Vuokralaisena yksityisellä - miten toimitaan...?
Olen asunut pitkään ulkomailla, sitä ennen asuin pk-seudulla vuokralla ison yrityksen vuokra-asunnossa, jossa asiat sujuivat mutkattomasti, esim. jos huoltoyhtiöön piti olla yhteydessä. Apin kautta laitettiin palvelupyyntöä ja huoltomies tuli piipahtamaan.
Nyt olemme muuttaneet yksityiseltä vuokrattuun asuntoon, kaikki on sujunut hyvin vaikkakin alussa oli hieman yskähtelyä. Vuokranantaja vuokraa ensimmäistä kertaa asuntoa "perheen ulkopuolelle", joten tuntuu että eivät ehkä ole ihan perillä siitä, miten asiat tulisi hoitaa (esim. asunto oli aivan järjettömän likainen kun muutimme sisään, hella rikki, jääkaapista puuttui ovenkahva, jne.). Sisään jo muutettuammekin huomasimme kaikenlaisia kremppoja, esim pönttö ei halunnut joka kerralla nostaa vettä, väliovista puuttui ovenkahvoja, yksi sisäovi ei toimi lainkaan, sälekaihtimet toimivat vain yhdessä makuuhuoneessa. Joitakin juttuja (esim. ovenkahvat) fiksailin omaan piikkiin, sillä työni puolesta saan tehtyä hankintoja henksuhintaan, mutta jotkut asiat kyllä vaivaavat..
Nyt kysynkin, jos asuntoon tulee jokin korjausta vaativa asia, niin voinko minä olla suoraan yhteydessä huoltoyhtiöön vai tuleeko minun olla ensin yhteydessä vuokraemäntään? Mulla ei ole mitään hjaua miten tämä toimii, eikä tästä ollut puhetta vuokrasopimusta allekirjoittaessa..
En ole koskaan omistanut asuntoa, joten en tiedä että maksaako asunnon omistajalle nämä talkkarin käynnit aina erikseen jotain, vai sisältyvätkö ne vastikkeeseen?
Kiitos asiallisista vastauksista!
Kommentit (28)
Ei huoltoyhtiö tule mitään ovenkahvaa korjaamaan, joten yhteys vuokranantajaan.
Kaikki asuntoon liittyvä yhteydenpito pitää mennä vuokranantajan kautta ellei kyseessä ole hätätilanne kuten vesiputken rikkoutuminen, jonka seurauksena vesi tulvii. Netistä pitäisi löytyä taulukko, jossa on lajiteltu asiat, mitkä kuuluvat taloyhtiön vastuulle ja mitkä asunnon omistajan.
Jos vuokranantaja ei halua pitää asunnosta huolta, kannattaa vaihtaa asuntoa. Nyt on vuokralaisen markkinat, vapaita asuntoja löytyy.
Itse asuin nuorempana perikunnan vuokraamassa asunnossa. Ei ikinä enää, se oli sen verran traumaattinen kokemus.
Kaikki asunnonnviat ei kuulu huoltoyhtiön korjattavaksi. Joten kaikesta ei kannata huoltoyhtiöön soitella.
Miksi et kysy asiaa vuokranantajaltasi?
Noin huonokuntoisesta asunnosta voi pyytää ja alennusta vuokrasta. Et kai maksa markkinahintaa?
Vierailija kirjoitti:

Ei noin surkeaa kämppää kukaan vuokraa, sokeaako ap sen vuokrasi?
Vierailija kirjoitti:
Kaikki asuntoon liittyvä yhteydenpito pitää mennä vuokranantajan kautta ellei kyseessä ole hätätilanne kuten vesiputken rikkoutuminen, jonka seurauksena vesi tulvii. Netistä pitäisi löytyä taulukko, jossa on lajiteltu asiat, mitkä kuuluvat taloyhtiön vastuulle ja mitkä asunnon omistajan.
Jos vuokranantaja ei halua pitää asunnosta huolta, kannattaa vaihtaa asuntoa. Nyt on vuokralaisen markkinat, vapaita asuntoja löytyy.
Itse asuin nuorempana perikunnan vuokraamassa asunnossa. Ei ikinä enää, se oli sen verran traumaattinen kokemus.
Kyllä minä olen suoraan ollut isännöitsijään tai huoltoyhtiöön yhteydessä jos on asunnossa jotain vikaa tai valitan naapurista. Kerran tuli huollolta bumerangina takaisin ettei kuulu heille, jolloin vasta ilmoitin vuokranantajalle. Minähän tässä asun, joten miksi vuokranantajan tulisi tietää jos viemäri ei vedä, kun huoltoyhtiö sen hoitaa?
Mitä sovitte asunnon kunnosta. Ei sen tartte olla priimaa mutta ei saa olla vaarallista.
Ilmoita viat vuokran antajalle ja se korjaa kun korjaa.

Ymmärrän tämän. "Taloyhtiön vastuu / vuokrantantajan vastuu"., tätä mietin..? Eli jos meitlä nyt vaikka menisi asia X rikki asunnosta, soitan vuokraemännälle joka asuu 600 km päässä, ja hän sitten hoitaa meille korjaajan - kun ja jos ehtii?
Esim. sisäänmuutto venähti miltei kuukaudella koska asunto oli niin huonossa kunnossa ja siivoton, ettei sisään pystynyt muuttamaan, (hella rikki jne). Koska mulal oli aika akuutti tarve päästä asuntoon, olinhan just muuttanut suomeen - ehdotin että hoitaisin asuntoon muuttosiivouksen, sillä olisin "suhteilla" saanut tosi edullisen tehosiivouksen. Ehdotin että maksaisin tämän itse, ja summa (taisi olla jotain 150e kieppeillä) voitaisiin hyväksilukea tulevista vuokrista. Tämä ei emännälle sopinut, vaan hän järjesti sukulaistytöt siivoamaan- jotka toki saivat asunnon peruspuhtaaksi, mutta edelleen oli lattiakaivot tukossa mustaa hiusta, hämähäkinseittejä nurkissa jne, kun muutimme sisään... Näistä sit joka kohdasta laitoin emännälle viestiä kuvien kera - ja sain "vain" anteeksipyyntöjä takaisinpäin.
Joo, olen tätä muuttoasiaa miettinyt mutta koko muutto prosessina (jo se takaisin Suomeen muuttaminen) on niin iso rykäyksiä, että ainakaan vuoteen en haluaisi uutta muuttoprojektia miettiä. Vuoden päästä tilanne saattaa toki olla sinälläänkin eri, että isompi lapsen muuttaa muualle opiskelemaan, ja tällöin tutkimme varmasti sijaintiamme ja muita asioita uudelta kantilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki asuntoon liittyvä yhteydenpito pitää mennä vuokranantajan kautta ellei kyseessä ole hätätilanne kuten vesiputken rikkoutuminen, jonka seurauksena vesi tulvii. Netistä pitäisi löytyä taulukko, jossa on lajiteltu asiat, mitkä kuuluvat taloyhtiön vastuulle ja mitkä asunnon omistajan.
Jos vuokranantaja ei halua pitää asunnosta huolta, kannattaa vaihtaa asuntoa. Nyt on vuokralaisen markkinat, vapaita asuntoja löytyy.
Itse asuin nuorempana perikunnan vuokraamassa asunnossa. Ei ikinä enää, se oli sen verran traumaattinen kokemus.
Kyllä minä olen suoraan ollut isännöitsijään tai huoltoyhtiöön yhteydessä jos on asunnossa jotain vikaa tai valitan naapurista. Kerran tuli huollolta bumerangina takaisin ettei kuulu heille, jolloin vasta ilmoitin vuokranantajalle. Minähän tässä asun, joten miksi vuokranantajan tulisi tietää jos viemäri ei vedä, kun huoltoyhtiö sen hoitaa?
Tätä juuri mietin!
ap
Vierailija kirjoitti:
Mitä sovitte asunnon kunnosta. Ei sen tartte olla priimaa mutta ei saa olla vaarallista.
Ilmoita viat vuokran antajalle ja se korjaa kun korjaa.
Nyt siis en tarkoita asunnon nykyiseen kuntoon liittyviä asioita, vaan jos tulee jotain akuuttia johon tarvitsisi huoltomiestä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki asuntoon liittyvä yhteydenpito pitää mennä vuokranantajan kautta ellei kyseessä ole hätätilanne kuten vesiputken rikkoutuminen, jonka seurauksena vesi tulvii. Netistä pitäisi löytyä taulukko, jossa on lajiteltu asiat, mitkä kuuluvat taloyhtiön vastuulle ja mitkä asunnon omistajan.
Jos vuokranantaja ei halua pitää asunnosta huolta, kannattaa vaihtaa asuntoa. Nyt on vuokralaisen markkinat, vapaita asuntoja löytyy.
Itse asuin nuorempana perikunnan vuokraamassa asunnossa. Ei ikinä enää, se oli sen verran traumaattinen kokemus.
Kyllä minä olen suoraan ollut isännöitsijään tai huoltoyhtiöön yhteydessä jos on asunnossa jotain vikaa tai valitan naapurista. Kerran tuli huollolta bumerangina takaisin ettei kuulu heille, jolloin vasta ilmoitin vuokranantajalle. Minähän tässä asun, joten miksi vuokranantajan tulisi tietää jos viemäri ei vedä, kun huoltoyhtiö sen hoitaa?
Meillä huolto ei korjaa viemäriä, ellei asunnon omistaja ota yhteyttä, koska tilaaja maksaa. En vuokranantajana maksa kuluja, joista en ole vastuussa.
Huoltoyhtiölle kuuluvat asiat asukas tilaa joko suoraan huoltoyhtiöltä tai vuokranantajalta. Osakkaalle kuuluvat asiat va:lta. Ja kyllä tuossa ensimmäisessä on taloyhtiö/va kohtaisia eroja. Olen itse asunut taloyhtiössä, jossa otettuani yhteyttä va:aan, joka sanoi asian kuuluvan huollolle suoraan, huoltoyhtiö vielä käski osakkaan tilata työn. Onneksi kyseessä ei ollut kovin iso vesivuoto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki asuntoon liittyvä yhteydenpito pitää mennä vuokranantajan kautta ellei kyseessä ole hätätilanne kuten vesiputken rikkoutuminen, jonka seurauksena vesi tulvii. Netistä pitäisi löytyä taulukko, jossa on lajiteltu asiat, mitkä kuuluvat taloyhtiön vastuulle ja mitkä asunnon omistajan.
Jos vuokranantaja ei halua pitää asunnosta huolta, kannattaa vaihtaa asuntoa. Nyt on vuokralaisen markkinat, vapaita asuntoja löytyy.
Itse asuin nuorempana perikunnan vuokraamassa asunnossa. Ei ikinä enää, se oli sen verran traumaattinen kokemus.
Kyllä minä olen suoraan ollut isännöitsijään tai huoltoyhtiöön yhteydessä jos on asunnossa jotain vikaa tai valitan naapurista. Kerran tuli huollolta bumerangina takaisin ettei kuulu heille, jolloin vasta ilmoitin vuokranantajalle. Minähän tässä asun, joten miksi vuokranantajan tulisi tietää jos viemäri ei vedä, kun huoltoyhtiö sen hoitaa?
Meillä huolto ei korjaa viemäriä, ellei asunnon omistaja ota yhteyttä, koska tilaaja maksaa. En vuokranantajana maksa kuluja, joista en ole vastuussa.
Viemärit kuuluu huollolle. Lakimuutos tuli jokin aika sitten.
Ihmettelen että miten olet vuokrannut noin huonossa kunnossa olevan asunnon? Asuntoja tarjolla vaikka kuinka paljon.

Mikä lakimuutos? Ei huolto paikalle tule ellet ole valmis maksamaan.
Vierailija kirjoitti:
Noin huonokuntoisesta asunnosta voi pyytää ja alennusta vuokrasta. Et kai maksa markkinahintaa?
Turha alennusta on alkaa vinkumaan, kun on huonokuntoisen asunnon vuokrannut. Jos asuntoa vuokrataan repsottavin paikoin, vuokralainen joko hyväksyy kunnon sellaisenaan tai etsii toisen asunnon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki asuntoon liittyvä yhteydenpito pitää mennä vuokranantajan kautta ellei kyseessä ole hätätilanne kuten vesiputken rikkoutuminen, jonka seurauksena vesi tulvii. Netistä pitäisi löytyä taulukko, jossa on lajiteltu asiat, mitkä kuuluvat taloyhtiön vastuulle ja mitkä asunnon omistajan.
Jos vuokranantaja ei halua pitää asunnosta huolta, kannattaa vaihtaa asuntoa. Nyt on vuokralaisen markkinat, vapaita asuntoja löytyy.
Itse asuin nuorempana perikunnan vuokraamassa asunnossa. Ei ikinä enää, se oli sen verran traumaattinen kokemus.
Kyllä minä olen suoraan ollut isännöitsijään tai huoltoyhtiöön yhteydessä jos on asunnossa jotain vikaa tai valitan naapurista. Kerran tuli huollolta bumerangina takaisin ettei kuulu heille, jolloin vasta ilmoitin vuokranantajalle. Minähän tässä asun, joten miksi vuokranantajan tulisi tietää jos viemäri ei vedä, kun huoltoyhtiö sen hoitaa?
Meillä huolto ei korjaa viemäriä, ellei asunnon omistaja ota yhteyttä, koska tilaaja maksaa. En vuokranantajana maksa kuluja, joista en ole vastuussa.
Viemärit kuuluu huollolle. Lakimuutos tuli jokin aika sitten.
Viemärit on taloyhtiön, isännöitsijä tilaa huollon.
Se maksaa, joka tilaa. Jos vuokranantajalle ei ole ilmoitettu remontista, ei hänen sitä tarvitse maksaakaan. Muutoinhan yksi jos toinenkin tilailisi vaikka mitä kotiinsa. Eri asia on jokin vaarallinen tilanne.
Varmaan kannattaisi tutustua taloyhtiön vastuunjakotaulukkoon ja sen perusteella ilmoittaa viasta joko huoltoon tai vuokranantajalle.
https://asuntotaito.fi/wp-content/uploads/2024/12/Vastuunjakotaulukko.p…
... ja selvennän vielä; en tarkoita että soittaisin huoltomiehelle että tulisi korjaamaan väliovia tai ovenkahvoja, vaan jos tulevaisuudessa tapahtuu jotain kuten vaikkapa menee pöntönkansi rikki, keittiön hana alkaa vuotamaan, tai ulko-oven lukko ei toimi. Eli tämmösiä ns. akuutteja asioita.
ap