Finlayson syrjii laittomasti miehiä ja muunsukupuolisia!!!!!!!!!!!!!!
https://www.aamulehti.fi/uutiset/naiset-maksavat-miehia-vahemman-ostoks…
"Finlayson tarttuu naisten ja miesten väliseen palkkaeroon uudella kampanjallaan Suomessa. Yritys kertoo, että syyskuussa naiset maksavat euron ostoksesta 0,83 euroa. Tekstiiliyritys Finlayson haluaa kiinnittää huomiota epäkohtaan. Finlaysonin toimitusjohtaja Jukka Kurttila kertoo, että kampanja syntyi hänen vaimonsa ansiosta.
–Hän oli syystäkin tuohtunut siitä, että yhä 2010-luvun Suomessa naisen euro on miesten euroa pienempi. Päätimme Finlaysonilla, että me voimme ainakin osaltamme tehdä jotain. Tiedämme, että kampanja voi synnyttää myös närää, mutta velvollisuutemme on puhua tästä epäkohdasta välittämättä siitä pahoittaako joku mielensä, Kurttila sanoo.
Käytännössä naisen euro on noin 0,83 euroa, kun vertaillaan miesten ja naisten keskipalkkoja, yritys kertoo.
–Naisten ja miesten välinen palkkaero on valitettava ja hävettävä asia Suomen kaltaisessa tasa-arvon varaan rakentuvassa yhteiskunnassa, Finlayson kertoo tiedotteessa.
Naiset saavat alennusta kaikista tuotteista Finlaysonin myymälöistä, pop up –myymälöistä sekä verkkokaupasta. Miehille hinnat ovat kampanjan ajan normaalit. Naisten ja miesten välisten hintojen erotus lahjoitetaan kampanja-ajalta Naisasialiitto Unioni ry:lle järjestön toimintaan palkkatasa-arvon saavuttamiseksi. "
Eli Finlayson puhuu tasa-arvosta ja syrjii miehiä?
Lahjoittaa rahaa Naisasialiitto Unionille, joka ei edes huoli miehiä jäsenikseen?
Työtön mies on siis mitättömämpi asiakas Finlaysonille ja rikkaampi kuin lääkärinainen, Finlaysonin mukaan.
Teen selvityspyynnön Tasa-arvoasiamiehille, joista lienee niistäkin suurin osa naisia.
Kommentit (194)
Vierailija kirjoitti:
Just. No se on monesti huomattu että miehiä on ok syrjiä. Meillä on asevelvollisuus, tällaisia alennuksia naisille ja oli myös se joku tapahtuma jossa yksi katu oli hetken vain naisille. Ja sitten oli myös se artisti joka käski "tasa-arvon" nimissä valkoiset miehet takariviin ja naiset sekä muunväriset eturiviin.
Miksi näihin ei puututa? Ajatelkaa mikä huuto tulisi jos joku kauppa julistaisi alen vain miehille tai naiset joutuisivat 6kk ajaksi vaikka lottakouluun kun miehet jatkaisivat opiskelujaan.
Ja näitä juttuja tehdään aina tasa-arvon nimissä..
N33
Nimenomaan. On ihme illuusio siitä, että me naisetkin jotenkin hyväksytään tällaista epätasa-arvoa. Useat naiset eivät hyväksy tällaista syrjintää!
Taitava mainoskampanja toimitusjohtaja Jukalta. Myös hallituksen puheenjohtaja Risto, luova johtaja Petri ja talousjohtajana toimiva Petri ovat varmaankin tyytyväisiä. Muita johtajia tällä firmalla ei rekistereissä näytä olevankaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai naisille myytävät tuotteet ovat myös 15% pienempiä, kuten naisten tekemät työtunnit suhteessa miesten tekemiin työtunteihin :)
Lasketaanko kotityötunnit mukaan?
Yritystä ei kiinnosta miten perheen sisällä kotityöt jaetaan.
Harmi, sillä ne ovat työtä joka pidentää päivittäistä työnteon aikaa.Periaatteessa sukupuolesta riippumatta, mutta eniten lyhyempää palkkatyöaikaa tekevän naisen. Tai kotona työttömänä odottavaa miestä elättävän sellaisen. Koska on ihan tavallista, että nainen hoitaa kotityöt oli palkkatöissä tai ei, mutta mies passivoituu jos ei ole työtä josta maksetaan eikä ketään käskemässä ilmaisiin. Onneksi nykyään on erilaisiakin ihmisiä, tietysti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä Suomi on sitten täynnä huumorintajuttomia tolloja- siis miehiä, vaikka komppaa tässä tonttuparaatissa jokunen nainenkin. Yritän uskoa, että kyseessä on kuiva huumori mutta vaikeaksi menee...
Menkää nyt äijät äkkiä pyyheostoksille, ennen kuin ale alkaa. Ei taida olla naista, joka hyödyntäisi alemyynnin?Tässä on kyse periaatteista, tasa-arvosta. Halveksin syvästi naisena tuota kampanjaa, vaikka olenkin huumorintajuinen ihminen.
Just...ei taida tässä kohdata kaksi eri käsitystä siitä, mitä huumorintaju on... se on suhteellisuuden tajua.
Kuinka paljon on muunsukupuolisten euro verrattuna naisen tai miehen euroon?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai naisille myytävät tuotteet ovat myös 15% pienempiä, kuten naisten tekemät työtunnit suhteessa miesten tekemiin työtunteihin :)
Lasketaanko kotityötunnit mukaan?
Yritystä ei kiinnosta miten perheen sisällä kotityöt jaetaan.
Harmi, sillä ne ovat työtä joka pidentää päivittäistä työnteon aikaa.Periaatteessa sukupuolesta riippumatta, mutta eniten lyhyempää palkkatyöaikaa tekevän naisen. Tai kotona työttömänä odottavaa miestä elättävän sellaisen. Koska on ihan tavallista, että nainen hoitaa kotityöt oli palkkatöissä tai ei, mutta mies passivoituu jos ei ole työtä josta maksetaan eikä ketään käskemässä ilmaisiin. Onneksi nykyään on erilaisiakin ihmisiä, tietysti.
Ketään ei kiinnosta miten lakanoitas viikkaat. Se ei liity sun miespuolinen työkaveris palkkaan mitenkään.
Sitä paitsi:
"Miesten osuus kotitaloustöihin käytetystä ajasta on kasvanut. Miehet tekevät valtaosan erilaisista huolto- ja korjaustöistä, jotka ovat kaikkein voimakkaimmin sukupuolittuneita kotitöitä. "
Thl:n mukaan muut jaetaan, mut huoltotyöt yms. on miesten töitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä Suomi on sitten täynnä huumorintajuttomia tolloja- siis miehiä, vaikka komppaa tässä tonttuparaatissa jokunen nainenkin. Yritän uskoa, että kyseessä on kuiva huumori mutta vaikeaksi menee...
Menkää nyt äijät äkkiä pyyheostoksille, ennen kuin ale alkaa. Ei taida olla naista, joka hyödyntäisi alemyynnin?Tässä on kyse periaatteista, tasa-arvosta. Halveksin syvästi naisena tuota kampanjaa, vaikka olenkin huumorintajuinen ihminen.
Just...ei taida tässä kohdata kaksi eri käsitystä siitä, mitä huumorintaju on... se on suhteellisuuden tajua.
No mikä on itse kullekin suhteellista. Minulla raja menee epätasa-arvossa ja syrjivässsä kohtelussa. Ei mun tarvi todistaa sulle mitään mun ominaisuuksista.
Vierailija kirjoitti:
Ei tämä varmasti laitonta ole, koska onhan näitä kampanjoita ollut aiemmin esimerkiksi ikään perustuen. Kuitenkin tällainen on törkeää ja moraalisella tasolla ehdottomasti tuomittavaa. Pitäisi myös muuttaa lakia siten, että näitä ei sallittaisi.
Eiköhän lainsäätäjillä ole oikeasti tärkeämpiä asioita hoidettavana. Vaikka välillä joku väläys saadaankin aikaiseksi, niin kuin vaikka lottoarvonnan siirtäminen "laittomalta" esityspaikalta.
Tää jäykkäniskojen kommentointi on niin viihdyttävää, että tekisi mieli laittaa popcornia tulemaan ja nautiskella koko ketju läpi!
Kampanjasta on tehty jo 13 kantelua tasa-arvo valtuutetulle.
Vierailija kirjoitti:
Taitava mainoskampanja toimitusjohtaja Jukalta. Myös hallituksen puheenjohtaja Risto, luova johtaja Petri ja talousjohtajana toimiva Petri ovat varmaankin tyytyväisiä. Muita johtajia tällä firmalla ei rekistereissä näytä olevankaan.
Juu, tosi taitavaa onnistui suututtamaan minut ja vaimoni. Me emme tulevaisuudessa osta Finlaysonin tuotteita. Mutta uskotelkaa tekin kuinka ihmisten syrjintä on hieno asia ja edistää tasa-arvoa, me muut tiedämme paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä Suomi on sitten täynnä huumorintajuttomia tolloja- siis miehiä, vaikka komppaa tässä tonttuparaatissa jokunen nainenkin. Yritän uskoa, että kyseessä on kuiva huumori mutta vaikeaksi menee...
Menkää nyt äijät äkkiä pyyheostoksille, ennen kuin ale alkaa. Ei taida olla naista, joka hyödyntäisi alemyynnin?Tässä on kyse periaatteista, tasa-arvosta. Halveksin syvästi naisena tuota kampanjaa, vaikka olenkin huumorintajuinen ihminen.
Just...ei taida tässä kohdata kaksi eri käsitystä siitä, mitä huumorintaju on... se on suhteellisuuden tajua.
No mikä on itse kullekin suhteellista. Minulla raja menee epätasa-arvossa ja syrjivässsä kohtelussa. Ei mun tarvi todistaa sulle mitään mun ominaisuuksista.
Enkä ole niistä kiinnostunutkaan. Jos haluat edistää tasa-arvoa, etsi oikeita puutteita.Hullua hakea niitä jostain myyntitempauksesta, joka naisia "suosimalla" haluaa nimen omaan osoittaa tasa-arvon puutteet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai naisille myytävät tuotteet ovat myös 15% pienempiä, kuten naisten tekemät työtunnit suhteessa miesten tekemiin työtunteihin :)
Lasketaanko kotityötunnit mukaan?
Yritystä ei kiinnosta miten perheen sisällä kotityöt jaetaan.
Julkisen sektorin naiset luulevat saavansa palkkaa myös kotitöistä, tai ainakin luulevat olevansa oikeutettuja kotityöpalkkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten joku kehtaa vielä vuonna 2017 edes puhua "naisen eurosta", joka on moneen kertaan kumottu myytti ja valhe?
Mene lukemaan sefen (Suomen ekonomiliiton) palkkatutkimuksia, jossa tulee hyvin ilmi, että samasta tehtävästä, samalla koulutuksella ja työkokemuksella nainen tienaa vähemmän.
Naisen euro on huomattavasti vähemmän. Ihan tutkitusti.
Miten on mahdollista että firmassa missä olen töissä,jossa on reilu tuhat työntekijää,niin naiset ovat aina saaneet samanverran palkkaa kuin miehet samoista töistä,eihän se voi olla mahdollista?
Vau, sä oot tietäväinen, kun tiedät jokaikisen palkan teidän yhtiössä ja oot pystynyt vielä vertailemaan kaikkine palkat läpi, että tasan varmasti menee! Kerro mullekin miten se on mahdollista!
Et kai sä ihan tosissaan kysy miten on mahdollista? Varmaan samalla tavalla, kuin joku voi kuolla 30 v, vaikka keskinmääräinen elinikä on esim. 78 vuotta (tuon heitin hatusta). Eli keskinmääräinen ei tarkoita, että kaikki saavat saman verran tai kaikkia naisia syrjitään, vaan keskinmääräisesti kaikki saavat saman verran tai keskinmääräisesti naisia syrjitään. Tajusitko, vai selitänkö yksinkertaisemmin?
Ja jos, yrityksessäsi tasa-arvo kaikin puolin toteutuu niin palkassa, kuin johtotehtävissä ja rekrytoinnissa niin sehän on todella hienoa! Oikeasti hienoa. Sellaisiakin yrityksiä on, kuten niitäkin, joissa naisia ei palkata sukupuolensa takia.
Miehenä ei harvoin havaitsee naisiin kohdistuvaa syrjintää, kun ei se ei kohdistu itseensä. Samoin valkoihoisena harvemmin huomaa rasismiin perustuvaa syrjintää, kun se ei kohdistu itseensä. Ja jos naisena on alalla, jossa on tessit ja miesten ja naisten palkat eivät eroa, niin voi luulla ettei naisiin kohdistuvaa syrjintää ole, koska itse ei ole sitä kokenut. Minä taas olen johtotehtävissä ja voisi jopa sanoa päivittäin törmääväni naisten ja miesten epätasa-arvoon niin palkkauksen kuin monen muun suhteen. Osa niin tiedostamatonta, ettei sitä kaikki havaitse, osa suoraa ja röyhkeää, ja kaiken onneksi paljon sitä, että kohdellaan tasapuolisesti yksilöinä, eikä sukupuolielinten perusteella.
Väittämäsi perusteella naisilla pitäisi olla täystyöllisyys, jos kerran tekevät töitä puoli-ilmaiseksi miehiin verrattuna. Vai ovatko yrittäjät niin typeriä, että eivät tätä ymmärrä?
Miehiä on muuten naisia enemmän työttöminä, naiset porskuttavat julkisen sektorin työpaikoissaan.
Luottamusmies tiennee palkat sentilleen.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä Suomi on sitten täynnä huumorintajuttomia tolloja- siis miehiä, vaikka komppaa tässä tonttuparaatissa jokunen nainenkin. Yritän uskoa, että kyseessä on kuiva huumori mutta vaikeaksi menee...
Menkää nyt äijät äkkiä pyyheostoksille, ennen kuin ale alkaa. Ei taida olla naista, joka hyödyntäisi alemyynnin?
Niin juuri. Kapaan Panutyttöä vieläkin, vaan kurttunaamat paheksuivat ja hän joutui lopettamaan tuote-esittelyt televisiossa.
Miehet maksamaan myös parturista sama hinta kuin naiset maksavat kampaajasta eli 120 - 200 euroa käyntikerralta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai naisille myytävät tuotteet ovat myös 15% pienempiä, kuten naisten tekemät työtunnit suhteessa miesten tekemiin työtunteihin :)
Lasketaanko kotityötunnit mukaan?
Yritystä ei kiinnosta miten perheen sisällä kotityöt jaetaan.
Harmi, sillä ne ovat työtä joka pidentää päivittäistä työnteon aikaa.Periaatteessa sukupuolesta riippumatta, mutta eniten lyhyempää palkkatyöaikaa tekevän naisen. Tai kotona työttömänä odottavaa miestä elättävän sellaisen. Koska on ihan tavallista, että nainen hoitaa kotityöt oli palkkatöissä tai ei, mutta mies passivoituu jos ei ole työtä josta maksetaan eikä ketään käskemässä ilmaisiin. Onneksi nykyään on erilaisiakin ihmisiä, tietysti.
Ketään ei kiinnosta miten lakanoitas viikkaat. Se ei liity sun miespuolinen työkaveris palkkaan mitenkään.
Sitä paitsi:
"Miesten osuus kotitaloustöihin käytetystä ajasta on kasvanut. Miehet tekevät valtaosan erilaisista huolto- ja korjaustöistä, jotka ovat kaikkein voimakkaimmin sukupuolittuneita kotitöitä. "
Thl:n mukaan muut jaetaan, mut huoltotyöt yms. on miesten töitä.
No tuotahan mä just harmittelin, työksi luetaan palkkatyö työpaikalla. Siitä kiitetään ja ylistetään ns. työnsankareita, kun samalla toiset tekee ilmaisduunia muualla. Megatyöntekijöissä on myös naisia, mutta näiden meriittilistaan kuuluu usein myös täydellinen kotikentän hallinta. Pelottavaa. Kohta mikään ei riitä.
Kirjoitin myös että nykyään on muunkinlaisia ihmisiä. Kyllä silti liki 20 vuoden avioliiton kokemuksella tiedän, että vaikka kotityöt joskus jaetaan tasan,ne ennen pitkää kasautuu enemmän toisen ja yleensä naisen harteille vaikka aluksi lapset hoidettaisiinkin puoliksi. Osa ihmisistä, yleensä miehistä, ei ole (kotioloissa) itseohjautuvia vaan vaativat jonkun käskijän joka kantaa päävastuun- kai se on jotain metsästysporukan logiikkaa. Rippuu tietenkin siitä kuka päävastuullinen on.
Kotityöt ei ole mitään lakananviikkailua ajan kuluksi vaan kodin jokapäiväistä ylläpitoa ja perheestä huolehtimista. Huoltotyöt tehdään muutaman kerran vuodessa, ja niitäkin voidaan jakaa tasan taipumusten ja voimien mukaan. Meillä ollaan pyritty opettelemaan vähän sen toisenkin perinteisiä hommia. Koska olen ollut perheenäiti jo ennen nykyistä suhdetta, pian 27 vuotta, ja koska teen tyypillistä naisten palvelualan työtä, olen välillä todella tympääntynyt loputtomaan luuttuamiseen ja haluan uusia taitoja sekä vaihtelua. Miehelläkään ei saisi mennä sormi suuhun jos puhtaat paidat loppuu.
Vierailija kirjoitti:
Nurputtajilta menee koko jutun pointti ohi: sukupuolinen syrjintä yleensä ja sen esiin nostaminen.
Syrjimällä miehiä? Ja kun sitä naisten euroa ei todellakaan ole olemassakaan.
Vierailija kirjoitti:
Miehet maksamaan myös parturista sama hinta kuin naiset maksavat kampaajasta eli 120 - 200 euroa käyntikerralta.
voin leikata ananastukan tai siilin sinulle alle 20 eurolla ;)
Vierailija kirjoitti:
Miehet maksamaan myös parturista sama hinta kuin naiset maksavat kampaajasta eli 120 - 200 euroa käyntikerralta.
Miehet harvemmin ottaa niitä permanentteja ja värjäyksiä parturissa.
Kyllä sinunkin tukkasi parturi varmasti suostuu koneella vetämään ananastukaksi tai millisiiliksi parillakympillä muutaman minuutin työstä.
Tässä on kyse periaatteista, tasa-arvosta. Halveksin syvästi naisena tuota kampanjaa, vaikka olenkin huumorintajuinen ihminen.