Nykyajan tapailukulttuuri? Mitä ihmettä: ei seurustella vaan ainoastaan "tapaillaan"?

Ei ennenkään vielä seurusteltu kun oli kerran kahvilla käyty, mutta ei ollut tavallista käydä yhden kanssa kahvilla, ja panna toista/toisia.

Uutta on tämä kiire, ei muka voi muutamaa viikkoa keskittyä yhteen, koska silloin joku muu voi mennä sivu suun. Lopputulos ei kuitenkaan ole tehokas pariutuminen sopivan kanssa, vaan nettideiteillä käyminen loputtomiin.

Syy on näennäinen tarjonta: on muka helppo etsiä aina vaan parempaa, ja sen muka saa yhdellä sormen liikkeellä. Järki toki sanoo että pelkkä match nettisovelluksessa on vielä valovuosien päässä oikeasta suhteesta, mutta näissä jutuissa mennäänkin tunteella. Tuntuu siis että ihan turhaan istuu irl kahvilla yhden epätäyellisen  kanssa, kun pitäisi olla kyttäämässä/valitsemassa katalogista vielä parempaa.

Lopputulos on ikisinkku, pettynyt sellainen.

Parisuhteet ollu ihan perseestä, en odota enää saavani parempaa

Ja sitten ihmetelnlään, miksi Suomi on pohjoismaiden ykkösenä  M G T O W -tilastoissa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kamalaa on nykyaika. Aina nurkan takana muka odottaa vielä joku parempi, siksi ei uskalla panostaa mitään mihinkään suhteeseen josta tulisi ehkä se oikea. Kun vielä oikeampi voi tulla huomenna vastaan!

No oikeasti haetaan harhaa jota ei ole, iässä 40 v herätään siihen, että olisihan se perhekin ollut kiva, mutta juna meni jo. Loputonta tyhjää deittailua ilman tunteita, pelkkää masturbaatiota jonkun toisen kanssa. Loputon näennäinen valinnanvara ei tuokaan onnea, vaan ahdistusta ja mt-ongelmia.

No jos kerran mitään tunteita ei ole ollut kenenkään kanssa, niin miksi olisi kannattanut aloittaa jonkun kanssa suhde? Ai niin joo, saadakseen perheen - eli ehdotat jotain järkiliiton kaltaista järjestelyä? Joo, ehkä se voi olla ratkaisu silloin, jos tosiaan se on ainoa keino saada lapsia, mutta eihän silloin se kumppani mikään Se Oikea ole, jos häneen ei ole edes ihastunut, saati että olisi vielä syvempiä tunteita.

Itse olen 40+ kahden lapsen äiti (ei tarvitse siis perheen perustamisen vuoksi tyytyä kehenkään) ja olen kyllä kaikki (harvat) suhteeni aloittanut vain siksi, etä olen ihastunut/rakastunut.  Olen huomannut, että tosi harva ihminen oikeasti kolahtaa ja herättää niitä tunteita - ei ole kyse siitä, etten uskaltaisi tuntea - sillä silloin kun jostain kiinnostun ja ihastun, se on todella voimakas tunne. Oikeanlaisia tyyppejä vaan ei ihan hirveän usein tule vastaan. Joten minä ymmärrän kyllä sitä, ettei ihan tuosta noin vaan löydy sitä, jonka kanssa haluaa alkaa panostaa suhteeseen. Kun kuka tahansa vaan ei tunnu oikealta.

En lainkaan tarkoittanut että pitää tyytyä, ei pidä. Mutta realisti pitää olla, tajuta että täydellistä ihmistä ei ole. Sillä tavalla että loputtomiin vaan hylkää ne joista voisi tulla jotakin jos niille edes antaisi oikean tilaisuuden, koska vielä parempi ehkä tulee "markkinoille" huomenna. Kun monen kanssa yhtä aikaa säätämällä jää pelkkä luu käteen, se pelkkä helppo seksi menettää viehätyksensä aika pian, kun se on tyhjää.

Tunnen pari tämmöistä, plarataan nettiä, kaikissa on vika (itse on toki virheetön), ikää on 40+ ja tosissaan veetuttaa että on jäänyt sinne deittailutasolle, kun muilla on perheet ja vakaat suhteet.

Sekoitat nyt kaksi asiaa. Täydellistä ihmistä ei ehkä ole, mutta sellainen ihminen voi kyllä olla, joka tuntuu täydelliseltä ihmiseltä itselle. Eli joku ihmisenä epätäydellinen tuntuu täydelliseltä kumppanilta silloin, kun kemia ja vetovoima on riittävän suurta, kun synkkaa tarpeeksi hyvin ja kun toisen kanssa vaan on todella hyvä olla - kun ei tunnu enää siltä, että ihan hyvin siinä voisi olla joku toinenkin. Kyllähän varmasti monen kanssa jutusta voisi tulla "jotakin", jos antaisi tilaisuuden, mutta jokaisen kanssa se "jotakin" ei ole tuo kuvaamani tunne siitä, että on juuri oikean ihmisen kanssa.

Minä voisin hyvinkin olla tuollainen, jos deittailisin, että melkein kaikissa tuntuisi olevan jokin "vika". Pääsääntöisesti se vika olisi juuri se, ettei vaan tule oikeanlaista fiilistä. Kyllähän mukavia hengailukavereita löytyisi varmaan paljonkin, mutta jos intohimoa ja sielunkumppanuutta kaipaa, niitä ei ihan yhtenään tule vastaan. Kyllä itse ainakin mieluummin etsisin vaikka vähän pitempään sitä sielunkumppanuutta kuin alkaisin katsoa jonkun "ihan kivan ja periaatteessa paperilla oikein hyvän" kanssa, voisiko jutusta tulla "edes jotain".

Veikkaan, että nuo tuttusi, jotka hylkäävät deittejä oudolta kuulostavista syistä, eivät vain osaa sanoittaa sitä, mikä oikeasti tökkii. Jos kohdalle tulee oikea ihminen, ei ehkä haittaa enää ne samat "virheet", mutta silloin kun tilanne on, että toinen ei vaan sytytä, saattaa yrittää muille antaa jonkin konkreettisen "syyn" sille, miksi paperilla hyvänkuuloinen ei sitten kelpaakaan. Useinhan kyse on vain siltä, että tavatessa toinen tuntuu vain kaverilta tai kuin olisi työkaverin kanssa kahvilla, eikä tunnu yhtään siltä, että mitään romanttista tai seksuaalista voisi olla. Silloin ihminen voi itsekin alkaa nähdä kaikenlaisia "vikoja", joilla selittää samalla itselleenkin, miksi toinen ei nappaa.

Etenkin nettideittailussa tutustuminen alkaa väärästä päästä: ensin tutustutaan ihmisen ajatuksiin ja vasta sitten katsotaan, kohtaavatko myös kemiat. Tinderissä tahti on kai nopeampi, siinä ei ilmeisesti paljon tutustuta ajatuksiin, mutta siinäkin kohtaaminen alkaa kuvasta ja tekstistä, mitkä eivät kerro mitään kemioista.

Oli ennenkin kirjeenvaihtoilmoituksia ja sitä kautta tavattiin ihmisiä, mutta suurin osa kohtaamisista tapahtui livenä. Ensin heräsi kiinnostus sitä todellista ihmistä kohtaan; hänet oli jo rekisteröity puoleensavetävänä ja kiinnostavana, "kemiat olivat kohdanneet". Vasta sen jälkeen alettiin tutustua siihen, millainen hän on. Usein tuli pettymyksiä, mutta harvemmin niin päin, että jo puoleensavetäväksi ja haluttavaksi koettu ihminen olisi yhtäkkiä muuttunut fyysisesti ei-haluttavaksi.

Nyt treffaillaan kriteerilistojen kanssa ja löydetään paperilla sopivia, mutta se kaikkein tärkein eli ihastuminen ei synny, koska kemiat eivät kohtaa.

Mihin perustuu ajatuksesi siitä, että treffaillaan kriteerilistojen kanssa? Minua joskus joku syytti siitä, että minulla on kriteerilista, enkä anna mahdollisuutta aidolle kohtaamiselle. Tämä liittyi siihen, että esim. tietyt ulkonäölliset ominaisuudet olivat ehdoton ei - mutta jos kerran tiedän, että ne ovat minulle seksuaalisesti turn off, tai en voisi tuntea seksuaalista halua ihmiseen, jolla nämä ominaisuudet on, niin lienee loogista, että karsin nämä heti pois.  Itse toivon kumppanilta samanlaista arvomaailmaa, joten jos ilmoituksessa on viitteitä tähän, se on plussaa, mutta jos ilmoituksesta käy ilmi, että tärkeissä asioissa ollaan eri linjoilla, totta kai skippaan. 

Itseäni vähän rasittaa se, että heti jos ihminen tietää millaisen ihmisen kanssa haluaisi olla, syytellään kriteerilistasta, että ei anneta mahdollisuuksia kaikenlaisille ihmisille. Mutta miksi pitäisi? Hyvin todennäköisesti se, jonka kanssa kemiat kohtaavat, olisi myös paperilla sopiva - mutta jokainen paperilla sopiva ei ole se, jonka kanssa kemiat kohtaavat.

En tarkoittanut kriteerilistaa negatiivisessa merkityksessä, tottakai on parempi heti alkuun karsia pois sellaiset, joista tietää ettei voisi syttyä. Tarkoitin sitä, että ennen ne asiat (ulkonäön, tyylin, olemuksen osalta) nähtiin ensisilmäyksellä ilman listoja. Olen itsekin kokeillut nettideittailua ja kyllä minulla oli pitkä lista siitä, mitä en halua. Se ei kuitenkaan lisännyt lainkaan todennäköisyyttä, että se joka sopisi kriteereihini, olisi myös ihminen, jota kohtaan tuntisin vetovoimaa.

Vierailija kirjoitti:

Ja sitten ihmetelnlään, miksi Suomi on pohjoismaiden ykkösenä  M G T O W -tilastoissa...

Eikös tuon pitänyt olla oma, iloinen valinta ja sopia omaan elämäntyyliin ihan muuten vaan...?

Vierailija kirjoitti:

Ja sitten ihmetelnlään, miksi Suomi on pohjoismaiden ykkösenä  M G T O W -tilastoissa...

Ensin lähde tuolle tilastolle ja sitten kysymys: no miksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kamalaa on nykyaika. Aina nurkan takana muka odottaa vielä joku parempi, siksi ei uskalla panostaa mitään mihinkään suhteeseen josta tulisi ehkä se oikea. Kun vielä oikeampi voi tulla huomenna vastaan!

No oikeasti haetaan harhaa jota ei ole, iässä 40 v herätään siihen, että olisihan se perhekin ollut kiva, mutta juna meni jo. Loputonta tyhjää deittailua ilman tunteita, pelkkää masturbaatiota jonkun toisen kanssa. Loputon näennäinen valinnanvara ei tuokaan onnea, vaan ahdistusta ja mt-ongelmia.

No jos kerran mitään tunteita ei ole ollut kenenkään kanssa, niin miksi olisi kannattanut aloittaa jonkun kanssa suhde? Ai niin joo, saadakseen perheen - eli ehdotat jotain järkiliiton kaltaista järjestelyä? Joo, ehkä se voi olla ratkaisu silloin, jos tosiaan se on ainoa keino saada lapsia, mutta eihän silloin se kumppani mikään Se Oikea ole, jos häneen ei ole edes ihastunut, saati että olisi vielä syvempiä tunteita.

Itse olen 40+ kahden lapsen äiti (ei tarvitse siis perheen perustamisen vuoksi tyytyä kehenkään) ja olen kyllä kaikki (harvat) suhteeni aloittanut vain siksi, etä olen ihastunut/rakastunut.  Olen huomannut, että tosi harva ihminen oikeasti kolahtaa ja herättää niitä tunteita - ei ole kyse siitä, etten uskaltaisi tuntea - sillä silloin kun jostain kiinnostun ja ihastun, se on todella voimakas tunne. Oikeanlaisia tyyppejä vaan ei ihan hirveän usein tule vastaan. Joten minä ymmärrän kyllä sitä, ettei ihan tuosta noin vaan löydy sitä, jonka kanssa haluaa alkaa panostaa suhteeseen. Kun kuka tahansa vaan ei tunnu oikealta.

En lainkaan tarkoittanut että pitää tyytyä, ei pidä. Mutta realisti pitää olla, tajuta että täydellistä ihmistä ei ole. Sillä tavalla että loputtomiin vaan hylkää ne joista voisi tulla jotakin jos niille edes antaisi oikean tilaisuuden, koska vielä parempi ehkä tulee "markkinoille" huomenna. Kun monen kanssa yhtä aikaa säätämällä jää pelkkä luu käteen, se pelkkä helppo seksi menettää viehätyksensä aika pian, kun se on tyhjää.

Tunnen pari tämmöistä, plarataan nettiä, kaikissa on vika (itse on toki virheetön), ikää on 40+ ja tosissaan veetuttaa että on jäänyt sinne deittailutasolle, kun muilla on perheet ja vakaat suhteet.

Sekoitat nyt kaksi asiaa. Täydellistä ihmistä ei ehkä ole, mutta sellainen ihminen voi kyllä olla, joka tuntuu täydelliseltä ihmiseltä itselle. Eli joku ihmisenä epätäydellinen tuntuu täydelliseltä kumppanilta silloin, kun kemia ja vetovoima on riittävän suurta, kun synkkaa tarpeeksi hyvin ja kun toisen kanssa vaan on todella hyvä olla - kun ei tunnu enää siltä, että ihan hyvin siinä voisi olla joku toinenkin. Kyllähän varmasti monen kanssa jutusta voisi tulla "jotakin", jos antaisi tilaisuuden, mutta jokaisen kanssa se "jotakin" ei ole tuo kuvaamani tunne siitä, että on juuri oikean ihmisen kanssa.

Minä voisin hyvinkin olla tuollainen, jos deittailisin, että melkein kaikissa tuntuisi olevan jokin "vika". Pääsääntöisesti se vika olisi juuri se, ettei vaan tule oikeanlaista fiilistä. Kyllähän mukavia hengailukavereita löytyisi varmaan paljonkin, mutta jos intohimoa ja sielunkumppanuutta kaipaa, niitä ei ihan yhtenään tule vastaan. Kyllä itse ainakin mieluummin etsisin vaikka vähän pitempään sitä sielunkumppanuutta kuin alkaisin katsoa jonkun "ihan kivan ja periaatteessa paperilla oikein hyvän" kanssa, voisiko jutusta tulla "edes jotain".

Veikkaan, että nuo tuttusi, jotka hylkäävät deittejä oudolta kuulostavista syistä, eivät vain osaa sanoittaa sitä, mikä oikeasti tökkii. Jos kohdalle tulee oikea ihminen, ei ehkä haittaa enää ne samat "virheet", mutta silloin kun tilanne on, että toinen ei vaan sytytä, saattaa yrittää muille antaa jonkin konkreettisen "syyn" sille, miksi paperilla hyvänkuuloinen ei sitten kelpaakaan. Useinhan kyse on vain siltä, että tavatessa toinen tuntuu vain kaverilta tai kuin olisi työkaverin kanssa kahvilla, eikä tunnu yhtään siltä, että mitään romanttista tai seksuaalista voisi olla. Silloin ihminen voi itsekin alkaa nähdä kaikenlaisia "vikoja", joilla selittää samalla itselleenkin, miksi toinen ei nappaa.

Etenkin nettideittailussa tutustuminen alkaa väärästä päästä: ensin tutustutaan ihmisen ajatuksiin ja vasta sitten katsotaan, kohtaavatko myös kemiat. Tinderissä tahti on kai nopeampi, siinä ei ilmeisesti paljon tutustuta ajatuksiin, mutta siinäkin kohtaaminen alkaa kuvasta ja tekstistä, mitkä eivät kerro mitään kemioista.

Oli ennenkin kirjeenvaihtoilmoituksia ja sitä kautta tavattiin ihmisiä, mutta suurin osa kohtaamisista tapahtui livenä. Ensin heräsi kiinnostus sitä todellista ihmistä kohtaan; hänet oli jo rekisteröity puoleensavetävänä ja kiinnostavana, "kemiat olivat kohdanneet". Vasta sen jälkeen alettiin tutustua siihen, millainen hän on. Usein tuli pettymyksiä, mutta harvemmin niin päin, että jo puoleensavetäväksi ja haluttavaksi koettu ihminen olisi yhtäkkiä muuttunut fyysisesti ei-haluttavaksi.

Nyt treffaillaan kriteerilistojen kanssa ja löydetään paperilla sopivia, mutta se kaikkein tärkein eli ihastuminen ei synny, koska kemiat eivät kohtaa.

Mihin perustuu ajatuksesi siitä, että treffaillaan kriteerilistojen kanssa? Minua joskus joku syytti siitä, että minulla on kriteerilista, enkä anna mahdollisuutta aidolle kohtaamiselle. Tämä liittyi siihen, että esim. tietyt ulkonäölliset ominaisuudet olivat ehdoton ei - mutta jos kerran tiedän, että ne ovat minulle seksuaalisesti turn off, tai en voisi tuntea seksuaalista halua ihmiseen, jolla nämä ominaisuudet on, niin lienee loogista, että karsin nämä heti pois.  Itse toivon kumppanilta samanlaista arvomaailmaa, joten jos ilmoituksessa on viitteitä tähän, se on plussaa, mutta jos ilmoituksesta käy ilmi, että tärkeissä asioissa ollaan eri linjoilla, totta kai skippaan. 

Itseäni vähän rasittaa se, että heti jos ihminen tietää millaisen ihmisen kanssa haluaisi olla, syytellään kriteerilistasta, että ei anneta mahdollisuuksia kaikenlaisille ihmisille. Mutta miksi pitäisi? Hyvin todennäköisesti se, jonka kanssa kemiat kohtaavat, olisi myös paperilla sopiva - mutta jokainen paperilla sopiva ei ole se, jonka kanssa kemiat kohtaavat.

En tarkoittanut kriteerilistaa negatiivisessa merkityksessä, tottakai on parempi heti alkuun karsia pois sellaiset, joista tietää ettei voisi syttyä. Tarkoitin sitä, että ennen ne asiat (ulkonäön, tyylin, olemuksen osalta) nähtiin ensisilmäyksellä ilman listoja. Olen itsekin kokeillut nettideittailua ja kyllä minulla oli pitkä lista siitä, mitä en halua. Se ei kuitenkaan lisännyt lainkaan todennäköisyyttä, että se joka sopisi kriteereihini, olisi myös ihminen, jota kohtaan tuntisin vetovoimaa.

No näinhän se on. Miksi sitten ihmettelit sitä, että ihmiset, joilla on kriteerilista, löytävät vain paperilla sopivia? Sehän johtuu vain siitä, että niitä oikeasti sytyttäviä ei tule niin helposti vastaan. Ja siksi minä en ollenkaan ihmettele sitä, että jos ei sytytä, siirrytään vaan Tinderissä eteenpäin ja jatketaan etsintöjä. Ei kyse siis nykyaikana sen kummemmasta ole kuin ennenkään - ei ole kyse siitä, ettei malteta pysähtyä, kun on paljon tarjontaa, vaan ei pysähdytä, jos toinen ei vaan tunnu sopivalta. Aika harvalla aikuisella tuskin on oikeasti mitään listaa, josta sopivuus tsekataan, vaan se lista on enemmän juuri se, että tiedostaa mitä haluaa ja mitä ei, ja tutustuminen sitten kertoo sen, täyttyykö "listasta" myös kohta molemminpuolisesta kemiasta.

Nykyään seksikumppani ei kelpaa edes rakastajaksi. Hän on vain elävä dildo/pimppi, jota oikein tavataan. 

Kun tässä toistuvassa, automatisoituneessa kohtaamisessa on vielä takertumisen ja omistamiseshalun vivahde, sitä kutsutaan seurallisesti seurusteluksi.

Vierailija kirjoitti:

Ja sitten ihmetelnlään, miksi Suomi on pohjoismaiden ykkösenä  M G T O W -tilastoissa...

mikä se on?

Tapailu on deittailua eli treffeillä käymistä. Se on vähän kepillä jäätä kokeilua, ei mitään vakavaa. Sen ei tarvitse johtaa seurusteluun, ja samaan aikaan voi tapailla useitakin. Se on ikään kuin tunnustelua, voisiko toisessa olla aineksia romanttiseenkin suhteeseen vai onko kyseessä vain kaverien mukava ajanvietto treffi-iltaa viettäen.

Seurusteltaessa taas sovitaan yhdessä, että jättäydytään pois tinderistä ym. Keskitytään pelkästään toiseen sillä ajatuksella, että tunteita on jo syntynyt ja nähdään toisessa potentiaalia pidempiaikaiseen kumppaniin.

Vierailija kirjoitti:

Tapailu on deittailua eli treffeillä käymistä. Se on vähän kepillä jäätä kokeilua, ei mitään vakavaa. Sen ei tarvitse johtaa seurusteluun, ja samaan aikaan voi tapailla useitakin. Se on ikään kuin tunnustelua, voisiko toisessa olla aineksia romanttiseenkin suhteeseen vai onko kyseessä vain kaverien mukava ajanvietto treffi-iltaa viettäen.

Seurusteltaessa taas sovitaan yhdessä, että jättäydytään pois tinderistä ym. Keskitytään pelkästään toiseen sillä ajatuksella, että tunteita on jo syntynyt ja nähdään toisessa potentiaalia pidempiaikaiseen kumppaniin.

Ei mitään vakavaa? Se ei ole MITÄÄN. Pähkäilyä vain.

Tapailu = "panen pähkäten. pähkäillen pannen."

Rabbi puhuu deittailusta

Itse tapailin nuorena miehiä lähinnä ulkonäkö edellä. Sitten ihastuin yhteen mieheen täysiä, mutta homma lässähti mahdottomuuteen.

Seuraavalle kerroin alkumetreillä en enää tapaile. Koko paketti , naimisiin, lapsia jne ollaan tosissaan. Sopi miehelle. Mitä nyt petti naapurin 17 v tytön kanssa. Oli niin imartelevaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja sitten ihmetelnlään, miksi Suomi on pohjoismaiden ykkösenä  M G T O W -tilastoissa...

mikä se on?

https://fi.wikipedia.org/wiki/Men_Going_Their_Own_Way

Tunnistat nämä tyypit niistä kirjoitteluista, joissa valitetaan, että 95% miehistä jää ilman naista, kun pelkästään jääkiekkoilijat ja hävittäjälentäjät saavat naisia, tai miten epäreilua on, kun tavallinen työssäkäyvä mies ei voi vaan valita itselleen haluamaansa parikymppistä naista, joka epäreilusti seurustelee jonkun toisen kanssa. Ja miten naisilla on ihan epäreilut kriteerit, että itsekin on ihan vakitöissä, mutta silti ei saanut seksiä naapurin hyvännäköiseltä 20-vuotiaalta naiselta, vaikka mies oli tehnyt aloitteenkin moikkaamalla tätä. ja että vaikka mies on aina maksanut veronsa ja ollut ihan kohtelias työpaikan hyvännäköiselle naiselle, niin tämä ei silti ole antanut kiitokseksi seksiä. Ja että pitäkää sitten tunkkinne, jos ei kerran kelpaa, että nyt mennään omia polkuja eikä enää vilkaistakaan naisia, ja että kyllä naiset nyt suuttuvat kun julistetaan, ettei enää kiinnosta.

"You are just checking him out!"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja sitten ihmetelnlään, miksi Suomi on pohjoismaiden ykkösenä  M G T O W -tilastoissa...

Eikös tuon pitänyt olla oma, iloinen valinta ja sopia omaan elämäntyyliin ihan muuten vaan...?

Samat muille kelpaamattomat u lit ne siellä m g t o w: in takana ovat:) 

Vierailija kirjoitti:

Itse tapailin nuorena miehiä lähinnä ulkonäkö edellä. Sitten ihastuin yhteen mieheen täysiä, mutta homma lässähti mahdottomuuteen.

Seuraavalle kerroin alkumetreillä en enää tapaile. Koko paketti , naimisiin, lapsia jne ollaan tosissaan. Sopi miehelle. Mitä nyt petti naapurin 17 v tytön kanssa. Oli niin imartelevaa

kosiminen kandee jättää miehelle... muuten ne ei arvosta. Niiden miehisyys kokee kolauksen.

Seksi on miehille vain seksiä, ei sen takia kannata perheettään hajottaa.

Vierailija kirjoitti:

Itse en tällaisena 36-vuotiaana "fossiilina" voisi ikinä alentua sellaisiin tapaulusuhteisiin, joita näen päivittäin ympärilläni.

Ja tässä en siis tarkoita mitään puhelinnumeroiden vaihtamista baarissa tai "tavanomaista" treffailua, kuten joku virheellisesti yleistää, vaan juurikin sellaista vuosikausia kestävää löysässä hirressä roikottamista, jossa käytännössä seurustellaan mutta kuitenkaan ei seurustella vaan halutaan pitää kaikki ovet avoinna kaikelle. Toisella ilmeisesti vain kolahtaa enemmän kuin toisella.

Koko nykyinen tapailukulttuuri on mun mielestä vain sitoutumiskammoisten tekosyy seksikokemusten kartuttamiseksi. Ovela juoni itseasiassa. Siitähän on tullut nykyisin ihan normi.

Mikäs vika tuossa on jos molemmat tietää mikä on homman nimi? Itse en halua koskaan sitoutua keneenkään mutta olen kyllä asunut miehen kanssa yhdessä 7 vuotta. Molemmat on kuitenkin vapaita lähtemään koska siltä tuntuu, meillä ei ole pyrkimystä elinikäiseen parisuhteeseen kummallakaaan. Uskollisia ollaan kyllä toisillemme niin kauan kuin yhdessä ollaan. Mutta ei lupauksia eikä sitoumuksia, yhdessä vain niin kauan kuin se antaa enemmän kuin ottaa ja sitten seuraavaan kumppaniin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse tapailin nuorena miehiä lähinnä ulkonäkö edellä. Sitten ihastuin yhteen mieheen täysiä, mutta homma lässähti mahdottomuuteen.

Seuraavalle kerroin alkumetreillä en enää tapaile. Koko paketti , naimisiin, lapsia jne ollaan tosissaan. Sopi miehelle. Mitä nyt petti naapurin 17 v tytön kanssa. Oli niin imartelevaa

kosiminen kandee jättää miehelle... muuten ne ei arvosta. Niiden miehisyys kokee kolauksen.

Seksi on miehille vain seksiä, ei sen takia kannata perheettään hajottaa.

Et ole varmaan kuullut sellaisesta asiasta kuin sukupuolitaudit? Kannattaa vaarantaa terveytensä pettäjän kanssa juu, naisen elimessä se herpes ja kondylooma tuntuu varmaan huisin kivalta eikä lähde ikinä mutta sehän oli "seksiä vaan" hehe.