sanoo mm. Marin kertoneen, että haluaisi harrastaa enemmän liikuntaa, mutta viime aikoina ei ole liikkunut. Näin ilmeisesti onkin, eikä se silti tarkoita halua avioitua ammattiurheilijan kanssa ja tämän liikuntakalenterin omaksumista. Kuinka moni ihminen oikeasti elää ihanteidensa mukaan? Onko Marin syy, että asiantuntijat ohittivat kommentin siitä, että Mari tunnustaa olevansa sohvaperuna? Aika ikävää mustamaalaamista psykologilta, kun antaa ymmärtää parin valehtelun tai yltiöpäisen kaunistelun olevan syynä huonoon matchiin.
Kumpikin oli sanonut olevansa joustavia, Dunderfeldtin mukaan. Kumpikaan ei jousta yhtään. Ja jos joustaa, niin uhriutuu marttyyriksi. Eikä ohjelmassa saa vaikutelmaa, että Mari haluaisi liikkua enemmän.
Vitsit olisi mielenkiintoista lukea teidän analyysia omasta parisuhteesta ja käytöksestä. Ja tarkoitan tätä täysin vilpittömästi, teillä on monella tosi tarkat ja syvät analyysit näistä osallistujista, niitä on jopa mielenkiintoisempi lukea kuin katsoa itse ohjelmaa!
Johannasta, Markuksesta ja Esasta kaikista näkyy ja kuuluu, että ovat tosissaan tähän prosessiin ryhtyneet ja valmiit tekemään kaikkensa siinä myös onnistuakseen. Lopuista ei tosiaankaan voi sanoa samaa. Mietityttää vaan, eikö tuhannesta hakijasta aikuisten oikeasti löytynyt kuin kolme ihmistä, jotka ottavat naimisiin menon tosissaan?? Vaikka se teeveessä tapahtuikin? Hassua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Negatiivisen keskustelun vastapainoksi Dunderfelt tahtoo nostaa sarjasta esiin positiivisen näkemyksen.
– Petri ja kaikki sarjan kolme miestä ovat hienoja suomalaisia miehiä, jotka puhuvat tunteistaan. Sen voi nostaa esiin positiivisena puolena, kun aina sanotaan, ettei suomalainen mies puhu."
Tuo Dunderfelt on niin sovinisti, että mua oksettaa!! Hän nostaa aina kaikissa haastatteluissa pelkästään miesten hyviä puolia esiin ja yrittää saada Marin ja Petrinkin epäonnistumisen Marin syyksi.
Dunderin mukaan Mari ja Petri on valehdelleet valintavaiheessa. Heille on tehty monien sivujen mittaiset psykologiset testit ja haastateltu useampaan kertaan. Silti nämä kolme asiantuntijaa ei ole missään vaiheessa huomanneet vedätystä. Iltasanomissa tästä valittelee ja siirtää kaiken vastuun pariskunnalle.
C'mon Dunderi, ota nyt vähän vastuuta itsekin. Kai teidän pitäis asiantuntijoina nähdä jotenkin hakijoiden läpi. Vai noinko helppoa on höynäyttää "asiantuntijoita"?
Kuka idiootti tuohon ohjelmaan lähtee vedättämään asiantuntijoita ja kaikkia muitakin? Ehkä perusoletus on, että ihmiset haluavat löytää sopivan puolison puhumalla totta? Entä Marin kommentti lapsista? Onko sekin asiantuntijoiden vika, että Mari valehteli?
Huoh. Tuskin ovat tahallaan vedättäneet. Ihminen on harvoin kykenevä arvioimaan itseään objektiivisesti, se juuri olisi tässä ollut se asiantuntijoiden homma.
Mihin Marin kommenttiin lapsista viittaat? Väität, että Mari on valehdellut asiantuntijoille haluavansa lapsia vai mitä ihmettä?
Niinhän tuossa uutisessa sanottiin. Lue se ensin, niin ei tarvitse ihmetellä. Ja tuo ei ollut ainoa asia.
Jos minä haen ohjelmaan ja kerron et odotan mieheltä ja parisuhteelta:
- lapsiperhe-elämää
- liikunnallista elämäntapaa ja vaikkapa
- matkusteluaNi onko ihan totta teidän mielestä asiantuntijoiden vika jos saan ihmisen, joka vastaa noihin kun itse en halua lapsia ja köllöttää sohvannurkassa yksin?! (Toki haluan mielummin sen seksikkään sixpack miehen kuin kaljaa ryystävän nysvän, joka itse olen)
Eikö ihmisellä ole mitään vastuuta siitä mitä ulospäin antaa? Ja miten on mahdolllista, että muilla ei ole ollut tällaista ongelmaa, jos kaikki syy on asiantuntijoissa?
Siten on mahdollista, että Mari ja Petri ovat vanhimpia, niin vastauksia on pitänyt filtteroida, jotta on saatu edes jokin pari aikaan. Tehdä sutta, mutta tehdä joka tapauksessa pari. Ei tarkkuudella eikä huolellisuudella, vaan viekkaudella ja vääryydellä.
Jos palataan aivan ekaan jaksoon, Mari sanoi ensimmäisenä pitävänsä sisustamisesta. Suusta ei siis suinkaan tullut esim. liikunta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johanna ja Markus: vaikka täällä ihastellaan, minä en jaksa vielä uskoa, että tämä stoori kestää ikuisuuksia. Tosielämässä yksikään mies ei jaksa kuunnella tuollaisia "Markus nyt mä en päästä sua tästä" -kommentteja. Ihan hienoa, jos Markus on toisenlainen mies, mutta sen verran korventuneelta hän välillä näyttää puolisalaa, että enpä luota tähänkään pariin.
Kyllä mä uskon tähän pariin. Jotenkin ovat kuin kopio toissa kauden Sarista ja Antista sekä viime kauden Tiinasta ja Samuelista. Yhteistä näille kaikille on päälle päsmäröivä vaimo sekä mukautuva mies. Tiinasta jäi vaihvimpana mieleen paatoksellinen puhetyyli Samuelille tyyliin " tämä_kelmu_ei_ole_mikä_tahansa_kelmu_vaan_kultaakin_kalliimpi" jne.
Tämän formaatin perusteella siis pomottavat naiset ja lämminhenkiset mukautuvat miehet = perfect match
Just näin! Esallakin olisi pitänyt löytää sellainen nainen kuin viime kauden Tiina, joka kyseli monta kertaa päivässä Samuelilta, että vieläkö tykkää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arvostan: mies, joka takoo ominkäsin korvakorut vaimolleen, kun tämä on poissa! Ja mitä tekee Aliisa, antaa jääkaappimagneetin. Hmm. Olisi voinyt tuoda jotain muutakin matkalta kuin sen, mitä Esa pyysi. Jonkin yllätyksen.
Mari ei ole lainkaan ymmärtänyt yhdessäolon pointtia. Ei pitäisi ivailla ja puuttua sanomisiin, vaan tehdä yhdessäolosta kivaa. Ei edes Kallio-kierrosta vaikka toinen on muuttanut uuteen paikkaan.Et sitten huomannut että Aliisa toi muutakin, siinä oli ainakin joku pullo ja suklaata ym. Mutta tehän näette ja kuulette Aliisan tapauksessa vain sen minkä haluatte. Eli nyt Aliisa toi Esalle vaan jääkaappimagneetin. Jonka Esa itse ilmoitti haluavansa. Aliisa tekee aina väärin, sama mitä sanoo tai tekee. Palstalaiset on päättäneet vihata tätä.
Minä en pystynyt edes katsomaan sitä kohtausta, kun Esa ja Aliisa istuivat feikkaamassa Tanskaselle, että hyvin menee. Oli pelkät äänet päällä ja katsoin sen aikaa muita selainikkunoita.
Viime kaudella Heidi ja Mikkokin kilvan vakuuttivat asiantuntijoiden vastaanotolla, että hienosti menee.
Yleensä palstalaiset vihaavat juuri sitä näteintä naista,jostain kumman syystä.
Minusta Aliisan ryöpytys täällä ei ole ollenkaan oikeutettua. Palstalaisethan osaavat olla itse enkeleitä,varsinkin miehille jotka eivät kolahda. ;)Ei täällä näteintä naista eli Johannaa ole parjattu. Hänestä ei kukaan keksi pahaa sanottavaa.
Johanna on todella herttainen ja kaunis, mutta ei Aliisakaan sen huononpi ole. Erilainen vain. Minustakin Aliisaa on turhan paljon moitittu tässä ketjussa. Ihan normaali nuori nainen. Ja on Esaa kohtaan ihan ok, varsinkin jos ei oikein ole innostunut tästä miehestä, vaikka Esa ihan mukava onkin.. Tässä ohjelmassa nyt kuitenkin on idea, että yritetään, vaikka ei heti rakkaus syttyisikään. Mari ja Petri taas...molemmat varmaan ihan mukavia erikseen, mutta Mari on niin pettynyt Petriin, että nyt ei osaa muutakuin piruilla ja pyöritellä silmiään. Ensimmäinen pettynys tuli varmaan jo alttarilla. Muut parit pitivät toisiaan kädestä vihkitoimituksen ajan, mutta Petri ei edes yrittänyt koskettaa Maria. Heillä ei ole mitään fyysistä läheisyyttä. Molemmat liian jäykkiä ja estoisia. Mutta varmaan ihmisinä ihan normaaleja , mutta nyt kumpikin saa toisesta esiin ne huonot puolet.
Vierailija kirjoitti:
Mari: voiko kylmempää ja tympeämpää käytöstä olla? Missä nauru, hymy, pehmeys? Pelkkää jäätävää suhtautumista kaikkeen. Jopa kaasolleen aloitti keskustelun: "no en mä tiedä onko mulla mitään iloista kerrottavaa". Nämä on näitä ihmisiä, joita kukaan ei oikeasti jaksa. Aina naama vääränä, aina huono päivä, missään ei naurua eikä hauskuutta. Ja sitten itse kuvaillaan itseään sarkastisiksi vaikka oikea termi olisi hapan, tylsä ja väsynyt ihminen.
Niin siis eikös kaaso vihjannut aluksi hauskoihin kertomisiin tmv.? En nyt muista tilannetta sanatarkasti, koska kaikki pitäisi koko ajan katsoa uudestaan enkä jaksa. Mari vastasi siihen totuudenmukaisesti, että ei hän siitä tiedä. Olisiko hänen pitänyt valehdella?
Miten hänellä olisi voinut olla Petrin kanssa hauskuutta, kun heillä ei todellakaan ole ollut hauskaa?
En ymmärrä, mitä muka-hauskuutta tämä kommentoija ajaa takaa. Ihan kuin olisi jotain ongelmia ikävän todellisuuden käsittelyn kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi Mari-rukkaa! Kauhea kohtalo tulla naitetuksi tommoselle tyypille!
No ei se kyllä mikään rukka ole. Pirttihirmu parhaasta päästä!
Petri yriti moneen kertaan ehdottaa tekemistä heille illaksi. Mari ei tarttunut niistä mihinkään, oli vain omalla koneellaan. Petri sitten alkoi tehdä iktaruokiaan. - Jo se, ettei voinut ottaa pyörää (sorry tää aihe taas) asuntoon, oli tosi itsekeskeistä. Petri mielestäni sovitteleva ja diplomaattinen.
Totta. Viimeisessä jaksossa Petri tosissaan yritti kaikkensa. Mikään ei kelvannut tälle nirppanokalle, ei edes Petrin tekemä välipalavoileipä. Petri sanoikin sen ääneen: "Edes tuota en osannut tehdä oikein!" Laukoo jokaiseen Petrin sanomiseen jotain piilov.......a. Peli on heillä menetetty, ennenkuin ehti alkaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johanna ja Markus: vaikka täällä ihastellaan, minä en jaksa vielä uskoa, että tämä stoori kestää ikuisuuksia. Tosielämässä yksikään mies ei jaksa kuunnella tuollaisia "Markus nyt mä en päästä sua tästä" -kommentteja. Ihan hienoa, jos Markus on toisenlainen mies, mutta sen verran korventuneelta hän välillä näyttää puolisalaa, että enpä luota tähänkään pariin.
Se on vähän sellaista alentuvaa puhetta. Samoin kaupassa "mennään reippaasti nyt".
Samaa mieltä. Markus oli tosi hienotunteinen siitä Marin tarkkuudesta, jonka Mari sitten itse käänsi vain positiiviseksi perheen tavoiksi, vaikka aikuisena olisi hyvä tarkistaa lapsena opittuja kaavoja. Mari itse oli todella typerä ja suorapuheinen ja epäystävällinen Markusta analysoidessaan.