Lapseni eivät "muistaneet" syntymäpäiviäni.. Miten suhtautua?

Vierailija kirjoitti:

Ajatuksen itu oli tuossa kommentissa, että isän esimerkki on merkittävä. Mielestäni mieheni olisi pitänyt jo poikieni lapsuudessa tehdä kasvatustyötä. "Mitäs me ostettais äidille lahjaksi? Haluaisikohan se kukkia, mitä luulette?" Kun kerran mies näkee, että tämä asia on minulle merkityksellinen, ei olisi oikeasti paljon vaadittu, että hän haluaisi tehdä minulle mukavan päivän. Siis onnittelemalla, halaamalla ja lasten ollessa pieniä tekemällä jonkin "salaisen suunnitelman äidin ilahduttamiseksi" lasten kanssa.

Ymmärrän, että tilanne tuskin tulee koskaan muuttumaan. Poikani eivät ole tätä lapsena oppineet, siis tätä traditiota, että merkkipäivänä halutaan ilahduttaa ja muistaa rakasta lähimmäistä. Vaikka joka vuosi yhä edelleen haluan itse heille järjestää jotain, useimmiten leivon montaa sorttia heidän herkkujaan ja järjestän yhä kahvittelut lahjoineen, jos vain kotona opiskeluiltaan käyvät. Ja se, että mieheni ei tätä iloa ole minulle 25 vuoden aikana halunnut antaa, alkaa kyllä oikeasti mietityttää yhä enemmän... Ei hän koskaan kehu minua myöskään ulkonäöstä tms., joka myös piristäisi. Muuten ihan tavallinen, järkevä, hyväkäytöksinen koulutettu mies. Herää kysymys, mistähän tässä oikein on kysymys?

Näiden isä ei ollut hyväkäytöksinen muutenkaan.  Hirveen vaikeeta hänelle oli hankkia lahjoja lapsillekaan, aina viime tingassa tai vasta kun lapsi kysyi mitä ois lahjaksi, niin lupasi viedä kauppaan ostamaan jotain. Joskus sekin luupaus tosin unohtui.

Joskus muisti jonkun merkkipäivän. Mä sain kerran kellon häneltä lahjaksi saatesanoilla, että jos oppisin olemaan ajoissa. Toisen kerran sain kaulakorun, jossa oli pallo. Sanoi, että mulle pitäis laittaa pallo jalkaan, mutta kelvatkoon nyt tämä. Kiitin kauniisti lahjoista ja koitin olla välittämättä ilkeilystä.....

Mulla yks aikuinen lapsi, valmistui juuri koulusta ja moneen vuoteen en ole saanut mitään äitienpäivä/syntymäpäiväkortteja. Loppuivat kun meni yläasteelle, eli koulu lopetti ne. Pienenä kun teki mulle puiseen levyyn tekstin , jossa luki (Onnea Äidille, olet kiva ja sydämen kuvan, sen jälkeen alkoi jo mieli harhailla ja kirjoitti lempi pelinsä😂 Kun muistutan niin onnittelee, ja meillä on todella rakastavat välit. Mun mielestä aikuista ei enään tarvi muistaa ihmeemmin, noi tasaluvut tietty erikseen. Kauhistelen välillä kun työkaveri mainitsee, että heidän suvussa juhlitaan nimipäivät ja aikuisetkin ostelee joululahjoja toisillensa. Eli lopeta koko hössötys😊

Hyvää syntymäpäivää! :)

Pointti on se, että jos toinen tykkää jostakin, eikö se toinen/toiset voisi tehdä niin kuin se toinen tykkää, ihan vain ilahduttaakseen toista. Jos rakastat toista, etkö halua tehdä hänelle hyvää? Onko "aikuiset ei tarvi mitään, kasva aikuiseksi" oikeammassa kuin "olisi kiva tuntea itsensä rakastetuksi ja ihanaksi"? Siis onko tyhmää toivoa aikuisena arvonantoa, rakastettuna olemista?

Täytitkö pyöreitä tai edes ns. puolipyöreitä, vai oliko kyseessä ihan vain välivuosi? Ei auto muu kuin heittäytyä keittiön lattialle ja vetää oikein perusteelliset itkupotkuraivarit kolmevuotiaan malliin. Oletko muutenkin joku kylän merkkihenkilö, kun kerran sait muilta ihmisiltä paljon onnitteluja ja huomionosoituksia?

Oli se onni, ettei meillä juhlittu juuri kenenkään synttäreitä, ei tarvinnut muistella päivämääriä. Pikkupenskana sain kutsua kavereita mehukesteihin ja siinä se. Aikuisena olen tainnut juhlia synttäreitä kolmisen kertaa pienessä piirissä.

Jaksuhalit <3

Vierailija kirjoitti:

Pointti on se, että jos toinen tykkää jostakin, eikö se toinen/toiset voisi tehdä niin kuin se toinen tykkää, ihan vain ilahduttaakseen toista. Jos rakastat toista, etkö halua tehdä hänelle hyvää? Onko "aikuiset ei tarvi mitään, kasva aikuiseksi" oikeammassa kuin "olisi kiva tuntea itsensä rakastetuksi ja ihanaksi"? Siis onko tyhmää toivoa aikuisena arvonantoa, rakastettuna olemista?

Tää on just se pointti. Kerran tai kaksi (äitienpäivänä) ilahduttaisi. Jotenkin tuli fiilis, että ainakin yksi lapsista haluaa tahallisesti olla ilkeä, hän sanoi, että kyllä muisti, kun kysyin, etkö muista, että mulla on synttärit.

Minusta on kivaa ilahduttaa toisia. Ihanaa, kun joku ilahtuu, esim meidän koiran iloiseksi saaminen on minua itseänikin hymyilyttävä juttu. Lapsilla en ole huomannut sellaista, joskus olen kysynytkin, että eikö oo kiva, kun koira noin riemastui, he ovat vaan katsoneet vähän hitaasti.

Annan heille usein lahjoja, jotain pieniä juttuja, t-paitoja esim, jos on kivat tai vaikka linkkarit tai semmoisia. Ainoastaan tytär silminnähden ilahtuu niistä, poikia ei kauheesti kiinnosta sekään, ehkä just kiitoksen sanovat......

Vierailija kirjoitti:

Täytitkö pyöreitä tai edes ns. puolipyöreitä, vai oliko kyseessä ihan vain välivuosi? Ei auto muu kuin heittäytyä keittiön lattialle ja vetää oikein perusteelliset itkupotkuraivarit kolmevuotiaan malliin. Oletko muutenkin joku kylän merkkihenkilö, kun kerran sait muilta ihmisiltä paljon onnitteluja ja huomionosoituksia?

Oli se onni, ettei meillä juhlittu juuri kenenkään synttäreitä, ei tarvinnut muistella päivämääriä. Pikkupenskana sain kutsua kavereita mehukesteihin ja siinä se. Aikuisena olen tainnut juhlia synttäreitä kolmisen kertaa pienessä piirissä.

Ei meilläkään juhlittu synttäreitä, kun olin lapsi, mutta kyllä omille lapsilleni on aina juhlat järjestetty. Ja kyllä edelleen onnittelen jo aikuisia lapsiani ja yleensä hekin muistavat mieheni ja minun synttärit. Lahjoja ei yleensä aikuisille anneta, jos ei ole pyöreistä vuosista kyse, mutta lastenlasten piirrustuksia tulee joka juhlille. Kukkia vien ja saan myös, jos kutsun perhettäni kaffeille tai poikkean itse pikkujuhlilla.. Muistan myös sisareni ja veljeni synttärit ja soittelen onnittelut, samoin sisareni soittaa minulle onnittelusoiton. 

Miksi se  sitten  on niiin vaikeaa onnitella läheistä?  Hyvän mielen tuottaminen toiselle on minusta mukavaa.

Kyllä lasten kuuluisi muistaa vanhempiensa synttärit. Enkä tarkoita ihan pikkulapsia, mutta siinä teini-iästä eteenpäin. Ihan vaan ''hyvää synttäriä ,äiti/isi'' riittää. Mutta kyllä minulle ainakin on tärkeää muistaa.

Isän käytös vaikuttaa erityisesti poikiin. Itse olen samanlaisesta perheestä. Kun ei mies välittänyt muistaa vaimoaan, pojat ottivat siitä mallia. Itse olen koettanut kaikkia perheessä muistaa aina merkkipäivinä. Salaa itkin omina merkkipäivinä kun ei ketään kiinnostanut.

Aivan ehdottomasti lopetat myös heidän muistamisen.

Kyllä tuon ikäisten pitää osata tai ainakin oppia mitä on vastavuoroisuus ja toisen kunnioittaminen.

Kuulostaa siltä että kiltteyttäsi käytetään hyväksi!

Ovatko lapsesi tekemisissä isänsä kanssa?

MIEHEN POIKA EI MUISTA KENENKÄÄN SYNTTÄREITÄ EI OSTA LAHJOJA EI EDES JOULUNA. MUTTA ODOTTAA AINA ITSE ETTÄ HÄNTÄ JUHLITAAN. NYT TÄYTTÄÄ POIKA 18 V JA KOKEE YLLÄRIN KUN EI TULE JUHLIA EIKÄ PAKETTEJA JA EI OLLUT MINUN IDEA VAAN ISÄNSÄ. 

Ei minusta vanhempien synttäreitä tarvitse huomioida. En odota omilta lapsiltani mitään. En halua juhlia omia synttäreitäni ollenkaan, korkeintaan ostan itselleni jotain. Lasten synttärit sen sijaan haluan huomioida, ainakin aikuisuuteen saakka. Aikuisten synttärit ovat mielestäni vähän hölmöjä, paitsi jos täyttää pyöreitä.