En saa hoitaa lapsenlastani

Minun äitini voisi kirjoittaa jotain tällaista. Häntäkin vaivaa mitä naapurit mahtaa ajatella, kun ei lapsenlapset käy.

Hänellä on aina ollut mt-ongelmia ja hän on vahvasti narsistinen. Vielä keski-ikäisenäkin kamppailen irti paskasta lapsuudestani.

T. Paska tytär

...tämä ilmiselvästi jonkun trollin kirjoittama. Ap, saatko palkkaa kirjoittelustasi vai teetkö sitä huvittaaksesi itseäsi?

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissäni samantyylinen tapaus, mies huomattavasti nuorempi ja ilmiselvä auervaara, siellä on jo tehty testamentit sun muut miehen hyväksi ja lainat otettu naisen nimiin mies ei tieteysti ole maksanut yhtään mitään vaan siipeilee. Kämppä vaihtunutpaljon kalliimpaan ja miehelle hankittu oma harrasteauo. Ongelmana on, ettei nainen halua kuulla mitään huolestuneita sukulaisten huomioita asiasta, vaan uskoo ja luottaa rakkauteen. Uskon tietäväni, miten siinä käy lopulta, mutta naine ei sitä halua kuulla. Suuttuuennemmin meille, jotka olemma yrittäneet sanoa asiasta.

Tuntuuhan se tietysti epäreilulta, mutta mitä sitten. Kyseessä on naisen OMA elämä ja OMAT rahat, jotka hän saa heittää vaikka kaivosta alas tai käyttää rakastamansa ihmisen hyväksi, vaikkei rakkaus olisikaan aitoa molemmin puolin. Jokainen tekee itse valintansa, ja toivottavaa olisi, että sukulaiset pitäisivät nokkansa omissa asioissaan.

Minun äidilläni on ollut toinen toistaan erikoisempia miesystäviä, en kyllä olisi lastani jättänyt hänelle hoitoon joidenkin miesystävien vuoksi. Toisaalta aika radikaalia jos on laitettu kokonaan välit poikki, voisihan sen sopia, että käyt hoitamassa lasta tämän kotona, ilman miesystävää tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paska mummo kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin. Ei sinulla ole mitään oiekuksia lapsenlapsiin eikä jotain tasajakoa toisten isovanhempien kanssa.

Kiitti, tässähän tämä sitten tulikin. Ei ole mitään oikeutta. En siis ole kelvollinen mummoksi lapsenlapselleni. Toivottavasti teillä joskus on sitten oikeus olla isovanhempia.... Kiitos ja hei.

Juuri niin. Nykyään ihmisiltä puuttuu empatiakyky monelta. Taakkasi on varmaan raskas kantaa. Voimia.

Ap ei keskustele mitenkään empatiaa herättävästi: Kieltäytyy kertomasta koko totuutta. Heti ensimmäinen komentti on täysin marttyyriksi heittäytymistä.

Asia voi olla niin kipeä, ettei pysty avautumaan heti. Todella surullinen tilanne. Voisiko ap mennä hoitamaan lasta lapsensa luo?

Ihanko toden totta teidän mielestä tässä on surullisinta se, että ap ei saa hoitaa puolivuotiasta lapsenlasta? Kun minun mielestäni harmillisin seikka on se, että ap:n lapsi on lyönyt välit poikki häneen. Oma lapsi ei halua olla tekemisissä! Ja pahinta on se, että ap ei saa hoitaa - vauvaa -. Sen ikäistä lasta, jota yleensä monetkaan vanhemmat eivät anna vielä kenenkään hoitaa varttia kauempaa.

Tulee mieleen, että tunteeko lapsesi puoliso tämän miehesi jotain kautta? Ja mies ehkä tehnyt hänelle jotain inhottavaa / kamalaa tai jollekin hänen läheiselleen? Eivätkä siksi halua tätä miestä lapsen lähelle?

Vierailija kirjoitti:

Paska mummo kirjoitti:

Minulla on puolivuotias lapsenlapsi ja nyt oma lapseni on laittanut välit poikki minuun, koska ei hyväksy miesystävääni. Lapsi on ollut hoidossa toisilla isovanhemmillaan jotka myös ovat paljon yhteydessä lapseni perheeseen. Minut on viskattu sivuun kuin roska. Vaatimuksena on, että jätän miesystäväni, sitten kelpaan mummona ja saan hoitaa. Olin vuosia, vuosia yksin ja nyt on muutaman vuoden ollut tämä miesystävä jota eivät hyväksy. Jos jätän hänet, on edessä loppuelämän yksinäisyys. Luulisi että minullakin on oikeus parisuhteeseen, läheisyyteen ja naisena olemiseen. Mutta ilmeisesti ei. Minun pitäisi elää ja olla yksin että kelpaisin. Miestä eivät hyväksy lapsensa lähelle ollenkaan.

Olen kahden tulen välissä ja se ahdistaa. Hylätäkkö parisuhde vaiko isovanhemmuus. Lapsenlapseni on ainoa. Millä selitän esim. töissä kun muut mummot näyttelevät kuviaan lapsenlapsistaan kuinka ovat heitä hoitaneet ym. enkä itse pysty sanomaan siihen mitään. Mitä kun he utelevat olenko ollut lapsenlastani hoitamassa viime aikoina? Mitä sanoa syyksi etten ole? Ehdin jo iloitsemaan siitä, että minusta tuli mummo, mutta nyt saan unohtaa kaiken.

Se nyt vaan on niin ettei sulla ole mitään subjektiivista oikeutta hoitaa lastenlastasi tai edes nähdä  häntä. Jos miesystäväsi ei  jälkikasvuasi miellytä, on sinun tehtävä valinta sen mukaan mitä itse arvotat korkeammalle.

Oikeastiko? Ellei miesystävä lapsia miellytä, niin sitten hylätään äiti?

Olette kyllä uskomattoman kovia ja hemmoteltuja.

Muista sitten kun oma lapsesi alkaa asetella sinulle erilaisia ehtoja jotta voit olla yhteyksissä, että tämä oli sinunkin politiikkasi.

Varo ettet vain sairastu tai muuten tee mitään vääriä liikkeitä elämässäsi ettei lapset pistä välejä poikki ja estä lastenlapsia myös näkemästä sinua.

Arvaan että ajattelet olevasi niin fiksu ettei niin käy. Mutta kun sitä et päätäkään sinä vaan lapsesi. Ja sinä annat mallin.

Syitä voi olla monia ihan siitä lähtien, että lapsesi pelkää oman lapsensa turvallisuuden puolesta kun miesystäväsi on läsnä - tai sitten lapsesi pelkää perintönsä puolesta tai sinun puolesta - taion mustasukkainen. Ihan kaikkea siltä ja väliltä.

Minulla on lapsipuolia, jotka ovat tehneet paljon kampittaakseen suhdetta puolisoni kanssa. Puolisoni ja ex-vaimonsa erosivat, koska ex-vaimolla oli salasuhde työkaveriinsa (jonka kanssa meni myöhemmin uusiin naimisiin). Ex-vaimo kiristi talon itselleen sillä, että muuten vie lapset toiselle paikkakunnalle. Osituksessa tämä ex-vaimo hyötyi todella paljon - ex-vaimon uusi mies muutti nykyisen puolisini rahoittamaan ok-taloon. Lapset pidettiin asioista erillään, joten he eivät tätä tiedä. Lasten silmissä isä lähti kotoa. Isä on siis syyllinen. Menin yhteen puolisoni kanssa joitain vuosia tämän eron jälkeen. Lapsista toinen ei ole mielenterveydeltään ihan kunnossa. Voi sitä paskamyrskyä ja mustasukkaisuutta, mitä jo isot lapset osaavat tehdä kun eivät tiedä asioiden oikeaa laitaa. 

Sinun asiaasi en tunne, mutta tiedän, että kyllä isotkin lapset osaavat olla mustasukkaisia ja kontrolloivia vanhempiaan kohtaan. Mielummin antavat vanhempansa olla yksin onneton kuin suhteessa jos uusi ei itseä täysin miellytä. Mutta toisaalta tunnen juoppoja uusia puolisoita, joille en itsekään jättäisi edes koiraa hoitoon.

Tarinat pitäisi tietää kokonaan, että niihin voisi ottaa kantaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paska mummo kirjoitti:

Minulla on puolivuotias lapsenlapsi ja nyt oma lapseni on laittanut välit poikki minuun, koska ei hyväksy miesystävääni. Lapsi on ollut hoidossa toisilla isovanhemmillaan jotka myös ovat paljon yhteydessä lapseni perheeseen. Minut on viskattu sivuun kuin roska. Vaatimuksena on, että jätän miesystäväni, sitten kelpaan mummona ja saan hoitaa. Olin vuosia, vuosia yksin ja nyt on muutaman vuoden ollut tämä miesystävä jota eivät hyväksy. Jos jätän hänet, on edessä loppuelämän yksinäisyys. Luulisi että minullakin on oikeus parisuhteeseen, läheisyyteen ja naisena olemiseen. Mutta ilmeisesti ei. Minun pitäisi elää ja olla yksin että kelpaisin. Miestä eivät hyväksy lapsensa lähelle ollenkaan.

Olen kahden tulen välissä ja se ahdistaa. Hylätäkkö parisuhde vaiko isovanhemmuus. Lapsenlapseni on ainoa. Millä selitän esim. töissä kun muut mummot näyttelevät kuviaan lapsenlapsistaan kuinka ovat heitä hoitaneet ym. enkä itse pysty sanomaan siihen mitään. Mitä kun he utelevat olenko ollut lapsenlastani hoitamassa viime aikoina? Mitä sanoa syyksi etten ole? Ehdin jo iloitsemaan siitä, että minusta tuli mummo, mutta nyt saan unohtaa kaiken.

Se nyt vaan on niin ettei sulla ole mitään subjektiivista oikeutta hoitaa lastenlastasi tai edes nähdä  häntä. Jos miesystäväsi ei  jälkikasvuasi miellytä, on sinun tehtävä valinta sen mukaan mitä itse arvotat korkeammalle.

Oikeastiko? Ellei miesystävä lapsia miellytä, niin sitten hylätään äiti?

Olette kyllä uskomattoman kovia ja hemmoteltuja.

Muista sitten kun oma lapsesi alkaa asetella sinulle erilaisia ehtoja jotta voit olla yhteyksissä, että tämä oli sinunkin politiikkasi.

Varo ettet vain sairastu tai muuten tee mitään vääriä liikkeitä elämässäsi ettei lapset pistä välejä poikki ja estä lastenlapsia myös näkemästä sinua.

Arvaan että ajattelet olevasi niin fiksu ettei niin käy. Mutta kun sitä et päätäkään sinä vaan lapsesi. Ja sinä annat mallin.

Kyllä. Se on se huoltaja, joka päättää. Isovanhemman kannattaa oppia suhtautua lapseensa kuin aikuiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paska mummo kirjoitti:

Minulla on puolivuotias lapsenlapsi ja nyt oma lapseni on laittanut välit poikki minuun, koska ei hyväksy miesystävääni. Lapsi on ollut hoidossa toisilla isovanhemmillaan jotka myös ovat paljon yhteydessä lapseni perheeseen. Minut on viskattu sivuun kuin roska. Vaatimuksena on, että jätän miesystäväni, sitten kelpaan mummona ja saan hoitaa. Olin vuosia, vuosia yksin ja nyt on muutaman vuoden ollut tämä miesystävä jota eivät hyväksy. Jos jätän hänet, on edessä loppuelämän yksinäisyys. Luulisi että minullakin on oikeus parisuhteeseen, läheisyyteen ja naisena olemiseen. Mutta ilmeisesti ei. Minun pitäisi elää ja olla yksin että kelpaisin. Miestä eivät hyväksy lapsensa lähelle ollenkaan.

Olen kahden tulen välissä ja se ahdistaa. Hylätäkkö parisuhde vaiko isovanhemmuus. Lapsenlapseni on ainoa. Millä selitän esim. töissä kun muut mummot näyttelevät kuviaan lapsenlapsistaan kuinka ovat heitä hoitaneet ym. enkä itse pysty sanomaan siihen mitään. Mitä kun he utelevat olenko ollut lapsenlastani hoitamassa viime aikoina? Mitä sanoa syyksi etten ole? Ehdin jo iloitsemaan siitä, että minusta tuli mummo, mutta nyt saan unohtaa kaiken.

Se nyt vaan on niin ettei sulla ole mitään subjektiivista oikeutta hoitaa lastenlastasi tai edes nähdä  häntä. Jos miesystäväsi ei  jälkikasvuasi miellytä, on sinun tehtävä valinta sen mukaan mitä itse arvotat korkeammalle.

Oikeastiko? Ellei miesystävä lapsia miellytä, niin sitten hylätään äiti?

Olette kyllä uskomattoman kovia ja hemmoteltuja.

Muista sitten kun oma lapsesi alkaa asetella sinulle erilaisia ehtoja jotta voit olla yhteyksissä, että tämä oli sinunkin politiikkasi.

Varo ettet vain sairastu tai muuten tee mitään vääriä liikkeitä elämässäsi ettei lapset pistä välejä poikki ja estä lastenlapsia myös näkemästä sinua.

Arvaan että ajattelet olevasi niin fiksu ettei niin käy. Mutta kun sitä et päätäkään sinä vaan lapsesi. Ja sinä annat mallin.

Totta joka sana.

Lapsen syntymän yhteydessä alkaa äitinä arvioida omaa lapsuuttaan uudella tavalla. Lapsen roolissa on jotenkin puolustanut sitä vanhempaa ja ajatellut, että moni asia oli oma vika. Vanhempana yhtäkkiä hahmottaa, miten hirveän paljon paremmat mahdollisuudet äidillä on toimia oikein kuin pienellä lapsella. Tämä voi johtaa siihen, että ei kerta kaikkiaan hyväksy omien vanhempien toimintaa ja kasvatustapaa.

Tie lapsenlapsen luo vie oman lapsen kautta. Aloittajalla on ihan hirveä asenne siinä mielessä, että hän ei ollenkaan ikävöi omaa lastaan tai halua tukea tai auttaa häntä. Kyse on vain siitä, että hänellä on mielestään oikeuksia lapsenlapseen, ja nyt hän valittaa, kun nämä kuvitellut oikeudet eivät toteudu. Rivien välistä voisi arvailla, että lapsenlasta pitäisi saada hoitaa ja tavata äidin itsensä ehdoilla.

Minusta on todella kuvaavaa, että ap murehtii, mitä työkaverit sanoo. Sen sijaan että surisi sitä, että jotain on mennyt todella rajusti pieleen oman lapsen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Minä isoäitinä olen mieluummin yksin kuin miehen kanssa jota aikuiset lapseni eivät hyväksy.

no minä en olisi. kyllä ihmisellä on oikeus omaan elämään vanhempanakin. jos mies ei ole mikään juoppo tms. niin lapset saavat vaan hyväksyä hänet. niinhän minäkin joudun hyväksymään lasten puolisot ja kaverit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähipiirissäni samantyylinen tapaus, mies huomattavasti nuorempi ja ilmiselvä auervaara, siellä on jo tehty testamentit sun muut miehen hyväksi ja lainat otettu naisen nimiin mies ei tieteysti ole maksanut yhtään mitään vaan siipeilee. Kämppä vaihtunutpaljon kalliimpaan ja miehelle hankittu oma harrasteauo. Ongelmana on, ettei nainen halua kuulla mitään huolestuneita sukulaisten huomioita asiasta, vaan uskoo ja luottaa rakkauteen. Uskon tietäväni, miten siinä käy lopulta, mutta naine ei sitä halua kuulla. Suuttuuennemmin meille, jotka olemma yrittäneet sanoa asiasta.

Tuntuuhan se tietysti epäreilulta, mutta mitä sitten. Kyseessä on naisen OMA elämä ja OMAT rahat, jotka hän saa heittää vaikka kaivosta alas tai käyttää rakastamansa ihmisen hyväksi, vaikkei rakkaus olisikaan aitoa molemmin puolin. Jokainen tekee itse valintansa, ja toivottavaa olisi, että sukulaiset pitäisivät nokkansa omissa asioissaan.

Jep, haitallisiin ja lähimmäisen kannalta tuhoisiin asioihin ei siis saa puuttua, vai mitä? Vertailun vuoksi sama asetelma pienellä variaatiolla:

"Tuntuuhan se tietysti epäreilulta, mutta mitä sitten. Kyseessä on perheenjäsenen OMA elämä ja OMAT rahat, jotka hän saa heittää vaikka kaivosta alas tai käyttää päihteiden hankkimiseen, vaikka addiktio veisi pitemmällä aikavälillä hautaan. Jokainen tekee itse valintansa, ja toivottavaa olisi, että sukulaiset pitäisivät nokkansa omissa asioissaan."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paska mummo kirjoitti:

Minulla on puolivuotias lapsenlapsi ja nyt oma lapseni on laittanut välit poikki minuun, koska ei hyväksy miesystävääni. Lapsi on ollut hoidossa toisilla isovanhemmillaan jotka myös ovat paljon yhteydessä lapseni perheeseen. Minut on viskattu sivuun kuin roska. Vaatimuksena on, että jätän miesystäväni, sitten kelpaan mummona ja saan hoitaa. Olin vuosia, vuosia yksin ja nyt on muutaman vuoden ollut tämä miesystävä jota eivät hyväksy. Jos jätän hänet, on edessä loppuelämän yksinäisyys. Luulisi että minullakin on oikeus parisuhteeseen, läheisyyteen ja naisena olemiseen. Mutta ilmeisesti ei. Minun pitäisi elää ja olla yksin että kelpaisin. Miestä eivät hyväksy lapsensa lähelle ollenkaan.

Olen kahden tulen välissä ja se ahdistaa. Hylätäkkö parisuhde vaiko isovanhemmuus. Lapsenlapseni on ainoa. Millä selitän esim. töissä kun muut mummot näyttelevät kuviaan lapsenlapsistaan kuinka ovat heitä hoitaneet ym. enkä itse pysty sanomaan siihen mitään. Mitä kun he utelevat olenko ollut lapsenlastani hoitamassa viime aikoina? Mitä sanoa syyksi etten ole? Ehdin jo iloitsemaan siitä, että minusta tuli mummo, mutta nyt saan unohtaa kaiken.

Se nyt vaan on niin ettei sulla ole mitään subjektiivista oikeutta hoitaa lastenlastasi tai edes nähdä  häntä. Jos miesystäväsi ei  jälkikasvuasi miellytä, on sinun tehtävä valinta sen mukaan mitä itse arvotat korkeammalle.

Oikeastiko? Ellei miesystävä lapsia miellytä, niin sitten hylätään äiti?

Olette kyllä uskomattoman kovia ja hemmoteltuja.

Muista sitten kun oma lapsesi alkaa asetella sinulle erilaisia ehtoja jotta voit olla yhteyksissä, että tämä oli sinunkin politiikkasi.

Varo ettet vain sairastu tai muuten tee mitään vääriä liikkeitä elämässäsi ettei lapset pistä välejä poikki ja estä lastenlapsia myös näkemästä sinua.

Arvaan että ajattelet olevasi niin fiksu ettei niin käy. Mutta kun sitä et päätäkään sinä vaan lapsesi. Ja sinä annat mallin.

Minulle ei ole tulossa lapsenlapsia enkä ole lapsirakas joten sikäli ammuit aika pahasti harhaan. Olen kuitenkin sitä  mieltä ettei  isovanhemmilla ole subjektiivista oikeutta lastenlapsiin eikä edes oikeutta olettaa että oma jälkikasvu  lisääntyy.

Eikö siis ole mitenkään mahdollista, että tämä mummo ja hänen miesystävänsä olisivat aivan kunnollisia ihmisiä? Eikö aikuiset lapset koskaan tee mitään väärin tai näytä vanhemmilleen mieltään, kun eivät tykkää heidän ratkaisuistaan?

Itse en ole mummo vaan äiti, mutta silti vastauksista tulee vaan mieleen, että äideissä ei koskaan voi olla mitään vikaa vaan pelkästään isovanhemmissa ;-) Ei ne vanhemmatkaan aina pyhimyksiä ole ja saattavat käyttää pieniä lapsiaan välikappaleena, jotta saisivat tahtonsa läpi.

Vierailija kirjoitti:

Lapsen syntymän yhteydessä alkaa äitinä arvioida omaa lapsuuttaan uudella tavalla. Lapsen roolissa on jotenkin puolustanut sitä vanhempaa ja ajatellut, että moni asia oli oma vika. Vanhempana yhtäkkiä hahmottaa, miten hirveän paljon paremmat mahdollisuudet äidillä on toimia oikein kuin pienellä lapsella. Tämä voi johtaa siihen, että ei kerta kaikkiaan hyväksy omien vanhempien toimintaa ja kasvatustapaa.

Tie lapsenlapsen luo vie oman lapsen kautta. Aloittajalla on ihan hirveä asenne siinä mielessä, että hän ei ollenkaan ikävöi omaa lastaan tai halua tukea tai auttaa häntä. Kyse on vain siitä, että hänellä on mielestään oikeuksia lapsenlapseen, ja nyt hän valittaa, kun nämä kuvitellut oikeudet eivät toteudu. Rivien välistä voisi arvailla, että lapsenlasta pitäisi saada hoitaa ja tavata äidin itsensä ehdoilla.

Mutta toisaalta, sitten kun on itsekin ollut vähän aikaa vanhempana huomaa oman riittämättömyytensä vaikka parhaansa yrittää. Virheitä tulee tehtyä kuitenkin. En tarkoita väkivaltaa tai alkoholismia tms. vaan sitä, että jokainen vanhempi tulee tehneeksi virheitä ja omille vanhemmilleenkin voi olla armollisempi kun sen ymmärtää.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on todella kuvaavaa, että ap murehtii, mitä työkaverit sanoo. Sen sijaan että surisi sitä, että jotain on mennyt todella rajusti pieleen oman lapsen kanssa.

Tämä.

Kyllä minä näen roolini isoäitinä nimenomaan roolina tukea tytärtäni ja vävyäni heidän vanhemmuudessaan. Surisin todella, jos olisin mokannut niin, että minut suljettaisiin pois.

Ikuisuuskysymys: Kuinka paljon vanhempi saa vaikuttaa lapsensa puolison valintaan ja kuinka paljon lapsi vanhemman. Ajatellaanko, että lapsi on aina oikeassa tai että vanhempi on aina oikeassa. Tai jospa jokainen saisi päättää elämästään ihan itse kunhan vastuunsa muuten hoitaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paska mummo kirjoitti:

Minulla on puolivuotias lapsenlapsi ja nyt oma lapseni on laittanut välit poikki minuun, koska ei hyväksy miesystävääni. Lapsi on ollut hoidossa toisilla isovanhemmillaan jotka myös ovat paljon yhteydessä lapseni perheeseen. Minut on viskattu sivuun kuin roska. Vaatimuksena on, että jätän miesystäväni, sitten kelpaan mummona ja saan hoitaa. Olin vuosia, vuosia yksin ja nyt on muutaman vuoden ollut tämä miesystävä jota eivät hyväksy. Jos jätän hänet, on edessä loppuelämän yksinäisyys. Luulisi että minullakin on oikeus parisuhteeseen, läheisyyteen ja naisena olemiseen. Mutta ilmeisesti ei. Minun pitäisi elää ja olla yksin että kelpaisin. Miestä eivät hyväksy lapsensa lähelle ollenkaan.

Olen kahden tulen välissä ja se ahdistaa. Hylätäkkö parisuhde vaiko isovanhemmuus. Lapsenlapseni on ainoa. Millä selitän esim. töissä kun muut mummot näyttelevät kuviaan lapsenlapsistaan kuinka ovat heitä hoitaneet ym. enkä itse pysty sanomaan siihen mitään. Mitä kun he utelevat olenko ollut lapsenlastani hoitamassa viime aikoina? Mitä sanoa syyksi etten ole? Ehdin jo iloitsemaan siitä, että minusta tuli mummo, mutta nyt saan unohtaa kaiken.

Se nyt vaan on niin ettei sulla ole mitään subjektiivista oikeutta hoitaa lastenlastasi tai edes nähdä  häntä. Jos miesystäväsi ei  jälkikasvuasi miellytä, on sinun tehtävä valinta sen mukaan mitä itse arvotat korkeammalle.

Oikeastiko? Ellei miesystävä lapsia miellytä, niin sitten hylätään äiti?

Olette kyllä uskomattoman kovia ja hemmoteltuja.

Muista sitten kun oma lapsesi alkaa asetella sinulle erilaisia ehtoja jotta voit olla yhteyksissä, että tämä oli sinunkin politiikkasi.

Varo ettet vain sairastu tai muuten tee mitään vääriä liikkeitä elämässäsi ettei lapset pistä välejä poikki ja estä lastenlapsia myös näkemästä sinua.

Arvaan että ajattelet olevasi niin fiksu ettei niin käy. Mutta kun sitä et päätäkään sinä vaan lapsesi. Ja sinä annat mallin.

Turhaan sinä vedät herneitä nenään ja rummutat tuohtumustasi. Ap ei ole missään vaiheessa kertonut sitä todellista syytä, miksi hänen lapsensa ei hyväksy hänen miesystäväänsä. Nyt on vain yksipuolinen kertomus siitä, kuinka ap-paralta on julmasti ja ilman mitään perusteltua syytä evätty oikeus hoitaa imeväisikäistä lastenlastaan (joka on jo itsessään sivumennen sanoen todella kummallinen vaatimus lapsen iän huomioonottaen). 

T. eri kuin kommentoimasi