En saa hoitaa lapsenlastani

Vierailija kirjoitti:

Eikö siis ole mitenkään mahdollista, että tämä mummo ja hänen miesystävänsä olisivat aivan kunnollisia ihmisiä? Eikö aikuiset lapset koskaan tee mitään väärin tai näytä vanhemmilleen mieltään, kun eivät tykkää heidän ratkaisuistaan?

Itse en ole mummo vaan äiti, mutta silti vastauksista tulee vaan mieleen, että äideissä ei koskaan voi olla mitään vikaa vaan pelkästään isovanhemmissa ;-) Ei ne vanhemmatkaan aina pyhimyksiä ole ja saattavat käyttää pieniä lapsiaan välikappaleena, jotta saisivat tahtonsa läpi.

Periaatteessa kun lapsi on noin pieni, niin sillä ei ole edes väliä, ovatko mummo ja miehensä kunnollisia. Jos pienen lapsen (alle 3v) jättää jollekin hoitoon, niin siitä hoitoon jättämisestä pitää olla 100% hyvä fiilis. Periaatteessa sekin että kemiat ei kohtaa ja ei ymmärretä toisen ajatuksenkulkua, on ihan kaikinpuolin ok syy olla antamatta hoitoon lasta. Kun se lapsi nyt vaan on vanhempiensa, ja on kohtuuton vaatimus että lapsi pitäisi jättää hoitoon ihmiselle josta ei pidä. Vaikka siihen pitämättömyyteen ei syytä olisikaan. Minä en ole ikinä jättänyt pientä lasta sellaiselle hoitoon, jolle jättämisen olisin kokenut epämukavaksi. Joskus tämä on johtunut meidän vanhempien ylikävelystä ja joskus siitä että en ole luottanut että lasta tulkitaan oikein. Ei sellaista voi olettaa vanhemmalta, se on oma lapsi. Nyt leikki-ikäisinä voi jättää jo luottavaisemmin, vaikka tuntuisi ettei kaikki mene ihan niin kuin toivoisi.

Ja siis puhumattakaan nyt puolivuotiaasta vauvasta. Ei kukaan anna tuon ikäistä hoitoon jos vähänkin jokin hoitajassa mietityttää.

Tuo on ihan yleistä ap. kun löytää uuden kumppanin, näin ainakin mitä olen keskustellut harrastuspiireissä ja koskee myös miehiä. Ja kyllä se sinunkin hoitoapu vielä kelpaa, kun toinen mummo väsyy ja nykyisin hoidontarve on rajaton.

Meilläkin nousi hirveä myrsky, kun kerroin miesystävästäni ja aikuiset lapset kuvittelevat rahani tuhlaavan taivaan tuuliin, kun nyt eläkkeelle päästyäni olen matkustellut ja käydä kulttuuritapahtumassa ja sitä ennen kävin vain mustikkametsässä, kirkossa ja muutaman kerran Tallinnan risteilyllä ja tukenut rahallisesti aikuisia työssä käyviä lapsia.

Viimeinen episodi oli tabletin osto, joka maksoi vaivaiset 148€, jota olin haaveillut kauan, kun älypyhelimesta koen lehtien luvun hankalaksi.

Olin jo jonkun aikaa sitä piilotellut, kunnes miniäni huomasin sen ja hyvin ivallisesti esitteli sitä perheelleen, kuinka mummo on uuden miesystävän myötä menettänyt järkensä, kun tietokone ja älypyhelin ei riitä ja on ostettu oikein tapletti, jota ei heilläkään ole.

Luulen, aikuisen lasten olevan vain rahan ahneita ja pelkäävänsä tulevan perinnön puolesta, kun isovanhemmat saattavat laittaa rahansa "turhuuksiin" tai sitten ovat vain mustasukkaisia ja kuvittelevat sen olevan heiltä pois.

Kuulostat siltä, että tärkeintä tässä asiassa olet sinä ja se, että et saa muille näyttää olevasi hyvä mummo. Lapsi ei ole näyttelyesine, edes mummolle. Katse peiliin yleensä paljastaa todellisen syyn.

Vierailija kirjoitti:

Ikävää, jos on niin vallanhaluinen tai mt-ongelmainen lapsi, ettei anna mummolle tilaisuutta pitää yhteyttä. Luonto on kuitenkin jatkanut naisen hoivaviettiä vanhuuteen asti. Toivottavasti ap pääsee vauvan kotiin auttamaan ja tutustumaan vauvaan.

Nyt vähän valoja päälle: sen perusteella mitä ap on itsestään kertonut (huoli omasta maineesta työkaverien silmissä, halu päästä leikkimään kotia(?) 6-kuukautisen imeväisen kanssa, epämääräinen miesystävä jonka ominaisuuksista vaikenee täysin ja jonka kanssa on vain koska ei kestä olla yksin, täydellinen marttyyrius ja kyky olla perustelematta valintojaan tässä ketjussa) sinä uskot pyhästi, että vika on vain ja ainoastaan ap:n lapsessa??

Huomaa, että tässä ketjussa ovat äänessä suurten ikäluokkien lapset.  Suuret ikäluokat oli niin itsekkäitä, että kasvattivat tunnekylmät ja kovilla arvoilla varustetut lapset. Nyt ne ei enää tule millään juttuun keskenään kun pitäisi pitää yhteyttä lapsenlapsien takia.

Niin makaa kuin petaa pätee sitten kyllä näihin lapsiinkin. Kun jatkatte eteenpäin sillä vanhempienne viitoittamalla tiellä niin ei tule seuraavastakaan sukupolvesta sen parempaa.  Kovuus, kylmyys ja anteeksiantamattomuus jatkuvat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syitä voi olla monia ihan siitä lähtien, että lapsesi pelkää oman lapsensa turvallisuuden puolesta kun miesystäväsi on läsnä - tai sitten lapsesi pelkää perintönsä puolesta tai sinun puolesta - taion mustasukkainen. Ihan kaikkea siltä ja väliltä.

Minulla on lapsipuolia, jotka ovat tehneet paljon kampittaakseen suhdetta puolisoni kanssa. Puolisoni ja ex-vaimonsa erosivat, koska ex-vaimolla oli salasuhde työkaveriinsa (jonka kanssa meni myöhemmin uusiin naimisiin). Ex-vaimo kiristi talon itselleen sillä, että muuten vie lapset toiselle paikkakunnalle. Osituksessa tämä ex-vaimo hyötyi todella paljon - ex-vaimon uusi mies muutti nykyisen puolisini rahoittamaan ok-taloon. Lapset pidettiin asioista erillään, joten he eivät tätä tiedä. Lasten silmissä isä lähti kotoa. Isä on siis syyllinen. Menin yhteen puolisoni kanssa joitain vuosia tämän eron jälkeen. Lapsista toinen ei ole mielenterveydeltään ihan kunnossa. Voi sitä paskamyrskyä ja mustasukkaisuutta, mitä jo isot lapset osaavat tehdä kun eivät tiedä asioiden oikeaa laitaa. 

Sinun asiaasi en tunne, mutta tiedän, että kyllä isotkin lapset osaavat olla mustasukkaisia ja kontrolloivia vanhempiaan kohtaan. Mielummin antavat vanhempansa olla yksin onneton kuin suhteessa jos uusi ei itseä täysin miellytä. Mutta toisaalta tunnen juoppoja uusia puolisoita, joille en itsekään jättäisi edes koiraa hoitoon.

Tarinat pitäisi tietää kokonaan, että niihin voisi ottaa kantaa

Niinpä pitäisi. Vaan ette kerro. Ja sitten täällä kuitenkin kirjoittelet niistä. On ne lapset kyllä hankalia kun eivät tajua itse. Et herätä luottamusta.

En ihan ymmärrä pointtiasi. AP ei kuvannut miestänsä tai mahdollisia tekijöitä, jotka AP:n miesystävässä AP:n lasta huolestuttavat. Ja toisaalta, vaikka tarinasta omasta näkökulmastaan kaiken kertoisikin, on se vaan oma näkökulma- sen lapsen näkökulma tilanteesta saattaa olla ihan erilainen (palstoilla ei koskaan kaikkia osapuolia kuulla, mutta toki kiva keskustella silti). Mutta kyllä tuota miesystäväasiaa pitäisi hieman valaista, jotta pystyis ymmärtämään, mikä hänessä AP:n lasta huolettaa?

Ja tuohon: On ne lapset kyllä hankalia kun eivät tajua itse -kommenttiin: Joitain asioita ei vaan lapsille voi kertoa heitä suojellakseen. Oman puolisoni tilanne on sama (ex-vaimo oli häntä pettänyt pitkään ja isä on kuitenkin se, joka sai ns. lähtijän maineen, lasten silmissä isä paha, äiti hyvä ja tätä kautta isän uusi puolisokin paha kun isä oli se lähtijä, vaikka ei omasta halustaan..) - arvaa montako kertaa olisi tehnyt mieli lapsipuolille totuus kertoa, mutta en tietenkään kerro, koska a) se ei ole minun asiani ja b) alaikäisten ei tarvitse äitinsä pettämisseikkailuista tietää.

Vierailija kirjoitti:

Huomaa, että tässä ketjussa ovat äänessä suurten ikäluokkien lapset.  Suuret ikäluokat oli niin itsekkäitä, että kasvattivat tunnekylmät ja kovilla arvoilla varustetut lapset. Nyt ne ei enää tule millään juttuun keskenään kun pitäisi pitää yhteyttä lapsenlapsien takia.

Niin makaa kuin petaa pätee sitten kyllä näihin lapsiinkin. Kun jatkatte eteenpäin sillä vanhempienne viitoittamalla tiellä niin ei tule seuraavastakaan sukupolvesta sen parempaa.  Kovuus, kylmyys ja anteeksiantamattomuus jatkuvat.

Totta siinä mielessä, että olen kylmästi kasvatettu ja jossain määrin kylmä itsekin. Nimenomaan vanhempiani kohtaan. Lapseni olen kasvattanut täysin eri tavalla miten vanhempani kasvattivat minut. Aina kun tuli jokin ongelma, mietin miten vanhempani olisivat toimineet tässä ja tein päinvastoin. Olen oikein hyvissä ja luottamuksellisissa väleissä lasteni kanssa. En komentele, määräile, tungettele tai pakota hyväksymään mitään. Se herättää vain uhmaa ja vastustusta aikuisessa ihmisessä.

Kertoo jo kaiken tuo otsikon muotoilu: En saa!

Asia olisi erilainen jos aloitus olisi ollut esim "miten saan tyttäreni vakuutettua että.."

"Miten osoitan tyttärelleni että olen.."

Sen sijaan vaadit syyttelet ja uhriudut.

Ei, hoidon tarve ei ole rajaton. Omalla äidilläni oli (tai on) tapana ilmoittaa, milloin hän ottaa lapset hoitoon. Tyrmistys on ollut suuri, kun vastaus onkin, että tuo aika ei sovi, miellä on jo suunnitelmia sille päivälle. Ei mene millään jakeluun, että haluamme itse olla lastemme kanssa ja lasten kanssa vietetty aika on meille ilo eikä mikään rasite. Ei-vastaus johtaa ikävään jatkokeskusteluun, jonka aikana ilmenee, että äitini mielestä meillä ei ole oikeutta omia omia lapsiamme, vaan hänellä on oikeus olla lasten kanssa silloin kun haluaa. Me voimme kuulemma hoitaa lapsiamme itse silloin, kun hänelle ei sovi.

Vanhemmillani on myös ylimitoitettu käsitys heidän kanssaan olemisen merkityksestä ja "arvosta", jos näin voi sanoa. Voi esimerkiksi tulla käsky, että lasten pitää tulla heille suoraan koulusta tiistaina leipomaan. Kun vastaamme, että tiistai ei sovi, lapsen pitää lukea kokeeseen, tämä ei kelpaa. Sitten soitellaan suoraan lapselle ja kysytään, eikö hän mieluummin söisi mummolassa suklaakakkua kuin lukisi kokeeseen. Hienoa.

On myös käynyt niin, että mökkimatkalla soi puhelin auton takapenkillä, ja kohta kirkas lapsenääni sanoo, että pitääkin ajaa mummolaan, koska mummi haluaa heidät nyt heti sinne. Kun tämä ei yllättäen tapahdu, alkaa hirveä soittelu ja syyllistäminen meille vanhemmille "kun me lasten kanssa jo sovittiin". Lapset ovat sen verran hyvin kasvatettuja, että eivät osaa kieltäytyä aikuisen selvästä määräyksestä. Lapset myös ahdistuvat, kun joutuvat tällä tavoin riidan keskelle. Kun annamme lapsille ohjeen, että puhelimeen ei tarvitse vastata jos mummi soittaa, vanhemmat taas syyttävät, että omimme lapset.

Silloin, kun olisimme oikeasti tarvinneet hoitajaa, ei aika ole yleensä arvoisille vanhuksille sopinut. Ehkä kyse on jonkinlaisesta kostosta, en tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Ei, hoidon tarve ei ole rajaton. Omalla äidilläni oli (tai on) tapana ilmoittaa, milloin hän ottaa lapset hoitoon. Tyrmistys on ollut suuri, kun vastaus onkin, että tuo aika ei sovi, miellä on jo suunnitelmia sille päivälle. Ei mene millään jakeluun, että haluamme itse olla lastemme kanssa ja lasten kanssa vietetty aika on meille ilo eikä mikään rasite. Ei-vastaus johtaa ikävään jatkokeskusteluun, jonka aikana ilmenee, että äitini mielestä meillä ei ole oikeutta omia omia lapsiamme, vaan hänellä on oikeus olla lasten kanssa silloin kun haluaa. Me voimme kuulemma hoitaa lapsiamme itse silloin, kun hänelle ei sovi.

Vanhemmillani on myös ylimitoitettu käsitys heidän kanssaan olemisen merkityksestä ja "arvosta", jos näin voi sanoa. Voi esimerkiksi tulla käsky, että lasten pitää tulla heille suoraan koulusta tiistaina leipomaan. Kun vastaamme, että tiistai ei sovi, lapsen pitää lukea kokeeseen, tämä ei kelpaa. Sitten soitellaan suoraan lapselle ja kysytään, eikö hän mieluummin söisi mummolassa suklaakakkua kuin lukisi kokeeseen. Hienoa.

On myös käynyt niin, että mökkimatkalla soi puhelin auton takapenkillä, ja kohta kirkas lapsenääni sanoo, että pitääkin ajaa mummolaan, koska mummi haluaa heidät nyt heti sinne. Kun tämä ei yllättäen tapahdu, alkaa hirveä soittelu ja syyllistäminen meille vanhemmille "kun me lasten kanssa jo sovittiin". Lapset ovat sen verran hyvin kasvatettuja, että eivät osaa kieltäytyä aikuisen selvästä määräyksestä. Lapset myös ahdistuvat, kun joutuvat tällä tavoin riidan keskelle. Kun annamme lapsille ohjeen, että puhelimeen ei tarvitse vastata jos mummi soittaa, vanhemmat taas syyttävät, että omimme lapset.

Silloin, kun olisimme oikeasti tarvinneet

hoitajaa, ei aika ole yleensä arvoisille vanhuksille sopinut. Ehkä kyse on jonkinlaisesta kostosta, en tiedä.

Hyi miten ikävä tilanne :( sekin että käyttä lasten hyväkäytöksisyyttä hyväksi ja maanittelee puhelimessa. Kuulostaa vain että halutaan asettaa kapuloita rattaisiin..

Tulisi itselle ainakin sellainen olo että yrittääköhän ne sitten manipuloida niitä lapsia jotenkin sielä sitten kun ovat vierailulla?

On todella ikävän kuuloinen tilanne..

Onko mies ulkomaalainen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paska mummo kirjoitti:

Minulla on puolivuotias lapsenlapsi ja nyt oma lapseni on laittanut välit poikki minuun, koska ei hyväksy miesystävääni. Lapsi on ollut hoidossa toisilla isovanhemmillaan jotka myös ovat paljon yhteydessä lapseni perheeseen. Minut on viskattu sivuun kuin roska. Vaatimuksena on, että jätän miesystäväni, sitten kelpaan mummona ja saan hoitaa. Olin vuosia, vuosia yksin ja nyt on muutaman vuoden ollut tämä miesystävä jota eivät hyväksy. Jos jätän hänet, on edessä loppuelämän yksinäisyys. Luulisi että minullakin on oikeus parisuhteeseen, läheisyyteen ja naisena olemiseen. Mutta ilmeisesti ei. Minun pitäisi elää ja olla yksin että kelpaisin. Miestä eivät hyväksy lapsensa lähelle ollenkaan.

Olen kahden tulen välissä ja se ahdistaa. Hylätäkkö parisuhde vaiko isovanhemmuus. Lapsenlapseni on ainoa. Millä selitän esim. töissä kun muut mummot näyttelevät kuviaan lapsenlapsistaan kuinka ovat heitä hoitaneet ym. enkä itse pysty sanomaan siihen mitään. Mitä kun he utelevat olenko ollut lapsenlastani hoitamassa viime aikoina? Mitä sanoa syyksi etten ole? Ehdin jo iloitsemaan siitä, että minusta tuli mummo, mutta nyt saan unohtaa kaiken.

Se nyt vaan on niin ettei sulla ole mitään subjektiivista oikeutta hoitaa lastenlastasi tai edes nähdä  häntä. Jos miesystäväsi ei  jälkikasvuasi miellytä, on sinun tehtävä valinta sen mukaan mitä itse arvotat korkeammalle.

Oikeastiko? Ellei miesystävä lapsia miellytä, niin sitten hylätään äiti?

Olette kyllä uskomattoman kovia ja hemmoteltuja.

Muista sitten kun oma lapsesi alkaa asetella sinulle erilaisia ehtoja jotta voit olla yhteyksissä, että tämä oli sinunkin politiikkasi.

Varo ettet vain sairastu tai muuten tee mitään vääriä liikkeitä elämässäsi ettei lapset pistä välejä poikki ja estä lastenlapsia myös näkemästä sinua.

Arvaan että ajattelet olevasi niin fiksu ettei niin käy. Mutta kun sitä et päätäkään sinä vaan lapsesi. Ja sinä annat mallin.

Kyllä. Se on se huoltaja, joka päättää. Isovanhemman kannattaa oppia suhtautua lapseensa kuin aikuiseen.

Näin, ja kuten on jo useamman kerran todettu, ei muutaman kuukauden ikäisiä vauvoja viedä "hoitoon" kuin poikkeustapauksissa, esim. vanhemmat käy keskenään syömässä tai elokuvissa. Vauva ei vielä kaipaa kuin vanhempiaan, vaikka onkin hyvä tavata ihmisiä vanhempiensa seurassa.

Jos oma lapsi panee esteen, voi johtua anoppi-suhteestakin. Mutta uudet puolisot voi eri syistä olla se este, aiheellisista tai turhista syistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei, hoidon tarve ei ole rajaton. Omalla äidilläni oli (tai on) tapana ilmoittaa, milloin hän ottaa lapset hoitoon. Tyrmistys on ollut suuri, kun vastaus onkin, että tuo aika ei sovi, miellä on jo suunnitelmia sille päivälle. Ei mene millään jakeluun, että haluamme itse olla lastemme kanssa ja lasten kanssa vietetty aika on meille ilo eikä mikään rasite. Ei-vastaus johtaa ikävään jatkokeskusteluun, jonka aikana ilmenee, että äitini mielestä meillä ei ole oikeutta omia omia lapsiamme, vaan hänellä on oikeus olla lasten kanssa silloin kun haluaa. Me voimme kuulemma hoitaa lapsiamme itse silloin, kun hänelle ei sovi.

Vanhemmillani on myös ylimitoitettu käsitys heidän kanssaan olemisen merkityksestä ja "arvosta", jos näin voi sanoa. Voi esimerkiksi tulla käsky, että lasten pitää tulla heille suoraan koulusta tiistaina leipomaan. Kun vastaamme, että tiistai ei sovi, lapsen pitää lukea kokeeseen, tämä ei kelpaa. Sitten soitellaan suoraan lapselle ja kysytään, eikö hän mieluummin söisi mummolassa suklaakakkua kuin lukisi kokeeseen. Hienoa.

On myös käynyt niin, että mökkimatkalla soi puhelin auton takapenkillä, ja kohta kirkas lapsenääni sanoo, että pitääkin ajaa mummolaan, koska mummi haluaa heidät nyt heti sinne. Kun tämä ei yllättäen tapahdu, alkaa hirveä soittelu ja syyllistäminen meille vanhemmille "kun me lasten kanssa jo sovittiin". Lapset ovat sen verran hyvin kasvatettuja, että eivät osaa kieltäytyä aikuisen selvästä määräyksestä. Lapset myös ahdistuvat, kun joutuvat tällä tavoin riidan keskelle. Kun annamme lapsille ohjeen, että puhelimeen ei tarvitse vastata jos mummi soittaa, vanhemmat taas syyttävät, että omimme lapset.

Silloin, kun olisimme oikeasti tarvinneet

hoitajaa, ei aika ole yleensä arvoisille vanhuksille sopinut. Ehkä kyse on jonkinlaisesta kostosta, en tiedä.

Hyi miten ikävä tilanne :( sekin että käyttä lasten hyväkäytöksisyyttä hyväksi ja maanittelee puhelimessa. Kuulostaa vain että halutaan asettaa kapuloita rattaisiin..

Tulisi itselle ainakin sellainen olo että yrittääköhän ne sitten manipuloida niitä lapsia jotenkin sielä sitten kun ovat vierailulla?

On todella ikävän kuuloinen tilanne..

Mun mielestä aina saa suhtautua varauksella, jos jollain (ihan sama onko kaveri, mummo tai kummi) on elämän tärkein asia päästä hoitamaan sinun lapsia. Siis jos tuntuu, että mistään muusta ei edes puhuta, kuin siitä että koska saa olla Pirkko-Petterin kanssa kahdestaan. Meilläkin paljastui että mummo oli puhunut vanhemmista keksittyjä juttuja lapsille, ja selittänyt kuinka he ovat tavallaan hänen omia lapsia, koska rakastaa heitä kuin omia. Rakastaa enemmän kuin äiti jne. Selän takana koitti järjestää kaikenlaisia kummallisuuksia, kuten valokuvaajalle kuvauksen hänestä, hänen lapsettomasta tyttärestä ja esikoisestamme, ikään kuin he muodostaisivat perheen. Yritti myös hankkila yllätyslahjaksi hänelle ja esikoiselle ulkomaanmatkaa. Lapsi oli 3v. Tuo paljastui kun sukulaisille puhui.

Kyllähän näitä löytyy.. vinksahtaneita mummoja, jotka ajattelevat että lapsenlasta voi kohdella kuin olisi oma.

Vierailija kirjoitti:

Paska mummo kirjoitti:

Mies ei juo, enkä minä. Ei ole huumeidenkäyttöä eikä testamentteja ym.

Niimpä niin.. No, joku syy siihen on ettei sinuun luoteta.

Tai sitten ei vaan halua äidilleen uutta miestä ja kiristää lapsella. Luultavasti kukaan mies ei kelpaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei, hoidon tarve ei ole rajaton. Omalla äidilläni oli (tai on) tapana ilmoittaa, milloin hän ottaa lapset hoitoon. Tyrmistys on ollut suuri, kun vastaus onkin, että tuo aika ei sovi, miellä on jo suunnitelmia sille päivälle. Ei mene millään jakeluun, että haluamme itse olla lastemme kanssa ja lasten kanssa vietetty aika on meille ilo eikä mikään rasite. Ei-vastaus johtaa ikävään jatkokeskusteluun, jonka aikana ilmenee, että äitini mielestä meillä ei ole oikeutta omia omia lapsiamme, vaan hänellä on oikeus olla lasten kanssa silloin kun haluaa. Me voimme kuulemma hoitaa lapsiamme itse silloin, kun hänelle ei sovi.

Vanhemmillani on myös ylimitoitettu käsitys heidän kanssaan olemisen merkityksestä ja "arvosta", jos näin voi sanoa. Voi esimerkiksi tulla käsky, että lasten pitää tulla heille suoraan koulusta tiistaina leipomaan. Kun vastaamme, että tiistai ei sovi, lapsen pitää lukea kokeeseen, tämä ei kelpaa. Sitten soitellaan suoraan lapselle ja kysytään, eikö hän mieluummin söisi mummolassa suklaakakkua kuin lukisi kokeeseen. Hienoa.

On myös käynyt niin, että mökkimatkalla soi puhelin auton takapenkillä, ja kohta kirkas lapsenääni sanoo, että pitääkin ajaa mummolaan, koska mummi haluaa heidät nyt heti sinne. Kun tämä ei yllättäen tapahdu, alkaa hirveä soittelu ja syyllistäminen meille vanhemmille "kun me lasten kanssa jo sovittiin". Lapset ovat sen verran hyvin kasvatettuja, että eivät osaa kieltäytyä aikuisen selvästä määräyksestä. Lapset myös ahdistuvat, kun joutuvat tällä tavoin riidan keskelle. Kun annamme lapsille ohjeen, että puhelimeen ei tarvitse vastata jos mummi soittaa, vanhemmat taas syyttävät, että omimme lapset.

Silloin, kun olisimme oikeasti tarvinneet

hoitajaa, ei aika ole yleensä arvoisille vanhuksille sopinut. Ehkä kyse on jonkinlaisesta kostosta, en tiedä.

Hyi miten ikävä tilanne :( sekin että käyttä lasten hyväkäytöksisyyttä hyväksi ja maanittelee puhelimessa. Kuulostaa vain että halutaan asettaa kapuloita rattaisiin..

Tulisi itselle ainakin sellainen olo että yrittääköhän ne sitten manipuloida niitä lapsia jotenkin sielä sitten kun ovat vierailulla?

On todella ikävän kuuloinen tilanne..

Kyllähän ne ovat yrittäneet, siis manipuloida. Esikoinen kertoo näitä kotona, huvittuneena, että tämmöistä taas. Meillä on onneksi sillä tavalla hyvät välit lasten kanssa, että uskaltavat kertoa ja puhua kotona näistä.

Kuvaavaa (ja pysäyttävää) on esimerkiksi se, että pahimmat riidat on käyty äitienpäivästä. Äitini mielestä lasten pitäisi tulla mummolaan äitienpäiväviikonlopuksi, että voivat tuoda hänelle äitienpäivän aamukahvit sänkyyn. Syytti jälleen minua lasteni omimisesta, kun ilmoitin, että vietän äitienpäivän aamun lasteni kanssa itse. Minä olisin kuulemma ehtinyt nähdä lapseni sitten äitienpäivän illalla.

Ajoittain laitetaan välit kokonaan poikki, mutta se on tosi vaikeaa, kun meillä on paljon käytännön asioita hoidettavana. Ja lopulta on yllättävän vaikeaa luopua siitä toivosta, että hirviöäiti voisi jotenkin muuttua. Tämäkin osaa olla hetkittäin tosi mukava, vaikka yleensä jälkeenpäin ilmenee, että "mukavuus" oli tarkoitushakuista ja tarkoitus oli jotakin ihan uskomatonta taas.

Ap:lle tulee varmaan paha mieli, kun työkaverit näyttävät kuvia eikä hänellä ole, mitä näyttää. Syrjäytettynä olo on pahin rangaistus. Koulukiusatusta tuntuu ehkä samalta.

A) en ymmärrä miten puolivuotias edes pitäisi antaa hoitoon ja B) miten ap ei yhtään kanna huolta lapsestaan vaan kokee tämän vihollisekseen ja C) millainen on parisuhde jossa roikutaan vain koska muuten olisi yksinäistä

Me ei viedä lasta mummolaan ollenkaan, koska miesystävä käyttäytyi meitä kohtaan aggressiivisesti kerran siellä kyläillessämme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Syitä voi olla monia ihan siitä lähtien, että lapsesi pelkää oman lapsensa turvallisuuden puolesta kun miesystäväsi on läsnä - tai sitten lapsesi pelkää perintönsä puolesta tai sinun puolesta - taion mustasukkainen. Ihan kaikkea siltä ja väliltä.

Minulla on lapsipuolia, jotka ovat tehneet paljon kampittaakseen suhdetta puolisoni kanssa. Puolisoni ja ex-vaimonsa erosivat, koska ex-vaimolla oli salasuhde työkaveriinsa (jonka kanssa meni myöhemmin uusiin naimisiin). Ex-vaimo kiristi talon itselleen sillä, että muuten vie lapset toiselle paikkakunnalle. Osituksessa tämä ex-vaimo hyötyi todella paljon - ex-vaimon uusi mies muutti nykyisen puolisini rahoittamaan ok-taloon. Lapset pidettiin asioista erillään, joten he eivät tätä tiedä. Lasten silmissä isä lähti kotoa. Isä on siis syyllinen. Menin yhteen puolisoni kanssa joitain vuosia tämän eron jälkeen. Lapsista toinen ei ole mielenterveydeltään ihan kunnossa. Voi sitä paskamyrskyä ja mustasukkaisuutta, mitä jo isot lapset osaavat tehdä kun eivät tiedä asioiden oikeaa laitaa. 

Sinun asiaasi en tunne, mutta tiedän, että kyllä isotkin lapset osaavat olla mustasukkaisia ja kontrolloivia vanhempiaan kohtaan. Mielummin antavat vanhempansa olla yksin onneton kuin suhteessa jos uusi ei itseä täysin miellytä. Mutta toisaalta tunnen juoppoja uusia puolisoita, joille en itsekään jättäisi edes koiraa hoitoon.

Tarinat pitäisi tietää kokonaan, että niihin voisi ottaa kantaa.

Ohis, mutta eikö niille miehesi lapsille voi nyt heidän aikuisina olleessa kertoa sitä "totuutta"/miehesi versiota heidän vanhempiensa avioeron taustoista ja miehen tuntemuksista aiheeseen liittyen? Kuulostaisi siltä, että kaapissa olevien luurankojen tuuletuksesta ja ilman puhdistamisesta miehen ja lastensa välillä voisi olla hyötyä. Vai vieläkö miehesi kokee tarvetta suojella ex-vaimonsa imagoa lastensa silmissä? Jos näin, niin miksi? Yksi vaihtoehto voi toki olla, ettet sinäkään tiedä koko totuutta miehesi perheen ihmissuhteita, vaan menet sen varassa mitä mies on sinulle omasta puolestaan kertonut.

Arvatkaa vaan tekisikö mieli, mutta lupaus on lupaus. Olen siis luvannut olla kertomatta kun lapset olivat pienempiä. Tiedän  asian olevan totta, koska minulla on siitä tietoa myös muun kuin puolisoni kautta (kaveri ao työpaikassa, jossa ex-vaimo miestään petti - siellä oltiin jo mietitty ex-vaimon käräyttämistä, mikäli homma ei muuten paljastu).

Sano lapsellesi ettet hyväksy hänen puolisoaan, erota pitää jos meinaa välit sinuun säilyttää.

Ehkä se avartaa hänen maailmankuvaansa hieman.

Itse en todellakaan kysy lapsiltani lupaa elämäni ratkaisuihin.