Lue keskustelun säännöt.
Muita persoonallisuushäiriöisiä?
17.08.2017 |
Loppuviestiä ei edes tarvitse lukea. Kerro vain tarinasi. Luen ne kaikki.
Itselläni on tätä vikaa. Olen tajunnut, että tämä vaikeuttaa elämääni aivan älyttömästi, vaikka on auttanutkin. Yksi perheeni aikuisista oli aika varmasti myös p.häiriöinen. Sanaa "narsisti" on vilauteltu, mutten halua itse sanoa, että se on varmaa, koska hänellä ei ole diagnoosia ja hän on menestyvä ja niin pois päin. Jotain siinä kuitenkin oli. Opin jo lapsena tutkimaan tarkoin muiden motiiveja. Luin kaikki saatavilla olevat kirjat ihmisen kehonkielestä ja psykologiasta pysyäkseni turvassa. Kehitin sellaisen vahingoittumattoman eturintaman. Kotona taivas putosi niskaan joka päivä ja mua kiusattiin koulussa. Lukioon mennessä olin kuitenkin oppinut sellaiseksi, että luikertelin helposti opettajien lellikiksi ja kaverini oli sellaisia, joita pystyin käyttämään ikäänkuin sensoreina. Ne näkivät asioita, joita itse en huomannut, ja ne kertoivat mulle ne asiat, jotka halusin tietää. Ja mä olin todella turvassa. Kaveritkin tutustuivat vain ulkokuoreen, joka oli niin eläväinen, ettei kukaan mitään tajunnut.
Nykyisin vaikutan sellaiselta, että monet yrittävät holhota. Mulla ei kuitenkaan ole läheisiä ihmissuhteita. Edelleen tällaisena alkoholisoituneena yksinäisnä paskana kiertelen baareissa ja kerron tuntemattomille tarinoita, jotka niellään tai ei niellä, ja kerään tietoa. Sanon asioita aiheuttaakseni tietyn reaktion. Jos reaktio oli väärä, mussa on parannuksen varaa. Vääriä reaktioita tulee harvoin, ja ne ovat aina mielenkiintoisia. Heräilen öisin joka kolahdukseen, koska pelkään, että joku on asunnossani. Varaudun pahoinpitelyyn joka hetki. Olen todella säälittävä. Läheisiä suhteita ei ole. Ei mulla tunnu edes olevan oikeasti omaa persoonaa. Muuten kuin kännissä yksin. Pidän huolta siitä, etten vahingoita ketään.
Mulla ei ole halua kontrolloida muita. Haluan vain selvitä. Olen todella vainoharhainen eikä se auta asiaa, että ole usein ollut oikeassa. Enkä pysty ihmissuhteisiin. Mun kanssa halutaan ystävystyä ja kaverustua, mutta sitten mä olen aivan eri asia kuin se sosiaalinen kuori, ja näen linnakkeessani liikaa heikkoja kohtia. Jos mun lähelle pääsee, mua on helppo manipuloida, koska en ole ollut läheisissä suhteissa.
Onko muita kärsijöitä?
Kommentit (86)
Vierailija kirjoitti:
Mun on ihan kauheen vaikea tajuta, että tunteettomia ihmisiä on näin paljon! Siis, että pitää matkia muiden tunteita, eikä itse tunne mitään?
No exäni on ihan varmaan kyllä sellainen ja lasteni isä. Ei tunne kyllä mitään ja itkin vuosikaudet, kun ihmettelin tietämättömänä hänen käytöstään ja itse tulen normaalista perheestä.
Eli teille ei vaan voi mitään ja käytätte ihmisiä vain johonkin tarkoitukseen? Olette sisältä tyhjiä ja pelaatte pelejä, niinkö? Uskotte toisista aina pahaa, että muut kieroilevat tms?
Ei täälä varmaan monikaan niin väittänyt. Itse sanoin olevani empaattinen, ymmärtäväni ja samaistuvani nuiden tunteisiin, vaikka omat tunteeni ovatkin sekamelskaa ja ehkä jollakin tavalla "vääriä". Ex olikin sitten vastakohta, rationalisoi omat ja muiden tunteet, ei siis ymmärtänyt muiden tunteita, ehkä ( en tiedä )tunsi juurikin sitä sisäistä tyhjyyttä. Näki elämän pelinä ja ajatteli että ihnissuhteet perustuvat juonitteluun ja manipulointiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen lähes varma, että minulla on epävakaa persoonallisuushäiriö, vaikka minulla ei ole siitä diagnoosia. En ole uskaltanut mennä psykiatrin vastaanotolle vaikka koen asian tärkeäksi selvittää ja tutkia.
Olen vasta 15-vuotias ja kaikki epävakaan oireviitteet täsmäävät minuun yksinolon välttelyä lukuunottamatta. Mielialani vaihtelee epäterveen nopeasti - niin huomattavasti, etten todellakaan laittaisi tätä minkään valtakunnan murrosiän piikkiin. Koen usein voimakasta tyhjyyden tunnetta ja suurta henkistä kipua, jonka alkulähdettä en osaa paikantaa ja jota en kykene säätelemään.
Koen usein myös suhteetonta vihan tunnetta joka kohdistuu enimmäkseen perheeseeni tai passiivisesti ajatellen ylipäätään maailmaan. Saan usein perheeseeni kohdistuvia pidättelemättömiä viha- ja itkukohtauksia, joiden aikana huudan, itken, heittelen tavaroita, karkailen kotoa hysteerisessä olotilassa eikä kukaan saa minuun rauhallista kontaktia. Näiden kohtauksien jälkeen tunnen valtavaa häpeää ja vihaa itseäni kohtaan, jota puran yleensä satuttamalla itseäni viiltelemällä ihoani tai hakkaamalla raajojani mustelmille.Minulla on suhteettoman paljon patoutunutta raivoa etenkin äitiäni kohtaan, jonka koen johtuvan koko elämäni kestäneestä huolenpidon puutteesta ja aggressiivisuudesta hänen puoleltaan. Viha äitiäni kohtaan ilmenee suurena katkeruutena, jatkuvana riitelemisenä sekä sarkasmina.
Ajattelen ihmisistä hyvin mustavalkoisesti ja jaottelen kaikki ihmiset hyviin ja pahoihin, ystäviin ja vihollisiin. Saatan rakastaa ja vihata samaa henkilöä vuoropäivin. En kykene uskomaan, että minusta välitetään, ja ihmissuhteessa kanssani minulle joutuu jatkuvasti todistelemaan ystävyyttä, rakkautta tai luottamusta. En silti koskaan usko siihen sillä olen vakuuttunut, että minua ei voi kukaan rakastaa. Pelkään hylkäämistä ja ripustaudun. Kukaan ei koskaan ole minulle riittävä, koen aina, että minusta ei välitetä, toinen ei anna minulle tarpeeksi, ei huomioi tai ole riittävästi läsnä.
Epävakaan persoonallisuushäiriön kuvauksen mukaisesti kärsin myös impulsiivisesta käytöksestä jota toteutan pääasiassa pakonomaisella urheilemisella sekä syömisen säätelemisellä. Minulla esiintyy ajoittain myös yliseksuaalista käytöstä ja kyltymättömiä himoja - haluan seksiä, vaikka en kokisi välittäväni toisesta osapuolesta millään mittapuulla.
Olen satunnaisesti itsetuhoinen ja identiteettini on yhtä vakaa kuin kiikkulauta. Itsetunnollani on vain kaksi ääripäätä - ylitsevuotavaisen ylimielinen egobuusti ja raivoisan itsekriittinen ja masentunut itsensä satuttaja. Välimaastoa ei ole ja nämä kaksi ääripäätä vaihtuvat usein.
Tiedän epävakauteni johtuvan turvattomasta ja huonosta äitisuhteestani. Olen aina kokenut tulleeni hylätyksi, vähätellyksi ja kaltoinkohdelluksi. Äitini on koko elämäni pilkannut ja kääntänyt selkänsä, fyysistäkin väkivaltaa on esiintynyt (olen mm. saanut selkääni kolmesti ja monet kerrat ollessani nuorempi äiti retuutti pitkin lattioita). Koko lapsuuteni ajan läsnä on ollut yleinen turvattomuuden tunne. Asun yhä kotona enkä tiedä miten menetellä. Saan hysteerisiä huutokohtauksia tasaisin väliajoin ja pelkään olevani vaaraksi sekä itselleni että perheelleni.
Mä tiedän, että sä tulet selviämään tuosta terveen persoonan omaavaksi ihmiseksi, olet kaiken sen kirjoittanut jo tuon tekstisi sisälle. Kriittisin aika tulee olemaan tulevat 10 vuotta. 25 vuotiaana aivot ovat kehittyneet siihen pisteeseen, etteivät ne ole enää niin plastiset kuin ne on sinulla nyt. Olet vähemmän tunnereaktioittesi ja impulssiesi armoilla silloin, mitä paremmin olet tehnyt läksysi. Tee läksysi joka ikinen päivä opettelemalla tunteensäätelytaitoja, älä luovuta. Tärkeintä on se, että jos tapaat jonkun ihmisen, joka haluaa olla kanssasi, joka välittää sinusta... arvosta sitä henkilöä sydämesi pohjasta! Opettele ottamaan elämääsi jokainen sellainen henkilö, joka kohtelee sinua hyvin. Ja aina, joka tilanteessa kohtele heitä samoin. Niitten suhteitten kautta voit oppia kaikkein tärkeimmän eli ne oikeat tunnetaidot ja se säätelyjärjestelmä lähtee korjaantumaan. Oikotietä onneen ei ole. Kovaa työtä edessä, mutta todella palkitsevaa. 5
En ole tuo, jolle kommentoit, mutta minua ei ainakaan voi koskaan kohdella hyvin. Niin hyvää kohtelua ei ole edes olemassa, että se riittäisi minulle. Näen kaikki ihmiset pahoina ja että he haluvat minulle pahaa. Aluksi voin pitää jotakuta luotettavana ja hyvänä, mutta yksikin epämiellyttävä teko muuttaa positiivisen käsitykseni toisesta täysin. Tämän jälkeen alan yleensä itse nauttimaan hänen satuttamisestaan henkisesti ja fyysisesti, mikä voi saada sairaita piirteitä. Sanomattakin selvää, että en ole ihmisten kanssa tekemisissä. En halua linnaan. Mikähän häiriö minulla on, av-psykologit.
Antisosiaalinen persoona, psykopatia, sosiopatia, epäsosiaalinen persoonallisuus häiriö, epäluuloisuus... etköhän sä jostain näistä itsesi löydä, kun vähän otat selvää. Haluatko sä todella olla tuollainen?
Sosiopaatiksi tai psykopaatiksi olen aivan liian eristyvä. En ole koskaan kiusannut heikompia koulussa tai eläimiä. Muiden manipuloiminen ei yleensä kiinnosta minua. Vain jos toinen kiinnostaa seksuaalisesti. En ole huomionhakuinen ja herkästi loukkaantuva kuten narsisti, tai taitava pelaamaan sosiaalisia pelejä ja saamaan hyväksyntää, kuten antisosiaalinen. Minua kiinnostaa hyvin harvat ihmiset. Sosiaalinen hyväksyntä, status tai raha eivät kiinnosta minua lainkaan. Lisäksi antisosiaalinen diagnoosi on naisella todella harvinainen. Epävakaaksi olen liian viileä ja analyyttinen. Joku yhdistelmä epäluuloisuudesta ja sadistisesta persoonallisuudesta on oma veikkaukseni. Epäluuloista puoltaa myös se, että kuulen ja näen joskus harhoja, vaikka skitsofrenia on suljettu pois. Haluanko olla tällainen... Varmasti olisi helpompaa olla normaali. Arvasin, että tekstini houkuttelee ajattelemaan, että olen antisosiaalinen tai narsistinen mies. Jos olisin laittanut olevani nainen, epävakaa olisi ollut useimpien ainoa veikkaus. Persoonallisuushäiriödiagnoosit ovat hyvin sukupuolittuneita.
Kelakorvattavaan psykoterapiaan pääsee kun on ollut 3 kk hoitokontaktissa mielenterveyspoliin.
Mielenterveyspoliin (tai millä nimellä kunnassa toimiikaan) pääsee asiakkaaksi lääkärin lähetteellä. Lähetteen saa kun menee vaikka päivystykseen ja tilittää kaikki oireensa ja sen kuinka oireet haittaavat ja estävät normielämää. Muista tuoda kaikki "sairaat" ajatukset esiin. Älä vähättele, vaan näytä ahdistus. Tee selväksi että kärsit ja vaadi saada apua.
Toista sama psykiatrin vastaan otolla. Vaadi päästä terapiaan. Kysy esim kaupungin korvaamista terapioista ja taloudellisista ratkaisuista.
- Tiedän tunteen
Kun pääset terapiaan opit suhteuttamaan ajatuksiasi ja tunteitasi.
Kuten jo sanottu, kuulostaa kovasti DID
Siinä tapauksessa et ole sairas vaan traumatisoitunut. Osaat analysoida itseäsi ja sosiaalisia suhteita, tunne-elämäsi ei vaikuta millään tapaa persoonallisuushäiriöiseltä. Trauma ei ole häiriö ja onneksi myös hoidettavissa.
Kärsimykseni kuulostaa paljon dissosiaatiohäiriöltä.
https://www.traumaterapiakeskus.com/tuotteet.html?id=0/6
- Tiedän tunteen
...siis trauma ei ole sellainen sairas kuin vaikka AS, bipo tai psykopatia. Noita ei voi hoitaa. Sen sijaan traumatisoitunut voi purkaa dissosiaation ja saada kokemusmaailmansa eheytymään integroitumisen kautta.
Kannattaa lukea paljon.
Sinussa on tarvittava potentiaali ongelmista eteenpäin pääsemiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Antisosiaalisella ja narsistilla on käsittääkseni suuri ero sairaudentunnossa. Antisosiaalinen tajuaa, diagnostiset kriteerit kuultuaan, että diagnoosi on oikea. Hän osaa katsoa itseään ulkopuolelta, tajuaa manipuloivan roolinsa sosiaalisissa tilanteissa ja tajuaa persoonallisuushäiriönsä. Hän tosin kokee enemmänkin hyötyvänsä siitä eikä välttämättä halua muuttua. Narsisti ei kykene näkemään itseään realistisesti. Jos hänet laittaa lukemaan kuvauksen itsestään, hän ei usko sitä. Narsistille on ihan turha sanoa, että luepa toi kuvaus ja katso päteekö se. Ei hän tajua. Hän on sokea itselleen.
Vierailija kirjoitti:
Kun pääset terapiaan opit suhteuttamaan ajatuksiasi ja tunteitasi.
Kuten jo sanottu, kuulostaa kovasti DID
Siinä tapauksessa et ole sairas vaan traumatisoitunut. Osaat analysoida itseäsi ja sosiaalisia suhteita, tunne-elämäsi ei vaikuta millään tapaa persoonallisuushäiriöiseltä. Trauma ei ole häiriö ja onneksi myös hoidettavissa.
Kärsimykseni kuulostaa paljon dissosiaatiohäiriöltä.
https://www.traumaterapiakeskus.com/tuotteet.html?id=0/6
- Tiedän tunteen
Oliko tämä aloittajalle suunnattu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
...siis trauma ei ole sellainen sairas kuin vaikka AS, bipo tai psykopatia. Noita ei voi hoitaa. Sen sijaan traumatisoitunut voi purkaa dissosiaation ja saada kokemusmaailmansa eheytymään integroitumisen kautta.
Kannattaa lukea paljon.
Sinussa on tarvittava potentiaali ongelmista eteenpäin pääsemiseksi.
Miten ihmeessä voit väittää, ettei noita luettelemiasi voi hoitaa? Perustele väitteesi.
Vierailija kirjoitti:
Antisosiaalisella ja narsistilla on käsittääkseni suuri ero sairaudentunnossa. Antisosiaalinen tajuaa, diagnostiset kriteerit kuultuaan, että diagnoosi on oikea. Hän osaa katsoa itseään ulkopuolelta, tajuaa manipuloivan roolinsa sosiaalisissa tilanteissa ja tajuaa persoonallisuushäiriönsä. Hän tosin kokee enemmänkin hyötyvänsä siitä eikä välttämättä halua muuttua. Narsisti ei kykene näkemään itseään realistisesti. Jos hänet laittaa lukemaan kuvauksen itsestään, hän ei usko sitä. Narsistille on ihan turha sanoa, että luepa toi kuvaus ja katso päteekö se. Ei hän tajua. Hän on sokea itselleen.
Ei pidä paikkaansa. Moni sosiopaatti ihannoi kaikkea sosiopatiaan liittyvää ja toimii täysin tietoisena asiasta. He ovat kenties saaneet myös kuulla (usein) olevansa narsisteja ja hyvin voivat myöntää asian (itselleen).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen lähes varma, että minulla on epävakaa persoonallisuushäiriö, vaikka minulla ei ole siitä diagnoosia. En ole uskaltanut mennä psykiatrin vastaanotolle vaikka koen asian tärkeäksi selvittää ja tutkia.
Olen vasta 15-vuotias ja kaikki epävakaan oireviitteet täsmäävät minuun yksinolon välttelyä lukuunottamatta. Mielialani vaihtelee epäterveen nopeasti - niin huomattavasti, etten todellakaan laittaisi tätä minkään valtakunnan murrosiän piikkiin. Koen usein voimakasta tyhjyyden tunnetta ja suurta henkistä kipua, jonka alkulähdettä en osaa paikantaa ja jota en kykene säätelemään.
Koen usein myös suhteetonta vihan tunnetta joka kohdistuu enimmäkseen perheeseeni tai passiivisesti ajatellen ylipäätään maailmaan. Saan usein perheeseeni kohdistuvia pidättelemättömiä viha- ja itkukohtauksia, joiden aikana huudan, itken, heittelen tavaroita, karkailen kotoa hysteerisessä olotilassa eikä kukaan saa minuun rauhallista kontaktia. Näiden kohtauksien jälkeen tunnen valtavaa häpeää ja vihaa itseäni kohtaan, jota puran yleensä satuttamalla itseäni viiltelemällä ihoani tai hakkaamalla raajojani mustelmille.Minulla on suhteettoman paljon patoutunutta raivoa etenkin äitiäni kohtaan, jonka koen johtuvan koko elämäni kestäneestä huolenpidon puutteesta ja aggressiivisuudesta hänen puoleltaan. Viha äitiäni kohtaan ilmenee suurena katkeruutena, jatkuvana riitelemisenä sekä sarkasmina.
Ajattelen ihmisistä hyvin mustavalkoisesti ja jaottelen kaikki ihmiset hyviin ja pahoihin, ystäviin ja vihollisiin. Saatan rakastaa ja vihata samaa henkilöä vuoropäivin. En kykene uskomaan, että minusta välitetään, ja ihmissuhteessa kanssani minulle joutuu jatkuvasti todistelemaan ystävyyttä, rakkautta tai luottamusta. En silti koskaan usko siihen sillä olen vakuuttunut, että minua ei voi kukaan rakastaa. Pelkään hylkäämistä ja ripustaudun. Kukaan ei koskaan ole minulle riittävä, koen aina, että minusta ei välitetä, toinen ei anna minulle tarpeeksi, ei huomioi tai ole riittävästi läsnä.
Epävakaan persoonallisuushäiriön kuvauksen mukaisesti kärsin myös impulsiivisesta käytöksestä jota toteutan pääasiassa pakonomaisella urheilemisella sekä syömisen säätelemisellä. Minulla esiintyy ajoittain myös yliseksuaalista käytöstä ja kyltymättömiä himoja - haluan seksiä, vaikka en kokisi välittäväni toisesta osapuolesta millään mittapuulla.
Olen satunnaisesti itsetuhoinen ja identiteettini on yhtä vakaa kuin kiikkulauta. Itsetunnollani on vain kaksi ääripäätä - ylitsevuotavaisen ylimielinen egobuusti ja raivoisan itsekriittinen ja masentunut itsensä satuttaja. Välimaastoa ei ole ja nämä kaksi ääripäätä vaihtuvat usein.
Tiedän epävakauteni johtuvan turvattomasta ja huonosta äitisuhteestani. Olen aina kokenut tulleeni hylätyksi, vähätellyksi ja kaltoinkohdelluksi. Äitini on koko elämäni pilkannut ja kääntänyt selkänsä, fyysistäkin väkivaltaa on esiintynyt (olen mm. saanut selkääni kolmesti ja monet kerrat ollessani nuorempi äiti retuutti pitkin lattioita). Koko lapsuuteni ajan läsnä on ollut yleinen turvattomuuden tunne. Asun yhä kotona enkä tiedä miten menetellä. Saan hysteerisiä huutokohtauksia tasaisin väliajoin ja pelkään olevani vaaraksi sekä itselleni että perheelleni.
Mä tiedän, että sä tulet selviämään tuosta terveen persoonan omaavaksi ihmiseksi, olet kaiken sen kirjoittanut jo tuon tekstisi sisälle. Kriittisin aika tulee olemaan tulevat 10 vuotta. 25 vuotiaana aivot ovat kehittyneet siihen pisteeseen, etteivät ne ole enää niin plastiset kuin ne on sinulla nyt. Olet vähemmän tunnereaktioittesi ja impulssiesi armoilla silloin, mitä paremmin olet tehnyt läksysi. Tee läksysi joka ikinen päivä opettelemalla tunteensäätelytaitoja, älä luovuta. Tärkeintä on se, että jos tapaat jonkun ihmisen, joka haluaa olla kanssasi, joka välittää sinusta... arvosta sitä henkilöä sydämesi pohjasta! Opettele ottamaan elämääsi jokainen sellainen henkilö, joka kohtelee sinua hyvin. Ja aina, joka tilanteessa kohtele heitä samoin. Niitten suhteitten kautta voit oppia kaikkein tärkeimmän eli ne oikeat tunnetaidot ja se säätelyjärjestelmä lähtee korjaantumaan. Oikotietä onneen ei ole. Kovaa työtä edessä, mutta todella palkitsevaa. 5
En ole tuo, jolle kommentoit, mutta minua ei ainakaan voi koskaan kohdella hyvin. Niin hyvää kohtelua ei ole edes olemassa, että se riittäisi minulle. Näen kaikki ihmiset pahoina ja että he haluvat minulle pahaa. Aluksi voin pitää jotakuta luotettavana ja hyvänä, mutta yksikin epämiellyttävä teko muuttaa positiivisen käsitykseni toisesta täysin. Tämän jälkeen alan yleensä itse nauttimaan hänen satuttamisestaan henkisesti ja fyysisesti, mikä voi saada sairaita piirteitä. Sanomattakin selvää, että en ole ihmisten kanssa tekemisissä. En halua linnaan. Mikähän häiriö minulla on, av-psykologit.
Antisosiaalinen persoona, psykopatia, sosiopatia, epäsosiaalinen persoonallisuus häiriö, epäluuloisuus... etköhän sä jostain näistä itsesi löydä, kun vähän otat selvää. Haluatko sä todella olla tuollainen?
Sosiopaatiksi tai psykopaatiksi olen aivan liian eristyvä. En ole koskaan kiusannut heikompia koulussa tai eläimiä. Muiden manipuloiminen ei yleensä kiinnosta minua. Vain jos toinen kiinnostaa seksuaalisesti. En ole huomionhakuinen ja herkästi loukkaantuva kuten narsisti, tai taitava pelaamaan sosiaalisia pelejä ja saamaan hyväksyntää, kuten antisosiaalinen. Minua kiinnostaa hyvin harvat ihmiset. Sosiaalinen hyväksyntä, status tai raha eivät kiinnosta minua lainkaan. Lisäksi antisosiaalinen diagnoosi on naisella todella harvinainen. Epävakaaksi olen liian viileä ja analyyttinen. Joku yhdistelmä epäluuloisuudesta ja sadistisesta persoonallisuudesta on oma veikkaukseni. Epäluuloista puoltaa myös se, että kuulen ja näen joskus harhoja, vaikka skitsofrenia on suljettu pois. Haluanko olla tällainen... Varmasti olisi helpompaa olla normaali. Arvasin, että tekstini houkuttelee ajattelemaan, että olen antisosiaalinen tai narsistinen mies. Jos olisin laittanut olevani nainen, epävakaa olisi ollut useimpien ainoa veikkaus. Persoonallisuushäiriödiagnoosit ovat hyvin sukupuolittuneita.
En minä ainakaan luullut sinua mieheksi, pidin todennäköisempänä sitä, että olet nainen. Eri persoonallisuushäiriöiden liitännäissairaus on useimmiten masennus, mitä esiintyy narsisteista alkaen kaikilla. Masennus on yleensä se eristävä tekijä. Ja se, ettet koulussa kiusannut tai vahingoittanut eläimiä, ei kerro mitään, sillä persoonallisuushäiöt usein puhkeavat kunnolla vasta murrosiässä, mikä joillain voi alkaa hyvinkin myöhään. Toki se on ollut jo aiemmin, mutta ilmenee viimeistään 15 vuoden iässä. Erilaiset kriisit voivat myöhemmin laukaista tai vahvistaa oireilua. Eli käytös voi hyvin vaihdella eri vaiheissa elämää. Useimmiten persoonalkisuushäiriöiset voivat saada jonkin alueen kuntoon siten, ettei kaikki kriteerit suinkaan täyty. Esim. tuon hyväksynnänhaun puute ei kerro vielä mitään.
Olet voinut tajuta sen hyödyttömäksi monesta syystä. Yhdenkään noista diagnostinen edellytys ei ole se, että jokainen kriteeri täyttyy. P häiriöinen on taitava manipuloimaan myös itsään joskus jopa siksi, että kätyös ei olisi liian läpinäkyvää ja oppikirjamaista. Tällä tavoin he saavat hämättyä muita ja saavat aikaan reaktioita "eihän se mitenkään voi olla narsisti, kun se ei tee noin tai näin". Tuo lause "mikään ei riitä minulle..." kertoo narsistisesta tyhdyydentunteesta, jota mikään tai kukaan ei koskaan voi täyttää. Satuttaminen voi johtua todellakin narsistisesta raivosta. Narsistit ovat lähes poikkeuksetta sadisteja. Yksi juttu on se, että manipuloinnin puute ei takaa myöskään mitään. Et välttämättä omaa riittävän nopeaa prosessointinopeutta ts. ole riittävän älykäs. Esim. Eero Hiltunen ja Pekka Eric Auvinen ovat narsisteja. Luulen, että olet samaan tapaan narsisti kuin he. Katso ruutu.fi:stä Katastrofin anatomian jaksot, jotka käsittelevät heitä. Saatat löytää kuvauksista itsesi tuon narsistisen raivon osalta. Kumpikaan ei ollut sellainen, joista voidaan sanoa tyypillinen narsisti. Molemmat olivat itse vähäteltyjä ja jopa kiusattuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Antisosiaalisella ja narsistilla on käsittääkseni suuri ero sairaudentunnossa. Antisosiaalinen tajuaa, diagnostiset kriteerit kuultuaan, että diagnoosi on oikea. Hän osaa katsoa itseään ulkopuolelta, tajuaa manipuloivan roolinsa sosiaalisissa tilanteissa ja tajuaa persoonallisuushäiriönsä. Hän tosin kokee enemmänkin hyötyvänsä siitä eikä välttämättä halua muuttua. Narsisti ei kykene näkemään itseään realistisesti. Jos hänet laittaa lukemaan kuvauksen itsestään, hän ei usko sitä. Narsistille on ihan turha sanoa, että luepa toi kuvaus ja katso päteekö se. Ei hän tajua. Hän on sokea itselleen.
Ei pidä paikkaansa. Moni sosiopaatti ihannoi kaikkea sosiopatiaan liittyvää ja toimii täysin tietoisena asiasta. He ovat kenties saaneet myös kuulla (usein) olevansa narsisteja ja hyvin voivat myöntää asian (itselleen).
Itse asiassa sinä olet tässä se, joka on väärässä. Sosiopaatti tosiaan saattaa ihannoida kaikkea sosiopatiaan liittyvää ja toimia tietoisesti julmasti. Sosiopaatti ei kuitenkaan ole narsisti. Sosiopaatti kuulee ehkä muilta olevansa narsisti, mutta tämä johtuu siitä, että tavallinen kansa sekoittaa narsismin antisosiaalisuuteen. Sosiopaatti kykenee myöntämään epäsosiaaliset puolensa, koska hän ei ole oikeasti narsisti. Narsistit ovat hyvin toisenlaisia. Heidän itsereflektiokykynsä on heikko. Sosiopaattien ja psykopaattien on tavallista parempi ja he käyttävät tätä hyväkseen. Samalla ihmisellä voi toki olla sekä narsismi että sosiopatia. Puhdas narsisti ei kuitenkaan näe itseään, kuten muut näkevät ja tämän vuoksi häntä pidetään pinnallisena, liikaa materiaan tai titteleihin ja ulkoiseen keskittyvänä ja vähän typeränä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinä joka kirjoitit, että trauma on eri kuin psyykkinen sairaus erehdyt siinä, koska yksikään psyykkinen sairaus ei puhkea ilman traumaa. Se ei pompsahda geeneistä ilman jotain, mikä laukaisee sen. Mikä muu voisi sen tehdä kuin trauma?
Ja toinen juttu on se, että masennus on persoonallisuushäiriöiden liitännäinen. Masennus on sairaus. Ap:lla on selvästi masennus taustaa koska on alkoholisti, myös alkoholismi on sairaus. Ap myös tiedostaa omat traumansa.
Itse näkisin, että parhaiten häntä auttaisi juomisen lopettaminen. Kapakoissa ei tapaa normaaleja ihmisiä. Ja vaikka he olisivat pääasiassa suht. normaaleja, humalainen on kaikkea muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen lähes varma, että minulla on epävakaa persoonallisuushäiriö, vaikka minulla ei ole siitä diagnoosia. En ole uskaltanut mennä psykiatrin vastaanotolle vaikka koen asian tärkeäksi selvittää ja tutkia.
Olen vasta 15-vuotias ja kaikki epävakaan oireviitteet täsmäävät minuun yksinolon välttelyä lukuunottamatta. Mielialani vaihtelee epäterveen nopeasti - niin huomattavasti, etten todellakaan laittaisi tätä minkään valtakunnan murrosiän piikkiin. Koen usein voimakasta tyhjyyden tunnetta ja suurta henkistä kipua, jonka alkulähdettä en osaa paikantaa ja jota en kykene säätelemään.
Koen usein myös suhteetonta vihan tunnetta joka kohdistuu enimmäkseen perheeseeni tai passiivisesti ajatellen ylipäätään maailmaan. Saan usein perheeseeni kohdistuvia pidättelemättömiä viha- ja itkukohtauksia, joiden aikana huudan, itken, heittelen tavaroita, karkailen kotoa hysteerisessä olotilassa eikä kukaan saa minuun rauhallista kontaktia. Näiden kohtauksien jälkeen tunnen valtavaa häpeää ja vihaa itseäni kohtaan, jota puran yleensä satuttamalla itseäni viiltelemällä ihoani tai hakkaamalla raajojani mustelmille.Minulla on suhteettoman paljon patoutunutta raivoa etenkin äitiäni kohtaan, jonka koen johtuvan koko elämäni kestäneestä huolenpidon puutteesta ja aggressiivisuudesta hänen puoleltaan. Viha äitiäni kohtaan ilmenee suurena katkeruutena, jatkuvana riitelemisenä sekä sarkasmina.
Ajattelen ihmisistä hyvin mustavalkoisesti ja jaottelen kaikki ihmiset hyviin ja pahoihin, ystäviin ja vihollisiin. Saatan rakastaa ja vihata samaa henkilöä vuoropäivin. En kykene uskomaan, että minusta välitetään, ja ihmissuhteessa kanssani minulle joutuu jatkuvasti todistelemaan ystävyyttä, rakkautta tai luottamusta. En silti koskaan usko siihen sillä olen vakuuttunut, että minua ei voi kukaan rakastaa. Pelkään hylkäämistä ja ripustaudun. Kukaan ei koskaan ole minulle riittävä, koen aina, että minusta ei välitetä, toinen ei anna minulle tarpeeksi, ei huomioi tai ole riittävästi läsnä.
Epävakaan persoonallisuushäiriön kuvauksen mukaisesti kärsin myös impulsiivisesta käytöksestä jota toteutan pääasiassa pakonomaisella urheilemisella sekä syömisen säätelemisellä. Minulla esiintyy ajoittain myös yliseksuaalista käytöstä ja kyltymättömiä himoja - haluan seksiä, vaikka en kokisi välittäväni toisesta osapuolesta millään mittapuulla.
Olen satunnaisesti itsetuhoinen ja identiteettini on yhtä vakaa kuin kiikkulauta. Itsetunnollani on vain kaksi ääripäätä - ylitsevuotavaisen ylimielinen egobuusti ja raivoisan itsekriittinen ja masentunut itsensä satuttaja. Välimaastoa ei ole ja nämä kaksi ääripäätä vaihtuvat usein.
Tiedän epävakauteni johtuvan turvattomasta ja huonosta äitisuhteestani. Olen aina kokenut tulleeni hylätyksi, vähätellyksi ja kaltoinkohdelluksi. Äitini on koko elämäni pilkannut ja kääntänyt selkänsä, fyysistäkin väkivaltaa on esiintynyt (olen mm. saanut selkääni kolmesti ja monet kerrat ollessani nuorempi äiti retuutti pitkin lattioita). Koko lapsuuteni ajan läsnä on ollut yleinen turvattomuuden tunne. Asun yhä kotona enkä tiedä miten menetellä. Saan hysteerisiä huutokohtauksia tasaisin väliajoin ja pelkään olevani vaaraksi sekä itselleni että perheelleni.
Mä tiedän, että sä tulet selviämään tuosta terveen persoonan omaavaksi ihmiseksi, olet kaiken sen kirjoittanut jo tuon tekstisi sisälle. Kriittisin aika tulee olemaan tulevat 10 vuotta. 25 vuotiaana aivot ovat kehittyneet siihen pisteeseen, etteivät ne ole enää niin plastiset kuin ne on sinulla nyt. Olet vähemmän tunnereaktioittesi ja impulssiesi armoilla silloin, mitä paremmin olet tehnyt läksysi. Tee läksysi joka ikinen päivä opettelemalla tunteensäätelytaitoja, älä luovuta. Tärkeintä on se, että jos tapaat jonkun ihmisen, joka haluaa olla kanssasi, joka välittää sinusta... arvosta sitä henkilöä sydämesi pohjasta! Opettele ottamaan elämääsi jokainen sellainen henkilö, joka kohtelee sinua hyvin. Ja aina, joka tilanteessa kohtele heitä samoin. Niitten suhteitten kautta voit oppia kaikkein tärkeimmän eli ne oikeat tunnetaidot ja se säätelyjärjestelmä lähtee korjaantumaan. Oikotietä onneen ei ole. Kovaa työtä edessä, mutta todella palkitsevaa. 5
En ole tuo, jolle kommentoit, mutta minua ei ainakaan voi koskaan kohdella hyvin. Niin hyvää kohtelua ei ole edes olemassa, että se riittäisi minulle. Näen kaikki ihmiset pahoina ja että he haluvat minulle pahaa. Aluksi voin pitää jotakuta luotettavana ja hyvänä, mutta yksikin epämiellyttävä teko muuttaa positiivisen käsitykseni toisesta täysin. Tämän jälkeen alan yleensä itse nauttimaan hänen satuttamisestaan henkisesti ja fyysisesti, mikä voi saada sairaita piirteitä. Sanomattakin selvää, että en ole ihmisten kanssa tekemisissä. En halua linnaan. Mikähän häiriö minulla on, av-psykologit.
Antisosiaalinen persoona, psykopatia, sosiopatia, epäsosiaalinen persoonallisuus häiriö, epäluuloisuus... etköhän sä jostain näistä itsesi löydä, kun vähän otat selvää. Haluatko sä todella olla tuollainen?
Sosiopaatiksi tai psykopaatiksi olen aivan liian eristyvä. En ole koskaan kiusannut heikompia koulussa tai eläimiä. Muiden manipuloiminen ei yleensä kiinnosta minua. Vain jos toinen kiinnostaa seksuaalisesti. En ole huomionhakuinen ja herkästi loukkaantuva kuten narsisti, tai taitava pelaamaan sosiaalisia pelejä ja saamaan hyväksyntää, kuten antisosiaalinen. Minua kiinnostaa hyvin harvat ihmiset. Sosiaalinen hyväksyntä, status tai raha eivät kiinnosta minua lainkaan. Lisäksi antisosiaalinen diagnoosi on naisella todella harvinainen. Epävakaaksi olen liian viileä ja analyyttinen. Joku yhdistelmä epäluuloisuudesta ja sadistisesta persoonallisuudesta on oma veikkaukseni. Epäluuloista puoltaa myös se, että kuulen ja näen joskus harhoja, vaikka skitsofrenia on suljettu pois. Haluanko olla tällainen... Varmasti olisi helpompaa olla normaali. Arvasin, että tekstini houkuttelee ajattelemaan, että olen antisosiaalinen tai narsistinen mies. Jos olisin laittanut olevani nainen, epävakaa olisi ollut useimpien ainoa veikkaus. Persoonallisuushäiriödiagnoosit ovat hyvin sukupuolittuneita.
En minä ainakaan luullut sinua mieheksi, pidin todennäköisempänä sitä, että olet nainen. Eri persoonallisuushäiriöiden liitännäissairaus on useimmiten masennus, mitä esiintyy narsisteista alkaen kaikilla. Masennus on yleensä se eristävä tekijä. Ja se, ettet koulussa kiusannut tai vahingoittanut eläimiä, ei kerro mitään, sillä persoonallisuushäiöt usein puhkeavat kunnolla vasta murrosiässä, mikä joillain voi alkaa hyvinkin myöhään. Toki se on ollut jo aiemmin, mutta ilmenee viimeistään 15 vuoden iässä. Erilaiset kriisit voivat myöhemmin laukaista tai vahvistaa oireilua. Eli käytös voi hyvin vaihdella eri vaiheissa elämää. Useimmiten persoonalkisuushäiriöiset voivat saada jonkin alueen kuntoon siten, ettei kaikki kriteerit suinkaan täyty. Esim. tuon hyväksynnänhaun puute ei kerro vielä mitään.
Olet voinut tajuta sen hyödyttömäksi monesta syystä. Yhdenkään noista diagnostinen edellytys ei ole se, että jokainen kriteeri täyttyy. P häiriöinen on taitava manipuloimaan myös itsään joskus jopa siksi, että kätyös ei olisi liian läpinäkyvää ja oppikirjamaista. Tällä tavoin he saavat hämättyä muita ja saavat aikaan reaktioita "eihän se mitenkään voi olla narsisti, kun se ei tee noin tai näin". Tuo lause "mikään ei riitä minulle..." kertoo narsistisesta tyhdyydentunteesta, jota mikään tai kukaan ei koskaan voi täyttää. Satuttaminen voi johtua todellakin narsistisesta raivosta. Narsistit ovat lähes poikkeuksetta sadisteja. Yksi juttu on se, että manipuloinnin puute ei takaa myöskään mitään. Et välttämättä omaa riittävän nopeaa prosessointinopeutta ts. ole riittävän älykäs. Esim. Eero Hiltunen ja Pekka Eric Auvinen ovat narsisteja. Luulen, että olet samaan tapaan narsisti kuin he. Katso ruutu.fi:stä Katastrofin anatomian jaksot, jotka käsittelevät heitä. Saatat löytää kuvauksista itsesi tuon narsistisen raivon osalta. Kumpikaan ei ollut sellainen, joista voidaan sanoa tyypillinen narsisti. Molemmat olivat itse vähäteltyjä ja jopa kiusattuja.
Eikö helpompi selitys ole, ettei manipuloiminen kiinnostanut minua koulussa vaan keskityin tunneilla ihan asiaan, koska se kiinnosti minua enemmän kuin ihmissuhteet? Näin itse koen ja vaikka koitat tehdä minusta manipuloivaa ihmistä, en sellainen ole. Nokkeluus ei ole sama asia kuin älykkyys. On aivan totta, etten ole sosiaalisesti älykäs tai prosessoi sosiaalista tietoa nopeasti. Yleisälykäs kuitenkin olen eikä tiedonprosessoinnissani yleisesti ole mitään vikaa. Ei minulla ole mitään raivoa. Olen hyvin laskelmoiva väkivallassani. Ei ole kyse siitä, etteivät kaikki narsistin piirteet päteneet minuun. Niistä ei pätenyt juuri yksikään. On myöskin aivan turhaa yrittää vakuuttaa narsistille, että hän on narsisti. Ei hän sitä tajua, oli se totta tai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Antisosiaalisella ja narsistilla on käsittääkseni suuri ero sairaudentunnossa. Antisosiaalinen tajuaa, diagnostiset kriteerit kuultuaan, että diagnoosi on oikea. Hän osaa katsoa itseään ulkopuolelta, tajuaa manipuloivan roolinsa sosiaalisissa tilanteissa ja tajuaa persoonallisuushäiriönsä. Hän tosin kokee enemmänkin hyötyvänsä siitä eikä välttämättä halua muuttua. Narsisti ei kykene näkemään itseään realistisesti. Jos hänet laittaa lukemaan kuvauksen itsestään, hän ei usko sitä. Narsistille on ihan turha sanoa, että luepa toi kuvaus ja katso päteekö se. Ei hän tajua. Hän on sokea itselleen.
Ei pidä paikkaansa. Moni sosiopaatti ihannoi kaikkea sosiopatiaan liittyvää ja toimii täysin tietoisena asiasta. He ovat kenties saaneet myös kuulla (usein) olevansa narsisteja ja hyvin voivat myöntää asian (itselleen).
Itse asiassa sinä olet tässä se, joka on väärässä. Sosiopaatti tosiaan saattaa ihannoida kaikkea sosiopatiaan liittyvää ja toimia tietoisesti julmasti. Sosiopaatti ei kuitenkaan ole narsisti. Sosiopaatti kuulee ehkä muilta olevansa narsisti, mutta tämä johtuu siitä, että tavallinen kansa sekoittaa narsismin antisosiaalisuuteen. Sosiopaatti kykenee myöntämään epäsosiaaliset puolensa, koska hän ei ole oikeasti narsisti. Narsistit ovat hyvin toisenlaisia. Heidän itsereflektiokykynsä on heikko. Sosiopaattien ja psykopaattien on tavallista parempi ja he käyttävät tätä hyväkseen. Samalla ihmisellä voi toki olla sekä narsismi että sosiopatia. Puhdas narsisti ei kuitenkaan näe itseään, kuten muut näkevät ja tämän vuoksi häntä pidetään pinnallisena, liikaa materiaan tai titteleihin ja ulkoiseen keskittyvänä ja vähän typeränä.
Kirjoitin vahingossa väärin. Tarkastellaan jatkossa heitä selvemmin erikseen, kun se tuntuu olevan sinulle tärkeää. Persoonallisuushäiriöt luokitellaan ryhmiin ja itse pidän sitä merkittävämpänä kuin sinä.
Vierailija kirjoitti:
Olen lähes varma, että minulla on epävakaa persoonallisuushäiriö, vaikka minulla ei ole siitä diagnoosia. En ole uskaltanut mennä psykiatrin vastaanotolle vaikka koen asian tärkeäksi selvittää ja tutkia.
Olen vasta 15-vuotias ja kaikki epävakaan oireviitteet täsmäävät minuun yksinolon välttelyä lukuunottamatta. Mielialani vaihtelee epäterveen nopeasti - niin huomattavasti, etten todellakaan laittaisi tätä minkään valtakunnan murrosiän piikkiin. Koen usein voimakasta tyhjyyden tunnetta ja suurta henkistä kipua, jonka alkulähdettä en osaa paikantaa ja jota en kykene säätelemään.
Koen usein myös suhteetonta vihan tunnetta joka kohdistuu enimmäkseen perheeseeni tai passiivisesti ajatellen ylipäätään maailmaan. Saan usein perheeseeni kohdistuvia pidättelemättömiä viha- ja itkukohtauksia, joiden aikana huudan, itken, heittelen tavaroita, karkailen kotoa hysteerisessä olotilassa eikä kukaan saa minuun rauhallista kontaktia. Näiden kohtauksien jälkeen tunnen valtavaa häpeää ja vihaa itseäni kohtaan, jota puran yleensä satuttamalla itseäni viiltelemällä ihoani tai hakkaamalla raajojani mustelmille.Minulla on suhteettoman paljon patoutunutta raivoa etenkin äitiäni kohtaan, jonka koen johtuvan koko elämäni kestäneestä huolenpidon puutteesta ja aggressiivisuudesta hänen puoleltaan. Viha äitiäni kohtaan ilmenee suurena katkeruutena, jatkuvana riitelemisenä sekä sarkasmina.
Ajattelen ihmisistä hyvin mustavalkoisesti ja jaottelen kaikki ihmiset hyviin ja pahoihin, ystäviin ja vihollisiin. Saatan rakastaa ja vihata samaa henkilöä vuoropäivin. En kykene uskomaan, että minusta välitetään, ja ihmissuhteessa kanssani minulle joutuu jatkuvasti todistelemaan ystävyyttä, rakkautta tai luottamusta. En silti koskaan usko siihen sillä olen vakuuttunut, että minua ei voi kukaan rakastaa. Pelkään hylkäämistä ja ripustaudun. Kukaan ei koskaan ole minulle riittävä, koen aina, että minusta ei välitetä, toinen ei anna minulle tarpeeksi, ei huomioi tai ole riittävästi läsnä.
Epävakaan persoonallisuushäiriön kuvauksen mukaisesti kärsin myös impulsiivisesta käytöksestä jota toteutan pääasiassa pakonomaisella urheilemisella sekä syömisen säätelemisellä. Minulla esiintyy ajoittain myös yliseksuaalista käytöstä ja kyltymättömiä himoja - haluan seksiä, vaikka en kokisi välittäväni toisesta osapuolesta millään mittapuulla.
Olen satunnaisesti itsetuhoinen ja identiteettini on yhtä vakaa kuin kiikkulauta. Itsetunnollani on vain kaksi ääripäätä - ylitsevuotavaisen ylimielinen egobuusti ja raivoisan itsekriittinen ja masentunut itsensä satuttaja. Välimaastoa ei ole ja nämä kaksi ääripäätä vaihtuvat usein.
Tiedän epävakauteni johtuvan turvattomasta ja huonosta äitisuhteestani. Olen aina kokenut tulleeni hylätyksi, vähätellyksi ja kaltoinkohdelluksi. Äitini on koko elämäni pilkannut ja kääntänyt selkänsä, fyysistäkin väkivaltaa on esiintynyt (olen mm. saanut selkääni kolmesti ja monet kerrat ollessani nuorempi äiti retuutti pitkin lattioita). Koko lapsuuteni ajan läsnä on ollut yleinen turvattomuuden tunne. Asun yhä kotona enkä tiedä miten menetellä. Saan hysteerisiä huutokohtauksia tasaisin väliajoin ja pelkään olevani vaaraksi sekä itselleni että perheelleni.
Wou. Tämä olen niin minä ja ikää 30.
Äitini hylkäsi minut jo pienenä, kohteli kylmästi ja pakotti kasvamaan isoksi liian varhain.. Parisuhteissa olen aivan kamala. Ripustaudun ja vaadin jatkuvaa todistelua rakkaudesta. Olen erittäin impulsiivinen, tunteellinen ja välillä hyperseksuaalinen.. Minut on diagnosoitu maanis-depressiiviseksi, mutta en koe olevani masentunut, vaan epävakaa.
Kiitos tästä. Avasi vähän enemmän silmäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen lähes varma, että minulla on epävakaa persoonallisuushäiriö, vaikka minulla ei ole siitä diagnoosia. En ole uskaltanut mennä psykiatrin vastaanotolle vaikka koen asian tärkeäksi selvittää ja tutkia.
Olen vasta 15-vuotias ja kaikki epävakaan oireviitteet täsmäävät minuun yksinolon välttelyä lukuunottamatta. Mielialani vaihtelee epäterveen nopeasti - niin huomattavasti, etten todellakaan laittaisi tätä minkään valtakunnan murrosiän piikkiin. Koen usein voimakasta tyhjyyden tunnetta ja suurta henkistä kipua, jonka alkulähdettä en osaa paikantaa ja jota en kykene säätelemään.
Koen usein myös suhteetonta vihan tunnetta joka kohdistuu enimmäkseen perheeseeni tai passiivisesti ajatellen ylipäätään maailmaan. Saan usein perheeseeni kohdistuvia pidättelemättömiä viha- ja itkukohtauksia, joiden aikana huudan, itken, heittelen tavaroita, karkailen kotoa hysteerisessä olotilassa eikä kukaan saa minuun rauhallista kontaktia. Näiden kohtauksien jälkeen tunnen valtavaa häpeää ja vihaa itseäni kohtaan, jota puran yleensä satuttamalla itseäni viiltelemällä ihoani tai hakkaamalla raajojani mustelmille.Minulla on suhteettoman paljon patoutunutta raivoa etenkin äitiäni kohtaan, jonka koen johtuvan koko elämäni kestäneestä huolenpidon puutteesta ja aggressiivisuudesta hänen puoleltaan. Viha äitiäni kohtaan ilmenee suurena katkeruutena, jatkuvana riitelemisenä sekä sarkasmina.
Ajattelen ihmisistä hyvin mustavalkoisesti ja jaottelen kaikki ihmiset hyviin ja pahoihin, ystäviin ja vihollisiin. Saatan rakastaa ja vihata samaa henkilöä vuoropäivin. En kykene uskomaan, että minusta välitetään, ja ihmissuhteessa kanssani minulle joutuu jatkuvasti todistelemaan ystävyyttä, rakkautta tai luottamusta. En silti koskaan usko siihen sillä olen vakuuttunut, että minua ei voi kukaan rakastaa. Pelkään hylkäämistä ja ripustaudun. Kukaan ei koskaan ole minulle riittävä, koen aina, että minusta ei välitetä, toinen ei anna minulle tarpeeksi, ei huomioi tai ole riittävästi läsnä.
Epävakaan persoonallisuushäiriön kuvauksen mukaisesti kärsin myös impulsiivisesta käytöksestä jota toteutan pääasiassa pakonomaisella urheilemisella sekä syömisen säätelemisellä. Minulla esiintyy ajoittain myös yliseksuaalista käytöstä ja kyltymättömiä himoja - haluan seksiä, vaikka en kokisi välittäväni toisesta osapuolesta millään mittapuulla.
Olen satunnaisesti itsetuhoinen ja identiteettini on yhtä vakaa kuin kiikkulauta. Itsetunnollani on vain kaksi ääripäätä - ylitsevuotavaisen ylimielinen egobuusti ja raivoisan itsekriittinen ja masentunut itsensä satuttaja. Välimaastoa ei ole ja nämä kaksi ääripäätä vaihtuvat usein.
Tiedän epävakauteni johtuvan turvattomasta ja huonosta äitisuhteestani. Olen aina kokenut tulleeni hylätyksi, vähätellyksi ja kaltoinkohdelluksi. Äitini on koko elämäni pilkannut ja kääntänyt selkänsä, fyysistäkin väkivaltaa on esiintynyt (olen mm. saanut selkääni kolmesti ja monet kerrat ollessani nuorempi äiti retuutti pitkin lattioita). Koko lapsuuteni ajan läsnä on ollut yleinen turvattomuuden tunne. Asun yhä kotona enkä tiedä miten menetellä. Saan hysteerisiä huutokohtauksia tasaisin väliajoin ja pelkään olevani vaaraksi sekä itselleni että perheelleni.
Mä tiedän, että sä tulet selviämään tuosta terveen persoonan omaavaksi ihmiseksi, olet kaiken sen kirjoittanut jo tuon tekstisi sisälle. Kriittisin aika tulee olemaan tulevat 10 vuotta. 25 vuotiaana aivot ovat kehittyneet siihen pisteeseen, etteivät ne ole enää niin plastiset kuin ne on sinulla nyt. Olet vähemmän tunnereaktioittesi ja impulssiesi armoilla silloin, mitä paremmin olet tehnyt läksysi. Tee läksysi joka ikinen päivä opettelemalla tunteensäätelytaitoja, älä luovuta. Tärkeintä on se, että jos tapaat jonkun ihmisen, joka haluaa olla kanssasi, joka välittää sinusta... arvosta sitä henkilöä sydämesi pohjasta! Opettele ottamaan elämääsi jokainen sellainen henkilö, joka kohtelee sinua hyvin. Ja aina, joka tilanteessa kohtele heitä samoin. Niitten suhteitten kautta voit oppia kaikkein tärkeimmän eli ne oikeat tunnetaidot ja se säätelyjärjestelmä lähtee korjaantumaan. Oikotietä onneen ei ole. Kovaa työtä edessä, mutta todella palkitsevaa. 5
En ole tuo, jolle kommentoit, mutta minua ei ainakaan voi koskaan kohdella hyvin. Niin hyvää kohtelua ei ole edes olemassa, että se riittäisi minulle. Näen kaikki ihmiset pahoina ja että he haluvat minulle pahaa. Aluksi voin pitää jotakuta luotettavana ja hyvänä, mutta yksikin epämiellyttävä teko muuttaa positiivisen käsitykseni toisesta täysin. Tämän jälkeen alan yleensä itse nauttimaan hänen satuttamisestaan henkisesti ja fyysisesti, mikä voi saada sairaita piirteitä. Sanomattakin selvää, että en ole ihmisten kanssa tekemisissä. En halua linnaan. Mikähän häiriö minulla on, av-psykologit.
Antisosiaalinen persoona, psykopatia, sosiopatia, epäsosiaalinen persoonallisuus häiriö, epäluuloisuus... etköhän sä jostain näistä itsesi löydä, kun vähän otat selvää. Haluatko sä todella olla tuollainen?
Sosiopaatiksi tai psykopaatiksi olen aivan liian eristyvä. En ole koskaan kiusannut heikompia koulussa tai eläimiä. Muiden manipuloiminen ei yleensä kiinnosta minua. Vain jos toinen kiinnostaa seksuaalisesti. En ole huomionhakuinen ja herkästi loukkaantuva kuten narsisti, tai taitava pelaamaan sosiaalisia pelejä ja saamaan hyväksyntää, kuten antisosiaalinen. Minua kiinnostaa hyvin harvat ihmiset. Sosiaalinen hyväksyntä, status tai raha eivät kiinnosta minua lainkaan. Lisäksi antisosiaalinen diagnoosi on naisella todella harvinainen. Epävakaaksi olen liian viileä ja analyyttinen. Joku yhdistelmä epäluuloisuudesta ja sadistisesta persoonallisuudesta on oma veikkaukseni. Epäluuloista puoltaa myös se, että kuulen ja näen joskus harhoja, vaikka skitsofrenia on suljettu pois. Haluanko olla tällainen... Varmasti olisi helpompaa olla normaali. Arvasin, että tekstini houkuttelee ajattelemaan, että olen antisosiaalinen tai narsistinen mies. Jos olisin laittanut olevani nainen, epävakaa olisi ollut useimpien ainoa veikkaus. Persoonallisuushäiriödiagnoosit ovat hyvin sukupuolittuneita.
En minä ainakaan luullut sinua mieheksi, pidin todennäköisempänä sitä, että olet nainen. Eri persoonallisuushäiriöiden liitännäissairaus on useimmiten masennus, mitä esiintyy narsisteista alkaen kaikilla. Masennus on yleensä se eristävä tekijä. Ja se, ettet koulussa kiusannut tai vahingoittanut eläimiä, ei kerro mitään, sillä persoonallisuushäiöt usein puhkeavat kunnolla vasta murrosiässä, mikä joillain voi alkaa hyvinkin myöhään. Toki se on ollut jo aiemmin, mutta ilmenee viimeistään 15 vuoden iässä. Erilaiset kriisit voivat myöhemmin laukaista tai vahvistaa oireilua. Eli käytös voi hyvin vaihdella eri vaiheissa elämää. Useimmiten persoonalkisuushäiriöiset voivat saada jonkin alueen kuntoon siten, ettei kaikki kriteerit suinkaan täyty. Esim. tuon hyväksynnänhaun puute ei kerro vielä mitään.
Olet voinut tajuta sen hyödyttömäksi monesta syystä. Yhdenkään noista diagnostinen edellytys ei ole se, että jokainen kriteeri täyttyy. P häiriöinen on taitava manipuloimaan myös itsään joskus jopa siksi, että kätyös ei olisi liian läpinäkyvää ja oppikirjamaista. Tällä tavoin he saavat hämättyä muita ja saavat aikaan reaktioita "eihän se mitenkään voi olla narsisti, kun se ei tee noin tai näin". Tuo lause "mikään ei riitä minulle..." kertoo narsistisesta tyhdyydentunteesta, jota mikään tai kukaan ei koskaan voi täyttää. Satuttaminen voi johtua todellakin narsistisesta raivosta. Narsistit ovat lähes poikkeuksetta sadisteja. Yksi juttu on se, että manipuloinnin puute ei takaa myöskään mitään. Et välttämättä omaa riittävän nopeaa prosessointinopeutta ts. ole riittävän älykäs. Esim. Eero Hiltunen ja Pekka Eric Auvinen ovat narsisteja. Luulen, että olet samaan tapaan narsisti kuin he. Katso ruutu.fi:stä Katastrofin anatomian jaksot, jotka käsittelevät heitä. Saatat löytää kuvauksista itsesi tuon narsistisen raivon osalta. Kumpikaan ei ollut sellainen, joista voidaan sanoa tyypillinen narsisti. Molemmat olivat itse vähäteltyjä ja jopa kiusattuja.Eikö helpompi selitys ole, ettei manipuloiminen kiinnostanut minua koulussa vaan keskityin tunneilla ihan asiaan, koska se kiinnosti minua enemmän kuin ihmissuhteet? Näin itse koen ja vaikka koitat tehdä minusta manipuloivaa ihmistä, en sellainen ole. Nokkeluus ei ole sama asia kuin älykkyys. On aivan totta, etten ole sosiaalisesti älykäs tai prosessoi sosiaalista tietoa nopeasti. Yleisälykäs kuitenkin olen eikä tiedonprosessoinnissani yleisesti ole mitään vikaa. Ei minulla ole mitään raivoa. Olen hyvin laskelmoiva väkivallassani. Ei ole kyse siitä, etteivät kaikki narsistin piirteet päteneet minuun. Niistä ei pätenyt juuri yksikään. On myöskin aivan turhaa yrittää vakuuttaa narsistille, että hän on narsisti. Ei hän sitä tajua, oli se totta tai ei.
Et koskaan voi käyttää väkivaltaa ilman, että sitä edeltää impulssi, et koskaan. Niin laskelmoivan ja kylmänviileä ei yksinkertaisesti voi olla kukaan, etteikö tarvittaisi sysäystä, joillekin vaikka toisen hymy voi riittää impulssiksi. Käytös muuttuu ajan myötä myös entistä kaavamaisemmaksi eli sysäys/impulssi voi tulla myös ilman, että sitä edes huomaa.
Pekka E. A. Oli koulussa kuvaamasi kaltainen ja sosiaalisesti heikkolahjainen ihminen, eristäytyväkin.
Jaahas. Olet nyt toistanut useampaan kertaan tuon asian, mikä on viimeisessä kappaleessasi. Mitenhän se pitäisi tulkita?
... mä veikkaan, että sä olet narsisti, jolla on sadistisia taipumuksia ja epäsosiaalinen. Eristäytyminen on vaan viitteellistä.
Miksi näin? Et koe empatiaa, kerrot nauttivasi satuttamisesta ja syy satuttamiseen on "kukaan ei voi olla minulle riittävän hyvä...". toi on oppikirjaesimerkki narsistin ajattelusta. Kukaan ei voi olla riittävä ja siksi siitä pitää rangaista, jottei tarvitsisi kärsiä omasta mitättömyydestään. Narsistille toisten käytös, reaktiot ym. on aina vääriä. Käytöksesi kaavamaisuus on patologista ja se tekee sinusta sosiopaatin.
"Ei voi hoitaa" tarkoitin sillä sitä että noista ei koskaan parane täysin normaalilla tavalla toimivaksi. Toki voidaan hoitaa niin että kärsimys vähenee.
Kaikkien psyykkisten sairauksien laukaiseva tekijä ei ole trauma.
Kyllä tarkoitin ap:lle tekstini.
Vierailija kirjoitti:
"Ei voi hoitaa" tarkoitin sillä sitä että noista ei koskaan parane täysin normaalilla tavalla toimivaksi. Toki voidaan hoitaa niin että kärsimys vähenee.
Kaikkien psyykkisten sairauksien laukaiseva tekijä ei ole trauma.
Kyllä tarkoitin ap:lle tekstini.
Traumaksi luetaan myös esim. neurologiset traumat. Laukaiseva tekijä on ympäristötekijät. Esim. koulukiusaaminen altistaa skitsofrenian puhkeamiselle.
Ja kyllä voi parantua täysin oireettomaksi, jos on riittävä kapasiteetti siihen ja/tai hoito aloitetaan viimeistään 2 vuotta sairauden puhkeamisesta. Sitoutuminen on myös ratkaiseva tekijä. Ja se, että ympäristö on optimaalinen.
Eihän tässä ketjussa ole muita tunteettomia kuin tuo sosiopaatti ja epäsosiaalista persoonallisuushäiriötä sairastava, ellei he ole yksi ja sama henkilö. Kuulostaa siltä että eksäsi on kusipää ja mahdollisesti jotain muutakin, mutta tuhannet onnittelut siitä, että on ex. Ehkä sun ei kannata liikaa edes yrittää mennä hänen päänsisään. Mieti vaan luonteenpiirteitä, ehkä niiden avulla voit rakentaa ehjimmän kuvan siitä, mitä oli. Älä yritä ymmärtää liikaa, se ei vie mihinkään.