Ensitreffit alttarilla Suomi 2017

Kyllähän pyöräily tai sali yhden lapsen tai perheen voittaa!

NOT

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpas silmiäavaavaa seurata tätä kautta. Olen samanlainen nainen kuin Mari, ja kuvailenkin itseäni samalla lailla. Silti nyt tunnistan noita samoja heikkouksia ja tavallaan osin ymmärrän, miksi hänen käytöstään niin paljon haukutaan täällä. Voin ottaa tästä itsekin opiksi, sillä, ilmeisesti pääosin minun takiani, elän huonossa liitossa petrimäisen kuivan ja tylsän miehen kanssa. Nuorempana erosin pitkästä avoliitosta koska silloinen puolisoni oli minusta tavallaan liian kiltti, hän palvoi minua emmekä riidelleet koskaan, täysin hänen pitkän pinnansa ansiosta. Ai että, kuinka nyt osaankaan kaivata joustavaa kultakimpaletta!

Väitän kuitenkin, että Mari on aika pitkälti väärinymmärretty, vaikka ikävää piikittelyä näkyykin. Hän olisi varmasti aivan ihana, jos tuntisi olonsa rakastetuksi, hyväksytyksy ja kuulluksi, nähdyksi omana itsenään.

Silloin kun itse puhun rumasti puolisolleni tai kiukuttelen, toivon, että minuun katsottaisiin lempeästi ja minua halattaisiin. Sanottaisiin, että ei se mitään. Sulaisin oitis. Mutta osa ihmisistä ei osaa ottaa sitä noin, vaan hyökkää heti, ja siitä johtuen se piikikkyys sitten tavallaan kasvaa todeksi, muuttuu vakavaksi ja ihan oikeaksi mielipiteeksi siitä toisesta.

Huhhuh...etkö siis edes yritä ottaa itse vastuuta tunteistasi? Koetko, että sinulla on oikeus kiukutella puolisollesi tuolla tavalla? Minulla on se käsitys, että tuollainen käytös on tyypillistä lapselle, mutta aikuisen tunnetaidot ovat jo hieman kehittyneemmät. Missään tapauksessa en siedä itseltäni tai puolisoltani tuollaista kiukuttelua... Päin vastoin odotan, että aikuisina ihmisinä tunnistamme itsessämme mikä kiukuttaa, ja itse ratkaisemme ongelman tuottamatta pahaa mieltä toiselle.

Esimerkiksi siis niin, että jos työpäivän jälkeen on väsynyt, tulee kotiin tai kotona muiden seuraan vasta levättyään, jos ei pysty asialliseen vuorovaikutukseen. Itse olen kotona lasten kanssa, ja otan vastaan kiukuttelua jatkuvasti: milloin väsynyt 2 v. raivoaa, milloin taas nälkäinen koululainen. En todellakaan suostu siihen, että myös mieheni kaataisi milloin mitäkin moskaa minun niskaani kiukuttelemalla.

Toki joskus käy niin, että toiselle tulee tiuskittua. Silloinkin heti kun huomaa mokanneensa, pyytää anteeksi ja selittää miksi on pahalla tuulella.

Aliisasta tulee vähän sellainen vaikutelma, että hän kokee ihan asianmukaiseksi näyttää kaikki tunteensa toiselle sen kummemmin siistimättä tai säätelemättä tunneilmaisuaan.

No jaa, kyllä meillä aikuisetkin saa kiukutella. Kenelle muulle sitä edes kiukuttelis kuin sille omalle puolisolle. Puolin ja toisin. Ei ole nämä kiukuttelut suhdetta kaataneet (yhdessä oltu pian 20v.) eikä kumpikaan tunne olevansa äiti tai isä puolisolleen. Ihmisiä me vaan ollaan ja ihmiset on välillä vittumaisia, välillä ärsyttäviä tai kiukkuisia. Minä olen ottanut sen asenteen, että tarvittaessa otan sitä moskaa päälleni, myös puolisoltani. Ja vastaavasti saan itse kipata moskaa hänen päälleen. Tietenkin kohtuudella, ihan kaikkea ei ole pakko kestää. Ehkä meillä on sitten voimakas luottamus, kun uskotaan että saadaan olla sitä mitä ollaan ja puoliso sen kestää. Ei tarvi olla pelkkää auringonpaistetta, rakkaus kestää myös lapsellisen kiukuttelun.

Kysypä joskus ihan vakavasti puolisoltasi onko hän myös tuota mieltä. Itse olen seurannut useampia pariskuntia jossa tuo kiukuttelu on kuitenkin varsin yksipuolista vaikka se kiukuttelija haluaa sen molemminpuolisena nähdä. Äitini on koko avioliittoajan kaatanut kaikki pahat olonsa isäni ja aiemmin meidän lasten päälle. Isä saattaa joskus ärähtää kiukkuisena mutta kyllä tuo tunteiden kaatopaikkana olo on hänelle raskasta. Erityisesti aikoina jolloin jo vanhalla isälläni on terveysongelmia (...joista äiti ahdistuu eikä kykene ahdistukseltaan käymään sairaalassa katsomassa isää ja kun isä hieman tokenee kaataa ahdistuksensa kiukkuna toipuvan niskaan). Näitä "unelmaliittoja" on paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Negatiivisen keskustelun vastapainoksi Dunderfelt tahtoo nostaa sarjasta esiin positiivisen näkemyksen. 

– Petri ja kaikki sarjan kolme miestä ovat hienoja suomalaisia miehiä, jotka puhuvat tunteistaan. Sen voi nostaa esiin positiivisena puolena, kun aina sanotaan, ettei suomalainen mies puhu." 

Tuo Dunderfelt on niin sovinisti, että mua oksettaa!! Hän nostaa aina kaikissa haastatteluissa pelkästään miesten hyviä puolia esiin ja yrittää saada Marin ja Petrinkin epäonnistumisen Marin syyksi. 

Dunderin mukaan Mari ja Petri on valehdelleet valintavaiheessa. Heille on tehty monien sivujen mittaiset psykologiset testit ja haastateltu useampaan kertaan. Silti nämä kolme asiantuntijaa ei ole missään vaiheessa huomanneet vedätystä. Iltasanomissa tästä valittelee ja siirtää kaiken vastuun pariskunnalle.

 C'mon Dunderi, ota nyt vähän vastuuta itsekin. Kai teidän pitäis asiantuntijoina nähdä jotenkin hakijoiden läpi. Vai noinko helppoa on höynäyttää "asiantuntijoita"?

Kuka idiootti tuohon ohjelmaan lähtee vedättämään asiantuntijoita ja kaikkia muitakin? Ehkä perusoletus on, että ihmiset haluavat löytää sopivan puolison puhumalla totta? Entä Marin kommentti lapsista? Onko sekin asiantuntijoiden vika, että Mari valehteli?

Huoh. Tuskin ovat tahallaan vedättäneet. Ihminen on harvoin kykenevä arvioimaan itseään objektiivisesti, se juuri olisi tässä ollut se asiantuntijoiden homma.

Mihin Marin kommenttiin lapsista viittaat? Väität, että Mari on valehdellut asiantuntijoille haluavansa lapsia vai mitä ihmettä?

Niinhän tuossa uutisessa sanottiin. Lue se ensin, niin ei tarvitse ihmetellä. Ja tuo ei ollut ainoa asia.

Jos minä haen ohjelmaan ja kerron et odotan mieheltä ja parisuhteelta:

- lapsiperhe-elämää

- liikunnallista elämäntapaa ja vaikkapa

- matkustelua

Ni onko ihan totta teidän mielestä asiantuntijoiden vika jos saan ihmisen, joka vastaa noihin kun itse en halua lapsia ja köllöttää sohvannurkassa yksin?! (Toki haluan mielummin sen seksikkään sixpack miehen kuin kaljaa ryystävän nysvän, joka itse olen)

Eikö ihmisellä ole mitään vastuuta siitä mitä ulospäin antaa? Ja miten on mahdolllista, että muilla ei ole ollut tällaista ongelmaa, jos kaikki syy on asiantuntijoissa?

Jutussa EI sanottu Marin valehdelleen asiantuntijoille haluavansa lapsia. Se on oma tulkintasi. Mari ja Petri ovat todenneet, että heillä on erilaiset näkemykset lapsista.

Toi liikunnallisuuskin on paha... kun toisaalta olis hyvä et sillä toisella olis se unelmien kroppa, (vaikka itsellään ei olis) mut sit jos se näkyy jotenkin elämäntapana ulospäin ja joutuis ite joustamaan tai lähtee liikkeelle, ni ei hyvä. Mitenhän siihen kannattais vastata et sais vaan rusinat pullasta....

Vierailija kirjoitti:

Joo asiantuntijoiden vika, kun eivät tunnista feikkausta.

Vai olisko näillä feikkaajilla itsellään myös peiliin katsomisen paikka?

No on kyllä asiantuntijoillakin. "Feikkaajat" voivat pyrkiä parantamaan itsetuntemustaan, asiantuntijat ammattitaitoaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpas silmiäavaavaa seurata tätä kautta. Olen samanlainen nainen kuin Mari, ja kuvailenkin itseäni samalla lailla. Silti nyt tunnistan noita samoja heikkouksia ja tavallaan osin ymmärrän, miksi hänen käytöstään niin paljon haukutaan täällä. Voin ottaa tästä itsekin opiksi, sillä, ilmeisesti pääosin minun takiani, elän huonossa liitossa petrimäisen kuivan ja tylsän miehen kanssa. Nuorempana erosin pitkästä avoliitosta koska silloinen puolisoni oli minusta tavallaan liian kiltti, hän palvoi minua emmekä riidelleet koskaan, täysin hänen pitkän pinnansa ansiosta. Ai että, kuinka nyt osaankaan kaivata joustavaa kultakimpaletta!

Väitän kuitenkin, että Mari on aika pitkälti väärinymmärretty, vaikka ikävää piikittelyä näkyykin. Hän olisi varmasti aivan ihana, jos tuntisi olonsa rakastetuksi, hyväksytyksy ja kuulluksi, nähdyksi omana itsenään.

Silloin kun itse puhun rumasti puolisolleni tai kiukuttelen, toivon, että minuun katsottaisiin lempeästi ja minua halattaisiin. Sanottaisiin, että ei se mitään. Sulaisin oitis. Mutta osa ihmisistä ei osaa ottaa sitä noin, vaan hyökkää heti, ja siitä johtuen se piikikkyys sitten tavallaan kasvaa todeksi, muuttuu vakavaksi ja ihan oikeaksi mielipiteeksi siitä toisesta.

Huhhuh...etkö siis edes yritä ottaa itse vastuuta tunteistasi? Koetko, että sinulla on oikeus kiukutella puolisollesi tuolla tavalla? Minulla on se käsitys, että tuollainen käytös on tyypillistä lapselle, mutta aikuisen tunnetaidot ovat jo hieman kehittyneemmät. Missään tapauksessa en siedä itseltäni tai puolisoltani tuollaista kiukuttelua... Päin vastoin odotan, että aikuisina ihmisinä tunnistamme itsessämme mikä kiukuttaa, ja itse ratkaisemme ongelman tuottamatta pahaa mieltä toiselle.

Esimerkiksi siis niin, että jos työpäivän jälkeen on väsynyt, tulee kotiin tai kotona muiden seuraan vasta levättyään, jos ei pysty asialliseen vuorovaikutukseen. Itse olen kotona lasten kanssa, ja otan vastaan kiukuttelua jatkuvasti: milloin väsynyt 2 v. raivoaa, milloin taas nälkäinen koululainen. En todellakaan suostu siihen, että myös mieheni kaataisi milloin mitäkin moskaa minun niskaani kiukuttelemalla.

Toki joskus käy niin, että toiselle tulee tiuskittua. Silloinkin heti kun huomaa mokanneensa, pyytää anteeksi ja selittää miksi on pahalla tuulella.

Aliisasta tulee vähän sellainen vaikutelma, että hän kokee ihan asianmukaiseksi näyttää kaikki tunteensa toiselle sen kummemmin siistimättä tai säätelemättä tunneilmaisuaan.

No jaa, kyllä meillä aikuisetkin saa kiukutella. Kenelle muulle sitä edes kiukuttelis kuin sille omalle puolisolle. Puolin ja toisin. Ei ole nämä kiukuttelut suhdetta kaataneet (yhdessä oltu pian 20v.) eikä kumpikaan tunne olevansa äiti tai isä puolisolleen. Ihmisiä me vaan ollaan ja ihmiset on välillä vittumaisia, välillä ärsyttäviä tai kiukkuisia. Minä olen ottanut sen asenteen, että tarvittaessa otan sitä moskaa päälleni, myös puolisoltani. Ja vastaavasti saan itse kipata moskaa hänen päälleen. Tietenkin kohtuudella, ihan kaikkea ei ole pakko kestää. Ehkä meillä on sitten voimakas luottamus, kun uskotaan että saadaan olla sitä mitä ollaan ja puoliso sen kestää. Ei tarvi olla pelkkää auringonpaistetta, rakkaus kestää myös lapsellisen kiukuttelun.

Öö? Tarviiko kiukutella kenellekään? Aikuinen ihminen osaa hallita tunteensa. Keskustelu on se avain, ei mikään lapsellinen kiukuttelu.

Kyllä tarvii, kunnon kiukuttelu silloin tällöin tekee poikaa. Tunteensa saa näyttää. Ihmisen ei tarvi elää elämäänsä halliten tunteitaan täydellisesti. Se ensinnäkin on täysin mahdotonta ja tekee vaan hallaa ihmiselle. Tottakai hallitsematon kiukuttelu on pahasta. Kaikella on rajansa, mutta kyllä tunteensa saa ja pitää näyttää, myös ne huonot.

Ei ole ihme että mt-ongelmia on jos ajatus on se että aikuisen ihmisen pitää hillita ja hallita itsensä niin ettei normaaleja tunteita saa näyttää edes lähimmille ihmisille. Pakkohan siinä on pillereitä tyhtyä napsimaan että jaksaa elää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mari onkin tosi väsyneen näköinen. Mä olisin tosi kireä, jos en sais moneen yöhön nukuttua. Petri on ollut tässä jaksossa sympaattisempi.

Jep, tunnistan saman itsestäni. Väsyneenä sitä ei jaksa miettiä mitä sanoo. Ne normaalit sosiaaliset rajoitteet ei toimi. Myöhemmin itseäänkin harmittaa omat sanomiset. Väsyneenä ei vaan aivot toimi.

Muistapa sit sama kun muut kohtelee sua tuollei.

En voi sietää ihmisiä, jotka ei kanna vastuutaan teoistaan/käytöksestään.

No, minäpä muistan :) Tosin onhan tässä jo yhtä ja toista koettu kun ikää on 40+, puolison kanssa oltu yhdessä yli 15v. ja kolme lasta hoidettu univelkojen ja kiukuttelun keskellä. Ehkä me on sitten oltu toisillemme armollisia ja ymmärretty sitä kiukutteluakin. On uskallettu luottaa siihen, että toinen pysyy vierellä vaikkei itse aina täydellinen olekaan.

No tuota, me olemme olleet yhdessä 33 vuotta. Olemme arvostaneet toisiamme sen verran, ettemme kaada joka ikistä paskakuormaa toistemme niskaan vain siksi, että "kenelle muullekaan sitä kiukuttelisi kuin omalle puolisolle, kun vähän v-ttaa".

Hävettäisi niin paljon, jos omaa epäonnistunutta avioliittoa ruodittaisiin asiantuntijan toimesta iltapäivälehdissä 🤐🙄

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Negatiivisen keskustelun vastapainoksi Dunderfelt tahtoo nostaa sarjasta esiin positiivisen näkemyksen. 

– Petri ja kaikki sarjan kolme miestä ovat hienoja suomalaisia miehiä, jotka puhuvat tunteistaan. Sen voi nostaa esiin positiivisena puolena, kun aina sanotaan, ettei suomalainen mies puhu." 

Tuo Dunderfelt on niin sovinisti, että mua oksettaa!! Hän nostaa aina kaikissa haastatteluissa pelkästään miesten hyviä puolia esiin ja yrittää saada Marin ja Petrinkin epäonnistumisen Marin syyksi. 

Dunderin mukaan Mari ja Petri on valehdelleet valintavaiheessa. Heille on tehty monien sivujen mittaiset psykologiset testit ja haastateltu useampaan kertaan. Silti nämä kolme asiantuntijaa ei ole missään vaiheessa huomanneet vedätystä. Iltasanomissa tästä valittelee ja siirtää kaiken vastuun pariskunnalle.

 C'mon Dunderi, ota nyt vähän vastuuta itsekin. Kai teidän pitäis asiantuntijoina nähdä jotenkin hakijoiden läpi. Vai noinko helppoa on höynäyttää "asiantuntijoita"?

Kuka idiootti tuohon ohjelmaan lähtee vedättämään asiantuntijoita ja kaikkia muitakin? Ehkä perusoletus on, että ihmiset haluavat löytää sopivan puolison puhumalla totta? Entä Marin kommentti lapsista? Onko sekin asiantuntijoiden vika, että Mari valehteli?

Huoh. Tuskin ovat tahallaan vedättäneet. Ihminen on harvoin kykenevä arvioimaan itseään objektiivisesti, se juuri olisi tässä ollut se asiantuntijoiden homma.

Mihin Marin kommenttiin lapsista viittaat? Väität, että Mari on valehdellut asiantuntijoille haluavansa lapsia vai mitä ihmettä?

Niinhän tuossa uutisessa sanottiin. Lue se ensin, niin ei tarvitse ihmetellä. Ja tuo ei ollut ainoa asia.

Jos minä haen ohjelmaan ja kerron et odotan mieheltä ja parisuhteelta:

- lapsiperhe-elämää

- liikunnallista elämäntapaa ja vaikkapa

- matkustelua

Ni onko ihan totta teidän mielestä asiantuntijoiden vika jos saan ihmisen, joka vastaa noihin kun itse en halua lapsia ja köllöttää sohvannurkassa yksin?! (Toki haluan mielummin sen seksikkään sixpack miehen kuin kaljaa ryystävän nysvän, joka itse olen)

Eikö ihmisellä ole mitään vastuuta siitä mitä ulospäin antaa? Ja miten on mahdolllista, että muilla ei ole ollut tällaista ongelmaa, jos kaikki syy on asiantuntijoissa?

Jutussa EI sanottu Marin valehdelleen asiantuntijoille haluavansa lapsia. Se on oma tulkintasi. Mari ja Petri ovat todenneet, että heillä on erilaiset näkemykset lapsista.

"Molemmat sanoivat olevansa valmiita lapsia varten ja he myös ovat sen ikäisiä, että haluavat lapsia. " no jos tämä on totta, niin kovin perustavanlaatuisesta erimielisyydestä ei voi olla kyse kuitenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo asiantuntijoiden vika, kun eivät tunnista feikkausta.

Vai olisko näillä feikkaajilla itsellään myös peiliin katsomisen paikka?

No on kyllä asiantuntijoillakin. "Feikkaajat" voivat pyrkiä parantamaan itsetuntemustaan, asiantuntijat ammattitaitoaan.

Miten sinä olisit toiminut? :) Olettaen, että sulla on vaan ihmisten sana siitä mitä he haluavat ja millaisia ovat.

Odotan innolla!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpas silmiäavaavaa seurata tätä kautta. Olen samanlainen nainen kuin Mari, ja kuvailenkin itseäni samalla lailla. Silti nyt tunnistan noita samoja heikkouksia ja tavallaan osin ymmärrän, miksi hänen käytöstään niin paljon haukutaan täällä. Voin ottaa tästä itsekin opiksi, sillä, ilmeisesti pääosin minun takiani, elän huonossa liitossa petrimäisen kuivan ja tylsän miehen kanssa. Nuorempana erosin pitkästä avoliitosta koska silloinen puolisoni oli minusta tavallaan liian kiltti, hän palvoi minua emmekä riidelleet koskaan, täysin hänen pitkän pinnansa ansiosta. Ai että, kuinka nyt osaankaan kaivata joustavaa kultakimpaletta!

Väitän kuitenkin, että Mari on aika pitkälti väärinymmärretty, vaikka ikävää piikittelyä näkyykin. Hän olisi varmasti aivan ihana, jos tuntisi olonsa rakastetuksi, hyväksytyksy ja kuulluksi, nähdyksi omana itsenään.

Silloin kun itse puhun rumasti puolisolleni tai kiukuttelen, toivon, että minuun katsottaisiin lempeästi ja minua halattaisiin. Sanottaisiin, että ei se mitään. Sulaisin oitis. Mutta osa ihmisistä ei osaa ottaa sitä noin, vaan hyökkää heti, ja siitä johtuen se piikikkyys sitten tavallaan kasvaa todeksi, muuttuu vakavaksi ja ihan oikeaksi mielipiteeksi siitä toisesta.

Huhhuh...etkö siis edes yritä ottaa itse vastuuta tunteistasi? Koetko, että sinulla on oikeus kiukutella puolisollesi tuolla tavalla? Minulla on se käsitys, että tuollainen käytös on tyypillistä lapselle, mutta aikuisen tunnetaidot ovat jo hieman kehittyneemmät. Missään tapauksessa en siedä itseltäni tai puolisoltani tuollaista kiukuttelua... Päin vastoin odotan, että aikuisina ihmisinä tunnistamme itsessämme mikä kiukuttaa, ja itse ratkaisemme ongelman tuottamatta pahaa mieltä toiselle.

Esimerkiksi siis niin, että jos työpäivän jälkeen on väsynyt, tulee kotiin tai kotona muiden seuraan vasta levättyään, jos ei pysty asialliseen vuorovaikutukseen. Itse olen kotona lasten kanssa, ja otan vastaan kiukuttelua jatkuvasti: milloin väsynyt 2 v. raivoaa, milloin taas nälkäinen koululainen. En todellakaan suostu siihen, että myös mieheni kaataisi milloin mitäkin moskaa minun niskaani kiukuttelemalla.

Toki joskus käy niin, että toiselle tulee tiuskittua. Silloinkin heti kun huomaa mokanneensa, pyytää anteeksi ja selittää miksi on pahalla tuulella.

Aliisasta tulee vähän sellainen vaikutelma, että hän kokee ihan asianmukaiseksi näyttää kaikki tunteensa toiselle sen kummemmin siistimättä tai säätelemättä tunneilmaisuaan.

No jaa, kyllä meillä aikuisetkin saa kiukutella. Kenelle muulle sitä edes kiukuttelis kuin sille omalle puolisolle. Puolin ja toisin. Ei ole nämä kiukuttelut suhdetta kaataneet (yhdessä oltu pian 20v.) eikä kumpikaan tunne olevansa äiti tai isä puolisolleen. Ihmisiä me vaan ollaan ja ihmiset on välillä vittumaisia, välillä ärsyttäviä tai kiukkuisia. Minä olen ottanut sen asenteen, että tarvittaessa otan sitä moskaa päälleni, myös puolisoltani. Ja vastaavasti saan itse kipata moskaa hänen päälleen. Tietenkin kohtuudella, ihan kaikkea ei ole pakko kestää. Ehkä meillä on sitten voimakas luottamus, kun uskotaan että saadaan olla sitä mitä ollaan ja puoliso sen kestää. Ei tarvi olla pelkkää auringonpaistetta, rakkaus kestää myös lapsellisen kiukuttelun.

Kysypä joskus ihan vakavasti puolisoltasi onko hän myös tuota mieltä. Itse olen seurannut useampia pariskuntia jossa tuo kiukuttelu on kuitenkin varsin yksipuolista vaikka se kiukuttelija haluaa sen molemminpuolisena nähdä. Äitini on koko avioliittoajan kaatanut kaikki pahat olonsa isäni ja aiemmin meidän lasten päälle. Isä saattaa joskus ärähtää kiukkuisena mutta kyllä tuo tunteiden kaatopaikkana olo on hänelle raskasta. Erityisesti aikoina jolloin jo vanhalla isälläni on terveysongelmia (...joista äiti ahdistuu eikä kykene ahdistukseltaan käymään sairaalassa katsomassa isää ja kun isä hieman tokenee kaataa ahdistuksensa kiukkuna toipuvan niskaan). Näitä "unelmaliittoja" on paljon.

No kuule on. Mies kiukuttelee myös mulle, ihan siinä kuin minäkin. Ja asiasta on puhuttu jo aika pian seurustelun jälkeen. Exäni kun oli sitä mieltä, että mun olis pitänyt olla aina pelkkää auringonpaistetta. Huonot fiilikset oli heti merkki siitä että exässä on jotain vikaa eikä hän ole onnistunut hommassaan. Exällä kun oli se käsitys että on puolison tehtävä pitää toinen koko ajan onnellisena ja aurinkoisena. Joten nykyisen kanssa sovittiin ehti alkuun, että tässä suhteessa kumpikin saa olla sitä mitä on. Kohtuudella saa kiukutella ja suuttua. Saa olla allapäin. Ne ovat ihan normaaleja tunteita. Ei niitä tarvi piilotella. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpas silmiäavaavaa seurata tätä kautta. Olen samanlainen nainen kuin Mari, ja kuvailenkin itseäni samalla lailla. Silti nyt tunnistan noita samoja heikkouksia ja tavallaan osin ymmärrän, miksi hänen käytöstään niin paljon haukutaan täällä. Voin ottaa tästä itsekin opiksi, sillä, ilmeisesti pääosin minun takiani, elän huonossa liitossa petrimäisen kuivan ja tylsän miehen kanssa. Nuorempana erosin pitkästä avoliitosta koska silloinen puolisoni oli minusta tavallaan liian kiltti, hän palvoi minua emmekä riidelleet koskaan, täysin hänen pitkän pinnansa ansiosta. Ai että, kuinka nyt osaankaan kaivata joustavaa kultakimpaletta!

Väitän kuitenkin, että Mari on aika pitkälti väärinymmärretty, vaikka ikävää piikittelyä näkyykin. Hän olisi varmasti aivan ihana, jos tuntisi olonsa rakastetuksi, hyväksytyksy ja kuulluksi, nähdyksi omana itsenään.

Silloin kun itse puhun rumasti puolisolleni tai kiukuttelen, toivon, että minuun katsottaisiin lempeästi ja minua halattaisiin. Sanottaisiin, että ei se mitään. Sulaisin oitis. Mutta osa ihmisistä ei osaa ottaa sitä noin, vaan hyökkää heti, ja siitä johtuen se piikikkyys sitten tavallaan kasvaa todeksi, muuttuu vakavaksi ja ihan oikeaksi mielipiteeksi siitä toisesta.

Huhhuh...etkö siis edes yritä ottaa itse vastuuta tunteistasi? Koetko, että sinulla on oikeus kiukutella puolisollesi tuolla tavalla? Minulla on se käsitys, että tuollainen käytös on tyypillistä lapselle, mutta aikuisen tunnetaidot ovat jo hieman kehittyneemmät. Missään tapauksessa en siedä itseltäni tai puolisoltani tuollaista kiukuttelua... Päin vastoin odotan, että aikuisina ihmisinä tunnistamme itsessämme mikä kiukuttaa, ja itse ratkaisemme ongelman tuottamatta pahaa mieltä toiselle.

Esimerkiksi siis niin, että jos työpäivän jälkeen on väsynyt, tulee kotiin tai kotona muiden seuraan vasta levättyään, jos ei pysty asialliseen vuorovaikutukseen. Itse olen kotona lasten kanssa, ja otan vastaan kiukuttelua jatkuvasti: milloin väsynyt 2 v. raivoaa, milloin taas nälkäinen koululainen. En todellakaan suostu siihen, että myös mieheni kaataisi milloin mitäkin moskaa minun niskaani kiukuttelemalla.

Toki joskus käy niin, että toiselle tulee tiuskittua. Silloinkin heti kun huomaa mokanneensa, pyytää anteeksi ja selittää miksi on pahalla tuulella.

Aliisasta tulee vähän sellainen vaikutelma, että hän kokee ihan asianmukaiseksi näyttää kaikki tunteensa toiselle sen kummemmin siistimättä tai säätelemättä tunneilmaisuaan.

No jaa, kyllä meillä aikuisetkin saa kiukutella. Kenelle muulle sitä edes kiukuttelis kuin sille omalle puolisolle. Puolin ja toisin. Ei ole nämä kiukuttelut suhdetta kaataneet (yhdessä oltu pian 20v.) eikä kumpikaan tunne olevansa äiti tai isä puolisolleen. Ihmisiä me vaan ollaan ja ihmiset on välillä vittumaisia, välillä ärsyttäviä tai kiukkuisia. Minä olen ottanut sen asenteen, että tarvittaessa otan sitä moskaa päälleni, myös puolisoltani. Ja vastaavasti saan itse kipata moskaa hänen päälleen. Tietenkin kohtuudella, ihan kaikkea ei ole pakko kestää. Ehkä meillä on sitten voimakas luottamus, kun uskotaan että saadaan olla sitä mitä ollaan ja puoliso sen kestää. Ei tarvi olla pelkkää auringonpaistetta, rakkaus kestää myös lapsellisen kiukuttelun.

Öö? Tarviiko kiukutella kenellekään? Aikuinen ihminen osaa hallita tunteensa. Keskustelu on se avain, ei mikään lapsellinen kiukuttelu.

Kyllä tarvii, kunnon kiukuttelu silloin tällöin tekee poikaa. Tunteensa saa näyttää. Ihmisen ei tarvi elää elämäänsä halliten tunteitaan täydellisesti. Se ensinnäkin on täysin mahdotonta ja tekee vaan hallaa ihmiselle. Tottakai hallitsematon kiukuttelu on pahasta. Kaikella on rajansa, mutta kyllä tunteensa saa ja pitää näyttää, myös ne huonot.

Ei ole ihme että mt-ongelmia on jos ajatus on se että aikuisen ihmisen pitää hillita ja hallita itsensä niin ettei normaaleja tunteita saa näyttää edes lähimmille ihmisille. Pakkohan siinä on pillereitä tyhtyä napsimaan että jaksaa elää.

Tuota, äitini käyttäytyi kuin sinä. Ei tuollaisessa kodissa paljon tilaa lasten tunteille jää kun täytyy kiukuttelevaa äitiä väistellä, opittiin joko pitämään kaikki sisällä, olemaan kiukuttelevan äidin äiti ja terapian avulla myöhemmin vastuullisiksi aikuisiksi, tai muutama otti suoraan äidin mallin jota on onnettomasti toistanut omissa epäonnistuvissa parisuhteissaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Negatiivisen keskustelun vastapainoksi Dunderfelt tahtoo nostaa sarjasta esiin positiivisen näkemyksen. 

– Petri ja kaikki sarjan kolme miestä ovat hienoja suomalaisia miehiä, jotka puhuvat tunteistaan. Sen voi nostaa esiin positiivisena puolena, kun aina sanotaan, ettei suomalainen mies puhu." 

Tuo Dunderfelt on niin sovinisti, että mua oksettaa!! Hän nostaa aina kaikissa haastatteluissa pelkästään miesten hyviä puolia esiin ja yrittää saada Marin ja Petrinkin epäonnistumisen Marin syyksi. 

Dunderin mukaan Mari ja Petri on valehdelleet valintavaiheessa. Heille on tehty monien sivujen mittaiset psykologiset testit ja haastateltu useampaan kertaan. Silti nämä kolme asiantuntijaa ei ole missään vaiheessa huomanneet vedätystä. Iltasanomissa tästä valittelee ja siirtää kaiken vastuun pariskunnalle.

 C'mon Dunderi, ota nyt vähän vastuuta itsekin. Kai teidän pitäis asiantuntijoina nähdä jotenkin hakijoiden läpi. Vai noinko helppoa on höynäyttää "asiantuntijoita"?

Kuka idiootti tuohon ohjelmaan lähtee vedättämään asiantuntijoita ja kaikkia muitakin? Ehkä perusoletus on, että ihmiset haluavat löytää sopivan puolison puhumalla totta? Entä Marin kommentti lapsista? Onko sekin asiantuntijoiden vika, että Mari valehteli?

Huoh. Tuskin ovat tahallaan vedättäneet. Ihminen on harvoin kykenevä arvioimaan itseään objektiivisesti, se juuri olisi tässä ollut se asiantuntijoiden homma.

Mihin Marin kommenttiin lapsista viittaat? Väität, että Mari on valehdellut asiantuntijoille haluavansa lapsia vai mitä ihmettä?

Niinhän tuossa uutisessa sanottiin. Lue se ensin, niin ei tarvitse ihmetellä. Ja tuo ei ollut ainoa asia.

Jos minä haen ohjelmaan ja kerron et odotan mieheltä ja parisuhteelta:

- lapsiperhe-elämää

- liikunnallista elämäntapaa ja vaikkapa

- matkustelua

Ni onko ihan totta teidän mielestä asiantuntijoiden vika jos saan ihmisen, joka vastaa noihin kun itse en halua lapsia ja köllöttää sohvannurkassa yksin?! (Toki haluan mielummin sen seksikkään sixpack miehen kuin kaljaa ryystävän nysvän, joka itse olen)

Eikö ihmisellä ole mitään vastuuta siitä mitä ulospäin antaa? Ja miten on mahdolllista, että muilla ei ole ollut tällaista ongelmaa, jos kaikki syy on asiantuntijoissa?

Jutussa EI sanottu Marin valehdelleen asiantuntijoille haluavansa lapsia. Se on oma tulkintasi. Mari ja Petri ovat todenneet, että heillä on erilaiset näkemykset lapsista.

"Molemmat sanoivat olevansa valmiita lapsia varten ja he myös ovat sen ikäisiä, että haluavat lapsia. " no jos tämä on totta, niin kovin perustavanlaatuisesta erimielisyydestä ei voi olla kyse kuitenkaan.

Sä teit ton sitaatin perusteella johtopäätöksen, että Mari valehteli asiantuntijoille haluavansa lapsia? Dundis ei tuossa sanonut edes niin. Hän vain yritti perustella parilla olevan yhteisiä juttuja. Erimielisyydet lapsia koskien voivat liittyä vaikka lastenhoitovastuuseen jne tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo asiantuntijoiden vika, kun eivät tunnista feikkausta.

Vai olisko näillä feikkaajilla itsellään myös peiliin katsomisen paikka?

No on kyllä asiantuntijoillakin. "Feikkaajat" voivat pyrkiä parantamaan itsetuntemustaan, asiantuntijat ammattitaitoaan.

Miten sinä olisit toiminut? :) Olettaen, että sulla on vaan ihmisten sana siitä mitä he haluavat ja millaisia ovat.

Odotan innolla!

No silloin kun olen kussut jonkun ammatillisen jutun, niin olen pyrkinyt ottamaan siitä opikseni. En syytellyt muita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mari onkin tosi väsyneen näköinen. Mä olisin tosi kireä, jos en sais moneen yöhön nukuttua. Petri on ollut tässä jaksossa sympaattisempi.

Jep, tunnistan saman itsestäni. Väsyneenä sitä ei jaksa miettiä mitä sanoo. Ne normaalit sosiaaliset rajoitteet ei toimi. Myöhemmin itseäänkin harmittaa omat sanomiset. Väsyneenä ei vaan aivot toimi.

Muistapa sit sama kun muut kohtelee sua tuollei.

En voi sietää ihmisiä, jotka ei kanna vastuutaan teoistaan/käytöksestään.

No, minäpä muistan :) Tosin onhan tässä jo yhtä ja toista koettu kun ikää on 40+, puolison kanssa oltu yhdessä yli 15v. ja kolme lasta hoidettu univelkojen ja kiukuttelun keskellä. Ehkä me on sitten oltu toisillemme armollisia ja ymmärretty sitä kiukutteluakin. On uskallettu luottaa siihen, että toinen pysyy vierellä vaikkei itse aina täydellinen olekaan.

No tuota, me olemme olleet yhdessä 33 vuotta. Olemme arvostaneet toisiamme sen verran, ettemme kaada joka ikistä paskakuormaa toistemme niskaan vain siksi, että "kenelle muullekaan sitä kiukuttelisi kuin omalle puolisolle, kun vähän v-ttaa".

Kiva teille. Meille avioliitto on jakamista, myös niiden ikävien asioiden. Eikä se tarkoita että kaataa paskaa toisen niskaan koko ajan. Kohtuus pitää muistaa tässäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpas silmiäavaavaa seurata tätä kautta. Olen samanlainen nainen kuin Mari, ja kuvailenkin itseäni samalla lailla. Silti nyt tunnistan noita samoja heikkouksia ja tavallaan osin ymmärrän, miksi hänen käytöstään niin paljon haukutaan täällä. Voin ottaa tästä itsekin opiksi, sillä, ilmeisesti pääosin minun takiani, elän huonossa liitossa petrimäisen kuivan ja tylsän miehen kanssa. Nuorempana erosin pitkästä avoliitosta koska silloinen puolisoni oli minusta tavallaan liian kiltti, hän palvoi minua emmekä riidelleet koskaan, täysin hänen pitkän pinnansa ansiosta. Ai että, kuinka nyt osaankaan kaivata joustavaa kultakimpaletta!

Väitän kuitenkin, että Mari on aika pitkälti väärinymmärretty, vaikka ikävää piikittelyä näkyykin. Hän olisi varmasti aivan ihana, jos tuntisi olonsa rakastetuksi, hyväksytyksy ja kuulluksi, nähdyksi omana itsenään.

Silloin kun itse puhun rumasti puolisolleni tai kiukuttelen, toivon, että minuun katsottaisiin lempeästi ja minua halattaisiin. Sanottaisiin, että ei se mitään. Sulaisin oitis. Mutta osa ihmisistä ei osaa ottaa sitä noin, vaan hyökkää heti, ja siitä johtuen se piikikkyys sitten tavallaan kasvaa todeksi, muuttuu vakavaksi ja ihan oikeaksi mielipiteeksi siitä toisesta.

Huhhuh...etkö siis edes yritä ottaa itse vastuuta tunteistasi? Koetko, että sinulla on oikeus kiukutella puolisollesi tuolla tavalla? Minulla on se käsitys, että tuollainen käytös on tyypillistä lapselle, mutta aikuisen tunnetaidot ovat jo hieman kehittyneemmät. Missään tapauksessa en siedä itseltäni tai puolisoltani tuollaista kiukuttelua... Päin vastoin odotan, että aikuisina ihmisinä tunnistamme itsessämme mikä kiukuttaa, ja itse ratkaisemme ongelman tuottamatta pahaa mieltä toiselle.

Esimerkiksi siis niin, että jos työpäivän jälkeen on väsynyt, tulee kotiin tai kotona muiden seuraan vasta levättyään, jos ei pysty asialliseen vuorovaikutukseen. Itse olen kotona lasten kanssa, ja otan vastaan kiukuttelua jatkuvasti: milloin väsynyt 2 v. raivoaa, milloin taas nälkäinen koululainen. En todellakaan suostu siihen, että myös mieheni kaataisi milloin mitäkin moskaa minun niskaani kiukuttelemalla.

Toki joskus käy niin, että toiselle tulee tiuskittua. Silloinkin heti kun huomaa mokanneensa, pyytää anteeksi ja selittää miksi on pahalla tuulella.

Aliisasta tulee vähän sellainen vaikutelma, että hän kokee ihan asianmukaiseksi näyttää kaikki tunteensa toiselle sen kummemmin siistimättä tai säätelemättä tunneilmaisuaan.

No jaa, kyllä meillä aikuisetkin saa kiukutella. Kenelle muulle sitä edes kiukuttelis kuin sille omalle puolisolle. Puolin ja toisin. Ei ole nämä kiukuttelut suhdetta kaataneet (yhdessä oltu pian 20v.) eikä kumpikaan tunne olevansa äiti tai isä puolisolleen. Ihmisiä me vaan ollaan ja ihmiset on välillä vittumaisia, välillä ärsyttäviä tai kiukkuisia. Minä olen ottanut sen asenteen, että tarvittaessa otan sitä moskaa päälleni, myös puolisoltani. Ja vastaavasti saan itse kipata moskaa hänen päälleen. Tietenkin kohtuudella, ihan kaikkea ei ole pakko kestää. Ehkä meillä on sitten voimakas luottamus, kun uskotaan että saadaan olla sitä mitä ollaan ja puoliso sen kestää. Ei tarvi olla pelkkää auringonpaistetta, rakkaus kestää myös lapsellisen kiukuttelun.

No ei kyse ollutkaan siitä, etteikö kaikki joskus kiukuttelisi tai sanoisi toiselle ikävästi. Mutta jos kiukuttelu on oikeasti joku tapa kommunikoida, niin on siinä tunnesäätelyssä jotain pielessä. Mielestäni aikuisessa parisuhteessa tulee välttää ylimääräistä lapsellisen p*skan kippaamista toisen niskaan, ei sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, etteikö olisi luottamusta tai ei saisi olla sitä, mitä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Negatiivisen keskustelun vastapainoksi Dunderfelt tahtoo nostaa sarjasta esiin positiivisen näkemyksen. 

– Petri ja kaikki sarjan kolme miestä ovat hienoja suomalaisia miehiä, jotka puhuvat tunteistaan. Sen voi nostaa esiin positiivisena puolena, kun aina sanotaan, ettei suomalainen mies puhu." 

Tuo Dunderfelt on niin sovinisti, että mua oksettaa!! Hän nostaa aina kaikissa haastatteluissa pelkästään miesten hyviä puolia esiin ja yrittää saada Marin ja Petrinkin epäonnistumisen Marin syyksi. 

Dunderin mukaan Mari ja Petri on valehdelleet valintavaiheessa. Heille on tehty monien sivujen mittaiset psykologiset testit ja haastateltu useampaan kertaan. Silti nämä kolme asiantuntijaa ei ole missään vaiheessa huomanneet vedätystä. Iltasanomissa tästä valittelee ja siirtää kaiken vastuun pariskunnalle.

 C'mon Dunderi, ota nyt vähän vastuuta itsekin. Kai teidän pitäis asiantuntijoina nähdä jotenkin hakijoiden läpi. Vai noinko helppoa on höynäyttää "asiantuntijoita"?

Kuka idiootti tuohon ohjelmaan lähtee vedättämään asiantuntijoita ja kaikkia muitakin? Ehkä perusoletus on, että ihmiset haluavat löytää sopivan puolison puhumalla totta? Entä Marin kommentti lapsista? Onko sekin asiantuntijoiden vika, että Mari valehteli?

Huoh. Tuskin ovat tahallaan vedättäneet. Ihminen on harvoin kykenevä arvioimaan itseään objektiivisesti, se juuri olisi tässä ollut se asiantuntijoiden homma.

Mihin Marin kommenttiin lapsista viittaat? Väität, että Mari on valehdellut asiantuntijoille haluavansa lapsia vai mitä ihmettä?

Niinhän tuossa uutisessa sanottiin. Lue se ensin, niin ei tarvitse ihmetellä. Ja tuo ei ollut ainoa asia.

Jos minä haen ohjelmaan ja kerron et odotan mieheltä ja parisuhteelta:

- lapsiperhe-elämää

- liikunnallista elämäntapaa ja vaikkapa

- matkustelua

Ni onko ihan totta teidän mielestä asiantuntijoiden vika jos saan ihmisen, joka vastaa noihin kun itse en halua lapsia ja köllöttää sohvannurkassa yksin?! (Toki haluan mielummin sen seksikkään sixpack miehen kuin kaljaa ryystävän nysvän, joka itse olen)

Eikö ihmisellä ole mitään vastuuta siitä mitä ulospäin antaa? Ja miten on mahdolllista, että muilla ei ole ollut tällaista ongelmaa, jos kaikki syy on asiantuntijoissa?

Jutussa EI sanottu Marin valehdelleen asiantuntijoille haluavansa lapsia. Se on oma tulkintasi. Mari ja Petri ovat todenneet, että heillä on erilaiset näkemykset lapsista.

"Molemmat sanoivat olevansa valmiita lapsia varten ja he myös ovat sen ikäisiä, että haluavat lapsia. " no jos tämä on totta, niin kovin perustavanlaatuisesta erimielisyydestä ei voi olla kyse kuitenkaan.

Sä teit ton sitaatin perusteella johtopäätöksen, että Mari valehteli asiantuntijoille haluavansa lapsia? Dundis ei tuossa sanonut edes niin. Hän vain yritti perustella parilla olevan yhteisiä juttuja. Erimielisyydet lapsia koskien voivat liittyä vaikka lastenhoitovastuuseen jne tms.

En tehnyt tuon perusteella, vaan sitä asiaa on ruodittu täällä jo sivutolkulla paljon et eikö Mari halua lapsia. Siltä vähän vaikutti. Mut joka tapauksessa selvää on, et nuo ei ole antaneet rehellisiä vastauksia -joko tarkoituksella tai tahattomasti ja nyt ollaan kusessa. Missään nimessä syy ei ole pelkästään asiantuntijatiimin. Vai osaatko kertoa mitä itse olisit tehnyt toisin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpas silmiäavaavaa seurata tätä kautta. Olen samanlainen nainen kuin Mari, ja kuvailenkin itseäni samalla lailla. Silti nyt tunnistan noita samoja heikkouksia ja tavallaan osin ymmärrän, miksi hänen käytöstään niin paljon haukutaan täällä. Voin ottaa tästä itsekin opiksi, sillä, ilmeisesti pääosin minun takiani, elän huonossa liitossa petrimäisen kuivan ja tylsän miehen kanssa. Nuorempana erosin pitkästä avoliitosta koska silloinen puolisoni oli minusta tavallaan liian kiltti, hän palvoi minua emmekä riidelleet koskaan, täysin hänen pitkän pinnansa ansiosta. Ai että, kuinka nyt osaankaan kaivata joustavaa kultakimpaletta!

Väitän kuitenkin, että Mari on aika pitkälti väärinymmärretty, vaikka ikävää piikittelyä näkyykin. Hän olisi varmasti aivan ihana, jos tuntisi olonsa rakastetuksi, hyväksytyksy ja kuulluksi, nähdyksi omana itsenään.

Silloin kun itse puhun rumasti puolisolleni tai kiukuttelen, toivon, että minuun katsottaisiin lempeästi ja minua halattaisiin. Sanottaisiin, että ei se mitään. Sulaisin oitis. Mutta osa ihmisistä ei osaa ottaa sitä noin, vaan hyökkää heti, ja siitä johtuen se piikikkyys sitten tavallaan kasvaa todeksi, muuttuu vakavaksi ja ihan oikeaksi mielipiteeksi siitä toisesta.

Huhhuh...etkö siis edes yritä ottaa itse vastuuta tunteistasi? Koetko, että sinulla on oikeus kiukutella puolisollesi tuolla tavalla? Minulla on se käsitys, että tuollainen käytös on tyypillistä lapselle, mutta aikuisen tunnetaidot ovat jo hieman kehittyneemmät. Missään tapauksessa en siedä itseltäni tai puolisoltani tuollaista kiukuttelua... Päin vastoin odotan, että aikuisina ihmisinä tunnistamme itsessämme mikä kiukuttaa, ja itse ratkaisemme ongelman tuottamatta pahaa mieltä toiselle.

Esimerkiksi siis niin, että jos työpäivän jälkeen on väsynyt, tulee kotiin tai kotona muiden seuraan vasta levättyään, jos ei pysty asialliseen vuorovaikutukseen. Itse olen kotona lasten kanssa, ja otan vastaan kiukuttelua jatkuvasti: milloin väsynyt 2 v. raivoaa, milloin taas nälkäinen koululainen. En todellakaan suostu siihen, että myös mieheni kaataisi milloin mitäkin moskaa minun niskaani kiukuttelemalla.

Toki joskus käy niin, että toiselle tulee tiuskittua. Silloinkin heti kun huomaa mokanneensa, pyytää anteeksi ja selittää miksi on pahalla tuulella.

Aliisasta tulee vähän sellainen vaikutelma, että hän kokee ihan asianmukaiseksi näyttää kaikki tunteensa toiselle sen kummemmin siistimättä tai säätelemättä tunneilmaisuaan.

No jaa, kyllä meillä aikuisetkin saa kiukutella. Kenelle muulle sitä edes kiukuttelis kuin sille omalle puolisolle. Puolin ja toisin. Ei ole nämä kiukuttelut suhdetta kaataneet (yhdessä oltu pian 20v.) eikä kumpikaan tunne olevansa äiti tai isä puolisolleen. Ihmisiä me vaan ollaan ja ihmiset on välillä vittumaisia, välillä ärsyttäviä tai kiukkuisia. Minä olen ottanut sen asenteen, että tarvittaessa otan sitä moskaa päälleni, myös puolisoltani. Ja vastaavasti saan itse kipata moskaa hänen päälleen. Tietenkin kohtuudella, ihan kaikkea ei ole pakko kestää. Ehkä meillä on sitten voimakas luottamus, kun uskotaan että saadaan olla sitä mitä ollaan ja puoliso sen kestää. Ei tarvi olla pelkkää auringonpaistetta, rakkaus kestää myös lapsellisen kiukuttelun.

Kysypä joskus ihan vakavasti puolisoltasi onko hän myös tuota mieltä. Itse olen seurannut useampia pariskuntia jossa tuo kiukuttelu on kuitenkin varsin yksipuolista vaikka se kiukuttelija haluaa sen molemminpuolisena nähdä. Äitini on koko avioliittoajan kaatanut kaikki pahat olonsa isäni ja aiemmin meidän lasten päälle. Isä saattaa joskus ärähtää kiukkuisena mutta kyllä tuo tunteiden kaatopaikkana olo on hänelle raskasta. Erityisesti aikoina jolloin jo vanhalla isälläni on terveysongelmia (...joista äiti ahdistuu eikä kykene ahdistukseltaan käymään sairaalassa katsomassa isää ja kun isä hieman tokenee kaataa ahdistuksensa kiukkuna toipuvan niskaan). Näitä "unelmaliittoja" on paljon.

No kuule on. Mies kiukuttelee myös mulle, ihan siinä kuin minäkin. Ja asiasta on puhuttu jo aika pian seurustelun jälkeen. Exäni kun oli sitä mieltä, että mun olis pitänyt olla aina pelkkää auringonpaistetta. Huonot fiilikset oli heti merkki siitä että exässä on jotain vikaa eikä hän ole onnistunut hommassaan. Exällä kun oli se käsitys että on puolison tehtävä pitää toinen koko ajan onnellisena ja aurinkoisena. Joten nykyisen kanssa sovittiin ehti alkuun, että tässä suhteessa kumpikin saa olla sitä mitä on. Kohtuudella saa kiukutella ja suuttua. Saa olla allapäin. Ne ovat ihan normaaleja tunteita. Ei niitä tarvi piilotella. 

Tunteet on normaaleja, tunteiden muuttaminen toiminnaksi on kyllä kaikkien psykologian opusten mukaan kehittymätöntä. Mutta jokainen tavallaan. Oletko käynyt samat keskustelut lastesi kanssa? Kuinkahan suhtautuvat sinuun kun tulevat täysi-ikäisiksi? Meillä välit ovat erittäin viileät, se tunteiden roskasankona oleminen ei enää huvita. Isää vaan käy sääliksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpas silmiäavaavaa seurata tätä kautta. Olen samanlainen nainen kuin Mari, ja kuvailenkin itseäni samalla lailla. Silti nyt tunnistan noita samoja heikkouksia ja tavallaan osin ymmärrän, miksi hänen käytöstään niin paljon haukutaan täällä. Voin ottaa tästä itsekin opiksi, sillä, ilmeisesti pääosin minun takiani, elän huonossa liitossa petrimäisen kuivan ja tylsän miehen kanssa. Nuorempana erosin pitkästä avoliitosta koska silloinen puolisoni oli minusta tavallaan liian kiltti, hän palvoi minua emmekä riidelleet koskaan, täysin hänen pitkän pinnansa ansiosta. Ai että, kuinka nyt osaankaan kaivata joustavaa kultakimpaletta!

Väitän kuitenkin, että Mari on aika pitkälti väärinymmärretty, vaikka ikävää piikittelyä näkyykin. Hän olisi varmasti aivan ihana, jos tuntisi olonsa rakastetuksi, hyväksytyksy ja kuulluksi, nähdyksi omana itsenään.

Silloin kun itse puhun rumasti puolisolleni tai kiukuttelen, toivon, että minuun katsottaisiin lempeästi ja minua halattaisiin. Sanottaisiin, että ei se mitään. Sulaisin oitis. Mutta osa ihmisistä ei osaa ottaa sitä noin, vaan hyökkää heti, ja siitä johtuen se piikikkyys sitten tavallaan kasvaa todeksi, muuttuu vakavaksi ja ihan oikeaksi mielipiteeksi siitä toisesta.

Huhhuh...etkö siis edes yritä ottaa itse vastuuta tunteistasi? Koetko, että sinulla on oikeus kiukutella puolisollesi tuolla tavalla? Minulla on se käsitys, että tuollainen käytös on tyypillistä lapselle, mutta aikuisen tunnetaidot ovat jo hieman kehittyneemmät. Missään tapauksessa en siedä itseltäni tai puolisoltani tuollaista kiukuttelua... Päin vastoin odotan, että aikuisina ihmisinä tunnistamme itsessämme mikä kiukuttaa, ja itse ratkaisemme ongelman tuottamatta pahaa mieltä toiselle.

Esimerkiksi siis niin, että jos työpäivän jälkeen on väsynyt, tulee kotiin tai kotona muiden seuraan vasta levättyään, jos ei pysty asialliseen vuorovaikutukseen. Itse olen kotona lasten kanssa, ja otan vastaan kiukuttelua jatkuvasti: milloin väsynyt 2 v. raivoaa, milloin taas nälkäinen koululainen. En todellakaan suostu siihen, että myös mieheni kaataisi milloin mitäkin moskaa minun niskaani kiukuttelemalla.

Toki joskus käy niin, että toiselle tulee tiuskittua. Silloinkin heti kun huomaa mokanneensa, pyytää anteeksi ja selittää miksi on pahalla tuulella.

Aliisasta tulee vähän sellainen vaikutelma, että hän kokee ihan asianmukaiseksi näyttää kaikki tunteensa toiselle sen kummemmin siistimättä tai säätelemättä tunneilmaisuaan.

No jaa, kyllä meillä aikuisetkin saa kiukutella. Kenelle muulle sitä edes kiukuttelis kuin sille omalle puolisolle. Puolin ja toisin. Ei ole nämä kiukuttelut suhdetta kaataneet (yhdessä oltu pian 20v.) eikä kumpikaan tunne olevansa äiti tai isä puolisolleen. Ihmisiä me vaan ollaan ja ihmiset on välillä vittumaisia, välillä ärsyttäviä tai kiukkuisia. Minä olen ottanut sen asenteen, että tarvittaessa otan sitä moskaa päälleni, myös puolisoltani. Ja vastaavasti saan itse kipata moskaa hänen päälleen. Tietenkin kohtuudella, ihan kaikkea ei ole pakko kestää. Ehkä meillä on sitten voimakas luottamus, kun uskotaan että saadaan olla sitä mitä ollaan ja puoliso sen kestää. Ei tarvi olla pelkkää auringonpaistetta, rakkaus kestää myös lapsellisen kiukuttelun.

Öö? Tarviiko kiukutella kenellekään? Aikuinen ihminen osaa hallita tunteensa. Keskustelu on se avain, ei mikään lapsellinen kiukuttelu.

Kyllä tarvii, kunnon kiukuttelu silloin tällöin tekee poikaa. Tunteensa saa näyttää. Ihmisen ei tarvi elää elämäänsä halliten tunteitaan täydellisesti. Se ensinnäkin on täysin mahdotonta ja tekee vaan hallaa ihmiselle. Tottakai hallitsematon kiukuttelu on pahasta. Kaikella on rajansa, mutta kyllä tunteensa saa ja pitää näyttää, myös ne huonot.

Ei ole ihme että mt-ongelmia on jos ajatus on se että aikuisen ihmisen pitää hillita ja hallita itsensä niin ettei normaaleja tunteita saa näyttää edes lähimmille ihmisille. Pakkohan siinä on pillereitä tyhtyä napsimaan että jaksaa elää.

Kiukuttelu on minusta kaukana normaaleista tunteista jota aikuisen tulisi näyttää. Se ettei kiukuttele ei tarkoita sitä että tukahduttaisi tunteensa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mari onkin tosi väsyneen näköinen. Mä olisin tosi kireä, jos en sais moneen yöhön nukuttua. Petri on ollut tässä jaksossa sympaattisempi.

Jep, tunnistan saman itsestäni. Väsyneenä sitä ei jaksa miettiä mitä sanoo. Ne normaalit sosiaaliset rajoitteet ei toimi. Myöhemmin itseäänkin harmittaa omat sanomiset. Väsyneenä ei vaan aivot toimi.

Muistapa sit sama kun muut kohtelee sua tuollei.

En voi sietää ihmisiä, jotka ei kanna vastuutaan teoistaan/käytöksestään.

No, minäpä muistan :) Tosin onhan tässä jo yhtä ja toista koettu kun ikää on 40+, puolison kanssa oltu yhdessä yli 15v. ja kolme lasta hoidettu univelkojen ja kiukuttelun keskellä. Ehkä me on sitten oltu toisillemme armollisia ja ymmärretty sitä kiukutteluakin. On uskallettu luottaa siihen, että toinen pysyy vierellä vaikkei itse aina täydellinen olekaan.

No tuota, me olemme olleet yhdessä 33 vuotta. Olemme arvostaneet toisiamme sen verran, ettemme kaada joka ikistä paskakuormaa toistemme niskaan vain siksi, että "kenelle muullekaan sitä kiukuttelisi kuin omalle puolisolle, kun vähän v-ttaa".

Kiva teille. Meille avioliitto on jakamista, myös niiden ikävien asioiden. Eikä se tarkoita että kaataa paskaa toisen niskaan koko ajan. Kohtuus pitää muistaa tässäkin.

Eli kohduutella on ok kaataa paskaa toisen niskaan? :D