Epätoivoisin asia jonka olet tehnyt ihastuksesi takia

Vähensin pelaamista jonkin verran. Ei kyllä kannattanut, näin jälkikäteen ajateltuna. 

Olen tehnyt vaikka mitä etenkin nuorena, mutta on nyt aikuisiälläkin tullut vielä sorruttua kaikenlaiseen ns. stalkkaamiseen. Olen ainakin googlettanut ihastustani kaikilla mahdollisilla nimillä ja yrittänyt päätellä millaisia nimimerkkejä hän saattaisi keskustelupalstoilla käyttää (ja olen siinä onnistunutkin!). Tuli vähän creepy olo kun luin hänen foorumikirjoituksiaan yli 15 vuoden takaa keskellä yötä kun en saanut unta, vaikka eihän niistä mitään mielenkiintoista löytynyt, lähinnä jotain autojuttuja tai elektroniikkaan liittyvää mistä en edes tajunnut mitään. Tuntuu silti sairaalta ja nolottaa sitten kun joutuu taas hänet kohtaamaan, vaikkei hän mistään voi tietää että olen tuollainen stalkkeri.

Ehkä nolointa on se, kun kerran kirjauduin eräälle sivustolle täysin tekaistulla nimellä ihan vain siksi, koska siellä saattaisi olla nuoruuskuvia tästä henkilöstä. Kyllähän siellä olikin, mutta niitä ei nähnyt ellei olisi maksanut jäsenyydestä tms. Olisin voinut maksaa, mutta minusta se olisi jo mennyt yli ja tuntunut liian creepyltä joten jätin asian siihen.

Kerran myös jätin erään kurssin väliin vedoten ”pakollisiin menoihin”, vaikka todellisuudessa menin toisena päivänä keskellä kesälomaa siksi koska tiesin että myös ihastukseni kohde oli silloin menossa sinne. En nyt tiedä oliko se sen arvoista kun siinä ehkä muutama sana vaihdettiin. :D

Olen esiintynyt kirjoittajana ja kysellyt neuvoja televisiosarjan kirjoittamiseen, koska mies on kirjailija. En ole mitään kirjoittanut oikeasti. 

Lähdin festareille ihastuksen perässä yms. No ei sitten tullutkaan sinne festareille koska kaverit peruuttivat lähdön. Lähdin vielä toisenkin kerran Ruisrockiin päiväksi hänen takiaan, ei taaskaan tullut koska jotakin. Oli kyllä hyvä reissu kaverin kanssa kahdestaan siellä että ei siinä mitään. Osittain hain Turun yliopistoon tämän tyypin takia vielä sitten vähän vanhempana. Meillä oli siis molemmin puolinen ihastus useamman vuoden ajan 16-20-vuotiaina, mutta asuttiin ihan eri puolilla Suomea. Päädyttiin sänkyynkin jne, mutta ei siitä mitään tullut ja homma päättyi ennen kuin ehdin muuttaa Turkuun opiskelemaan. Ei kuitenkaan kaduta ollenkaan. Raastavia sydänsuruja pienelle lapselle tämä veivaaminen aiheutti, mutta nuorena on semmoista. Tulipahan kokemusta ja opin vähän malttia vanhempana. On tuon jälkeenkin ollut epätoivoisia ihastuksia, mutta sekopäisyyteni on rajoittunut vain facen/instan stalkkaamiseen.

Kytännyt instagramissa ihastuksen seuraajia ja seurattavia, ketä tulee lisää ja ketä poistuu. Huomasin että selaimella instaa käytettäessä uusimmat seuraajat ja seurattavat näkyvät listoilla ylimmäisenä. Tutkinut sitten kaikkien uusien naisten profiilit ja tarkastellut jokaisen kuvan etsien ihastukseni tykkäyksiä ja kärvistellyt tuskissani miettien onko niillä jotain meneillään.. Loin myös feikkitilin jotta nään tarvittaessa näiden sutturoiden storyja 🤦‍♀️ lisäksi harkinnut ajavani 400 km suuntaansa vain nähdäkseni ihastusta 4 h ajan 😂

Ostin ekan kämppäni 2,5 tunnin matkan päästä työpaikastani jotta tyttöystävän ei tarvitsi kun mennä tösöllä kuin 30 minuuttia minun luokseni.

Viikko sen jälkeen tyttö teki pänät ja minä käytin 5 tuntia päivässä työreissuihin... =(

(Asuin ruotsissa ja kävin tanskassa töissä yleisin kulkuneuvoin, sen takia OIKEASTI 5 tuntia/päivä)

Vierailija kirjoitti:

Kytännyt instagramissa ihastuksen seuraajia ja seurattavia, ketä tulee lisää ja ketä poistuu. Huomasin että selaimella instaa käytettäessä uusimmat seuraajat ja seurattavat näkyvät listoilla ylimmäisenä. Tutkinut sitten kaikkien uusien naisten profiilit ja tarkastellut jokaisen kuvan etsien ihastukseni tykkäyksiä ja kärvistellyt tuskissani miettien onko niillä jotain meneillään.. Loin myös feikkitilin jotta nään tarvittaessa näiden sutturoiden storyja 🤦‍♀️ lisäksi harkinnut ajavani 400 km suuntaansa vain nähdäkseni ihastusta 4 h ajan 😂

Minä lohduttaudun sillä, että olen Facebookissa ihastukseni kaverilistalla, eli minulla on hyvä selitys sille, että minua tarjotaan hänen kavereidensa kaveriksi. Heti liityttyäni Facebookiin kävin tämän ihmisen kaverit läpi nähdäkseni, kenen kanssa hänellä voisi olla sutinaa. Kävin läpi potentiaalisten ihmisten koko FB-historian siltä varalta, että sieltä löytyisi vinkkejä. Olen myös tarkistanut kaiken, mitä näistä on netissä löydettävissä ilmaiseksi. Kummallakin kerralla, kun tyypin kaverilistaan on ilmestynyt uusi ihminen, sydämeni on suunnilleen pudonnut housunlahkeestani ulos, ennen kuin olen huomannut, että kaverit ovat väärää sukupuolta.

En ole aikoihin edes elätellyt toivoa, että koskaan enää näkisin ihastustani. Silti elän edelleen vihreitä palloja tuijotellen. En poista häntä kavereistani, koska tulisi niin ikävä häntä, eikä hän poista minua, koska ei halua tehdä asiasta numeroa.

Vierailija kirjoitti:

Luin koulussa 4 vuotta venäjää, koska hänkin luki.

No mutta sinua ei varmaan ole haitannut että nyt osaat venäjääkin:)

Olisin päässyt ysiluokan jälkeen (kultainen 80-luku) USA:han vaihto-oppilaaksi. EF hyväksyi, vanhemmat lupas maksaa jne.

Jätin menemättä, jotta saisin olla yhden vuoden samassa lukiossa kaksi vuotta mua vanhemman ihastukseni kanssa.

Sain olla vuoden samassa lukiossa kuin ihastus.

En puhunut hänen kanssaan sanaakaan.

Nyt olen 48-vuotias akka, joka puhuu tankeroenglantia.

Vierailija kirjoitti:

Olisin päässyt ysiluokan jälkeen (kultainen 80-luku) USA:han vaihto-oppilaaksi. EF hyväksyi, vanhemmat lupas maksaa jne.

Jätin menemättä, jotta saisin olla yhden vuoden samassa lukiossa kaksi vuotta mua vanhemman ihastukseni kanssa.

Sain olla vuoden samassa lukiossa kuin ihastus.

En puhunut hänen kanssaan sanaakaan.

Nyt olen 48-vuotias akka, joka puhuu tankeroenglantia.

Auts. Juuri tuon takia olen yrittänyt vakuuttaa nuorille, että koulutus on ykkönen ja seurustelukumppanit vasta kakkosia. Työ- ja asuinpaikkaa ja kumppania voi vaihtaa, mutta nuoruudessa hankittu koulutus (tässä kielikoulutus) on ja useimmiten pysyy.

Creep kirjoitti:

En tule koskaan kertomaan tätä asiaa puolisolleni, lapselleni enkä edes parhaalle ystävälleni.

Muutama vuosi sitten näin sattumoisin facebookista yhden tiettyyn harrastukseen liittyvän ryhmäkuvan ja siinä huomioni herätti yksi kuvassa ollut henkilö. Kuvasta selvisi henkilöiden nimet ja asuinpaikan. Sen perusteella hain ko. henkilön profiilin, mutta tiukkojen asetusten vuoksi siitä ei näkynyt kuin nimi ja profiilikuva.

En ymmärrä mitä minulle oikein tapahtui. Aloin mielikuvituksissani rakentamaan tästä henkilöstä sellaista täydellisen ihmisen muotokuvaa ja kulutin aikani katsomalla niitä muutamia kuvia mitä löysin hänestä facebookista. Yritin löytää myös muuta tietoa googlen kautta, mutta kovin paljoa tietoa hänestä ei löytynyt.

Meidän asuinpaikkojen välimatka oli enemmän kuin puoli Suomea, joten ihan sattumalta emme tulisi törmäämään. Jossain vaiheessa sain sitten täysin älyttömän idean ja päätin muuttaa samalle paikkakunnalle missä tämä stalkkaamani henkilö asui. Tämä onnistuikin yllättävän nopeasti kun sain ensimmisen työpaikan jota satuin hakemaan uudelta paikkakunnalta.

Muutettuani toisella paikkakunnalle hakeuduin sitten tämän harrastuksen piiriin ja sitä kautta aika pian tapasin 'kohteeni'. Muutaman kuukauden kuluttua harrastusryhmän illanvietossa sain selville, että kyseinen henkilö oli sinkku.

Nyt olemme avoliitossa ja meillä on pieni lapsi. Olen kutakuinkin varma että olen jollain tavalla häiriintynyt ja kannan tietyllä tapaa tästä asiasta huonoa omatuntoa.

Tämä kertomus kolahti minuun kovaa, sillä minulle on tapahtunut juuri tuo, että näin netissä kuvan tuntemattomasta ihmisestä ja aloin kehitellä päässäni haavekuvia. Googlailen miestä jatkuvasti (hänestä löytyy melko paljon tietoa ammattinsa puolesta, mutta kyseessä ei ole mikään julkkis), ja tuijotan hänen kuviaan. Vielä en ole edennyt siihen vaiheeseen, että hankkiutuisin miehen lähistölle, mutta sekin on käynyt mielessä. :/ Tuntui hienolta lukea samanlaisesta kokemuksesta. En olekaan siis ainut, jolle on käynyt tällaista.

Epätoivoisesti ihastunut lapseni kummisetään, joka on ollut ystäväni jo 18 vuotta. En ole koskaan kertonut hänelle tunteitani, vaikka ihastus on kestänyt jo ainakin 12 vuoden ajan. Olen sinkku ja vapaa ja niin on kait (?) hänkin, joten mitään pettämistä ei edes olisi jos kertoisin tunteeni. En vain uskalla.

Sen sijaan pidän ystävyyttämme yllä, mutta hän on ollut vuoden verran vaisu. En tiedä seurusteleeko (ollut kaaaaauan sinkkuna), enkä tiedä miksi on hiljentynyt. Olen vuosien varrella viettänyt paljon kauniita ja hauskoja hetkiä tämän ystäväni kanssa, ja joka kerta mun sydän on pamppaillut hulluna hänen lähellään. Ja aina toivonut, että saisin edes jonkun signaalin häneltä, että häntä kiinnostaisi syventää suhdetta mun kanssa. Jokainen tahaton kosketus käsivarteen, jokainen katse on mun mielessä erityinen. Epätoivoisia tekoja multa on lähetellä silloin tällöin 'mitä kuuluu?'-viestejä, ja ehdottaa yhteisiä lautapeli-iltoja. 

Blah, kumpa tästä tunteesta pääsisi yli. :(

Olen sanonut sille että eroa poikaystävästä että voisi tulla minun kanssa yhteen :)

Ostin ihan hemmetin kalliin kahvimyllyn, koska tapailemani mies mainitsi, kuinka paljon tykkää vastajauhetusta kahvista. Olin opiskelija eikä minulla todellakaan olisi ollut varaa törsäillä. Hän ei halunnut suhdetta kanssani eikä ikinä tullut edes kahville.

Olen nykyään erittäin onnellisesti naimisissa ja innostutaan mieheni kanssa välillä hifistelemään kahvin kanssa, eli ostos lopulta oli kuin olikin hyödyllinen :D

Sekä minä että ihastukseni olimme molemmat tulleet harrastustapahtumaan omilla autoillamme. Varmistin, että olimme lähdössä sieltä "sattumalta" samoihin aikoihin ja hän kysyi kuin kysyikin, olinko liikkeellä julkisilla. Valehtelin olevani ja olin kiitollinen, ettei hän tiennyt minkälainen auto minulla on. Ihastukseni tarjosi minulle kyydin kotiin ja suostuin ikionnellisena. Kotipihasta lähdin sitten julkisilla hakemaan autoani. 

Kerberos I kirjoitti:

Epätoivoisesti ihastunut lapseni kummisetään, joka on ollut ystäväni jo 18 vuotta. En ole koskaan kertonut hänelle tunteitani, vaikka ihastus on kestänyt jo ainakin 12 vuoden ajan. Olen sinkku ja vapaa ja niin on kait (?) hänkin, joten mitään pettämistä ei edes olisi jos kertoisin tunteeni. En vain uskalla.

Sen sijaan pidän ystävyyttämme yllä, mutta hän on ollut vuoden verran vaisu. En tiedä seurusteleeko (ollut kaaaaauan sinkkuna), enkä tiedä miksi on hiljentynyt. Olen vuosien varrella viettänyt paljon kauniita ja hauskoja hetkiä tämän ystäväni kanssa, ja joka kerta mun sydän on pamppaillut hulluna hänen lähellään. Ja aina toivonut, että saisin edes jonkun signaalin häneltä, että häntä kiinnostaisi syventää suhdetta mun kanssa. Jokainen tahaton kosketus käsivarteen, jokainen katse on mun mielessä erityinen. Epätoivoisia tekoja multa on lähetellä silloin tällöin 'mitä kuuluu?'-viestejä, ja ehdottaa yhteisiä lautapeli-iltoja. 

Blah, kumpa tästä tunteesta pääsisi yli. :(

Kuulostaa todella raskaalta. Mitä jos vain kertoisit? Joka tapauksessa voitat, joko hän vastaa tunteisiisi tai pääset vihdoinkin irti. 

Menin mukaan kaikenlaisiin pienen paikkakunnan kulttuuririentoihin joissa tiesin tämä miehen olevan järkkäilemässä tapahtumia. Tuli osallistuttua bändikatselmukseen, kunnan kulttuuritapahtumaan, kesäteatteriesitykseen ja laulukilpailuun. Mikään ei auttanut. Hän ei huomannut minua, enkä kyllä ollutkaan mikään virtuoosi :). Kun sitten monta vuotta myöhemmin olin varattu, kiinnostui yllättäen minusta. Jätin luotettavan miesystäväni ja syöksyin tämän ihastukseni mukaan siltä istumalta. Mies osoittautui muutaman kuukauden seukkaamisen jälkeen kaksinaamaiseksi, sitoutumiskyvyttömaksi narsistiksi. Kyllä v kannatti! 

Oi, näitä on vuosien (ja lukuisten epätoivoisten ihastumisten) myötä kertynyt ihan liikaa. Olen piileskellyt rappukäytävässä nähdäkseni vilauksen ihastuksesta, ajellut pyörällä korttelia ympäri ja kävellyt paljon pidempää kiertotietä törmätäkseni häneen, antanut ottaa itsestäni pornokuvia, muokannut kuvankäsittelyohjelmalla ihastuksestani ja minusta pariskuntakuvan, piirtänyt sydämiä ja kirjoittanut nimikirjaimia baarin vessaan ja lumihankeen, hankkinut kaksi kissaa saadakseni hänet kylään, lähettänyt hänelle joululahjan, lahjoittanut hänelle maalaamani taulun, laittanut eroottissävytteisiä viestejä, lähettänyt viekoittelevia selfieitä, rukoillut jumalaa ja universumia, manifestoinut, lähettänyt taivaalle toiveita tähdenlennon aikaan, harjoittanut magiaa... Ja edelleen olen sinkku, välissä kylläkin muutama parisuhde ihmisten kanssa, joiden eteen ei ole tarvinnut vajota alas.

Vierailija kirjoitti:

Kirjeen lähettäminen ja kahville pyytäminen eivät ole epätoivoisia tekoja, vaikkei niihin saisi vastakaikua.

Jep, ainoastaan jos on tehnyt jo selväksi ettei ole kiinnostunut ja silti toinen jatkaa kärttämistä.

Vedin käteeni useita vuosia.