Lue keskustelun säännöt.
Muita persoonallisuushäiriöisiä?
17.08.2017 |
Loppuviestiä ei edes tarvitse lukea. Kerro vain tarinasi. Luen ne kaikki.
Itselläni on tätä vikaa. Olen tajunnut, että tämä vaikeuttaa elämääni aivan älyttömästi, vaikka on auttanutkin. Yksi perheeni aikuisista oli aika varmasti myös p.häiriöinen. Sanaa "narsisti" on vilauteltu, mutten halua itse sanoa, että se on varmaa, koska hänellä ei ole diagnoosia ja hän on menestyvä ja niin pois päin. Jotain siinä kuitenkin oli. Opin jo lapsena tutkimaan tarkoin muiden motiiveja. Luin kaikki saatavilla olevat kirjat ihmisen kehonkielestä ja psykologiasta pysyäkseni turvassa. Kehitin sellaisen vahingoittumattoman eturintaman. Kotona taivas putosi niskaan joka päivä ja mua kiusattiin koulussa. Lukioon mennessä olin kuitenkin oppinut sellaiseksi, että luikertelin helposti opettajien lellikiksi ja kaverini oli sellaisia, joita pystyin käyttämään ikäänkuin sensoreina. Ne näkivät asioita, joita itse en huomannut, ja ne kertoivat mulle ne asiat, jotka halusin tietää. Ja mä olin todella turvassa. Kaveritkin tutustuivat vain ulkokuoreen, joka oli niin eläväinen, ettei kukaan mitään tajunnut.
Nykyisin vaikutan sellaiselta, että monet yrittävät holhota. Mulla ei kuitenkaan ole läheisiä ihmissuhteita. Edelleen tällaisena alkoholisoituneena yksinäisnä paskana kiertelen baareissa ja kerron tuntemattomille tarinoita, jotka niellään tai ei niellä, ja kerään tietoa. Sanon asioita aiheuttaakseni tietyn reaktion. Jos reaktio oli väärä, mussa on parannuksen varaa. Vääriä reaktioita tulee harvoin, ja ne ovat aina mielenkiintoisia. Heräilen öisin joka kolahdukseen, koska pelkään, että joku on asunnossani. Varaudun pahoinpitelyyn joka hetki. Olen todella säälittävä. Läheisiä suhteita ei ole. Ei mulla tunnu edes olevan oikeasti omaa persoonaa. Muuten kuin kännissä yksin. Pidän huolta siitä, etten vahingoita ketään.
Mulla ei ole halua kontrolloida muita. Haluan vain selvitä. Olen todella vainoharhainen eikä se auta asiaa, että ole usein ollut oikeassa. Enkä pysty ihmissuhteisiin. Mun kanssa halutaan ystävystyä ja kaverustua, mutta sitten mä olen aivan eri asia kuin se sosiaalinen kuori, ja näen linnakkeessani liikaa heikkoja kohtia. Jos mun lähelle pääsee, mua on helppo manipuloida, koska en ole ollut läheisissä suhteissa.
Onko muita kärsijöitä?
Kommentit (86)
Vierailija kirjoitti:
En lukenut koko ketjua, mutta haluaisin kysyä teiltä hulluilta mielipidettä. Jos puoliso jatkuvasti riitatilanteissa korostaa olevansa empaattinen ja epäitsekäs, niin mistä se johtuu ja millä todennäköisyydellä hän puhuu totta? En ymmärrä, koska minulla ei ole ikinä ollut tarvetta korostaa omia hyviä puoliani enkä tunne ketään muutakaan, joka näin toimisi.
Se voi olla hänen ainoa keinonsa osoittaa se. Se voi olla hyvinkin totta siis. Sanat itsessään on jo viesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En lukenut koko ketjua, mutta haluaisin kysyä teiltä hulluilta mielipidettä. Jos puoliso jatkuvasti riitatilanteissa korostaa olevansa empaattinen ja epäitsekäs, niin mistä se johtuu ja millä todennäköisyydellä hän puhuu totta? En ymmärrä, koska minulla ei ole ikinä ollut tarvetta korostaa omia hyviä puoliani enkä tunne ketään muutakaan, joka näin toimisi.
Jaa, eipä taida kuulua tähän ketjuun, mutta exä teki tuota. Sen tarkoitus oli vakuuttaa (manipuloida) minut uskomaan, että ainoastaan exän etu on kaikkien etu, olihan ex oikeudenmukainen, empaattinen ja epäitsekäs eli ainoa jonka tarvitsi tulla kuuluksi.
tl;dr: manipulointia ja vallankäyttöä
T: yksi hulluista
Täällä ilmoittautuu myös yksi narskun lapsi ja siksi estyneitä ja epävakaita piirteitä. Tuntuu hyvälle lukea teidän juttuja kun ovat niin tuttuja.
Vierailija kirjoitti:
Olen lähes varma, että minulla on epävakaa persoonallisuushäiriö, vaikka minulla ei ole siitä diagnoosia. En ole uskaltanut mennä psykiatrin vastaanotolle vaikka koen asian tärkeäksi selvittää ja tutkia.
Olen vasta 15-vuotias ja kaikki epävakaan oireviitteet täsmäävät minuun yksinolon välttelyä lukuunottamatta. Mielialani vaihtelee epäterveen nopeasti - niin huomattavasti, etten todellakaan laittaisi tätä minkään valtakunnan murrosiän piikkiin. Koen usein voimakasta tyhjyyden tunnetta ja suurta henkistä kipua, jonka alkulähdettä en osaa paikantaa ja jota en kykene säätelemään.
Koen usein myös suhteetonta vihan tunnetta joka kohdistuu enimmäkseen perheeseeni tai passiivisesti ajatellen ylipäätään maailmaan. Saan usein perheeseeni kohdistuvia pidättelemättömiä viha- ja itkukohtauksia, joiden aikana huudan, itken, heittelen tavaroita, karkailen kotoa hysteerisessä olotilassa eikä kukaan saa minuun rauhallista kontaktia. Näiden kohtauksien jälkeen tunnen valtavaa häpeää ja vihaa itseäni kohtaan, jota puran yleensä satuttamalla itseäni viiltelemällä ihoani tai hakkaamalla raajojani mustelmille.Minulla on suhteettoman paljon patoutunutta raivoa etenkin äitiäni kohtaan, jonka koen johtuvan koko elämäni kestäneestä huolenpidon puutteesta ja aggressiivisuudesta hänen puoleltaan. Viha äitiäni kohtaan ilmenee suurena katkeruutena, jatkuvana riitelemisenä sekä sarkasmina.
Ajattelen ihmisistä hyvin mustavalkoisesti ja jaottelen kaikki ihmiset hyviin ja pahoihin, ystäviin ja vihollisiin. Saatan rakastaa ja vihata samaa henkilöä vuoropäivin. En kykene uskomaan, että minusta välitetään, ja ihmissuhteessa kanssani minulle joutuu jatkuvasti todistelemaan ystävyyttä, rakkautta tai luottamusta. En silti koskaan usko siihen sillä olen vakuuttunut, että minua ei voi kukaan rakastaa. Pelkään hylkäämistä ja ripustaudun. Kukaan ei koskaan ole minulle riittävä, koen aina, että minusta ei välitetä, toinen ei anna minulle tarpeeksi, ei huomioi tai ole riittävästi läsnä.
Epävakaan persoonallisuushäiriön kuvauksen mukaisesti kärsin myös impulsiivisesta käytöksestä jota toteutan pääasiassa pakonomaisella urheilemisella sekä syömisen säätelemisellä. Minulla esiintyy ajoittain myös yliseksuaalista käytöstä ja kyltymättömiä himoja - haluan seksiä, vaikka en kokisi välittäväni toisesta osapuolesta millään mittapuulla.
Olen satunnaisesti itsetuhoinen ja identiteettini on yhtä vakaa kuin kiikkulauta. Itsetunnollani on vain kaksi ääripäätä - ylitsevuotavaisen ylimielinen egobuusti ja raivoisan itsekriittinen ja masentunut itsensä satuttaja. Välimaastoa ei ole ja nämä kaksi ääripäätä vaihtuvat usein.
Tiedän epävakauteni johtuvan turvattomasta ja huonosta äitisuhteestani. Olen aina kokenut tulleeni hylätyksi, vähätellyksi ja kaltoinkohdelluksi. Äitini on koko elämäni pilkannut ja kääntänyt selkänsä, fyysistäkin väkivaltaa on esiintynyt (olen mm. saanut selkääni kolmesti ja monet kerrat ollessani nuorempi äiti retuutti pitkin lattioita). Koko lapsuuteni ajan läsnä on ollut yleinen turvattomuuden tunne. Asun yhä kotona enkä tiedä miten menetellä. Saan hysteerisiä huutokohtauksia tasaisin väliajoin ja pelkään olevani vaaraksi sekä itselleni että perheelleni.
Mä tiedän, että sä tulet selviämään tuosta terveen persoonan omaavaksi ihmiseksi, olet kaiken sen kirjoittanut jo tuon tekstisi sisälle. Kriittisin aika tulee olemaan tulevat 10 vuotta. 25 vuotiaana aivot ovat kehittyneet siihen pisteeseen, etteivät ne ole enää niin plastiset kuin ne on sinulla nyt. Olet vähemmän tunnereaktioittesi ja impulssiesi armoilla silloin, mitä paremmin olet tehnyt läksysi. Tee läksysi joka ikinen päivä opettelemalla tunteensäätelytaitoja, älä luovuta. Tärkeintä on se, että jos tapaat jonkun ihmisen, joka haluaa olla kanssasi, joka välittää sinusta... arvosta sitä henkilöä sydämesi pohjasta! Opettele ottamaan elämääsi jokainen sellainen henkilö, joka kohtelee sinua hyvin. Ja aina, joka tilanteessa kohtele heitä samoin. Niitten suhteitten kautta voit oppia kaikkein tärkeimmän eli ne oikeat tunnetaidot ja se säätelyjärjestelmä lähtee korjaantumaan. Oikotietä onneen ei ole. Kovaa työtä edessä, mutta todella palkitsevaa. 5
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
minulla epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö eli ASPD.
Kerro lisää. Olen tätä joskus itselläni epäillyt, mutta olen ilmeisesti epävakaa.
en ymmärrä muiden tunteita, empatia on miltei mahdotonta. tunnen kieroa mielihyvää muiden henkisestä pahoinvoinnista, etenkin jos olen sen itse saanut aikaan.
Oletko kostonhaluinen, katkera ja kateellinen?
en katkera tai kateellinen, mutta en voi antaa olla jos koen jääväni vähemmälle tai huonompaan asemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
minulla epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö eli ASPD.
Kerro lisää. Olen tätä joskus itselläni epäillyt, mutta olen ilmeisesti epävakaa.
en ymmärrä muiden tunteita, empatia on miltei mahdotonta. tunnen kieroa mielihyvää muiden henkisestä pahoinvoinnista, etenkin jos olen sen itse saanut aikaan.
Oletko kostonhaluinen, katkera ja kateellinen?
en katkera tai kateellinen, mutta en voi antaa olla jos koen jääväni vähemmälle tai huonompaan asemaan.
Eikö sua haittaa se, että sä itse olet se suurin häviäjä siinä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen lähes varma, että minulla on epävakaa persoonallisuushäiriö, vaikka minulla ei ole siitä diagnoosia. En ole uskaltanut mennä psykiatrin vastaanotolle vaikka koen asian tärkeäksi selvittää ja tutkia.
Olen vasta 15-vuotias ja kaikki epävakaan oireviitteet täsmäävät minuun yksinolon välttelyä lukuunottamatta. Mielialani vaihtelee epäterveen nopeasti - niin huomattavasti, etten todellakaan laittaisi tätä minkään valtakunnan murrosiän piikkiin. Koen usein voimakasta tyhjyyden tunnetta ja suurta henkistä kipua, jonka alkulähdettä en osaa paikantaa ja jota en kykene säätelemään.
Koen usein myös suhteetonta vihan tunnetta joka kohdistuu enimmäkseen perheeseeni tai passiivisesti ajatellen ylipäätään maailmaan. Saan usein perheeseeni kohdistuvia pidättelemättömiä viha- ja itkukohtauksia, joiden aikana huudan, itken, heittelen tavaroita, karkailen kotoa hysteerisessä olotilassa eikä kukaan saa minuun rauhallista kontaktia. Näiden kohtauksien jälkeen tunnen valtavaa häpeää ja vihaa itseäni kohtaan, jota puran yleensä satuttamalla itseäni viiltelemällä ihoani tai hakkaamalla raajojani mustelmille.Minulla on suhteettoman paljon patoutunutta raivoa etenkin äitiäni kohtaan, jonka koen johtuvan koko elämäni kestäneestä huolenpidon puutteesta ja aggressiivisuudesta hänen puoleltaan. Viha äitiäni kohtaan ilmenee suurena katkeruutena, jatkuvana riitelemisenä sekä sarkasmina.
Ajattelen ihmisistä hyvin mustavalkoisesti ja jaottelen kaikki ihmiset hyviin ja pahoihin, ystäviin ja vihollisiin. Saatan rakastaa ja vihata samaa henkilöä vuoropäivin. En kykene uskomaan, että minusta välitetään, ja ihmissuhteessa kanssani minulle joutuu jatkuvasti todistelemaan ystävyyttä, rakkautta tai luottamusta. En silti koskaan usko siihen sillä olen vakuuttunut, että minua ei voi kukaan rakastaa. Pelkään hylkäämistä ja ripustaudun. Kukaan ei koskaan ole minulle riittävä, koen aina, että minusta ei välitetä, toinen ei anna minulle tarpeeksi, ei huomioi tai ole riittävästi läsnä.
Epävakaan persoonallisuushäiriön kuvauksen mukaisesti kärsin myös impulsiivisesta käytöksestä jota toteutan pääasiassa pakonomaisella urheilemisella sekä syömisen säätelemisellä. Minulla esiintyy ajoittain myös yliseksuaalista käytöstä ja kyltymättömiä himoja - haluan seksiä, vaikka en kokisi välittäväni toisesta osapuolesta millään mittapuulla.
Olen satunnaisesti itsetuhoinen ja identiteettini on yhtä vakaa kuin kiikkulauta. Itsetunnollani on vain kaksi ääripäätä - ylitsevuotavaisen ylimielinen egobuusti ja raivoisan itsekriittinen ja masentunut itsensä satuttaja. Välimaastoa ei ole ja nämä kaksi ääripäätä vaihtuvat usein.
Tiedän epävakauteni johtuvan turvattomasta ja huonosta äitisuhteestani. Olen aina kokenut tulleeni hylätyksi, vähätellyksi ja kaltoinkohdelluksi. Äitini on koko elämäni pilkannut ja kääntänyt selkänsä, fyysistäkin väkivaltaa on esiintynyt (olen mm. saanut selkääni kolmesti ja monet kerrat ollessani nuorempi äiti retuutti pitkin lattioita). Koko lapsuuteni ajan läsnä on ollut yleinen turvattomuuden tunne. Asun yhä kotona enkä tiedä miten menetellä. Saan hysteerisiä huutokohtauksia tasaisin väliajoin ja pelkään olevani vaaraksi sekä itselleni että perheelleni.
Mä tiedän, että sä tulet selviämään tuosta terveen persoonan omaavaksi ihmiseksi, olet kaiken sen kirjoittanut jo tuon tekstisi sisälle. Kriittisin aika tulee olemaan tulevat 10 vuotta. 25 vuotiaana aivot ovat kehittyneet siihen pisteeseen, etteivät ne ole enää niin plastiset kuin ne on sinulla nyt. Olet vähemmän tunnereaktioittesi ja impulssiesi armoilla silloin, mitä paremmin olet tehnyt läksysi. Tee läksysi joka ikinen päivä opettelemalla tunteensäätelytaitoja, älä luovuta. Tärkeintä on se, että jos tapaat jonkun ihmisen, joka haluaa olla kanssasi, joka välittää sinusta... arvosta sitä henkilöä sydämesi pohjasta! Opettele ottamaan elämääsi jokainen sellainen henkilö, joka kohtelee sinua hyvin. Ja aina, joka tilanteessa kohtele heitä samoin. Niitten suhteitten kautta voit oppia kaikkein tärkeimmän eli ne oikeat tunnetaidot ja se säätelyjärjestelmä lähtee korjaantumaan. Oikotietä onneen ei ole. Kovaa työtä edessä, mutta todella palkitsevaa. 5
En ole tuo, jolle kommentoit, mutta minua ei ainakaan voi koskaan kohdella hyvin. Niin hyvää kohtelua ei ole edes olemassa, että se riittäisi minulle. Näen kaikki ihmiset pahoina ja että he haluvat minulle pahaa. Aluksi voin pitää jotakuta luotettavana ja hyvänä, mutta yksikin epämiellyttävä teko muuttaa positiivisen käsitykseni toisesta täysin. Tämän jälkeen alan yleensä itse nauttimaan hänen satuttamisestaan henkisesti ja fyysisesti, mikä voi saada sairaita piirteitä. Sanomattakin selvää, että en ole ihmisten kanssa tekemisissä. En halua linnaan. Mikähän häiriö minulla on, av-psykologit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksette hae itsellenne apua ihme luonnehäiriöiset muiden nöyryyttäjät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen lähes varma, että minulla on epävakaa persoonallisuushäiriö, vaikka minulla ei ole siitä diagnoosia. En ole uskaltanut mennä psykiatrin vastaanotolle vaikka koen asian tärkeäksi selvittää ja tutkia.
Olen vasta 15-vuotias ja kaikki epävakaan oireviitteet täsmäävät minuun yksinolon välttelyä lukuunottamatta. Mielialani vaihtelee epäterveen nopeasti - niin huomattavasti, etten todellakaan laittaisi tätä minkään valtakunnan murrosiän piikkiin. Koen usein voimakasta tyhjyyden tunnetta ja suurta henkistä kipua, jonka alkulähdettä en osaa paikantaa ja jota en kykene säätelemään.
Koen usein myös suhteetonta vihan tunnetta joka kohdistuu enimmäkseen perheeseeni tai passiivisesti ajatellen ylipäätään maailmaan. Saan usein perheeseeni kohdistuvia pidättelemättömiä viha- ja itkukohtauksia, joiden aikana huudan, itken, heittelen tavaroita, karkailen kotoa hysteerisessä olotilassa eikä kukaan saa minuun rauhallista kontaktia. Näiden kohtauksien jälkeen tunnen valtavaa häpeää ja vihaa itseäni kohtaan, jota puran yleensä satuttamalla itseäni viiltelemällä ihoani tai hakkaamalla raajojani mustelmille.Minulla on suhteettoman paljon patoutunutta raivoa etenkin äitiäni kohtaan, jonka koen johtuvan koko elämäni kestäneestä huolenpidon puutteesta ja aggressiivisuudesta hänen puoleltaan. Viha äitiäni kohtaan ilmenee suurena katkeruutena, jatkuvana riitelemisenä sekä sarkasmina.
Ajattelen ihmisistä hyvin mustavalkoisesti ja jaottelen kaikki ihmiset hyviin ja pahoihin, ystäviin ja vihollisiin. Saatan rakastaa ja vihata samaa henkilöä vuoropäivin. En kykene uskomaan, että minusta välitetään, ja ihmissuhteessa kanssani minulle joutuu jatkuvasti todistelemaan ystävyyttä, rakkautta tai luottamusta. En silti koskaan usko siihen sillä olen vakuuttunut, että minua ei voi kukaan rakastaa. Pelkään hylkäämistä ja ripustaudun. Kukaan ei koskaan ole minulle riittävä, koen aina, että minusta ei välitetä, toinen ei anna minulle tarpeeksi, ei huomioi tai ole riittävästi läsnä.
Epävakaan persoonallisuushäiriön kuvauksen mukaisesti kärsin myös impulsiivisesta käytöksestä jota toteutan pääasiassa pakonomaisella urheilemisella sekä syömisen säätelemisellä. Minulla esiintyy ajoittain myös yliseksuaalista käytöstä ja kyltymättömiä himoja - haluan seksiä, vaikka en kokisi välittäväni toisesta osapuolesta millään mittapuulla.
Olen satunnaisesti itsetuhoinen ja identiteettini on yhtä vakaa kuin kiikkulauta. Itsetunnollani on vain kaksi ääripäätä - ylitsevuotavaisen ylimielinen egobuusti ja raivoisan itsekriittinen ja masentunut itsensä satuttaja. Välimaastoa ei ole ja nämä kaksi ääripäätä vaihtuvat usein.
Tiedän epävakauteni johtuvan turvattomasta ja huonosta äitisuhteestani. Olen aina kokenut tulleeni hylätyksi, vähätellyksi ja kaltoinkohdelluksi. Äitini on koko elämäni pilkannut ja kääntänyt selkänsä, fyysistäkin väkivaltaa on esiintynyt (olen mm. saanut selkääni kolmesti ja monet kerrat ollessani nuorempi äiti retuutti pitkin lattioita). Koko lapsuuteni ajan läsnä on ollut yleinen turvattomuuden tunne. Asun yhä kotona enkä tiedä miten menetellä. Saan hysteerisiä huutokohtauksia tasaisin väliajoin ja pelkään olevani vaaraksi sekä itselleni että perheelleni.
Mä tiedän, että sä tulet selviämään tuosta terveen persoonan omaavaksi ihmiseksi, olet kaiken sen kirjoittanut jo tuon tekstisi sisälle. Kriittisin aika tulee olemaan tulevat 10 vuotta. 25 vuotiaana aivot ovat kehittyneet siihen pisteeseen, etteivät ne ole enää niin plastiset kuin ne on sinulla nyt. Olet vähemmän tunnereaktioittesi ja impulssiesi armoilla silloin, mitä paremmin olet tehnyt läksysi. Tee läksysi joka ikinen päivä opettelemalla tunteensäätelytaitoja, älä luovuta. Tärkeintä on se, että jos tapaat jonkun ihmisen, joka haluaa olla kanssasi, joka välittää sinusta... arvosta sitä henkilöä sydämesi pohjasta! Opettele ottamaan elämääsi jokainen sellainen henkilö, joka kohtelee sinua hyvin. Ja aina, joka tilanteessa kohtele heitä samoin. Niitten suhteitten kautta voit oppia kaikkein tärkeimmän eli ne oikeat tunnetaidot ja se säätelyjärjestelmä lähtee korjaantumaan. Oikotietä onneen ei ole. Kovaa työtä edessä, mutta todella palkitsevaa. 5
En ole tuo, jolle kommentoit, mutta minua ei ainakaan voi koskaan kohdella hyvin. Niin hyvää kohtelua ei ole edes olemassa, että se riittäisi minulle. Näen kaikki ihmiset pahoina ja että he haluvat minulle pahaa. Aluksi voin pitää jotakuta luotettavana ja hyvänä, mutta yksikin epämiellyttävä teko muuttaa positiivisen käsitykseni toisesta täysin. Tämän jälkeen alan yleensä itse nauttimaan hänen satuttamisestaan henkisesti ja fyysisesti, mikä voi saada sairaita piirteitä. Sanomattakin selvää, että en ole ihmisten kanssa tekemisissä. En halua linnaan. Mikähän häiriö minulla on, av-psykologit.
Epävakaa tai jokin narsistinen persoonnallisuushäiriö?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksette hae itsellenne apua ihme luonnehäiriöiset muiden nöyryyttäjät.
Mä ainakin olen jo avun piirissä, kiitos vain.
Hyvää keskustelua ja kokemuksien vaihtoa, mutta tulee mieleen, että onko viestien kirjoittajia todella enemmän kuin yksi? Kirjoitustyyli niin samankaltainen keskusteluun tulleissa viesteissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen lähes varma, että minulla on epävakaa persoonallisuushäiriö, vaikka minulla ei ole siitä diagnoosia. En ole uskaltanut mennä psykiatrin vastaanotolle vaikka koen asian tärkeäksi selvittää ja tutkia.
Olen vasta 15-vuotias ja kaikki epävakaan oireviitteet täsmäävät minuun yksinolon välttelyä lukuunottamatta. Mielialani vaihtelee epäterveen nopeasti - niin huomattavasti, etten todellakaan laittaisi tätä minkään valtakunnan murrosiän piikkiin. Koen usein voimakasta tyhjyyden tunnetta ja suurta henkistä kipua, jonka alkulähdettä en osaa paikantaa ja jota en kykene säätelemään.
Koen usein myös suhteetonta vihan tunnetta joka kohdistuu enimmäkseen perheeseeni tai passiivisesti ajatellen ylipäätään maailmaan. Saan usein perheeseeni kohdistuvia pidättelemättömiä viha- ja itkukohtauksia, joiden aikana huudan, itken, heittelen tavaroita, karkailen kotoa hysteerisessä olotilassa eikä kukaan saa minuun rauhallista kontaktia. Näiden kohtauksien jälkeen tunnen valtavaa häpeää ja vihaa itseäni kohtaan, jota puran yleensä satuttamalla itseäni viiltelemällä ihoani tai hakkaamalla raajojani mustelmille.Minulla on suhteettoman paljon patoutunutta raivoa etenkin äitiäni kohtaan, jonka koen johtuvan koko elämäni kestäneestä huolenpidon puutteesta ja aggressiivisuudesta hänen puoleltaan. Viha äitiäni kohtaan ilmenee suurena katkeruutena, jatkuvana riitelemisenä sekä sarkasmina.
Ajattelen ihmisistä hyvin mustavalkoisesti ja jaottelen kaikki ihmiset hyviin ja pahoihin, ystäviin ja vihollisiin. Saatan rakastaa ja vihata samaa henkilöä vuoropäivin. En kykene uskomaan, että minusta välitetään, ja ihmissuhteessa kanssani minulle joutuu jatkuvasti todistelemaan ystävyyttä, rakkautta tai luottamusta. En silti koskaan usko siihen sillä olen vakuuttunut, että minua ei voi kukaan rakastaa. Pelkään hylkäämistä ja ripustaudun. Kukaan ei koskaan ole minulle riittävä, koen aina, että minusta ei välitetä, toinen ei anna minulle tarpeeksi, ei huomioi tai ole riittävästi läsnä.
Epävakaan persoonallisuushäiriön kuvauksen mukaisesti kärsin myös impulsiivisesta käytöksestä jota toteutan pääasiassa pakonomaisella urheilemisella sekä syömisen säätelemisellä. Minulla esiintyy ajoittain myös yliseksuaalista käytöstä ja kyltymättömiä himoja - haluan seksiä, vaikka en kokisi välittäväni toisesta osapuolesta millään mittapuulla.
Olen satunnaisesti itsetuhoinen ja identiteettini on yhtä vakaa kuin kiikkulauta. Itsetunnollani on vain kaksi ääripäätä - ylitsevuotavaisen ylimielinen egobuusti ja raivoisan itsekriittinen ja masentunut itsensä satuttaja. Välimaastoa ei ole ja nämä kaksi ääripäätä vaihtuvat usein.
Tiedän epävakauteni johtuvan turvattomasta ja huonosta äitisuhteestani. Olen aina kokenut tulleeni hylätyksi, vähätellyksi ja kaltoinkohdelluksi. Äitini on koko elämäni pilkannut ja kääntänyt selkänsä, fyysistäkin väkivaltaa on esiintynyt (olen mm. saanut selkääni kolmesti ja monet kerrat ollessani nuorempi äiti retuutti pitkin lattioita). Koko lapsuuteni ajan läsnä on ollut yleinen turvattomuuden tunne. Asun yhä kotona enkä tiedä miten menetellä. Saan hysteerisiä huutokohtauksia tasaisin väliajoin ja pelkään olevani vaaraksi sekä itselleni että perheelleni.
Mä tiedän, että sä tulet selviämään tuosta terveen persoonan omaavaksi ihmiseksi, olet kaiken sen kirjoittanut jo tuon tekstisi sisälle. Kriittisin aika tulee olemaan tulevat 10 vuotta. 25 vuotiaana aivot ovat kehittyneet siihen pisteeseen, etteivät ne ole enää niin plastiset kuin ne on sinulla nyt. Olet vähemmän tunnereaktioittesi ja impulssiesi armoilla silloin, mitä paremmin olet tehnyt läksysi. Tee läksysi joka ikinen päivä opettelemalla tunteensäätelytaitoja, älä luovuta. Tärkeintä on se, että jos tapaat jonkun ihmisen, joka haluaa olla kanssasi, joka välittää sinusta... arvosta sitä henkilöä sydämesi pohjasta! Opettele ottamaan elämääsi jokainen sellainen henkilö, joka kohtelee sinua hyvin. Ja aina, joka tilanteessa kohtele heitä samoin. Niitten suhteitten kautta voit oppia kaikkein tärkeimmän eli ne oikeat tunnetaidot ja se säätelyjärjestelmä lähtee korjaantumaan. Oikotietä onneen ei ole. Kovaa työtä edessä, mutta todella palkitsevaa. 5
En ole tuo, jolle kommentoit, mutta minua ei ainakaan voi koskaan kohdella hyvin. Niin hyvää kohtelua ei ole edes olemassa, että se riittäisi minulle. Näen kaikki ihmiset pahoina ja että he haluvat minulle pahaa. Aluksi voin pitää jotakuta luotettavana ja hyvänä, mutta yksikin epämiellyttävä teko muuttaa positiivisen käsitykseni toisesta täysin. Tämän jälkeen alan yleensä itse nauttimaan hänen satuttamisestaan henkisesti ja fyysisesti, mikä voi saada sairaita piirteitä. Sanomattakin selvää, että en ole ihmisten kanssa tekemisissä. En halua linnaan. Mikähän häiriö minulla on, av-psykologit.
Antisosiaalinen persoona, psykopatia, sosiopatia, epäsosiaalinen persoonallisuus häiriö, epäluuloisuus... etköhän sä jostain näistä itsesi löydä, kun vähän otat selvää. Haluatko sä todella olla tuollainen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksette hae itsellenne apua ihme luonnehäiriöiset muiden nöyryyttäjät.
Mä ainakin olen jo avun piirissä, kiitos vain.
Samoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
minulla epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö eli ASPD.
Kerro lisää. Olen tätä joskus itselläni epäillyt, mutta olen ilmeisesti epävakaa.
en ymmärrä muiden tunteita, empatia on miltei mahdotonta. tunnen kieroa mielihyvää muiden henkisestä pahoinvoinnista, etenkin jos olen sen itse saanut aikaan.
Oletko kostonhaluinen, katkera ja kateellinen?
en katkera tai kateellinen, mutta en voi antaa olla jos koen jääväni vähemmälle tai huonompaan asemaan.
Eikö sua haittaa se, että sä itse olet se suurin häviäjä siinä?
logiikkasi ei taida olla terävimmästä päästä. kenties olet kateellinen. tai jopa katkera.
Mun on ihan kauheen vaikea tajuta, että tunteettomia ihmisiä on näin paljon! Siis, että pitää matkia muiden tunteita, eikä itse tunne mitään?
No exäni on ihan varmaan kyllä sellainen ja lasteni isä. Ei tunne kyllä mitään ja itkin vuosikaudet, kun ihmettelin tietämättömänä hänen käytöstään ja itse tulen normaalista perheestä.
Eli teille ei vaan voi mitään ja käytätte ihmisiä vain johonkin tarkoitukseen? Olette sisältä tyhjiä ja pelaatte pelejä, niinkö? Uskotte toisista aina pahaa, että muut kieroilevat tms?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
minulla epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö eli ASPD.
Kerro lisää. Olen tätä joskus itselläni epäillyt, mutta olen ilmeisesti epävakaa.
en ymmärrä muiden tunteita, empatia on miltei mahdotonta. tunnen kieroa mielihyvää muiden henkisestä pahoinvoinnista, etenkin jos olen sen itse saanut aikaan.
Oletko kostonhaluinen, katkera ja kateellinen?
en katkera tai kateellinen, mutta en voi antaa olla jos koen jääväni vähemmälle tai huonompaan asemaan.
Eikö sua haittaa se, että sä itse olet se suurin häviäjä siinä?
logiikkasi ei taida olla terävimmästä päästä. kenties olet kateellinen. tai jopa katkera.
Höpö höpö. Sä joudut kärsimään joka ikinen päivä sun omista kielteisistä tunteistasi 24/7 ja muut vain silloin kun ne erehtyy hetken olemaan sun seurassa. Siis ennen sitä, kun ne hylkää sut systemaattisesti. Sun vaikutus muille on aina vain rajallinen. Itsellesi sun haitallisuus on läsnä 365 vrk vuodessa. Eli kenenköhän logiikka tässä ontuu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
minulla epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö eli ASPD.
Kerro lisää. Olen tätä joskus itselläni epäillyt, mutta olen ilmeisesti epävakaa.
en ymmärrä muiden tunteita, empatia on miltei mahdotonta. tunnen kieroa mielihyvää muiden henkisestä pahoinvoinnista, etenkin jos olen sen itse saanut aikaan.
Oletko kostonhaluinen, katkera ja kateellinen?
en katkera tai kateellinen, mutta en voi antaa olla jos koen jääväni vähemmälle tai huonompaan asemaan.
No olethan sinä sitten!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
minulla epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö eli ASPD.
Kerro lisää. Olen tätä joskus itselläni epäillyt, mutta olen ilmeisesti epävakaa.
en ymmärrä muiden tunteita, empatia on miltei mahdotonta. tunnen kieroa mielihyvää muiden henkisestä pahoinvoinnista, etenkin jos olen sen itse saanut aikaan.
Oletko kostonhaluinen, katkera ja kateellinen?
en katkera tai kateellinen, mutta en voi antaa olla jos koen jääväni vähemmälle tai huonompaan asemaan.
No olethan sinä sitten!!
Ai niin, kun nuo ei tunnista omia tunteitaan, eli just vaikka kateus ja katkeruus - siksi kieltää!
Entä, jos kysyisi, miksi seurustelet jonkun kanssa? Mikä olisi vastaus??
Vierailija kirjoitti:
Olen lähes varma, että minulla on epävakaa persoonallisuushäiriö, vaikka minulla ei ole siitä diagnoosia. En ole uskaltanut mennä psykiatrin vastaanotolle vaikka koen asian tärkeäksi selvittää ja tutkia.
Olen vasta 15-vuotias ja kaikki epävakaan oireviitteet täsmäävät minuun yksinolon välttelyä lukuunottamatta. Mielialani vaihtelee epäterveen nopeasti - niin huomattavasti, etten todellakaan laittaisi tätä minkään valtakunnan murrosiän piikkiin. Koen usein voimakasta tyhjyyden tunnetta ja suurta henkistä kipua, jonka alkulähdettä en osaa paikantaa ja jota en kykene säätelemään.
Koen usein myös suhteetonta vihan tunnetta joka kohdistuu enimmäkseen perheeseeni tai passiivisesti ajatellen ylipäätään maailmaan. Saan usein perheeseeni kohdistuvia pidättelemättömiä viha- ja itkukohtauksia, joiden aikana huudan, itken, heittelen tavaroita, karkailen kotoa hysteerisessä olotilassa eikä kukaan saa minuun rauhallista kontaktia. Näiden kohtauksien jälkeen tunnen valtavaa häpeää ja vihaa itseäni kohtaan, jota puran yleensä satuttamalla itseäni viiltelemällä ihoani tai hakkaamalla raajojani mustelmille.Minulla on suhteettoman paljon patoutunutta raivoa etenkin äitiäni kohtaan, jonka koen johtuvan koko elämäni kestäneestä huolenpidon puutteesta ja aggressiivisuudesta hänen puoleltaan. Viha äitiäni kohtaan ilmenee suurena katkeruutena, jatkuvana riitelemisenä sekä sarkasmina.
Ajattelen ihmisistä hyvin mustavalkoisesti ja jaottelen kaikki ihmiset hyviin ja pahoihin, ystäviin ja vihollisiin. Saatan rakastaa ja vihata samaa henkilöä vuoropäivin. En kykene uskomaan, että minusta välitetään, ja ihmissuhteessa kanssani minulle joutuu jatkuvasti todistelemaan ystävyyttä, rakkautta tai luottamusta. En silti koskaan usko siihen sillä olen vakuuttunut, että minua ei voi kukaan rakastaa. Pelkään hylkäämistä ja ripustaudun. Kukaan ei koskaan ole minulle riittävä, koen aina, että minusta ei välitetä, toinen ei anna minulle tarpeeksi, ei huomioi tai ole riittävästi läsnä.
Epävakaan persoonallisuushäiriön kuvauksen mukaisesti kärsin myös impulsiivisesta käytöksestä jota toteutan pääasiassa pakonomaisella urheilemisella sekä syömisen säätelemisellä. Minulla esiintyy ajoittain myös yliseksuaalista käytöstä ja kyltymättömiä himoja - haluan seksiä, vaikka en kokisi välittäväni toisesta osapuolesta millään mittapuulla.
Olen satunnaisesti itsetuhoinen ja identiteettini on yhtä vakaa kuin kiikkulauta. Itsetunnollani on vain kaksi ääripäätä - ylitsevuotavaisen ylimielinen egobuusti ja raivoisan itsekriittinen ja masentunut itsensä satuttaja. Välimaastoa ei ole ja nämä kaksi ääripäätä vaihtuvat usein.
Tiedän epävakauteni johtuvan turvattomasta ja huonosta äitisuhteestani. Olen aina kokenut tulleeni hylätyksi, vähätellyksi ja kaltoinkohdelluksi. Äitini on koko elämäni pilkannut ja kääntänyt selkänsä, fyysistäkin väkivaltaa on esiintynyt (olen mm. saanut selkääni kolmesti ja monet kerrat ollessani nuorempi äiti retuutti pitkin lattioita). Koko lapsuuteni ajan läsnä on ollut yleinen turvattomuuden tunne. Asun yhä kotona enkä tiedä miten menetellä. Saan hysteerisiä huutokohtauksia tasaisin väliajoin ja pelkään olevani vaaraksi sekä itselleni että perheelleni.
Muutama kannustuksen sananen. Ensinnäkään alaikäisille ei vielä anneta persoonallisuushäiriödiagnoosia vaikka selkeä epäily olisikin, joten sinun ei tarvitse pelätä että saat jonkun merkinnän papereihin joka seuraisi sitten mukana. Toiseksi, tieto persoonallisuushäiriöstä lisääntyy koko ajan ja nyt tiedetään, että epävakaa persoonallisuushäiriö on hoidettavissa. Pitkissä tutkimuksissa merkittävä joukko ihmisiä on parantunut jopa kokonaan. Kyseinen persoonallisuushäiriö yleensä monesti lieventyy iän myötä, varsinkin lievissä ja keskivaikeissa tapauksissa.
Lisäksi sinun "etunasi" on se, että olet hyvin nuori. Aivosi ovat vielä hyvin plastiset ja mukautuvat, ja siksi hyötyisit varmasti hoidosta. Nuoruutesi ansiosta sinulla ei myöskään ole vielä yhtä syvään juurtuneita toimintamalleja ja selviytymiskeinoja kuin vanhemmilla ihmisillä, joten niitäkin on mahdollista hoitaa ja muuttaa.
En lukenut koko ketjua, mutta haluaisin kysyä teiltä hulluilta mielipidettä. Jos puoliso jatkuvasti riitatilanteissa korostaa olevansa empaattinen ja epäitsekäs, niin mistä se johtuu ja millä todennäköisyydellä hän puhuu totta? En ymmärrä, koska minulla ei ole ikinä ollut tarvetta korostaa omia hyviä puoliani enkä tunne ketään muutakaan, joka näin toimisi.