Miksi halusit tai haluat perhe-elämää lapsettoman kahden aikuisen parisuhteen sijaan?

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaisi tietää, mikä tuossa oikein ihmisiä viehättää.

Ja ennen kuin kuin kukaan ehtii kommentoimaan: minulla oli kiva lapsuus, mutta en näe lapsiperheen elämässä mitään sellaista, mikä saisi minut haluamaan sitä aikuisen roolissa. :)

No, aloitetaan itsestäänselvydestä, joka kuitenkin nykyään tuntuu olevan kaikkea muuta:

Lasten saaminen ja kasvattaminen on ihmiskunnan luonnollinen tila. Ilman tätä asiaintilaa ihmiskunta olisi kadonnut jo ennen kuin pääsi alkuunkaan. Tämä on ihan biologisena faktana.

Sitten käytännöstä... Pikkuveljeni on minua 14 vuotta nuorempi. Olen kotoisin alkoholistiperheestä ja sain nuorena aika pitkälle vastata hänen kasvattamisestaan. Käytiin kävelyillä, pyöräiltiin, katsottiin elokuvia, kuunneltiin musiikkia. Sain omalta osaltani kasvattaa merkittävän osan siitä, mitä hän vielä tänäänkin, 40-vuotiaana on. Hänestä kasvoi toki oma ihmisensä, mutta mi

Sinä et tiedä mitään siitä, millaista toisten ihmisten elämä on. Pyörit omassa kuplassasi ja ihmettelet, miksi toiset eivät saa iloa ja onnea samoista asioista kuin sinä.

Ei se vanhemmuus taida kaikkien maailmaa avartaakaan vaikka kuinka sitä itse vakuuttavat.

Kiinnostaisi tietää, mikä tuossa oikein ihmisiä viehättää.

Ja ennen kuin kuin kukaan ehtii kommentoimaan: minulla oli kiva lapsuus, mutta en näe lapsiperheen elämässä mitään sellaista, mikä saisi minut haluamaan sitä aikuisen roolissa. :)

No, aloitetaan itsestäänselvydestä, joka kuitenkin nykyään tuntuu olevan kaikkea muuta:

Lasten saaminen ja kasvattaminen on ihmiskunnan luonnollinen tila. Ilman tätä asiaintilaa ihmiskunta olisi kadonnut jo ennen kuin pääsi alkuunkaan. Tämä on ihan biologisena faktana.

Sitten käytännöstä... Pikkuveljeni on minua 14 vuotta nuorempi. Olen kotoisin alkoholistiperheestä ja sain nuorena aika pitkälle vastata hänen kasvattamisestaan. Käytiin kävelyillä, pyöräiltiin, katsottiin elokuvia, kuunneltiin musiikkia. Sain omalta osaltani kasvattaa merkittävän osan siitä, mitä hän vielä tänäänkin, 40-vuotiaana on. Hänestä kasvoi toki oma ihmisensä, mutta minun osuuteni siitä että hänestä ei tullut samanlainen kuin vanhemmistamme, on merkittävä. Toisin sanoen: opin teini-iässä millaista on kasvattaa lasta, eikä se ollut ensinkään ikävää kun otti sen asenteella että pikkuveljelle näytän kaikki parhaat jutut.

Minulle oli varhaisaikuisuuden jälkeen ihan selvää, että suvun tulee jatkua. En minä siitä kakkavaippavaiheesta välitä pätkääkään, se on ihan paskaa. Mutta siitä eteen päin kun muksut täyttävät kaksi vuotta ja oppivat puhumaan, he ovat keskimäärin aivan tavattoman hauskaa seuraa. Vaikka ihan aina ei jaksaisi viettää aikaa lapsen kanssa, niin onhan Legojan kanssa leikkiminen tai Aku Ankan ja Astrid Lindgrenin lukeminen, tai Totoron katsominen ensimmäistä kertaa, tai Särkänniemessä käyminen innosta pomppivan lapsen kanssa aika hemmetin kivaa. Ja pyöräilyn, hiihtämisen, uimisen, luistelun ja vaikka minkä opettelu. On hienoa nähdä uuden ihmisalun imevän itseensä kaikkea kiinnostavaa ja kasvavan siitä sitten hitaasti omaksi ihmisekseen. Tämä on sellainen maailma jossa haluan elää.

En arvostele niitä, jotka joko päättävät tai muista syistä kuten sairauksien takia toimivat toisin. Jokainen saa tehdä omalla tyylillään. Mutta mietin kyllä hiljaa mielessäni, riittääkö mustan suorakaiteen katseleminen ja muut korvikeaktiviteetit aidosti korvaamaan sen, mitä vanhemmuus antaa. Ehkä sitten.

- 8- ja 19-vuotiaan poikien yksinhuoltajaisä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edelliselle: Kaikki eivät vain HALUA lapsia. Eivät edes naiset. Jos heidät laitettaisiin väkisin hankkimaan lapsia, heistä todennäköisemmin tulisi niitä mielenterveyspalveluiden käyttäjiä. Useimmat fiksut ihmiset ymmärtävät, että olemme erilaisia. Sinä et selvästikään ole tarpeeksi fiksu.

 

Höpsis. Ja kuka heidät "laittaisi väkisin hankkimaan lapsia"? Miksi juuri ihmislajin naaras olisi sellainen, että se ei halua lisääntyä? :) Mikä älytön ajatus. 

 

Se olikin ajatus. Ihmiselle on annettu äly ja vapaa tahto. Kenenkään ei luojan kiitos ole pakko lisääntyä, jos ei tahdo. Sinä saat lisääntyä niin paljon kuin haluat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle on aina ollut käsittämätön ajatus, että jotkut eivät halua lapsia. Jos pitäisi valita lapseton parisuhde tai yksineläminen lasten kanssa, valitsisin ilman muuta lapset. Olen aina viihtynyt lasten seurassa, minua kiinnostaa lasten psykologia, kehitys, ajatukset, leikit, puuhat. Ikinä en ole kokenut äitiyttä raskaaksi, en kauheasti koe paineita tai ota stressiä asiasta. Arkielämä lasten kanssa on enimmäkseen hauskaa ja kivaa. Sain elää vapaan aikuisen elämää 10 vuotta ennen lapsia, se oli enemmän kuin tarpeeksi. En edes tiedä, mitä tekisin ilman lapsia, tai mistä saisin elämään mielekkyyttä. Matkustaminen ei kauheasti kiinnosta, enkä ole työn suhteen kovin kunnianhimoinen. Minua ei kiinnosta syödä ravintoloissa tai käydä yöelämässä. Lapseni (ja heidän ystävänsä) tuovat iloa elämääni joka päivä, olen heidän kanssaan oppinut iloitsemaan pienistä asioista, ihmettelemään mat

Kuulostat katkeralta. Eikö äitiys tuonutkaan onnea?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ihan vain näin lapset luontaisena jatkumona ihmisen elämässä ja halusin olla vanhempi. Olen erittäin tyytyväinen ratkaisuuni. Mun lapset on tuoneet elämään paljon iloa, tehneet minusta paljon kärsivällisemmän ihmisen ja nykyään kun ne on jo teinejä, niin on ihan huikeaa katsoa heitä ja ajatella, että noin fiksut ja nätit ihmiset on minusta peräisin ja olen osaltani vaikuttanut siihen millaisia he on :) 

Narsismia. Etkö itse huomaa sitä?

Ei huomannut kirjoittaja eivätkä muutkaan. Sinulla näyttää olevan muita paljon tehokkaampi narsistitutka.

Lainaus viestistä: Noin fiksut ja nätit ihmiset on minusta peräisin

Mitä tuo muuta on kuin narsismia?

Se on tuo biologinen imperatiivi. Terve eläin haluaa lisääntyä kumppaninsa kanssa ainakin silloin kun olosuhteet jälkikasvun selviytymiselle ovat riittävät. Palkinnoksi se saa syvää, materian ja ajan ja paikan ylittävää onnea.

Kun paine tai vaikeudet kasvavat kyllin suuriksi lakkaavat eläimet lisääntymästä.

Sitten on tietenkin nämä tahot, jotka tuputtavat viheruskontoaan, jonka mukaan lisääntyminen on moraaliseti väärin täällä läntisessä maailmassa samaan aikaan kun kehitysmaissa tursuaa uusia vauvoja ovista ja ikkunoista. Perusajatuksena se, että länsimaisten ihmisten pitäisi kuolla pois vapaaehtoisesti parantaakseen maailmaa.

Kolmas kulma on se porukka, jolle materia ja varallisuus ja sen parissa vietetty "oma aika" on kaiken arvon mittari. Siitä ovat lapset tietenkin jotain pois.

Vierailija kirjoitti:

Se on tuo biologinen imperatiivi. Terve eläin haluaa lisääntyä kumppaninsa kanssa ainakin silloin kun olosuhteet jälkikasvun selviytymiselle ovat riittävät. Palkinnoksi se saa syvää, materian ja ajan ja paikan ylittävää onnea.

Kun paine tai vaikeudet kasvavat kyllin suuriksi lakkaavat eläimet lisääntymästä.

Sitten on tietenkin nämä tahot, jotka tuputtavat viheruskontoaan, jonka mukaan lisääntyminen on moraaliseti väärin täällä läntisessä maailmassa samaan aikaan kun kehitysmaissa tursuaa uusia vauvoja ovista ja ikkunoista. Perusajatuksena se, että länsimaisten ihmisten pitäisi kuolla pois vapaaehtoisesti parantaakseen maailmaa.

Kolmas kulma on se porukka, jolle materia ja varallisuus ja sen parissa vietetty "oma aika" on kaiken arvon mittari. Siitä ovat lapset tietenkin jotain pois.

 

Syvää, materian ja ajan ja paikan ylittävää onnea?

Ei pidä paikkaansa.

Vierailija kirjoitti:

Se on tuo biologinen imperatiivi. Terve eläin haluaa lisääntyä kumppaninsa kanssa ainakin silloin kun olosuhteet jälkikasvun selviytymiselle ovat riittävät. Palkinnoksi se saa syvää, materian ja ajan ja paikan ylittävää onnea.

Kun paine tai vaikeudet kasvavat kyllin suuriksi lakkaavat eläimet lisääntymästä.

Sitten on tietenkin nämä tahot, jotka tuputtavat viheruskontoaan, jonka mukaan lisääntyminen on moraaliseti väärin täällä läntisessä maailmassa samaan aikaan kun kehitysmaissa tursuaa uusia vauvoja ovista ja ikkunoista. Perusajatuksena se, että länsimaisten ihmisten pitäisi kuolla pois vapaaehtoisesti parantaakseen maailmaa.

Kolmas kulma on se porukka, jolle materia ja varallisuus ja sen parissa vietetty "oma aika" on kaiken arvon mittari. Siitä ovat lapset tietenkin jotain pois.

 

Niin ne lapset ovatkin jostain pois. Ja siksi niitä lapsia ei hankitakaan.

En halua lapsia. Ei halua mieskään. Tästä puhuttiin jo ensitapaamisella koska motäs sitä aikaa hukkaamaan johonkuhun jolla on aivan eri haaveet. Vietämme oikein auvoisaa ja vapaata kahden aikuisen elämää.

Koska osaan katsoa asioita pidemmälle.

Rakkaus. Ei ole sama asia puolison kanssa.

Nuorempana mulla oli pari naispuolista työkaveria, jotka oli jo ohittaneet lapsentekoiän, eikä ne parisuhteetkaan oikein olleet kestäneet. Ne tädit oli ihan tavattoman happamia ja kaikki oli aina pelkkää valitusta. Sen sijaan ne naiset, joilla oli perhe, tuntuivat ottavan vastoinkäymisetkin rennosti. Mitä enemmän jollain oli lapsia, sitä vähemmän sitä jaksoi hetkauttaa jotkut pikkujututut joihin ne lapsettomat tädit juuttuivat kuin täi tervaan.

Silloin jo ajattelin, että musta tulee mieluummin suurpiirteinen ja rento äiti, kuin sellainen kitkerä, negatiivinen täti-ihminen.

Ja toden totta, vanhemmuus opettaa kärsivällisyyttä ja toleranssia. Se ei aina ole mitään pumpulinpehmeää onnea, mutta pääsääntöisesti jäädään kuitenkin plussan puolelle. Mä luulen että meillä olis ollut ainakin tosi paljon tylsempi elämä ilman noita lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Sitä otsekin ihmettelen.

Olimme naimisissa 10 vuotta ennen esikoista. Lapset olivat "ehkä sitten joskus". Sitten täytin 30 ja aloin miettimään, että mitä jos jää luu käteen, jos tätä pitkitän.

Väitän, että meidän avioliiton alamäki alkoi lapsista. No, ei se suoranainen syy ollut, mutta luulen, että yksi riippa enemmän. Avioliittoa kesti vielä toiset 10 vuotta.

Nyt olen toista kertaa naimisissa. Miehelläkin on lapsia. Yhteisiä meille ei tule, ei, vaikka olisin nuorempi. Tätä parisuhdetta ei lisälapsilla pilata.

Ja niin. Mies on myös aitä mieltä, että lapset pilaavat parisuhteen.

Näin käy usein mutta sitä ei saa sanoa. Moni mies alkaa nähdä lasten äidin vain äitinä. Eikä enää naisena. Tää tuhoaa monen suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Nuorempana mulla oli pari naispuolista työkaveria, jotka oli jo ohittaneet lapsentekoiän, eikä ne parisuhteetkaan oikein olleet kestäneet. Ne tädit oli ihan tavattoman happamia ja kaikki oli aina pelkkää valitusta. Sen sijaan ne naiset, joilla oli perhe, tuntuivat ottavan vastoinkäymisetkin rennosti. Mitä enemmän jollain oli lapsia, sitä vähemmän sitä jaksoi hetkauttaa jotkut pikkujututut joihin ne lapsettomat tädit juuttuivat kuin täi tervaan.

Silloin jo ajattelin, että musta tulee mieluummin suurpiirteinen ja rento äiti, kuin sellainen kitkerä, negatiivinen täti-ihminen.

Ja toden totta, vanhemmuus opettaa kärsivällisyyttä ja toleranssia. Se ei aina ole mitään pumpulinpehmeää onnea, mutta pääsääntöisesti jäädään kuitenkin plussan puolelle. Mä luulen että meillä olis ollut ainakin tosi paljon tylsempi elämä ilman noita lapsia.

Samaa mieltä. Kun elämässä on sellainen extreme-kokemus, kuin lapsen saanti, niin aika monet asiat menee perspektiiviin ihan itsestään. 

Minulla on kolme lasta, joista nuorin on viisi. Kun toivoimme esikoista, emme varmasti kauheasti edes pohtineet, miksi halusimme lapsen, se vain tuntui luontevalta ja molemmat olimme aina halunneet perheen ja elämäntilanne oli sopiva. Toinen tuli siihen samaan syssyyn myös luontevasti, kolmatta jo enemmän punnittiin.

Vauva-ajat ovat olleet minulle raskaita, mutta nykyään koen elämämme rullaavan varsin mukavasti. Kaikki lapset ovat minulle maailman rakkaimpia ja vaan tosi hyviä tyyppejä, en osaa ajatella elämää ilman heitä. Kokisin oman elämäni merkityksettömäksi ilman lapsia, onneksi olen heidät saanut. Vastaus kysymykseen "mikä lapsiperhe-elämässä peittoaa ne sen vaatimat uhraukset" on rakkaus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma perhe yksinkertaisesti on tosi kiva asia. Mitä vanhemmiksi lapset tulevat, sitä kivempia heistä tulee.  Ystävät/kaverit eivät heitä ikinä korvaa.

Mikä perhe-elämässä on kivaa? Mitkä ovat ne omat perheen antamat jutut, joita ystävät ja puoliso eivät korvaa, ja jotka ovat kaikkien uhrauksien arvoisia?

En nauti perhe-elämästä mitenkään joka sekunti, mutta onhan se ipana ihan pirun suloinen, on hauska seurata sen kehitystä ja pikku hiljaa muodostaa suhdetta siihen. Ja pääsee kokemaan (uudestaan) monenlaista, mitä ei lapsettomana aikuisena päässyt kokemaan. Ja lapset luovat sellaista tietynlaista sisällöntunnetta, tästä näkökulmasta se oma lapseton elämä, jossa ehti liikaa keskittyä johonkin valkoisen paitapuseron virheettömään silitykseen, tuntuu jotenkin tyhjältä ja liian kontrolloidulta. Ja lapset luovat samoin sellaista kodikkuudentunnetta ympärilleen.

Osaisin kyllä listata miljoona huonoa puoltakin jos kysyttäisiin :)

Minulla oli 2 syytä: Työuupumus ja uteliaisuus.Tarvitsin siistin cv:ssä hyvältä näyttävän tauon töistä, ja olin utelias kokemaan raskauden ja synnytyksen. Se vaikutti myös, että olimme siinä vaihessa olleet yhdessä jo 12 vuotta, ja saaneet viettää 2 aikuisen elämää kylliksemme. Lisäksi mies oli aina halunnut lapsia.

Minä tein yhden, ja lopulta mieskin oli sitä mieltä että se on hyvä määrä. Ensimmäiset 4 v olivat aika tylsiä, niin kuin olin odottanutkin, seuraavat 4 v. ihan siedettäviä, ja siitä asti kun lapsi täytti 8 v. vanhemmuus on ollut tosi hauskaa. Nyt se on teini ja maailman parasta seuraa. Me ollaan miehen kanssa yhtäkkiä itseasiassa vapaampia menemään, kuin ennen lasta, koska meillä on paljon eläimiä eikä olla niiden takia oikein koskaan päästy mihinkään ilman hoitojärjestelyitä. Mutta nyt lapsi jää mielellään yksin tai kavereidensa kanssa itsekseen kotiin, ja pärjää ja viihtyy ja hoitaa eläimet myös.

Koska se kahden aikuisen parisuhde ei välttämättä tarkoita sille toiselle osapuolelle samaa asiaa kuin itselle.

Haluaisin sitoutuneen, loppuelämän parisuhteen jossa puoliso on samalla paras ystävä, olisi samanlaisia mielenkiinnonkohteita ja tulevaisuuden suunnitelmia ja halua toteuttaa niitä yhdessä.

Ne lapsettomat miehet joiden kanssa olen ollut pidemmissä parisuhteissa eivät näe parisuhdetta samoin, vaan tyttöystävä on enemmänkin jotain satunnaista ajanvietettä kun kavereilta ja harrastuksilta ehtii näkemään, ei aito elämänkumppani.

Vierailija kirjoitti:

Nuorempana mulla oli pari naispuolista työkaveria, jotka oli jo ohittaneet lapsentekoiän, eikä ne parisuhteetkaan oikein olleet kestäneet. Ne tädit oli ihan tavattoman happamia ja kaikki oli aina pelkkää valitusta. Sen sijaan ne naiset, joilla oli perhe, tuntuivat ottavan vastoinkäymisetkin rennosti. Mitä enemmän jollain oli lapsia, sitä vähemmän sitä jaksoi hetkauttaa jotkut pikkujututut joihin ne lapsettomat tädit juuttuivat kuin täi tervaan.

Silloin jo ajattelin, että musta tulee mieluummin suurpiirteinen ja rento äiti, kuin sellainen kitkerä, negatiivinen täti-ihminen.

Ja toden totta, vanhemmuus opettaa kärsivällisyyttä ja toleranssia. Se ei aina ole mitään pumpulinpehmeää onnea, mutta pääsääntöisesti jäädään kuitenkin plussan puolelle. Mä luulen että meillä olis ollut ainakin tosi paljon tylsempi elämä ilman noita lapsia.

Sinäpä et todellakaan vaikuta kitkerältä, negatiiviselta täti-ihmiseltä 😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle on aina ollut käsittämätön ajatus, että jotkut eivät halua lapsia. Jos pitäisi valita lapseton parisuhde tai yksineläminen lasten kanssa, valitsisin ilman muuta lapset. Olen aina viihtynyt lasten seurassa, minua kiinnostaa lasten psykologia, kehitys, ajatukset, leikit, puuhat. Ikinä en ole kokenut äitiyttä raskaaksi, en kauheasti koe paineita tai ota stressiä asiasta. Arkielämä lasten kanssa on enimmäkseen hauskaa ja kivaa. Sain elää vapaan aikuisen elämää 10 vuotta ennen lapsia, se oli enemmän kuin tarpeeksi. En edes tiedä, mitä tekisin ilman lapsia, tai mistä saisin elämään mielekkyyttä. Matkustaminen ei kauheasti kiinnosta, enkä ole työn suhteen kovin kunnianhimoinen. Minua ei kiinnosta syödä ravintoloissa tai käydä yöelämässä. Lapseni (ja heidän ystävänsä) tuovat iloa elämääni joka päivä, olen heidän kanssaan oppinut iloitsemaan pienistä asioista, ihmettelemään mat

Mitä jos oma lapsesi ei halua lapsia? Suhtaudut häneen samalla ehdottomuudella?

Kahdestaan alkoi olla vähän tylsää, suoraan sanottuna. Oli jo tehty "kaikki", eli peuhattu 24/7, harrastettu, samoiltu pimeissä metsissä, käyty juhlimassa, matkustettu. Oltiin oltu 15 vuotta kahdestaan ja sitten päätettiin olla kolmistaan, jos mahdollilsta. Jotenkin lapsen myötä elämään tuli paljon lisää sisältöä, erilaista ja samaa. Ja myös parisuhde alkoi kukoistamaan, kun oltiin saatu jotain noin hienoa aikaiseksi yhdessä. :D