Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mulla on varmasti maailman kummallisin syy miksei voida mennä seurakunnan kerhoon
15.08.2017 |
Eli olis kiva käydä kahden pienimmän kanssa seuriksen perhekerhossa kun isommat koulussa mutta ei voida. Pienin (2-vee) rupeaa ihan hirveästi itkemään, kun siellä on se kohta, kun istutaan penkille laulamaan vähän mollisävytteisesti jotain yhteislauluja. On saanut jonkun trauman hautajaisista joita meillä ollut paljon viime aikoina. Muut äidit sitten katsoo meitä ihan kummissaan kun ei osallistuta näihin yhteislauluihin. Lapsi vaan rupeaa itkemään hirveän surullisesti kun tämä laulanta alkaa..
Ihan hassua. Ollaanko ainoita?
Kommentit (44)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on myös kokemusta seurakunnan perhekerhojen kohtuuttomilta tuntuvista käytösodotuksista. Vaikka sitten taas (useammassakin) avoimessa päiväkodissa olen käynyt neljä-viisi vuotta kokematta sen ohjattuja toimintahetkiä hankaliksi. Mutta seurakunnan toimintahetkellä esim. jaettiin lapsille rytmimunat ja sitten kun 1-vuotiaat eivät olleet minuutin päästä käskystä heti valmiita antamaan sitä takaisin niin asiasta tehtiin hirveä numero ja kulmien kurtistelu (sehän olisi _hirveää_ jos muut siirtyisivät seuraavaan lauluun ja nämä muutamat pienet luopuisivat munistaan 10sek. myöhemmin kun tajuavat että seuraavassa laulussa taputetaan). Kesäkahvilassa oli joka tasatunti hartaushetki, jolle osallistuminen oli "pakollista", ja lasten piti ennen jokaista hartautta siivota kaikki lelut pois - käytännössä ne hitaammat lapset olivat juuri saaneet leikit käyntiin kun joku tuli taas hihkaisemaan että siivousaika. Kahvipöydästä ei saa poistua jos joku omasta seurueesta vielä syö (wtf, miksei se 2v voi mennä kahden metrin päähän leluautoille ja minä juoda teetäni rauhassa?). Lopetettiin perhekerho ja käytiin tyytyväisenä vain avoimessa.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on myös kokemusta seurakunnan perhekerhojen kohtuuttomilta tuntuvista käytösodotuksista. Vaikka sitten taas (useammassakin) avoimessa päiväkodissa olen käynyt neljä-viisi vuotta kokematta sen ohjattuja toimintahetkiä hankaliksi. Mutta seurakunnan toimintahetkellä esim. jaettiin lapsille rytmimunat ja sitten kun 1-vuotiaat eivät olleet minuutin päästä käskystä heti valmiita antamaan sitä takaisin niin asiasta tehtiin hirveä numero ja kulmien kurtistelu (sehän olisi _hirveää_ jos muut siirtyisivät seuraavaan lauluun ja nämä muutamat pienet luopuisivat munistaan 10sek. myöhemmin kun tajuavat että seuraavassa laulussa taputetaan). Kesäkahvilassa oli joka tasatunti hartaushetki, jolle osallistuminen oli "pakollista", ja lasten piti ennen jokaista hartautta siivota kaikki lelut pois - käytännössä ne hitaammat lapset olivat juuri saaneet leikit käyntiin kun joku tuli taas hihkaisemaan että siivousaika. Kahvipöydästä ei saa poistua jos joku omasta seurueesta vielä syö (wtf, miksei se 2v voi mennä kahden metrin päähän leluautoille ja minä juoda teetäni rauhassa?). Lopetettiin perhekerho ja käytiin tyytyväisenä vain avoimessa.
Olen samaa mieltä: käytöstavat ovat aika lailla turha asia.
Minun kokemus perhekerhosta on ajalta yli 10 vuotta sitten ja ei kyllä ollut noin ankeeta mitä jotkut täällä kertovat. Meillä laulettiin samoja lauluja pääosin mitä muskarissakin, joskus ehkä Pieni liekki tai vastaava.
Tutustuin samalla lasteni tulevien luokkakavereiden vanhempiin ja lapset tuleviin luokkatovereihin, tietty osaan heistä vaan. Yhden perheen kanssa ollaan vieläkin hyviä kavereita. Minulla on vain positiivisia muistoja.
Minusta kaikki syyt mennä seurakunnan kerhoon ovat kummallisia. Aikuiset ihmiset manipuloivat ymmärtämättömiä lapsia palvomaan mielikuvitusolentoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän avoimessa kerhossa kävi aiemmin myös poika (1,5-2v), jota alkoi aina hirveästi itkettää, kun laulettiin yhdessä. Ja siis ei ollut mitään uskonnollisia mollilauluja, vaan heti kun piiri pieni pyörii lähti käyntiin, niin huuto alkoi. Hassuinta oli, että poika itki vain avoimessa kerhossa, ei saman seurakunnan muskarissa, jossa laulettiin samoja lauluja ja vielä samassa tilassa.
Ratkaisuna poika meni salin ulkopuolelle yhteislaulujen ajaksi, välillä totuttelivat kurkkimalla ovelta menoa. Eipä siellä kukaan katsonut pahalla, lähinnä harmitti kaikkia pojan puolesta. Muuten kyllä sitten poika innolla leikki ja askarteli muiden mukana sekä kuunteli ne alkujutustelut.
Meidän kerhossa on varmaan 2/3 oikeasti uskonnollisia äitejä (itse en niinkään) ja lapset menevät heillä mm. kristilliseen yksityiskouluun. Ovat ottaneet kyllä kaikki mukavasti vastaan, eivätkä kysele uskonnollisuudesta. Meillä on vapaa-ajallakin mm. yhteisiä kahvitteluja ja kysellään leikkiseuraa (joissa ei uskontoa mainita).
Avoimessa on yksi uskonnollissävytteinen laulu alkuun ja loppuun sekä ruokalaulu. Uskontoon viittaavassa hartaudessa välillä puhutaan Jumalasta, mutta varmaan puolella kerroista puhutaan vaikka mikä on äitiydessä/isyydessä palkitsevaa, mitä ihanaa on tapahtunut lomalla, mitä lapsi on oppinut ym. positiivista perheestä. Ehkä täällä on vaan aina olleet hyvät vetäjät ja kävijöitä riittää, kun ei liikaa tuputeta uskontoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäköhän laulu siellä seurakunnan kerhossa on mollisävyinen? Pienet rakentajat?
Toiseksi ne ihan samat 1-3v ikäiset joutuisi päiväkodissa joka aamu istumaan paikallaan noin 30 minuuttia eikä siellä todellakaan lähdetä juoksentelemaan ympäriinsä alkupiirin aikana. Päväkodissa tosin ei ole kynttilöitä, mutta muuten jopa siellä opetetaan lapsia istumaan paikallaan ja kuuntelemaan sekä kuulemaan.
Perhekerho(kaan) ei ole mikään vapaamuotoinen kahvitilaisuus, sellaisia järjestää vaikka MLL (vapaaehtoiset äidit vuorollaan toimii kerhotiloissa emäntinä, joten siellä äidit joutuvat osallistumaan, hui kamala). Kerhossa on taustalla sen kristillisen sanoman lisäksi ripaus varhaiskasvatusta, joten ne yhteiset hetket ovat osa lasten opastamista olemaan muiden kanssa. Toki on äitejä, jotka eivät ymmärrä, että lapselta voi oikeasti odottaa rauhoittumista ja uuden opettelua, mutta onneksi viimeistään koulussa saa sitten Wilman viestien kautta palautetta siitä, että varhaiskasvatus kotona ei mennyt ihan nappiin.
Eli annanko mä sen 2- veen itkeä surullisena sen lauluhetken ajan vai hiljennänkö sen jotenkin vai mitä mä nyt teen?
Mä varmaan ottaisin syliin ja heijaisin siinä, vetäydyttäisiin vähän kauemmas rauhoittumaan. Lohduttelisin ja sanoisin, että ei ole mitään hätää.
No kiitos tästä. Ei tullut mieleenkään. Onpa hyvä kun sanoit! Kiitos!
Ole hyvä vaan. Ihan mielenkiinnosta, mitä olet yrittänyt, jos tämä ei vielä tullut mieleesi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on myös kokemusta seurakunnan perhekerhojen kohtuuttomilta tuntuvista käytösodotuksista. Vaikka sitten taas (useammassakin) avoimessa päiväkodissa olen käynyt neljä-viisi vuotta kokematta sen ohjattuja toimintahetkiä hankaliksi. Mutta seurakunnan toimintahetkellä esim. jaettiin lapsille rytmimunat ja sitten kun 1-vuotiaat eivät olleet minuutin päästä käskystä heti valmiita antamaan sitä takaisin niin asiasta tehtiin hirveä numero ja kulmien kurtistelu (sehän olisi _hirveää_ jos muut siirtyisivät seuraavaan lauluun ja nämä muutamat pienet luopuisivat munistaan 10sek. myöhemmin kun tajuavat että seuraavassa laulussa taputetaan). Kesäkahvilassa oli joka tasatunti hartaushetki, jolle osallistuminen oli "pakollista", ja lasten piti ennen jokaista hartautta siivota kaikki lelut pois - käytännössä ne hitaammat lapset olivat juuri saaneet leikit käyntiin kun joku tuli taas hihkaisemaan että siivousaika. Kahvipöydästä ei saa poistua jos joku omasta seurueesta vielä syö (wtf, miksei se 2v voi mennä kahden metrin päähän leluautoille ja minä juoda teetäni rauhassa?). Lopetettiin perhekerho ja käytiin tyytyväisenä vain avoimessa.
Olen samaa mieltä: käytöstavat ovat aika lailla turha asia.
Minä en ole lainkaan sitä mieltä! Mutta käytöstapoja voi harjoitella ikätasoisesti ja lapsiperheille suunnattu toiminnassa voisi olla kourallinen joustavuutta eikä pelkkää ehdottomuutta. Ketä ja mitä palvelee että se 2-vuotias istuu pöydässä kun äiti haluaa rupattelun lomassa toisen teekupillisen? Tai että se legoeläimille rakennettu maatila pitää purkaa joka kerta toisessa huoneessa pidettävän hartauden vuoksi? Liputan kovasti järkevien sääntöjen, rutiinien ja tapojen puolesta, mutta niissä pitää tosiaan olla se järki. Siellä avoimessa pärjättiin mainiosti eikä lasten käytöstavoista vielä näin kouluikään mennessä ole tullut pyyhkeitä. Ei kun kerran eräs rouva reklamoi kun ujo lapsi ei ollut kiittänyt häntä.
- Tuo ketä lainasit
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäköhän laulu siellä seurakunnan kerhossa on mollisävyinen? Pienet rakentajat?
Toiseksi ne ihan samat 1-3v ikäiset joutuisi päiväkodissa joka aamu istumaan paikallaan noin 30 minuuttia eikä siellä todellakaan lähdetä juoksentelemaan ympäriinsä alkupiirin aikana. Päväkodissa tosin ei ole kynttilöitä, mutta muuten jopa siellä opetetaan lapsia istumaan paikallaan ja kuuntelemaan sekä kuulemaan.
Perhekerho(kaan) ei ole mikään vapaamuotoinen kahvitilaisuus, sellaisia järjestää vaikka MLL (vapaaehtoiset äidit vuorollaan toimii kerhotiloissa emäntinä, joten siellä äidit joutuvat osallistumaan, hui kamala). Kerhossa on taustalla sen kristillisen sanoman lisäksi ripaus varhaiskasvatusta, joten ne yhteiset hetket ovat osa lasten opastamista olemaan muiden kanssa. Toki on äitejä, jotka eivät ymmärrä, että lapselta voi oikeasti odottaa rauhoittumista ja uuden opettelua, mutta onneksi viimeistään koulussa saa sitten Wilman viestien kautta palautetta siitä, että varhaiskasvatus kotona ei mennyt ihan nappiin.
Eli annanko mä sen 2- veen itkeä surullisena sen lauluhetken ajan vai hiljennänkö sen jotenkin vai mitä mä nyt teen?
Mä varmaan ottaisin syliin ja heijaisin siinä, vetäydyttäisiin vähän kauemmas rauhoittumaan. Lohduttelisin ja sanoisin, että ei ole mitään hätää.
No kiitos tästä. Ei tullut mieleenkään. Onpa hyvä kun sanoit! Kiitos!
Ole hyvä vaan. Ihan mielenkiinnosta, mitä olet yrittänyt, jos tämä ei vielä tullut mieleesi?
Tungin lelukirahvin suuhun ja nipistelin ja koitin huutaa päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun kokemus perhekerhosta on ajalta yli 10 vuotta sitten ja ei kyllä ollut noin ankeeta mitä jotkut täällä kertovat. Meillä laulettiin samoja lauluja pääosin mitä muskarissakin, joskus ehkä Pieni liekki tai vastaava.
Tutustuin samalla lasteni tulevien luokkakavereiden vanhempiin ja lapset tuleviin luokkatovereihin, tietty osaan heistä vaan. Yhden perheen kanssa ollaan vieläkin hyviä kavereita. Minulla on vain positiivisia muistoja.
Juu, siis ei minullakaan missään nimessä ole mitään pahaa sanottavaa.
Oma tilanne tässä vaan todella kinkkinen kun tuo lapsi rupeaa itkemään. Ja onhan ne olleet pikkuriikkisen kummallisia ihmisten reaktiot siellä, en todellakaan osaa suruitkua itkevää tappia hiljentää käden käänteessä, vaikka kuinka haluaisin.
Olis tosi kiva käydä siellä mutta en viitsisi lasta itkettää tuntia..
30-60 minuutin hartaus kuulostaa erittäin epäilyttävältä.
Jos se edes on totta niin joku ohjaaja siellä vetelee omiaan, tuollaiseen ei todellakaan ohjeisteta.
T:itse srk:n perhekerhoja vetänyt ja niissä paljon asiakkaana käynyt.
Ps: toki on hyvä että pienikin lapsi on mukana elämän koko kirjossa, hautajaisia myöten - mutta monet hautajaiset lyhyen ajan sisällä ei ehkä tee hyvää noin pienen tunne-elämälle.
Jotkut eivät ota tuon ikäisiä lainkaan mukaan kirkkoon siunaustilaisuuteen ja usein hyvä ratkaisu.
Eli onko ongelma kerhossa vai lapsen traumatisoinnissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sukulaistyttö itki jo ihan vauvana kaikille angstisille virsille. Varsinkin sille missä lauletaan ystävä sä lapsien. Aivan hirveä märy ja poru!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun kokemus perhekerhosta on ajalta yli 10 vuotta sitten ja ei kyllä ollut noin ankeeta mitä jotkut täällä kertovat. Meillä laulettiin samoja lauluja pääosin mitä muskarissakin, joskus ehkä Pieni liekki tai vastaava.
Tutustuin samalla lasteni tulevien luokkakavereiden vanhempiin ja lapset tuleviin luokkatovereihin, tietty osaan heistä vaan. Yhden perheen kanssa ollaan vieläkin hyviä kavereita. Minulla on vain positiivisia muistoja.
Juu, siis ei minullakaan missään nimessä ole mitään pahaa sanottavaa.
Oma tilanne tässä vaan todella kinkkinen kun tuo lapsi rupeaa itkemään. Ja onhan ne olleet pikkuriikkisen kummallisia ihmisten reaktiot siellä, en todellakaan osaa suruitkua itkevää tappia hiljentää käden käänteessä, vaikka kuinka haluaisin.
Olis tosi kiva käydä siellä mutta en viitsisi lasta itkettää tuntia..
Jos siellä noin ihmetellään ja luimistellaaan niin kysy mitä he tekisivät tilanteen helpottamiseksi.
Kerhoissa saa myös esittää ehdotuksia ja toiveita, ota puheeksi ne synkät laulut, ei sellaisia yleensä seurakunnan lastenkerhoissa lauleta eikä hartaudet kestä kuin kymmenisen minuuttia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäköhän laulu siellä seurakunnan kerhossa on mollisävyinen? Pienet rakentajat?
Toiseksi ne ihan samat 1-3v ikäiset joutuisi päiväkodissa joka aamu istumaan paikallaan noin 30 minuuttia eikä siellä todellakaan lähdetä juoksentelemaan ympäriinsä alkupiirin aikana. Päväkodissa tosin ei ole kynttilöitä, mutta muuten jopa siellä opetetaan lapsia istumaan paikallaan ja kuuntelemaan sekä kuulemaan.
Perhekerho(kaan) ei ole mikään vapaamuotoinen kahvitilaisuus, sellaisia järjestää vaikka MLL (vapaaehtoiset äidit vuorollaan toimii kerhotiloissa emäntinä, joten siellä äidit joutuvat osallistumaan, hui kamala). Kerhossa on taustalla sen kristillisen sanoman lisäksi ripaus varhaiskasvatusta, joten ne yhteiset hetket ovat osa lasten opastamista olemaan muiden kanssa. Toki on äitejä, jotka eivät ymmärrä, että lapselta voi oikeasti odottaa rauhoittumista ja uuden opettelua, mutta onneksi viimeistään koulussa saa sitten Wilman viestien kautta palautetta siitä, että varhaiskasvatus kotona ei mennyt ihan nappiin.
Eli annanko mä sen 2- veen itkeä surullisena sen lauluhetken ajan vai hiljennänkö sen jotenkin vai mitä mä nyt teen?
Mä varmaan ottaisin syliin ja heijaisin siinä, vetäydyttäisiin vähän kauemmas rauhoittumaan. Lohduttelisin ja sanoisin, että ei ole mitään hätää.
No kiitos tästä. Ei tullut mieleenkään. Onpa hyvä kun sanoit! Kiitos!
Ole hyvä vaan. Ihan mielenkiinnosta, mitä olet yrittänyt, jos tämä ei vielä tullut mieleesi?
:-)
Älä ymmärrä kaikkea niin sanatarkkaan... ;-) Oletan, että lainaamasi kirjoittaja kirjoitti sarkastisesti ja on nimenomaan toiminutkin juuri noin kuin neuvoit...
Tuo voi kertoa myös erityisestä musikaalisuudesta, jos musiikki saa aikaan noin voimakkaan tunnereaktion. Lenni-Kalle Taipale jossain haastattelussa kertoi ettei häntä voitu viedä lapsena kirkkoon koska hän aloitti aina vollotuksen kun musiikki alkoi.
Vierailija kirjoitti:
Tuo voi kertoa myös erityisestä musikaalisuudesta, jos musiikki saa aikaan noin voimakkaan tunnereaktion. Lenni-Kalle Taipale jossain haastattelussa kertoi ettei häntä voitu viedä lapsena kirkkoon koska hän aloitti aina vollotuksen kun musiikki alkoi.
Oih! Kiitos!:D
Toivotaan että se on sitä. Mä mietin et en ehkä seuraavalla kerralla ota tota muksua syliin vaikka käsky käy, vaan jätän pienemmän touhuamaan ja katson miten käy. Jos huutaa niin huutaa. Harmi vaan tosiaan että se on se tunti sitä " rauhoittumista" eli hitaita surullisia lauluja loppuun.. Mut, koitan vielä.
Musiikillisesta lahjakkuudesta tai muuten vain herkkyydestä (aistia tunnetiloja) ja eläytymiskyvystä. Ihan ilman diagnooseja, ihmisillä nyt vaan on erilaiset synnynnäiset valmiudet tähänkin.
Ette oo ainoita. Mun lapsi ei myöskään tykkää mollivirsistä. Ei ala itkeä, mutta selvästi alkaa hätääntyä. Hänkin jotenkin säikähti hautajaisissa ensinnäkin sitä urun kovaa ääntä ja mun ja muiden itkua. Ollaan sitkeästi käyty ja alkaa siedättyä, kun oon koittanut virsien aikana olla ihan liioitellun pirteä ja lapsi on alkanut huomata että eihän tässä mitään hätää ole.
Kerrotko paikkakkunnan jossa kyseinen kerho toimii?
Voin itse ottaa yhteyttä lapsityönohjaajaan/perhetyön pastoriin jos itse et saa suutasi siellä auki tai sinua ei oteta vakavasti.
Noin pitkä hartaus ei kuulu toimintasuunnitelmaan eikä sitä varhaiskasvattajat ole hyväksyneet, ei myöskään surullisia mollilauluja.
Minuakin epäilyttää asian todenmukaisuus mutta mikäli se on totta täytyy siihen ehdottomasti puuttua.
Olen ev.lut.kirkossa työntekijänä ja paljon tekemisissä yli paikkakuntarajojen joten asia hoituisi helpostikin.
Alue: Aihe vapaa
No luterilaisuus vaan on noin kamalaa. Älä hvänen aika sentään pakota lastasi uskontoon. Nyt heti erotat tämän kirkosta ja annat itse valita aikanaan että haluaako kuulua kirkkoon vai ei.