Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapseni eivät "muistaneet" syntymäpäiviäni.. Miten suhtautua?
16.08.2017 |
14-21 -vuotiaat lapseni eivät edes tervehtineet minua syntymäpäväni aamuna (normisti kyllä toivotetaan hyvät huomenet yms.).
Vaikka paljon tullut onnitteluja ja tervehdyksiä ystäviltä ja tuttavilta, niin kyllä mua vähän tai oikeastaa aika paljonkin surettaa omien lasteni käytös.. Muistaakseni viime tai toissavuonna oli sama juttu, ainoastaan yksi heistä onnitteli minua. Olin silloin lähinnä ihmeissäni ja muistaakseni sanoin siitä ääneen ja kysyin onko tämä murkkumielenosoitusta vai mitä.. En varmaan saanut mitään vastausta siihen.
Meidän perheessä on aina ollut traditio, että syntymäpäiväsankari herätetään aamulla koko perheen laululla ja aamiaisella sänkyyn.
En tiedä miten suhtautua tähän..... :(
Kommentit (53)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvää syntymäpäivää ap !
Ovatko lapsesi poikia? Omassa lähipiirissäni tytöt kyllä muistavat läheisten synttärit, mutta pojat eivät :(.
Omat veljeni myöskään eivät koskaan ole muistaneet esim vanhempien tai sisarusten syntymäpäiviä, eivätkä edes syntymävuosia. Vanhemmat ovat jo kuolleet, mutta edelleenkään veljeni eivät pysty sijoittamaan vanhempiemme syntymävuosia oikein mihinkään. Ajattelen, että se on jonkinlaista välinpitämättömyyttä tai aivojen käytön puutetta (?) painaa asioita mieleen. Siskoni poika ( jo aikuinen ) ei myöskään muista koskaan vanhempiensa syntymäpäiviä?? Ihmettelen sitä aina.
Vierailija kirjoitti:
Huoh, parikymppisellä on jo elämässä isompia murheita kuin vanhempien synttäreiden muistamiset...
Kuten mitä??
Meillä sama juttu, en halua mitään hössötystä synttäripäivänäni, ihan pelkkä halaus ja onnittelu riittäisi. Halausta en ole koskaan saanut. Lapsi kerran sanoi että kiellätkö taas muistamasta/ostamasta lahjaa. Koskaan en ole kieltänyt muuta kuin rahojen haaskaamisen turhiin lahjoihin. Halaus todellakin riittäis, mutta sitä ei kukaan raski/halua antaa :( Itse kyllä lastani halaan joka kerta kun nähdään (asuu siis jo omillaan).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä muistin äidin synttärit koska olin kiltti ja tottelevainen lapsi ja hieman pelkäsin äidin reaktiota jos en muistaisi. Voit olla onnellinen etteivät lapsesi ainakaan pelkää sinua.
He eivät ehkä ole niin innostuneita synttäri-traditiostanne ja haluaisivat jo lopettaa sen. Kannattaa kysäistä. Jos tapananne on keskustella asioista ja pystytte asialliseen keskusteluun (me emme pystyneet lapsuuden perheessäni) niin voit myös kertoa pettymyksestäsi. Ehkä lapsilla on joku ajatus ollut.
Yksi mahdollisuus on että muistivat vasta aamulla ja olivat niin häpeissään etteivät saaneet sanaa suustaan kun eivät edes huomenta toivottaneet.
Hyvää syntymäpäivää! Onko mahdoton ajatus, että lapset ovat keksineet illaksi jonkun yllätyksen ja siksi nyt teeskentelevät unohtaneensa juhlapäiväsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh, parikymppisellä on jo elämässä isompia murheita kuin vanhempien synttäreiden muistamiset...
Kuten mitä??
Työ ja opiskelu, mahd. omat lapset?
Mä koetan aina muistaa onnitella vanhempiani, mutta joskus (harvoin) se vain unohtuu. Elämä on niin hektistä. Saatan muistaa asian päiviä myöhemmin ja onnitella/antaa pienen lahjan.
Äitini ei onneksi suuttunut kun unohdin hänen 55-vuotispäivänsä. Nimittäin muutin juuri sinä päivänä mieheni kanssa ja äitini oli myös töissä, eikä ollut auttamassa.
Se että 21-vuotias asuu äidin kanssa kommuunissa, ei tarkoita passaamista. Tilanteita on erilaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh, parikymppisellä on jo elämässä isompia murheita kuin vanhempien synttäreiden muistamiset...
Kuten mitä??
Työ ja opiskelu, mahd. omat lapset?
Mä koetan aina muistaa onnitella vanhempiani, mutta joskus (harvoin) se vain unohtuu. Elämä on niin hektistä. Saatan muistaa asian päiviä myöhemmin ja onnitella/antaa pienen lahjan.
Äitini ei onneksi suuttunut kun unohdin hänen 55-vuotispäivänsä. Nimittäin muutin juuri sinä päivänä mieheni kanssa ja äitini oli myös töissä, eikä ollut auttamassa.
Olisko noilla ap:n lapsilla (14-21 v) vielä kuitenkaan omia lapsia? Ymmärrän kyllä lapsiperheen äitinä tuon hektisyyden ja unohtamisen, mutta tuossa ap:n kohdalla lienee kysymys jostain muusta. Lapset eivät välitä siitä, miltä äidistä tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
kosta, unohda itse lasten synttärit tai joulu
Eiköhän lapsia kasvateta / lasten kanssa kommunikoida aivan muilla tavoin kuin kostamalla? Kosto johtaa vain kostamisen kierteeseen ja pahaan mieleen. Lopputulos on se, että lapset puolisoineen ja omine lapsineen viettävät tulevaisuudessa joulut ym. juhlat ilman tätä kostajaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos eivät muistaneet, kaikista parasta on hiljaa mököttää muiden huonon muistin vuoksi, sen sijaan että vaikka huikkaisis että "hei lapset, muistatteko että mulla on syntymäpäivä tänään?".
"Unohda" itsekin niiden synttärit. Kun mainitsevat että tänään olisi synttärit niin esitä yllättynyttä. "Ai, niinkö? Kas." Ja jatka sitä mitä olit tekemässä, älä kiinnitä huomiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasten isän esimerkki äidin muistamisessa voi vaikuttaa paljonkin. Jos isä ohittaa äidin, ei osoita arvostusta puheissa ja kohtelusta, kyllä lapsi sen huomaa ja oppii. Sama myös toiseen suuntaan.
En nyt tarkoita, että ap olisi tällainen, mutta kerronpa oman kokemukseni. Äitini oli ihan kauhea marttyyri. Jos ei onniteltu juuri tismalleen niinkuin hän halusi ja oltu naantalin aurinkoja koko merkkipäivä, saatiin sitten kestää hirveät raivarihuudot ja marttyyrishow. Vaikka oltiin tehty kortit, onniteltu, ostettu lahjaa, mitä tahansa, aina joku meni pieleen äidin mielestä ja oltiin huonoja penskoja, "jotka eivät rakasta äitiään" tai muuta paskaa. Niinpä jossain vaiheessa me lapset lopetimme onnittelun ja muistamisen kokonaan, kun ei kerran kelvannut. Tietenkin siitä tuli samat raivoamiset, mutta miksi nähdä vaivaa, jos äiti raivosi joka tapauksessa, teki mitä teki.
Ajatuksen itu oli tuossa kommentissa, että isän esimerkki on merkittävä. Mielestäni mieheni olisi pitänyt jo poikieni lapsuudessa tehdä kasvatustyötä. "Mitäs me ostettais äidille lahjaksi? Haluaisikohan se kukkia, mitä luulette?" Kun kerran mies näkee, että tämä asia on minulle merkityksellinen, ei olisi oikeasti paljon vaadittu, että hän haluaisi tehdä minulle mukavan päivän. Siis onnittelemalla, halaamalla ja lasten ollessa pieniä tekemällä jonkin "salaisen suunnitelman äidin ilahduttamiseksi" lasten kanssa.
Ymmärrän, että tilanne tuskin tulee koskaan muuttumaan. Poikani eivät ole tätä lapsena oppineet, siis tätä traditiota, että merkkipäivänä halutaan ilahduttaa ja muistaa rakasta lähimmäistä. Vaikka joka vuosi yhä edelleen haluan itse heille järjestää jotain, useimmiten leivon montaa sorttia heidän herkkujaan ja järjestän yhä kahvittelut lahjoineen, jos vain kotona opiskeluiltaan käyvät. Ja se, että mieheni ei tätä iloa ole minulle 25 vuoden aikana halunnut antaa, alkaa kyllä oikeasti mietityttää yhä enemmän... Ei hän koskaan kehu minua myöskään ulkonäöstä tms., joka myös piristäisi. Muuten ihan tavallinen, järkevä, hyväkäytöksinen koulutettu mies. Herää kysymys, mistähän tässä oikein on kysymys?
Vierailija kirjoitti:
Hyvää syntymäpäivää ap !
Ovatko lapsesi poikia? Omassa lähipiirissäni tytöt kyllä muistavat läheisten synttärit, mutta pojat eivät :(.
Omat veljeni myöskään eivät koskaan ole muistaneet esim vanhempien tai sisarusten syntymäpäiviä, eivätkä edes syntymävuosia. Vanhemmat ovat jo kuolleet, mutta edelleenkään veljeni eivät pysty sijoittamaan vanhempiemme syntymävuosia oikein mihinkään. Ajattelen, että se on jonkinlaista välinpitämättömyyttä tai aivojen käytön puutetta (?) painaa asioita mieleen. Siskoni poika ( jo aikuinen ) ei myöskään muista koskaan vanhempiensa syntymäpäiviä?? Ihmettelen sitä aina.
Molempia. Tämä "muistamattomuus" on selkeästi tahallista, normisti aamuisin sanotaan edes huomenta.. ....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvää syntymäpäivää ap !
Kiitos!
Alue: Aihe vapaa
Huomioiko ne muutenkaan? Ilmeisesti ei jos olet noin uupunut. Parikymppislle lapsille olisi kyllä jo syytä huomauttaa että olisi aika ottaa vastuu omasta elämästä. 21-vuotiaan ei tarvitse enää olla vanhempien passattavana jos on terve normaali aikuinen.