Onko tämä normaalia? En jaksaisi arjessa mitään ns. ylimääräistä

Osan menoista voi skipata. Jätän väliin talkoot, jotkut vanhempainillat ym. Enkä todellakaan leivo myyjäisiin ym (rahat tilille vaan;)). Aika eikä kapasiteetti riitä kaikkeen. Itselläni on vuorotyö , joka on aika haastavaa välillä. Liikunnasta en luovu ja se on mun henkireikä.

t. kolmen äiti

Vierailija kirjoitti:

Teeppä tuohon vielä vuorotyötä. Illat, pyhät, vkonloput. Mokkapaloja leivot yöllä töiden jälkeen kun meet takas aamuvuoroon ja myyjäiset illalla. Ei ehi itkeä.

Mä en yhtään ymmärrä mikä vuorotyössä on niin kehuskeltavaa. Onhan sulla myös vapaat. Monesti viikkovapaa on parempi, kuin voi hoitaa asioita tai rauhassa rentoutua/puuhailla yksin kotona. Vuorotyöläiset ei tee sen enempää töitä kuin muutkaan, eli ei sulla aina ole kiire.

Mulla on suunnilleen samanikäiset ja 4v. Ja mä taas koen kamalaa syyllisyyttä kun väsähdän. Kun ajattelen, että ei näin isojen kanssa saa väsyä.

On normaalia. Työelämä on kovaa ja elät ruuhkavuosia muutenkin. Kaikki ystäväpiiristäni sanovat samaa, mitään töiden jälkeen ei jaksa, usein ei edes viikonloppuna. Osataankin olla armollisia toisillemme, tapaamisia sovittaessa sovitaan samalla, että viimehetken peruuntumiset jaksamisen puitteissa ok. Eikä tarvitse selitellä, eikä keksiä tekosyitä.

Porukassa on vain yksi poikkeus (1/7), joka vääntää ja touhuaa taukoamatta. Eikä hänkään kovin onnelliselta vaikuta, koska puheissa toistelee "pitäis tehdä sitä, pitäis tehdä tätä, pitäis käydä siellä ja täällä..."

Ei muuten pidä. Mitään ylimääräistä ei tarvitse, kun vaan itselleen sen sallii.

Miksi olet hankkinut lapsia? Tuntuiko ajatus silloin jokus hyvältä? Pelkäsitkö, että jos et hanki lapsia, jäät yksin? Luultavasti valittaisit täällä yksinäisyyttäsi jos et olisi hankkinut lapsia. Taidat olla sellainen ihminen, joka tilanteesta huolimatta keksii aina jotain mistä voi valittaa ja inistä. Kaipaat huomiota ja sitä, että joku osoittaisi sinulle myötätuntoa kun sinulla on niin rankkaa. Sen takia varmaan osittain olet hankkinut lapsia. Huomion takia osallistut myös aktiivisesti kaikkiin kokouksiin ja tapahtumiin. Jälkeenpäin sitten voit taas valittaa, kuinka rankkaa sinulla on ja kuinka et jaksaisi tehdä asioita, joita olet itsellesi omasta tahdostasi haalinut. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi olet hankkinut lapsia? Tuntuiko ajatus silloin jokus hyvältä? Pelkäsitkö, että jos et hanki lapsia, jäät yksin? Luultavasti valittaisit täällä yksinäisyyttäsi jos et olisi hankkinut lapsia. Taidat olla sellainen ihminen, joka tilanteesta huolimatta keksii aina jotain mistä voi valittaa ja inistä. Kaipaat huomiota ja sitä, että joku osoittaisi sinulle myötätuntoa kun sinulla on niin rankkaa. Sen takia varmaan osittain olet hankkinut lapsia. Huomion takia osallistut myös aktiivisesti kaikkiin kokouksiin ja tapahtumiin. Jälkeenpäin sitten voit taas valittaa, kuinka rankkaa sinulla on ja kuinka et jaksaisi tehdä asioita, joita olet itsellesi omasta tahdostasi haalinut. 

Hankin lapsia, koska halusin perheen. Hoidan ja olen hoitanut mielelläni kodin ja lapset. Mutta en jaksa ylimääräisiä kissanristiäisiä ja kokoontumisia. En jaksa sitä, että kouluviikkoja ei voida pitää normaalin lukujärjestyksen mukaan, vaan koko ajan on jotain poikkeavaa. En jaksa lauantaikouluja.

Ja en todellakaan ole käynyt läheskään kaikissa, mutta tunnen siitä syyllisyyttä. Mutta hyvä tietää että muilla on samoja tuntemuksia.

Ap

Minä en tee vapaa-ajallani ylimääräistä sälää vaan kivoja juttuja kuten kavereiden tapaamista, kirjoittamista, metsässä samoilua, kirjojen lukemista, uusien reseptien testaamista ja muuta antoisaa. Siitä saa iloa ja virtaa elämään, kun taas tympeät velvollisuudet ja säätäminen kuormittavat. Se, mitä tekee, vaikuttaa suuresti siihen, paljonko jaksaa!

Huh, kuulostaa rankalta. Itse saan lapsettomana saman onnellisuuden tunteen paljon helpommalla.

Ei kuulosta normaalilta. Onko verenkuva otettu?

Millaista lasten kanssa yhdessä on?

Kyllä se on normaalia, että välillä uuvahtaa, kun on paljon ylimääräistä menoa. Mutta voihan sitä miettiä, onko kyseessä esimerkiksi masennus, jos normaalisti iloakin tuottavat asiat jää ahdistuksen alle. Myös fysiologiset syyt kannattaa selvittää, kuten kilpirauhanen tai anemia. Joskus syy voi löytyä erikoisesta paikasta...nimittäin oma stressi ja ahdistus väheni kun poistatin hormonikierukan. Se aiheutti pitkäaikaisen väsymyksen. Nyt jaksaa taas innostua mokkapalojen leivonnasta :D

Allekirjoitan tämän aloituksen. Rassaavaa merkkailla kalenteriin kolme lapsisen perheen menoja ja muutoksia. Mutta osaan myös tinkiä: meillä ei buffetteihin leivota, kaupasta saa pullaa valmiina; lauantaikouluihin ei olla osallistuttu, perheen mökkiviikonloppu on ajanut edelle - sen kun hakee lomapäivää (yleensähän ne on vielä oppimisen kannalta ihan turhia leikkipäiviä); siivooja käy ja miehen kanssa tappelen harvasen päivä tehtävän jaosta, ettei vastuu jää yksin minulle. Ruuhkavuodet. Sopeuduttava vaan.

Vierailija kirjoitti:

Ajattelin aamulla tekeväni myös aloituksen tästä aiheesta, että kaikki  ylimääräinen "pakkososiaalisuus" työn ja perheen lisäksi tuntuu ihan ylivoimaisen rasittavalta, varsinkin kun sitä on introvertti luonne. Työni edellyttää paljon sosiaalisuutta ja kotona pitää/haluankin jaksaa kuunnella lasten koulupäivien kuulumiset ja hoitaa harrastusmenot ym. Mutta nuo "virkistävät" kokoontumiset työporukan, naapureiden, vanhojen opiskelututtujen, harrastusporukoiden ym. ym. kesken tuntuvat ihan ylivoimaisilta, kun kaikkiin pitäisi käyttää kokonainen ilta tai peräti viikonlopusta sekä päivä että ilta. 

Olen yrittänyt myös pitää kiinni parista omasta harrastuksestani, joita siis voi harrastaa omin päin, lähinnä liikuntaa. En todellakaan halua myydä omia vähiä vapaahetkiäni, vaan ennemmin luen vaikka hyvää kirjaa tai makaan sohvalla kalsareissa ja katson telkkaria, kun lapset nukkuvat. Ei joku smalltalk puolituttujen kanssa virkistä minua yhtään. Ennemmin jättäydyn pois aina kun kehtaan (eli melkein aina), vaikka sitä sitten varmaan ihmetelläänkin selän takana...

Olen ekstrovertti. Todella epäsuomalainen luonteeltani. Silti en jaksa mtn ylimääräistä. En tarvi kahvilahetkiä ystävien kanssa. Puhumattakaan jostain puolitutuista. Ikä selittänee osaa asiasta. Osa sen, että on niin kiire koko ajan. Työelämä vaatii paljon - nyt ei puhuta mistään 8-16-hommista. Lapse tarvitsee tukea koulun jälkeen ja sitten harrastus. Ei edes oma. En jaksaisi kestitä ystäviä viikonloppuisin tai edes lähteä minnekään. Kotona on kuva olla.

Vierailija kirjoitti:

Jos isältä ei (muka) onnistu leipominen, leivo yhdessä lasten kanssa. Mokkapalat nyt on aika helppo ja nopea juttu.

Ei minusta. Niissähän on monta eri vaihetta ja sotkuistakin voi olla. Onhan sellaisiakin leivonnaisia, joissa vain sekoitetaan aineet yhteen ja isketään uuniin, ja herkullista voi silti olla. Keskustelupalstoilta voi vaikka kysellä tällaisia ohjeita.

Tällä tavoin voi eri asioissa mennä helpoimman kautta. Lopputuloksen ei silti tarvitse kärsiä.

Itse en esim. ehdi koskaan kitkeä tai kummemmin hoitaa kasvimaita, siksi olen tehnyt niille sanomalehtikatteet ja valinnut lajit niin, että suunnilleen itsekseen kasvavat ja loppukesästä voi vain korjata sadon.

Jos kestitään ihmisiä tai mennään vaikka eväsretkelle, ei ole mikään pakko olla monta lajia itse valmistettuja ruokia. Pari lajia jotain yksinkertaisesti valmistettavaa hyvää riittää yhtä hyvin. Ja kaupan valmista voi aivan sumeilematta käyttää.

Lapset voi opettaa pienestä asti hoitamaan omia asioitaan ja auttamaan kotitöissä. Se on lapsillekin vain hyväksi. Isommat lapset saattavat myös mielellään käydä kaupassa ja laittaa ruokaa. Pitää vain kestää se, että ehkä lapsen valitsemat vaatteet eivät niin yhteensointuvat olleetkaan, ja ehkä lapsi osti Atrian leikkelettä, vaikka itse olisit valinnut Snellmannin.

Samaistun täysin! Neuvoni: Ole itsellesi armollinen!

Meillä kolmilapsinen perhe, ja kuvailemasi metatyön määrä on hirveä. Viime syksynä huomasin, että langat alkavat tippua käsistä. Olin epähuomiossa maksanut kaksinkertaisen yhtiövastikkeen kolmelta kuukaudelta, olin unohtanut ilmoittaa pojan harrastukseen jne. Koululla, päiväkodilla ja harrastusryhmillä on jokaisella omat appinsä tai sivunsa, jotka täytyy tsekata lähes päivittäin. Viestiä sinkoilee edes sun taas, ja tosiaan tuntuu, ettei mikään viikko mene muutoksitta. Perussetin ohella koko ajan pyörii joku neuvola, kaverisynttärit ja myyjäiset ja tuntuu tosiaan, että pää hajoaa ja kroppa siinä sivussa, kun ei kertakaikkiaan paukut riitä tähän arjen pyörittämiseen.

Jonkin verran meillä on helpottanut, että tuon break downin jälkeen sovimme, että mies hoitaa tietyt asiat (neuvolat, lasten futis-harrastukset), ja minä tietyt. Osan laskuista hoitaa mies yhteiseltä taloustililtä, osan minä. Arkiruuanlaittoa on järkeistetty; isoja annoksia, syödään samaa pari kertaa jne. Eniten helpotti silti se, että annoin itselleni luvan olla osallistumatta kaikkeen ja sanoa ei. Ja jos haluan istua sohvalla teekuppi kädessä illalla kun lapset ovat menneet nukkumaan, niin minähän myös teen niin, ja hoidettavat asiat saavat silloin odottaa.

Voi kun kuulostaa tutulta nämä kirjoitukset! Hyvä pointti oli se, että missä vaiheessa tästä elämästä tuli tälläistä?

Seuraava ei kai ihan suoraan liity tilanteeseen. Kuvailen silti: teinityttöni harrastaa erästä joukkuelajia. Joka vuosi joukkueeseen otetaan uusia jäseniä. Tänä vuonna tuli isohko joukko uusia harrastajia - ja samalla kontrollifriikkejä äitejä. Joukkueella on ollut tapana syksyisin järjestää yhteinen hengennostatus- ja tutustumisyöpyminen mökillä. Aikaisemmin joukkueen tytöt ovat keskenään sopineet (ja osin perheidensä) kanssa kuljetukset, yms. Nyt kuitenin vanhempien Whatsup-ryhmä kilahteli viikon ajan kaikenlaisista kysymyksistä, "mitä-missä-milloin-miten-kuka-mitä-vie-tuo-hakee",yms. Osa äideistä (huom! Vain äidit viestittelevät ryhmässä....tyttöjen harrastus kyseessä!) vaati saada tietää kaiken hyvissä ajoin, pilkulleen yksityiskohdat!

Tätä jäin ihmettelemään, että mistä kumpuaa kaikkinainen kontrolli. Voi toki olla, että koska oma aika on rajallista (JA HARRASTUKSET SANELEVAT AJANKÄYTTÖÄ, PUHUMATTAKAAN AIKASYÖPPÖ-SOMESTA), niin kaikki halutaan tarkoin suunnitella etukäteen. Rentoudelle ei ole sijaa.

Toinen asia: just koulu (ja osittain päiväkotimaailma) alistaa vanhemmat ja perheet koulun aikatauluun. Toki näin on aina ollut, mutta opettajat ja koulu ovat kovin kapea-alaisia ymmärtämään perheiden tilanteita. Valitettavasti. Koulu asettaa ihmeelliset, moraaliset sovinnaisuussäännöt "oikealle" ja hyväksytylle vanhemmuudelle.

Paras koulu ja opettaja on se, joka hoitaa omat hommansa eikä koko ajan "hyppyytä" vanhempia kaikessa. Etenkään Wilmassa.

Mulla on terveet lapset enkä silti jaksa noita mainitsemiasi asioita, vanhempainiltoja ehkä lukuunottamatta (mulla on tosin vasta 1 koululainen). Mutta mä en kyllä koe syyllisyyttä. Mulle on jotenkin niin selvää, etten mitenkään voisi tällä hetkellä jaksaa mitään tuollaista, että syyllisyyden kokeminen olisi sama kuin jos kokisin syyllisyyttä siitä, etten voi lentää tai jotain. Mulla tässä auttaa tosin se, että pienempi on vasta 3v ja kaipaa päiväkodin jälkeen aikaa kotona äidin tai isän kanssa ja priorisoin sen kaiken edelle. Ei juuri koskaan sovita mitään menoja arki-illoille. Ystävät onneksi ymmärtää, kun ovat samassa tilanteessa. Omat harrastukset illalla kun lapset nukkuu.

Ymmärrän ton pihajuhlajutun kyllä, mustakin tuntuisi kiusalliselta jäädä pois, mutta oikeesti siinä ei ole mitään kiusallista tai väärää.

Ja mun mielestä tää mokkapalojen leivonta -vaatimus harrastukseen on yksinkertaisesti väärin - se on niin monen mielestä liikaa arjessa, että koko juttu pitäisi kerta kaikkiaan järjestää jotenkin muuten (mun pojan harrastuksessa joukkueenjohtaja jakaa tehtävät mitä ostaa buffettiin, ja me ollaan tähän mennessä saatu tehtäväksi hankkia kaupasta ostettavia asioita, kuten limuja. Voisin mä sen yhden kerran vuodessa leipoa, mutta ei ole vielä osunut kohdalle).

Kuulostaa kyllä siltä, että lastesi isä voisi hoitaa vähän enemmän noita arjen asioita. Mä oon niin hatarapäinen, että en ole vaan ikinä ryhtynyt mihinkään organisointiin, mistä seurauksena mies on hoitanut kaiken esikoisen harrastuksiin liittyvän metatyön (minä voin esim. viedä peleihin, mutta mies pakkaa kamat ja kertoo minulle milloin pitää olla ja missä).

Vierailija kirjoitti:

Milloin elämästä tuli tällaista ja miksi?

Ap

Silloin kun päätit ihan itse tehdä lapsia. 

Minä tunnen itseni sen verran hyvin, että tiedän etten mitenkään jaksaisi tuollaista rallia 20 vuotta. Joten jätin lapset tekemättä.

Vierailija kirjoitti:

Ja olenkin skipannut paljon juttuja. Keväällä jäi väliin yhtiökokous ja talkoot. Huomenna yhtiön elojuhlat, en ole menossa. Mutta kohta on syystalkoot. Lasten isäkin osallistuu näihin asioihin, mutta silti hommaa on niin hirveästi. Lasta pitäisi siedättää yhdelle allergeenille, sekin on ihan oma projektinsa.

Tuntuu että edes sukulaisia ei ehdi tapaamaan. Serkkuni ulkomailta on kaupungissa, ja koska lauantai on koulupäivä, täytyy häntä lähteä tapaamaan perjantaina töiden päälle. Ihan kauheaa, että en millään jaksaisi, niin paljon kuin hänet haluankin nähdä. Toisen kyläkutsun jouduin kesällä perumaan, ja nyt ei vaan millään tunnu olevan voimia järjestää sitä johonkin rakoon.

Työpaikan iltariennoista olen kieltäytynyt kokonaan jo pitkään, kohta on pakko taas jossain käydä näyttäytymässä.

Sitten ihmettelen, että vaikka lapsilla on lukujärjestys, niin silti opettaja laittaa joka viikosta Wilma-viestin. "Maanantaina päästäänkin jo tuntia aiemmin kun opettajalla koulutus. Tiistaina mennään tuntia myöhemmin milloin mistäkin syystä. Keskiviikkona piti olla enkun sanakoe, mutta se onkin torstaina. Perjantain uimaretki vaihtuikin kotieläinpihaan, muista lapselle eväät tai rahaa mukaan ja unohda uimakamat". En usko että viime lukuvuonna oli yhtään viikkoa ilman muutoksia. Siinä kirjoitat kalenteria kynä sauhuten ja sitten stressaat että onko kaikki oikein. Kun minä olin lapsi, niin lukkarin sai elokuussa ja sillä vedettiin koko vuosi. Tuntuu, että nykylapsi tarvitsee sihteerin läpäistäkseen peruskoulun.

Milloin elämästä tuli tällaista ja miksi?

Ap

Pisti silmään että teillä on aika aktiivinen talo? Elojuhlat ja sitten syystalkoot ja yhtiökokouksia? Suosittelen jättämään väliin jos ei jaksa. Joku voi kyllä vetää herneen nenään mutta minkä sille voi. Taitaa olla omistusasunto? Vuokra-asuntojen kunto ja pihanhoito kuuluu kyllä isännöitsijälle. Meidänkin talon isännöitsijä hoitaa taloja niin huonosti ja kohtelee vuokralaisia kun roskaa (talot on törkykuntoisia) että itse en pistä tämän tönön hyväksi tikkua ristiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Milloin elämästä tuli tällaista ja miksi?

Ap

Silloin kun päätit ihan itse tehdä lapsia. 

Minä tunnen itseni sen verran hyvin, että tiedän etten mitenkään jaksaisi tuollaista rallia 20 vuotta. Joten jätin lapset tekemättä.

Äidilläni meitä lapsia oli kyllä kolmin kappalein, ja siltikään hänen elämänsä ei ollut tällaista.

Ap