Lue keskustelun säännöt.
Ensitreffit alttarilla Suomi 2017
Kommentit (9874)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Negatiivisen keskustelun vastapainoksi Dunderfelt tahtoo nostaa sarjasta esiin positiivisen näkemyksen.
– Petri ja kaikki sarjan kolme miestä ovat hienoja suomalaisia miehiä, jotka puhuvat tunteistaan. Sen voi nostaa esiin positiivisena puolena, kun aina sanotaan, ettei suomalainen mies puhu."
Tuo Dunderfelt on niin sovinisti, että mua oksettaa!! Hän nostaa aina kaikissa haastatteluissa pelkästään miesten hyviä puolia esiin ja yrittää saada Marin ja Petrinkin epäonnistumisen Marin syyksi.
Dunderin mukaan Mari ja Petri on valehdelleet valintavaiheessa. Heille on tehty monien sivujen mittaiset psykologiset testit ja haastateltu useampaan kertaan. Silti nämä kolme asiantuntijaa ei ole missään vaiheessa huomanneet vedätystä. Iltasanomissa tästä valittelee ja siirtää kaiken vastuun pariskunnalle.
C'mon Dunderi, ota nyt vähän vastuuta itsekin. Kai teidän pitäis asiantuntijoina nähdä jotenkin hakijoiden läpi. Vai noinko helppoa on höynäyttää "asiantuntijoita"?
Kuka idiootti tuohon ohjelmaan lähtee vedättämään asiantuntijoita ja kaikkia muitakin? Ehkä perusoletus on, että ihmiset haluavat löytää sopivan puolison puhumalla totta? Entä Marin kommentti lapsista? Onko sekin asiantuntijoiden vika, että Mari valehteli?
Huoh. Tuskin ovat tahallaan vedättäneet. Ihminen on harvoin kykenevä arvioimaan itseään objektiivisesti, se juuri olisi tässä ollut se asiantuntijoiden homma.
Mihin Marin kommenttiin lapsista viittaat? Väität, että Mari on valehdellut asiantuntijoille haluavansa lapsia vai mitä ihmettä?
Niinhän tuossa uutisessa sanottiin. Lue se ensin, niin ei tarvitse ihmetellä. Ja tuo ei ollut ainoa asia.
Jos minä haen ohjelmaan ja kerron et odotan mieheltä ja parisuhteelta:
- lapsiperhe-elämää
- liikunnallista elämäntapaa ja vaikkapa
- matkusteluaNi onko ihan totta teidän mielestä asiantuntijoiden vika jos saan ihmisen, joka vastaa noihin kun itse en halua lapsia ja köllöttää sohvannurkassa yksin?! (Toki haluan mielummin sen seksikkään sixpack miehen kuin kaljaa ryystävän nysvän, joka itse olen)
Eikö ihmisellä ole mitään vastuuta siitä mitä ulospäin antaa? Ja miten on mahdolllista, että muilla ei ole ollut tällaista ongelmaa, jos kaikki syy on asiantuntijoissa?
Jutussa EI sanottu Marin valehdelleen asiantuntijoille haluavansa lapsia. Se on oma tulkintasi. Mari ja Petri ovat todenneet, että heillä on erilaiset näkemykset lapsista.
"Molemmat sanoivat olevansa valmiita lapsia varten ja he myös ovat sen ikäisiä, että haluavat lapsia. " no jos tämä on totta, niin kovin perustavanlaatuisesta erimielisyydestä ei voi olla kyse kuitenkaan.
Lapsiasiassa voi olla kyse siitäkin, että Mari haluaisi niitä jo lähiaikoina, ja Petri vuoden kuluttua. Tai siitä, että Petri haluaa vaimostaan kotiäiti, kun taas Mari haluaa jatkaa urallaan. Tai siitä, että Mari unelmoi yhdestä pikkutytöstä ja Petri taas poikalaumasta.
Ei tuossa varmasti siitä ollut kyse, ettei Mari halua lapsia, vaan lapsikeskustelussa voi kyse olla muustakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Negatiivisen keskustelun vastapainoksi Dunderfelt tahtoo nostaa sarjasta esiin positiivisen näkemyksen.
– Petri ja kaikki sarjan kolme miestä ovat hienoja suomalaisia miehiä, jotka puhuvat tunteistaan. Sen voi nostaa esiin positiivisena puolena, kun aina sanotaan, ettei suomalainen mies puhu."
Tuo Dunderfelt on niin sovinisti, että mua oksettaa!! Hän nostaa aina kaikissa haastatteluissa pelkästään miesten hyviä puolia esiin ja yrittää saada Marin ja Petrinkin epäonnistumisen Marin syyksi.
Dunderin mukaan Mari ja Petri on valehdelleet valintavaiheessa. Heille on tehty monien sivujen mittaiset psykologiset testit ja haastateltu useampaan kertaan. Silti nämä kolme asiantuntijaa ei ole missään vaiheessa huomanneet vedätystä. Iltasanomissa tästä valittelee ja siirtää kaiken vastuun pariskunnalle.
C'mon Dunderi, ota nyt vähän vastuuta itsekin. Kai teidän pitäis asiantuntijoina nähdä jotenkin hakijoiden läpi. Vai noinko helppoa on höynäyttää "asiantuntijoita"?
Kuka idiootti tuohon ohjelmaan lähtee vedättämään asiantuntijoita ja kaikkia muitakin? Ehkä perusoletus on, että ihmiset haluavat löytää sopivan puolison puhumalla totta? Entä Marin kommentti lapsista? Onko sekin asiantuntijoiden vika, että Mari valehteli?
Huoh. Tuskin ovat tahallaan vedättäneet. Ihminen on harvoin kykenevä arvioimaan itseään objektiivisesti, se juuri olisi tässä ollut se asiantuntijoiden homma.
Mihin Marin kommenttiin lapsista viittaat? Väität, että Mari on valehdellut asiantuntijoille haluavansa lapsia vai mitä ihmettä?
Niinhän tuossa uutisessa sanottiin. Lue se ensin, niin ei tarvitse ihmetellä. Ja tuo ei ollut ainoa asia.
Jos minä haen ohjelmaan ja kerron et odotan mieheltä ja parisuhteelta:
- lapsiperhe-elämää
- liikunnallista elämäntapaa ja vaikkapa
- matkusteluaNi onko ihan totta teidän mielestä asiantuntijoiden vika jos saan ihmisen, joka vastaa noihin kun itse en halua lapsia ja köllöttää sohvannurkassa yksin?! (Toki haluan mielummin sen seksikkään sixpack miehen kuin kaljaa ryystävän nysvän, joka itse olen)
Eikö ihmisellä ole mitään vastuuta siitä mitä ulospäin antaa? Ja miten on mahdolllista, että muilla ei ole ollut tällaista ongelmaa, jos kaikki syy on asiantuntijoissa?
Jutussa EI sanottu Marin valehdelleen asiantuntijoille haluavansa lapsia. Se on oma tulkintasi. Mari ja Petri ovat todenneet, että heillä on erilaiset näkemykset lapsista.
"Molemmat sanoivat olevansa valmiita lapsia varten ja he myös ovat sen ikäisiä, että haluavat lapsia. " no jos tämä on totta, niin kovin perustavanlaatuisesta erimielisyydestä ei voi olla kyse kuitenkaan.
Sä teit ton sitaatin perusteella johtopäätöksen, että Mari valehteli asiantuntijoille haluavansa lapsia? Dundis ei tuossa sanonut edes niin. Hän vain yritti perustella parilla olevan yhteisiä juttuja. Erimielisyydet lapsia koskien voivat liittyä vaikka lastenhoitovastuuseen jne tms.
En tehnyt tuon perusteella, vaan sitä asiaa on ruodittu täällä jo sivutolkulla paljon et eikö Mari halua lapsia. Siltä vähän vaikutti. Mut joka tapauksessa selvää on, et nuo ei ole antaneet rehellisiä vastauksia -joko tarkoituksella tai tahattomasti ja nyt ollaan kusessa. Missään nimessä syy ei ole pelkästään asiantuntijatiimin. Vai osaatko kertoa mitä itse olisit tehnyt toisin?
Äsken väitit, että niin uutisjutussa luki, että mari valehteli asiantuntijoille haluavansa lapsia. (oletan sinun nyt olevan tuo sama kirjoittaja) Nyt sitten kerrotkin lähteesi tälle asialle olevan keskustelut täällä ja oman mutusi, "siltä vähän vaikutti"....... Heh.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mari onkin tosi väsyneen näköinen. Mä olisin tosi kireä, jos en sais moneen yöhön nukuttua. Petri on ollut tässä jaksossa sympaattisempi.
Jep, tunnistan saman itsestäni. Väsyneenä sitä ei jaksa miettiä mitä sanoo. Ne normaalit sosiaaliset rajoitteet ei toimi. Myöhemmin itseäänkin harmittaa omat sanomiset. Väsyneenä ei vaan aivot toimi.
Muistapa sit sama kun muut kohtelee sua tuollei.
En voi sietää ihmisiä, jotka ei kanna vastuutaan teoistaan/käytöksestään.
No, minäpä muistan :) Tosin onhan tässä jo yhtä ja toista koettu kun ikää on 40+, puolison kanssa oltu yhdessä yli 15v. ja kolme lasta hoidettu univelkojen ja kiukuttelun keskellä. Ehkä me on sitten oltu toisillemme armollisia ja ymmärretty sitä kiukutteluakin. On uskallettu luottaa siihen, että toinen pysyy vierellä vaikkei itse aina täydellinen olekaan.
No tuota, me olemme olleet yhdessä 33 vuotta. Olemme arvostaneet toisiamme sen verran, ettemme kaada joka ikistä paskakuormaa toistemme niskaan vain siksi, että "kenelle muullekaan sitä kiukuttelisi kuin omalle puolisolle, kun vähän v-ttaa".
En ole tuo jolle vastasit mutta itse en saanut käsitystä että jatkuvasti kiukutellaan ja joka pikkuasiasta kun vähänkin ottaa päähän - vaan että suhde kestää sen että joskus kun ei oikeasti jaksa käyttäytyä fiksusti ja olla analyyttinen niin saa purkautua (tietyissä rajoissa tietenkin, väkivalta ei kuulu siihen) ja toinen ei ota eroa tai kosta sitä että puoliso uskaltaa päästää pahan olon ulos.
Missään ei sanottu että vain toinen kiusaa toista yksipuolisella kiukuttelulla tai että molemmat jatkuvasti ovat toistensa kimpussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas silmiäavaavaa seurata tätä kautta. Olen samanlainen nainen kuin Mari, ja kuvailenkin itseäni samalla lailla. Silti nyt tunnistan noita samoja heikkouksia ja tavallaan osin ymmärrän, miksi hänen käytöstään niin paljon haukutaan täällä. Voin ottaa tästä itsekin opiksi, sillä, ilmeisesti pääosin minun takiani, elän huonossa liitossa petrimäisen kuivan ja tylsän miehen kanssa. Nuorempana erosin pitkästä avoliitosta koska silloinen puolisoni oli minusta tavallaan liian kiltti, hän palvoi minua emmekä riidelleet koskaan, täysin hänen pitkän pinnansa ansiosta. Ai että, kuinka nyt osaankaan kaivata joustavaa kultakimpaletta!
Väitän kuitenkin, että Mari on aika pitkälti väärinymmärretty, vaikka ikävää piikittelyä näkyykin. Hän olisi varmasti aivan ihana, jos tuntisi olonsa rakastetuksi, hyväksytyksy ja kuulluksi, nähdyksi omana itsenään.
Silloin kun itse puhun rumasti puolisolleni tai kiukuttelen, toivon, että minuun katsottaisiin lempeästi ja minua halattaisiin. Sanottaisiin, että ei se mitään. Sulaisin oitis. Mutta osa ihmisistä ei osaa ottaa sitä noin, vaan hyökkää heti, ja siitä johtuen se piikikkyys sitten tavallaan kasvaa todeksi, muuttuu vakavaksi ja ihan oikeaksi mielipiteeksi siitä toisesta.
Huhhuh...etkö siis edes yritä ottaa itse vastuuta tunteistasi? Koetko, että sinulla on oikeus kiukutella puolisollesi tuolla tavalla? Minulla on se käsitys, että tuollainen käytös on tyypillistä lapselle, mutta aikuisen tunnetaidot ovat jo hieman kehittyneemmät. Missään tapauksessa en siedä itseltäni tai puolisoltani tuollaista kiukuttelua... Päin vastoin odotan, että aikuisina ihmisinä tunnistamme itsessämme mikä kiukuttaa, ja itse ratkaisemme ongelman tuottamatta pahaa mieltä toiselle.
Esimerkiksi siis niin, että jos työpäivän jälkeen on väsynyt, tulee kotiin tai kotona muiden seuraan vasta levättyään, jos ei pysty asialliseen vuorovaikutukseen. Itse olen kotona lasten kanssa, ja otan vastaan kiukuttelua jatkuvasti: milloin väsynyt 2 v. raivoaa, milloin taas nälkäinen koululainen. En todellakaan suostu siihen, että myös mieheni kaataisi milloin mitäkin moskaa minun niskaani kiukuttelemalla.Toki joskus käy niin, että toiselle tulee tiuskittua. Silloinkin heti kun huomaa mokanneensa, pyytää anteeksi ja selittää miksi on pahalla tuulella.
Aliisasta tulee vähän sellainen vaikutelma, että hän kokee ihan asianmukaiseksi näyttää kaikki tunteensa toiselle sen kummemmin siistimättä tai säätelemättä tunneilmaisuaan.
No jaa, kyllä meillä aikuisetkin saa kiukutella. Kenelle muulle sitä edes kiukuttelis kuin sille omalle puolisolle. Puolin ja toisin. Ei ole nämä kiukuttelut suhdetta kaataneet (yhdessä oltu pian 20v.) eikä kumpikaan tunne olevansa äiti tai isä puolisolleen. Ihmisiä me vaan ollaan ja ihmiset on välillä vittumaisia, välillä ärsyttäviä tai kiukkuisia. Minä olen ottanut sen asenteen, että tarvittaessa otan sitä moskaa päälleni, myös puolisoltani. Ja vastaavasti saan itse kipata moskaa hänen päälleen. Tietenkin kohtuudella, ihan kaikkea ei ole pakko kestää. Ehkä meillä on sitten voimakas luottamus, kun uskotaan että saadaan olla sitä mitä ollaan ja puoliso sen kestää. Ei tarvi olla pelkkää auringonpaistetta, rakkaus kestää myös lapsellisen kiukuttelun.
Öö? Tarviiko kiukutella kenellekään? Aikuinen ihminen osaa hallita tunteensa. Keskustelu on se avain, ei mikään lapsellinen kiukuttelu.
Kyllä tarvii, kunnon kiukuttelu silloin tällöin tekee poikaa. Tunteensa saa näyttää. Ihmisen ei tarvi elää elämäänsä halliten tunteitaan täydellisesti. Se ensinnäkin on täysin mahdotonta ja tekee vaan hallaa ihmiselle. Tottakai hallitsematon kiukuttelu on pahasta. Kaikella on rajansa, mutta kyllä tunteensa saa ja pitää näyttää, myös ne huonot.
Ei ole ihme että mt-ongelmia on jos ajatus on se että aikuisen ihmisen pitää hillita ja hallita itsensä niin ettei normaaleja tunteita saa näyttää edes lähimmille ihmisille. Pakkohan siinä on pillereitä tyhtyä napsimaan että jaksaa elää.
Tuota, äitini käyttäytyi kuin sinä. Ei tuollaisessa kodissa paljon tilaa lasten tunteille jää kun täytyy kiukuttelevaa äitiä väistellä, opittiin joko pitämään kaikki sisällä, olemaan kiukuttelevan äidin äiti ja terapian avulla myöhemmin vastuullisiksi aikuisiksi, tai muutama otti suoraan äidin mallin jota on onnettomasti toistanut omissa epäonnistuvissa parisuhteissaan.
Missä sanotaan, että mä kiukuttelen koko ajan? Sen sä keksit ihan itse, oman äitisi perusteella. Mä olen koko ajan korstanut kohtuullisuutta. Kenenkään ei tarvitse kestää jatkuvaa kiukuttelua. Mutta mielestäni puolison on kestettävä toisen ajoittaista kiukuttelua. Ei kenenkään tarvi piilottaa normaaleja tunteitaan täysin. Ei kukaan siihen edes pysty, ette edes te täydelliset. Muuten kuin näissä kirjoituksissanne.
Valitseeko joku tosiaan kumppanin oman vuorokausi rytmin perusteella. Aika moni kommentoi ettei kestäisi jos toinen herää vaikka 4.30. Meillä molemmat tekee vuorotyötä eli on yö vuoroja ja herätyksiä jopa 2.00 ja meillä on lapsia. Hyvin onnistuu ja on seksiä ja yhteistä aikaa. Vaikka harvoin yhteisiä vapaa päiviä.
Ollaan oltu 18 v. yhessä. Se että nukutaan erirytmeissä ei minusta ole este hyvälle suhteella kun opettelee ottamaan toiset huomioon. Asiaa tietenki auttaa paljon että on koti jossa erillinen makuuhuone. Yksiö on kyllä selkeästi sinkkujen koti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas silmiäavaavaa seurata tätä kautta. Olen samanlainen nainen kuin Mari, ja kuvailenkin itseäni samalla lailla. Silti nyt tunnistan noita samoja heikkouksia ja tavallaan osin ymmärrän, miksi hänen käytöstään niin paljon haukutaan täällä. Voin ottaa tästä itsekin opiksi, sillä, ilmeisesti pääosin minun takiani, elän huonossa liitossa petrimäisen kuivan ja tylsän miehen kanssa. Nuorempana erosin pitkästä avoliitosta koska silloinen puolisoni oli minusta tavallaan liian kiltti, hän palvoi minua emmekä riidelleet koskaan, täysin hänen pitkän pinnansa ansiosta. Ai että, kuinka nyt osaankaan kaivata joustavaa kultakimpaletta!
Väitän kuitenkin, että Mari on aika pitkälti väärinymmärretty, vaikka ikävää piikittelyä näkyykin. Hän olisi varmasti aivan ihana, jos tuntisi olonsa rakastetuksi, hyväksytyksy ja kuulluksi, nähdyksi omana itsenään.
Silloin kun itse puhun rumasti puolisolleni tai kiukuttelen, toivon, että minuun katsottaisiin lempeästi ja minua halattaisiin. Sanottaisiin, että ei se mitään. Sulaisin oitis. Mutta osa ihmisistä ei osaa ottaa sitä noin, vaan hyökkää heti, ja siitä johtuen se piikikkyys sitten tavallaan kasvaa todeksi, muuttuu vakavaksi ja ihan oikeaksi mielipiteeksi siitä toisesta.
Huhhuh...etkö siis edes yritä ottaa itse vastuuta tunteistasi? Koetko, että sinulla on oikeus kiukutella puolisollesi tuolla tavalla? Minulla on se käsitys, että tuollainen käytös on tyypillistä lapselle, mutta aikuisen tunnetaidot ovat jo hieman kehittyneemmät. Missään tapauksessa en siedä itseltäni tai puolisoltani tuollaista kiukuttelua... Päin vastoin odotan, että aikuisina ihmisinä tunnistamme itsessämme mikä kiukuttaa, ja itse ratkaisemme ongelman tuottamatta pahaa mieltä toiselle.
Esimerkiksi siis niin, että jos työpäivän jälkeen on väsynyt, tulee kotiin tai kotona muiden seuraan vasta levättyään, jos ei pysty asialliseen vuorovaikutukseen. Itse olen kotona lasten kanssa, ja otan vastaan kiukuttelua jatkuvasti: milloin väsynyt 2 v. raivoaa, milloin taas nälkäinen koululainen. En todellakaan suostu siihen, että myös mieheni kaataisi milloin mitäkin moskaa minun niskaani kiukuttelemalla.Toki joskus käy niin, että toiselle tulee tiuskittua. Silloinkin heti kun huomaa mokanneensa, pyytää anteeksi ja selittää miksi on pahalla tuulella.
Aliisasta tulee vähän sellainen vaikutelma, että hän kokee ihan asianmukaiseksi näyttää kaikki tunteensa toiselle sen kummemmin siistimättä tai säätelemättä tunneilmaisuaan.
No jaa, kyllä meillä aikuisetkin saa kiukutella. Kenelle muulle sitä edes kiukuttelis kuin sille omalle puolisolle. Puolin ja toisin. Ei ole nämä kiukuttelut suhdetta kaataneet (yhdessä oltu pian 20v.) eikä kumpikaan tunne olevansa äiti tai isä puolisolleen. Ihmisiä me vaan ollaan ja ihmiset on välillä vittumaisia, välillä ärsyttäviä tai kiukkuisia. Minä olen ottanut sen asenteen, että tarvittaessa otan sitä moskaa päälleni, myös puolisoltani. Ja vastaavasti saan itse kipata moskaa hänen päälleen. Tietenkin kohtuudella, ihan kaikkea ei ole pakko kestää. Ehkä meillä on sitten voimakas luottamus, kun uskotaan että saadaan olla sitä mitä ollaan ja puoliso sen kestää. Ei tarvi olla pelkkää auringonpaistetta, rakkaus kestää myös lapsellisen kiukuttelun.
Öö? Tarviiko kiukutella kenellekään? Aikuinen ihminen osaa hallita tunteensa. Keskustelu on se avain, ei mikään lapsellinen kiukuttelu.
Kyllä tarvii, kunnon kiukuttelu silloin tällöin tekee poikaa. Tunteensa saa näyttää. Ihmisen ei tarvi elää elämäänsä halliten tunteitaan täydellisesti. Se ensinnäkin on täysin mahdotonta ja tekee vaan hallaa ihmiselle. Tottakai hallitsematon kiukuttelu on pahasta. Kaikella on rajansa, mutta kyllä tunteensa saa ja pitää näyttää, myös ne huonot.
Ei ole ihme että mt-ongelmia on jos ajatus on se että aikuisen ihmisen pitää hillita ja hallita itsensä niin ettei normaaleja tunteita saa näyttää edes lähimmille ihmisille. Pakkohan siinä on pillereitä tyhtyä napsimaan että jaksaa elää.
Ei tässä nyt kyllä puhuttu mistään tunteiden TÄYDELLISESTÄ hillitsemisestä. Kyllä kaikki kuule tietävät, että sen on mahdotonta ja myös tarpeetonta. Täytyy sanoa, että silti tuokin "kunnon kiukuttelu silloin tällöin tekee poikaa" kuulostaa vähän turhalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arvostan: mies, joka takoo ominkäsin korvakorut vaimolleen, kun tämä on poissa! Ja mitä tekee Aliisa, antaa jääkaappimagneetin. Hmm. Olisi voinyt tuoda jotain muutakin matkalta kuin sen, mitä Esa pyysi. Jonkin yllätyksen.
Mari ei ole lainkaan ymmärtänyt yhdessäolon pointtia. Ei pitäisi ivailla ja puuttua sanomisiin, vaan tehdä yhdessäolosta kivaa. Ei edes Kallio-kierrosta vaikka toinen on muuttanut uuteen paikkaan.Et sitten huomannut että Aliisa toi muutakin, siinä oli ainakin joku pullo ja suklaata ym. Mutta tehän näette ja kuulette Aliisan tapauksessa vain sen minkä haluatte. Eli nyt Aliisa toi Esalle vaan jääkaappimagneetin. Jonka Esa itse ilmoitti haluavansa. Aliisa tekee aina väärin, sama mitä sanoo tai tekee. Palstalaiset on päättäneet vihata tätä.
Minä en pystynyt edes katsomaan sitä kohtausta, kun Esa ja Aliisa istuivat feikkaamassa Tanskaselle, että hyvin menee. Oli pelkät äänet päällä ja katsoin sen aikaa muita selainikkunoita.
Viime kaudella Heidi ja Mikkokin kilvan vakuuttivat asiantuntijoiden vastaanotolla, että hienosti menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas silmiäavaavaa seurata tätä kautta. Olen samanlainen nainen kuin Mari, ja kuvailenkin itseäni samalla lailla. Silti nyt tunnistan noita samoja heikkouksia ja tavallaan osin ymmärrän, miksi hänen käytöstään niin paljon haukutaan täällä. Voin ottaa tästä itsekin opiksi, sillä, ilmeisesti pääosin minun takiani, elän huonossa liitossa petrimäisen kuivan ja tylsän miehen kanssa. Nuorempana erosin pitkästä avoliitosta koska silloinen puolisoni oli minusta tavallaan liian kiltti, hän palvoi minua emmekä riidelleet koskaan, täysin hänen pitkän pinnansa ansiosta. Ai että, kuinka nyt osaankaan kaivata joustavaa kultakimpaletta!
Väitän kuitenkin, että Mari on aika pitkälti väärinymmärretty, vaikka ikävää piikittelyä näkyykin. Hän olisi varmasti aivan ihana, jos tuntisi olonsa rakastetuksi, hyväksytyksy ja kuulluksi, nähdyksi omana itsenään.
Silloin kun itse puhun rumasti puolisolleni tai kiukuttelen, toivon, että minuun katsottaisiin lempeästi ja minua halattaisiin. Sanottaisiin, että ei se mitään. Sulaisin oitis. Mutta osa ihmisistä ei osaa ottaa sitä noin, vaan hyökkää heti, ja siitä johtuen se piikikkyys sitten tavallaan kasvaa todeksi, muuttuu vakavaksi ja ihan oikeaksi mielipiteeksi siitä toisesta.
Huhhuh...etkö siis edes yritä ottaa itse vastuuta tunteistasi? Koetko, että sinulla on oikeus kiukutella puolisollesi tuolla tavalla? Minulla on se käsitys, että tuollainen käytös on tyypillistä lapselle, mutta aikuisen tunnetaidot ovat jo hieman kehittyneemmät. Missään tapauksessa en siedä itseltäni tai puolisoltani tuollaista kiukuttelua... Päin vastoin odotan, että aikuisina ihmisinä tunnistamme itsessämme mikä kiukuttaa, ja itse ratkaisemme ongelman tuottamatta pahaa mieltä toiselle.
Esimerkiksi siis niin, että jos työpäivän jälkeen on väsynyt, tulee kotiin tai kotona muiden seuraan vasta levättyään, jos ei pysty asialliseen vuorovaikutukseen. Itse olen kotona lasten kanssa, ja otan vastaan kiukuttelua jatkuvasti: milloin väsynyt 2 v. raivoaa, milloin taas nälkäinen koululainen. En todellakaan suostu siihen, että myös mieheni kaataisi milloin mitäkin moskaa minun niskaani kiukuttelemalla.Toki joskus käy niin, että toiselle tulee tiuskittua. Silloinkin heti kun huomaa mokanneensa, pyytää anteeksi ja selittää miksi on pahalla tuulella.
Aliisasta tulee vähän sellainen vaikutelma, että hän kokee ihan asianmukaiseksi näyttää kaikki tunteensa toiselle sen kummemmin siistimättä tai säätelemättä tunneilmaisuaan.
No jaa, kyllä meillä aikuisetkin saa kiukutella. Kenelle muulle sitä edes kiukuttelis kuin sille omalle puolisolle. Puolin ja toisin. Ei ole nämä kiukuttelut suhdetta kaataneet (yhdessä oltu pian 20v.) eikä kumpikaan tunne olevansa äiti tai isä puolisolleen. Ihmisiä me vaan ollaan ja ihmiset on välillä vittumaisia, välillä ärsyttäviä tai kiukkuisia. Minä olen ottanut sen asenteen, että tarvittaessa otan sitä moskaa päälleni, myös puolisoltani. Ja vastaavasti saan itse kipata moskaa hänen päälleen. Tietenkin kohtuudella, ihan kaikkea ei ole pakko kestää. Ehkä meillä on sitten voimakas luottamus, kun uskotaan että saadaan olla sitä mitä ollaan ja puoliso sen kestää. Ei tarvi olla pelkkää auringonpaistetta, rakkaus kestää myös lapsellisen kiukuttelun.
Öö? Tarviiko kiukutella kenellekään? Aikuinen ihminen osaa hallita tunteensa. Keskustelu on se avain, ei mikään lapsellinen kiukuttelu.
Kyllä tarvii, kunnon kiukuttelu silloin tällöin tekee poikaa. Tunteensa saa näyttää. Ihmisen ei tarvi elää elämäänsä halliten tunteitaan täydellisesti. Se ensinnäkin on täysin mahdotonta ja tekee vaan hallaa ihmiselle. Tottakai hallitsematon kiukuttelu on pahasta. Kaikella on rajansa, mutta kyllä tunteensa saa ja pitää näyttää, myös ne huonot.
Ei ole ihme että mt-ongelmia on jos ajatus on se että aikuisen ihmisen pitää hillita ja hallita itsensä niin ettei normaaleja tunteita saa näyttää edes lähimmille ihmisille. Pakkohan siinä on pillereitä tyhtyä napsimaan että jaksaa elää.
Tuota, äitini käyttäytyi kuin sinä. Ei tuollaisessa kodissa paljon tilaa lasten tunteille jää kun täytyy kiukuttelevaa äitiä väistellä, opittiin joko pitämään kaikki sisällä, olemaan kiukuttelevan äidin äiti ja terapian avulla myöhemmin vastuullisiksi aikuisiksi, tai muutama otti suoraan äidin mallin jota on onnettomasti toistanut omissa epäonnistuvissa parisuhteissaan.
Luulen että ymmärrän sinua. Äitini on samanlainen. Mutta minusta tuossa/noissa kommenteissa tarkoitettiin kuitenkin eri asiaa kuin äitiemme marttyyrimaista primadonnakäytöstä jonka tarkoitus on pitää muut varpaillaan ja hallita henkisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas silmiäavaavaa seurata tätä kautta. Olen samanlainen nainen kuin Mari, ja kuvailenkin itseäni samalla lailla. Silti nyt tunnistan noita samoja heikkouksia ja tavallaan osin ymmärrän, miksi hänen käytöstään niin paljon haukutaan täällä. Voin ottaa tästä itsekin opiksi, sillä, ilmeisesti pääosin minun takiani, elän huonossa liitossa petrimäisen kuivan ja tylsän miehen kanssa. Nuorempana erosin pitkästä avoliitosta koska silloinen puolisoni oli minusta tavallaan liian kiltti, hän palvoi minua emmekä riidelleet koskaan, täysin hänen pitkän pinnansa ansiosta. Ai että, kuinka nyt osaankaan kaivata joustavaa kultakimpaletta!
Väitän kuitenkin, että Mari on aika pitkälti väärinymmärretty, vaikka ikävää piikittelyä näkyykin. Hän olisi varmasti aivan ihana, jos tuntisi olonsa rakastetuksi, hyväksytyksy ja kuulluksi, nähdyksi omana itsenään.
Silloin kun itse puhun rumasti puolisolleni tai kiukuttelen, toivon, että minuun katsottaisiin lempeästi ja minua halattaisiin. Sanottaisiin, että ei se mitään. Sulaisin oitis. Mutta osa ihmisistä ei osaa ottaa sitä noin, vaan hyökkää heti, ja siitä johtuen se piikikkyys sitten tavallaan kasvaa todeksi, muuttuu vakavaksi ja ihan oikeaksi mielipiteeksi siitä toisesta.
Huhhuh...etkö siis edes yritä ottaa itse vastuuta tunteistasi? Koetko, että sinulla on oikeus kiukutella puolisollesi tuolla tavalla? Minulla on se käsitys, että tuollainen käytös on tyypillistä lapselle, mutta aikuisen tunnetaidot ovat jo hieman kehittyneemmät. Missään tapauksessa en siedä itseltäni tai puolisoltani tuollaista kiukuttelua... Päin vastoin odotan, että aikuisina ihmisinä tunnistamme itsessämme mikä kiukuttaa, ja itse ratkaisemme ongelman tuottamatta pahaa mieltä toiselle.
Esimerkiksi siis niin, että jos työpäivän jälkeen on väsynyt, tulee kotiin tai kotona muiden seuraan vasta levättyään, jos ei pysty asialliseen vuorovaikutukseen. Itse olen kotona lasten kanssa, ja otan vastaan kiukuttelua jatkuvasti: milloin väsynyt 2 v. raivoaa, milloin taas nälkäinen koululainen. En todellakaan suostu siihen, että myös mieheni kaataisi milloin mitäkin moskaa minun niskaani kiukuttelemalla.Toki joskus käy niin, että toiselle tulee tiuskittua. Silloinkin heti kun huomaa mokanneensa, pyytää anteeksi ja selittää miksi on pahalla tuulella.
Aliisasta tulee vähän sellainen vaikutelma, että hän kokee ihan asianmukaiseksi näyttää kaikki tunteensa toiselle sen kummemmin siistimättä tai säätelemättä tunneilmaisuaan.
No jaa, kyllä meillä aikuisetkin saa kiukutella. Kenelle muulle sitä edes kiukuttelis kuin sille omalle puolisolle. Puolin ja toisin. Ei ole nämä kiukuttelut suhdetta kaataneet (yhdessä oltu pian 20v.) eikä kumpikaan tunne olevansa äiti tai isä puolisolleen. Ihmisiä me vaan ollaan ja ihmiset on välillä vittumaisia, välillä ärsyttäviä tai kiukkuisia. Minä olen ottanut sen asenteen, että tarvittaessa otan sitä moskaa päälleni, myös puolisoltani. Ja vastaavasti saan itse kipata moskaa hänen päälleen. Tietenkin kohtuudella, ihan kaikkea ei ole pakko kestää. Ehkä meillä on sitten voimakas luottamus, kun uskotaan että saadaan olla sitä mitä ollaan ja puoliso sen kestää. Ei tarvi olla pelkkää auringonpaistetta, rakkaus kestää myös lapsellisen kiukuttelun.
No, kukin tavallaan tietysti. Meillä ei onneksi ole tuollaista. En kyllä pystyisi ehkä kovin kärsivällisesti suhtautumaan mieheeni, jos uhmaikäisen ja kolmen muun lapsen kanssa vietetyn hankalamman päivän lopuksi joutuisin kuuntelemaan vielä miehen kiukuttelua johon en itse ole syyllinen. Toki saa olla väsynyt, surullinen, pahalla tuulella ja milloin mitäkin. Tunteet näytetään mutta ei siitä tehdä muiden ongelmaa.
Kokisin jopa niin, että jos käyttäytyisin edelleen kuten kaksivuotiaana, vanhempieni työ tunnetaitojen opettamisessa olisi kohdallani epäonnistunut.
Ei, meillä kaunis käytös toisiamme kohtaan on kunnioituksen osoittamista toiselle ja yhteiselle ajalle. Luottamusta ja rakkautta riittää, siitä olemme nauttineet nyt viidentoista vuoden ajan, toivottavasti vielä pitkään. :)
Myöskään se, että tunnistamme omat tarpeemme ja huolehdimme niistä aktiivisesti itse, ei ole johtanut siihen että söisimme pillereitä ahdistukseen! Sen sijaan meillä voidaan hyvin, ja koko perhe nauttii yhteisestä ajasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Negatiivisen keskustelun vastapainoksi Dunderfelt tahtoo nostaa sarjasta esiin positiivisen näkemyksen.
– Petri ja kaikki sarjan kolme miestä ovat hienoja suomalaisia miehiä, jotka puhuvat tunteistaan. Sen voi nostaa esiin positiivisena puolena, kun aina sanotaan, ettei suomalainen mies puhu."
Tuo Dunderfelt on niin sovinisti, että mua oksettaa!! Hän nostaa aina kaikissa haastatteluissa pelkästään miesten hyviä puolia esiin ja yrittää saada Marin ja Petrinkin epäonnistumisen Marin syyksi.
Dunderin mukaan Mari ja Petri on valehdelleet valintavaiheessa. Heille on tehty monien sivujen mittaiset psykologiset testit ja haastateltu useampaan kertaan. Silti nämä kolme asiantuntijaa ei ole missään vaiheessa huomanneet vedätystä. Iltasanomissa tästä valittelee ja siirtää kaiken vastuun pariskunnalle.
C'mon Dunderi, ota nyt vähän vastuuta itsekin. Kai teidän pitäis asiantuntijoina nähdä jotenkin hakijoiden läpi. Vai noinko helppoa on höynäyttää "asiantuntijoita"?
Kuka idiootti tuohon ohjelmaan lähtee vedättämään asiantuntijoita ja kaikkia muitakin? Ehkä perusoletus on, että ihmiset haluavat löytää sopivan puolison puhumalla totta? Entä Marin kommentti lapsista? Onko sekin asiantuntijoiden vika, että Mari valehteli?
Jos olisin Mari, niin valehtelisin olevani joustava ja liikunnallinen ja vaikka mitä. Muutenhan minut naitettaisiin jollekin kapeakatseiselle sohvaperunalle. Jollainen itsekin olen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo asiantuntijoiden vika, kun eivät tunnista feikkausta.
Vai olisko näillä feikkaajilla itsellään myös peiliin katsomisen paikka?
No on kyllä asiantuntijoillakin. "Feikkaajat" voivat pyrkiä parantamaan itsetuntemustaan, asiantuntijat ammattitaitoaan.
Miten sinä olisit toiminut? :) Olettaen, että sulla on vaan ihmisten sana siitä mitä he haluavat ja millaisia ovat.
Odotan innolla!
No silloin kun olen kussut jonkun ammatillisen jutun, niin olen pyrkinyt ottamaan siitä opikseni. En syytellyt muita.
Oletan että osaat kertoa missä virhe tapahtui? Siis täsmällisesti miten parinvalinta olisi pitänyt tehdä annettujen tietojen perusteella? Missä meni vikaan? En usko että pystyt tähän.
Jos kukaan muukaan ei kykene (kuten vähän veikkaan), niin eiköhän ole aika selvä et kyseessä oli asia jota kukaan ei pystynyt ennakoimaan mitenkään.
Vain ohjelman piirissä toimineet ihmiset tietävät, että kuinka hakijoita on haastateltu ja miten, joten tapahtunutta virhettä voisivat analysoida vain asiantuntijat ja ohjelman muut tahot itse. Virheitä sattuu kaikille, tuo vastuun sysääminen ei vaan ole kovin cool.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun puhut rumasti puolisollesi ja kiukuttelet hänelle niin toivot että sinua katsottaisiin silloin lempeästi ja halattaisiin? Melko itsekäs ja lapsellinen toive. Kenekään ei tarvitse hyväksyä sitä että hänelle puhutaan rumasti eikä ainakaan palkita rumasti puhumista halauksella.
Halaus ei ole mikään palkinto, se on kokonaisen ihmisen hyväksymistä kaikkine tunteineen. Pätee erityisesti lapsiin.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vähän sellainen kutina, että Esa on niin kauan joutunut pinnistämään, taistelemaan ja käyttäytymään mahdollisimman hyvin (kun toinen ei sitä tee,/tekee mitä lystää) että jossain vaiheessa tulee posahtamaan. Eilisessä jaksossa tuli eka kertaa sellainen tunne, että iso osa "good guy" touhusta on esittämistä. Toivon että oon väärässä, mutta..
Mistä asioista tuli mieleen, että Esa saattaa esittää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mari onkin tosi väsyneen näköinen. Mä olisin tosi kireä, jos en sais moneen yöhön nukuttua. Petri on ollut tässä jaksossa sympaattisempi.
Jep, tunnistan saman itsestäni. Väsyneenä sitä ei jaksa miettiä mitä sanoo. Ne normaalit sosiaaliset rajoitteet ei toimi. Myöhemmin itseäänkin harmittaa omat sanomiset. Väsyneenä ei vaan aivot toimi.
Muistapa sit sama kun muut kohtelee sua tuollei.
En voi sietää ihmisiä, jotka ei kanna vastuutaan teoistaan/käytöksestään.
No, minäpä muistan :) Tosin onhan tässä jo yhtä ja toista koettu kun ikää on 40+, puolison kanssa oltu yhdessä yli 15v. ja kolme lasta hoidettu univelkojen ja kiukuttelun keskellä. Ehkä me on sitten oltu toisillemme armollisia ja ymmärretty sitä kiukutteluakin. On uskallettu luottaa siihen, että toinen pysyy vierellä vaikkei itse aina täydellinen olekaan.
No tuota, me olemme olleet yhdessä 33 vuotta. Olemme arvostaneet toisiamme sen verran, ettemme kaada joka ikistä paskakuormaa toistemme niskaan vain siksi, että "kenelle muullekaan sitä kiukuttelisi kuin omalle puolisolle, kun vähän v-ttaa".
En ole tuo jolle vastasit mutta itse en saanut käsitystä että jatkuvasti kiukutellaan ja joka pikkuasiasta kun vähänkin ottaa päähän - vaan että suhde kestää sen että joskus kun ei oikeasti jaksa käyttäytyä fiksusti ja olla analyyttinen niin saa purkautua (tietyissä rajoissa tietenkin, väkivalta ei kuulu siihen) ja toinen ei ota eroa tai kosta sitä että puoliso uskaltaa päästää pahan olon ulos.
Missään ei sanottu että vain toinen kiusaa toista yksipuolisella kiukuttelulla tai että molemmat jatkuvasti ovat toistensa kimpussa.
No itse asiassa tämä kiukutteluteema lähti juuri sellaisen henkilön viestistä, josta nimenomaan sai käsityksen, että sille puolisolle pitäisi voida ja saada kiukutella juuri niin paljon kuin haluaa. Turha sitä siis nyt täällä on toitottaa, että tietyssä määrin parisuhteeseen kuuluu se, että toisen huonoa tuulta siedetään ja ymmärretään, kun täällä kyseenalaistettiin tämän kiukuttelijan tapaa toimia.
Vierailija kirjoitti:
Tuota, äitini käyttäytyi kuin sinä. Ei tuollaisessa kodissa paljon tilaa lasten tunteille jää kun täytyy kiukuttelevaa äitiä väistellä, opittiin joko pitämään kaikki sisällä, olemaan kiukuttelevan äidin äiti ja terapian avulla myöhemmin vastuullisiksi aikuisiksi, tai muutama otti suoraan äidin mallin jota on onnettomasti toistanut omissa epäonnistuvissa parisuhteissaan.
Menee OT, mutta miten usein äitisi kiukutteli ja miten se ilmeni? Mietin, olenko jo samanlainen kuin äiti vai vasta tulossa sellaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mari onkin tosi väsyneen näköinen. Mä olisin tosi kireä, jos en sais moneen yöhön nukuttua. Petri on ollut tässä jaksossa sympaattisempi.
Jep, tunnistan saman itsestäni. Väsyneenä sitä ei jaksa miettiä mitä sanoo. Ne normaalit sosiaaliset rajoitteet ei toimi. Myöhemmin itseäänkin harmittaa omat sanomiset. Väsyneenä ei vaan aivot toimi.
Muistapa sit sama kun muut kohtelee sua tuollei.
En voi sietää ihmisiä, jotka ei kanna vastuutaan teoistaan/käytöksestään.
No, minäpä muistan :) Tosin onhan tässä jo yhtä ja toista koettu kun ikää on 40+, puolison kanssa oltu yhdessä yli 15v. ja kolme lasta hoidettu univelkojen ja kiukuttelun keskellä. Ehkä me on sitten oltu toisillemme armollisia ja ymmärretty sitä kiukutteluakin. On uskallettu luottaa siihen, että toinen pysyy vierellä vaikkei itse aina täydellinen olekaan.
No tuota, me olemme olleet yhdessä 33 vuotta. Olemme arvostaneet toisiamme sen verran, ettemme kaada joka ikistä paskakuormaa toistemme niskaan vain siksi, että "kenelle muullekaan sitä kiukuttelisi kuin omalle puolisolle, kun vähän v-ttaa".
Kiva teille. Meille avioliitto on jakamista, myös niiden ikävien asioiden. Eikä se tarkoita että kaataa paskaa toisen niskaan koko ajan. Kohtuus pitää muistaa tässäkin.
Eli kohduutella on ok kaataa paskaa toisen niskaan? :D
Kyllä, sitä se elämä välillä on, paskaa. Yhdessä se on helpompi kestää.
Vierailija kirjoitti:
Naimisissa yli 20 v ja edelleen mahdutaan 120 cm levyiseen sänkyyn. Ja meillä työnkin takia erilaiset nukkuma-ajat...kaikkeen siis voi sopeutua..
Typerä ei tarvitsisi olla.
Hesarissa on juttua rakastumisesta. Lainaus siitä:
"Esimerkiksi vuonna 1993 julkaistussa tutkimuksessa aviopuolisoiden riitely, nimittely, silmien pyörittely ja muu sanaton väheksyntä lisäsivät kortisolin eritystä, heikensivät immuunipuolusta ja jopa hidastivat haavojen parantumista."
Just saying.
Vierailija kirjoitti:
Kemia ei ole mikään "joko sitä saman tien on tai sitten ei"- asia. Olen siitä itse todiste :) En ollut ensin (n. vuosi) ollenkaan siinä mielessä kiinnostunut kaveristani eikä hän minusta, mutta kuinka ollakaan, yhtäkkiä napsahti ja sitä kemiaa olikin yllin kyllin. Ja nyt ollaan oltu kauan naimisissa. Surullistakin jos jengi vannoo nopeasti syttyvän kemian nimiin, voi mennä montaa hyvää tyyppiä, jopa "se oikea" ohi liian nopealla tuomitsemisella. Malttia!
Mielenkiintoista! Haluaisin tietää juuri miten tällainen kemia voi syntyä vaikka vuoden päästä? Ja ajattelitko aluksi, että hän on hyvännäköinen, mutta joku muu asia tökki? Vai, että on muuten ihana, mutta et voisi kuvitella seksiä hänen kanssaan? On mullakin kaverimiehiä, mutta en ole ikinä saanut luotua romanttisia tunteita heitä kohtaan tai sellaista perhosia vatsanpohjassa- fiilistä.
Ketju on lukittu.
Oletan että osaat kertoa missä virhe tapahtui? Siis täsmällisesti miten parinvalinta olisi pitänyt tehdä annettujen tietojen perusteella? Missä meni vikaan? En usko että pystyt tähän.
Jos kukaan muukaan ei kykene (kuten vähän veikkaan), niin eiköhän ole aika selvä et kyseessä oli asia jota kukaan ei pystynyt ennakoimaan mitenkään.