Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Nykyajan tapailukulttuuri? Mitä ihmettä: ei seurustella vaan ainoastaan "tapaillaan"?
Nyt ihmetyttää.
Nimittäin tämä omituinen nykyajan tapailukulttuuri. Ei voida sanoa että seurustellaan vaan kierrellään asiaa lievemmällä "tapailu"-sanalla?
Miksi? Onko se seurustelu jotenkin liian sitovaa ja konkreettista? Parempi vaan "tapailla" jos sattuukin tulemaan parempi vastaan jonka kanssa haluaisikin sitten ihan oikeasti seurustella?
Eikö tällaisia tapailukavereita jotenkin töki tuntea olevansa seurusteluun kelpaamaton?
Kommentit (501)
Vierailija kirjoitti:
Rabbi puhuu deittailusta
Paljon hyviä pointteja. Riippumatta siitä, miten suhtautuu uskontoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tapailukumppaniksi kutsuminen on nätti tapa ilmaista, ettet ole vakavasti otettava edes seksuaalisesti...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en tällaisena 36-vuotiaana "fossiilina" voisi ikinä alentua sellaisiin tapaulusuhteisiin, joita näen päivittäin ympärilläni.
Ja tässä en siis tarkoita mitään puhelinnumeroiden vaihtamista baarissa tai "tavanomaista" treffailua, kuten joku virheellisesti yleistää, vaan juurikin sellaista vuosikausia kestävää löysässä hirressä roikottamista, jossa käytännössä seurustellaan mutta kuitenkaan ei seurustella vaan halutaan pitää kaikki ovet avoinna kaikelle. Toisella ilmeisesti vain kolahtaa enemmän kuin toisella.
Koko nykyinen tapailukulttuuri on mun mielestä vain sitoutumiskammoisten tekosyy seksikokemusten kartuttamiseksi. Ovela juoni itseasiassa. Siitähän on tullut nykyisin ihan normi.
Mikäs vika tuossa on jos molemmat tietää mikä on homman nimi? Itse en halua koskaan sitoutua keneenkään mutta olen kyllä asunut miehen kanssa yhdessä 7 vuotta. Molemmat on kuitenkin vapaita lähtemään koska siltä tuntuu, meillä ei ole pyrkimystä elinikäiseen parisuhteeseen kummallakaaan. Uskollisia ollaan kyllä toisillemme niin kauan kuin yhdessä ollaan. Mutta ei lupauksia eikä sitoumuksia, yhdessä vain niin kauan kuin se antaa enemmän kuin ottaa ja sitten seuraavaan kumppaniin.
yök. miksi et ota lemmikkiä?
en tiedä kumpi on säälittävämpää, tämä nykypäivän jenkkisöitynyt "deittikulttuuri" vai jo vanhemmat ihmiset jotka elävät vieläkin peterpan-vaihetta. Ei haluta sitoutua mihinkään mutta joku vierellä kuitenkin pitäisi olla..
Kun pienimunainen ja lahna kohtaavat, yhä uudestaan ja uudestaan, heillä on automatisoitunut tapa tavata - tämä eliminoi vastuun omista teoista, pelkistää sen kalenteriin sijoittuvaksi, kertaluonteiseksi tapahtumaksi, joka "yllättää" toistuvuudellaan kuin lumi talvella.
jotkut mt-potilat haluaa elää ikuisesti deittaillen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huono itsetunto ilmenee säälistä treffailuna, ja suhteeseen ajautumisena jännityshakuisuuden vuoksi, tylsyyden välttämiseksi... Kun ihminen ei hallitse itseään, hän ajautuu seksiin - mutta ei halua myöntää ajautuneensa suhteeseen. Tätä ristiriitaa kutsutaan tapailuksi.
Jos ilmoittaa tavailevansa jotakuta, se on ok max. 3-5 treffiä. Ellei sen perusteella osaa päättää, mitä haluaa, on harvinaisen hukassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Psykologisista syistä (traumoista) johtuen ajatus sitoutumisesta voi ahdistaa niin paljon, että suhteen kutsuminen tapailuksi voi tuoda psyykkistä helpotusta.
Jos ihmiselle on helppoa tunnistaa omat halunsa, ja kokee että ne on oikeita ("lupa olla mielipide"), hänellä ei ole suuria vaikeuksia muodostaa käsitystä itsestään suhteessa potentiaaliseen kumppaniin.
Mutta kun ihmisellä on ongelmallinen suhde omiin haluihinsa... hän ei kykene hahmottamaan itseään suhteessa toiseen selvästi. Se ilmenee sellaisena junnaavana "puolisuhteena", jossa ikään kuin suhteen (jonkun käsittämättömän olion) pitäisi päättää osapuoliensa puolesta. Kunnes rupeaa ahistamaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyse on myös arvojen puutteesta. Oma keho ei ole arvokas, sitä voi käyttää välineenä tylsyyttä vastaan. Tulevaisuudestaan ei tarvitse ottaa mitään vastuuta, kun kalenteri vain toistaa itseään.
Häpeällinen suhde, eli sellainen jossa kumppani ei ole missään suhteessa vakavasti otettava, voi olla hyväksikäyttämisen muoto omien mielialojen purkaamiseen, seksiä vastaan. Molemminpuolinen palvelu siis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en tällaisena 36-vuotiaana "fossiilina" voisi ikinä alentua sellaisiin tapaulusuhteisiin, joita näen päivittäin ympärilläni.
Ja tässä en siis tarkoita mitään puhelinnumeroiden vaihtamista baarissa tai "tavanomaista" treffailua, kuten joku virheellisesti yleistää, vaan juurikin sellaista vuosikausia kestävää löysässä hirressä roikottamista, jossa käytännössä seurustellaan mutta kuitenkaan ei seurustella vaan halutaan pitää kaikki ovet avoinna kaikelle. Toisella ilmeisesti vain kolahtaa enemmän kuin toisella.
Koko nykyinen tapailukulttuuri on mun mielestä vain sitoutumiskammoisten tekosyy seksikokemusten kartuttamiseksi. Ovela juoni itseasiassa. Siitähän on tullut nykyisin ihan normi.
Mikäs vika tuossa on jos molemmat tietää mikä on homman nimi? Itse en halua koskaan sitoutua keneenkään mutta olen kyllä asunut miehen kanssa yhdessä 7 vuotta. Molemmat on kuitenkin vapaita lähtemään koska siltä tuntuu, meillä ei ole pyrkimystä elinikäiseen parisuhteeseen kummallakaaan. Uskollisia ollaan kyllä toisillemme niin kauan kuin yhdessä ollaan. Mutta ei lupauksia eikä sitoumuksia, yhdessä vain niin kauan kuin se antaa enemmän kuin ottaa ja sitten seuraavaan kumppaniin.
Voisin kuvitella olevani tuollaisessa suhteessa ilman yhdessä asumista. Sen sijaan omasta kodista luopuminen, yhteisen hankkiminen, kaiken sumpliminen (kumpi siihen jää jos/kun erotaan vai myydäänkö se pois ja mitä jos silloin hinnat ovat alimmillaan jne), mahdollisesti suhteen takia toiselle paikkakunnalle muuttaminen ja työpaikan vaihtaminen olisivat kyllä liian isoja juttuja tehtäväksi tuollaisen suhteen takia.
Ja Pohojanmaalla tappaillaan xD
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en tällaisena 36-vuotiaana "fossiilina" voisi ikinä alentua sellaisiin tapaulusuhteisiin, joita näen päivittäin ympärilläni.
Ja tässä en siis tarkoita mitään puhelinnumeroiden vaihtamista baarissa tai "tavanomaista" treffailua, kuten joku virheellisesti yleistää, vaan juurikin sellaista vuosikausia kestävää löysässä hirressä roikottamista, jossa käytännössä seurustellaan mutta kuitenkaan ei seurustella vaan halutaan pitää kaikki ovet avoinna kaikelle. Toisella ilmeisesti vain kolahtaa enemmän kuin toisella.
Koko nykyinen tapailukulttuuri on mun mielestä vain sitoutumiskammoisten tekosyy seksikokemusten kartuttamiseksi. Ovela juoni itseasiassa. Siitähän on tullut nykyisin ihan normi.
Mikäs vika tuossa on jos molemmat tietää mikä on homman nimi? Itse en halua koskaan sitoutua keneenkään mutta olen kyllä asunut miehen kanssa yhdessä 7 vuotta. Molemmat on kuitenkin vapaita lähtemään koska siltä tuntuu, meillä ei ole pyrkimystä elinikäiseen parisuhteeseen kummallakaaan. Uskollisia ollaan kyllä toisillemme niin kauan kuin yhdessä ollaan. Mutta ei lupauksia eikä sitoumuksia, yhdessä vain niin kauan kuin se antaa enemmän kuin ottaa ja sitten seuraavaan kumppaniin.
yök. miksi et ota lemmikkiä?
en tiedä kumpi on säälittävämpää, tämä nykypäivän jenkkisöitynyt "deittikulttuuri" vai jo vanhemmat ihmiset jotka elävät vieläkin peterpan-vaihetta. Ei haluta sitoutua mihinkään mutta joku vierellä kuitenkin pitäisi olla..
Niin, mä olen tosiaan 46 v eli en ihan nuori. Enkä ymmärrä ollenkaan mikä ymmärrä ollenkaan miksi pitäisi sitoutua keneenkään, kun ei lapsiakaan ole eikä tule. Ja mun mies ja myös mun aiemmat kumppanit on olleet samoilla linjoilla, eli että ihminen ei ole luonnostaan yksiavioinen ja elämän varrella mieli voi muuttua siitä haluaako olla juuri tämän ihmisen kanssa vai jonkun muun, vai yksin kokonaan. Ja me hyväksymme sen että näin voi käydä emmekä näe sitä surullisena erona vaan normaalina elämän kulkuna, jossa vanha loppuu ja ehkä uutta alkaa. Jos haluan olla jonkun kanssa, olen. Jos en halua, en ole. Se on niinn yksinkertaista, eikä siihen liity mitään draamaa kun ei ole lupailtu kunnes kuolema erottaa tai ihannoida pysyvää parisuhdetta. Tämä on itselleni, ja nykyään monelle muullekin sopiva tapa elää, eikä siinä ole vikaa, kunhan tosiaan ketään ei huijata ja alussa jo tehdään selväksi että mitään hääkelloja on turha sitten mun kanssa haaveilla.
Peterpan vaihe on siinä mielessä loukkaava nimitys että se viittaa jonkinlaiseen yleiseen epäkypsyyteen ja ailahtelevuuteen. Mutta ei me, jotka ei haluta parisuhteita "kunnes kuolema erottaa" ihanteella, olla sen epäkypsempiä kuin muutkaan. Samoin kuin ne jotka haluaa pysyä sinkkuna kokonaan ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Ensiksi tutustutaan ts tapaillaan. Siihen ei kuulu seksi. Pianhan sitä huomaa kannattaako jatkaa. Hyväksi havaittu niin sitten seukataan.
Päinvastoin, "tapailu" tarkoittaa nykyisin pelkkiä p*notreffejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensiksi tutustutaan ts tapaillaan. Siihen ei kuulu seksi. Pianhan sitä huomaa kannattaako jatkaa. Hyväksi havaittu niin sitten seukataan.
Päinvastoin, "tapailu" tarkoittaa nykyisin pelkkiä p*notreffejä.
Tuotahan se on ollut viimeiset kolkyt vuotta.
Nykyisin sitten jää lapsetkin tekemättä koska yhteiskunta.
Välillä taisivat kutsua fuckbuddyiksi niitä joille soitetaan että tuu paneen. Nyt ei ole näkynyt ainakaan mediassa nimitystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en tällaisena 36-vuotiaana "fossiilina" voisi ikinä alentua sellaisiin tapaulusuhteisiin, joita näen päivittäin ympärilläni.
Ja tässä en siis tarkoita mitään puhelinnumeroiden vaihtamista baarissa tai "tavanomaista" treffailua, kuten joku virheellisesti yleistää, vaan juurikin sellaista vuosikausia kestävää löysässä hirressä roikottamista, jossa käytännössä seurustellaan mutta kuitenkaan ei seurustella vaan halutaan pitää kaikki ovet avoinna kaikelle. Toisella ilmeisesti vain kolahtaa enemmän kuin toisella.
Koko nykyinen tapailukulttuuri on mun mielestä vain sitoutumiskammoisten tekosyy seksikokemusten kartuttamiseksi. Ovela juoni itseasiassa. Siitähän on tullut nykyisin ihan normi.
Mikäs vika tuossa on jos molemmat tietää mikä on homman nimi? Itse en halua koskaan sitoutua keneenkään mutta olen kyllä asunut miehen kanssa yhdessä 7 vuotta. Molemmat on kuitenkin vapaita lähtemään koska siltä tuntuu, meillä ei ole pyrkimystä elinikäiseen parisuhteeseen kummallakaaan. Uskollisia ollaan kyllä toisillemme niin kauan kuin yhdessä ollaan. Mutta ei lupauksia eikä sitoumuksia, yhdessä vain niin kauan kuin se antaa enemmän kuin ottaa ja sitten seuraavaan kumppaniin.
Voisin kuvitella olevani tuollaisessa suhteessa ilman yhdessä asumista. Sen sijaan omasta kodista luopuminen, yhteisen hankkiminen, kaiken sumpliminen (kumpi siihen jää jos/kun erotaan vai myydäänkö se pois ja mitä jos silloin hinnat ovat alimmillaan jne), mahdollisesti suhteen takia toiselle paikkakunnalle muuttaminen ja työpaikan vaihtaminen olisivat kyllä liian isoja juttuja tehtäväksi tuollaisen suhteen takia.
Me muutimme yhteen melkein heti tavattuamme. Mies kuitenkin roikkui mun luona aina, ja mullla oli yksin 75 neliön tilat, joten tuntui tyhmältä että hän maksaisi vuokraa omasta luukustaan. Omistusasuntoa meillä ei ole kummallakaan koskaan ollut emmekä sellaista halua. Kummankaan ei ole tarvinnut vaihtaa paikkakuntaa tai työpaikkaa, tosin tuskin sekään olisi ongelma ollut, koska heti ensi näkemästä molemmat tunsivat sen verran syvää yhteenkuuluvuutta että tunne oli, että tästä tulee pitempi juttu. Voi tulla jopa loppuelämän mittainen, mutta se ei ole siis kummallekaan mikään ihanne eikä ole erityisen surullista jos ei tulekaan. Tiedä mitä viidenkympin villityksiä tässä vielä saadaan, jompikumpi tai molemmat. Tai sitten ei. Kaikki vaihtoehdot on auki.
Alue: Aihe vapaa
Minäkin voisin ryhtyä seksisuhteeseen, jossa tapaan miestä vain kerran kuukaudessa - mutta hän olisi RAKASTAJANI, seksikumppanini, ei mitään "tapailija".