Onko tämä normaalia? En jaksaisi arjessa mitään ns. ylimääräistä

Mä olen aina luullut, että kun isot lapset niin asiat helpottaa. Mutta kun näitä lukee, niin ei taidakaan käydä.

Ap jatkaa. Verrattuna omaan lapsuuteeni kaikki on jotenkin potenssiin sata. Ei silloin vanhempien tarvinnut näin aktiivisesti JOKA PÄIVÄ miettiä lasten kouluasioita ja aikatauluja. Oli reissuvihko, johon kirjoitettiin jos oli pienempi rike, ja puhelu kotiin jos isompi rike. Muuten koulu hoitui ilman vanhempien kuormittamista. Ja ajatella, että minun kotonani ei ollut edes lankapuhelinta kun olin ala-asteella. Jotenkin silti sain peruskoulun suoritettua.

Halusin lapsia ja olen heistä onnellinen. Olen myös kiinnostunut heidän koulunkäynnistään. Mutta minulla on myös vaativa kokopäivätyö sekä kotiaskareet ja muut perheen asiat.

Nyt tuli taas molemmille lapsille muutokset ensi viikon lukujärjestykseen. Ja kun joku neuvoi osallistamaan lapsia, niin eipä heillä ole pääsyä wilmaan viestejä lukemaan.

Tunnen ihan samalla tavalla kuin sinäkin ap!  Miksi en jaksa samalla lailla kuin jotkut supermammat kaikkea arkirumbaa ja yhteydenpitoa ihmisiin?  Opin paljon itsestäni, kun törmäsin artikkeliin erityisherkkyydestä. Ymmärsin, miksi väsyn niin herkästi. Voisikohan sinunkin kohdallasi olla kyse erityisherkkyydestä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Milloin elämästä tuli tällaista ja miksi?

Ap

Silloin kun päätit ihan itse tehdä lapsia. 

Minä tunnen itseni sen verran hyvin, että tiedän etten mitenkään jaksaisi tuollaista rallia 20 vuotta. Joten jätin lapset tekemättä.

Äidilläni meitä lapsia oli kyllä kolmin kappalein, ja siltikään hänen elämänsä ei ollut tällaista.

Ap

Todennäköisesti on ollut yhtä stressaavaa

Vierailija kirjoitti:

Ap jatkaa. Verrattuna omaan lapsuuteeni kaikki on jotenkin potenssiin sata. Ei silloin vanhempien tarvinnut näin aktiivisesti JOKA PÄIVÄ miettiä lasten kouluasioita ja aikatauluja. Oli reissuvihko, johon kirjoitettiin jos oli pienempi rike, ja puhelu kotiin jos isompi rike. Muuten koulu hoitui ilman vanhempien kuormittamista. Ja ajatella, että minun kotonani ei ollut edes lankapuhelinta kun olin ala-asteella. Jotenkin silti sain peruskoulun suoritettua.

Halusin lapsia ja olen heistä onnellinen. Olen myös kiinnostunut heidän koulunkäynnistään. Mutta minulla on myös vaativa kokopäivätyö sekä kotiaskareet ja muut perheen asiat.

Nyt tuli taas molemmille lapsille muutokset ensi viikon lukujärjestykseen. Ja kun joku neuvoi osallistamaan lapsia, niin eipä heillä ole pääsyä wilmaan viestejä lukemaan.

Mun täytyy nyt tähän huomauttaa, että lasten kannalta "ennen" ei välttämättä ollut paremmin. Mun vanhemmat oli ihan hyviä vanhempia, erinomaisiakin kun olimme pieniä, mutta kouluiässä koin olevani aika heitteillä (olennyt about 40). Kukaan ei huolehtinut hammaslääkäreistä, bussilipun saldosta, kouluun ehtimisestä, hygieniasta ym. ym. saati läksyistä sen jälkee kun täytin about 9v. Mulla on paljon noloja ja ikäviä tilanteita muistissa tämän takia.

Ja uskon että tässä oli kyse kulttuurista, koska vanhempani ovat kunnollisia ja lapsiaan rakastavia ihmisiä. Mun mielestä on menty parempaan suuntaan siinä, että vähän isompienkin lasten katsotaan tarvitsevan huolenpitoa. Mutta noi leipomiset ja jatkuvat kissanristiäiset voi kyllä jättää suosiolla väliin.

Vierailija kirjoitti:

Teeppä tuohon vielä vuorotyötä. Illat, pyhät, vkonloput. Mokkapaloja leivot yöllä töiden jälkeen kun meet takas aamuvuoroon ja myyjäiset illalla. Ei ehi itkeä.

No kuka nyt noin suostuis elämään. Hullua.

Mun mielestä on normaalia olla väsynyt työelämästä ja lasten kasvatuksesta. Ihmisiltä vaaditaan nykyään liikaa joka sektorilla. Oudompaa olisi jaksaa väsymättä. En tunne huonoa omatuntoa siitä että mua väsyttää. Tähän päälle huolet maailman tilasta, ei ihmetytä että niin monella on voimat loppu.

Suosittelen, että tutustut erityisherkkyyteen niin kuin joku jo ehdottikin. Olisin voinut kirjoittaa kanssasi saman tekstin ja olen oppinut olevani introvertin lisäksi myös erityisherkkä. Kirja Erityisherkkä ihminen (Elaine Aron) on hyvä. Erityisherkkä ihminen kuormittuu kaikesta tavallista enemmän ja joutuu tosiaan skippaamaan kivaltakin tuntuvia tapahtumia ja juttuja, koska ei vain jaksa. Nykyään huomaan oman erilaisuuteni aiempaa selvemmin, koska paine harrastaa, matkustaa ja kuntoilla on kova. Lisäksi muiden kivoja tekemisiä näkee koko ajan facessa ja instagramissa, mistä tulee huonommuuden tunnetta, vaikka tiedänkin, etten mitenkään jaksaisi työpäivän jälkeen samana iltana käydä salilla, leipoa ja kuljettaa lasta harrastuksiin, vaikka joku toinen jaksaakin. 

Minkä ikäisten lasten kanssa tämä helpottaa?

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäisten lasten kanssa tämä helpottaa?

Meillä yläkouluikäiset noin suunnilleen hoitaa asiansa itse. (Vähän päältä katsomista toki, mutta ei mitään mikromanagerointia), alakoululaisetkin osaavat sanoa, jos seuraavassa päivässä on jotain poikkeavaa koululla. Sähköinen reissari ei lähettele mulle sähköpostia, ja käyn lukemassa sitä vain kerran tai kaksi viikossa. Jos lapsi ei muista open sanomaa poikkeusta, on se lapsen unohdus.

Harrastaa voi kukin korkeintaan yhtä asiaa ja harrastusten kulkemiset jokainen hoitaa itse. 

Mulla on seitsemän lasta, vanhin aloitti ysiluokan, nuorin on vasta 1,5v. Se on vaan opittava löysäämään, että jaksaa. Maailma ei kaadu siihen, jos muksulta puuttuu eväät yhden lukemattoman viestin vuoksi, se opettaa lasta huolehtimaan asiasta itse ensin sanoen ja myöhemmin myös tehden. Jääpähän sitten aikaa kulkea yhdessä kissanristiäisiä, katsella porukalla lempparileffoja ja pelailla lautapelejä. (Ja kaikesta tästä huolimatta tai kenties juuri siksi isommilla on keskiarvot ysin pintaan, ihan itse ja omilla ansioillaan)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teeppä tuohon vielä vuorotyötä. Illat, pyhät, vkonloput. Mokkapaloja leivot yöllä töiden jälkeen kun meet takas aamuvuoroon ja myyjäiset illalla. Ei ehi itkeä.

No kuka nyt noin suostuis elämään. Hullua.

No vuorotyöläiset!! Jotka sinunkin elämäsi mahdollistaa. Hoitajat, myyjät, pelastusihmiset, poliisit, vartijat ym.

Olen itse introvertti ja juuri AP:n kuvailemista syistä en ole lapsia tehnyt. En vain kestäisi perhe-elämää, en vaikka olisi puoliso joka auttaisi. 

AP, kai sä saisit yksin lomalle lähteä. Lapset siälle tai mummolle tai vuorottain kummallekin. Varaa matka jonnekin ja ota rennosti itseksesi. Kyllä sä saat lomaa pitää. 

Vierailija kirjoitti:

Lapset on 10 ja 7. Tunnen siitäkin syyllisyyttä jos jätämme pihajuhlat väliin. Toiset energisinä järkkäävät juttuja joiden pitäisi tuoda iloa ihmisten elämään. Ja lapset mielellään menisivät. Mikä minussa on vikana kun minulle moiset tuottaa vain ahdistusta ja ylimääräistä stressiä? :(

Ap

Nostan tätä vanhaa keskustelua. Itsellä lapset myös 10 ja 7 ja tietyistä asioista johtuen meillä on aika tarkat arkirutiinit ja olemme paljon yhdessä. Olen jotenkin tosi väsähtänyt isomman lapsen asioiden hoitoon (paljon vaivoja), ihan jo perheenä jossain käyminen on tosi työlästä. En ole jaksanut tutustua lasten kavereiden vanhempiin, enkä mennä mihinkään yhteisiin tapaamisiin. Vaikka en ole mitenkään masentunut, tuntuu välillä epäreilulta kuinka rankkaa meidän perheellä on. Kukaan ns. normaalin lapsen vanhempi ei tajua tätä miten me elämme, tiukkojen rutiinien ja sääntöjen mukaan. Harmittaa toisen lapsen puolesta, kun emme voi mennä moniinkaan paikkoihin emmekä ainakaan minkään porukan kanssa, koska isompi voi aiheuttaa kaikenlaisia tilanteita. 

Työpaikan illanviettoihin en ole jaksanut mennä aikoihin. Joskus jopa hävettää oma saamattomuus tämän väsymyksen keskellä ja kavereista ei montaa ole enää jäljellä. Yksi tosiystävä, jolla myös vaikeita vuosia, joten ymmärtää täysin ja osaamme yhdessä käsitellä asioita huumorin kera. 

Voi kun joku sanoisi ulkopuolelta, että tämä mitä pystyn ja jaksan tarjota lapsille riittää, enkä murehtisi koko ajan. Mutta kukaan ei toisten tilanteita tiedä ja nykyaikakin jotenkin tuntuu vaativan sitä, että äidit hoitaa kodin, työn, lisäopiskelut, urheilut, kokkailut ja pitävät hymyssä suin yhteyttä omiin ystäviin, lasten kavereiden vanhempiin, järjestää ties mitä juhlia ja istuu työpaikan illanvietoissa. 

Mä en ikinä jaksaisi tuollaista elämää. Onneksi olen ymmärtänyt pysyä lapsettomana, niin saan tosiaan työpäivän jälkeen vaan olla ja töllöttää jotain sarjoja suoratoistosta tai surffata netissä. Ruoatkin woltilla kotiin useimpina päivinä. 

Vierailija kirjoitti:

Jos minulla olisi lapsia, niin en leipoisi myyjäisiin tai futiskerhon pihapäivään. Sorry vaan kaikille, mutta ei ole kapasiteettia. Rahaa voin antaa eli mikään vapaamatkustaja en ole, mutta aikaa ja energiaa ei riitä tuollaiseen tekemiseen.

Voisiko tulla sellainen kulttuuri, että voisi valits, tekee mokkapalat vai maksaa rahana? Joskus 90-luvulla muistan olleen tämänkin keskustelun, mutta sitten katsottiin syrjiväksi vähävaraisia kohtaan. En tiedä löytyisikö vielä joku muu keino?

Itse olen osallistunut talkoisiin välillä ja välillä en. Teen sen verran, että pysyy hyvä omatunto ja mielenterveys balanssissa.

Vierailija kirjoitti:

Mä en ikinä jaksaisi tuollaista elämää. Onneksi olen ymmärtänyt pysyä lapsettomana, niin saan tosiaan työpäivän jälkeen vaan olla ja töllöttää jotain sarjoja suoratoistosta tai surffata netissä. Ruoatkin woltilla kotiin useimpina päivinä. 

Upeaa, että ymmärrät ettet jaksaisi. En ymmärrä miksi itse todella kovasti halusin lapsia, tuntui että on pakko saada. Ja näin tapahtui ja lapset itsessään on maailman upeimpia tietysti mielestäni ja sanonkin sen heille joka päivä. Ovat tosi hyviä lapsia, en ymmärrä että miten olen saanut niin upeat lapset. 

Mutta se kaikki ylimääräinen mitä lapsista tulee (ulkopuolelta), sitä en jaksaisi. Aika rankkaa kyllä on. Jos nyt saisin päättää niin olisin jättänyt lapsiluvun yhteen. Tai ollut lapseton. 

Mä en jaksa lukea teidän ylipitkiä sepustuksia!

Avasin mielenkiinnolla koska kärsin myös väsymisestä mutta en jaksanutkaan lukea.

Koettakaa tiivistää vähän, kiitos. Tosi väsynyt ei jaksa edes kirjoittaa noin pitkästi.

Minä karsisin pois kaiken mikä ei ole pakollista, esimerkiksi joku leipominen. Ei voi olettaa että kaikki vanhemmat jaksaisivat/ehtisivät olla kaikessa mukana.