Lue keskustelun säännöt.
Nykyajan tapailukulttuuri? Mitä ihmettä: ei seurustella vaan ainoastaan "tapaillaan"?
Nyt ihmetyttää.
Nimittäin tämä omituinen nykyajan tapailukulttuuri. Ei voida sanoa että seurustellaan vaan kierrellään asiaa lievemmällä "tapailu"-sanalla?
Miksi? Onko se seurustelu jotenkin liian sitovaa ja konkreettista? Parempi vaan "tapailla" jos sattuukin tulemaan parempi vastaan jonka kanssa haluaisikin sitten ihan oikeasti seurustella?
Eikö tällaisia tapailukavereita jotenkin töki tuntea olevansa seurusteluun kelpaamaton?
Kommentit (501)
Kamalaa on nykyaika. Aina nurkan takana muka odottaa vielä joku parempi, siksi ei uskalla panostaa mitään mihinkään suhteeseen josta tulisi ehkä se oikea. Kun vielä oikeampi voi tulla huomenna vastaan!
No oikeasti haetaan harhaa jota ei ole, iässä 40 v herätään siihen, että olisihan se perhekin ollut kiva, mutta juna meni jo. Loputonta tyhjää deittailua ilman tunteita, pelkkää masturbaatiota jonkun toisen kanssa. Loputon näennäinen valinnanvara ei tuokaan onnea, vaan ahdistusta ja mt-ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kamalaa on nykyaika. Aina nurkan takana muka odottaa vielä joku parempi, siksi ei uskalla panostaa mitään mihinkään suhteeseen josta tulisi ehkä se oikea. Kun vielä oikeampi voi tulla huomenna vastaan!
No oikeasti haetaan harhaa jota ei ole, iässä 40 v herätään siihen, että olisihan se perhekin ollut kiva, mutta juna meni jo. Loputonta tyhjää deittailua ilman tunteita, pelkkää masturbaatiota jonkun toisen kanssa. Loputon näennäinen valinnanvara ei tuokaan onnea, vaan ahdistusta ja mt-ongelmia.
Jep, ei uskalleta enää. Eikä se ratkaisu ole seksistä pidättäytyminen, se kun ei kerro suhteen tulevaisuudesta yhtään mitään. Mullakin on kariutunut suhde jossa pantattiin 6 kk, ja vuosikymmenten yhä onnellinen avioliitto alkoi seksillä ekoilla treffeillä, kun kiinnosti tarpeeksi, eikä pelännyt. Eikä jääty arpomaan, että kun tässä on niin oikea kuin realistisesti ihminen olla voi, löytyisikö se 100% täydellinen jostakin vielä huomenna.
Mutta odotelkaa te vaan sitä parempaa huomista. Tulee meileen mainos "free beer tomorrow", siinäpä odottelette parempaa huomista ja sitä vielä parempaa, loputtomiin :)
Mulle on hyvin riittänyt yksi ihminen kerralla, parissa viikossa tietää onko tuossa ainesta mihinkään, niin kiire ei ole että pitäisi pyörittää montaa kerralla. Tosin monen pyörittäjiä on aina ollut, eivät ole parsiuhdematreiaalia.
Vierailija kirjoitti:
Tapailu on "seksiseurustelua" ilman virallisen parisuhdeseurustelun sisältämiä velvollisuuksia, sitoutumisia tai rajoituksia.
Aiemmin useimmat sinkut kärvistelivät seksittömyydessä kun taas nykyisin tapailu mahdollistaa seksin.
Miten seurustelusta tulee "virallista"? Ja mjitä ovatkaan ne velvollisuudet, jotka seurusteluun sisältyy?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapailu on "seksiseurustelua" ilman virallisen parisuhdeseurustelun sisältämiä velvollisuuksia, sitoutumisia tai rajoituksia.
Aiemmin useimmat sinkut kärvistelivät seksittömyydessä kun taas nykyisin tapailu mahdollistaa seksin.Miten seurustelusta tulee "virallista"? Ja mjitä ovatkaan ne velvollisuudet, jotka seurusteluun sisältyy?
Uskollisuus, seurustellaan yhden kanssa kerrallaan. Ei tosin onnistu kaikilta.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen niin vanhanaikainen, etten pysty ymmärtämään tätä tapailukuviota. Siinähän tapaillaan useita ihmisiä samaan aikaan ja harrastetaan seksiäkin. Miten kukaan voi ajatella että tuosta lähtökohdasta voi syntyä mitään merkityksellistä ihmissuhdetta, kun jokainen tapailukaveri on yksi monien joukossa ja milloin tahansa vaihdettavissa parempaan? Eivätkö naiset enää tänä päivänä pidä itseään missään arvossa? Tyytyvät aivan iloisesti siihen että ovat vain yksi siellä miesten haaremissa, helposti korvattavissa ja vaihdettavissa parempaan. Eivätkö naiset enää tavoittele sitä, että mies haluaa juuri hänet eikä ketään muuta? Alusta asti!
Vanhanaikaisessa kuviossa tutustuttiin siihen ihmiseen juttelemalla. Ne puhelut saattoivat kestää tuntikausia. Treffeille mentiin siinä vaiheessa kun oltiin jo aika hyvin tutustuttu ja treffien tarkoituksena oli kai lähinnä selvittää, onko myös livenä molemminpuolista kemiaa ja vetovoimaa. Kyllä silloin todellakin ensimmäisten treffien jälkeen oli selvää, seurustellaanko vai ei. Jos tuntui siltä, ettei aleta seurustella, niin ei sitä hommaa alettu enää toisilla treffeillä pitkittämään. Ja aina oli alusta asti selvää puolin ja toisin, että kun on toisesta ihmisestä kiinnostunut ja haluaa tavata, niin ei siinä kummallakaan ollut mitään kolmansia osapuolia sotkemassa kuvioita. Eikä tarvinnut erikseen sopia, ettei tapailla muita, koska se oli itsestäänselvää ja oletusarvo.
Niin no, nykyisin tuo tuntikausien puhelimessa puhuminen tehdään yleensä niin, että mennään tapaamaan, vaikka kahville. Itse olen ihastunut ensimmäisillä treffeillä, mutta en kyllä tuntenut silloin ihmistä niin hyvin, että olisin tiennyt, johtaako juttu seurusteluun - ja haluanko lopulta itsekään juuri seurustelua hänen kanssaan. Joten kutsuisin alkuvaihetta tapailuksi, ihastumisesta huolimatta. Kemiaa siis oli. En itsekään kyllä hänet tavattuaan tapaillut enää muita, mutta en silti tehnyt mitään seurustelupäätöksiä ihan heti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapailu on "seksiseurustelua" ilman virallisen parisuhdeseurustelun sisältämiä velvollisuuksia, sitoutumisia tai rajoituksia.
Aiemmin useimmat sinkut kärvistelivät seksittömyydessä kun taas nykyisin tapailu mahdollistaa seksin.Miten seurustelusta tulee "virallista"? Ja mjitä ovatkaan ne velvollisuudet, jotka seurusteluun sisältyy?
Uskollisuus, seurustellaan yhden kanssa kerrallaan. Ei tosin onnistu kaikilta.
Millä lailla se on velvollisuus, ja miksi koet sen nimenomaan velvollisuutena? Itselläni se tulee vain sitä kautta, että kun olen riittävän kiinnostunut toisesta, ei vaan kiinnosta muut. Mutta en koe sen olevan mikään velvollisuus - ihan oma valinta se on.
Vierailija kirjoitti:
Kamalaa on nykyaika. Aina nurkan takana muka odottaa vielä joku parempi, siksi ei uskalla panostaa mitään mihinkään suhteeseen josta tulisi ehkä se oikea. Kun vielä oikeampi voi tulla huomenna vastaan!
No oikeasti haetaan harhaa jota ei ole, iässä 40 v herätään siihen, että olisihan se perhekin ollut kiva, mutta juna meni jo. Loputonta tyhjää deittailua ilman tunteita, pelkkää masturbaatiota jonkun toisen kanssa. Loputon näennäinen valinnanvara ei tuokaan onnea, vaan ahdistusta ja mt-ongelmia.
No jos kerran mitään tunteita ei ole ollut kenenkään kanssa, niin miksi olisi kannattanut aloittaa jonkun kanssa suhde? Ai niin joo, saadakseen perheen - eli ehdotat jotain järkiliiton kaltaista järjestelyä? Joo, ehkä se voi olla ratkaisu silloin, jos tosiaan se on ainoa keino saada lapsia, mutta eihän silloin se kumppani mikään Se Oikea ole, jos häneen ei ole edes ihastunut, saati että olisi vielä syvempiä tunteita.
Itse olen 40+ kahden lapsen äiti (ei tarvitse siis perheen perustamisen vuoksi tyytyä kehenkään) ja olen kyllä kaikki (harvat) suhteeni aloittanut vain siksi, etä olen ihastunut/rakastunut. Olen huomannut, että tosi harva ihminen oikeasti kolahtaa ja herättää niitä tunteita - ei ole kyse siitä, etten uskaltaisi tuntea - sillä silloin kun jostain kiinnostun ja ihastun, se on todella voimakas tunne. Oikeanlaisia tyyppejä vaan ei ihan hirveän usein tule vastaan. Joten minä ymmärrän kyllä sitä, ettei ihan tuosta noin vaan löydy sitä, jonka kanssa haluaa alkaa panostaa suhteeseen. Kun kuka tahansa vaan ei tunnu oikealta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapailu on "seksiseurustelua" ilman virallisen parisuhdeseurustelun sisältämiä velvollisuuksia, sitoutumisia tai rajoituksia.
Aiemmin useimmat sinkut kärvistelivät seksittömyydessä kun taas nykyisin tapailu mahdollistaa seksin.Miten seurustelusta tulee "virallista"? Ja mjitä ovatkaan ne velvollisuudet, jotka seurusteluun sisältyy?
Uskollisuus, seurustellaan yhden kanssa kerrallaan. Ei tosin onnistu kaikilta.
Millä lailla se on velvollisuus, ja miksi koet sen nimenomaan velvollisuutena? Itselläni se tulee vain sitä kautta, että kun olen riittävän kiinnostunut toisesta, ei vaan kiinnosta muut. Mutta en koe sen olevan mikään velvollisuus - ihan oma valinta se on.
No siksi että kahden kanssa seurustelu olisi heidän vedättämistään, hyväksikäyttöä joka ei ole mikään hyvän suhteen perusta.
Siitähän tapailussa on juuri kyse, ettei malta muutamaa viikkoa keskittyä vain yhteen kerrallaan, kun on muka niin kiire pariutua. Lopputulos on kuitenkin se, ettei koskaan oikein pariudu, koska juuri nurkan takana voi muka olla se megabeibe tai unelmien epärealistinen prinssi. Ainoa joka hyötyy, on joku nettideittisovellus.
Mutta jatkakaa toki pläräämistä :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, todellakin minusta seurustelu on jo paljon vakavampaa. En todellakaan voisi tehdä seurustelupäätöstä kahden treffien perusteella. Jos tapaan miehen esimerkiksi viisi kertaa, en kyllä mitenkään päin voisi sanoa tätä seurusteluksi. Tapailu on se vaihe, jossa vasta tutustutaan. Kyllä asiat ovat menneet näin silloin ennenkin. Silloin ei vain käyty treffeillä, vaan hengailtiin siellä kaveriporukoissa ja tutustuttiin siellä. Ei silloinkaan jonkun miehen kanssa pari keskustelua ja pari puhelua vielä olleet seurustelua.
Sähän olet hengannut nuorena mielenkiintoisissa kaveriporukoissa, jos ne on susta sama asia kuin nykypäivän tapailukulttuuri jossa kaikki nai kaikkia ristiin mutta kukaan ei sitoudu keneenkään.
No ennemmin herää kysymys, missä kaveriporukoissa nykyään naidaan ristiin yhtään sen enempää kuin ennenkään. Sinustako tapailu on ristiinnaimista?
Sitähän se tapailu monille just on, satunnaista seksiä vaihtuvien kumppanien kanssa koska ei haluta keskittyä tutustumaan yhteen ihmiseen kerrallaan. Oikeasti ei haluta edes tutustua ihmiseen vaan tapailun tarkoituksena on päästä tutustumaan haaroväliin ja kenties uudestaankin voidaan panna, mutta that's it.
Miksi pelkän seksin perässä juoksemiselle on pitänyt keksiä uusi ja korea nimi? Eihän tapailu eroa mitenkään häntäheikkien ja jakorasioiden yhdenyönjutuista jota tietty porukka on baareissa harrastanut iän kaiken.
Ai. Missä yhteydessä tätä toimintaa sitten kutsutaan tapailuksi sen sijaan, että puhuttaisiin ihan vain sinkkuelämästä tai irtoseksistä? Jos jonkun kanssa on vain pari kertaa seksiä, en kyllä kutsuisi tätä miksikään tapailuksi, vaan pariksi seksikerraksi? Jos ne kumppanit kuitenkin koko ajan vaihtuu ja niitä tulee lisää, niin eihän yhden ihmisen kanssa montaa seksi/tapaamiskertaa edes tule.
Tässä puhutaan nyt näköjään ihan erilaisista asioista, kun jotkut puhuvat jatkuvasti vaihtuvista kumppaneista ja kuitenkin samalla puhutaan löyhässä hirressä roikottamisesta ja vuosikausia kestäneestä tiiviistä yhdessäolosta. Miten ne kumppanit siis jatkuvasti vaihtuvat, jos esimerkiksi käytännössä asutaan yhdessä, niin kuin tuolla jossain kommentissa sanottiin?
No eikö tapailu just ole sitä sinkkuelämää kun nimenomaan ei olla, eikä haluta olla, parisuhteessa kenenkään kanssa? Samoin irtoseksi, eikö se just ole sinkkujen tapailua seksin merkeissä? Ei vaihtuvat kumppanit, löysässä hirressä roikottaminen ja vuosikausien yhdessäolokaan ole toisiaan poissulkevia asioita. Päinvastoin, jopa yksi ja sama ihminen voi tehdä noita kaikkia ja jopa samaan aikaan. Ainut mikä näitä kaikkia vaihtuvia termejä yhdistää on seksi. Sitä pitää saada heti ja mahdollisimman monelta, millään muulla ei nykypäivänä näytä olevan mitään merkitystä.
Ei ihmekään että nykyään on mielenterveysongelmia. Hyvin harva voi harrastaa seksiä satunnaisten vastaantulijoiden kanssa ilman ongelmia. Harmi vain, että ne ongelmat alkavat oireilla vasta vuosien päästä ja vahinko on jo tapahtunut. Tähän kun vielä yhdistää runsaan päihteilyn, niin lopputuloksena on sellainen keitos että sen lusikoimisen jättäisi kokkaaja mielellään väliin.
Kai tapailu voi sitäkin tarkoittaa. Minulle se tarkoittaa ihan alkuvaihetta, joko johtaa seurusteluun tai sitten ei. Tosin itse en tapaile samaan aikaan muita, koska tapailen vain, jos toinen on riittävän kiinnostavan tuntuinen ja en jaksa alkaa tapailla, jos en tunne mitään kipinää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kamalaa on nykyaika. Aina nurkan takana muka odottaa vielä joku parempi, siksi ei uskalla panostaa mitään mihinkään suhteeseen josta tulisi ehkä se oikea. Kun vielä oikeampi voi tulla huomenna vastaan!
No oikeasti haetaan harhaa jota ei ole, iässä 40 v herätään siihen, että olisihan se perhekin ollut kiva, mutta juna meni jo. Loputonta tyhjää deittailua ilman tunteita, pelkkää masturbaatiota jonkun toisen kanssa. Loputon näennäinen valinnanvara ei tuokaan onnea, vaan ahdistusta ja mt-ongelmia.
No jos kerran mitään tunteita ei ole ollut kenenkään kanssa, niin miksi olisi kannattanut aloittaa jonkun kanssa suhde? Ai niin joo, saadakseen perheen - eli ehdotat jotain järkiliiton kaltaista järjestelyä? Joo, ehkä se voi olla ratkaisu silloin, jos tosiaan se on ainoa keino saada lapsia, mutta eihän silloin se kumppani mikään Se Oikea ole, jos häneen ei ole edes ihastunut, saati että olisi vielä syvempiä tunteita.
Itse olen 40+ kahden lapsen äiti (ei tarvitse siis perheen perustamisen vuoksi tyytyä kehenkään) ja olen kyllä kaikki (harvat) suhteeni aloittanut vain siksi, etä olen ihastunut/rakastunut. Olen huomannut, että tosi harva ihminen oikeasti kolahtaa ja herättää niitä tunteita - ei ole kyse siitä, etten uskaltaisi tuntea - sillä silloin kun jostain kiinnostun ja ihastun, se on todella voimakas tunne. Oikeanlaisia tyyppejä vaan ei ihan hirveän usein tule vastaan. Joten minä ymmärrän kyllä sitä, ettei ihan tuosta noin vaan löydy sitä, jonka kanssa haluaa alkaa panostaa suhteeseen. Kun kuka tahansa vaan ei tunnu oikealta.
En lainkaan tarkoittanut että pitää tyytyä, ei pidä. Mutta realisti pitää olla, tajuta että täydellistä ihmistä ei ole. Sillä tavalla että loputtomiin vaan hylkää ne joista voisi tulla jotakin jos niille edes antaisi oikean tilaisuuden, koska vielä parempi ehkä tulee "markkinoille" huomenna. Kun monen kanssa yhtä aikaa säätämällä jää pelkkä luu käteen, se pelkkä helppo seksi menettää viehätyksensä aika pian, kun se on tyhjää.
Tunnen pari tämmöistä, plarataan nettiä, kaikissa on vika (itse on toki virheetön), ikää on 40+ ja tosissaan veetuttaa että on jäänyt sinne deittailutasolle, kun muilla on perheet ja vakaat suhteet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapailu on "seksiseurustelua" ilman virallisen parisuhdeseurustelun sisältämiä velvollisuuksia, sitoutumisia tai rajoituksia.
Aiemmin useimmat sinkut kärvistelivät seksittömyydessä kun taas nykyisin tapailu mahdollistaa seksin.Miten seurustelusta tulee "virallista"? Ja mjitä ovatkaan ne velvollisuudet, jotka seurusteluun sisältyy?
Uskollisuus, seurustellaan yhden kanssa kerrallaan. Ei tosin onnistu kaikilta.
Millä lailla se on velvollisuus, ja miksi koet sen nimenomaan velvollisuutena? Itselläni se tulee vain sitä kautta, että kun olen riittävän kiinnostunut toisesta, ei vaan kiinnosta muut. Mutta en koe sen olevan mikään velvollisuus - ihan oma valinta se on.
No siksi että kahden kanssa seurustelu olisi heidän vedättämistään, hyväksikäyttöä joka ei ole mikään hyvän suhteen perusta.
Siitähän tapailussa on juuri kyse, ettei malta muutamaa viikkoa keskittyä vain yhteen kerrallaan, kun on muka niin kiire pariutua. Lopputulos on kuitenkin se, ettei koskaan oikein pariudu, koska juuri nurkan takana voi muka olla se megabeibe tai unelmien epärealistinen prinssi. Ainoa joka hyötyy, on joku nettideittisovellus.
Mutta jatkakaa toki pläräämistä :)
En nyt tajua mitä tarkoitat. Ei tapailu automaattisesti tarkoita sitä, että tapaillaan muitakin. Joillekin selkeästi kyllä, mutta ei kaikille. Ja edelleen ihmettelen käytettyä sanavalintaa "velvollisuus". En ole kanssasi eri mieltä siitä, että toisen vedättäminen on väärin ja samanaikainen seurustelu kahden kanssa ei ole oikein (ellei juttu ole kaikkien osapuolien mielestä ok, esim. avoin suhde tai polyamoria - jos kaikki haluavat sitä, niin silloin se ei ole väärin eikä vedättämistä).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun mistään ei osata ottaa vastuuta niin ei myöskään parisuhteesta. Lasten kasvatus mennyt väärään suuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kamalaa on nykyaika. Aina nurkan takana muka odottaa vielä joku parempi, siksi ei uskalla panostaa mitään mihinkään suhteeseen josta tulisi ehkä se oikea. Kun vielä oikeampi voi tulla huomenna vastaan!
No oikeasti haetaan harhaa jota ei ole, iässä 40 v herätään siihen, että olisihan se perhekin ollut kiva, mutta juna meni jo. Loputonta tyhjää deittailua ilman tunteita, pelkkää masturbaatiota jonkun toisen kanssa. Loputon näennäinen valinnanvara ei tuokaan onnea, vaan ahdistusta ja mt-ongelmia.
No jos kerran mitään tunteita ei ole ollut kenenkään kanssa, niin miksi olisi kannattanut aloittaa jonkun kanssa suhde? Ai niin joo, saadakseen perheen - eli ehdotat jotain järkiliiton kaltaista järjestelyä? Joo, ehkä se voi olla ratkaisu silloin, jos tosiaan se on ainoa keino saada lapsia, mutta eihän silloin se kumppani mikään Se Oikea ole, jos häneen ei ole edes ihastunut, saati että olisi vielä syvempiä tunteita.
Itse olen 40+ kahden lapsen äiti (ei tarvitse siis perheen perustamisen vuoksi tyytyä kehenkään) ja olen kyllä kaikki (harvat) suhteeni aloittanut vain siksi, etä olen ihastunut/rakastunut. Olen huomannut, että tosi harva ihminen oikeasti kolahtaa ja herättää niitä tunteita - ei ole kyse siitä, etten uskaltaisi tuntea - sillä silloin kun jostain kiinnostun ja ihastun, se on todella voimakas tunne. Oikeanlaisia tyyppejä vaan ei ihan hirveän usein tule vastaan. Joten minä ymmärrän kyllä sitä, ettei ihan tuosta noin vaan löydy sitä, jonka kanssa haluaa alkaa panostaa suhteeseen. Kun kuka tahansa vaan ei tunnu oikealta.
En lainkaan tarkoittanut että pitää tyytyä, ei pidä. Mutta realisti pitää olla, tajuta että täydellistä ihmistä ei ole. Sillä tavalla että loputtomiin vaan hylkää ne joista voisi tulla jotakin jos niille edes antaisi oikean tilaisuuden, koska vielä parempi ehkä tulee "markkinoille" huomenna. Kun monen kanssa yhtä aikaa säätämällä jää pelkkä luu käteen, se pelkkä helppo seksi menettää viehätyksensä aika pian, kun se on tyhjää.
Tunnen pari tämmöistä, plarataan nettiä, kaikissa on vika (itse on toki virheetön), ikää on 40+ ja tosissaan veetuttaa että on jäänyt sinne deittailutasolle, kun muilla on perheet ja vakaat suhteet.
Sekoitat nyt kaksi asiaa. Täydellistä ihmistä ei ehkä ole, mutta sellainen ihminen voi kyllä olla, joka tuntuu täydelliseltä ihmiseltä itselle. Eli joku ihmisenä epätäydellinen tuntuu täydelliseltä kumppanilta silloin, kun kemia ja vetovoima on riittävän suurta, kun synkkaa tarpeeksi hyvin ja kun toisen kanssa vaan on todella hyvä olla - kun ei tunnu enää siltä, että ihan hyvin siinä voisi olla joku toinenkin. Kyllähän varmasti monen kanssa jutusta voisi tulla "jotakin", jos antaisi tilaisuuden, mutta jokaisen kanssa se "jotakin" ei ole tuo kuvaamani tunne siitä, että on juuri oikean ihmisen kanssa.
Minä voisin hyvinkin olla tuollainen, jos deittailisin, että melkein kaikissa tuntuisi olevan jokin "vika". Pääsääntöisesti se vika olisi juuri se, ettei vaan tule oikeanlaista fiilistä. Kyllähän mukavia hengailukavereita löytyisi varmaan paljonkin, mutta jos intohimoa ja sielunkumppanuutta kaipaa, niitä ei ihan yhtenään tule vastaan. Kyllä itse ainakin mieluummin etsisin vaikka vähän pitempään sitä sielunkumppanuutta kuin alkaisin katsoa jonkun "ihan kivan ja periaatteessa paperilla oikein hyvän" kanssa, voisiko jutusta tulla "edes jotain".
Veikkaan, että nuo tuttusi, jotka hylkäävät deittejä oudolta kuulostavista syistä, eivät vain osaa sanoittaa sitä, mikä oikeasti tökkii. Jos kohdalle tulee oikea ihminen, ei ehkä haittaa enää ne samat "virheet", mutta silloin kun tilanne on, että toinen ei vaan sytytä, saattaa yrittää muille antaa jonkin konkreettisen "syyn" sille, miksi paperilla hyvänkuuloinen ei sitten kelpaakaan. Useinhan kyse on vain siltä, että tavatessa toinen tuntuu vain kaverilta tai kuin olisi työkaverin kanssa kahvilla, eikä tunnu yhtään siltä, että mitään romanttista tai seksuaalista voisi olla. Silloin ihminen voi itsekin alkaa nähdä kaikenlaisia "vikoja", joilla selittää samalla itselleenkin, miksi toinen ei nappaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole lukenut ketjua, mutta mitä tulee otsikkoon "nykyajan tapailukulttuuri", niin eipä sitä esim. 80-luvullakaan heti ensitapaamisen jälkeen puhuttu seurustelusta. Sitä kerrottiin kavereille ja myöhemmin ehkä vanhemmillekin, että "olen tavannut yhden kivan tyypin, me on nyt tavattu muutaman kerran" ja jatkettiin jotenkin tyyliin "katsotaan mitä tästä tulee" (en nyt enää tarkalleen muista 30-40 vuoden takaisia asioita).
Se on sellaista aivovoimistelua että kyse ei ole pettämisestä vaikka on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kamalaa on nykyaika. Aina nurkan takana muka odottaa vielä joku parempi, siksi ei uskalla panostaa mitään mihinkään suhteeseen josta tulisi ehkä se oikea. Kun vielä oikeampi voi tulla huomenna vastaan!
No oikeasti haetaan harhaa jota ei ole, iässä 40 v herätään siihen, että olisihan se perhekin ollut kiva, mutta juna meni jo. Loputonta tyhjää deittailua ilman tunteita, pelkkää masturbaatiota jonkun toisen kanssa. Loputon näennäinen valinnanvara ei tuokaan onnea, vaan ahdistusta ja mt-ongelmia.
No jos kerran mitään tunteita ei ole ollut kenenkään kanssa, niin miksi olisi kannattanut aloittaa jonkun kanssa suhde? Ai niin joo, saadakseen perheen - eli ehdotat jotain järkiliiton kaltaista järjestelyä? Joo, ehkä se voi olla ratkaisu silloin, jos tosiaan se on ainoa keino saada lapsia, mutta eihän silloin se kumppani mikään Se Oikea ole, jos häneen ei ole edes ihastunut, saati että olisi vielä syvempiä tunteita.
Itse olen 40+ kahden lapsen äiti (ei tarvitse siis perheen perustamisen vuoksi tyytyä kehenkään) ja olen kyllä kaikki (harvat) suhteeni aloittanut vain siksi, etä olen ihastunut/rakastunut. Olen huomannut, että tosi harva ihminen oikeasti kolahtaa ja herättää niitä tunteita - ei ole kyse siitä, etten uskaltaisi tuntea - sillä silloin kun jostain kiinnostun ja ihastun, se on todella voimakas tunne. Oikeanlaisia tyyppejä vaan ei ihan hirveän usein tule vastaan. Joten minä ymmärrän kyllä sitä, ettei ihan tuosta noin vaan löydy sitä, jonka kanssa haluaa alkaa panostaa suhteeseen. Kun kuka tahansa vaan ei tunnu oikealta.
En lainkaan tarkoittanut että pitää tyytyä, ei pidä. Mutta realisti pitää olla, tajuta että täydellistä ihmistä ei ole. Sillä tavalla että loputtomiin vaan hylkää ne joista voisi tulla jotakin jos niille edes antaisi oikean tilaisuuden, koska vielä parempi ehkä tulee "markkinoille" huomenna. Kun monen kanssa yhtä aikaa säätämällä jää pelkkä luu käteen, se pelkkä helppo seksi menettää viehätyksensä aika pian, kun se on tyhjää.
Tunnen pari tämmöistä, plarataan nettiä, kaikissa on vika (itse on toki virheetön), ikää on 40+ ja tosissaan veetuttaa että on jäänyt sinne deittailutasolle, kun muilla on perheet ja vakaat suhteet.
Sekoitat nyt kaksi asiaa. Täydellistä ihmistä ei ehkä ole, mutta sellainen ihminen voi kyllä olla, joka tuntuu täydelliseltä ihmiseltä itselle. Eli joku ihmisenä epätäydellinen tuntuu täydelliseltä kumppanilta silloin, kun kemia ja vetovoima on riittävän suurta, kun synkkaa tarpeeksi hyvin ja kun toisen kanssa vaan on todella hyvä olla - kun ei tunnu enää siltä, että ihan hyvin siinä voisi olla joku toinenkin. Kyllähän varmasti monen kanssa jutusta voisi tulla "jotakin", jos antaisi tilaisuuden, mutta jokaisen kanssa se "jotakin" ei ole tuo kuvaamani tunne siitä, että on juuri oikean ihmisen kanssa.
Minä voisin hyvinkin olla tuollainen, jos deittailisin, että melkein kaikissa tuntuisi olevan jokin "vika". Pääsääntöisesti se vika olisi juuri se, ettei vaan tule oikeanlaista fiilistä. Kyllähän mukavia hengailukavereita löytyisi varmaan paljonkin, mutta jos intohimoa ja sielunkumppanuutta kaipaa, niitä ei ihan yhtenään tule vastaan. Kyllä itse ainakin mieluummin etsisin vaikka vähän pitempään sitä sielunkumppanuutta kuin alkaisin katsoa jonkun "ihan kivan ja periaatteessa paperilla oikein hyvän" kanssa, voisiko jutusta tulla "edes jotain".
Veikkaan, että nuo tuttusi, jotka hylkäävät deittejä oudolta kuulostavista syistä, eivät vain osaa sanoittaa sitä, mikä oikeasti tökkii. Jos kohdalle tulee oikea ihminen, ei ehkä haittaa enää ne samat "virheet", mutta silloin kun tilanne on, että toinen ei vaan sytytä, saattaa yrittää muille antaa jonkin konkreettisen "syyn" sille, miksi paperilla hyvänkuuloinen ei sitten kelpaakaan. Useinhan kyse on vain siltä, että tavatessa toinen tuntuu vain kaverilta tai kuin olisi työkaverin kanssa kahvilla, eikä tunnu yhtään siltä, että mitään romanttista tai seksuaalista voisi olla. Silloin ihminen voi itsekin alkaa nähdä kaikenlaisia "vikoja", joilla selittää samalla itselleenkin, miksi toinen ei nappaa.
Etenkin nettideittailussa tutustuminen alkaa väärästä päästä: ensin tutustutaan ihmisen ajatuksiin ja vasta sitten katsotaan, kohtaavatko myös kemiat. Tinderissä tahti on kai nopeampi, siinä ei ilmeisesti paljon tutustuta ajatuksiin, mutta siinäkin kohtaaminen alkaa kuvasta ja tekstistä, mitkä eivät kerro mitään kemioista.
Oli ennenkin kirjeenvaihtoilmoituksia ja sitä kautta tavattiin ihmisiä, mutta suurin osa kohtaamisista tapahtui livenä. Ensin heräsi kiinnostus sitä todellista ihmistä kohtaan; hänet oli jo rekisteröity puoleensavetävänä ja kiinnostavana, "kemiat olivat kohdanneet". Vasta sen jälkeen alettiin tutustua siihen, millainen hän on. Usein tuli pettymyksiä, mutta harvemmin niin päin, että jo puoleensavetäväksi ja haluttavaksi koettu ihminen olisi yhtäkkiä muuttunut fyysisesti ei-haluttavaksi.
Nyt treffaillaan kriteerilistojen kanssa ja löydetään paperilla sopivia, mutta se kaikkein tärkein eli ihastuminen ei synny, koska kemiat eivät kohtaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kamalaa on nykyaika. Aina nurkan takana muka odottaa vielä joku parempi, siksi ei uskalla panostaa mitään mihinkään suhteeseen josta tulisi ehkä se oikea. Kun vielä oikeampi voi tulla huomenna vastaan!
No oikeasti haetaan harhaa jota ei ole, iässä 40 v herätään siihen, että olisihan se perhekin ollut kiva, mutta juna meni jo. Loputonta tyhjää deittailua ilman tunteita, pelkkää masturbaatiota jonkun toisen kanssa. Loputon näennäinen valinnanvara ei tuokaan onnea, vaan ahdistusta ja mt-ongelmia.
No jos kerran mitään tunteita ei ole ollut kenenkään kanssa, niin miksi olisi kannattanut aloittaa jonkun kanssa suhde? Ai niin joo, saadakseen perheen - eli ehdotat jotain järkiliiton kaltaista järjestelyä? Joo, ehkä se voi olla ratkaisu silloin, jos tosiaan se on ainoa keino saada lapsia, mutta eihän silloin se kumppani mikään Se Oikea ole, jos häneen ei ole edes ihastunut, saati että olisi vielä syvempiä tunteita.
Itse olen 40+ kahden lapsen äiti (ei tarvitse siis perheen perustamisen vuoksi tyytyä kehenkään) ja olen kyllä kaikki (harvat) suhteeni aloittanut vain siksi, etä olen ihastunut/rakastunut. Olen huomannut, että tosi harva ihminen oikeasti kolahtaa ja herättää niitä tunteita - ei ole kyse siitä, etten uskaltaisi tuntea - sillä silloin kun jostain kiinnostun ja ihastun, se on todella voimakas tunne. Oikeanlaisia tyyppejä vaan ei ihan hirveän usein tule vastaan. Joten minä ymmärrän kyllä sitä, ettei ihan tuosta noin vaan löydy sitä, jonka kanssa haluaa alkaa panostaa suhteeseen. Kun kuka tahansa vaan ei tunnu oikealta.
En lainkaan tarkoittanut että pitää tyytyä, ei pidä. Mutta realisti pitää olla, tajuta että täydellistä ihmistä ei ole. Sillä tavalla että loputtomiin vaan hylkää ne joista voisi tulla jotakin jos niille edes antaisi oikean tilaisuuden, koska vielä parempi ehkä tulee "markkinoille" huomenna. Kun monen kanssa yhtä aikaa säätämällä jää pelkkä luu käteen, se pelkkä helppo seksi menettää viehätyksensä aika pian, kun se on tyhjää.
Tunnen pari tämmöistä, plarataan nettiä, kaikissa on vika (itse on toki virheetön), ikää on 40+ ja tosissaan veetuttaa että on jäänyt sinne deittailutasolle, kun muilla on perheet ja vakaat suhteet.
Sekoitat nyt kaksi asiaa. Täydellistä ihmistä ei ehkä ole, mutta sellainen ihminen voi kyllä olla, joka tuntuu täydelliseltä ihmiseltä itselle. Eli joku ihmisenä epätäydellinen tuntuu täydelliseltä kumppanilta silloin, kun kemia ja vetovoima on riittävän suurta, kun synkkaa tarpeeksi hyvin ja kun toisen kanssa vaan on todella hyvä olla - kun ei tunnu enää siltä, että ihan hyvin siinä voisi olla joku toinenkin. Kyllähän varmasti monen kanssa jutusta voisi tulla "jotakin", jos antaisi tilaisuuden, mutta jokaisen kanssa se "jotakin" ei ole tuo kuvaamani tunne siitä, että on juuri oikean ihmisen kanssa.
Minä voisin hyvinkin olla tuollainen, jos deittailisin, että melkein kaikissa tuntuisi olevan jokin "vika". Pääsääntöisesti se vika olisi juuri se, ettei vaan tule oikeanlaista fiilistä. Kyllähän mukavia hengailukavereita löytyisi varmaan paljonkin, mutta jos intohimoa ja sielunkumppanuutta kaipaa, niitä ei ihan yhtenään tule vastaan. Kyllä itse ainakin mieluummin etsisin vaikka vähän pitempään sitä sielunkumppanuutta kuin alkaisin katsoa jonkun "ihan kivan ja periaatteessa paperilla oikein hyvän" kanssa, voisiko jutusta tulla "edes jotain".
Veikkaan, että nuo tuttusi, jotka hylkäävät deittejä oudolta kuulostavista syistä, eivät vain osaa sanoittaa sitä, mikä oikeasti tökkii. Jos kohdalle tulee oikea ihminen, ei ehkä haittaa enää ne samat "virheet", mutta silloin kun tilanne on, että toinen ei vaan sytytä, saattaa yrittää muille antaa jonkin konkreettisen "syyn" sille, miksi paperilla hyvänkuuloinen ei sitten kelpaakaan. Useinhan kyse on vain siltä, että tavatessa toinen tuntuu vain kaverilta tai kuin olisi työkaverin kanssa kahvilla, eikä tunnu yhtään siltä, että mitään romanttista tai seksuaalista voisi olla. Silloin ihminen voi itsekin alkaa nähdä kaikenlaisia "vikoja", joilla selittää samalla itselleenkin, miksi toinen ei nappaa.
Etenkin nettideittailussa tutustuminen alkaa väärästä päästä: ensin tutustutaan ihmisen ajatuksiin ja vasta sitten katsotaan, kohtaavatko myös kemiat. Tinderissä tahti on kai nopeampi, siinä ei ilmeisesti paljon tutustuta ajatuksiin, mutta siinäkin kohtaaminen alkaa kuvasta ja tekstistä, mitkä eivät kerro mitään kemioista.
Oli ennenkin kirjeenvaihtoilmoituksia ja sitä kautta tavattiin ihmisiä, mutta suurin osa kohtaamisista tapahtui livenä. Ensin heräsi kiinnostus sitä todellista ihmistä kohtaan; hänet oli jo rekisteröity puoleensavetävänä ja kiinnostavana, "kemiat olivat kohdanneet". Vasta sen jälkeen alettiin tutustua siihen, millainen hän on. Usein tuli pettymyksiä, mutta harvemmin niin päin, että jo puoleensavetäväksi ja haluttavaksi koettu ihminen olisi yhtäkkiä muuttunut fyysisesti ei-haluttavaksi.
Nyt treffaillaan kriteerilistojen kanssa ja löydetään paperilla sopivia, mutta se kaikkein tärkein eli ihastuminen ei synny, koska kemiat eivät kohtaa.
Mihin perustuu ajatuksesi siitä, että treffaillaan kriteerilistojen kanssa? Minua joskus joku syytti siitä, että minulla on kriteerilista, enkä anna mahdollisuutta aidolle kohtaamiselle. Tämä liittyi siihen, että esim. tietyt ulkonäölliset ominaisuudet olivat ehdoton ei - mutta jos kerran tiedän, että ne ovat minulle seksuaalisesti turn off, tai en voisi tuntea seksuaalista halua ihmiseen, jolla nämä ominaisuudet on, niin lienee loogista, että karsin nämä heti pois. Itse toivon kumppanilta samanlaista arvomaailmaa, joten jos ilmoituksessa on viitteitä tähän, se on plussaa, mutta jos ilmoituksesta käy ilmi, että tärkeissä asioissa ollaan eri linjoilla, totta kai skippaan.
Itseäni vähän rasittaa se, että heti jos ihminen tietää millaisen ihmisen kanssa haluaisi olla, syytellään kriteerilistasta, että ei anneta mahdollisuuksia kaikenlaisille ihmisille. Mutta miksi pitäisi? Hyvin todennäköisesti se, jonka kanssa kemiat kohtaavat, olisi myös paperilla sopiva - mutta jokainen paperilla sopiva ei ole se, jonka kanssa kemiat kohtaavat.
Vierailija kirjoitti:
En ole lukenut ketjua, mutta mitä tulee otsikkoon "nykyajan tapailukulttuuri", niin eipä sitä esim. 80-luvullakaan heti ensitapaamisen jälkeen puhuttu seurustelusta. Sitä kerrottiin kavereille ja myöhemmin ehkä vanhemmillekin, että "olen tavannut yhden kivan tyypin, me on nyt tavattu muutaman kerran" ja jatkettiin jotenkin tyyliin "katsotaan mitä tästä tulee" (en nyt enää tarkalleen muista 30-40 vuoden takaisia asioita).
Kyllä, mutta silloin annettiin mahdollisuus yhdelle kerrallaan, tapailuhan ei sido yhteen, vaan samaan aikaan tapaillaan montaa ihmistä. Ei ihme, että menee vertailemiseksi listojen kanssa, eikä kukaan oikein kolahda, hyvin harva ihminen ihastuu yhteen samalla kun panee toista/toisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole lukenut ketjua, mutta mitä tulee otsikkoon "nykyajan tapailukulttuuri", niin eipä sitä esim. 80-luvullakaan heti ensitapaamisen jälkeen puhuttu seurustelusta. Sitä kerrottiin kavereille ja myöhemmin ehkä vanhemmillekin, että "olen tavannut yhden kivan tyypin, me on nyt tavattu muutaman kerran" ja jatkettiin jotenkin tyyliin "katsotaan mitä tästä tulee" (en nyt enää tarkalleen muista 30-40 vuoden takaisia asioita).
Kyllä, mutta silloin annettiin mahdollisuus yhdelle kerrallaan, tapailuhan ei sido yhteen, vaan samaan aikaan tapaillaan montaa ihmistä. Ei ihme, että menee vertailemiseksi listojen kanssa, eikä kukaan oikein kolahda, hyvin harva ihminen ihastuu yhteen samalla kun panee toista/toisia.
Taidat nyt tahallasi kärjistää nykypäivän osalta...
Ymmärrän muidenkin tapailun, jos tapailuvaihe tosiaan kestää kuukausikaupalla. Silloin kuulostaa siltä, etei varsinaisesti olla kiinnostuneita, vaan ainoastaan "katsellaan", heräisikö romanttinen ja eroottinen kiinnostus ajan kanssa. Itse olen jotenkin olettanut tapaamisvaiheen olevan lyhyt. Itse esim. tapasin seurustelukumppanini deittisivustolla. Ekoilla treffeillä oli jo jonkinasteista ihastumista, joten ei enää tuntunut kiinnostavalta mennä tapaamaan muita, kun halusin katsoa tämän kortin ja mihin se johtaa. Miellän tapailuksi sen muutamien ekojen treffien vaiheen.