Lue keskustelun säännöt.
Nykyajan tapailukulttuuri? Mitä ihmettä: ei seurustella vaan ainoastaan "tapaillaan"?
Nyt ihmetyttää.
Nimittäin tämä omituinen nykyajan tapailukulttuuri. Ei voida sanoa että seurustellaan vaan kierrellään asiaa lievemmällä "tapailu"-sanalla?
Miksi? Onko se seurustelu jotenkin liian sitovaa ja konkreettista? Parempi vaan "tapailla" jos sattuukin tulemaan parempi vastaan jonka kanssa haluaisikin sitten ihan oikeasti seurustella?
Eikö tällaisia tapailukavereita jotenkin töki tuntea olevansa seurusteluun kelpaamaton?
Kommentit (501)
Tapailuvaiheessa oleminen ei tietenkään velvoita mihinkään, mutta erään kerran toinen osapuoli kertoili avoimesti monista kumppanivaihtoehdoistaan ja se oli kyllä melkoinen turn off. Erityisesti, kun itse on kiinnostunut tutustumaan yhteen ihmiseen kerrallaan ja hän ilmoitti, että hänellä on haussa vain vakava suhde.
M28
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en tällaisena 36-vuotiaana "fossiilina" voisi ikinä alentua sellaisiin tapaulusuhteisiin, joita näen päivittäin ympärilläni.
Ja tässä en siis tarkoita mitään puhelinnumeroiden vaihtamista baarissa tai "tavanomaista" treffailua, kuten joku virheellisesti yleistää, vaan juurikin sellaista vuosikausia kestävää löysässä hirressä roikottamista, jossa käytännössä seurustellaan mutta kuitenkaan ei seurustella vaan halutaan pitää kaikki ovet avoinna kaikelle. Toisella ilmeisesti vain kolahtaa enemmän kuin toisella.
Koko nykyinen tapailukulttuuri on mun mielestä vain sitoutumiskammoisten tekosyy seksikokemusten kartuttamiseksi. Ovela juoni itseasiassa. Siitähän on tullut nykyisin ihan normi.
Mikäs vika tuossa on jos molemmat tietää mikä on homman nimi? Itse en halua koskaan sitoutua keneenkään mutta olen kyllä asunut miehen kanssa yhdessä 7 vuotta. Molemmat on kuitenkin vapaita lähtemään koska siltä tuntuu, meillä ei ole pyrkimystä elinikäiseen parisuhteeseen kummallakaaan. Uskollisia ollaan kyllä toisillemme niin kauan kuin yhdessä ollaan. Mutta ei lupauksia eikä sitoumuksia, yhdessä vain niin kauan kuin se antaa enemmän kuin ottaa ja sitten seuraavaan kumppaniin.
yök. miksi et ota lemmikkiä?
en tiedä kumpi on säälittävämpää, tämä nykypäivän jenkkisöitynyt "deittikulttuuri" vai jo vanhemmat ihmiset jotka elävät vieläkin peterpan-vaihetta. Ei haluta sitoutua mihinkään mutta joku vierellä kuitenkin pitäisi olla..
Niin, mä olen tosiaan 46 v eli en ihan nuori. Enkä ymmärrä ollenkaan mikä ymmärrä ollenkaan miksi pitäisi sitoutua keneenkään, kun ei lapsiakaan ole eikä tule. Ja mun mies ja myös mun aiemmat kumppanit on olleet samoilla linjoilla, eli että ihminen ei ole luonnostaan yksiavioinen ja elämän varrella mieli voi muuttua siitä haluaako olla juuri tämän ihmisen kanssa vai jonkun muun, vai yksin kokonaan. Ja me hyväksymme sen että näin voi käydä emmekä näe sitä surullisena erona vaan normaalina elämän kulkuna, jossa vanha loppuu ja ehkä uutta alkaa. Jos haluan olla jonkun kanssa, olen. Jos en halua, en ole. Se on niinn yksinkertaista, eikä siihen liity mitään draamaa kun ei ole lupailtu kunnes kuolema erottaa tai ihannoida pysyvää parisuhdetta. Tämä on itselleni, ja nykyään monelle muullekin sopiva tapa elää, eikä siinä ole vikaa, kunhan tosiaan ketään ei huijata ja alussa jo tehdään selväksi että mitään hääkelloja on turha sitten mun kanssa haaveilla.
Peterpan vaihe on siinä mielessä loukkaava nimitys että se viittaa jonkinlaiseen yleiseen epäkypsyyteen ja ailahtelevuuteen. Mutta ei me, jotka ei haluta parisuhteita "kunnes kuolema erottaa" ihanteella, olla sen epäkypsempiä kuin muutkaan. Samoin kuin ne jotka haluaa pysyä sinkkuna kokonaan ei ole.
Vähän säälin, ellei tuohon ikään mennessä ole kokenut oikeaa rakkautta. Koska sellaisen kanssa haluaa olla lopun ikänsä.
Tapailu on suomeksi tutustumista.
Vierailija kirjoitti:
Tapailu on deittailua eli treffeillä käymistä. Se on vähän kepillä jäätä kokeilua, ei mitään vakavaa. Sen ei tarvitse johtaa seurusteluun, ja samaan aikaan voi tapailla useitakin. Se on ikään kuin tunnustelua, voisiko toisessa olla aineksia romanttiseenkin suhteeseen vai onko kyseessä vain kaverien mukava ajanvietto treffi-iltaa viettäen.
Seurusteltaessa taas sovitaan yhdessä, että jättäydytään pois tinderistä ym. Keskitytään pelkästään toiseen sillä ajatuksella, että tunteita on jo syntynyt ja nähdään toisessa potentiaalia pidempiaikaiseen kumppaniin.
Ihmisillä on tosi erilaisia näkemyksiä siitäkin, mitä on kaverien mukava illanvietto. En voisi itse kuvitellakaan harrastavani kaverini kanssa seksiä, en edes kokeilumielellä, mutta hämmentävästi se tuntuu olevan osalle ihan normijuttu. Muutaman kerran paneskellaan ja sit selitetään ettei tässä ole mitään kaveruutta enempää. Eli toisin sanoen epätoivoisen piti sitä seksiä vaan joltain saada.
Ei kiitos enää "tapailusuhteita" minulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tapailu tarkoittaa että tapailette toisianne. Teette kaikenlaisia asioita. Tapailu sisältää aina seksiä. Muuten on kyse treffeistä.
Tapailu voi loppua koska tahansa kumman tahansa aloitteesta miten tahansa, myös niin että toinen vaan blokkaa puhelinnumeron ja se siitä.
Yleensä vähintään toinen osapuoli tapailee ja treffailee muitakin ihmisiä, aika usein molemmat.
Nykyisen mieheni kanssa tapailtiin pari kuukautta aluksi. Eli käytiin kahvilla, syömässä, tekstailtiin (juu, tästä on aikaa ja kaikki tekstasi), hengailtiin. Jossain vaiheessa pussailtiin, ihastuttiin enemmän. Sitten sovittiin, että aletaan seurustella. Ja seurusteltiin vielä ehkä kuukausi ennen ekaa seksikertaa.
Hitaasti siis edettiin, asteittain kohti syvempää sitoutumista.
Tavallaan ymmärrän niitä, jotka jää aina tapailutasolle, osin se on tää ajan henki. Mutta tuntuu että se kumpuaa kuitenkin jostain pelosta. Siis jos vuosia kuitenkin ollaan yhdessä, asutaan jopa yhdessä, mutta sanotaan ettei muka olla sitouduttu... eihän se sitoutuminen pakota ketään jäämään, silti voi halata ja erota, mutta siinä hetkessä kun ollaan yhdessä, ollaan sitoutuneita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän se ole ennenkin ollut niin, että ensin tutustutaan ja sitten vasta päätetään, aletaanko olla yhdessä vai ei. Harvoin sitä ensisilmäyksellä tietää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en tällaisena 36-vuotiaana "fossiilina" voisi ikinä alentua sellaisiin tapaulusuhteisiin, joita näen päivittäin ympärilläni.
Ja tässä en siis tarkoita mitään puhelinnumeroiden vaihtamista baarissa tai "tavanomaista" treffailua, kuten joku virheellisesti yleistää, vaan juurikin sellaista vuosikausia kestävää löysässä hirressä roikottamista, jossa käytännössä seurustellaan mutta kuitenkaan ei seurustella vaan halutaan pitää kaikki ovet avoinna kaikelle. Toisella ilmeisesti vain kolahtaa enemmän kuin toisella.
Koko nykyinen tapailukulttuuri on mun mielestä vain sitoutumiskammoisten tekosyy seksikokemusten kartuttamiseksi. Ovela juoni itseasiassa. Siitähän on tullut nykyisin ihan normi.
Mikäs vika tuossa on jos molemmat tietää mikä on homman nimi? Itse en halua koskaan sitoutua keneenkään mutta olen kyllä asunut miehen kanssa yhdessä 7 vuotta. Molemmat on kuitenkin vapaita lähtemään koska siltä tuntuu, meillä ei ole pyrkimystä elinikäiseen parisuhteeseen kummallakaaan. Uskollisia ollaan kyllä toisillemme niin kauan kuin yhdessä ollaan. Mutta ei lupauksia eikä sitoumuksia, yhdessä vain niin kauan kuin se antaa enemmän kuin ottaa ja sitten seuraavaan kumppaniin.
yök. miksi et ota lemmikkiä?
en tiedä kumpi on säälittävämpää, tämä nykypäivän jenkkisöitynyt "deittikulttuuri" vai jo vanhemmat ihmiset jotka elävät vieläkin peterpan-vaihetta. Ei haluta sitoutua mihinkään mutta joku vierellä kuitenkin pitäisi olla..
Niin, mä olen tosiaan 46 v eli en ihan nuori. Enkä ymmärrä ollenkaan mikä ymmärrä ollenkaan miksi pitäisi sitoutua keneenkään, kun ei lapsiakaan ole eikä tule. Ja mun mies ja myös mun aiemmat kumppanit on olleet samoilla linjoilla, eli että ihminen ei ole luonnostaan yksiavioinen ja elämän varrella mieli voi muuttua siitä haluaako olla juuri tämän ihmisen kanssa vai jonkun muun, vai yksin kokonaan. Ja me hyväksymme sen että näin voi käydä emmekä näe sitä surullisena erona vaan normaalina elämän kulkuna, jossa vanha loppuu ja ehkä uutta alkaa. Jos haluan olla jonkun kanssa, olen. Jos en halua, en ole. Se on niinn yksinkertaista, eikä siihen liity mitään draamaa kun ei ole lupailtu kunnes kuolema erottaa tai ihannoida pysyvää parisuhdetta. Tämä on itselleni, ja nykyään monelle muullekin sopiva tapa elää, eikä siinä ole vikaa, kunhan tosiaan ketään ei huijata ja alussa jo tehdään selväksi että mitään hääkelloja on turha sitten mun kanssa haaveilla.
Peterpan vaihe on siinä mielessä loukkaava nimitys että se viittaa jonkinlaiseen yleiseen epäkypsyyteen ja ailahtelevuuteen. Mutta ei me, jotka ei haluta parisuhteita "kunnes kuolema erottaa" ihanteella, olla sen epäkypsempiä kuin muutkaan. Samoin kuin ne jotka haluaa pysyä sinkkuna kokonaan ei ole.
Vähän säälin, ellei tuohon ikään mennessä ole kokenut oikeaa rakkautta. Koska sellaisen kanssa haluaa olla lopun ikänsä.
No minkäs sille voi jos ei ole kokenut rakkautta? Ei se ole oma valinta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tapailu on pähkäilyä, tai ilon irti ottamista tuttavuudesta jota ei voi ottaa vakavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyiseni kanssa tapailtiin pari viikkoa ennen kuin sovimme seurustelevamme. Olen niin epävarma itsestäni (käyn asian takia terapiassakin), että ei minulla olisi pää kestänyt mitään "tapailua" kuukausitolkulla ennen sitoutumista oikeaan parisuhteeseen.
Suurin osa sinkuista tuntuu nykyään vain tapailevan ja se on varmasti joillekin ihan ok, mutta jos haluaa parisuhteen, niin pitäisi pystyä keskittymään yhteen ihmiseen kerrallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jep. Parempi vaan tapailla jos haluaa pitää kaikki ovet ja ikkunat avoimina uusille ihmisille. ;)
Se kai tilanteesta tekee haastavan, jos toinen osapuoli haluaisi oikeasti seurustella ja toinen vain tapailla.
Itse olisin halunnut seurustella, nainen halusi vain tapailla. Hän seurusteli muiden miesten kanssa. Tätä jatkui viisi vuotta.
Vierailija kirjoitti:
No kyllä minä olen elämäni aikana tapaillut useampia miehiä kuin kenen kanssa olen lopulta seurustellut. Nykyisenkin miehen kanssa tapailtiin jonkin aikaa ennen kuin alettiin kutsua homma seurusteluksi.
Tapailu on seurustelua kevyempää. Se on nimenomaan sitä, että ei vielä tiedä, haluaako sitoutua toisen kanssa. Tapailu on toiseen tutustumista ja kemioiden selvittämistä. Jos kaksi ihmistä on siitä tapailustaan samalla sivulla, niin ei luulisi ketään häiritsevän, jos sitä sillä nimellä haluaa kutsua.
Entä miten erotat ystävyyden tapailusta? Nainen, jota "tapailin" katsoi, että meillä oli ystävyyssuhde. Mielestäni ystävyys vaatii enemmän kuin tapailu silloin tällöin - vastavuoroisuutta. Sitä ei meillä mielestäni ollut. Nainen ei kantaani ymmärtänyt.
Tapailussa ei ole vielä rakkautta mukana kuviossa.. eikä ehkä tulekaan.
Vierailija kirjoitti:
Tapailussa ei ole vielä rakkautta mukana kuviossa.. eikä ehkä tulekaan.
Mielestäni tapailemallani naisella ei ollut rakkautta kuvioissa edes entisen avomiehensä tai seurustelukumppaniensa kanssa - tuskin hänellä on sellaista edes nykyisen aviomiehensä kanssa.
Tapailu on sitä aikaa kun ei ole löytänyt vielä seurustelukumppania. Aivan normaalia sitten tapailla ketä sattuu kiinnostamaan, toisia enemmän toisia vähemmän. Tapailut loppuvat kun oikeasti mielitietty tulee vastaan ja haluaa viettää aikaansa vain sen yhden kanssa ja rakentaa jonkinlaista jatkoa ja tulevaisuutta.
Jos mies haluaa vain tapailla, se tarkoittaa ettei ole oikeastaan kovin kiinnostunut.
Itse olen ainakin sen verran rujo tyyppi, että en jaksa tapailla tyyppiä, josta en oikeasti ole kiinnostunut. Jos ei kipinää ole, niin ei ole, enkä rupea toista roikottamaan, josko sellaisen jostain muka saisin taiottua.
Molempien osapuolten pitää tietää ja päättää onko kyseessä vaan tapailu vai onko kyseessä seurustelu. Sitten ei tule väärinkäsityksiä suhteen tasosta.