Lue keskustelun säännöt.
Miksi halusit tai haluat perhe-elämää lapsettoman kahden aikuisen parisuhteen sijaan?
25.08.2017 |
Kiinnostaisi tietää, mikä tuossa oikein ihmisiä viehättää.
Ja ennen kuin kuin kukaan ehtii kommentoimaan: minulla oli kiva lapsuus, mutta en näe lapsiperheen elämässä mitään sellaista, mikä saisi minut haluamaan sitä aikuisen roolissa. :)
Kommentit (234)
En ole koskaan löytänyt ketään, joka suostuisi tekemään kanssani mitään muuta kuin harrastamaan sitä yhtä asiaa tai nököttämään kotona sohvalla telkkarin edessä. Eivät ole estäneet minua liikkumasta, ulkoilemasta, käymässä tapahtumista yms. yksin, mutta eivät ole olleet tyytyväisiäkään.
Halusin lapsia, ja nyt kun on lapsia, voi vielä vähemmän estää tai osoittaa mieltään, kun teen lasten kanssa asioita, koska tietää, että se on lasten parhaaksi. Vaikka ei muuten taida minua kauheasti arvostaa, arvostaa sitä, mitä teen lasten eteen ja kohtelee siksi hyvin ja välillä jopa haluaa minun huomiotanikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kahdestaan alkoi olla vähän tylsää, suoraan sanottuna. Oli jo tehty "kaikki", eli peuhattu 24/7, harrastettu, samoiltu pimeissä metsissä, käyty juhlimassa, matkustettu. Oltiin oltu 15 vuotta kahdestaan ja sitten päätettiin olla kolmistaan, jos mahdollilsta. Jotenkin lapsen myötä elämään tuli paljon lisää sisältöä, erilaista ja samaa. Ja myös parisuhde alkoi kukoistamaan, kun oltiin saatu jotain noin hienoa aikaiseksi yhdessä. :D
Noin hienoa? Ja sitten se lapsesi kiljuu, riehuu, sotkee ja kiusaa muita päiväkodissa ja koulussa?
Toivottavasti ei, mutta usein vanhempien oman lapsen ihailu menee järjen yläpuolelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella vaikea kysymys. Vähän sama kuin pitäisi selittää miksi pitää makeasta :) itse koin haluavani lapsen, koin vauvakuumetta ja halusin oman jälkeläisen. Ei siihen mitään järjellistä selitystä ole, päätös perustui tunteeseen jonka onneksi mieheni koki myös.
Oliko sinulle siis lapsiperhe-elämä lähinnä seurausta siitä, että halusit lapsen? Et miettinyt lapsettomana, että tuollainen elämäntapa näyttää tosi kivalta?
Olen eri, mutta nimenomaan. Halusin lapsen (lapsia). Sitten sitä oltiin lapsiperhe ja elettiin lapsiperhe-elämää. Lapsi on se oleellinen, ei se lapsiperhe-elämä.
Kahden aikuisen parisuhde oli ihan kivaa jonkin aikaa, mutta minulle ajatus loppuelämästä kahdestaan puolison kanssa ei tuntunut hyvältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kahdestaan alkoi olla vähän tylsää, suoraan sanottuna. Oli jo tehty "kaikki", eli peuhattu 24/7, harrastettu, samoiltu pimeissä metsissä, käyty juhlimassa, matkustettu. Oltiin oltu 15 vuotta kahdestaan ja sitten päätettiin olla kolmistaan, jos mahdollilsta. Jotenkin lapsen myötä elämään tuli paljon lisää sisältöä, erilaista ja samaa. Ja myös parisuhde alkoi kukoistamaan, kun oltiin saatu jotain noin hienoa aikaiseksi yhdessä. :D
Noin hienoa? Ja sitten se lapsesi kiljuu, riehuu, sotkee ja kiusaa muita päiväkodissa ja koulussa?
Nyt oli kyllä sellainen looginen hyppäys, jota ei ihan heti pysty tajuamaan.
Toivottavasti ei, mutta usein vanhempien oman lapsen ihailu menee järjen yläpuolelle.
Sinun kirjoituksesi meni järjen alapuolelle. Älä ota enää.
Jotenkin se varmaan on sellainen hyvin luonnollinen asia, että rakkautta halutaan perheessä jakaa useammallekin. Haluaisin kasvattaa ja rakastaa lapsia ja oppia uhrautuvaa rakkautta äitinä (ei sillä etteikö sitä voi myös muissa ihmissuhteissa oppia). Se on kaunista, kun kahden ihmisen välinen rakkaus monistuu perheessä ja siitä tulee siunaus myös muille ympärillä oleville ja koko yhteiskuntaan :) Se on sellainen elämän kiertokulku ja on ihanaa olla osa sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kahdestaan alkoi olla vähän tylsää, suoraan sanottuna. Oli jo tehty "kaikki", eli peuhattu 24/7, harrastettu, samoiltu pimeissä metsissä, käyty juhlimassa, matkustettu. Oltiin oltu 15 vuotta kahdestaan ja sitten päätettiin olla kolmistaan, jos mahdollilsta. Jotenkin lapsen myötä elämään tuli paljon lisää sisältöä, erilaista ja samaa. Ja myös parisuhde alkoi kukoistamaan, kun oltiin saatu jotain noin hienoa aikaiseksi yhdessä. :D
Noin hienoa? Ja sitten se lapsesi kiljuu, riehuu, sotkee ja kiusaa muita päiväkodissa ja koulussa?
Nyt oli kyllä sellainen looginen hyppäys, jota ei ihan heti pysty tajuamaan.
Toivottavasti ei, mutta usein vanhempien oman lapsen ihailu menee järjen yläpuolelle.
Sinun kirjoituksesi meni järjen alapuolelle. Älä ota enää.
Perustelusi eivät oikein vakuuttaneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kahdestaan alkoi olla vähän tylsää, suoraan sanottuna. Oli jo tehty "kaikki", eli peuhattu 24/7, harrastettu, samoiltu pimeissä metsissä, käyty juhlimassa, matkustettu. Oltiin oltu 15 vuotta kahdestaan ja sitten päätettiin olla kolmistaan, jos mahdollilsta. Jotenkin lapsen myötä elämään tuli paljon lisää sisältöä, erilaista ja samaa. Ja myös parisuhde alkoi kukoistamaan, kun oltiin saatu jotain noin hienoa aikaiseksi yhdessä. :D
Noin hienoa? Ja sitten se lapsesi kiljuu, riehuu, sotkee ja kiusaa muita päiväkodissa ja koulussa?
Nyt oli kyllä sellainen looginen hyppäys, jota ei ihan heti pysty tajuamaan.
Toivottavasti ei, mutta usein vanhempien oman lapsen ihailu menee järjen yläpuolelle.
Sinun kirjoituksesi meni järjen alapuolelle. Älä ota enää.
Taisi kyllä mennä sinun järkesi yläpuolelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulle on aina ollut käsittämätön ajatus, että jotkut eivät halua lapsia. Jos pitäisi valita lapseton parisuhde tai yksineläminen lasten kanssa, valitsisin ilman muuta lapset. Olen aina viihtynyt lasten seurassa, minua kiinnostaa lasten psykologia, kehitys, ajatukset, leikit, puuhat. Ikinä en ole kokenut äitiyttä raskaaksi, en kauheasti koe paineita tai ota stressiä asiasta. Arkielämä lasten kanssa on enimmäkseen hauskaa ja kivaa. Sain elää vapaan aikuisen elämää 10 vuotta ennen lapsia, se oli enemmän kuin tarpeeksi. En edes tiedä, mitä tekisin ilman lapsia, tai mistä saisin elämään mielekkyyttä. Matkustaminen ei kauheasti kiinnosta, enkä ole työn suhteen kovin kunnianhimoinen. Minua ei kiinnosta syödä ravintoloissa tai käydä yöelämässä. Lapseni (ja heidän ystävänsä) tuovat iloa elämääni joka päivä, olen heidän kanssaan oppinut iloitsemaan pienistä asioista, ihmettelemään matoja ja muurahaisia, miettimään syntyjä syviä. Mi
Itse olen valinnut lapsettomuuden, enkä kaipaa mistään erityisesti merkityksellisyyttä elämääni. Aina olen ollut "kotihiiri", en menijä tai uranainen tai matkustelija. Elämä vaan on mukavaa ilman mitään erityistä merkitystä, päivä kerrallaan. Syntyjä syviäkin voi miettiä ihan itsekseen, ja ihmetellä matoja ja muurahaisia.
Koska minulla oli sisäsyntyinen tarve saada omia lapsia. Sitä ei saanut pois päältä, vaikka kuinka yritin kymmenen vuotta kärsiessäni tahattomasta lapsettomuudesta. Tuntui kuin en saisi henkeä. Kun sitten esikoiseni syntyi, tuo kuristava tunne hävisi ja sen jälkeen on ollut normaali olo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Halusin kokea vanhemmuuden. Tuntui että jotain olennaista ihmisen elämästä jää kokematta ilman sitä. Ja onneksi olen saanut sen kokea.
Ihana seurata, kuinka lapsista kasvaa upeita nuoria aikuisia, mielettömiä persoonia. Ei niitä muuten saa, kun itse tekemällä, niitä uusia suomalaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Halusin kokea vanhemmuuden. Tuntui että jotain olennaista ihmisen elämästä jää kokematta ilman sitä. Ja onneksi olen saanut sen kokea.
Ei jää. Ole huoleti.
Vierailija kirjoitti:
Ihana seurata, kuinka lapsista kasvaa upeita nuoria aikuisia, mielettömiä persoonia. Ei niitä muuten saa, kun itse tekemällä, niitä uusia suomalaisia.
Upeita ja mielettömiä 🤦
Vain oma vanhempi voi olla tuota mieltä tavallisista ihmisistä (jollaisia me kaikki olemme).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halusin kokea vanhemmuuden. Tuntui että jotain olennaista ihmisen elämästä jää kokematta ilman sitä. Ja onneksi olen saanut sen kokea.
Ei jää. Ole huoleti.
No tämä on henkilökohtainen kokemukseni. Ei tuossa minusta ole mitään vängättävää kenenkään kanssa. Jokainen kokee elämän omalla tavallaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halusin kokea vanhemmuuden. Tuntui että jotain olennaista ihmisen elämästä jää kokematta ilman sitä. Ja onneksi olen saanut sen kokea.
Ei jää. Ole huoleti.
No tämä on henkilökohtainen kokemukseni. Ei tuossa minusta ole mitään vängättävää kenenkään kanssa. Jokainen kokee elämän omalla tavallaan.
Joo, hyvä niin. Jokaiselle sellainen elämä, jollaista toivoo.
t. Se, jolle vastasit
Tässä perusteluita siihen, miksi halusin lapsiperhe-elämää kahden aikuisen parisuhteen sijaan:
- Omien geenien jatkumisen näkeminen tuntui valtavan kiehtovalta.
- Geenieni yhdistäminen itselle rakkaan ihmisen kanssa tuntui sekin valtavan kiehtovalta. Halusin myös nähdä, millaisia lapsistamme tulisi. Mitä piirteitä he perisivät meiltä.
- Halusin elämäni jatkuvan itseni jälkeen täällä maapallolla.
- Halusin lisää rakkaita, omia ihmisiä ympärilleni.
- Halusin turvata yhteiskunnan jatkuvuuden.
- Halusin siirtää tietoja, taitoja ja perheen osaamista uudelle sukupolvelle.
- Uskoin, että lapsillani olisi annettavaa tälle maailmalle, joten halusin tuoda heidät maailmaan.
Nämä tulivat mieleen. Mikään ei liity lapsiperhe-elämään suoraan, vaan lasten saamiseen. Lapsiperhe-elämäkin on kyllä kivaa. Kivaa oli myös elo pelkästään puolison kanssa. Tällä hetkellä on mahtava toki kuulla omien teinien ajatuksia maailmasta ja nähdä heidän oman persoonallisuutensa muotoutumista.
Olisin voinut kevyesti jatkaa avomieheni kanssa kaksin hamaan loppuun saakka, kunnes hän keksi alkaa ehdottelemaan kaikenlaista, mutta avioehdolla ja asuntolainaan vain hänen nimensä. Meni maku koko hommasta.
Aika huonoilla ehdoilla olisi perhe-elämä alkanut.
Vierailija kirjoitti:
Olisin voinut kevyesti jatkaa avomieheni kanssa kaksin hamaan loppuun saakka, kunnes hän keksi alkaa ehdottelemaan kaikenlaista, mutta avioehdolla ja asuntolainaan vain hänen nimensä. Meni maku koko hommasta.
Se nyt on vaan tyhmää mennä naimisiin ilman avioehtoa.
Minä taas en näe mitään tavoiteltavaa kahden aikuisen parisuhteessa. Tottakai minulla parisuhde oli, kun tuli vauvakuume, ja saatiin lapsia. Liitto päättyi eroon myöhemmin, ja olen kasvattanut lapset yksin, tapaavat kyllä isäänsä. Mietin vuosia, että olisin halunnut vielä yhden lapsen, mutta en osaa kuvitella itseäni parisuhteeseen, viihdyn niin hyvin yksin.
Tulin sitten vahingossa raskaaksi seksisuhteesta, nelikymppisenä, ja koska lapsen isälle oli ok se, että pidän lapsen ja kasvatan sen yksin, tässä nyt odottelen iltatähteä syntyväksi.
Ennemminkin voisi kysyä, miksi joku haluaa "kahden aikuisen parisuhteen" ja miksi se on se tavoiteltava asia, ja ainakin aloittajan mielestä paras asia elämässä?