Epätoivoisin asia jonka olet tehnyt ihastuksesi takia

Olin ystävänpäivänä tehnyt ihastukselleni ystävänpäiväkirjeen missä oli sydämmiä ja sit siellä luki kaikkee "i love you" ja sit kun se oli lukenut sen niin se repi sen palasiksi mun edessä. Mulle tuli pahamieli siitä koska olin kolmosluokalla. Tiesin ainakin että ei tykkää musta. Naurattaa nyt jälkeenpäin tää juttu :DD

9. Luokalla koulun ruokalassa kuulin kun yksi kovaäänisimmistä pojista vaahtoaa kuinka ihastukseni ei ollut hänen mielestään kaunis. Olin silloin ujo ja hiljainen mutta siinä kuohahdin sen enempää miettimättä ja sanoin "kyllä Henna on tosi kaunis" lujalla äänellä. Koko pöytä hiljeni ja naapuripöytäkin jossa tyttö istui. Punastelin ja seuraavalla välitunnilla yritin vältellä tytön katsetta.

Hän tuli mun luokse ja kiitti ujosti. Oltiin sen jälkeen käsikättä koko ysiluokka loppuun ja vielä kesällä. Mutta sitten mentiin eri kouluihin ja jotenkin juttu vaan hiipui vähitellen kun nähtiin niin harvoin..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin rakastunut serkkuni kauniiseen tyttäreen ja keksin että voisin hakea hänet viikonlopuksi kotiin opiskelupaikkakunnalta kun serkkuni oli töissä myöhään eikä voinut itse lähteä. Matkan aikana tyttö alkoi oma-aloitteisesti kertoa uudesta poikaystävästään ja onneksi tulin järkiini enkä yrittänyt mitään hölmöä. Kadun kovasti ajatuksiani ja tunteitani häntä kohtaan. Kuitenkin hän on minua 20 vuotta nuorempi ja lähisukua. 

Helvetti kuinka sairas fantasia. Tottahan tuo ei ole.

Kyllä se valitettavasti on. Ja minua hävettää niin helvetisti. Tilanteesta ja noista tunteista on jo jokunen vuosi.

Tunteitaan ei tarvitse hävetä.

Ihmisellä voi olla myös tunteita jotka eivät ole sosiaalisesti tai kulttuurisesti hyväksyttäviä. Ei ihme että moraalinen paha olo seuraa sukulaistyttönsä erotisoimisesta.

Ajanut varsin kehnolla autolla 500 km suuntaansa tapaamaan, lukemattomia kertoja.

Vierailija kirjoitti:

9. Luokalla koulun ruokalassa kuulin kun yksi kovaäänisimmistä pojista vaahtoaa kuinka ihastukseni ei ollut hänen mielestään kaunis. Olin silloin ujo ja hiljainen mutta siinä kuohahdin sen enempää miettimättä ja sanoin "kyllä Henna on tosi kaunis" lujalla äänellä. Koko pöytä hiljeni ja naapuripöytäkin jossa tyttö istui. Punastelin ja seuraavalla välitunnilla yritin vältellä tytön katsetta.

Hän tuli mun luokse ja kiitti ujosti. Oltiin sen jälkeen käsikättä koko ysiluokka loppuun ja vielä kesällä. Mutta sitten mentiin eri kouluihin ja jotenkin juttu vaan hiipui vähitellen kun nähtiin niin harvoin..

Ompa sööttiä. Oikeasti. Vaan ei nuo teinijutut kestä.

Vierailija kirjoitti:

Ihastus uhkasi lopettaa tapailumme, joten valehtelin olevani raskaana. Kävelin terveyskeskuksen naistenosastolle josta otin hänelle kuvia, että ”täällä lääkärissä ollaan.” Kun mies halusi vähän ajan päästä silti jättää minut valehtelin että sain keskenmenon. Mies ajoi luokseni keskellä yötä ja hoivasi monta päivää ja itki itsekin ”kuollutta lastamme”.

Olen myös valehdellut tulleeni raiskatuksi jos ihastus on oikein kunnolla minua loukannut. Välillä ottanut yhteyttä ”raiskaajan” lähipiiriin ja työ/koulupaikkaan joko omana itsenäni tai laittanut jonkun ulkopuolisen soittamaan asiasta. Poliisin ja lääkärinkin puheilla on tullut muutaman kerran käytyä itkemässä ”raiskausta” ja aina on mennyt läpi.

Näitä raskaus/keskenmeno/raiskauskeissejä oli vieläpä useamman ihmisen kanssa.

Sitten vielä viiltelyä ja toiselle viiltelykuvien lähettämistä, itsarilla uhkailua jne.

Joo en oo ylpee. :D

Ei ole enää tervettä, ei laisinkaan.

Masturboin hänen facebook-kuvilleen. Kun tiesin ettei oikea akti ole koskaan tai miltään kannalta mahdollinen.

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitan "romaania" johon kanavoin epätoivoisen ihastukseni. Tätä ihastusta (rakkautta?) on kestänyt jo 8 vuotta, eikä aviomiehelläni ole mitään hajua petollisista tunteistani tai kirjasta. Ihastuksellenikaan en ole koskaan tunnustanut tunteitani, mutta hän kyllä tietää, ja ehkä kokee itsekin samoin. Mikään ei ole välillämme realisoitunut, enkä ole koskaan tehnyt mitään joka voisi loukata aviomiestäni. Olen vain tuntenut, tuntenut täysin käsittämätöntä vetovoimaa tähän toiseen mieheen jonka kanssa emme ikinä sopisi yhteen. En jollain tapaa edes pidä hänestä, hänen fyysisestä olemuksestaan tai hänen jäykästä ja tylystä luonteestaan, mutta ihastukseni ei silti laannu.

Välillä mietin että mitä jos kuolen yllättäen ja lapseni lukevat tietokoneeltani romaanini, pitävätköhän he minua pakkomielteisenä hulluna vai välittyykö tekstistä suurempi filosofinen pohdinta siitä, ettei tunteita voi kukaan valita tai omistaa ja ihmisluontoon kuuluu ikuinen haikailu toisaalle. (Todennäköisesti romaanin taso on jotain Paolo Coehlon ja Regina-novellien välimaastosta, eli surkea.)

Minäkin kirjoitan. :D Ihastukseni on jopa lukenut siitä osan, muttei suostu kommentoimaan sitä mitenkään. Hän on nainen, minä mies.

Aion vetää pisimmän korren paljastuksellani. Olen ollut jo vuosia salaa kuolettavan rakastunut läheiseen miespuoliseen lapsuudenystävääni. En ole jotenkin osannut tehdä asialle mitään. Pelottaa. On aina ollut monin verroin helpompaa päätyä seurustelemaan jonkun kymmenen vuotta vanhemman miehen kanssa, joka palvoo maata jalkojeni alla. Tiedättehän, klassisia Isäongelmia.

Olemme vuosien saatossa päätyneet pari kertaa samaan sänkyyn yksittäisinä kännilipsahduksina, jotka eivät ole johtaneet kummempaan romantiikkaan. Kahdeksan vuotta sitten odottelin vuoden tapailematta muita, josko hän tekisi aloitteen. En tietenkään tuolloinkaan antanut ymmärtää olevani erityisen kiinnostunut, koska olen mukamas liian cool sellaiseen. Parikymppisinä päädyimme opiskelemaan samaan kaupunkiin. Viimeisimmän parisuhteeni päätyttyä syksyllä jouduin muuttamaan pois eksäni asunnosta, ja vieraalla paikkakunnalla vailla laajoja tukiverkkoja, ajauduin jonkin helvetin älynväläyksen seurauksena asumaan tämän vanhan rakkauteni kämppäkaveriksi. Ajattelin toiveikkaana, että ehkä ne tunteet nyt väljähtävät kun eletään arkea rinnakkain. Eivät väljähtäneet, rakastan häntä niin pakahduttavan valtavasti, että kohta jokin verisuoni päässäni räjähtää! Elämäni on umpisolmussa. Oikeasti tarvitsisin kipeästi terapiaa, mutta paremman puutteessa avaudun nyt sitten vauvapalstalla. :D

Olen juuri sellainen selkäpiitä karmiva stalkkeri, joka vaanii, tuijottelee salaa ja nuuhkii toisen paitoja (huom. ei sentään käytettyjä alusvaatteita). SOS! Pelastakaa kämppikseni minulta, ja minut itseltäni!

Lisäyksenä edelliseen, että itsekin kanavoin tunteeni kämppistäni kohtaan kirjoittamalla ylidramaattista rakkausromaania, jonka päähenkilöt lopulta vuosien jälkeen löytävät toisensa. Tällainen patoutunut pöytälaatikkoharrastus vaikuttaakin yllättävän yleiseltä. :D

Nyt kun pääsin vauhtiin jatkan vielä vähän tästä kämppissaagasta. Olen napannut kuvakaappauksen kämppikseni facebook-profiilista löytyvästä yläosattomasta harrastuskuvasta ja tuijottelen sitä vaivihkaa päivän mittaan. Onneksi kämppikseni esiintyy säännöllisesti paidatta kotonamme, jolloin usein teeskentelen (luultavasti kehnosti) lukevani hesaria tai siivoavani keittiötä. Oikeasti ahmin silmilläni sen minkä pystyn.

Käytökseni varmasti täyttäisi diagnostiset kriteerit jollekin (pakkomielteiselle) mielenterveyden häiriölle. Lääkäreitä paikalla? ;)

Hiljaa mielessäni rukoilen, että hän jostain kummallisesta syystä eksyisi vauvapalstalle ja tunnistaisi itsensä näistä avautumisistani, jotta pääsisin viimein tästä piinallisesta salaisuudesta. Nyt joku voisi tietysti kysyä, miksen vaan itse kerro hänelle tunteistani. Olen varsin taidokas punomaan erilaisia tekosyitä, jotka eivät valitettavasti vielä ole loppuneet kesken.

Vierailija kirjoitti:

Tämä oli irc-gallerian ja ircin kulta-aikaa, vanhemmat nörtit muistanette. 2000-luvun alkupuolta.

Vihasin siis syvästi tietokoneita enkä osannut tehdä niillä yhtään mitään. Olin enempi sellainen "suosittu tyttö". Ihastuin yhteen nörtti-poikaan koulussani, hän ei ollut edes luokallani vaan vuotta alempana. Tunsin yhden tytön siltä luokalta kaverini kautta, sain häneltä ongituksi, mikä on pojan nimi, missä asuu jne. Noloa... Olin varmaan aika päivänselvä.

Mulla meni varmaan monta kuukautta löytää hänet irc-galleriasta (nuorisolle tiedoksi, siellä oltiin nimimerkeillä esim. _maijakoo_, ei omilla nimillä kuten facessa nykyään, hitsit miten paljon helpompaa teillä on!). Galtsusta näki millä kanavilla joku irccasi, ikävä kyllä ihastukseni irccasi tasan kahdella kanavalla joista toinen oli ihan valtava (ei mitään jakoa päästä "sattumalta" keskustelemaan ihastuksen kanssa). Toisella kanavalla hän oli itse ylläpitäjänä, eräs tietty harrastus joka tosi, tosi harvinainen ja niin yyybernörtti ja spesifi kuin mahdollista. Esim. Linux-koodaaminen norjaksi bugien poistamiseksi firefox-selaimesta samalla ZZ-top partaa kasvattaen ja Unkarilaisen pienpanimon tummaa olutta nauttien. Helkkari! Kanavalla vain n. 10 henkilöä, kaikki miehiä... Yllätys.

Mitä tekkeepi meikämaija? Otti selvää tästä ihastukseni harrastuksesta. Opiskelin asiaa yhden kokonaisen talven (!!!). Lisäksi ihastutin yhden nörttipojan itseeni jotta hän opettaisi minulle irccausta ja koodauksen alkeet jotten jää kiinni teeskentelystä. Lopulta olin valmis, menin kanavalle ja aloin muka-rennosti keskustella näiden nörttipoikien kanssa "yhteisestä harrastuksestamme". He uskoivat minun olevan oikea nainen eikä trolli vasta kun kävin yhden kanssa kahvilla. Puolet kanavasta ihastui minuun suorilla ja yksi jopa kosi minua :D

Anteeksi pojat, olen todella, todella pahoillani. Pakkomielle-ihastuminen ei lakia lue. Olette kyllä ihania kaikki <3

Lopulta keskusteltuani varmaan vuoden, sain viimein ihastukselleni vastinetta. Hänestä tuli aviomieheni ja lasteni isä. En ole jäänyt kiinni vieläkään siitä ettei kyseinen harrastus ole suurin intohimoni :D Tunnustus helpotti, minut saattaa kyllä tunnistaa tästä, ainakin kyseisen kanavan porukka.... Kiitos ja anteeksi!

Ihana tarina! :D

Hilkka404 kirjoitti:

Itse kuulin, että ihastukseni(samassa kaveriporukassa) pitää korseteista ja tilasin sellaisen melko eroottisen korsetin ja ´´vahingossa´´ sitten näyttäydyin ihastukselleni siinä. 

Voi ihana! No mitä tapahtui?

Tulee näistä mieleen onkohan mun opiskelukaveri ihastunut muhun? Juttu alko seksillä, mutta nykään tulee mun luokse vain nukkumaan, AINA kun pyydän yökylään. Itse pidän hänestä kaverina ja seksi tai sitten pelkkä unikaveri kelpaa joten olen häntä nyt useamman kerran luokseni pyytänyt ja meillä on aina hauskaa. On aina tullut vaikka ollut jo kotona nukkumassa tms, kerran oli "kaverille" mennyt jo jatkoille (kuulin myöhemmin että oli jonkun naisen luona) mutta tuli mun viereen viideltä aamulla... Aina ottaa taksin ja tulee samantien ja sen takia joutunut pari kertaa odottelemaan hetken rapussa.

Ei kyllä ole muutoin osottanut kiinnostusta. Se kuitenkin ihmetyttää miksi MIES tulee luokseni eikä edes seksin perässä vaikka sitä olisi tarjolla ja tällä miehellä seisoo kyllä koko ajan.

Itse en kaipaa nyt suhdetta, mutta pidän häntä niin hyvänä kaverina ja meillä on aina tosi hauskaa että varmasti voisin kiinnostua jos ilmaisisi asian mutta en ole vielä itse valmis tekemään romanttisia alotteita, koska edellisestä suhteesta aika pahat arvet.

Tulee näitä lukiessa olo että olenko tajuamattani juoksuttanut häntä tms.

Ilmoittauduin itselleni täysin ylimääräiselle kurssille lukiossa, jolla ihastuksenikin oli. Kurssi oli kyllä mielenkiintoinen, mutta näin paljon ylimääräistä vaivaa.

Lauri Tähkä Morsian-biisi sopii hyvin tämän ketjun teemaan :)

Suostuin tapaamaan ihastukseni sukulaisia ja kavereita. Hirveetä kidutusta.

Enää koskaan en suostu tapaamaan kenenkään sukulaisia ja kavereita.

Toki myös paljon muuta on tullut tehtyä, esim. hain opiskelemaan samaan paikkaan kuin ihastukseni, muutin kauas jumalan selän taakse ihastukseni vuoksi,... mutta nämä eivät ole yhtään mitään sukulaisten ja kavereiden tapaamiseen verrattuna.

Olen pannut 43-vuotiaan ihastukseni 19-vuotiasta tytärtä.

T. 45 v. mies

Vierailija kirjoitti:

Tulee näistä mieleen onkohan mun opiskelukaveri ihastunut muhun? Juttu alko seksillä, mutta nykään tulee mun luokse vain nukkumaan, AINA kun pyydän yökylään. Itse pidän hänestä kaverina ja seksi tai sitten pelkkä unikaveri kelpaa joten olen häntä nyt useamman kerran luokseni pyytänyt ja meillä on aina hauskaa. On aina tullut vaikka ollut jo kotona nukkumassa tms, kerran oli "kaverille" mennyt jo jatkoille (kuulin myöhemmin että oli jonkun naisen luona) mutta tuli mun viereen viideltä aamulla... Aina ottaa taksin ja tulee samantien ja sen takia joutunut pari kertaa odottelemaan hetken rapussa.

Ei kyllä ole muutoin osottanut kiinnostusta. Se kuitenkin ihmetyttää miksi MIES tulee luokseni eikä edes seksin perässä vaikka sitä olisi tarjolla ja tällä miehellä seisoo kyllä koko ajan.

Itse en kaipaa nyt suhdetta, mutta pidän häntä niin hyvänä kaverina ja meillä on aina tosi hauskaa että varmasti voisin kiinnostua jos ilmaisisi asian mutta en ole vielä itse valmis tekemään romanttisia alotteita, koska edellisestä suhteesta aika pahat arvet.

Tulee näitä lukiessa olo että olenko tajuamattani juoksuttanut häntä tms.

Oot *seisottanut häntä.

Mistä tiedät että koko ajan seisoo? Kyttäätkö etumusta vai kertooko mies että armoton stondis taas päällä tai että panettaa 24/7?

Vierailija kirjoitti:

Ihastus uhkasi lopettaa tapailumme, joten valehtelin olevani raskaana. Kävelin terveyskeskuksen naistenosastolle josta otin hänelle kuvia, että ”täällä lääkärissä ollaan.” Kun mies halusi vähän ajan päästä silti jättää minut valehtelin että sain keskenmenon. Mies ajoi luokseni keskellä yötä ja hoivasi monta päivää ja itki itsekin ”kuollutta lastamme”.

Olen myös valehdellut tulleeni raiskatuksi jos ihastus on oikein kunnolla minua loukannut. Välillä ottanut yhteyttä ”raiskaajan” lähipiiriin ja työ/koulupaikkaan joko omana itsenäni tai laittanut jonkun ulkopuolisen soittamaan asiasta. Poliisin ja lääkärinkin puheilla on tullut muutaman kerran käytyä itkemässä ”raiskausta” ja aina on mennyt läpi.

Näitä raskaus/keskenmeno/raiskauskeissejä oli vieläpä useamman ihmisen kanssa.

Sitten vielä viiltelyä ja toiselle viiltelykuvien lähettämistä, itsarilla uhkailua jne.

Joo en oo ylpee. :D

Kuulut pahimman luokan metoo-kampanjan väärinkäyttäjiin. Olet sairas. Hae itsellesi heti apua. Voisit myös soittaa poliisille peruaksesi keksimäsi raiskaussyytökset.