Lue keskustelun säännöt.
Epätoivoisin asia jonka olet tehnyt ihastuksesi takia
Minä aloitan: Hain Turun yliopistoon, koska hänkin haki sinne. Luoja kiitos en päässyt sinne, sain paikan muualta. Saa laittaa sairaitakin :D
Kommentit (1695)
Ihastukseni oli runosieluinen, runoja kirjoitteleva nuori mies. Itse en ollut milloinkaan tykännyt lukea runoja, enkä edes aina ymmärtänyt niitä.
Ihastuksissani lainasin kirjastosta ison pinon erilaisia runokirjoja ja runoutta käsitteleviä tietokirjoja ja yritin päästä sisään runouden maailmaan. Näin minulla olisi tuon miehen kanssa keskusteltavaa ja kukaties minäkin pohjimmiltani olisin runotyttö.
En ollut ehtinyt tutustua kuin pariin kirjaan, kun näin tämän runoilijani kulkevan käsi kädessä ja rakastuneen oloisena jonkun tytön kanssa.
Huomasin mahdollisuuksieni menneen ja kuinka ollakaan, runokirjat lähtivät parin päivän päästä takaisin kirjastoon.
Samalla lainasin sieltä muutaman kivan dekkarin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Narrasin, että olen raskaana.
https://anna.fi/ihmiset-ja-suhteet/ihmissuhteet/oletko-joskus-ollut-rak…
Limerenssi eli kansankielellä sanottuna pakonomainen lemmenkipeyshäiriö tai hullaantunut rakkaus on voimakasta rakastumistakin vahvempi tila, jossa on pakko-oireisen häiriön ja riippuvuuden piirteitä. On arvioitu, että tilasta kärsii noin 5 prosenttia ihmisistä.
Se kai, että olen jäänyt sinkuksi ja lapsettomaksi koska en pysty hyväksymään ketään muuta puolisoksi kuin nuoruuden ihastukseni, ja tämä taas on naimisissa. Ongelmaa pahentaa se, että me ollaan hyviä kavereita tuon miehen kanssa, eli jutellaan puhelimessa ja nähdään säännöllisesti. Tiedän, että mies ei olisi ikinä minusta seksuaalisessa mielessä kiinnostunut, ei edes vaikka eroaisi, mutta en vaan pysty itse kiinnostumaan kenestäkään muusta, koska olen korvia myöten häneen rakastunut. Ikää jo 46 eli esim lapsi-juna meni jo...
Vierailija kirjoitti:
https://anna.fi/ihmiset-ja-suhteet/ihmissuhteet/oletko-joskus-ollut-rak…
Limerenssi eli kansankielellä sanottuna pakonomainen lemmenkipeyshäiriö tai hullaantunut rakkaus on voimakasta rakastumistakin vahvempi tila, jossa on pakko-oireisen häiriön ja riippuvuuden piirteitä. On arvioitu, että tilasta kärsii noin 5 prosenttia ihmisistä.
Minulla on tuo ja sen takia olen päättänyt jo 20 vuotta sitten elää kokonaan ilman parisuhteita. Mulla ei niin pahasti vaivannut ihastumisvaiheessa niin että olisin stalkannut tms, mutta aina kun pääsin suhteeseen, laiminlöin kaiken muun koska millään ei ollut mitään väliä paitsi miehen miellyttämisellä. Olen vakavasti laiminlyönyt esim lastani ja koiraani kun on ollut pakko päästä vapaana menemään miehen kanssa. Sitten kun suhde mennyt ohi vasta tajunnut miten hulluja ne mun teot on olleet. Pahimmillani jätin 7 vuotiaan lapsen ja ison koiran keskenään 4 päiväksi kotiin, kun mies halusi että mennään Pärnuun keskenään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkä takia sitä pitää ihastua? Oon ihastunu työkaveriin ja ilmeisesti jollain tapaa koko työpaikkaani. Minun työnkuva ja ammatti on sellainen, että siinä vaaditaan suurta vastuuta ja päätöksentekoa, mutta nykyisessä työpaikassa ilmapiiri on semmoinen, että kaikki on hauskaa ja hulvatonta enkä usein edes koe olevani töissä vaan viihteellä kun olen työkavereiden seurassa. Meitä on siis samassa työporukassa eri ammattilaisia ja mä olen se jolla on suurin vastuu jossain mielessä, mutta vietän paljon työaikana muiden luona seurustelemassa mikä johtaa siihen että muiden lähtiessä kotiin mulla on vielä paperitöitä tekemättä ja en todellakaan koe käyttäytyväni asemani mukaisesti vaan ihan niin kuin joku ois erehdyksessä laittanu koulutytön mun töitä tekemään.
En koe itteeni kovin ammattimaiseksi tuossa porukassa, jos nimittäin en viihtyis heidän seurassa olisin paljon tehokkaampi. Osa töistä on semmosia että ne on pakko hoittaa tiettyyn aikaan mutta sitten ne paperihommat, niiden tekemisen sijasta olen muiden kanssa ja kiertelen huoneesta toiseen.
Ja itse aiheeseen, yhteen työkaveriin olen ihastunut ja hänen kanssaan sitä sitten tuleekin vietettyä aikaa ihan liikaa että olen hänen kanssaan luurannut jossain ja tarkotuksella myöhästynyt tärkeistä palavereista, ihan vaan että saan olla hänen kanssaan kahden kesken mahd pitkään!
Hävettää oma käytös tuolla, sinällään on mukavaa kun kaipaan jatkuvasti töihin kun siellä on hauskaa, mutta ammatillisessa mielessä oon kyllä todella nolo vaikka hommani kyllä hoidan hyvin, sitten työajan päättymisen jälkeen.
Mies aina ihmettelee kun tuun kotiin niin myöhään, hävettää. Jos vaan olis joku konsti miten pääsisin eroon siitä ihastuksen tunteesta! Harmi että meillä ei oo lapsia, veikkaan että sillon oisin niin stressaantunut että mitkään ihastukset tai huvitukset työpaikalla jaksais enää kiinnostaa :D Lapsia en siis halua mutta monesti oon miettiny että pikkulapset olis hyvä syy potkia itteensä lähtemään töistä ajoissa
Läheisriippuvuutta useisiin ihmisiin? Kuin someaddiktio, mutta live-ihmisiin.
Hukkaan heitetty tulevaisuus kirjoitti:
Jätin ottamasta vastaan opiskelupaikan teknillisestä tiedekunnasta, koska silloinen poikaystävä sanoi että häntä hävettäisi jos tyttöystävä on "teekkari-tyttö". Hän itse opiskeli teknillisessä tiedekunnassa. Erosimme noin kuukausi sen jälkeen, ja tuo helvetin typerä päätökseni muutti elämäni suunnan. Tästä on jo 20 vuotta, ja vieläkin soimaan itseäni typeryydestäni.
Hävettäisi? :D Toisaalta Trumpin veljen vaimo kielsi miestään ryhtymästä lentäjäksi, kun itse oli ollut lentoemäntä ja tiesi, millaisia lentäjät ovat. Mies kuoli sitten alkoholistina päälle 40-vuotiaana, vaikka oli sitä ennen päättänyt viimein toteuttaa haaveensa. Dominoivan tossun alla elänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutin Turkuun ( olen tamperelainen).
Käyttänyt tekohiuslisäkettä, semmosta ruskeaa poninhäntää, joka näytti yliajetulta oravan raadolta.
Laitoin sen kun menin baariin jossa tiesin ex on/off-"poikakaverini" olevan.
Päädyimme yöllä sänkyyni ja se karvareuhka jäi hepun käteen kun ns. laittoi minua takaa.
Muisten että seuraavana päivänä heräsin se takkuinen ruskea reuhka vieressä, on/off mikälie oli poissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Epäjännänä miehenä kukaan nainen ei ole koskaan ihastunut minuun. Itselläni oli kyllä nuorena joskus ihastuksia kouluikäisenä, mutta ujona (ja epäjännänä) en voinut asialle mitään tehdä. Toisin kuin monet katuvat naiset täällä, en kadu mitään, koska miksi katuisin yhtään mitään sellaista, johon en itse kuitenkaan olisi voinut mitenkään vaikuttaa? Onneksi sentään taloudelliseen tilanteeseeni olen voinut vaikuttaa positiivisesti ja siitä lähtien kun töihin olen päässyt, en ole koskaan juurikaan kärsinyt rahapulasta, enkä ole joutunut s0ssumasseja nostamaan koskaan.
Kehitin yksipuolisen ihastuksen nuorempaan työkaverimieheen. En suoranaisesti tuntenut häntä, kollegoita olimme mutta eri osastolla. Aloin sitten lähetellä hänelle tekosyyllä sähköposteja, jotain ihan typeriä muka hauskoja juttuja ja rivien välistä jotain vihjailuja, että ajattelen häntä.
Mies kyllä vastaili niihin aina tietyn ajan kuluttua, mutta selvästi yritti kertoa, että ihastus on yksipuolista. Itse tulkitsin tämän ujoutena. Lopulta ymmärsin lopettaa, melkein vuosi jatkui tuota. Olin ihan naurettava ja en suostunut ymmärtämään, että mies ei ollut kiinnostunut. Olin lähes 40 tuolloin, mies ehkä 10 vuotta nuorempi.
Ja tietysti toistin saman lähestymisen muutama vuosi sen jälkeen toisen työkaverin kanssa, tosin siinä ymmärsin jo muutaman viikon jälkeen, että miestä ei kiinnosta mun viestit. Oli sentään eri työpaikka kyseessä.
Hävettää. Minusta kiinnostuvat yleensä sellaiset sliipatut liikemiehet, nämä kaksi oli boheemeja tyyppejä ja se oli olevinaan niin jännää mun mielestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://anna.fi/ihmiset-ja-suhteet/ihmissuhteet/oletko-joskus-ollut-rak…
Limerenssi eli kansankielellä sanottuna pakonomainen lemmenkipeyshäiriö tai hullaantunut rakkaus on voimakasta rakastumistakin vahvempi tila, jossa on pakko-oireisen häiriön ja riippuvuuden piirteitä. On arvioitu, että tilasta kärsii noin 5 prosenttia ihmisistä.
Minulla on tuo ja sen takia olen päättänyt jo 20 vuotta sitten elää kokonaan ilman parisuhteita. Mulla ei niin pahasti vaivannut ihastumisvaiheessa niin että olisin stalkannut tms, mutta aina kun pääsin suhteeseen, laiminlöin kaiken muun koska millään ei ollut mitään väliä paitsi miehen miellyttämisellä. Olen vakavasti laiminlyönyt esim lastani ja koiraani kun on ollut pakko päästä vapaana menemään miehen kanssa. Sitten kun suhde mennyt ohi vasta tajunnut miten hulluja ne mun teot on olleet. Pahimmillani jätin 7 vuotiaan lapsen ja ison koiran keskenään 4 päiväksi kotiin, kun mies halusi että mennään Pärnuun keskenään.
Oikeasti!? Ei j*malauta mikä hirviö olet!
Mukava lukea näitä. Helpottaa omaa oloa, kun itse olen aina ihan hullu ihastuessani. Täällä oli aiemmin hyvä kommentti siitä, että ihminen varmaankin luo yksipuolisen ihastuksen, koska ei ole valmis oikeaan suhteeseen, mutta haluaa harjoitella tunteitaan. Tämä voisi hyvinkin pitää paikkansa, sillä itselläni on parisuhteen aikana ollut vain sellaisia ihastuksia, joiden kanssa en edes haluaisi olla. Enkä yrittäisi päästä heidän kanssaan parisuhteeseen, vaikka olisin sinkku.
Ihastukseni ilmenevät yleensä pakonomaisena somestalkkauksena ja päivittäisenä ajatteluna. Ja silti mietin syitä miksi en haluaisi näiden miesten kanssa olla.
Yhteen olin ihastunut, mutta en seksuaalisesti. Olisin halunnut olla kaveri, enkä koskaan ymmärtänyt miksi kaveruuteni ei kelvannut. En laitellut viestejä päivittäin, enkä edes viikoittain, mutta olisi pitänyt hänen vastauksistaan tulkita, ettei halua olla missään tekemisissä. Tämä päätyi siihen, että kyseinen mies esti minut. Tuli paha mieli ja sellainen olo, että ahdistelin, vaikka omasta mielestäni tuon tasoinen kommunikointi on normaalia (esim 4 viestiä/kk, joihin myös vastasi).
Pahinta oli teini-iässä. Menin ihan sekaisin ihastuksesta ja murtauduin ihastuksen kotiin, kun joku oli rikkonut hänen ikkunansa. Jäin kiinni ja jouduin korvaamaan ikkunan, vaikka en ollut sitä rikkonut. Kaiken lisäksi ihastus ei koskaan korjauttanut ikkunaa. Ihastus haaleni sitten ainakaan, kun aloin saamaan oikeita poikaystäviä. Silti hulluinta on, että olin paljon myöhemmin hetken aikaa tämän ihastuksen Facebook-kaveri ja hän laittoi yleisesti, että tarvitsisi koiralle hoitajaa, niin silti vaikka ihastuksesta oli aikaa sen 15 vuotta, vielä hetken mietin, että harmi etten voi ottaa koiraa hoitoon ja auttaa häntä. Hullua!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katselin häntä tanssimassa vähäpukeisena.
ulkomaan työreissujen iloja
Näin. Meillä ei harrasteta ihastumisia. Akkojen touhuja.
😁 Awww.
Jotta saisin vastakaikua, positiivista huomiota, ihailua ja rakkautta olen eri miesten kohdalla tehnyt seuraavia asioita:
- hankalat alusvaatteet jotka puristavat ja hankaavat
- hameita, korkeita korkoja, avoinaisia kaula-aukkoja
- vaalentanut hiuksia vuosia (en ole lopettanut)
- kauneuskirgiaa ja vartalonmuokkausta, rintojen suurennus ja sitten pienennys
En osaa aina ilmaista tunteita mutta kerran lahetin todella pitkan tekstarin jossa sanoin kaiken mita olin halunnut sanoa, ihastuksen ja rakkauden tunteet, en saanut vastausta kuin vuoden kuluttua lyhyen tekstarin.
Minulle tama oli epatoivoinen teko koska olen intorvertti ja pahasti pettynyt, ja lahes luovuttanut ja ajattelin etta suhteemme on aina ollut niin kevyt ettei se kanna tunteita ja etten koskaan enaa kuule hanesta mutta oli yllatys etta tuli tekstari takaisin kumminkin vaikka ei mitaan kommenttia sanomaani. Siis vuoden paasta. Eli meilla on siis suhde yha, nain ajattelen.
Vierailija kirjoitti:
Pahimmillani jätin 7 vuotiaan lapsen ja ison koiran keskenään 4 päiväksi kotiin, kun mies halusi että mennään Pärnuun keskenään.
Ei hyvänen aika. Enimmäkseen täällä kerrotut ovat olleet ihan hauskaa luettavaa, pieniä noloja tapauksia, mutta tuo nyt on jo vakavaa, heitteillejättö.
Joku jo kommentoikin, että ovatko kaikki tänne kirjoittaneet naisia. No siitä päätellen kyllä että ihastuksen kohde näkyy aina olevan "mies", jos hänestä jotain mainitaan. (Miksei tietysti kirjoittaja sitten voisi olla homo, ehkä joku onkin. )
Raadollinen tosiasia vain taitaa olla, että meillä miehillä ne liian pitkälle menevät ihastumiset helposti johtavat niin vakavaan käyttäytymiseen, uhkailuun ja jopa väkivaltaan, että niitä ei kehtaa tänne kertoakaan. Siksi täällä on melkein pelkkiä naisten kertomuksia.
No tässä nyt sitten kerrankin minun, miehen kertomaa:
Työkaveriin ihastuttuani vaihdoin työpaikan sisällä työtehtävää päästäkseni häntä lähempänä sijaitsevalle työpisteelle ja siten useammin keskustelemaan hänen kanssaan. Onnistui sinänsä keskustelun asteelle pääsemiseen, mutta ei johtanut sen enempään.
Erästä toista naista pyrin lähestymään ryhtymällä tekemään vapaaehtoistyönä yhdistyksen jäsenlehteä, kun hän oli yhdistyksen keskeisimpiä toimijoita. Sama tulos, lähestyminen kyllä onnistui ja johti yhteistyöhön ja keskusteluihin mutta ei enempään.
On minusta sitten kerran tehty rikosilmoituskin vainoamisesta, syynä kylläkin vain, että nainen laittoi minut Facebookissa estoon ja sen jälkeen lähetin paperipostissa kirjeen, jossa pyysin häntä poistamaan eston, että voisin edes katsoa hänestä kuvia. Tietenkin rikosilmoituksena tapaus oli aiheeton, harmittaa kuitenkin, että olin aiheuttanut suuresti arvostamalleni naiselle sellaisen tunteen, jonka johdosta hän tunsi tarvetta tehdä rikosilmoituksen.
Vierailija kirjoitti:
Jotta saisin vastakaikua, positiivista huomiota, ihailua ja rakkautta olen eri miesten kohdalla tehnyt seuraavia asioita:
- hankalat alusvaatteet jotka puristavat ja hankaavat
- hameita, korkeita korkoja, avoinaisia kaula-aukkoja
- vaalentanut hiuksia vuosia (en ole lopettanut)
- kauneuskirgiaa ja vartalonmuokkausta, rintojen suurennus ja sitten pienennys
En osaa aina ilmaista tunteita mutta kerran lahetin todella pitkan tekstarin jossa sanoin kaiken mita olin halunnut sanoa, ihastuksen ja rakkauden tunteet, en saanut vastausta kuin vuoden kuluttua lyhyen tekstarin.
Minulle tama oli epatoivoinen teko koska olen intorvertti ja pahasti pettynyt, ja lahes luovuttanut ja ajattelin etta suhteemme on aina ollut niin kevyt ettei se kanna tunteita ja etten koskaan enaa kuule hanesta mutta oli yllatys etta tuli tekstari takaisin kumminkin vaikka ei mitaan kommenttia sanomaani. Siis vuoden paasta. Eli meilla on siis suhde yha, nain ajattelen.
Suhteesta en tiedä, mutta mies on siis niin etäinen, että kommunikoi vuoden välein. Ja sellaista vartenko olet nähnyt vaivaa ja laittautunut?
Vierailija kirjoitti:
https://anna.fi/ihmiset-ja-suhteet/ihmissuhteet/oletko-joskus-ollut-rak…
Limerenssi eli kansankielellä sanottuna pakonomainen lemmenkipeyshäiriö tai hullaantunut rakkaus on voimakasta rakastumistakin vahvempi tila, jossa on pakko-oireisen häiriön ja riippuvuuden piirteitä. On arvioitu, että tilasta kärsii noin 5 prosenttia ihmisistä.
Tällaisesta kärsiville lienee yleistä, että tunnustavat rakkauttaan jo melko lyhyen ajan jälkeen.
Oon viime viikot työskennelly itteni kanssa että pääsisin eroon ihastuksesta. Oon yläasteikäisestä saakka ihastunut vain sellaisiin joita en voi saada (miksi??) Esim opettajaan, varattuun pakjon vanhempaan työkaveriin, ihmisiin joita tosiasiassa "vihaan" enkä haluakaan olla heidän kanssa yhdessä.
Mua surettaa että en edes muista kuinka pitkään nykyistä ihastustani oon katellu, nyt vaan iski päähän että alussa en ees ollu ihastunu, muistan vaan kuinka ylpeä olin itestäni että pidän jostain kaverina mutta en oo ihastunu! Jodssain vaiheessa viim 2 v aikana kuitenkin ihastuin, nyt ihan viime viikkoina olen alkanut kyllästymään miehen osittain ilkeeänkin käytökseen ja nyt pari pv sitten mies kommentoi muiden kuullen mun tekemisiä (ei sinällään epäkohteliaasti, mutta jotenkin tuli olo että pitää mua lapsellisena tms) joten kun taas itkin sitten koko loppupäivän, tajusin lopulta että kyseinen ihminen on myrkkyä ja mun tunnetilat vaihtelee päivästä toiseen ylös ja alas pelkästään sen takia. Nyt on parempi olo ku en nää sitä enää vaaleenpunasilla laseilla, toivotaan että järki jatkaa jatkossaki eikä epätoivon tunteet.
Kunpa olis joku nappula mitä vois painaa eikä ihastuis enää!