Lue keskustelun säännöt.
Kun puoliso ei kelpuuta kohtuuhintaista asuntoa
31.08.2017 |
Me asumme nyt edullisesti vuokralla, ja tiedossa on että tämä vuokra-asunto lähtee ennen pitkää "alta" eli jossain vaiheessa lähitulevaisuudessa joudumme joka tapauksessa muuttamaan, mutta ei vielä kuukauden päästä kiireellä. Ollaan katsottu sekä myytäviä että vuokrattavia asuntoja. Ongelma on se, että puolisolle ei tunnu kelpaavan mikään kohtuuhintainen eli sellainen mihin meillä minun mielestä olisi varaa. Mikään ostettava kohde, jota ehdotan hänelle, ei hänelle kelpaa. Hän ehdottaa minulle vain sellaisia, joihin ei kyllä ole rahaa. Samaten vuokra-asunnot, ne joiden vuokra meillä olisi rahaa maksaa, ne ei hänelle kelpaa. On kuulemma kyllästynyt asumaan huonosti (nykyinen kotimme on edullinen eli ei mikään iso eikä hieno). Muutto on kuitenkin pakosti edessä ennen pitkää, ja jonkun kodin pitäisi nyt kelvata. Millä saan hänet innostumaan asunnosta, joka on meille mahdollinen? Olen yrittänyt puhua järkeä, ja hän tavallaan ymmärtää ongelman, mutta sanoo että ei vain osaa innostua mistään joka ei ole kovin iso eikä kovin hieno. Ja jos ei innostu niin ei halua ostaa sitä asuntoa mistä ei innostu.
Kommentit (214)
Vierailija kirjoitti:
Miten mahtavaa, ettei tarvi asua pk-seudulla! Ihan hyvän kokoinen viihtyisä kaupunki läntisessä Keski-Suomessa. Matkaa keskustaan kilometri, koulut, ostoskeskukset, harrastuspaikat kaikki aivan vieressä. Samoin mahtavat ulkoilumaastot. 2000-l. rakennettu hyväkuntoinen 230m2 omakotitalo omalla tontilla ja hintaa oli n. 300 000e. Ei remonttitarvetta. Samalla hinnalla pitäisi asua pk-seudulla jossain rupuisessa kerrostalokaksiossa tai homeisessa rivarikolmiossa lähiössä, jonottaa aamuruuhkissa tai istua tunti julkisissa per/suunta ja viedä lapsia päiväkoteihin ja kouluihin eri suuntiin kilometrien päähän, lasten hoitopäivät venyy kymmeneen tuntiin. Ilmapiiri kiireinen, ruuhkainen ja tyly.
Jos ei ole pakko asua pk-seudulla, harkitkaa muuttoa muualle. Elämää on kehäkolmosen ulkopuolellakin, jopa paljon parempaa elämää.
Muualla ei oo töitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millainen budjetti ja mistä päin asunto olisi tarkoitus hankkia? Entä todellinen budjetti vs. miehen "budjetti"?
Pk-seutu. Puolison "budjetti" 20-25 % enemmän kuin minun mielestä meidän budjetti on. Ja se puoliso ei välttämättä ole nyt sitten mies... Ap.
äh sori luulin lukeneeni, että "miehelle ei kelpaa..". Pahoittelen!
Mut 25% tuntuu esim 150000 eurossa paljon vähemmän kuin vaikka 350000 eurossa, joten siksi kiinnostaa, että kuinka eri viivalla olette.
Olen siis itse mies, puoliso on avovaimoni. Minun mielestä asunto voisi maksaa 230 000 €, avovaimon mielestä meille kodiksi kelpaavia asuntoja on vain ne, jotka näyttää liikkuvan vähintään hintaluokassa 350 000 € ylöspäin. Hän ei siis varsinaisesti halua niin kallista asuntoa, mutta haluaa että asunto on hienokuntoinen ja neliöitä yli 110, joten nuo vain sattuvat olemaan aika kalliita täällä päin. Hän ei osaa innostua pienemmistä tai huonokuntoisista, koska on kuulemma liian pitkään joutunut ahtaasti ja rumassa asunnossa asumaan. Sama koskee vuokra-asuntoja, minun mielestäni voimme maksaa korkeintaan 800 € vuokraa, mutta sillä hinnalla ei täällä saa mitään mikä hänelle kelpaisi. Ap.
Ehdotin jo tuossa edellä menkää pankkiin. Siellä kerrotaan kuitenkin hyvinkin rehellisesti millaista max summaa uskaltavat antaa lainaa. Ja omassa asunnossa kannattaa nyt muutenkin katsoa että olisi toimiva pohja. Ne seinät voi kuitenkin maalata/tapetoida sellaiseksi kuin haluaa.
Ap on jo kertonut käyneensä pankeissa ja saaneensa yhdestä pankista vastuuttoman suuren lainalupauksen. Kukaan täysjärkinen ei ota maksimilainaa arvioimatta omaa maksukykyään myös itse. Ärsyttää tämä "menkää pankkiin ja kyllä ne sanoo" -jankkaajat. Ei kaikki halua syödä pelkkää kaurapuuroa 20+ vuotta eikä kaikki halua ottaa sitä riskiä että yksikin taloudellinen vastoinkäyminen ajaa perheen katastrofaalisiin ongelmiin. Vastuullinen ihminen arvioi ihan itse, millaiseen lainaan on kykenevä ja halukas sitoutumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n täytyy nyt itse päättää, millä ehdoilla hän on suhteessa ja miten häntä saa kohdella. Nyt vaikuttaa siltä, että keskenkasvuinen ja taloudelliseen hyväksikäyttöön taipuvainen aikuislapsi saa pyöritellä häntä miten päin huvittaa. Ei kukaan saa "masennuskohtauksia" siksi, että pitäisi ostaa alle 100 neliön kokoinen kämppä, tuo on silkkaa manipulointia ja ap tietää sen itsekin.
Sinulla ei nähtävästi ole omakohtaista kokemusta "masennuskohtauksista". Itse saan masennuskohtauksia jo siitä, että joudun menemään töihin. Mielestäni elämä on paskaa, koska jotkut syntyvät rikkaaseen sukuun ja elävät elämänsä luksussessa ilman, että tekevät päivääkään töitä ja toiset joutuvat käymään jossain idioottimaisessa duunissa, että saisivat edes puuroa pöytään. Ja "masennuskohtaukseni" aikana harkitsen vakavasti tappavani itseni ja olen itsetuhoinen. Muitakin pettymyksiä on elämääni mahtunut, jotka lisäävät tätä tunnetta. Ja olen ihan samanikäinen ap:n puolison kanssa. Tiedän olevani onnekkaampi kuin suurin osa maapallon väestöstä, mutta tämä tieto ei lohduta minua silloin kuin kohtaus iskee.
En tosin tiedä ap:n avokin taustoja ja voi hyvinkin olla mahdollista, että hän vain manipuloi ap:ta eikä ap:n kannata missään tapauksessa lähteä mukaan puolisonsa touhuihin. Puoliso voi tarvita tukea ongelmiensa käsittelyyn, mutta ylihintaisen asunnon ostaminen ei ole sitä.
Vaikka olen itse sairastanut masennuksen, niin tämä viesti ei kyllä herättänyt minussa minkäänlaista sympatiaa, vaan suurta hämmennystä. Enkä usko, että moni masentunut jakaa tuollaisia tunteita. "Harkitsen välillä itseni tappamista, koska ottaa päähän käydä töissä, ja jotkut muut ihmiset saavat nauttia luksuselintasosta laiskotellen". Masentunut kyllä helposti lannistuu pienistä vastoinkäymisistä, ja masennus voi johtaa siihen, että esim. töissä käynti tuntuu kohtuuttoman raskaalta eikä kiinnosta. Mutta tuo, että materian kadehtiminen laukaisisi välillä pahoja masennuskausia, kuulostaa minusta aika harvinaiselta. En ole ainakaan törmännyt siihen aiemmin, että kateus ja luksuksen puute olisivat kovin keskeisiä tekijöitä masennuksen synnyssä, vaan suurimmat murheet ovat usein aika toisen tyyppisiä. Tietysti valmiiksi masentunut usein ottaa paljon raskaammin kaikenlaiset asiat, mutta en itse tunne ketään, jolla itsemurhan hautomisen hetkellä pyörisi muiden joutilas ja luksuksentäyteinen elämä mielessä.
Olen tuo masennuskohtauksista kirjoittanut eikä minulla ole virallista masennusdiagnoosia ainakaan vielä.
Vedin tekstissäni hieman mutkia suoraksi, koska luonnollisestikaan en halua tappaa itseäni vain luksuksen puutteen takia. Elämä on mielestäni täysin vailla merkitystä enkä ymmärrä minkä takia minun pitäisi työskennellä minkään eteen. Jos elän, haluan viettää sen tehden mukavia juttuja enkä jotain paskaa työtä. Tekemämi työ on ajanhukkaa, joka ei anna minulle mitään. Rahaa työstä saa, mutta miksi minun pitäisi työskennellä se 8 tuntia päivässä +matkat ja kotityöt saadakseni jotain paskaa palkkaa, kun toisten ei tarvitse tuhlata aikaansa töissä vaan nauttivat elämästä.
Masennuskaudet alkavat siis joskus siitä, että näen toisten ihmisten helpon elämän ja muistan, että elämä on paskaa ja voisin yhtä hyvin kuolla nyt.
Sori off topicista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millainen budjetti ja mistä päin asunto olisi tarkoitus hankkia? Entä todellinen budjetti vs. miehen "budjetti"?
Pk-seutu. Puolison "budjetti" 20-25 % enemmän kuin minun mielestä meidän budjetti on. Ja se puoliso ei välttämättä ole nyt sitten mies... Ap.
Ot: ap:n aloituksen luettuani ajattelin kyllä automaattisesti, että tuo vaativampi puoliso on nainen, kävikö muilla näin, vai ajattelitte miestä, kuten edellinen vastaaja teki?
No meillä on tuo asetelma ollut kohta 30v niin päin että miehellä on se vaativampi maku. Minä sitten vaimona laitan kapuloita rattaisiin. Joten mä automaattisesti ajattelin, että kyseessä on mies. Nyt meillä on mankumisen aiheena kesämökki, sellainen 200.000 - 250.000e maksava... oon ilmoittanut, että vain mun kuolleen ruumiini yli. Onneksi on omaisuus puoliksi, niin ei saa pankista lainaa tuohon mökkiin ilman mua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millainen budjetti ja mistä päin asunto olisi tarkoitus hankkia? Entä todellinen budjetti vs. miehen "budjetti"?
Pk-seutu. Puolison "budjetti" 20-25 % enemmän kuin minun mielestä meidän budjetti on. Ja se puoliso ei välttämättä ole nyt sitten mies... Ap.
äh sori luulin lukeneeni, että "miehelle ei kelpaa..". Pahoittelen!
Mut 25% tuntuu esim 150000 eurossa paljon vähemmän kuin vaikka 350000 eurossa, joten siksi kiinnostaa, että kuinka eri viivalla olette.
Olen siis itse mies, puoliso on avovaimoni. Minun mielestä asunto voisi maksaa 230 000 €, avovaimon mielestä meille kodiksi kelpaavia asuntoja on vain ne, jotka näyttää liikkuvan vähintään hintaluokassa 350 000 € ylöspäin. Hän ei siis varsinaisesti halua niin kallista asuntoa, mutta haluaa että asunto on hienokuntoinen ja neliöitä yli 110, joten nuo vain sattuvat olemaan aika kalliita täällä päin. Hän ei osaa innostua pienemmistä tai huonokuntoisista, koska on kuulemma liian pitkään joutunut ahtaasti ja rumassa asunnossa asumaan. Sama koskee vuokra-asuntoja, minun mielestäni voimme maksaa korkeintaan 800 € vuokraa, mutta sillä hinnalla ei täällä saa mitään mikä hänelle kelpaisi. Ap.
Ehdotin jo tuossa edellä menkää pankkiin. Siellä kerrotaan kuitenkin hyvinkin rehellisesti millaista max summaa uskaltavat antaa lainaa. Ja omassa asunnossa kannattaa nyt muutenkin katsoa että olisi toimiva pohja. Ne seinät voi kuitenkin maalata/tapetoida sellaiseksi kuin haluaa.
Ap on jo kertonut käyneensä pankeissa ja saaneensa yhdestä pankista vastuuttoman suuren lainalupauksen. Kukaan täysjärkinen ei ota maksimilainaa arvioimatta omaa maksukykyään myös itse. Ärsyttää tämä "menkää pankkiin ja kyllä ne sanoo" -jankkaajat. Ei kaikki halua syödä pelkkää kaurapuuroa 20+ vuotta eikä kaikki halua ottaa sitä riskiä että yksikin taloudellinen vastoinkäyminen ajaa perheen katastrofaalisiin ongelmiin. Vastuullinen ihminen arvioi ihan itse, millaiseen lainaan on kykenevä ja halukas sitoutumaan.
Tämä on ihan totta. Kyllä pankit tietenkin sanoo, että paljonko he antavat lainaa, mutta ainakin itse olen saanut jostain pankista lupauksen pöyristyttävän isolle lainasummalle. En ole mikään hyväpalkkainen, ja tuossa lupauksessa oli laitettu maksimiin maksuaika eli kuukausilyhennys oli näennäisesti ehkä mahdollinen palkallani, mutta korkojen osuus koko lainassa törkeän iso, ja jopa se kuukausilyhennys niin iso että arki menisi kituuttamiseksi. Kokemukseni mukaan pankit on hyvin kiinnostuneita omarahoitusosuuden riittävyydestä, ja jos omarahoitusosuus on ns. kunnossa eli sitä on vähintään se 15 % niin ollaan valmiita myöntämään aivan liian suuri laina. Minulla on omaa rahaa 100 000 €, mutta nettopalkkani vain 2000 €, ja olisin yhdestä pankista saanut 300 000 € lainaa. En olisi kyllä ikinä selvinnyt siitä :0 . Eli mene pankkiin ja kysy paljonko saat ja ota se, se on oikeasti todella hullu neuvo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millainen budjetti ja mistä päin asunto olisi tarkoitus hankkia? Entä todellinen budjetti vs. miehen "budjetti"?
Pk-seutu. Puolison "budjetti" 20-25 % enemmän kuin minun mielestä meidän budjetti on. Ja se puoliso ei välttämättä ole nyt sitten mies... Ap.
Ot: ap:n aloituksen luettuani ajattelin kyllä automaattisesti, että tuo vaativampi puoliso on nainen, kävikö muilla näin, vai ajattelitte miestä, kuten edellinen vastaaja teki?
Minä oletin heti, että vaativampi puoliso on se vähemmän tienaavaa, koska muuten tuossa ei olisi ongelmaa vaan parempaa elintasoa vaativa voisi maksaa isomman osan kustannuksista.
Kyllähän näitäkin rikkaampia puolisoja ainakin nettikeskustelujen perusteella on, jotka vaativat pienituloisempaa puolisoaan ostamaan rikkaamman puolison tuloihin suhteutetun asunnon 50-50 periaatteella.
Itse ajattelin avauksesta väsyneesti ihan tilastollisen todennäköisyyden perusteella, että ap on nainen, koska suurin osa tänne kirjoittavista on naisia, ja että puoliso on mies, koska heteropareja on huomattavasti enemmän.
Minun on vaikea nähdä että tuo puoliso olisi tyytyväisenä siinä kalliissa asunnossa syömässä kaurapuuroa. Siinä hän nyyhkisi masentuneena sohvalla kuinka epäreilua kun kaikki muut matkustaa ja ostelee luxusasusteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on omaa rahaa 100 000 €, mutta nettopalkkani vain 2000 €, ja olisin yhdestä pankista saanut 300 000 € lainaa. En olisi kyllä ikinä selvinnyt siitä :0 . Eli mene pankkiin ja kysy paljonko saat ja ota se, se on oikeasti todella hullu neuvo.
Tätä minäkin ajattelin ko. neuvoja lukiessani. En ikinä olisi uskaltanut ottaa niin paljon lainaa kuin pankista olisi saanut!
Ihan oikeastiko toiset päättävät asuntobudjettinsa sen maksimisumman mukaan, mitä lainaa saa? Se ei ole järkevää eikä turvallista, miksi ulkoistatte harkintanne? Ei se pankki kuitenkaan sitä vastuuta kanna sitten jos asiat menevät pieleen, vaan se on tehtävä itse.
En tajua, miten avovaimosi kehtaa. Ei tulisi huonompituloisena mieleenkään vaatia parempaa elintasoa kuin mihin on itsellä varaa. Saatikka sitten osoittaa mieltä. Eri asia, jos parempituloinen haluaa omasta aloitteestaan rahoittaa enemmän (mikä taas ap:n tapauksessa ei sinänsä onnistu, kun hänenkään tulonsa eivät ole riittävän suuret).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta teidän kannattaisi nyt hankkia mahdollisimman edullinen vuokra-asunto ja aloittaa kaurapuuron syöminen heti. Kaikki liikenevä raha säästöön. Siinä voitte kaikessa rahassa etsiä sopivaa asuntoa ostettavaksi - voihan se olla, että kun aikanne seuraatte tarjontaa, eteen osuu onnenpotku, joka täyttää molempien toiveet.
Samalla pääsette kokeilemaan, miltä tuntuu, jos ylimääräistä rahaa ei jää yhtään. Yhtään ette fuskaa vaan elätte sillä mitä jäisi, jos maksaisitte yläkanttiin kiristettyä lainanlyhennystä.
Kun ap on jo selvästi ilmoittanut ettei halua elää tuolla tavalla, niin miksi hänelle jatkuvasti ehdotetaan sitä "kompromissina"?
Kun tuota tekee etukäteen muutaman kuukauden ajan, niin ehkäpä se kallista asuntoa vailla oleva tajuaa, että tällaista ne tulevat vuodet tulevat sitten olemaan. Voi olla, että se kohtuuhintainen asunto alkaa tuntua ihan järkevältä vaihtoehdolta.
Vierailija kirjoitti:
Jatkoa edelliseen:
On se aika omituista, että pitäisi maksaa yli 200.000 euroa 70-80 -luvun valesokkelitalosta, jossa pitää uusia ikkunat, ovet, kylppäri ja katto ja jossa myös kaikki pinnat ovat 90-luvun lopulta. Ostohinta 200.000 + varainsiirtovero 8000 + rempat 30.000 = talon hinta 238.000 €. Saatko ikinä lähellekään takaisin rahojasi.
Kun kaksi vuotta sitten aloimme etsiä taloa, niin olimme vähällä ostaa erään terveen talon (sijainti olisi ollut kompromissi), jossa olisi pitänyt tehdä hurjasti remonttia. Remontintarve oli huomioitu hinnassa. Olemme työn vuoksi niin kiireisiä, ettemme jaksaneet ottaa haastetta vastaan. Talo tuli myyntiin vähän aikaa sitten. Kaikki sisäpinnat oli rempattu varmaan edullisimmilla materiaaleilla mitä löytyy., eli laminaattia ja maalia sekä uusitut vessanpöntöt ja allaskaapit tyyliin Ikea. Ulkopinnat ovat edelleen rempan tarpeessa. Pihaa oli siistitty, mutta ei siihen ole rahaa laitettu. Hinta oli noussut 40.000 euroa. Remppa on tullut maksamaan ehkä 3000 euroa. Jos olisimme talon ostaneet, olisimme sen rempanneet ihan eri tavalla, mutta ei harmita, koska talon sijainti ei ole edelleenkään hyvä.
Olisi viisaampaa ostaa uusi talo, mutta uudemmat asuinalueet on liian täyteen rakennettu - ei oikein kiinnosta, mutta sinne kai sitä on suunnattava.
Budjetti vanhasta talosta on ollut tähän asti 250.000 €, mutta pitää varmaan nostaa budjettia.
250 000 on kyllä pk-seudulla aivan liian pieni budjetti. Ei sillä hinnalla ole varaa esittää juuri vaatimuksia, varsinkaan kunnon lisäksi vielä sijainnin ja pihan suojaisuuden suhteen. Kyse ei ole ylihinnasta vaan siitä, että te olette näemmä keskenänne päättäneet mitä talojen teidän mielestänne pitäisi maksaa eikä nämä teidän käsityksenne ole lainkaan linjassa pk-seudun yleisen hintatason kanssa. 300-350 k on aivan minimibudjetti jolla kannattaa lähteä täältä taloja edes katselemaan, muuten kannattaa tyytyä rivariin tai ympäryskuntiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta teidän kannattaisi nyt hankkia mahdollisimman edullinen vuokra-asunto ja aloittaa kaurapuuron syöminen heti. Kaikki liikenevä raha säästöön. Siinä voitte kaikessa rahassa etsiä sopivaa asuntoa ostettavaksi - voihan se olla, että kun aikanne seuraatte tarjontaa, eteen osuu onnenpotku, joka täyttää molempien toiveet.
Samalla pääsette kokeilemaan, miltä tuntuu, jos ylimääräistä rahaa ei jää yhtään. Yhtään ette fuskaa vaan elätte sillä mitä jäisi, jos maksaisitte yläkanttiin kiristettyä lainanlyhennystä.
Kun ap on jo selvästi ilmoittanut ettei halua elää tuolla tavalla, niin miksi hänelle jatkuvasti ehdotetaan sitä "kompromissina"?
Siis vuokra-asuntoa ja tiukkaa säästöbudjettia. Koska kahden kuukauden kaurapuurokuurin jälkeen avovaimo olisi jo varsin kypsä harkitsemaan sittenkin vähän edullisemman asunnon ostamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten mahtavaa, ettei tarvi asua pk-seudulla! Ihan hyvän kokoinen viihtyisä kaupunki läntisessä Keski-Suomessa. Matkaa keskustaan kilometri, koulut, ostoskeskukset, harrastuspaikat kaikki aivan vieressä. Samoin mahtavat ulkoilumaastot. 2000-l. rakennettu hyväkuntoinen 230m2 omakotitalo omalla tontilla ja hintaa oli n. 300 000e. Ei remonttitarvetta. Samalla hinnalla pitäisi asua pk-seudulla jossain rupuisessa kerrostalokaksiossa tai homeisessa rivarikolmiossa lähiössä, jonottaa aamuruuhkissa tai istua tunti julkisissa per/suunta ja viedä lapsia päiväkoteihin ja kouluihin eri suuntiin kilometrien päähän, lasten hoitopäivät venyy kymmeneen tuntiin. Ilmapiiri kiireinen, ruuhkainen ja tyly.
Jos ei ole pakko asua pk-seudulla, harkitkaa muuttoa muualle. Elämää on kehäkolmosen ulkopuolellakin, jopa paljon parempaa elämää.
Muualla ei oo töitä.
Totta, kaikki noin 5 000 000 muualla kuin pk-seudulla asuvaa ovat työttöminä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, 800 eurolla ei pk-seudulta kyllä kovin kummoista kaksiota saa. Helsingin alueella se tarkoittaa n. 35-45 neliön kokoista asuntoa tai n. 50 neliötä levottomalta alueelta tai huonojen liikenneyhteyksien päässä. Jos summaan lisää satasen tai sataviisikymmentä euroa, asumismukavuutta ja viihtyisyttä tulee todella paljon lisää.
Olen itsekin tarkka rahoistani, mutta sellaiset asunnot jotka pk-seudulta saa ehdottomallasi summalla, sopivat paremmin yhdelle, ei kahdelle aikuiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta teidän kannattaisi nyt hankkia mahdollisimman edullinen vuokra-asunto ja aloittaa kaurapuuron syöminen heti. Kaikki liikenevä raha säästöön. Siinä voitte kaikessa rahassa etsiä sopivaa asuntoa ostettavaksi - voihan se olla, että kun aikanne seuraatte tarjontaa, eteen osuu onnenpotku, joka täyttää molempien toiveet.
Samalla pääsette kokeilemaan, miltä tuntuu, jos ylimääräistä rahaa ei jää yhtään. Yhtään ette fuskaa vaan elätte sillä mitä jäisi, jos maksaisitte yläkanttiin kiristettyä lainanlyhennystä.
Kun ap on jo selvästi ilmoittanut ettei halua elää tuolla tavalla, niin miksi hänelle jatkuvasti ehdotetaan sitä "kompromissina"?
Se on juuri siksi kompromissi koska suostuu johonkin mitä ei haluaisi. Parempi kaurapuuroa vuokralla vapaaehtoisesti vähän aikaa kokeeksi-kuin kaurapuuroa velassa, pakosta, määrättömän ajan.
Vaihtoehto on tietenkin myös ettei tee ollenkaan kompromisseja, ja katsoo tuleeko ero. Ymmärsin kuitenkin että ap ei ole vielä siihenkään valmis vaan yrittää jotenkin kiemurrella, että saisi pitää tuon liian kalliin naisen, kuitenkin maagisesti maksamatta kaikkia tämän vaatimia asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta teidän kannattaisi nyt hankkia mahdollisimman edullinen vuokra-asunto ja aloittaa kaurapuuron syöminen heti. Kaikki liikenevä raha säästöön. Siinä voitte kaikessa rahassa etsiä sopivaa asuntoa ostettavaksi - voihan se olla, että kun aikanne seuraatte tarjontaa, eteen osuu onnenpotku, joka täyttää molempien toiveet.
Samalla pääsette kokeilemaan, miltä tuntuu, jos ylimääräistä rahaa ei jää yhtään. Yhtään ette fuskaa vaan elätte sillä mitä jäisi, jos maksaisitte yläkanttiin kiristettyä lainanlyhennystä.
Kun ap on jo selvästi ilmoittanut ettei halua elää tuolla tavalla, niin miksi hänelle jatkuvasti ehdotetaan sitä "kompromissina"?
Se on juuri siksi kompromissi koska suostuu johonkin mitä ei haluaisi. Parempi kaurapuuroa vuokralla vapaaehtoisesti vähän aikaa kokeeksi-kuin kaurapuuroa velassa, pakosta, määrättömän ajan.
Mutta miten se on kompromissi, jos se ei ole asia mitä se avovaimokaan haluaa. Heistä kumpikaan ei halua asua pienessä halvassa vuokra-asunnossa kituuttaen ja kaurapuuroa syöden. Se olisi kompromissi, jos se olisi jomman kumman toive ja toinen tulisi siinä vastaan, suostuisi johinkin mitä ei niin halua mutta toinen haluaa. Näistä kumpikaan ei halua. Tuo ehdotus on ainoastaan idea, että ap:n pitäisi jotenkin kouluttaa ja kasvattaa sitä avovaimoaan ja tuolla kouluttamisella saada avovaimo muuttamaan mieltään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jatkoa edelliseen:
On se aika omituista, että pitäisi maksaa yli 200.000 euroa 70-80 -luvun valesokkelitalosta, jossa pitää uusia ikkunat, ovet, kylppäri ja katto ja jossa myös kaikki pinnat ovat 90-luvun lopulta. Ostohinta 200.000 + varainsiirtovero 8000 + rempat 30.000 = talon hinta 238.000 €. Saatko ikinä lähellekään takaisin rahojasi.
Kun kaksi vuotta sitten aloimme etsiä taloa, niin olimme vähällä ostaa erään terveen talon (sijainti olisi ollut kompromissi), jossa olisi pitänyt tehdä hurjasti remonttia. Remontintarve oli huomioitu hinnassa. Olemme työn vuoksi niin kiireisiä, ettemme jaksaneet ottaa haastetta vastaan. Talo tuli myyntiin vähän aikaa sitten. Kaikki sisäpinnat oli rempattu varmaan edullisimmilla materiaaleilla mitä löytyy., eli laminaattia ja maalia sekä uusitut vessanpöntöt ja allaskaapit tyyliin Ikea. Ulkopinnat ovat edelleen rempan tarpeessa. Pihaa oli siistitty, mutta ei siihen ole rahaa laitettu. Hinta oli noussut 40.000 euroa. Remppa on tullut maksamaan ehkä 3000 euroa. Jos olisimme talon ostaneet, olisimme sen rempanneet ihan eri tavalla, mutta ei harmita, koska talon sijainti ei ole edelleenkään hyvä.
Olisi viisaampaa ostaa uusi talo, mutta uudemmat asuinalueet on liian täyteen rakennettu - ei oikein kiinnosta, mutta sinne kai sitä on suunnattava.
Budjetti vanhasta talosta on ollut tähän asti 250.000 €, mutta pitää varmaan nostaa budjettia.
250 000 on kyllä pk-seudulla aivan liian pieni budjetti. Ei sillä hinnalla ole varaa esittää juuri vaatimuksia, varsinkaan kunnon lisäksi vielä sijainnin ja pihan suojaisuuden suhteen. Kyse ei ole ylihinnasta vaan siitä, että te olette näemmä keskenänne päättäneet mitä talojen teidän mielestänne pitäisi maksaa eikä nämä teidän käsityksenne ole lainkaan linjassa pk-seudun yleisen hintatason kanssa. 300-350 k on aivan minimibudjetti jolla kannattaa lähteä täältä taloja edes katselemaan, muuten kannattaa tyytyä rivariin tai ympäryskuntiin.
Hupsista, en huomannut, että keskusteltiin pääkaupunkiseudun taloista. Me olemme täällä muutaman sadan kilometrin päässä Helsingistä, eli täällä ei ole niin kallista.
Minulle vuokravälittäjä sanoi että alle 1.000 € en saa kaksiota jossa sekä ok keittiö että kylpyhuone. Eli tuo 800 on liian pieni, ikävä kyllä. Jopa 1000 € on melko niukka mutta sillä voi jo löytää jotakin, ei kuitenkaan paremmalta alueelta. Sillä lailla komppaan avopuolisoasi ettei 800 riitä mihinkään järkevään asuntoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta teidän kannattaisi nyt hankkia mahdollisimman edullinen vuokra-asunto ja aloittaa kaurapuuron syöminen heti. Kaikki liikenevä raha säästöön. Siinä voitte kaikessa rahassa etsiä sopivaa asuntoa ostettavaksi - voihan se olla, että kun aikanne seuraatte tarjontaa, eteen osuu onnenpotku, joka täyttää molempien toiveet.
Samalla pääsette kokeilemaan, miltä tuntuu, jos ylimääräistä rahaa ei jää yhtään. Yhtään ette fuskaa vaan elätte sillä mitä jäisi, jos maksaisitte yläkanttiin kiristettyä lainanlyhennystä.
Kun ap on jo selvästi ilmoittanut ettei halua elää tuolla tavalla, niin miksi hänelle jatkuvasti ehdotetaan sitä "kompromissina"?
Se on juuri siksi kompromissi koska suostuu johonkin mitä ei haluaisi. Parempi kaurapuuroa vuokralla vapaaehtoisesti vähän aikaa kokeeksi-kuin kaurapuuroa velassa, pakosta, määrättömän ajan.
Mutta miten se on kompromissi, jos se ei ole asia mitä se avovaimokaan haluaa. Heistä kumpikaan ei halua asua pienessä halvassa vuokra-asunnossa kituuttaen ja kaurapuuroa syöden. Se olisi kompromissi, jos se olisi jomman kumman toive ja toinen tulisi siinä vastaan, suostuisi johinkin mitä ei niin halua mutta toinen haluaa. Näistä kumpikaan ei halua. Tuo ehdotus on ainoastaan idea, että ap:n pitäisi jotenkin kouluttaa ja kasvattaa sitä avovaimoaan ja tuolla kouluttamisella saada avovaimo muuttamaan mieltään.
Mitä ihmeen kouluttamista se on, jos yhdessä testataan, paljonko rahaa saa kuukaudessa säästöön konkreettisesti, ennen kuin otetaan valtava laina? Ja samalla saadaan säästöön vaikka edes ne muuttorahat, toivottavasti kasvatetaan hetki omia säästöjä niin lainan saanti on varmemmalla pohjalla.
Mutta jos puoliso kokee senkin vain hänen kouluttamisena, niin suhteessa ei ole muutenkaan kaikki kohdallaan.
Miten mahtavaa, ettei tarvi asua pk-seudulla! Ihan hyvän kokoinen viihtyisä kaupunki läntisessä Keski-Suomessa. Matkaa keskustaan kilometri, koulut, ostoskeskukset, harrastuspaikat kaikki aivan vieressä. Samoin mahtavat ulkoilumaastot. 2000-l. rakennettu hyväkuntoinen 230m2 omakotitalo omalla tontilla ja hintaa oli n. 300 000e. Ei remonttitarvetta. Samalla hinnalla pitäisi asua pk-seudulla jossain rupuisessa kerrostalokaksiossa tai homeisessa rivarikolmiossa lähiössä, jonottaa aamuruuhkissa tai istua tunti julkisissa per/suunta ja viedä lapsia päiväkoteihin ja kouluihin eri suuntiin kilometrien päähän, lasten hoitopäivät venyy kymmeneen tuntiin. Ilmapiiri kiireinen, ruuhkainen ja tyly.
Jos ei ole pakko asua pk-seudulla, harkitkaa muuttoa muualle. Elämää on kehäkolmosen ulkopuolellakin, jopa paljon parempaa elämää.