Appivanhemmat kyllä ihan oikeesti alkaa olla alkoholisoituneita - vaikka tästähän ei tietenkään voi mitään puhua
Tässä olen toistakymmentä vuotta avioliitossani seurannut, miten appivanhemmat jatkaa sitä "kosteaa vapaa-ajan viettoaan" , vaikka ikää on jo yli 70 vuotta, eikä kunto enää sama kuin nuorempana.
Minun appivanhempani ovat sellaisia menestyviä ja aktiivisia eläkeläisiä. Vielä on ukolla joku firma toiminnassa että voi vähän bisnestä pyöritellä. (Ja laittaa kuluja firman piikkiin...).
Heillä on näiden bisnesten kautta paljon tapaamisia ja laaja tuttavapiiri, jonka kanssa sitten aikaa vietetään. Joka tapahtumaan ja tapaamiseen liittyy alkoholi.
Käydään hiihtämässä Lapissa (=vedetään kännit joka ilta, tiedän, kun olen ollut mukana). Mennään Espanjaan lomalle (=vedetään viiniä ja brandyä jo puoleltapäivin). Mikäli heille soittaa klo 19. -21 välillä, ovat he molemmat yleensä pienessä hiprakassa vähintään, nykyään yhä useammin selvästi humalassa. Nukkumaan mennäänkin sitten jo 21.00. Tällöin voi pokkana herätä 6.30 ja alkaa touhuumaan omiaan sekä ihmetellä, miten toiset ne nukkuu niin pitkään.
Eniten tässä huolestuttaa appiukon auton käyttö ja sen kunto. En oikein usko että hän on välttis ihan ajokunnossa kuitenkaan vaikka itse näin ajattelee.
Mistään juomiseen vivahtavastakaan ei saa mainita. Mies ei tietenkään sano, sillä hän tietää perheen sisäiset tabu-aiheet. Minä taas olen ulkopuolisena tehnyt käyttäytymismokia kun olen ääneen sanonut, että onkos ukki vähän ottanut, tai että onpas tätä viiniä mennyt täällä hurjasti. (Anoppi oli aivan jähmettynyt, hän oli nimittäin sen tonkan lipittänyt). Asiasta ei saa puhua.
Useimmat juopot näyttää ulospäin suoraselkäisiltä työssäkäyviltä tai joltain urheilupukuisilta lenkkeilijöiltä. Lenkillä käydään vaan sen takia että on joko morkkis edellispäivästä tai että saadaan oikeutettua illan kestit 3 litran tonkan kanssa...
En väitä ollenkaan ettenkö minäkin joisi ja nimenomaan alkoholi on usein vapaa-ajalla mukana meilläkin. Minua vaan häiritsee tuo appivanhempien esittäminen ja täysin ryyppäämisen kieltäminen. Semmoista kuin krapula ei heillä ole olemassakaan, ollaan vaan "väsyneitä".
Kommentit (282)
Kirjoitinko minä tämän....niin tutulta kuulostaa.
Appivanhemmat eivät ryyppää vaan anoppi juo drinksuja yms.
Lapissa kännäävät, Espanjassa kännäävät ja mökillä kännäävät.
Mutta omasta mielestä viina ei ole ongelma😂
Tuttu juttu: menin nuorena vaimona mieheni kanssa taas kerran käymään appivanhemmilla. Appi on oman markkinointialan yrtyksensä perustaja ja johtaja. Hän oli aina humalassa kun kävimme siellä, siis aina. Ihan sama mihin aikaan mentiin.
Omassa kodissani alkoholia käytettiin harvoin, ja maltillisesti ja ei todellakaan tullut kysymykseenkään, että keskellä kirkasta päivää olisi alkoholia edes yhtä paukkua nautittu. En ole nähnyt vanhempiani humalassa varmaan kunnolla koskaan. Toki tiedän että ovat ottaneet.
Minä sitten, täysin tietämättömänä mistään Virahepo Olohuoneessa-syndroomista menin ääneen ihmettelemään kerran kyläillessämme, että "säähän olet joka kerta juonut jotain kun me käydään täällä". Enkä edes mitenkään tuomitsevasti, vaan sillain vipittömän ihmeissäni, kuten tottumattomana tämmöiseen alkoholin käyttöön olinkin.
Koko perhe siis pysähtyi. Ne ikäänkuin stoppasi liikkumasta ja hengittämästä.
Hetken aikaa oli kuolemanhiljaisuus ja sitten jatkettiin kuin ei-mitään. Appi kyllä mulkoili minua hieman, anoppi oli täysin hermona ja mies haukkui minut ihan pystyyn kotimatkalla, että "miten sä VOIT sanoa noin?".
Mua alkoi jo tämä tärinä ja värinä asian ympärillä ärsyttää ja sanoin miehelle että isäs on kyllä alkoholisti ja ihmettelin etteikö sitä muka kukaan muu ole huomannut. Mies meni sitten ihan mykäksi hänkin.
Eihän siinä mikään muuttunut tietenkään. Appi johtaa firmaansa, juo koko ajan ja aina, talot on hienot ja autot kalliit. Mekin käydään siellä edelleen. mutta jotenkin näyttää että appi juo vähemmän ja selvempi silloin kun me ollaan siellä.
Eihän tuo minua tietenkään haittaa muuten. Mutta ihmeellisiä on perheissä nuo tabut ja rituaalit. Ollaan vaan ihan heh-heh-, kun eihän se ukki voi ajaa autoa enää, kellohan on jo kuusi. ..
Mun isä oli juuri tuollainen. Mitään ei saanut sanoa vaikka alkoholia kului vaikka kuinka runsaasti. Joskus suuttui jopa siitä jos itse kieltäydyin juomasta kun olin kylässä. Joi itsensä hautaan lopulta.
Kummallista että ne kännäävät on aina appivanhempia.
Kännäävätkö poikien vanhemmat jotenkin enemmän kuin tyttöjen vanhemmat?
Vai eivätkö lapset koskaan näe omien vanhempiensa alkoholisoitumista (siis tyttäret, jotka näillä sivuilla enemmän ovat äänessä, eivät näe..)?
Tai sitten tyttäret eivät halua puhua omien vanhempiensa alkoholisoitumisesta?
Hei ap, mitä vikaa siinä autossa on? sen kunto tuntui sinua huolestuttavan, luulisi, että noin rikkailla on varaa kunnon autoon:DDDDDDD
Vierailija kirjoitti:
Tuttu juttu: menin nuorena vaimona mieheni kanssa taas kerran käymään appivanhemmilla. Appi on oman markkinointialan yrtyksensä perustaja ja johtaja. Hän oli aina humalassa kun kävimme siellä, siis aina. Ihan sama mihin aikaan mentiin.
Omassa kodissani alkoholia käytettiin harvoin, ja maltillisesti ja ei todellakaan tullut kysymykseenkään, että keskellä kirkasta päivää olisi alkoholia edes yhtä paukkua nautittu. En ole nähnyt vanhempiani humalassa varmaan kunnolla koskaan. Toki tiedän että ovat ottaneet.
Minä sitten, täysin tietämättömänä mistään Virahepo Olohuoneessa-syndroomista menin ääneen ihmettelemään kerran kyläillessämme, että "säähän olet joka kerta juonut jotain kun me käydään täällä". Enkä edes mitenkään tuomitsevasti, vaan sillain vipittömän ihmeissäni, kuten tottumattomana tämmöiseen alkoholin käyttöön olinkin.
Koko perhe siis pysähtyi. Ne ikäänkuin stoppasi liikkumasta ja hengittämästä.
Hetken aikaa oli kuolemanhiljaisuus ja sitten jatkettiin kuin ei-mitään. Appi kyllä mulkoili minua hieman, anoppi oli täysin hermona ja mies haukkui minut ihan pystyyn kotimatkalla, että "miten sä VOIT sanoa noin?".
Mua alkoi jo tämä tärinä ja värinä asian ympärillä ärsyttää ja sanoin miehelle että isäs on kyllä alkoholisti ja ihmettelin etteikö sitä muka kukaan muu ole huomannut. Mies meni sitten ihan mykäksi hänkin.
Eihän siinä mikään muuttunut tietenkään. Appi johtaa firmaansa, juo koko ajan ja aina, talot on hienot ja autot kalliit. Mekin käydään siellä edelleen. mutta jotenkin näyttää että appi juo vähemmän ja selvempi silloin kun me ollaan siellä.
Eihän tuo minua tietenkään haittaa muuten. Mutta ihmeellisiä on perheissä nuo tabut ja rituaalit. Ollaan vaan ihan heh-heh-, kun eihän se ukki voi ajaa autoa enää, kellohan on jo kuusi. ..
Talot on hienot ja autot kalliit. Ja ukki ryypiskelee. Semi-alkkis. Monelta on mennyt asunto, auto, ammatti ja akka.
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi tämä kysymys, mutta onko tuo juominen vaikuttanut appivanhempiesi ulkonäköön? Itselläni on myös tissuttelevat appivanhemmat. Pappa on vanhentunut silmissä, mutta anoppi on edelleen kasvoiltaan kaunis ja ei juurikaan ryppyjä (ovat saman ikäisiä).
Molemmilla on kuitenkin vyötärölihavuutta ja anoppi yrittääkin nyt pyrkiä siitä eroon (tiedostaa viskeraalisen rasvan ja on kaikin puolin fiksu) kuntoilemalla. Se vaan, että yhdessä niillä tuntuu olevan liiankin kivaa läträtessään juomien kanssa. Ketään eivät häiritse, mutta silti...
Eihän tuo terveellistä ole mutta ihanaa, kun heillä on kuitenkin kivaa yhdessä ❤️️💙
Niin.
Minkäs teet, vähentämisen täytyy tulla omasta motivaatiosta.
Työn puolesta näen monenlaista alkon kuluttajaa. Puistonpenkki-pertsa juo täsmällisesti pullon päivässä.
Johtaja-juhani taas esittää että vaimo halusi, taas tuli vieraita, naapurin miehelle, juhlitaan sitä tai tätä. Ihmeesti joka päivä löytyy jotku kissanristiäiset, kun eihän me mitään alkkiksia olla, on firma ja siisti ulkonäkö.
Voi elämä, näen unelmaminiän huomauttelemassa "viattomasti" että voivoi, onpa viiniä mennyt tai kyllä sun kannattais tehdä jotain tolle sun painolles, tai onkohan kukkapetteri kuitenkin syönyt kaksi muumikeksiä. Sitten tänne itkemään että paskat appivanhemmat ei halua olla tekemisissä.
Mun toinen vanhempi on myös mielestäni vähän alkoholisoitunut. Ryyppää joka viikonloppu. Aina kun siellä menee käymään viikonloppuna, niin on kaljatölkki kourassa. Ei siis aina välttämättä mitään änkyräkännejä, mutta vähintään sellainen pieni humala. Suuttuu jos asiasta mainitsee. Mutta minkäs teet. Harmittaa vaan hänen puolestaan että onko kaikki ihan hyvin kun noin usein täytyy juoda.
Eniten taitaa miniöitä harmittaa, kun vanhukset nauttii elämästä, eikä hoida lapsenlapsia:)
Se nyt on kumminkin niitten elämä. Jos ei kyse ole siitä, että lapsenlapsia kyyditään kännissä tai hoidetaan epäasiallisessa kunnossa? Haluatko sinä muuten puhua omien vanhempiesi kanssa asioista, jotka sinulle ovat omassa elämässäsi vaikeita, haluatko neuvonpitoja ja väliintuloja vaikka raha-asioissa tai avioliitto-ongelmissa? Tai peräti lastenkasvatuksessa? Tai siinä omassa alkoholinkäytössä?
Niin että Lapin mökki ja etelänmatkat kelpaa, mutta appivanhemmat ei käyttäydy kuten miniä vaatii. On sulla raskas elämä.
En oikein ymmärrä aloituksen tarkoitusta. Mitä sitten vaikka juovat? Heidän elämänsä, heidän valintansa.
Vierailija kirjoitti:
Eniten taitaa miniöitä harmittaa, kun vanhukset nauttii elämästä, eikä hoida lapsenlapsia:)
Minua ei harmita kuin vaan siksi, että ihanat appivanhemmat eläisivät mahdollisimman pitkään. Anoppi tulee aina tarvittaessa hoitamaan lapsiamme - ikinä ei soittele turhaan eikä koskaan arvostele minua tai meidän tapaamme elää.
Hänellä on myös täysin nollatoleranssi, kun on lasten kanssa. Papan kanssa myös vievät sovittaessa pieniä johonkin elämysjuttuihin - se voi olla vaikka samassa kaupungissa iso leikkipuisto, jossa lapset eivät ole käyneet ja sinne otetaan eväät mukaan ja paistetaan makkaraa.
Vierailija kirjoitti:
Se nyt on kumminkin niitten elämä. Jos ei kyse ole siitä, että lapsenlapsia kyyditään kännissä tai hoidetaan epäasiallisessa kunnossa? Haluatko sinä muuten puhua omien vanhempiesi kanssa asioista, jotka sinulle ovat omassa elämässäsi vaikeita, haluatko neuvonpitoja ja väliintuloja vaikka raha-asioissa tai avioliitto-ongelmissa? Tai peräti lastenkasvatuksessa? Tai siinä omassa alkoholinkäytössä?
Ulkopuolisena, ei olisi kiva lasten kanssa vierailla jos mummolassa isäntä ja emäntä vetää pään sumuun joka ilta.
Ongelmakäytön allonharja seuraa suuria ikäluokkia. 60-luvulla se oli nuoriso ja 2010-luvulla vanhukset. Jännä juttu että tätä ei oikein uskalleta sanoa julkisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten taitaa miniöitä harmittaa, kun vanhukset nauttii elämästä, eikä hoida lapsenlapsia:)
Minua ei harmita kuin vaan siksi, että ihanat appivanhemmat eläisivät mahdollisimman pitkään. Anoppi tulee aina tarvittaessa hoitamaan lapsiamme - ikinä ei soittele turhaan eikä koskaan arvostele minua tai meidän tapaamme elää.
Hänellä on myös täysin nollatoleranssi, kun on lasten kanssa. Papan kanssa myös vievät sovittaessa pieniä johonkin elämysjuttuihin - se voi olla vaikka samassa kaupungissa iso leikkipuisto, jossa lapset eivät ole käyneet ja sinne otetaan eväät mukaan ja paistetaan makkaraa.
Missä sitten on ongelma? Ei toisen elämää voi hallita, he tekevät omat valintansa itse ja heillä on siihen oikeus. Oma isäni on alkoholisoitunut, mutta on silti ihana ihminen. Toki toivoisin hänelle toisenlaista vanhuutta, mutta kunnioitan täydestä sydämestäni hänen valintojaan.