Appivanhemmat kyllä ihan oikeesti alkaa olla alkoholisoituneita - vaikka tästähän ei tietenkään voi mitään puhua
Tässä olen toistakymmentä vuotta avioliitossani seurannut, miten appivanhemmat jatkaa sitä "kosteaa vapaa-ajan viettoaan" , vaikka ikää on jo yli 70 vuotta, eikä kunto enää sama kuin nuorempana.
Minun appivanhempani ovat sellaisia menestyviä ja aktiivisia eläkeläisiä. Vielä on ukolla joku firma toiminnassa että voi vähän bisnestä pyöritellä. (Ja laittaa kuluja firman piikkiin...).
Heillä on näiden bisnesten kautta paljon tapaamisia ja laaja tuttavapiiri, jonka kanssa sitten aikaa vietetään. Joka tapahtumaan ja tapaamiseen liittyy alkoholi.
Käydään hiihtämässä Lapissa (=vedetään kännit joka ilta, tiedän, kun olen ollut mukana). Mennään Espanjaan lomalle (=vedetään viiniä ja brandyä jo puoleltapäivin). Mikäli heille soittaa klo 19. -21 välillä, ovat he molemmat yleensä pienessä hiprakassa vähintään, nykyään yhä useammin selvästi humalassa. Nukkumaan mennäänkin sitten jo 21.00. Tällöin voi pokkana herätä 6.30 ja alkaa touhuumaan omiaan sekä ihmetellä, miten toiset ne nukkuu niin pitkään.
Eniten tässä huolestuttaa appiukon auton käyttö ja sen kunto. En oikein usko että hän on välttis ihan ajokunnossa kuitenkaan vaikka itse näin ajattelee.
Mistään juomiseen vivahtavastakaan ei saa mainita. Mies ei tietenkään sano, sillä hän tietää perheen sisäiset tabu-aiheet. Minä taas olen ulkopuolisena tehnyt käyttäytymismokia kun olen ääneen sanonut, että onkos ukki vähän ottanut, tai että onpas tätä viiniä mennyt täällä hurjasti. (Anoppi oli aivan jähmettynyt, hän oli nimittäin sen tonkan lipittänyt). Asiasta ei saa puhua.
Useimmat juopot näyttää ulospäin suoraselkäisiltä työssäkäyviltä tai joltain urheilupukuisilta lenkkeilijöiltä. Lenkillä käydään vaan sen takia että on joko morkkis edellispäivästä tai että saadaan oikeutettua illan kestit 3 litran tonkan kanssa...
En väitä ollenkaan ettenkö minäkin joisi ja nimenomaan alkoholi on usein vapaa-ajalla mukana meilläkin. Minua vaan häiritsee tuo appivanhempien esittäminen ja täysin ryyppäämisen kieltäminen. Semmoista kuin krapula ei heillä ole olemassakaan, ollaan vaan "väsyneitä".
Kommentit (282)
Vierailija kirjoitti:
Kävin eräänä arkipäivänä alkossa hieman kello yhden jälkeen. Olin oikeasti yllättynyt asiakaskunnasta ja etenkin heidän ostoksistaan.
Lisäkseni asiakkaina oli vain selkeästi eläkeikäisiä vanhuksia. Useimmat köpöttelevät määrätietoisesti tietylle hyllypaikalle: rollaattoriherralle tarttui mukaan 6 kpl litran viinitetroja. Mummukka nappasi kaksi keskikoista viinipussia. Molemmat olivat selkeästi päättäneet jo tullessaan ostoksensa, minkäänlaista vertailua tai pohdintaa ei suoritettu. Toki oli niitäkin, jotka ostivat maltillisemmin, mutta näitä (vielä) normaalin näköisiä (ei selkeästi koko elämänhallintaa menettäneitä) mutta runsaasti hamstraavia oli useita.
Kyseessä pääkaupunkiseudulla oleva lähiö, eli ei mikään takametsä, jossa käydään kirkolla kahdesti vuoteen ja kerralla ostetaan vuoden kotivara.
Käykääpä joskus katselemassa ostarilla pyörähtäessänne.
ei jää perikunnalle mitään, kun alkoholihuumekauppiaat ryöstävät laillisesti omaisuudet kansanmurhaa suorittaessaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tupakka askeissa on varoitus kuvat ja tekstit, mutta alkoholi juomissa ei? Alkoholi on erittäin vaarallinen ja terveydelle haitallinen aine, joka aiheuttaa erillaisia syöpiä, huonontaa kuntoa, aiheuttaa voimakkaan ja vaarallisen riippuvuuden liika käytettynä, vanhentaa, tuhoaa aivoja yms. Että miksi alkoholia palvotaan päättäjien toimesta vaikka alkoholi on erittäin epäterveellistä. Ei muuta kun pulloihin/tölkkeihin varoitus kuvat ja tekstit, kun se terveys on niin tärkeä asia ja alkoholin hinta on aivan liian alhainen, ei muuta kun hinta ylös niin osallistuvat alkoholin käyttäjät itse aiheutettujen sairauksien hoito kustannuksiin.
Osittain varmaan siksi, että alkoa on mahdollista käyttää ihan kohtuudellakin esim. se ruokaviini tai saunakalja (eikä nekään todellakaan pakollisia joka aterialla tai saunareissulla). Paljonhan on meitäkin jotka voitaisiin lopettaa alkon käyttö vaikka kokonaan jos olisi syy siihen, itsekin pidän tipattomia ihan huomaamatta pitkin vuotta. Kukaan sen sijaan ei käytä tupakkaa vain silloin tällöin huvin vuoksi.
Ostan vuodessa 2-4 savukeaskia, mennessäni viihteelle. Tiedän useita muitakin, jotka polttavat vain esim. baari-iltana tai vaikka ystävien mökkiviikonloppuna.
kyllä on sinulla ihan mahtavaa.
suurin osa kuitenkin polttaa tupakkaa aamusta iltaan, osa jopa useita kymmeniä savukkeita vuorokaudessa.
Vierailija kirjoitti:
Kummallista että ne kännäävät on aina appivanhempia.
Kännäävätkö poikien vanhemmat jotenkin enemmän kuin tyttöjen vanhemmat?
Vai eivätkö lapset koskaan näe omien vanhempiensa alkoholisoitumista (siis tyttäret, jotka näillä sivuilla enemmän ovat äänessä, eivät näe..)?
Tai sitten tyttäret eivät halua puhua omien vanhempiensa alkoholisoitumisesta?
Meillä kyllä oli perheessä alkoholiongelmaa kun olin nuori ja on vieläkin. Isäpuoleni ei juuri koskaan voi tulla viikonloppuna kenenkään synttärikahveillekaan kun on krapulassa. Ei voi ajaa esim töihin autolla kun ei vain ole siinä kunnossa koskaan. Appivanhemmista en osaa sanoa, koska en ehtinyt heitä näkemään.
Mutta miehelläni kuitenkin on alkoholiongelma, itsehän ei sitä myönnä. Minulla oli edellis viikolla aika sairauden takia erääseen toimenpiteeseen, ja sanoin edellisenä aamupäivänä ettei tarvii tänään sitten juoda. No illalla hänellä viinapullo sohvan alla ja huomasin kun otti esiin. Riitahan siitä tuli, kun ei voinut edes tällaisessa tilanteessa olla tarttumatta pulloon. Silmistähän sen näki että oli jo ehtinyt juoda. Joka päivästähän tämä on, ennen sentään "vain" viiniä iltaisin, ja usein jo kun muut ollaan menty nukkumaan. Nykyään sitten jo muutakin ja muutenkin. Ja oli tasan tarkkaan viimeinen kerta kun luotan häneen missään asiassa. Niin monta jännittävää / tärkeää asiaa jo mennyt pilalle sen takia, että on juonut.

Minkä takia katselet tuollaista miestä? Miksi kestät jatkuvia pettymyksiä jotka mies aiheuttaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävin eräänä arkipäivänä alkossa hieman kello yhden jälkeen. Olin oikeasti yllättynyt asiakaskunnasta ja etenkin heidän ostoksistaan.
Lisäkseni asiakkaina oli vain selkeästi eläkeikäisiä vanhuksia. Useimmat köpöttelevät määrätietoisesti tietylle hyllypaikalle: rollaattoriherralle tarttui mukaan 6 kpl litran viinitetroja. Mummukka nappasi kaksi keskikoista viinipussia. Molemmat olivat selkeästi päättäneet jo tullessaan ostoksensa, minkäänlaista vertailua tai pohdintaa ei suoritettu. Toki oli niitäkin, jotka ostivat maltillisemmin, mutta näitä (vielä) normaalin näköisiä (ei selkeästi koko elämänhallintaa menettäneitä) mutta runsaasti hamstraavia oli useita.
Kyseessä pääkaupunkiseudulla oleva lähiö, eli ei mikään takametsä, jossa käydään kirkolla kahdesti vuoteen ja kerralla ostetaan vuoden kotivara.
Käykääpä joskus katselemassa ostarilla pyörähtäessänne.ei jää perikunnalle mitään, kun alkoholihuumekauppiaat ryöstävät laillisesti omaisuudet kansanmurhaa suorittaessaan.
Ja veronmaksajat maksavat vuosittain miljardeja euroja, että alkoholihuumekauppiaat saavat laillisella ja tappavalla huumeella ihan rauhassa suorittaa kansanmurhaa ja omaisuuksien ryöstöä.
Ai kauhea mikä myötähäpeän pistos tuntuu sydämessä. Ap, olet uskomaton törttö. Appivanhempiesi viininlatkinta ei kuulu sulle tipan vertaa (pun intended). He ovat aikuisia ja saavat pitää hauskaa juuri niin kuin itse parhaaksi näkevät. Tunge se sädekehä sinne tiettyyn paikkaan ja lakkaa vahtimasta muiden elämää.
Ja sinä joka tokaisit appiukollesi tämän juovan aina kun olette kylässä, "ihan vain vilpittömästi ihmetellen" kun et ole "tottunut sellaiseen alkoholin käyttöön"? Tuollaista sosiaalista kädettömyyttä ei selitä muu kuin kehitysvammaisuus. Mua hävettää sun miehen puolesta ihan älyttömästi kun ajattelen sun menneen paikalle tuomitsemaan isäntäväen tapoja teennäisesti ihmetellen. Toisaalta en ihmettele että appi on aina kännissä kun menet kylään. Niin olisin minäkin.
Kyllä tätäkin keskustelua lukiessa alkaa huomata, että alkoholismi on Suomessa tosi yleinen ongelma, vaikka eihän kukaan sitä mielellään esiin tuokaan. Itselläkin sekä oma äiti, että appiukko ovat alkoholisteja. Joskus nuorempana sitä mietti, että varmaan kaikilla kavereilla on paremmin, eikä tällaisia ongelmia, mutta varmasti monella muullakin oli samaa. En itsekään asiasta oikein kavereillekaan uskaltanut puhua, vaikka kyllä isompana varmasti moni tilanteen meillä käydessä huomasi... Surullista kyllä, että tällaista on niin paljon.
Siinäpä kännäävät jos kokevat saavansa siitä iloa vanhoilla päivillä. Jos kännissä lähtee rattiin, niin soittaisin poliisit perään nimettömänä. Miehelle sanoisin, että lapset eivät mene hoitoon vanhemmille ja syyksi sanoisin juomisen. Jos ei muuten usko, niin sanot, että soitat sossutädit katsomaan jos heidät sinne vie ilman valvontaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummallista että ne kännäävät on aina appivanhempia.
Kännäävätkö poikien vanhemmat jotenkin enemmän kuin tyttöjen vanhemmat?
Vai eivätkö lapset koskaan näe omien vanhempiensa alkoholisoitumista (siis tyttäret, jotka näillä sivuilla enemmän ovat äänessä, eivät näe..)?
Tai sitten tyttäret eivät halua puhua omien vanhempiensa alkoholisoitumisesta?
Meillä kyllä oli perheessä alkoholiongelmaa kun olin nuori ja on vieläkin. Isäpuoleni ei juuri koskaan voi tulla viikonloppuna kenenkään synttärikahveillekaan kun on krapulassa. Ei voi ajaa esim töihin autolla kun ei vain ole siinä kunnossa koskaan. Appivanhemmista en osaa sanoa, koska en ehtinyt heitä näkemään.
Mutta miehelläni kuitenkin on alkoholiongelma, itsehän ei sitä myönnä. Minulla oli edellis viikolla aika sairauden takia erääseen toimenpiteeseen, ja sanoin edellisenä aamupäivänä ettei tarvii tänään sitten juoda. No illalla hänellä viinapullo sohvan alla ja huomasin kun otti esiin. Riitahan siitä tuli, kun ei voinut edes tällaisessa tilanteessa olla tarttumatta pulloon. Silmistähän sen näki että oli jo ehtinyt juoda. Joka päivästähän tämä on, ennen sentään "vain" viiniä iltaisin, ja usein jo kun muut ollaan menty nukkumaan. Nykyään sitten jo muutakin ja muutenkin. Ja oli tasan tarkkaan viimeinen kerta kun luotan häneen missään asiassa. Niin monta jännittävää / tärkeää asiaa jo mennyt pilalle sen takia, että on juonut.Minkä takia katselet tuollaista miestä? Miksi kestät jatkuvia pettymyksiä jotka mies aiheuttaa?
Sinua ei varmaan ole kukaan rakastanut, etkä sinä ole rakastanut ketään.
Suomalaisten keski-ikäisten ja vanhuksien alkoholiongelman suuruuden tajuaa myös, kun käy isoissa alkoholikaupoissa Tallinnassa. Punakat mummot ja papat ostavat aivan älyttömiä määriä alkoholia näistä ja kaikki käytännössä vahvempia, ei siis olutta ja siideriä. Muistan yhdenkin vinaanmenevän näköisen näköisen mummon, jolla oli sellainen valtava työntölava aivan täynnä viinaa ja viiniä. Ei kukaan normaali juo noin paljoa edes 10 vuodessa edes suvun kesken. Suomestahan järjestetään myös bussimatkoja esim. SuperAlkoon, monta kertaa olen nähnyt kun bussilastillinen Savon Linjojen bussilla kaupan pihaan saapuneita vanhuksia ryntää SuperAlkoon ja ostaa sen lähes tyhjäksi. Ihan hullua touhua ja todella surullista.
Vierailija kirjoitti:
Kummallista että ne kännäävät on aina appivanhempia.
Kännäävätkö poikien vanhemmat jotenkin enemmän kuin tyttöjen vanhemmat?
Vai eivätkö lapset koskaan näe omien vanhempiensa alkoholisoitumista (siis tyttäret, jotka näillä sivuilla enemmän ovat äänessä, eivät näe..)?
Tai sitten tyttäret eivät halua puhua omien vanhempiensa alkoholisoitumisesta?
No et oo näköjään huomannut näitä aikuisten lasten ja puolisojen avautumisketjuja
Vierailija kirjoitti:
Ai kauhea mikä myötähäpeän pistos tuntuu sydämessä. Ap, olet uskomaton törttö. Appivanhempiesi viininlatkinta ei kuulu sulle tipan vertaa (pun intended). He ovat aikuisia ja saavat pitää hauskaa juuri niin kuin itse parhaaksi näkevät. Tunge se sädekehä sinne tiettyyn paikkaan ja lakkaa vahtimasta muiden elämää.
Ja sinä joka tokaisit appiukollesi tämän juovan aina kun olette kylässä, "ihan vain vilpittömästi ihmetellen" kun et ole "tottunut sellaiseen alkoholin käyttöön"? Tuollaista sosiaalista kädettömyyttä ei selitä muu kuin kehitysvammaisuus. Mua hävettää sun miehen puolesta ihan älyttömästi kun ajattelen sun menneen paikalle tuomitsemaan isäntäväen tapoja teennäisesti ihmetellen. Toisaalta en ihmettele että appi on aina kännissä kun menet kylään. Niin olisin minäkin.
Minulla oli juuri tuollainen käly, joka "viattomasti" ihmetteli kaikkea anoppilassa. Saattoi täräyttää kesken anopin laittaman ruoan että hän ei nyt ota kastiketta kun näyttää niin rasvaiselta ja epäterveelliseltä tai kai tekin jo menette nukkumaan kun hänen lapsensa on niin herkkäuninen. Päivitteli anopin vessan muka huonoa hygieniaa ja siivosi sen silmiään pyöritellen kaikkien ihmetellessä muijan pokkaa. Lakattiin käymästä samaan aikaan, mutta anoppiparka sietää edelleen unelmaminiän sammakoita, koska haluaa nähdä lapsenlapsiaan.
Näitä muiden elämää tuomitsevia, mukahyväntahtoisia törppöjä pitäisi sitten hymyillen sietää omassa kodissaan. Meiltä tulee kengänkuva peffaan ensimmäisestä yrityksestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummallista että ne kännäävät on aina appivanhempia.
Kännäävätkö poikien vanhemmat jotenkin enemmän kuin tyttöjen vanhemmat?
Vai eivätkö lapset koskaan näe omien vanhempiensa alkoholisoitumista (siis tyttäret, jotka näillä sivuilla enemmän ovat äänessä, eivät näe..)?
Tai sitten tyttäret eivät halua puhua omien vanhempiensa alkoholisoitumisesta?
Meillä kyllä oli perheessä alkoholiongelmaa kun olin nuori ja on vieläkin. Isäpuoleni ei juuri koskaan voi tulla viikonloppuna kenenkään synttärikahveillekaan kun on krapulassa. Ei voi ajaa esim töihin autolla kun ei vain ole siinä kunnossa koskaan. Appivanhemmista en osaa sanoa, koska en ehtinyt heitä näkemään.
Mutta miehelläni kuitenkin on alkoholiongelma, itsehän ei sitä myönnä. Minulla oli edellis viikolla aika sairauden takia erääseen toimenpiteeseen, ja sanoin edellisenä aamupäivänä ettei tarvii tänään sitten juoda. No illalla hänellä viinapullo sohvan alla ja huomasin kun otti esiin. Riitahan siitä tuli, kun ei voinut edes tällaisessa tilanteessa olla tarttumatta pulloon. Silmistähän sen näki että oli jo ehtinyt juoda. Joka päivästähän tämä on, ennen sentään "vain" viiniä iltaisin, ja usein jo kun muut ollaan menty nukkumaan. Nykyään sitten jo muutakin ja muutenkin. Ja oli tasan tarkkaan viimeinen kerta kun luotan häneen missään asiassa. Niin monta jännittävää / tärkeää asiaa jo mennyt pilalle sen takia, että on juonut.
Ohiksena, mä otin vastaavasta avioeron tuossa vaiheessa, 15v liiton jälkeen. En varmaan olisi omasta puolestani osannut sitä tehdä, mutta en kestänyt katsoa että lapset elää sellaisessa, ja oppii että se on normaalia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai kauhea mikä myötähäpeän pistos tuntuu sydämessä. Ap, olet uskomaton törttö. Appivanhempiesi viininlatkinta ei kuulu sulle tipan vertaa (pun intended). He ovat aikuisia ja saavat pitää hauskaa juuri niin kuin itse parhaaksi näkevät. Tunge se sädekehä sinne tiettyyn paikkaan ja lakkaa vahtimasta muiden elämää.
Ja sinä joka tokaisit appiukollesi tämän juovan aina kun olette kylässä, "ihan vain vilpittömästi ihmetellen" kun et ole "tottunut sellaiseen alkoholin käyttöön"? Tuollaista sosiaalista kädettömyyttä ei selitä muu kuin kehitysvammaisuus. Mua hävettää sun miehen puolesta ihan älyttömästi kun ajattelen sun menneen paikalle tuomitsemaan isäntäväen tapoja teennäisesti ihmetellen. Toisaalta en ihmettele että appi on aina kännissä kun menet kylään. Niin olisin minäkin.
Minulla oli juuri tuollainen käly, joka "viattomasti" ihmetteli kaikkea anoppilassa. Saattoi täräyttää kesken anopin laittaman ruoan että hän ei nyt ota kastiketta kun näyttää niin rasvaiselta ja epäterveelliseltä tai kai tekin jo menette nukkumaan kun hänen lapsensa on niin herkkäuninen. Päivitteli anopin vessan muka huonoa hygieniaa ja siivosi sen silmiään pyöritellen kaikkien ihmetellessä muijan pokkaa. Lakattiin käymästä samaan aikaan, mutta anoppiparka sietää edelleen unelmaminiän sammakoita, koska haluaa nähdä lapsenlapsiaan.
Näitä muiden elämää tuomitsevia, mukahyväntahtoisia törppöjä pitäisi sitten hymyillen sietää omassa kodissaan. Meiltä tulee kengänkuva peffaan ensimmäisestä yrityksestä.
Puolustat nyt alkoholistia. Mahtoiko kuinkakin kalahtaa omaan nilkkaan.
Vierailija kirjoitti:
Ai kauhea mikä myötähäpeän pistos tuntuu sydämessä. Ap, olet uskomaton törttö. Appivanhempiesi viininlatkinta ei kuulu sulle tipan vertaa (pun intended). He ovat aikuisia ja saavat pitää hauskaa juuri niin kuin itse parhaaksi näkevät. Tunge se sädekehä sinne tiettyyn paikkaan ja lakkaa vahtimasta muiden elämää.
Ja sinä joka tokaisit appiukollesi tämän juovan aina kun olette kylässä, "ihan vain vilpittömästi ihmetellen" kun et ole "tottunut sellaiseen alkoholin käyttöön"? Tuollaista sosiaalista kädettömyyttä ei selitä muu kuin kehitysvammaisuus. Mua hävettää sun miehen puolesta ihan älyttömästi kun ajattelen sun menneen paikalle tuomitsemaan isäntäväen tapoja teennäisesti ihmetellen. Toisaalta en ihmettele että appi on aina kännissä kun menet kylään. Niin olisin minäkin.
Jos toi on sun mielestä normaalia alkoholinkäyttöä, niin suosittelen sullekin omien annosmääriesi tarkastelua.
Vierailija kirjoitti:
Hehheh, turhaan ap. huolehdit autosta, sillä se kunto tarkastetaan vuosittain katsastuksen yhteydessä eli ei se auto voi olla täysin epäkuntoinen.
Anna vanhuksien nauttia elämästä ja pitää hauskaa. Ovat varmasti tehneet oman osuutensa työelämässä.
Sunkin aika tulee vielä, jos saat elää pitkän elämän.
Elintapojen merkitys vaikuttaa terveyteen n.60-70-ikävuoteen asti, mutta sen jälkeen voi elää jo vähän pellossa, kun vaikutukset vähenevät, kun huomioidaan ihmisen jäljellä oleva elinikä.
Alkoholistilla on aikapäiviä sitten lakannut olemasta hauskaa. Heillä on vain kamala ja normaali, ja siihen normaaliin pääsee vain ottamalla.
Aikuiset ihmiset juokoot itsensä vaikka hengiltä jos huvittaa, mutta naurettavaa suuttua jos joku ihmettelee alkoholinkäyttöä. Taitavat siis oikeasti hävetä juomistaan?
Mulla kuluu aika paljon punkkua ihan vaan tissutteluun enkä todellakaan hermostuisi jos joku sitä ihmettelisi. Olisi syytä vähentää sitä viinan litkimistä jos juomisesta pitää tehdä joku tabuaihe koko perheessä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai kauhea mikä myötähäpeän pistos tuntuu sydämessä. Ap, olet uskomaton törttö. Appivanhempiesi viininlatkinta ei kuulu sulle tipan vertaa (pun intended). He ovat aikuisia ja saavat pitää hauskaa juuri niin kuin itse parhaaksi näkevät. Tunge se sädekehä sinne tiettyyn paikkaan ja lakkaa vahtimasta muiden elämää.
Ja sinä joka tokaisit appiukollesi tämän juovan aina kun olette kylässä, "ihan vain vilpittömästi ihmetellen" kun et ole "tottunut sellaiseen alkoholin käyttöön"? Tuollaista sosiaalista kädettömyyttä ei selitä muu kuin kehitysvammaisuus. Mua hävettää sun miehen puolesta ihan älyttömästi kun ajattelen sun menneen paikalle tuomitsemaan isäntäväen tapoja teennäisesti ihmetellen. Toisaalta en ihmettele että appi on aina kännissä kun menet kylään. Niin olisin minäkin.
Jos toi on sun mielestä normaalia alkoholinkäyttöä, niin suosittelen sullekin omien annosmääriesi tarkastelua.
On se hienoa kun maailmassa riittää täydellisiä ihmisiä jotka katsovat että heidän ohjeitaan noudatetaan. Muutenhan tässä mentäisiin ihan hunningolle.
Muistan miten pikkutyttönä pelkäsin mun vaaria, kun se oli kännissä. Ja mummokin oli hermostunut, vaikka yritti olla normaali meille lapsenlapsille. Ei sinne mummolaan mielellään mennyt, kun koko ajan piti olla jotenkin varuillaan.